Haluaisin tuoda esiin nyt tuon kuinka isoissa OYJ;ssä kierreltään tuota TSL:n pykälää, että ennen uusien työntekijöiden ottamista on tarjottava työtä omille osa-aikaisille.
Yritys perustelee ja kiertelee lakia niin että ensin ottaa uuden työntekijän sisään ttösopimuksella ja sitten heti ensimmäisistä päivistä lähtien alkaa tarjota töitä, joita voisi tarjota töitä, joita voisivat tehdä talon omat vakituiset osa-aikaiset.
Perustelu kiertelyyn: "Niitä ei tarvitse määritellä työsopimuksessa ja sitten voi vapaasti tarjota töitä, jotta osarit voisivat tehdä."
Ainakin ruuhka-aikoina ja kesällä otettiin uusia apulaisia, joiden työsopimuksessa ei oltu millä lailla vertailtu osarien työntekomahdollisuutta.
Luottareistamme sanoisin sen verran, että se mikä yhteenä päivänä heille menee korvasta sisään, on toisena päivänä jo ulos mennyt eli asioita ei viedä eteenpäin eikä siihen puututta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.