onko hyvä?

Hei!

Olisi kysymys johon haluaisin teiltä
"ehkä" kokeneimmilta mielipiteen.

Olen 15v tyttö
160cm ja painan 53kg
Joulukuussa painoin 59kg,mutta päätin laihduttaa.
Olin tavallaan masentunut,koska viime kesänä menetin itselleni rakkaan ihmisen..
siis pojan.
Laihdutuksen aikana kuukautiseni loppuivat ja eikä niitä vieläkään kuulu.
Aamuisin syön puuroa ja joskus hedelmän.
Koulussa syön vain salaattia
ja kolun jälkeen kotona jotain ruokaa.
Yleensä mahdollisimman vähärasvaista
ja illalaa syön hedelmiä..puuroa.
Karkkipäivä mulla on joka toinen viikonloppu..
Syönkö teistä liian vähän?
Olen todella nätti tyttö, enkä perjaatteessa haluaisi laihtua enää yhtään, mutta pelkään, et lihon..
Olisin iloinen ja kiitollinen teidän mielipiteistänne!
6331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hakeudu nyt heti hyvä tyttö lääkärin pakeille.
Kuulosti sen verran rankalta, että ei sun ikäisen nuoren (eikä kenenkään) pidä tuommosta taakkaa yksinään kantaa.

Äänestä

Raju laihtuminen ja ruoan vähentäminen sekä siihen päälle järkytys, voi todellakin jättää kuukautiset pois.

Itselläni kuukautiset piti "käynnistää" keinotekoisesti keltarauhashormoneilla.Mensut jäivät pois pariksi kuukaudeksi pitkäaikaisen jätkäkaverin lähdettyä meneen..Loppujen lopuksi ne alkoivat sitten kesken sen kuurin..

Sitten se karmaiseva totuus...Naisen täytyy syödä rasvaa päivittäin jonkin verran, muuten menkat voi jäädä tulematta.
Rasvaa ei tarvitse syödä mielettömiä määriä, mutta jonkin verran kuitenkin.
Myöskin ruokaa yleensä saat syödä enemmän!

Mutta samaa mieltä olen siinä, että ei tarvitse yksin kärsiä. Puhuminen auttaa aina...

Äänestä
  • tapasin pojan ulkomailla,
    joka oikeasti jumaloi minua..
    Ihastuin/rakastuin häneen..
    Meillä oli paljon yhteisiä unelmia,miten taas nähtäisiin ja oltaisiin yhdessä
    (hän oli 18v)
    Soiteltiin ja kirjoiteltiin,mutta nyt en pääsekkääm tähän kyseiseen maahan,koska matkustamme Kyprokselle...
    Sydämeni särkyi, eikä hänellä ole rahaa
    matkustaa suomeen...
    Joten olen jonkin verran masentunut.

    Äänestä

  • Tyttönen... kirjoitti:

    tapasin pojan ulkomailla,

    Syöt ehdottomasti liian vähän!
    Älä sure sitä poikaa, voittehan te varmaan esim.lähetellä toisillenne sähköpostia ja kyllä te varmaan ennenpitkään myös jälleen näette toisenne.
    Poikakaan ei varmaan halua, että hänen takiaan laihdutat itsesi hengiltä.
    Sun kannattais mennä esim.koulusi terveydenhoitajalle juttelemaan tai jollekin aikuiselle.
    Koita nyt nostaa syömisiäs, ettet sairastuisi.

    Äänestä

  • täti kirjoitti:

    Tiedän, että syön joskus/aina
    liian vähän.
    Olen jo jotenkin tottunut siihen.
    En ole ollut yhteydessä tähän poikaan 4 kuukauteen.
    Tiedän, että hän ei halua minun "tuhoavan" itseäni hänen takiaan...
    Minulla on vaan häntä niin ikävä.
    Ja oikeastaan se on vaan hyvä, ette olla oltu yhteydessä, koska liika toivo saattaa vaan masentaa enemmän.
    Ehkä pitää antaa ajan kulua, mutta silti tuntuu
    TOSI vaikealta kaikki.

    Äänestä

  • Tyttönen... kirjoitti:

    tapasin pojan ulkomailla,
    joka oikeasti jumaloi minua..
    Ihastuin/rakastuin häneen..
    Meillä oli paljon yhteisiä unelmia,miten taas nähtäisiin ja oltaisiin yhdessä
    (hän oli 18v)
    Soiteltiin ja kirjoiteltiin,mutta nyt en pääsekkääm tähän kyseiseen maahan,koska matkustamme Kyprokselle...
    Sydämeni särkyi, eikä hänellä ole rahaa
    matkustaa suomeen...
    Joten olen jonkin verran masentunut.

    Et ole sentään menettänyt häntä kokonaan, ethän? Jos siis soittelette ja kirjoittelette?
    Teillä on vielä jonkinlainen yhteys, vaalikaa sitä..
    Hyvää jatkoa, ja siunausta! :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tyttönen... kirjoitti:

Hei!

Olisi kysymys johon haluaisin teiltä
"ehkä" kokeneimmilta mielipiteen.

Olen 15v tyttö
160cm ja painan 53kg
Joulukuussa painoin 59kg,mutta päätin laihduttaa.
Olin tavallaan masentunut,koska viime kesänä menetin itselleni rakkaan ihmisen..
siis pojan.
Laihdutuksen aikana kuukautiseni loppuivat ja eikä niitä vieläkään kuulu.
Aamuisin syön puuroa ja joskus hedelmän.
Koulussa syön vain salaattia
ja kolun jälkeen kotona jotain ruokaa.
Yleensä mahdollisimman vähärasvaista
ja illalaa syön hedelmiä..puuroa.
Karkkipäivä mulla on joka toinen viikonloppu..
Syönkö teistä liian vähän?
Olen todella nätti tyttö, enkä perjaatteessa haluaisi laihtua enää yhtään, mutta pelkään, et lihon..
Olisin iloinen ja kiitollinen teidän mielipiteistänne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu