Tupsahdin siirrolla uutena entiseen työpaikkaani ja tapasin siellä miehen, jonka kanssa alusta lähtien tulin toimeen ja koin hyvää oloa hänen seurassaan. Sukulaissielu tavallaan. Olimme kumpikin naimisissa, mikä ei haitannut tietenkään lainkaan, koska tiesimme tämän, eikä tunteemme ollut millään tavalla uhkana sille. Kunnioitimme toisiamme, emmekä varmasti kumpikaan ajatelleet toisistamme muuta kuin että olemme jänniä tyyppejä. Jossain vaiheessa ilmeni, että olimme kumpikin tahollamme hakeneet eroa. Emme olleet puhuneet keskenämme omista yksityiselämän/ avioliiton ongelmista ikinä. Siitä alkoi tapahtumaketju, jossa hetkeksi hävisi kontrolli. Alta kuukauden aloimme viettää aikaamme yhdessä jatkuvalla syötöllä, tunteet nousivat pintaan ja rakastuimme. Kummankaan avioliitto ei enää ollut "esteenä" toisiamme kohtaan aavistamillemme tunteillemme. Alussa se oli huumaavaa, mutta myös hankalaa. Joskus huono omatunto, syyllisyys ja sen sorttiset tunteet nousivat pintaan. Kumpikin yritti korjata jossain vaiheessa avioliittojaan ja kuitenkin vedimme toisiamme voimakkaasti puoleemme. Riideltiinkin siitä usein. Se heijastui myös työpaikkamme ilmapiiriin, joten katsoin parhaaksi vaihtaa firman sisällä työpaikkaa. Nyt kun kummankin erouutisesta on kulunut yli vuosi aikaa, olemme olleet 4 kuukautta eri työpaikoissa ja tilanne on kaikin puolin rauhoittunut, olemme vihdoin hyväksyneet sen, että meistä piti tulla seurusteleva pari. Työasiat ja yksityisasiat eivät enää sekoitu keskenään. Avioerot ovat konkretisoituneet ja kummallekin on päivän selvää, että tämä koko prosessi alkoi alitajuisesti jo ensi hetkestä, kun kohtasimme ensi kerran siinä samassa työpisteessä. Emme etene nopeaan tahtiin. Meillä ei ole mihinkään kiire. Nautimme niistä hetkistä, kun meillä on aikaa toisillemme ja saamme olla yhdessä. Emme tiedä mihin homma etenee, eikä tulevaisuutta tavoitella kovinkaan kiihkeästi.Tuemme toisiamme työntekijöinä, ihmisiä ja kumppaneina. Ilman sitä, että sain siirron edelliseen työkohteeseeni, olisin varmasti edelleen onnettomasti naimisissa, enkä tietäisi todellisesta kumppanuudesta yhtään mitään.
Työpaikalta
todellista kumppanuutta
1981
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oli tosi mukavaa lukea sinun kirjoituksesi! Todellinen rakkaus ja yhteys, ei edellytä sitä että pitää mennä pettämiskaavan mukaan. Minulla on tilanne, jossa tunnen näin erästä henkilöä kohtaan, mutta hän on naimisissa. Haluan uskoa, että jos meidät on luotu toisillemme (kuten uskon) niin kaikki menee siihen ilman, että tarvitsee menettää malttiaan ja alkaa sekoilemaan. En aio tehdä aktiivisesti mitään, aika näyttää mihin elämä heittää. Viestisi vahvisti uskoani tosi rakkauteen. Onnea!