tosi vaikeaa. Petin miestäni, salasuhde kesti pari vuotta. Tietenkin kaikki paljastui, pyysin anteeksi ja toivoin että mieheni ei jättäisi minua. Tekoni sattui ja sattuu edelleenkin miestäni vaikka yhdessä vielä olemmekin. Kaikki on niin jotenkin "irrallaan", tekoni vei niin paljon mennessään. Enää ei tunnu että me olisimme me, vaikka lapset yhdistävätkin. En rakasta miestäni, eikä hän minua, lapsien takia olemme vielä yhdessä. Tämä ei vaan toimi, kaikki tahoillamme kärsimme tästä, vaikka riitoja ei suuremmin ole. Apaattisena päivä kerrallaan elämä ei houkuta ketään. Jokin ratkaisu tähän pitäisi saada, ero tuntuu kaikista parhaimmalta sittenkin, vaikka alkuun pelkäsin sitä, mutta nyt en tiedä...
Päätöksen
teko on...
5720
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itsekin puntaroin/-mme pitkään, onko kaikki mahdolliset keinot käytetty. Takuulla avioliitto onnistuisi, jos kumpikin osapuoli satsaisi liittoon. Mutta useinmiten kuitenkin toinen yrittää enemmän kuin toinen osapuoli. Ei ole mieltä jatkaa, jos toinen ei ole valmis/halukas satsaamaan. Siksi harkinta-aika on oiva tapa saada "lisäaikaa" pohtimilleen asioille, jos on mielestään tehnyt jo päätöksen.
Vaikeaa on elämä täälläkin. Vuosien kitkuttelua ollut, ja jotenkin vaan haluaisin pitää paketin kasassa ihan lasten takia. Onneksi ovat jo ihan pian aikuisia. Mutta tuntuu että pää hajoaa. Ei jaksa. Olen ollut koskaan kajoamatta hänen puhelimeensa. Mutta muutama päivä sitten houkutus oli suuri enkä malttanut mieltäni. Ja hajosin ihan täysin. Ehkä ne eropaperit nyt lähtevät vihdoin liikkeelle.
Jos pettää toista KAKSI vuotta, niin on minusta aivan turha tulla tänne itkemään kuinka pahalta tuntuu. Kuuluukin tuntua. Syytäkin hajottaa.. Sääli miestäsi.
eipä sinua "kyseenalaistaja" kommentteinesi tänne kaivata. Jos ei ole muuta sanottavaa kuin halventaa ja syyttää, niin pysy poissa.
Terv. nimi. "hajottaa" - joka ei ole sama kuin viestiketjun aloittaja!
nyt eronneena voin kyllä sanoa että ei pelkästään lasten takia kannata "kitkutella". Exän kanssa aikanaan pohdittiin näitä asioita jotain 2 vuotta kunnes todettiin että se on lastenkin kannalta parempi että niillä on 2 rakastavaa mutta eri kotia kun yksi riitelevä.
Myönnän kyllä että kynnys on kyllä suuri muuttaa erilleen mutta kun se on tehty ja muutkin asiat elatus, tapaamiset, ositus yms. on hoidettu niin on hienoa huomata kuinka lapsetkin viihtyy molempien luona. Ja mikä erikoisinta niin nyt välit exän kanssa on paremmat kuin vuosiin.