ongelma?

ongelmani on se että en löydä miestä joka olisi samalla aaltopituudella kanssani.
tuntuu että kukaan ei sovi. monien miesten mielestä olen hyvin seksikäs. saan kunnioitusta miehiltä. ihan ihmisenä ja naisena.
miehiä minulla on ollut kotonani iltaisin joskus mutta kukaan ei ole ainakaan väkisin yrittänyt mitään kun en ole halunnut. ihan ollaan juteltu ja juotu pari lasia viiniä taikka kaljaa ja kuunneltu musiikkia. sitten on mies saanut mennä kotionsa.
pari vakavampaa suhdetta on ollut 10-vuoden aikana. no ei niin vakavaa että ihan yhteen oltaisi menty.

se ongelma on tässä että en löydä miestä joka olisi samalla "älykkyystasolla" kanssani.

minusta miehen kanssa pitää pystyä keskustelemaan maailman/suhteen /vaikka mistä asioista.

sen virheen siis tein aikoinaan että hankin lapset miehen kanssa joka vaan tuijotti telkkaria jatkuvasti. mitään keskusteluja ei oikeastaan ollut. olimme kylläkin vaan 23- vuotiaita. hän oli kiva , mukava , jne.
mutta se ei toiminut.

nyt olen siis 46-vuotta. olen asunut lasteni kanssa yksin melkein koko elämäni. osaan elää itsekkin tietysti mutta kaipaisin miestä vierelle. lapset on sen verran isoja jo.

saako nainen siis olla älykäs? onko miehiä jotka jaksavat olla kiinnotuneisia naisesta joka on emotaaliasisesti, sosiaalisesti älykäs?

minulla on ystäviä joita en pidä kovin älykkäinä. jaksavat olla uskottomia ja valehehdella jne. harrastavat seksiä silloin tällöin toisten kanssa taikka ovat jonkun kanssa rahasta liitossa. muuten siis ovat "älykkäitä" mutta se sosiaalinen älykkyys puuttuu. taikka se tunnepuolen älykkyys.

en etsi täydellisyytä koska en sitä ole itsekkään. minulla on myös omia juttuja. rakastan eläimiä ja minulla on niitä monta.

siksi kotini ei todellakaan ole aina ihan tipptopp.

en nyt seuraa ole aktiivisesti hakemassa mutta olisi kiva kuulla mielipiteitä?
71054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Omituinen ongelma sinulla. Oletko kenties käynyt älykkyystesteissä, joissa sinut on todettu huippuälykkääksi? Kirjoituksesso on todella outo, ihan kuin olisit muka jäänyt älykkyytesi vangiksi. Ottaen huomioon, että lienet mielestäsi paitsi huippuälykäs yleisesti myös emotionaalisesti, on aika kummallista, että sinulla on noin vaikeita ongelma ihmissuhteissasi, vai mitä mieltä itse olet?

En oikein tiedä, millaisia mielipiteitä kaipaat, itse ehdottaisin sinulle terapiaa, jossa voisit päästä sinuiksi sisimpäsi kanssa ja miettiä miksi sinulla on noin kova tarve arvostella muita.

Et kuulosta kovinkaan empaattiselta. Ehkä empatian puute on sinulle se hinta, jonka olet valmis älykkyydestäsi maksamaan. Kenties siinä on myös syytä siihen, ettet ole löytänyt rinnallesi rakastavaa puolisoa.

Äänestä
  • tasolle, jossa pystyy juttelemaan elämästä, maailmasta, asioista jotka eivät kosketa suoraan itseä tai ymmärtää elämän ja yhteiskunnan lainalaisuuksia syvällisesti tai edes pintaa syvemmältä, ei enää ihan kuka tajansa kelpaakaan juttukumppaniksi.

    Suurin osa ihmisistä ei juttele mistään pintaa syvemmältä. Tällaisen näkemyksettömän ja hyvin vähän syvästi tuntevan ihmisen kanssa ei pääse samalle aaltopituudelle. Se on silloin fraasien toistoa ja ilmeisen kertaamista. Se muuttuu tylsäksi, siinä ei ole haastetta.

    Olen mies ja haluan älykkään naisen.

    Äänestä

että olet joko kännissä, huumeissa tai jotain. Jos haluat vaikuttaa älykkäältä, opettele vaikka kirjoittamaan oikein. Pistähän sama teksti vakuutavammalla suomen kieliopilla, niin otan sinut vakavasti. :)

Äänestä
  • Tätähän varten täällä kirjotellaan et saadaan mollattua keskustelijan aloittaja. Taitaa sulla olla jotain kans veres...Asiallista kommenttia pyydä .Seriffi sais vähän seurata näit...;-(

    Äänestä

  • punainen vaate. Miksi herjaat aloittajaa tuolla tavalla? Koetko hänen tekstinsä itseäsi loukkaavaksi?

    Älykkyyttä on monta lajia. Oikeinkirjoitus ei kerro älykkyydestä sitä eikä tätä. Se kertoo äidinkielen sääntöjen osaamisesta. Se taas on ulkoa oppimista. Paljon lukenut ihminen kirjoittaa tietysti parempaa tekstiä kuin vähemmän lukenut, mutta älykkyys ei määrittäydy senkään mukaan kuinka paljon on lukenut.

    Aloittaja voi hyvinkin olla älykäs. Älykäs ihminen kokee usein ulkopuolisuutta ja sitä ettei tunnu löytävän omaa heimoa tai paikkaa.

    Älykkyys vieraannuttaa, koska älykäs usein pitkästyy seurassa jossa puhutaan ilmiselviä. Mikä olisi hienompaa kuin löytää ihminen, jonka kanssa voisi yhdessä katsoa ja ihmetellä maailmaa ja oppia siitä uusia asioita, löytää mielenkiintoisia uusia näkökulmia ja katsantokantoja?

    Tämä ei vain tunnu laajasti ottaen olevan mahdollista ja niiden helmien löytäminen joukosta on uuvuttavaa, ja silloinkin kun toisen löytää, määrää vielä moni muukin asia yhteensopivuuden.

    Äänestä

Kovasti asetat ehtoja miehelle etukäteen. Olisiko parempi vaan uskaltautua elämään miehen kanssa kuin pohtia olemattomia, tulemattomia ongelmia?

Tuo älyjuttu on toisarvoinen asia älä jää siihen kiinni. Jos henkevää keskusteluseuraa kaipaat niin etsi sellaista siihen tarkoitukseen mutta vapauta se (olematon)miehesi, olemaan oma itsensä puolisonasi.

Äänestä

Totta kai nainen saa olla älykäs ja pitääkin olla, siinä mieskin. Ei siinä mitään sukupuolieroja ole. Myyttiset puheet miesten aivojen suuremmasta voi unohtaa; sillä ei ole käytännössä mitään merkitystä.
Itse miehenä ainakin arvostan kovasti älykkäitä ja henkeviä naisia. Varsinkin se tunneälyn puoli meiltä miehiltä aika usein puuttuu tai on vajaavainen.
Sinuna hakeutuisin sellaiseen seuraan, joka tasoasi tai asettamiasi vaatimuksia. Älä tuhlaa aikaasi joutavuuksiin, vaan etsi itsesi kaltaista seuraa.
Onnea.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


ehkä erinlainen? kirjoitti:

ongelmani on se että en löydä miestä joka olisi samalla aaltopituudella kanssani.
tuntuu että kukaan ei sovi. monien miesten mielestä olen hyvin seksikäs. saan kunnioitusta miehiltä. ihan ihmisenä ja naisena.
miehiä minulla on ollut kotonani iltaisin joskus mutta kukaan ei ole ainakaan väkisin yrittänyt mitään kun en ole halunnut. ihan ollaan juteltu ja juotu pari lasia viiniä taikka kaljaa ja kuunneltu musiikkia. sitten on mies saanut mennä kotionsa.
pari vakavampaa suhdetta on ollut 10-vuoden aikana. no ei niin vakavaa että ihan yhteen oltaisi menty.

se ongelma on tässä että en löydä miestä joka olisi samalla "älykkyystasolla" kanssani.

minusta miehen kanssa pitää pystyä keskustelemaan maailman/suhteen /vaikka mistä asioista.

sen virheen siis tein aikoinaan että hankin lapset miehen kanssa joka vaan tuijotti telkkaria jatkuvasti. mitään keskusteluja ei oikeastaan ollut. olimme kylläkin vaan 23- vuotiaita. hän oli kiva , mukava , jne.
mutta se ei toiminut.

nyt olen siis 46-vuotta. olen asunut lasteni kanssa yksin melkein koko elämäni. osaan elää itsekkin tietysti mutta kaipaisin miestä vierelle. lapset on sen verran isoja jo.

saako nainen siis olla älykäs? onko miehiä jotka jaksavat olla kiinnotuneisia naisesta joka on emotaaliasisesti, sosiaalisesti älykäs?

minulla on ystäviä joita en pidä kovin älykkäinä. jaksavat olla uskottomia ja valehehdella jne. harrastavat seksiä silloin tällöin toisten kanssa taikka ovat jonkun kanssa rahasta liitossa. muuten siis ovat "älykkäitä" mutta se sosiaalinen älykkyys puuttuu. taikka se tunnepuolen älykkyys.

en etsi täydellisyytä koska en sitä ole itsekkään. minulla on myös omia juttuja. rakastan eläimiä ja minulla on niitä monta.

siksi kotini ei todellakaan ole aina ihan tipptopp.

en nyt seuraa ole aktiivisesti hakemassa mutta olisi kiva kuulla mielipiteitä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu