Olemme olleet avomieheni kanssa yhdessä 14 v, meillä on kaksi lasta ja minun ed.liitosta 2 lasta,jotka jo kohta aikuisia. Mieheni on ollut välillä väkivaltainenkin ja olen pelännytkin häntä. Pahoinpitelyt loppui, kun kerroin siitä suvulle,mutta on se heittäny arvet sieluun. en vieläkään täysin uskalla ruveta riitelemään, koska pelko on jäänyt, vaikka en usko, että enää käy päälle.Viime talvena mieheni jäi kiinni siitä, että hän viestitteli naisten kanssa, mutta ei tavannut heitä, sanoi syyksi, että kun meillä ei mitään yhteistä ole. Kyllähän minä sen ymmärsin, emme käyneet kaupassakaan yhdessä, niin alkaa ruoho näyttää vihreältä aidan toiselta puolelta. Ja kun palaan ajassa taaksepäin, niin hänellä on sellaisea vinkeitä, että mielellään ravintoloissa kulki, silloin kun lapset olivat pieniä ja kerran hän sanoikin, että jos hän kulkee täällä, niin varmaan pettää minua. Sitä ei kuitenkaan koskaan ole sattunut niin. Hän kyllä osaa olla muitten seurassa hyvinkin miellyttävä.No nykyaikaan sitteen...niin sen viestittelyn jälkeen, kun minä olin itkuinen ja surullinen, niin hän ehdotti naimisiin menoa, no minä tietysti olin innoissaan, että nyt pääsen naimissin, kun olinhan sitä monesti ehdottanut.Naimisiin menosta päätimme helmikuussa ja sovimme, että menemme kaikessa hiljaisuudessa naimisiin, ihan salassa. ei kerrotti siis kellekkään. No minulle jäi siitä miehen tekstailusta taas tunne, että jos miehellä on taas jotain sutinaa naisten kanssa, vaikkei ollut. Ja aika ajoin otin puheeksi asian ja mies siitä aina hermostu täysin, vaikka minä hain vain tukea, enkä suuttumusta. Mies sitten aina uhkasi, että jos en lopeta muistuttamista, niin häät peruuntuu ja minä vain halusin, että olisi keskusteltu asioista, enkä mitään eroa miettiny,näin meni sitten kevät. Häitten piti olla 2.6. Hääviikolla minä taas näin unen, että miehelläni oli toinen nainen ja siitä minä sanoin hänelle ja tuli riita, se oli torstai ja häitten piti olla lauantaina ja minulla oli paha mieli, kun aina mies hermostu, enkä minä muuta halunnut, että olisi ottanut syliin ja sanonut, että kaikki hyvin.Perjantaina, vielä häitä ed,päivänä kävin innoissa kosmetologilla naaman puhdistuksessa ja kampaajalla suunnittelemassa hääkampausta. Kun pääsin kampaajaalta, niin mies oli tullut kaupunkiin ja minulla oli pahamieli niistä riidoista. Kun tapasin mieheni sitten, niin hän sanoi,että onpa sinulla hiukset kauniisti, niin minä rupesin itkemään ja lähdin autolla ajamaan, kun en kestänyt. Mieheni ei varmaan ymmärtänyt mistä oli kyse,kuten monesti muuloinkin meille on käynyt, kun ei jutella asioista. Mies soitti sitten, että hän taitaa perua häät, kun meillä on näin ongelmia, minä vain itkin. Kohta mies sitten soittikin, että hän soitti papille,että häät on peruttu, en voinut muuta kuin huutaa suoraa huutoa.Nytkin itken,kun kirjoitan tätä, niin koskee vieläkin, on minua niin nöyryytetty. Pappi sitten soitti seuraavana päivänä, että miten jakselen.Minun pää oli ihan tyhjä, enkä tiennyt enää miten tästä eteenpäin. Pappi tilasi sitten ajan meille perheasiain neuvottelukeskukseen ja menimme sinne seur.viikolla. ihan hyvä asia, että päästiin sinne ja sain puhua koko meidän yhteisen historian pahoinpitelystä alkaen nykyhetkeen, jokakerta, kun siellä olemme, niin minä itken vissiin vuosien pahaa oloa pois.Ja ihan hyvä miehelleni, että sekin saa puhua. Nyt olemme kulkeeneet siellä kesästä asti. Minulla on niin ristiriitaiset tunteet miestäni kohtaan, etten minä tiedä mitä haluan, toivon, että se selkenee minulle joku päivä.Mies sanoo, että se haluaa jatkaa minun kanssa.Tällainen tarina, en tiedä tosiaan miten jatkaa?
Minä ja
Ongelmat
8878
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Se on hyvä, että päädyitte pariterapiaan. Oikea lähtökohta tuossa tilanteessa on se, että pitää kaikki vaihtoehdot avoimina, eikä pakonomaisesti takerru yhdessä jatkamiseen.
Sinun kannattaa miettiä mitkä ovat hyviä puolia suhteessanne eli miksi haluat jatkaa miehesi kanssa. Jos suurin syy yhdessä jatkamiselle on yksin elämisen pelko, niin se tietää huonoa parisuhdetta jatkossakin. Kun teidän suhdettanne katselee ulkopuolisen silmin, sinä joudut elämään pienessä pelossa koko ajan samoin kuin luultavasti lapsesi myös ja siihen ei välttämättä kannattaisi suostua. Onko miehesi ilkeä luonteeltaan vai onko tunteiden ilmaisu vain niin hankalaa?
Hän kyllä osaa olla ilkeä jos haluaa, mutta varmaan myös tunteiden ilmaisu vaikeaa, kun sanat ei riitä, niin pitää uhota ja vittuilla. Ennen lenteli tavarat ym.nyt se kuitenkin jäänyt.Vaan tämä epätietoisuus, mikä on oikea ratkaisu kohdallamme. Olen hermona jatkuvasti, kun mietin vaan.
Onpa sinun tunnemaailmasi myllerretty.
Olet kuin eksynyt jopa itseltäsi, et tiedä mitä haluat.
Minulle tuli sellainen oli kirjoituksestasi, että kun mies lopetti fyysisen väkivallan niin henkinen väkivalta paheni.
Olet jotenkin niin altavastaajan roolissa. Se häiden peruuttaminen oli julmaakin julmempaa. Tasapainoinen mies ei vähällä häitä peruuttelisi, edes pienen itkun ja riidan jälkeen.
Minusta mies näyttää pelaavan ähäkutti-peliä. Sellaista: annan, otan, enpä annakaan...
Sinut on saatettu epävarmuuden tilaan. Ihminen joka haluaa hallita toista, tekee niin... tekee toisen epävarmaksi kaikessa.
Et voi olla varma, onko miehellä toinen nainen. Toisella kädellä hän kieltää ja toisella myöntää tekemällä sinut pikkueleillä mustasukkaiseksi.
Et voinut olla varma edes naimisiinmenostanne. Hän kiristi sinua: jos et ole kiltisti, ei mennä naimisiin.
Sinun on autettava itse itseäsi, hoivattava omaa haavoitettua naisenminääsi. Olet saanut pahoja loukkauksia.
Minusta miehessäsi on julmia puolia. Jotenkin kaksijakoiselta hän vaikuttaa.
Uskon että miehesi tarvitsee sinua kipeästi.... pelatakseen tätä kissa-hiiri leikkiä. Sinä olet siinä se hiiri.
Et ole yksin vastuussa tunnemaailmasi sekavuudesta, itkuisuudesta. Olet menettänyt minäsi rajat, et oikein tajua, kuka olet ja mitä haluat.
Minusta tarvitsisit yksilöllistä tukea ja terapiaa. Ei välttämättä ollenkaan pariterapiaa, jossa mies pääsee sotkemaan sinun mielesi entistä sekavammaksi.
Mies varmaan esiintyy pariterapiassa edukseen, ja yrittää "hurmata" terapeutin. Sinä varmaan tunnet itsesi siinä yksinäiseksi ja sivulliseksi.
Kehoittaisin sinua hakeutumaan pariterapian lisäksi ihan omaan yksilöterapiaan.
Kaikkea jaksamista sinulle, sinulla on vielä pitkä matka ja työ edessäsi. Älä lannistu, voit päästä voiton puolelle. Se voi olla miehellesi todellisen kriisin paikka, jos sinä olet tasapainoinen.
Tasapainottomuutesi nimittäin palvelee miestäsi, hän pääsee huseeraamaan omiaan ja hallitsemaan sinua.
Voi hyvin ja ajattele ennenkaikkea itseäsi, siinä autat lapsiakin.
että hän kiristi, tajusin senkin vasta terapiassa ja hän käänsi minun syyksi sen häiden peruuntumisen, vaikka syy hänessä. Onneksi teraupeutti ei ole hurmaantunut, hän kyllä suoraan on sanonut miehelle mitä mieltä on ollut miehen tekemisistä.Tuo yksilöterapia voisi kyllä olla hyvä asia. pakko oli tännekkin kirjoittaa, kun niin ahdistaa. En tosiaan tiedä enää, mitä haluan.
Erittäin hyvin ja ammattimaisesti vastattu. Noin minäkin olisin sanonut jos olisin osannut. Kiitos.
Vaikea korjata asiat avioliittoa solmimalla. Kertomuksesi perusteella tuntuu, että miehesi on teidän perheen "pää" hän tekee mitä huvittaa ja sä vain yrität kestää kaiken. Minkä tähden? Lapset ovat jo isoja, ja muutenkin lapsille on tärkeämpi nähdä vanhempia onnellisena. Teidän ei ole PAKKO olla yhdessä, rakkauteen kuuluu huolenpito ja kunnioittaminen, mutta miehesi ... sorry, en halua loukata. Vaikka olen nuori, olen käynyt vaikeat asiat elämässä läpi ja tulin siihen tulokseen, että jos mies pakottaa sua itkemään, niin hän ei ole rakkautesi arvoinen.. . ja on olemassa miehet, jotka ovat sen arvoisia, jotka osaavat rakastaa ilman, että tuottavat naiselle tuskaa... olen itse
löytänyt yhden sellaisen. ;D Onnea sinun suhteelle
kuitenkin! Avioliitto ei taka rakkautta, mutta takaa ainakin miehen halu olla sitoutunut, teillä sitä ei ainakaan tunnu olevaan...:(
Teot kertoo totuuden....olen itse elänyt vastaavan tapauksen kanssa viisi vuotta. Lupaa ja ei anna. Ei edes oikeesti välitä itkustasi, hyvässä lykyssä nauttii siitä. Pelasta itsesi ajoissa! Sadistin kanssa eläminen on vaan kärsimystä kärsimyksen perään! Ja todennäköisesti muita naisia on enemmänkin.
Itse olen vahvasti sitä mieltä, että rakkaus ei aina riitä, kun asita menevät tarpeeksi umpisolmuun. Kirjoittamasi perusteella en ole edes varma, että "roikutko" tämän miehen kanssa todellakin rakkaudesta...
Toinen juttu on se, että Anteeksi voit antaa, mutta voitko sydämmessäsi unohtaa? Tällä hetkellä ainakin tunnut miettivän niin paljon mennyttä, että tulevaisuudelle ei ole edes tilaa.
Minusta on erittäin hyvä, että ette menneet naimisiin, koska jos olisitte menneet, niin se olisi tapahtunut selvästikin vääristä syistä. Turha siis edes spekuloida, että kumpi teistä on syyllinen, että häät peruuntui.
Koska mies on saanut sinut noin alistetuksi ja päättämättömäksi, niin hän ei todellakaan ole oikea sinulle, Anteeksi vaan! Jos meinaisitte onnistua tulevaisuudessa, niin se vaatisi teiltä molemmilta hyvin paljon muuttumista ja sehän meille ihmisille ei ole kovin helppoa.
Toivottavsti pystyt ottamaan itsesäsi niskasta kiinni ja tukeutumaan lapsiisi sekä muihin läheisiisi eli irrottautumaan noin tuhoisasta suhteesta, jossa sinä ole alistettu ja mies dominoiva!
Tuli aika suoraa puhetta, mutta tuntu, että suoraan oli sanottava... Toivon sinulle joka tapauksessa kaikkea hyvää!!!