Kertokaa te, jotka olette lähteneet liitosta, vaikka puoliso on kaikin puolin hyvä ja kiltti. Onko kaduttanut? Oletteko palanneet myöhemmin yhteen? Vai oliko ratkaisu kuitenkin oikea? Mieheni on todella hyvä ihminen, mutta en tunne rakastavani häntä. Arvostan ja kunnioitan kyllä, mutta en halua ja rakasta. Tulin pian tapaamisemme jälkeen (ihan yhteisestä tahdosta) raskaaksi. Sitten on vietetty tavallista perhe-elämää. Nyt kun lapset ovat vähän kasvaneet, ei tunteiden puuttumista voi laittaa edes väsymyksen piikkiin. Mielestäni olimme vain väärät ihmiset toisillemme alun alkaen. Pelkään kuitenkin, että ero on väärä ratkaisu, kun ei kerran ole pettämista, väkivaltaa tms. syytä eroon.
'Hyvän ' puolison jättäneet
nmt
325745
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Mikä sitten on väärä ratkaisu? Ja mikä on oikea ratkaisu? Eipä niitä valintojen tuloksia näe ennen kuin vasta jälkeen päin. Kuten sinäkin tässä ja nyt.
Kaipa valintapäätöstäsi ohjaa se mitä elämältä haluat? Toisaalta mikään valinta ei takaa sinulle yhtään mitään. Hyvällä tuurilla onnistus ja saat mitä haluat. Huonommalla taas et. Varmoja valintoja EI OLE.
Niin, sua rupes vaan TYLSÄTTÄMÄÄN niin maan perkeleesti...
tutustumisen mieheesi yläpäästä edes pari vuotta ja sitten vasta sitä lasta yrittämään, jos molemmat olisitte toisianne rakastaneet ja halunneet elää yhdessä.
Siis sinä aloitit alapäästä, kun olisi pitänyt aloittaa yläpäästä, siinä ongelmasi ja miehesi joutuu siitä kärsimään, koska oli myös liian hätäinen.
Siis jäitä hattuun, on oikea menetelmä miehen ja naisen suhteessa.
Jalat alta-suhde loppuu lyhyeen, mutta pitkään tutustuminen ja elämän hallinta vie hyvään lopputulokseen.
niksi numero yksi Aloita yläpäästä?
Sellaisena ihan hyvä.
Mielestäni kannattaa erota jos ei rakasta puolisoaan,itse tein niin 16 vuoden jälkeen. Minulla ei ole uutta kumppania,sen takia en eronnu,en vaam rakastanut tarpeeksi. Ero on aina raskas ja varsinkin jos toinen osapuoli pistää "hanttiin",elättelen kuitenkin toiveita että kyllä hänkin joskus vielä ymmärtää että näin on paras meille kaikille,aika parantaa...Valitettavasti näin käy että huomaamme olevamme yhdessä väärän ihmisen kanssa,olemme kasvaneet eri suuntiin tai sitten vaan kadottaneet toisemme vuosien saatossa.. Tunteet ovat aina oikeassa,kannattaa kuunnelle itseään.. mutta tietysti myös sitä kumppania,keskustella avoimesti ja rehellisesti. Ei eron syyksi tarvita aina mainitsemisia syitä,rakkauden loppuminen on riittävä syy..
Ihan höpöhöpö-viesti. "Tunteet on elämän tärkein asia"! Siis tunteita ovat viha, inho, katkeruus, ilo, kunnioitus, raivo, kateus ...
Mitä tuo viesti oikein sanoi? Sitä että "kaikille" on hyväksi, kun kaikki hyppivät suhteissaan ja mielipiteissään fiilisten mukaan!
Olisit sanonut muille avuksi yhdenkin vertaistukimielipiteen: Mistä tiesit, että olit naimisissa "väärän ihmisen kanssa"? Oliko puoliso juoppo, löikö, laiminlöikö, oliko kelvoton isä vai mitä?
Vai oliko yksipuoliseen eroamiseesi jokin sinun henkilöhistoriaasi liittyvä asia? Ja nyt haluat mahdollisimman monen naisen jättävän perheensä - syyttä suotta.
Keskustelua veisi eteenpäin, jos eroa harkitseva saisi tietää, mistä kukin puhuu.
sitä että tunteet ovat aina oikeassa,ja niitä kannattaa kuunnella.
Olen huono ilmaisemaan itseäni kirjoittamalla,sori.
En todellakaan tarkoittanut sitä että hypitään suhteesta toiseen fiiliksen mukaan. Tottakai jokaisessa suhteessa on huonoja hetkiä,ja vaikka kuinka olisi suuttunut tai pettynyt tai mikä tahaansa negatiivinen tunne puolisoaan kohtaan niin heti ei kuitenkaan tahdota erota,sillon rakkaus antaa voimaa ja uskoa paremmasta. Rakastunut ihminen tuskin edes ajattelee eroa. Miksi ajattelisi..??
Jokin on jo pielessä kun alkaa ero asia pyörimään mielessä,siinä vaiheessa (luulisin) rakkaus on käynyt aikas vähiin. Jos ei tahdo toista ihmistä lähelleen,ei kaipaa hänen kosketustaan,ei halua jakaa asioita,alkaa ihmetteleen et mihin on alunperin rakastunut kumppanissaan,kumppani alkaa tuntumaan vieraalta,alkaa ärsyttämään. Eikö se ole merkki rakkauden loppumisesta..?? Pitäisikö mielestäsi jatkaa rakkaudetonta liittoa..?? Tottakai pitää keskustella ja pitää keskustella rehellisesti ja avoimesti,syyllistämättä(ei tyyliin:että kun sä teit niin ja näin niin nyt mä en sit enää tykkää susta).
En todellakaan yllytä ketään eroamaan ilman syytä..!!!
Tarkoitin vaan sitä että kyllä ne tuntee ovat yleensä oikeassa,jos sydän ei syki toista kohtaan niin ei syki oli hän sit kuinka hyvä ihminen tahansa,rakkautta ei voi opetella eikä sytyttää tahdon voimalla.. se miten kukin haluaa elää on jokaisen oma valinta,jos tahtoo jatkaa liittoa vaikka ei rakastaisi puolisoaan se olisi hänen valintansa,hänen elämänsä.
mut IHANA KUULLA ET JOKU TOINEN ELÄÄ SAMAA TILANNETTA!!! Me oltiin yhessä 4 vuotta ennenku lapsi synty. Nyt niit on useampi. Tässä olen vain viime aikoina miettinyt, et mun aviomies on mulle vain hyvä kaveri. En halua seksiä, en suudelmia, en mitään, mut toisaalta haluaisin jatkaa yhteiseloa, mut toisaalta, tässä on vuosien saatossa vaan kasvettu eroon. Joo, ku rakkaus puuttuu, niin tuntuu, et olis melkein helpompi olla ja elää yksin, vaikka ilman uutta suhdetta. Eroa mietin minäkin....
Itse olen ottamassa asiasta selvää. Huomenna parisuhdeterapiaistunto jonka perusteella katsotaan voiko tässä suhteessa olla niitä asioita joita minä tarvin. Itselläni täsmälleen sama tilanne nimittäin... reilu viikko sitten ilmoitin että ero taitaa olla tulossa.
Samat asiat askarruttavat minua. Kirjoitin listan kaikesta siitä mikä elämässäni on hyvää ja mikä ei. Sitten katsoin millaisessa systeemissä voin pitää ne hyvät ja mitä se tarkoittaa/mihin johtaa että ne osuudet joita en halua poistuvat elämästäni.
Suurimmaksi ongelmaksi jäi se mitä ero tekee kumppanilleni. Lasten uskon selviytyvän hyvin koska heillä tulee olemaan jokatapauksessa kaksi rakastavaa vanhempaa.
Minulle se etten tahdo jäädä on riittävä syy lähteä, muut "estävät" asiat ovat neuvottelu/järjestely/konkretia/tahtokysymyksiä.
Miten olla itsekäs olematta liikaa sitä? Se on kai se kysymys johon haetaan vastausta näissä tapauksissa. Mitä uhraa, mitä ei... Itse totesin että pakko loppua tai löytyä joku ratkaisu koska vuosien saatossa ruoho alkaisi käydä aina vaan vihreämmäksi aidan toisella puolella.
Jos olisi joku pilleri jolla voisi rakastua kumppaniinsa niinkuin tarkoitus on niin ottaisin sen epäröimättä hetkeäkään. Mutta...
... eipä taida olla. Tai jos on niin huomennahan siitä sitten otetaan selvää.
Rakastumisen tunne on nykyajan huume. Kun jää koukkuun, rakastumisen tunnetta on saatava aina lisää ja lisää. Lopuksi mikään ei riitä.
Tilastollisestihan rakkauden huumavaihe kestää puolitoista vuotta.
rakastumis vaihe kestää varmaan tuon aikaa sitten se muuttuu rakkaudeksi..jos muuttuu..tai sit se sammuu..
Ja sitä voi kuvitella mitä seuraa jos sitä rakastumisenhuumaa ei ole koskaan ollutkaan kumppanin kanssa.
Mihin sitten mennään? Järkisyillä eteenpäin, sitten hakien yhdistäviä tekijöitä lapsista ja yhteisen elämän kehittämisestä ja toivotaan että siitä syttyy jonkinlaista tunnetta kun ollaan niin SITOUDUTTU kaikilla mahdollisilla tavoilla.
Ja sitten jää emotionaalisesti tyhjäksi. Ei ehkä kaikkeen mitä elämässä on (exit-parisuhde asioihin) - mutta suhteessa kumppaniinsa.
Siinähän sitä ollaan, tarvitaan vain se pienenpieni pilleri joka saa rakastamaan kumppaniaan... ja jos sellainen olisi niin se otettaisiin hetkeäkään epäröimättä... MUTTA SELLAISTA PILLERIÄPÄ EI OLEKAAN.
Jos rakkaus on sitä että ollaan järkisyistä yhdessä - koska on asuntolainaa, yhteisiä muksuja, yhteinen talous ja osataan jopa puhua toiselle loukkaamatta kovin kovasti.
Niin siinäkö se rakkaus sitten teidän kritisoijien mielestä onkin? Kokonaisena? Täydellisenä? Haluttavana? Toimivana? Sellaisena kuin sen pitäisi olla?
Ei vittu ikimaailmassa tän elämän aikana. Kuvailitte juuri KULISSIAVIOLIITON!
Ja tästä saamme yhtälön:
Aitoa haluava ihminen kulissiavioliitto = LOPPU
...
Noh. Jos tätä haluatte vastustaa niin kertokaa missä se pilleri on jonka voi heittää poskeensa ja rakastaa kumppaniaan sen jälkeen? En puhu mistään hurmosrakkaudesta - vaan siitä arkisen tavallisesta?
eikä ketään voi opetella rakastamaan. Sitä joko rakastaa tai ei. Rakastumis vaiheen jälkeen tunne muuttuu syvemmäksi.
Rakkaudella ja järjellä ei ole mitää tekemistä toistensa kanssa.
Rakkaus on elämän voima,se kantaa ja tukee vaikeissakin tilanteissa,rakkaus kaksinkertaistaa ilot. Ei ole olemassa mitään parisuhdetta jos ei rakasta kumppaniaan,sillon ollaan kämppiksiä. Parisuhteen perusta on yhteenkuuluvuuden tunne ja se syntyy vain rakkaudesta,ei asuntolainasta eikä yhteisistä lapsista. Jokaisella meistä on oikeus rakastaa ja tulla rakastetuksi,mutta on myös oikeus elää elämäänsä omalla tavallaan,rakkaudella tai ilman.
Ei kulisseja kannata pitää pystyssä,ne kaatuu jossain vaiheessa kuitenkin...
pelottamaan se, että koska mä hyppään sänkyyn vieraan miehen kanssa, vain ja ainoastaan siitä syystä, että haluan olla nainen ja haluan että tunnen toisen ihmisen läheisyyttä. Omasta liitosta en tätä tunnetta enää saa, vaikka mieheni kuulemma rakastaakin minua.
Jos mun liittoon tulee ero, niin en mäkään ole lapsista huolissani, enkä itsestäni, vaan miten tää puoliso pärjää.
Mutta ehkä asioita olisikin vain helpompi hoitaa ja käsitellä, kun molemmilla on koti eri katon alla. Rahat ym voi neuvotella. Toki eron jälkeinen taloudellinen tilanne arveluttaa.
Kerro mitä siellä parisuhdeterapiassa kävi??
Meidän liittoon se ei enää kai auta, mutta erota haluan kumminkin kaverina, jotta lapset voivat vapaasti kulkea molempien luona ja että lasten asioihin löytyy molemmilta kiinostusta osallistua myös rahallisesti.
"Hei mutta sähän olet viisas!"
Millaista siellä parisuhdeterapiassa oli? Kävittekö asioita/ suhdettenne läpi?
Itse ilmoitin viimeviikolla miehelle haluavani erota. Tuntuu etten rakasta, eikä ole pahemmin muitakaan tunteita enää! Mies sitten hermostu, (niinkuin aina). Me ei muutenkaan olla oikein voitu puhua asioista ku mies on heti ruvennu syyttelee ja haukkumaan. Ni en oo sitten jaksanu.
Ja tätä eroa olen tehnyt jo pitkään, pohtinut/puntaroinut itsekseni asioita ja olen aika varma tästä.
Oon ajatellu että meidän olisi hyvä saada käytyä vähän asiota läpi. Ettei jäisi mitään kaivelemaan. Ja että olis joku ulkopuolinen osapuoli siinä ku mies luulee aina olevansa oikeessa. Nyttenki mä olen pilannu hänen elämänsä ja oon täys kusipää.
Että Millaista siellä parisuhdeterapiassa oli? Kävittekö asioita/ suhdettenne läpi?
Itse ilmoitin viimeviikolla miehelle haluavani erota. Tuntuu etten rakasta, eikä ole pahemmin muitakaan tunteita enää!
Ja tätä eroa olen tehnyt jo pitkään, pohtinut/puntaroinut itsekseni asioita ja olen aika varma tästä.
Oon ajatellu että meidän olisi hyvä saada käytyä vähän asiota läpi. Ettei jäisi myöhemmin kaivelemaan. Ja että olis joku ulkopuolinen osapuoli siinä ku mies luulee aina olevansa oikeessa. Syyttelee ja haukkuu mua. Nyttenki mä olen "pilannu hänen elämänsä ja oon täys kusipää".
Ei oo helppoo...
Että Millaista siellä parisuhdeterapiassa oli? Kävittekö asioita/ suhdettenne läpi?
Itse ilmoitin viimeviikolla miehelle haluavani erota. Tuntuu etten rakasta, eikä ole pahemmin muitakaan tunteita enää!
Ja tätä eroa olen tehnyt jo pitkään, pohtinut/puntaroinut itsekseni asioita ja olen aika varma tästä.
Oon ajatellu että meidän olisi hyvä saada käytyä vähän asiota läpi. Ettei jäisi myöhemmin kaivelemaan. Ja että olis joku ulkopuolinen osapuoli siinä ku mies luulee aina olevansa oikeessa. Syyttelee ja haukkuu mua. Nyttenki mä olen "pilannu hänen elämänsä ja oon täys kusipää".
Ei oo helppoo...
Että Millaista siellä parisuhdeterapiassa oli? Kävittekö asioita/ suhdettenne läpi?
Itse "ilmoitin" viimeviikolla miehelle haluavani erota. Tuntuu etten rakasta, eikä ole pahemmin muitakaan tunteita enää!
Ja tätä eroa olen tehnyt jo pitkään, pohtinut/puntaroinut itsekseni asioita ja olen aika varma tästä.
Oon ajatellu että meidän olisi hyvä saada käytyä vähän asiota läpi. Ettei jäisi myöhemmin kaivelemaan. Ja että olis joku ulkopuolinen osapuoli siinä ku mies luulee aina olevansa oikeessa. Syyttelee ja haukkuu mua. Nyttenki mä olen "pilannu hänen elämänsä ja oon täys kusipää".
Ei oo helppoo...
Tuli näköjään viesti vähän turhan monta kertaa. Tää väitti ettei sitä pysty lähettämään, sit yritin vähän muunnella sitä välillä, lähettää uudelleen, mut aina sama ettei mee perille... mut näköjään ne kaikki oli sit tullu jälkikäteen..
Me kävimme parisuhdeterapiassa mieheni kanssa puolivuotta. Mikään ei muuttunut, mutta minun silmiäni se avasi. Oli aika mielenkiintoista kuunnella mieheni raivoa terapeutille samoista asioista, joista hän raivoaa minulle....
Suosittelen sitä oman itsensä vuoksi kaikille. Tietää tehneensä kaiken mahdollisen ja ehkä ymmärtää paremmin syyt ja seuraukset. Jos se ei tätä suhdetta auta, niin ehkä seuraavaa.
Noh, ekat sessiot on takana. Heitettiin pöytään ne oleelliset asiat, oikeastaan se 1,5h meni siinä että kerrottiin tilanteesta terapeutille ja se pääsi jutun juoneen kokonaisvaltaisesti käsiksi.
Seuraava on sitten että käydään molemmat juttelemassa yksin siellä terapiassa, asioista joita ei ehkä voi/halua kertoa kumppanilleen.
Se oli yllättävän helppoa avautua asioista... paitsi tietyistä. Samalla huomas kuinka oma kumppani toi asioista hyvin valikoidusti tietoa ja sitten itse toi toisen puolen siitä totuudesta.
Esim. kun kerrottiin meidän suhteen alkuvaiheista niin vaimoni kertoi terapeutille hyvin kauniin kuvan jossa kaikki oli juuri ihanasti. Sitten mä muistutin millaista se oikeasti oli ollut ja mitä asioihin liittyi jne...
Tossa on just se voima että terapeutti on se kolmas osapyörä joka pystyy jakaan ihan puheenvuoroja ja puuttumaan keskusteluun, tarkentamaan ja kysymään oleellisia asioita. Terapiassa ei ole mitään valmista kaavaa vaan siellä just haetaan niitä asioita, käydään juttua läpi hallitusti kohti olennaisia ongelmia.
Onneksi meillä se on suhteellisen helppoa koska ainakaan mulla ei ole vaikeuksia puhua asioista niiden oikeilla nimillä, vaikka jotain juttuja pimitänkin. Luultavasti terapeutille avaudun sitten niistä asioista joita en halua vaimoni suoraan kuulevan suustani. Tokihan se on luottamuksellista, mutta siinä pääsee vähän kurkkaamaan itseensäkin.
Suosittelenko? Emt. varmasti tosta on hyötyä osalle. Kaikissa tapauksissa välttämättä ei, joskus pitää vaan tajuta että on aika lähtee ilman mitään terapiointia... tai mennä vaan itseensä ja korjata virheet.
Itse meen sinne perheen takia, koitan että josko sieltä löytyis jotain millä tän saa säästettyä ehjänä. Aika toivottomalta näyttää mutta pakko sitä uskoa on vähän olla. Muuten menis halvemmalla kuin oikea arvo on... :-P
.. joskus mustakin tuntuu, et meidät pitäis mennä tollaseen, mut sit taas tuntuu, et onko liian myöhästä. Ja varsinki ku musta tuntuu välillä, et mun mies ei ees ymmärrä et meidän suhteessa on oikeasti vikaa. Mut toivottavasti sun asiat selvii siellä keskusteluissa.
ja toivotin sulle onnea.. Mut unohdin kertoa etten ole tän keskutelun alkuperäisen viestin laittaja. Mutta olen oikeasti kiinostunut, et miten siel keskuteluissa käy. Ja miten se juttu oikeasti toimii. Mut tästä asiasta kyl varmaan löytyy muidenkin mielipiteitä.
Kiitoksia kaikille kirjoittaneille! Paljon sain ajateltavaa: mitään takuita ei tosiaankaan ole siitä, tuleeko mahdollisen eron jälkeisestä elämästä sellainen kuin nyt toivon. Hyvä vinkki oli myös tehdä listaa asioista, jotka nyt ovat hyvin/huonosti, niistä voi sitten puolisonkin kanssa keskustella. Varasin psykologille ajan, suljetaan nyt pois sekin mahdollisuus, että olen tulossa hulluksi...Mutta tunteilleen ei kai voi mitään, vaikka järki sanoo, että kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta kun ei. Ja kulissiavioliitto ei todellakaan ole minua varten, kumppanuuden puute ahdistaa jo nyt kovasti, mitä sitten jos molemmat vielä alkaisivat hyppiä vieraissa...
elämän olevan eron jälkeen. Olisi mukava kuulla millaisia unelmia elättelette eron jälkeisessä elämässänne. Minä jo tiedän kun jouduin kierrätykseen.
Aiotko löytää paremman? Minua ainakin arveluttaisi sitoutua sinuun.
Naisten naurattajia toki on maailma väärällään, mutta heillä on tapana kyllästyä samaan naamaan. Olisiko se sitä vaihtelua, mitä tunnut kaipaavan?
Ihan kuin ihmisiä ja puolisoita vertailtas jollain asteikolla?? Ehkä sä teet niin, minä en. Ja olen mies.
Naiset ja varmaan miehetkin on moniulotteisia yksilöitä. Kaikissa on jotain hyvää ja jotain huonoa.
Eron syy ei tarvitse olla riidat, päihteet, väkivalta. Eron syy voi olla kun oikeasti ei sillä tavalla rakasta puolisoaan kuten pitäisi. Pelkkä kaverisuhde.
Tietysti sitä pitää olla rehti puolisolle ja kertoa miten asia on ja sitten miettiä yhdessä millasta elämää se on. Ja entä jos toinen rakastuu johonkin muuhun siinä sivussa, entä sitten?
Olisko parempi elää erillistä elämää ja kumpikin rakastuu tai ei tai saa uuden kumppanin.. Koska parisuhteessa pitää olla jotain minkä takia olla yhdessä. Lapset ei ole syy. Yhteinen laina ei ole syy.
Jos ei ole syytä olla yhdessä ,kyllä lapset sen alkaa huomaamaan ja kannattaa miettiä minkälaisen aikuismallin heille antaa.
Ulkopuoliset ihmiset on viimisiä arvostelemaan jos jotkut eroaa tai eivät eroa. Tärkeintä on että osapuolet itse seisoo ratkaisujensa takana.
Olen kanssasi aivan samaa mieltä. Eikä ulkopuoliset tiedä millaista se elämä on siellä perheessä. Kyllä se rakkaus on se parisuhteen kantava voima.
Lapset vaistoaa yllättävän paljon,vaikka ei riideltäis lasten kuullen niin silti he vaistoaa vanhempien välisen tunnetilan ja omaksuvat siitä oman käsityksensä rakkaudesta,se seuraa heitä loppu elämänsä.
Ihanaa, että joku jaksaa uskoa ikuiseen rakkauteen!
Toivon teille todella kaikkea hyvää ja onnea rakkaudessa. Olen itsekin rakastunut jo kolmatta vuotta ja hienosti menee.
Silti noin inhorealistisesti katsoen n.100 prosentille tulee arki joskus vastaan. Se ei kuitenkaan minusta aina ole huono asia. Toisille tulee sotatila.
Jos vanhemmat pystyvät hoitamaan kodin pahemmin riitelemättä, niin kyllä heillä myös joskus on hyviäkin hetkiä. Minusta se on ihan hyvä kasvualusta lapsille. Siinä kannattaisi pysyä, eikä lähteä jonkun saavuttamattoman unelman perään.
toi kommenttis et arki tulee vastaan..Jokaisessa syhteessa tulee arki vastaan. Eihän se rakkaus siihen lopu..??? Rakkaus tekee siitä arjestakin tarkoituksellista,kestetään arjen paineet kun rakastama ihminen on rinnalla. Toisiaan rakastavat ihmiset riitelevät,eikä ero tule ensimmäisenä mieleen vaikka olisi suuttunut/pettynyt puolisoonsa. Mutta kun tunteet loppuvat/kuolevat niin ero ajatukset tulevat mieleen yhä useammin..
Rakkaus on kantava voima,tunteeton suhde syö ihmistä pisemmän päälle,vie voimia tuomatta tilalle mitään....
jos suhteessa olisi ollut edes kaveruutta tai ystävyyttä kaikkien vuosien jälkeen!