juolahdus

tai ainakin sen juurella.
Tästä asiastahan täällä silloin tällöin yritetään puhua: siitä että antaa mahdollisuuden niille pienille asioille, on avoinna epätodennäköiselle, muita hienoja ilmaisuja sille asialle.

Mutta se on useille kovin vaikeaa. En edes tiedä mistä se johtuu. Ovatko ihmiset niin kasvaneet sellaiseen kontrolli- ja mittauskulttuuriin, missä kaikkea voi mitata ja mittaustuloksista voi aina tehdä päätelmiä... tai jonkinmoiseen monivalintatodellisuuteen, missä ruksit pannaan ruutuihin ja lopussa tulostetaan testitulos kaavasta. En tiiä.

Mutta niinhän se menee, että siitä asiasta saat tuloksia, mitä mittaat: jos mittaat puutteita, saat tuloksia puutteellisuudesta. Jos jätät mittaamatta, herra tietää, minkälaisia tuloksia saat, ja mistä !! Ei mitään kontrollia... se voi myös olla ahdistavaa.

edellisistä parisuhteista aina muka "ottaa opikseen" ja päättää että tuota ja tuota ominaisuutta ei saa kumppanissa olla.
silti loppupeleissä niitten ja tunteitten kanssa ei tunnu olevan yhtäläisyyttä.
periaatteessa hyvä ihminen ei vaan viehätä oikealla tavalla. ja toisaalta taas omista kriteereistä kauas jäävä voi olla se, joka saa sydämen sykkimään.
miksi näin, en osaa sanoa.

"Itselleni käy usein niin että huolimatta siitä mitä olen etukäteen ajatellut, saatan kuitenkin ihastua tyyppiin joka on jotain ihan muuta."

Tämä on kyllä niin totta. Yleensä ne pienetkin ihastumiset tulevat aina puun takaa - ehkä siinä jotenkin käy niin, että kun unohtaa ne omat "ihanteet" ja keskittyy toiseen ihan ihmisenä - saattaa alkaa tapahtua.

Pitäis siis hieman vissiin karsia tuota tässäkin jo monessa ketjussa ollutta "turn-off" -listaa :) Näkis silloin paremmin ehkä pintaa syvemmälle.

Näinhän se varmasti menee... Suurin rakkaus joka polulleni on törmännyt oli sellainen kaveri-mies joka ei ulkoisesti ollut juuri mitenkään erikoinen, eikä ns. mun tyyppiä, mutta kun tutustuin ihmiseen parin vuoden aikana rakastuin sen ihmisen huumoriin ja sisimpään aivan täpöllä...