Olen asunut avovaimoni kanssa 3 vuotta yhdessä. Olen itse tuntenut olevani suhtkoht onnellinen, mutta hän on kokenut, että ei ole saanut suhteelta sitä mitä olisi halunnut! Työ on vienyt paljon aikaani ja golfin peluu kavereitten kanssa on näytellyt suurta osaa vapaa-ajastani ja yhdessä olo hänen kanssa on jäänyt todella vähäiseksi.
Nyt hän haluua erota(asumme jo erillään). Pystyisikö siis joku antamaan kultaisia neuvoja siitä, että miten saisin hänet vakuuttumaan, että olen valmis tekemään täyskäännöksen ja keskittymään enemmän suhteeseemme? Mitä todellista voisin tehdä?
Nyt hän haluua erota(asumme jo erillään). Pystyisikö siis joku antamaan kultaisia neuvoja siitä, että miten saisin hänet vakuuttumaan, että olen valmis tekemään täyskäännöksen ja keskittymään enemmän suhteeseemme? Mitä todellista voisin tehdä?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ehdotan aika suurta askelta, mutta ehkä kaikista varminta tapaa osoittaa
rakkauttaan. Kosi häntä jossain romanttisessa paikassa.
Ongelmaksi tosin voi muodostua se, että avopuolisosi uskoo sen olevan vain
keino saada hänet pysymään luonasi, jotta sinä saisit keskittyä työkiireillesi
ja kavereillesi.
Ehkä teot ovat loppujen lopuksi sanoja tärkeämpiä. Näytä hänelle, että haluat
olla hänen kanssaan. Jos toista rakastaa, sen ei luulisi olevan vaikeaa.
Olet varmaan kuullutkin golf aiheisen vitsin jossa kerrotaan että kun händäri tippuu alle 20 niin vaimo lähtee ja kun händäri menee sinkun puolelle niin lähtee työpaikka ?!?! Itse pelaan myös tuota jaloa peliä - tosin vähenevissä määrin. Annappa vaimosi tuntea kumpi oikeasti on tärkeämpää harrastukset vai hän Ylipäätänsä anna hänen tuntea mikä oikeasti sinusta on elämässä tärkeintä, kirjoituksestasi saa käsityksen että vaimosi.....
Jos ajankäyttö oli ongelma, niin sitten ehkä yhteinen ajankäyttö ja keskustelu vois auttaa, esim. yhteinen lomanvietto. Koita myös osoittaa kiinnostusta niihin asioihin, joista avovaimosi on kiinnostunut. Avovaimolta voi myös asiaa kysyä, ellei hän ole jo täysin menettänyt toivoaan.
Minä lähdin koska tulin vasta suunnilleen viidentenä työn, hevosten (ravit), TV:n ja pornon jälkeen.
Kova vakuuttelu sulla kuule on. Ja elämänmuutos. Itepä tiedät ja päätät mikä elämässä on tärkeintä. Ja muuttuminen puoleksi vuodeksi ei sitten kuule riitä!
Lienet lukenut:http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000005&conference=708&posting=22000000000537780
Kokemuksesta sanon, että voi olla vaikeaa. Jos kuitenkin haluat yrittää, toimi nopeasti, sillä jokainen päivä vieraannuttaa teitä lisää. Meillä mies vakuutti puolen vuoden eron jälkeen haluaan muutokseen, ja yritettiin palata yhteen, mutta siitä ei tullut mitään. Asuttiin eron jälkeen yhdessä kolme kuukautta, sovittiin vanhoja riitoja, jotka oli vaikuttanut lähtemiseen, ja mies osti mulle mm. ison timanttisormuksen. Selvää muutosta kyllä oli esim. kotiintuloajoissa, mutta ei mikään auttanut. Jostain syystä sain raivareita aina kun jokin meni pieleen, en vain enää kestänyt koko suhdetta. Seksi tuntui pahalta, koska tunsin, että olimme liian vieraantuneita. Voi olla, että homma kariutui siihen, että minä en enää voinut palata mieheni luo, koska pelkäsin, että hän seuraavan riidan tullessa käyttäisi lähtemistä ja palaamista jonkinlaisena aseena itseäni vastaan. Perusluottamus oli mennyt. Hänellä on taipumusta aliarvostaa ja alistaa naista henkisesti - siitähän loppujen lopuksi pohjimmiltaan on kyse siinäkin, että vaimo ja suhde on aina elämässä kuitenkin aina toisarvoisella sijalla, uran ja golfin jälkeen ... Ehkä olisin voinut harkita paluuta, jos mies olisi alkanut käydä terapeutilla tai jotain todella vaikuttavaa.
Olen itse kyllä ihan varma, että olen nyt tajunnut mikä minulle on tärkeintä. Golf, kaverit, työhommat kaikki ennen niin oleellinen on menettänyt merkityksensä. Haluaisin vain sen uuden mahdollisuuden, että voisin edes muutaman kuukauden näyttää, että pystyn oikeasti muutoksiin. Sen jälkeen olisi jotenkin helpompi erotakin. Mutta miten voin tämän osoittaa, koska hän on luvannut, että voimme tavata ja että hän haluaa tutustua "uuteen" minääni, mutta kuitenkin sitten sanoo, että minun olisi hyvä jatkaa elämää, koska hän ei pysty lupamaan mitään mistään
Sehän on selvä viesti, että hän haluaa sinun uudelleen iskevän hänet - niinkuin ette tuntisi. Eli sinun pitää "todistaa" kelpoisuutesi, eli kuten ekakerran aloittaessanne seurustella se kokeilu- ja katsomisvaihe, onko tuo ihminen sellainen, jonka kanssa voisin viettää loppuikäni. Eka kerralla se vain oli ehkä helpompaa, sinulla ei ollut noita virheitäsi painolastina.
Hän ei halua sanoa, että jatkaa varmasti kanssasi, eli ajattelee, että ei tunne sinua (uutta sinua?). Hän haluaa siis aikaa tutustua uuteen sinuun - ja pohtia onko sanomasi muuttuminen totta ja todellista vai vain sanahelinääsi? Luultavasti joudut aika lailla "todistamaan" muutostasi - ja jos et oikeasti halua muuttua, hän voi jättää sinut uudelleen vaikka sitten vuoden kuluttua - siis jos palaat sinne golfin pariin 24 h/vrk.
Kuulostaa niin tutulta. Nainen ajattelee nyt näin: Mikä siinä on, että mies tajuaa asioiden tärkeyden vasta sitten kun se nainen oikeasti lähtee? Ettei vain sittenkin olisi miehisen turhamaisuuden aiheuttama harha, joka pakottaa miehen uskomaan muutokseen, kun ei halua myöntää tappiota ja menetystä? Tähän viittaa juuri tuo, mitä totesit, että "haluan näyttää, että pystyn oikeasti ..."
Mutta keskustelkaa niin paljon kuin voitte kaikista epäselvistä asioista. Ehkä luottamus siitä syntyy. Ja vaikka suhde ei korjaantuisikaan, niin ainakin erosta tulee seesteisempi.
Tuossa juuri oma mies lähti harrastamaan, vasta koko päivän ollut omissa menoissaan... Välillä tuntuu että tästä lähden, en vain jaksaisi olla se kakkonen. Miettikää miehet riittääkö sille rakkaallenne vain jämät omasta ajastanne, ja jos tunnette yhtään omantunnon pistoksen tapaista, tehkää asialle jotain.
luin viestisi ja ajattelin kirjoittaa jos haluat pitää naisestasi kiinni niin sinun kyllä täytyy vähentää näin aluksi harrastuksia...minulla on myös hieman tapana mennä harrastuksien perässä mutta yhdessä vaiheessa alkoi kamala alamäki poikaystäväni kanssa joten vähensin hieman ja tämä on auttanut nykyisin teeme kaikkea kivaa ja jopa harrastamme pelkein samanlaisia asioita...käymme yhdessä ulkona ja niin edelleen...toivon että saat suhteesi taas kuntoon
Hei Pekka!
Ehdotan samaa kuin useat muutkin eli vähennä reilusti harrastuksiisi käyttämääsi aikaa. Tehkää tyttösi kanssa sellaisia asioita yhdessä, joista tiedät hänen pitävän (ei luulisi olevan vaikeaa keksiä tällaisia). Keskustelkaa yhdessä suunnitelmistanne ja siitä mitä haluatte vapaa-ajalla yhdessä tehdä. Useat naiset myös pitävät siitä, jos mies soittaa toisinaan esim. kesken työpäivän, kehuu spontaanisti ulkonäköä tms., huomioi pienin yllätyksin ja ennen kaikkea on HELLÄ ja RAKASTAVA. Omalla miehellänikin on puutteensa, mutta hänen hellyytenä ja ymmärryksensä korvaavat monta muuta juttua. Sekä esim. se, että hän erittäin mielellään auttaa kaikenlaisissa käytännön asioissa jne. Voisitko esim. tarjota tytöllesi autokyytiä, pientä käytännön apua, laittaa sapuskaa jne.
Tsemppiä, jos yrityksesi on kova, luulen, että tulet onnistumaan!!
Olisiko enemmän yhteistä aikaa, vähemmä golffia? Kukaan ei ole itsestäänselvyys ja kaikki kaipaavat ja tarvitsevat huomiota.. Olet mokannut PAHASTI asettaessasi vapaa-ajan teidän kahden väliin.
Naisesi tuskin palaa takaisin. Tiedän kokemuksesta.. Mutta osaatpahan olla seuraavassa suhteessa fiksumpi..