Paljastamme teille "Tiitisen listan"

1990 Mauno Koivisto yhdessä Supo:n päällikön kanssa päätti salata ns. Tiitisen listan. Lista pitää sisällään n. 20:n henkilön nimet. Heitä epäiltiin Stasikytköksistä. Myöhemmin USA:n ja Saksan kautta saatiiin ns.Rosenholz kortisto.
Rosenholz kortisto avaa henkilöiden todelliset toimet suhteessa Stasiin. Rosenholz ja Tiitisen listat yhdessä antaisivat viitteitä myös KGB:n suuntaan. KGB arkistot pysyvät varmuudella salassa Moskovassa.

Koivistolla ja Supo:lla on ollut yli 15 vuotta aikaa muokata kyseistä Tiitisen listaa mieleisekseen. Vai olettaako joku, että nyt ehkä julkaistava "Tiitisen lista" paljastaisi jotain sensaatiomaista. Löytyykö ko. listalta mm. seuraavia nimiä: presidentti Mauno Koivisto, Kalevi Sorsa, Erkki Liikanen, Ulf Sundqvist tai Matti Ahde ?

Kansa saa listan, mutta minkä listan todellisuudessa? Epäilenpä että kyseessä on "Koiviston Lista". Totuus tässäkin asiassa jää piiloon jo KGB:n arkistojen sulkeuduttua, sekä maamme ylimpien päättäjien tahdosta olla paljastamatta kätyri tovereitaan.

Voisiko Mauno Koivisto selittää miksi ko. listoja yleensäkään pidettiin salassa yli 15 vuotta, jos niissä ei koskaan ollut mitään salattavaa!
2250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuskin Suomi-DDR listat ainoat laatuaan.

Äänestä

Yllä olevassa esityksessä Suomen kansalainen perää vastausta. Annetaan siis Koiviston antaa selonteko. Nyt on totuuden hetki koittanut Koivistolle. SALUT

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tähtelän Valo kirjoitti:

1990 Mauno Koivisto yhdessä Supo:n päällikön kanssa päätti salata ns. Tiitisen listan. Lista pitää sisällään n. 20:n henkilön nimet. Heitä epäiltiin Stasikytköksistä. Myöhemmin USA:n ja Saksan kautta saatiiin ns.Rosenholz kortisto.
Rosenholz kortisto avaa henkilöiden todelliset toimet suhteessa Stasiin. Rosenholz ja Tiitisen listat yhdessä antaisivat viitteitä myös KGB:n suuntaan. KGB arkistot pysyvät varmuudella salassa Moskovassa.

Koivistolla ja Supo:lla on ollut yli 15 vuotta aikaa muokata kyseistä Tiitisen listaa mieleisekseen. Vai olettaako joku, että nyt ehkä julkaistava "Tiitisen lista" paljastaisi jotain sensaatiomaista. Löytyykö ko. listalta mm. seuraavia nimiä: presidentti Mauno Koivisto, Kalevi Sorsa, Erkki Liikanen, Ulf Sundqvist tai Matti Ahde ?

Kansa saa listan, mutta minkä listan todellisuudessa? Epäilenpä että kyseessä on "Koiviston Lista". Totuus tässäkin asiassa jää piiloon jo KGB:n arkistojen sulkeuduttua, sekä maamme ylimpien päättäjien tahdosta olla paljastamatta kätyri tovereitaan.

Voisiko Mauno Koivisto selittää miksi ko. listoja yleensäkään pidettiin salassa yli 15 vuotta, jos niissä ei koskaan ollut mitään salattavaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu