Miksi

rutisevat tällä palstalla lastenlasten hoidosta? Sanokaan suoraan lapsillenne ja heidän puolisoilleen, että ette heidän lapsiaan jaksa/halua hoitaa. Tuskinpa nuo teille niitä lapsiaan väkisin hoitoon tuovat, jos ilmaisette vastenmielisyytenne. Jos lapsenne ja heidän puolisonne siitä vetävät herneen nenään, niin sehän on sitten heidän ongelmansa. Kyllä ne sen oppivat ja hyväksyvät, että teitä ei kiinnosta!

Minä en ole kertaakaan anoppia lapsenvahdiksi pyytänyt enkä aio pyytää. En minä halua lapseni joutuvan hoitajalle, joka on töykeä häntä kohtaan, koska ei haluaisi hoitaa. Silloin harvoin, jos lapsenvahtia tarvitaan - ehkä noin kerran kahdessa kuukaudessa - pyydän omia vanhempiani, jotka hoitavat oikein mielellään ja nauttivat lastemme kanssa puuhailusta. Ja pyytävät kyläilemään useamminkin.

Mitä te luulette tuollaisesta valittamisesta hyötyvänne? Olisi itsellännekin parempi olo, kun sanoisitte, miten asia on!
372755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Eiköhän vanhempasikin halua jo lepoo ainaiselta kakaralaumalta?

Täähän on ilmiselvää potaskaskaa mitä suollat. Muiden vanhemmat eivät viitsi esittää mitään mutta omat vanhempasi ovat oikein maireita vaikkeivat jaksaisi hekään.

Sisareni teki kakaroita ja näin kuinka vanhempani yrittivät itsensä äärimmilleen vaikkei kiinnostanut enään koko paskavaippa ruljanssit. Itsekäs ihminen näkee just sen mitä haluaa eikä yhtään sen enempää.

Tytyykö sitä kaikkee sanoo suoraan että toinen tajuaa? Miksi ei voi ymmärtää sanattomiakin eleitä? Tyylihän on se että väkisin tuodaan hoitoon tutkiskelematta haluaako edes. Toisekseen tehdään väkisin kakaroita edes kysymättä kumppanin mielipidettä. Ei yhtään mikään ihme jos on sivusuhteita ja kaikkee paskaa kenenkin perhe- elämässä. Monet naiset uskottelee itselleen että mies rakastaa jos saa yhdenkin äpärän synnytettyä!

Äänestä
  • En ole ap, mutta minun äitini ainakin koko ajan kyselee, milloin tulee lisää lapsenlapsia. Ja harva se päivä hokee, kuinka hän ja isäni niin mielellään hoitaisivat lapsiamme. Kuulemma paljon useamminkin, kuin sen pari kertaa kuussa.

    Tarkoitan tällä vain sitä, että jotkut mummotkin ovat vielä energisiä ja pitävät lapsista. Kaikki mummot eivät ole 70-vuotiaita, vaan aika usein siinä 40-50-vuotiaita.

    Ap:n pointtihan vain oli se, että jos ette halua lapsia hoitoon, SANOKAA SE! Silloin ei tarvitse kenenkään olla pahoilla mielin. Kyllä niille lapsille muitakin hoitopaikkoja löytyy, jos on tarvis.

    Mikä tässä nyt oli niin vaikea hyväksyä?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    En ole ap, mutta minun äitini ainakin koko ajan kyselee, milloin tulee lisää lapsenlapsia. Ja harva se päivä hokee, kuinka hän ja isäni niin mielellään hoitaisivat lapsiamme. Kuulemma paljon useamminkin, kuin sen pari kertaa kuussa.

    Tarkoitan tällä vain sitä, että jotkut mummotkin ovat vielä energisiä ja pitävät lapsista. Kaikki mummot eivät ole 70-vuotiaita, vaan aika usein siinä 40-50-vuotiaita.

    Ap:n pointtihan vain oli se, että jos ette halua lapsia hoitoon, SANOKAA SE! Silloin ei tarvitse kenenkään olla pahoilla mielin. Kyllä niille lapsille muitakin hoitopaikkoja löytyy, jos on tarvis.

    Mikä tässä nyt oli niin vaikea hyväksyä?

    Jos miniän asenne on yhtä positiivinen(?) kuin ap:llä, niin vähemmästäkin anoppi tietää, ettei mitään uskalla sanoa. Menee kaikki mahdollisuudet pitää yhteyttä lapsenlapsiin. Miksi ihmeessä meidän miniöiden on lähes mahdotonta katsoa peiliin (juujuu, poikkeuksiakin on)?

    Äänestä

  • Kirjoituksestasi päätellen olet joko vielä hyvin nuori ja lapsellinen, tai vain sivistymätön ja kypsymätön ihminen. Puhut "kakaroista ja äpäristä", mistä voisi myös päätellä että itsellesi ei vielä jälkikasvua ole siunaantunut. -Ehkä parempi näin, sekä itsellesi että vanhemmillesi. Kaikkien isovanhemmat eivät tosiaankaan ole samanlaisia kuin omasi, toiset nauttivat lapsenlapsistaan ja heidän kanssaan viettämästään ajasta, he ovat ymmärtäneet että se on molemminpuolinen rikkaus. Jokainen tarvitsee jossain vaiheessa elämäänsä toisten apua, pienten lasten vanhemmat eniten omien vanhempiensa. Kyllä omat vanhempasikin apua tarvitsevat vuosien päästä kun ehkä vanhuuttaan alkavat sairastella, dementoitua jne., ja sehän on ihan luonnollistakin. Ehkä et itse silloin yksin jaksa vanhempiasi hoitaa ja haluaisit sisareltasi apua, mutta niin makaa kuin petaa, ehkä hän ei ole silloin enää halukas auttamaan sinua sen kummemmin kuin vanhempiasikaan. Mietippä sitä, kannattaako tuossa iässä kadehtia ja katkeroitua noin?
    Omat vanhempani ovat aidosti kiinnostuneita lapsenlapsestaan ja soittavat kuulumisia ja pyytävät käymään. Ja kyllä käydäänkin. Eivät he sen kummemmin ole "maireita"(?), vain aitoja ja välittäviä ihmisiä. Kyllä he ovat muutaman kerran kieltäytyneetkin hoitamasta lastamme, siis sanoneet SUORAAN ettei nyt sovi. Ja tämä on ihan ok. Ei ketään ihmistä tarvitse alkaa lukemaan ja arvailemaan ajatuksia kun kerran voi suoraan puhua, tyhmäähän se suorastaan olisi. Mitäköhän sinäkin muuten tiedät toisten parisuhteista, eikhän normaaliin rakkaussuhteeseen kuulu jossain vaiheessa myös lapset? Taidatkin itse elää huonossa ja rakkaudettomassa parisuhteessa, tai ehkä et ole miestä vielä edes napannut. Jokatapauksessa viha, katkeruus ja pahuus koituu loppujenlopuksi vain omaksi harmiksesi, kehottaisin hankkimaan ajoissa apua itsellesi.

    Äänestä

  • mitenolis? kirjoitti:

    Jos miniän asenne on yhtä positiivinen(?) kuin ap:llä, niin vähemmästäkin anoppi tietää, ettei mitään uskalla sanoa. Menee kaikki mahdollisuudet pitää yhteyttä lapsenlapsiin. Miksi ihmeessä meidän miniöiden on lähes mahdotonta katsoa peiliin (juujuu, poikkeuksiakin on)?

    Jos olisit lukenut viestini, ennen kuin kommentoit sitä, olisit varmaan huomannut, että kyse oli nimenomaan niistä isovanhemmista, jotka eivät halua olla tekemisissä lastenlasten kanssa. Sellaisten isovanhempien kannattaisi sanoa se suoraan eikä vain piruilla tällä palstalla.

    Minun anoppini on tehnyt ihan selväksi sen, että hän ei lapsia halua hoitaa, joten miksi edes pyytäisin? Luotettavia hoitajia kyllä riittää muutenkin ja lapsen ollessa pieni ei omia menoja kuulu niin paljoa ollakaan. Aivan kuten sanoin, noin kerran kahdessa kuukaudessa.

    Eiväthän ne isovanhemmat, jotka haluavat olla tekemisissä lastenlastensa kanssa tällä palstalla sitä valitakaan, että lapset käyvät kylässä ja hoidossa silloin tällöin.

    Noista niitä ihmisten välisiä sotkuja tulee, kun ei viitsitä kuunnella (lukea), mitä toisella on oikeasti sanottavaa.

    Äänestä

  • Entäs sitten minun vanhempani, he kun sanovat välillä, että nyt juuri ei jakseta, minkä ymmärrän oikein hyvin. Sitten seuraavalla vierailulla jo kyselevät, josko saisi ottaa hoitoon? Ei kaikilla ole samoja tuntemuksia kuin sinulla. Terveissä ihmissuhteissa ihmiset voivat sanoa toisilleen suoraan asiat, olematta karkeita ja aiheuttamatta loukkaantumisia.

    Äänestä

  • alkuperäinen.... kirjoitti:

    Jos olisit lukenut viestini, ennen kuin kommentoit sitä, olisit varmaan huomannut, että kyse oli nimenomaan niistä isovanhemmista, jotka eivät halua olla tekemisissä lastenlasten kanssa. Sellaisten isovanhempien kannattaisi sanoa se suoraan eikä vain piruilla tällä palstalla.

    Minun anoppini on tehnyt ihan selväksi sen, että hän ei lapsia halua hoitaa, joten miksi edes pyytäisin? Luotettavia hoitajia kyllä riittää muutenkin ja lapsen ollessa pieni ei omia menoja kuulu niin paljoa ollakaan. Aivan kuten sanoin, noin kerran kahdessa kuukaudessa.

    Eiväthän ne isovanhemmat, jotka haluavat olla tekemisissä lastenlastensa kanssa tällä palstalla sitä valitakaan, että lapset käyvät kylässä ja hoidossa silloin tällöin.

    Noista niitä ihmisten välisiä sotkuja tulee, kun ei viitsitä kuunnella (lukea), mitä toisella on oikeasti sanottavaa.

    Vaikka jotkut isovanhemmat eivät jaksa ottaa lapsia hoidettavakseen, niin eihän se nyt tietenkään merkitse sitä, etteivät he halua olla lasten kanssa tekemisissä.

    Tuo on juuri sama ajatus, kuin oli 70-luvulla: Jollet ole puolellamme, olet meitä vastaan.

    Hoitovastuu ei kaikille sovi. Ei tarvita kuin välilevyn luiskahdus selkärangassa, niin lasten hoito on lopussa ikiajoiksi.

    Joku tuolla kirjoitti, että isovanhemmat saattavat olla 40-50-vuotiaita. Jonkin aikaa ovatkin, ja työelämässä. Isovanhempien ikävuosiin tulee 1 lisää joka vuosi, joten kun lapsia on monta ja useammassa perheessä, ja avun tarve olisi suurimmillaan, niin mummut ovat jo eläkeikäiset. Nuoret kuvittelevat, että nyt apua on saatavissa koska tahansa, mutta ikä tekee tehtävänsä.

    Eiväthän isovanhemmat silti torju lapsia, vaan mielellään heitä tapaavat. Mutta hoitaminen ei ole heidän asiansa enää, kun 70-ikävuosi on lasissa tai lähellä.

    Äänestä

  • alkuperäinen.... kirjoitti:

    Jos olisit lukenut viestini, ennen kuin kommentoit sitä, olisit varmaan huomannut, että kyse oli nimenomaan niistä isovanhemmista, jotka eivät halua olla tekemisissä lastenlasten kanssa. Sellaisten isovanhempien kannattaisi sanoa se suoraan eikä vain piruilla tällä palstalla.

    Minun anoppini on tehnyt ihan selväksi sen, että hän ei lapsia halua hoitaa, joten miksi edes pyytäisin? Luotettavia hoitajia kyllä riittää muutenkin ja lapsen ollessa pieni ei omia menoja kuulu niin paljoa ollakaan. Aivan kuten sanoin, noin kerran kahdessa kuukaudessa.

    Eiväthän ne isovanhemmat, jotka haluavat olla tekemisissä lastenlastensa kanssa tällä palstalla sitä valitakaan, että lapset käyvät kylässä ja hoidossa silloin tällöin.

    Noista niitä ihmisten välisiä sotkuja tulee, kun ei viitsitä kuunnella (lukea), mitä toisella on oikeasti sanottavaa.

    Lue itse uudestaan oma aloitusviestisi. Puhut anoppilan vastenmielisyydestä, siitä ettei heitä kiinnosta ja siitä, että ovat jopa töykeitä lasta kohtaan. Ja toisaalta taas sinun, hyvän miniän vanhemmat ovat ne, joita oikeasti kiinnostaa ja tykkäävät. Tapaustasi sen kummemmin tuntematta, mieti noita omia sanavalintojasi ja sitä asennetta, joka niiden takaa kuultaa. Edelleen sitä mieltä, että miniöilläkin olisi kovasti oppimisen paikkaa.

    Äänestä

  • sinua! kirjoitti:

    Kirjoituksestasi päätellen olet joko vielä hyvin nuori ja lapsellinen, tai vain sivistymätön ja kypsymätön ihminen. Puhut "kakaroista ja äpäristä", mistä voisi myös päätellä että itsellesi ei vielä jälkikasvua ole siunaantunut. -Ehkä parempi näin, sekä itsellesi että vanhemmillesi. Kaikkien isovanhemmat eivät tosiaankaan ole samanlaisia kuin omasi, toiset nauttivat lapsenlapsistaan ja heidän kanssaan viettämästään ajasta, he ovat ymmärtäneet että se on molemminpuolinen rikkaus. Jokainen tarvitsee jossain vaiheessa elämäänsä toisten apua, pienten lasten vanhemmat eniten omien vanhempiensa. Kyllä omat vanhempasikin apua tarvitsevat vuosien päästä kun ehkä vanhuuttaan alkavat sairastella, dementoitua jne., ja sehän on ihan luonnollistakin. Ehkä et itse silloin yksin jaksa vanhempiasi hoitaa ja haluaisit sisareltasi apua, mutta niin makaa kuin petaa, ehkä hän ei ole silloin enää halukas auttamaan sinua sen kummemmin kuin vanhempiasikaan. Mietippä sitä, kannattaako tuossa iässä kadehtia ja katkeroitua noin?
    Omat vanhempani ovat aidosti kiinnostuneita lapsenlapsestaan ja soittavat kuulumisia ja pyytävät käymään. Ja kyllä käydäänkin. Eivät he sen kummemmin ole "maireita"(?), vain aitoja ja välittäviä ihmisiä. Kyllä he ovat muutaman kerran kieltäytyneetkin hoitamasta lastamme, siis sanoneet SUORAAN ettei nyt sovi. Ja tämä on ihan ok. Ei ketään ihmistä tarvitse alkaa lukemaan ja arvailemaan ajatuksia kun kerran voi suoraan puhua, tyhmäähän se suorastaan olisi. Mitäköhän sinäkin muuten tiedät toisten parisuhteista, eikhän normaaliin rakkaussuhteeseen kuulu jossain vaiheessa myös lapset? Taidatkin itse elää huonossa ja rakkaudettomassa parisuhteessa, tai ehkä et ole miestä vielä edes napannut. Jokatapauksessa viha, katkeruus ja pahuus koituu loppujenlopuksi vain omaksi harmiksesi, kehottaisin hankkimaan ajoissa apua itsellesi.

    Elät sellaisessa erittäin tylsäntuntuisessa linnunlaulupuussa, jossa luulet kaiken olevan okei.
    No, koska viimeksi olet todella siis todella tutustunut esim. ilmstonmuutokseen ja ajatellut, että lapsesi joutuu siitä totaalisesti kärsimään, koska ihmisten on turha enää edes yrittää mitään vippaskonsteja, luonto on mahtava ellementti ja se on päättänyt todella lumipalloefektin tavoin tuhota tämän paapallon elinkelvottomaksi.
    Siis, nämä asiat, joiden kanssa piehtaroit, ovat todella mitättömiä ja olet jonkinlainen "voittaja" mielestäsi, mutta kaikki
    ihmiset tällä telluksella ovat häviäjiä, kun mahtavat voimat ravistelevat tälläkin hetkellä palloamme.
    Siis elämme ekokatastrofin keskellä ja se tietää tulevia ekosotia ekopakolaisten rynnätessä paremmille paikoille.
    Suosittelen sterilisaatiota kaikille, jotka ajatteleat ja "rakastavat lapsiaan"-mentaliteetilla.
    Turhaa enää tuollainen hössötys anoppi-miniä-jankutus, menneiden vuosisatojen vouhotusta.
    Paneudu sinäkin tärkeisiin, koko maailmaan ja lastasi koskeviin faktatietoihin.
    Äläkä lässytä.
    Äläkä vain sano, että säälit minua depressivistä ihmistä, en ole sitä vaan perustan asiat faktoihin ja olen realisti.
    Vain hullu tänne enää lapsia byykaa....

    Äänestä

  • Mieti vähän ja ajattele ene... kirjoitti:

    Nyt olet kyllä eksynyt väärälle palstalle. Tämä muistaakseni on juuri se palsta missä anopit ja miniät kirjoittelee.. Mene meuhkaamaan jonnekin Luonto&Retkeily -palstale ilmastonmuutoksestasi mikäli se sinua mietityttää! Vai unohditko vain ottaa aamun lääkityksesi?

    Äänestä

  • sinulla kirjoitti:

    Turha hälviä!
    Jos ette tajua, että tällaiset anoppi-miniä suhteet ovat pienen pieni asia tässä maailmankaikkeudessa, eikä sitäkään vähään osata hoitaa, niin miten sitten, kun se ekokatastrofi vie ne siemenperunatkin.
    Haukutteko anopit ja miniät sittenkin vaan toisianne, ettekä ajattele yhtään laajempia perpektiivejä.
    Tässä maailmantilanteesa tuskin voi haakstaka energiaansa yhtään enää vähempään, kuin mollata
    miniäänsä tai usimmiten miniä anoppiaan.
    Anopeille tiedoksid: kehittäkää ajatusmaailmaanne, lukekaa tiedepalstoja ja harrastakaa jotakin hyödyllistä, älää roikkuko ikävässä miniässä ja hankkikaa jo hyvissä ajoin oma elämä, ennenkuin tulette mummoiksi.
    Jos poika on kunnollinen, niin pitää takuuvarmasti yhteyttä äitiinsä ja vie lapset mummolaan, on se miniä sitten ihan minkälainen tahansa luonteeltaan.
    Muistakaa miniät: Miehenne tai avomiehenne on äitinsä poika koko elämänsä ajan.
    Älää tehkö ryöstöretkiä!

    Äänestä

  • sinulla kirjoitti:

    Nyt olet kyllä eksynyt väärälle palstalle. Tämä muistaakseni on juuri se palsta missä anopit ja miniät kirjoittelee.. Mene meuhkaamaan jonnekin Luonto&Retkeily -palstale ilmastonmuutoksestasi mikäli se sinua mietityttää! Vai unohditko vain ottaa aamun lääkityksesi?

    Täyttä asiaahan tuo kirjoittaja pani tänne. Ei tekisi pahaa teillekin jotka keskitytte tulehtuneisiin ihmissuhteisiin, ajatella ihmiskunnan tilaa vähän kaukaisemmmasta näkökulmasta.

    Joka lapsia rakastaa, ei niitä enää tee itsekkäistä syistä tänne kärsimään. 30 vuoden kuluttua nyt tuntemamme maailma on vain muisto.

    Ei ole mitään "meuhkaamista" siinä, että osoittaa tosiasioita. Ne voivat olla erittäin ikäviä, mutta eivät poistu sillä, ettei niitä tunnusta.

    Äänestä

  • Mieti vähän ja ajattele ene... kirjoitti:

    Elät sellaisessa erittäin tylsäntuntuisessa linnunlaulupuussa, jossa luulet kaiken olevan okei.
    No, koska viimeksi olet todella siis todella tutustunut esim. ilmstonmuutokseen ja ajatellut, että lapsesi joutuu siitä totaalisesti kärsimään, koska ihmisten on turha enää edes yrittää mitään vippaskonsteja, luonto on mahtava ellementti ja se on päättänyt todella lumipalloefektin tavoin tuhota tämän paapallon elinkelvottomaksi.
    Siis, nämä asiat, joiden kanssa piehtaroit, ovat todella mitättömiä ja olet jonkinlainen "voittaja" mielestäsi, mutta kaikki
    ihmiset tällä telluksella ovat häviäjiä, kun mahtavat voimat ravistelevat tälläkin hetkellä palloamme.
    Siis elämme ekokatastrofin keskellä ja se tietää tulevia ekosotia ekopakolaisten rynnätessä paremmille paikoille.
    Suosittelen sterilisaatiota kaikille, jotka ajatteleat ja "rakastavat lapsiaan"-mentaliteetilla.
    Turhaa enää tuollainen hössötys anoppi-miniä-jankutus, menneiden vuosisatojen vouhotusta.
    Paneudu sinäkin tärkeisiin, koko maailmaan ja lastasi koskeviin faktatietoihin.
    Äläkä lässytä.
    Äläkä vain sano, että säälit minua depressivistä ihmistä, en ole sitä vaan perustan asiat faktoihin ja olen realisti.
    Vain hullu tänne enää lapsia byykaa....

    Joko talo Italiasta ostettu? Et ole vielä näköjään muuttanut, koska lähdette?

    Jokos Sveitsin miniä on saapunut?

    Äänestä

  • aiemmin vastannut kirjoitti:

    Lue itse uudestaan oma aloitusviestisi. Puhut anoppilan vastenmielisyydestä, siitä ettei heitä kiinnosta ja siitä, että ovat jopa töykeitä lasta kohtaan. Ja toisaalta taas sinun, hyvän miniän vanhemmat ovat ne, joita oikeasti kiinnostaa ja tykkäävät. Tapaustasi sen kummemmin tuntematta, mieti noita omia sanavalintojasi ja sitä asennetta, joka niiden takaa kuultaa. Edelleen sitä mieltä, että miniöilläkin olisi kovasti oppimisen paikkaa.

    No, en kyllä ymmärrä vieläkään, miksi minun pitäisi viedä lapseni väkisin anopille kylään tai hoitoon, kun hän on ihan selvällä suomella ilmoittanut, ettei sitä halua.

    Ja kyllä anopilla on oikeus sanoa niin. Ehkä sinun mielestäsi minun pitäisi tyrkyttää sinne lapsia väkisin, mutta kyllä sen verran pitää toista kunnioittaa, että uskoo puhetta. Minusta on hyvä, että anoppi on niin sanonut, etten turhaan kuvittele, että lapsemme kiinnostavat häntä. Ja toivon yhä edelleen - sinun mielipiteestäsi huolimatta - että muutkin anopit ilmoittaisivat suoraan, jos eivät halua olla tekemisissä lastensa perheiden kanssa.

    Sinä et ehkä pysty hyväksymään sitä tosiasiaa, että kaikki anopit eivät ole kiinnostuneita lapsenlapsistaan, mutta sellaista se elämä toisinaan on....

    Äänestä

  • alkuperäinen... kirjoitti:

    Oijoi, missäs minä sanoin, että pitää väkisin viedä hoitoon yhtään minnekään? Lainauksia aloituksestasi: "rutisevat tällä palstalla ... Tuskinpa ... väkisin hoitoon tuovat, jos ilmaisette vastenmielisyytenne ... että teitä ei kiinnosta!"

    Yhdessä kappaleessa jo sanot monta asiaa, jotka kertovat sinun asenteistasi. Anopit rutisevat, (sinun käsityksesi mukaan) he kokevat lapsia tuotavan väkisin, heidän tulee ilmaista vastenmielisyytensä(!) ja heitä ei kiinnosta. En minä ainakaan, jos olisin jonkun anoppi ja puhuttaisiin lapsenlapsistani, uskaltaisi sanoa mitään miniälle, jolla on nokka noin solmussa jo valmiiksi. Sinun anoppilassasi tilanne voi olla sellainen, jos sen niin koet, mutta sinähän lähdit yleistämään. Ihan riittävästi miniät määräilevät, kuinka paljon anoppila saa nähdä lapsenlapsiaan eli siis lapset mummojaan, joten ei tuommoiseen asenteeseen kukaan mitään uskaltaisi sanoa, ettei miniä vie loppujakin oikeuksia.

    En sanonut mitään pakkoviemisistä. Puhuin miniöistä, joiden asenne vastaa pariakin sitruunaa. Eikä minulla ole vaikeuksia hyväksyä mitään. Sinulla sen sijaan tuntuu olevan vaikeuksia hyväksyä, jos joku sanoo, että osa ongelmaa voisikin olla sinun tai ainakin yhtä happamasti ajattelevien miniöiden ajatuksissa (jos juuri teillä nyt anoppia ei sitten tosiaan kiinnosta).

    Näin ajattelen, koska miniä olen itsekin, enkä suinkaan anopin kanssa ylimmissä ystävyysväleissä, jos en erityisen huonoissakaan. Mutta jo kauan sitten lakkasin ajattelemasta, että vika on aina anopissani! ;-)

    Äänestä

  • omat oletuksesi kirjoitti:

    Kovin mustavalkoinen on sinunkin kirjoituksesi. Et millään tunnu ymmärtävän että joskus anopeissa ja heidän asenteissaan todella on vikaa ja miniöitten ei. Miksi silloin pitäisi yrittää väkisin löytää itsestään jotain vikaa (ja vikojahan toki löytyy, tarkoitan tähän asiaan liittyen asenne vikoja) Oma anoppini on ottanut tehtäväkseen eipitääminustaniinkovinpaljoa, heittäytyy hankalaksi joka asiasta ja mitä vähemmän olemme tekemisissä toistemme kanssa, sen paremmin menee. Hän pitää itseään korvaamattomana apuna lastenhoidossa ja kaikkitietävänä noin yleoisestiottaen. En ole koskaan käynyt poikkiteloin mutta mummo vaan jaksaa louskuttaa asiasta kuin asiasta. Hän on vielä nuorehko, ei kuuttakymmentäkään, terve mummo. Silti jostainsyystä lapsemme hoidosta (n. pari kertaa /KK)tehdään aina sellainen shou (sanotaan että käy, annetaan kaikin tavoin ymmärtää että älkää vaan tuoko tänne!) että olen katsonut paremmaksi etsiä tilapäistä hoitoapua(epäsään.työ) muualta. Jotta semmoista. Että kyllä anopit saisivat katsoa useimmiten itseään peilistä, eihän tuollaista kukaan tervejärkinen jaksa.

    Äänestä

  • mitenolis? kirjoitti:

    Jos miniän asenne on yhtä positiivinen(?) kuin ap:llä, niin vähemmästäkin anoppi tietää, ettei mitään uskalla sanoa. Menee kaikki mahdollisuudet pitää yhteyttä lapsenlapsiin. Miksi ihmeessä meidän miniöiden on lähes mahdotonta katsoa peiliin (juujuu, poikkeuksiakin on)?

    olisi osannut paremmin sanoa. Hyvä hyvä

    Äänestä

  • alkuperäinen.... kirjoitti:

    Jos olisit lukenut viestini, ennen kuin kommentoit sitä, olisit varmaan huomannut, että kyse oli nimenomaan niistä isovanhemmista, jotka eivät halua olla tekemisissä lastenlasten kanssa. Sellaisten isovanhempien kannattaisi sanoa se suoraan eikä vain piruilla tällä palstalla.

    Minun anoppini on tehnyt ihan selväksi sen, että hän ei lapsia halua hoitaa, joten miksi edes pyytäisin? Luotettavia hoitajia kyllä riittää muutenkin ja lapsen ollessa pieni ei omia menoja kuulu niin paljoa ollakaan. Aivan kuten sanoin, noin kerran kahdessa kuukaudessa.

    Eiväthän ne isovanhemmat, jotka haluavat olla tekemisissä lastenlastensa kanssa tällä palstalla sitä valitakaan, että lapset käyvät kylässä ja hoidossa silloin tällöin.

    Noista niitä ihmisten välisiä sotkuja tulee, kun ei viitsitä kuunnella (lukea), mitä toisella on oikeasti sanottavaa.

    sanoi suoraan että on omat lapset kasvattanut ja se riittää.Anoppi on itse hyvin energinen ja matkustelee paljon ei tulisi mieleenkään pyydellä häntä lapsiani hoitamaan.Enkä todellakaan pidä anoppiani minää tiukkapipona, aivan hyvin on toimeen tultu.Hän kyllä käy usein, mutta aina kysyy onko meillä muita menoja ja voiko tulla.

    Äänestä

  • erikirjoittaja kirjoitti:

    Kovin mustavalkoinen on sinunkin kirjoituksesi. Et millään tunnu ymmärtävän että joskus anopeissa ja heidän asenteissaan todella on vikaa ja miniöitten ei. Miksi silloin pitäisi yrittää väkisin löytää itsestään jotain vikaa (ja vikojahan toki löytyy, tarkoitan tähän asiaan liittyen asenne vikoja) Oma anoppini on ottanut tehtäväkseen eipitääminustaniinkovinpaljoa, heittäytyy hankalaksi joka asiasta ja mitä vähemmän olemme tekemisissä toistemme kanssa, sen paremmin menee. Hän pitää itseään korvaamattomana apuna lastenhoidossa ja kaikkitietävänä noin yleoisestiottaen. En ole koskaan käynyt poikkiteloin mutta mummo vaan jaksaa louskuttaa asiasta kuin asiasta. Hän on vielä nuorehko, ei kuuttakymmentäkään, terve mummo. Silti jostainsyystä lapsemme hoidosta (n. pari kertaa /KK)tehdään aina sellainen shou (sanotaan että käy, annetaan kaikin tavoin ymmärtää että älkää vaan tuoko tänne!) että olen katsonut paremmaksi etsiä tilapäistä hoitoapua(epäsään.työ) muualta. Jotta semmoista. Että kyllä anopit saisivat katsoa useimmiten itseään peilistä, eihän tuollaista kukaan tervejärkinen jaksa.

    sinun pitäisi todellakin sinne peiliin katsoa ja vielä toisenkin kerran.Olet tehnyt todellakin viisaasti kun haet hoitoapua muualta. Onhan anopillakin nyt sentään oma elämä. Hei haloooo... Ihme happamia miniöitä liikkeellä, no eihän näillä sivuilla onnelliset kirjoittelekkaan.

    Äänestä

  • täydellinen miniä kirjoitti:

    sinun pitäisi todellakin sinne peiliin katsoa ja vielä toisenkin kerran.Olet tehnyt todellakin viisaasti kun haet hoitoapua muualta. Onhan anopillakin nyt sentään oma elämä. Hei haloooo... Ihme happamia miniöitä liikkeellä, no eihän näillä sivuilla onnelliset kirjoittelekkaan.

    Ai miten nii ei onnelliset kirjottele? Ei kai se tarkota että on onneton vaikka ei anopin kanssa toimeen tuliskaan?! Olet siis itsekkin onneton kun kirjotat? Aika kamalaa ajatella ettei omat lapsenlapset olis anopin "elämää"? Toi "oma elämä" muutenki on aika kulunu fraasi, et sitte muuta keksiny? Mikä tossa aikasemmassa kirjotuksessa oli sellasta mistä hermostuit? Ei kirjottaja maininnu kertaakaan olevansa täydellinen minijä? Osuiko ja upposi, taidat siis olla anoppi?

    Äänestä

  • Taina kirjoitti:

    aikasi kuluksi ihan kaikessa rauhassa. Hohhoijakkaa

    Äänestä

  • mietipä sitä kirjoitti:

    aikasi kuluksi ihan kaikessa rauhassa. Hohhoijakkaa

    Kannattaako tuollaisia kommentteja tänne edes vaivautua kirjoittamaan? Jos ei aihe kiinnosta, niin on tuolla pitkä rivi palstoja esim. ajanviete tai vitsit -otsikoilla? Kokeile niistä, etköhän sinäkin vielä löydä jotain, minne purkaa turhautumistasi! Ai niin, ja kannattaisi myös opetella oikeinkirjoitus.

    Äänestä

  • ja mietippä itse! kirjoitti:

    ja muka pahoin kohdeltu miniä.Eikös vain se sananlasku ollut oikea että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.Mutta taisipa toikin meni yli hilseen.Tuokin viittaa huonoon itsetuntoon kun täytyy toisten kirjoitusvirheisiin puuttua.Säälittävääää..

    Äänestä

  • taas yksi katkera kirjoitti:

    ja muka pahoin kohdeltu miniä.Eikös vain se sananlasku ollut oikea että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.Mutta taisipa toikin meni yli hilseen.Tuokin viittaa huonoon itsetuntoon kun täytyy toisten kirjoitusvirheisiin puuttua.Säälittävääää..

    ja ärsyttävää että jotkut puuttuvat toisten kirjoitusvirheisiin ei nämä palstat nyt mitään ainekirjoituskokeita ole. Kai tälläiset ihmiset saa jotain ihme kiksejä toisten kirjoitusvirheiden korjaamisesta . Usein ei itsekkään huomaa kun kirjoittaa että lyö vahingossa väärän kirjaimen. Ihme porukkaa.

    Äänestä

  • Taina kirjoitti:

    Ai miten nii ei onnelliset kirjottele? Ei kai se tarkota että on onneton vaikka ei anopin kanssa toimeen tuliskaan?! Olet siis itsekkin onneton kun kirjotat? Aika kamalaa ajatella ettei omat lapsenlapset olis anopin "elämää"? Toi "oma elämä" muutenki on aika kulunu fraasi, et sitte muuta keksiny? Mikä tossa aikasemmassa kirjotuksessa oli sellasta mistä hermostuit? Ei kirjottaja maininnu kertaakaan olevansa täydellinen minijä? Osuiko ja upposi, taidat siis olla anoppi?

    kun hyökkäät noin hanakasti toisten kimppuun.Oot aika tyhmä kun kärjistät ton oma elämä sanonnan,tai sitten vaan et ymmärrä lauseen merkitystä. No, mitäpä sillä väliä, onneksi minun ystäviini ei kuulu tuollaisia happamia miniöitä.Ai, niin on vähän kiire, joten voit kai puolestani tarkistaa kirjoitusvirheet.

    Äänestä

  • Taina kirjoitti:

    Ai miten nii ei onnelliset kirjottele? Ei kai se tarkota että on onneton vaikka ei anopin kanssa toimeen tuliskaan?! Olet siis itsekkin onneton kun kirjotat? Aika kamalaa ajatella ettei omat lapsenlapset olis anopin "elämää"? Toi "oma elämä" muutenki on aika kulunu fraasi, et sitte muuta keksiny? Mikä tossa aikasemmassa kirjotuksessa oli sellasta mistä hermostuit? Ei kirjottaja maininnu kertaakaan olevansa täydellinen minijä? Osuiko ja upposi, taidat siis olla anoppi?

    kirjoitukseen.Eiköhän tuo sanonta osui ja upposi ole todella vanha fraasi että se siitä.Enkä ole anoppi vaan täysin eri sukupuolta.

    Äänestä

  • omat oletuksesi kirjoitti:

    Oijoi, missäs minä sanoin, että pitää väkisin viedä hoitoon yhtään minnekään? Lainauksia aloituksestasi: "rutisevat tällä palstalla ... Tuskinpa ... väkisin hoitoon tuovat, jos ilmaisette vastenmielisyytenne ... että teitä ei kiinnosta!"

    Yhdessä kappaleessa jo sanot monta asiaa, jotka kertovat sinun asenteistasi. Anopit rutisevat, (sinun käsityksesi mukaan) he kokevat lapsia tuotavan väkisin, heidän tulee ilmaista vastenmielisyytensä(!) ja heitä ei kiinnosta. En minä ainakaan, jos olisin jonkun anoppi ja puhuttaisiin lapsenlapsistani, uskaltaisi sanoa mitään miniälle, jolla on nokka noin solmussa jo valmiiksi. Sinun anoppilassasi tilanne voi olla sellainen, jos sen niin koet, mutta sinähän lähdit yleistämään. Ihan riittävästi miniät määräilevät, kuinka paljon anoppila saa nähdä lapsenlapsiaan eli siis lapset mummojaan, joten ei tuommoiseen asenteeseen kukaan mitään uskaltaisi sanoa, ettei miniä vie loppujakin oikeuksia.

    En sanonut mitään pakkoviemisistä. Puhuin miniöistä, joiden asenne vastaa pariakin sitruunaa. Eikä minulla ole vaikeuksia hyväksyä mitään. Sinulla sen sijaan tuntuu olevan vaikeuksia hyväksyä, jos joku sanoo, että osa ongelmaa voisikin olla sinun tai ainakin yhtä happamasti ajattelevien miniöiden ajatuksissa (jos juuri teillä nyt anoppia ei sitten tosiaan kiinnosta).

    Näin ajattelen, koska miniä olen itsekin, enkä suinkaan anopin kanssa ylimmissä ystävyysväleissä, jos en erityisen huonoissakaan. Mutta jo kauan sitten lakkasin ajattelemasta, että vika on aina anopissani! ;-)

    ..no aika asenteellisesti näytät itsekkin lukevan ap:n kirjoitusta : D..

    --tosiasia on kaikkien luettavissa tällä palstalla: on todellakin anoppeja, jotka RUTISEVAT (mm. täällä) lastenlasten hoitamisesta, mutta SILTI ottavat lapset hoitoon --siis vastentahtoisesti, "väkisin"..

    ..vastentahtoinen lastenhoitaja harvoin on lasta kohtaan AIDON sydämellinen.. teeskentelijöitä kyllä on nähty.. itse en ikimaailmassa veisi moiselle lapsiani.

    Ja on TODELLAKIN anoppeja, joita vaan EI KIINNOSTA. Ja sillä selvä. Ei siinä mitään, kunhan sen tietää -kaikki osapuolet.

    Siitä olen kyllä ap:n kanssa eri mieltä, että lasten hoitamatta jätäminen ei kyllä välttämättä sisällä VASTENMIELISYYTTÄ, vaan voi johtua aivan jostain muusta --noin jyrkkää ilmaisua en käyttäisi asiaa kuvailemeen, ellei ko. anoppi itse ole nimenomaista termiä käyttänyt -mikä sekin on aivan mahdollista..

    Äänestä

  • alkuperäinen... kirjoitti:

    No, en kyllä ymmärrä vieläkään, miksi minun pitäisi viedä lapseni väkisin anopille kylään tai hoitoon, kun hän on ihan selvällä suomella ilmoittanut, ettei sitä halua.

    Ja kyllä anopilla on oikeus sanoa niin. Ehkä sinun mielestäsi minun pitäisi tyrkyttää sinne lapsia väkisin, mutta kyllä sen verran pitää toista kunnioittaa, että uskoo puhetta. Minusta on hyvä, että anoppi on niin sanonut, etten turhaan kuvittele, että lapsemme kiinnostavat häntä. Ja toivon yhä edelleen - sinun mielipiteestäsi huolimatta - että muutkin anopit ilmoittaisivat suoraan, jos eivät halua olla tekemisissä lastensa perheiden kanssa.

    Sinä et ehkä pysty hyväksymään sitä tosiasiaa, että kaikki anopit eivät ole kiinnostuneita lapsenlapsistaan, mutta sellaista se elämä toisinaan on....

    isomummo.
    Olen vasta 63-vuotias.
    Lapsenlasta hoidin pitkin hampain.
    Tiesin että suuttuvat muuten.
    En sitä lapselle mitenkään osittanut.
    Nyt en hoida kenenkään kakaroita vaikka olen terve ja hyväkuntoinen.
    En olisi alkanut aikaisemminkaan jos olisi tämä järki päässä.
    Kyllä se niin on että pitää pysyä kotona jos lapsia tekee.
    Minä hoidin itse lapseni ilman kenenkään apua ja hyvin sen teinkin.

    Äänestä

  • omat oletuksesi kirjoitti:

    Oijoi, missäs minä sanoin, että pitää väkisin viedä hoitoon yhtään minnekään? Lainauksia aloituksestasi: "rutisevat tällä palstalla ... Tuskinpa ... väkisin hoitoon tuovat, jos ilmaisette vastenmielisyytenne ... että teitä ei kiinnosta!"

    Yhdessä kappaleessa jo sanot monta asiaa, jotka kertovat sinun asenteistasi. Anopit rutisevat, (sinun käsityksesi mukaan) he kokevat lapsia tuotavan väkisin, heidän tulee ilmaista vastenmielisyytensä(!) ja heitä ei kiinnosta. En minä ainakaan, jos olisin jonkun anoppi ja puhuttaisiin lapsenlapsistani, uskaltaisi sanoa mitään miniälle, jolla on nokka noin solmussa jo valmiiksi. Sinun anoppilassasi tilanne voi olla sellainen, jos sen niin koet, mutta sinähän lähdit yleistämään. Ihan riittävästi miniät määräilevät, kuinka paljon anoppila saa nähdä lapsenlapsiaan eli siis lapset mummojaan, joten ei tuommoiseen asenteeseen kukaan mitään uskaltaisi sanoa, ettei miniä vie loppujakin oikeuksia.

    En sanonut mitään pakkoviemisistä. Puhuin miniöistä, joiden asenne vastaa pariakin sitruunaa. Eikä minulla ole vaikeuksia hyväksyä mitään. Sinulla sen sijaan tuntuu olevan vaikeuksia hyväksyä, jos joku sanoo, että osa ongelmaa voisikin olla sinun tai ainakin yhtä happamasti ajattelevien miniöiden ajatuksissa (jos juuri teillä nyt anoppia ei sitten tosiaan kiinnosta).

    Näin ajattelen, koska miniä olen itsekin, enkä suinkaan anopin kanssa ylimmissä ystävyysväleissä, jos en erityisen huonoissakaan. Mutta jo kauan sitten lakkasin ajattelemasta, että vika on aina anopissani! ;-)

    Tuollainen asenne mikä minällä on, sille ei vedä vertaa minkäänlainen päin naamaa v.....lu.
    Menen kanalihalle joka kerta kun tapaan tuollaisen ihmisen.

    Äänestä

  • Olen anoppi mummo ja kirjoitti:

    isomummo.
    Olen vasta 63-vuotias.
    Lapsenlasta hoidin pitkin hampain.
    Tiesin että suuttuvat muuten.
    En sitä lapselle mitenkään osittanut.
    Nyt en hoida kenenkään kakaroita vaikka olen terve ja hyväkuntoinen.
    En olisi alkanut aikaisemminkaan jos olisi tämä järki päässä.
    Kyllä se niin on että pitää pysyä kotona jos lapsia tekee.
    Minä hoidin itse lapseni ilman kenenkään apua ja hyvin sen teinkin.

    Kuinka on mahdollista hoitaa omia lapsenlapsiaan "pitkin hampain"? Kertokaa se minulle hyvät anopit ja mummot?? Ei ole teille näköjään suotu hitustakaan lähimmäisenrakkautta tai sydämellisyyttä. Kyllä pitää olla mahdottoman kylmä, julma ja elämälle katkera ihminen jos tuollaista tekstiä kirjoittaa. Kuulostat todella kauhealta ihmiseltä, onneksi en sinua tunne.

    Äänestä

  • ilkeä, itsekäs ja omahyväin... kirjoitti:

    Kuinka on mahdollista hoitaa omia lapsenlapsiaan "pitkin hampain"? Kertokaa se minulle hyvät anopit ja mummot?? Ei ole teille näköjään suotu hitustakaan lähimmäisenrakkautta tai sydämellisyyttä. Kyllä pitää olla mahdottoman kylmä, julma ja elämälle katkera ihminen jos tuollaista tekstiä kirjoittaa. Kuulostat todella kauhealta ihmiseltä, onneksi en sinua tunne.

    Ei ole mikään ihme, että isovanhemmat "pitkin hampain" hoitavat lapsia. Jo se, että heille tuodaan lapset kuin niiden hoito olisi velvollisuus, on ihan törkeää. Kun itse olette 30-40 v. vanhempia kuin nyt, tiedätte, että tarmokas, elämänsä ensi asekelita ottava ihmisenanlku vie voimat ikäihmisestä hetkessä, eikä lapsen suinkaan tarvitse olla millään "AHDH" -diagnoosilla.
    Vanhemmat, jota hoitavat joka päivä lapsiaan eivät tajua, kuinka raskasta pontevan lapsen nosteleminen ja pukeminen on.
    Kun on tottunut olemaan omissa oloissaan, ei ole helppoa tehdä ruokaa, syöttää, nukuttaa, pissittää, pukea, taas ruokkia, taas nukuttaa, ulkoilla, pukea, riisua, kuunnella parkumiset ja kiukuttelut, lukea tyhmiä sarjakuvia tai pupukirjoja, pyörittää palloa, piirtää. laulaa ja laulattaa, tehdä iltapalaa, tehdä mehua, tehdä toista menua, käydä kaupoissa kärsimätöntä lasta työntäen, kylvettää, nukuttaa, kaikki tämä 10 tunnin sisällä, ja paljon muuta lisäksi.
    Ja samma på seuraava päivä!!
    Kun suloinen ja ihana kultalapsukainen poistuu vanhempiensa luokse puserrettuaan mummonsa kuiviin, ei mummo jaksa pariin päivään mitään.

    Ja sitten saa palkakseen vielä kuulla, että on itsekäs ym. mitä tuo edellinen ihminen juuri luetteli.
    Isovanhemmilla nimittäin ei ole velvotteita, vaan heillä on ihan oikeus sanoa ei, kun siltä tuntuu.

    Äänestä

vedit oman ongelmasi kaikkien muittenkin ongelmaksi.
Itse lukiessani näitä sivuja, olen huomannut, että anopit valittavat enemmänkin siitä, että lasten äidit eivät niitä lapsiaan anna anopille hoitoon vaan mielummin omalle äidilleen.
Kukapa mummu ei lapsenlaspsiaan tahtoisí hoitaa jos siihen vain on tilaisuus. Itse teen sitä mitä suurimmalla innolla ja rakkaudella ja nautin joka hetkestä.

Äänestä
  • näinhän se menee.

    Äänestä

  • ..ap kylläkin kirjoitti NIISTÄ anopeista, JOTKA eivät halua lapsia hoitaa --ei KAIKISTA anopeista tai anoppien enemmistöstä.. ja ap painotti nimenomaan, että SANOKAA mitä haluatte ja mitä ette --mikä ihme siinä on niin vaikeaa??

    --jos joku anoppi haluaa vain tavata lapsia, mutta ei hoitaa, niin sopii sanoa ÄÄNEEN, eikä vinkua takanapäin --ja jos haluaa myös hoitaa, niin sanokoot senkin ÄÄNEEN --ja sanokoon senkin, jos joskus haluaa ja joskus ei..

    --ajatustelukijoita on harvassa, vaikka tuolla joku olikin sitä mieletä, että miniöiden tulisi "lukea sanattomista viesteistä" --huhhuh, ei mikään ihme, ettei ihmissuhteet suju, jos odotetaan muiden ARVAAVAN miltä kustakin tuntuu ja mitä kukakin haluaa/ ei halua..

    Äänestä

Anoppi tunkee nenänsä harva se päivä katsomaan muksua ja puhumaan vain hänestä. Hänellä ei todellakaan ole mitään muuta elämää... Aivan yököttää koko akka! Kunpa tajuaisi jo pysyä pois.

Äänestä
  • suoraan ettei tarvitse tulla.Jos kerran noin kovasti yököttää.

    Äänestä

  • koska haluaisit kaiken huomion vain itseesi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

anopit kirjoitti:

rutisevat tällä palstalla lastenlasten hoidosta? Sanokaan suoraan lapsillenne ja heidän puolisoilleen, että ette heidän lapsiaan jaksa/halua hoitaa. Tuskinpa nuo teille niitä lapsiaan väkisin hoitoon tuovat, jos ilmaisette vastenmielisyytenne. Jos lapsenne ja heidän puolisonne siitä vetävät herneen nenään, niin sehän on sitten heidän ongelmansa. Kyllä ne sen oppivat ja hyväksyvät, että teitä ei kiinnosta!

Minä en ole kertaakaan anoppia lapsenvahdiksi pyytänyt enkä aio pyytää. En minä halua lapseni joutuvan hoitajalle, joka on töykeä häntä kohtaan, koska ei haluaisi hoitaa. Silloin harvoin, jos lapsenvahtia tarvitaan - ehkä noin kerran kahdessa kuukaudessa - pyydän omia vanhempiani, jotka hoitavat oikein mielellään ja nauttivat lastemme kanssa puuhailusta. Ja pyytävät kyläilemään useamminkin.

Mitä te luulette tuollaisesta valittamisesta hyötyvänne? Olisi itsellännekin parempi olo, kun sanoisitte, miten asia on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu