Mulla on tietynlainen ongelma. Olen 21 vuotias naispuolinen henkilö. Olen aina ollut aika nirso miesten suhteen.
Tässä siis ongelma: aina kun tutustun johonkin miehiin, olen aluksi todella kiinnostunut, mutta kun aikaa kuluu, minua alkaa suorastaan ällöttämään kyseinen henkilö. Kerran olen ollut suhteessa, josta en itse lähtenyt, vaan olisin halunnut elää siinä suhteessa. Varsinkin liian kiltit miehet pistää padan kiehumaan. Olen itse miettinyt paljon tätä "ongelmaani", pidän niistä miehistä, joita olen tapaillut, mutta en voisi kuvitella eläväni saatikka sitten seurustelevani heidän kassaan. Kaikki ovat olleet kunnollisia, mahtavia persoonia ja tiedän, että monista heistä olisin saanut hyvän poikaystävän, mutta kun ei niin ei. En voi pakottaa itseäni pitämään heistä. Tulee vaan sellanen olo, että ei, toikin on tollanen... Yksi ja ainoa, jonka kanssa olen samalla aaltopituudella on eräs miespuolinen ystäväni, joka on minulle todella rakas, ja hänen kanssaan voisin kuvitella eläväni, sillä häntä kohtaan tunnen aitoa rakkautta, välillä ihmettelen kuinka paljon tunnen häntä kohtaan. Teen asioita hänen puolestaan, teen mitä ikinä hän pyytää, otan kaiken paskan niskaani, jos hänellä sattuu olemaan huono päivä...mutta hän on ystäväni...
Onko muilla samankaltaisia ongelmia? Ja tiedoksi niille, jotka vastaisi, että olen lepakko, niin en ole, siitä ei ole kysymys.
Kiitos etukäteen kaikille ja Aurinkoista ja Mukavaa kesää kaikille!!! :)

Vastaukset 2
Vanhimmat
miettiä mitä oikein elämältä ja mieheltä tahdot. Jossain vaiheessa varmaankin huomaat, että kaikkea et voi saada vaan jokainen parisuhde on pidemmän päälle jonkunasteinen kompromissi, joskus parempi ja joskus huonompi.
Miehiä ja poikaystäviähän aina löytää mutta jos tarkoituksesi on etsiä jotain pysyvämpää ja jopa tulevien lastesi isää kannattaisi varmaan käyttää myös osittain järkeä miehen valinnassa eikä pelkästään tunteita. Ei se ensihuuma tule kuitenkaan kestämään vuosikymmeniä. Aviomieheksi kannattaisi valita paras miespuolinen kaverisi jos se on mahdollista, silloin liitosta voi tulla kestävä joka ei pienistä kolhuista säikähdä. Seksielämä taas voi kehittyä pitkän suhteen aikana myös positiiviseen suuntaan, tämäkin kannattaa muistaa.
Minusta vaikuttaisi siltä että koska todella rakastat jo yksipuolisesti yhtä miestä, ei ole mitenkään ihmeellistä että kaikki muut ällöttävät. Ihmisille useimmiten on luontaista yksiavioisuus.
Ei siinä auta yhtään että järkeilee älyllisesti että kun en voi Häntä saada, minun pitäisi ottaa joku muu. Niin kauan kuin rakastat oikeasti ystävääsi, pysyy sydämesi varattuna hänelle ja muiden kanssa oleminen voi tuntua melkein pyhäinhäväistykseltä...
Tällaiseen ei auta kuin aika. Jos voisit olla rakkaussuhteessa ystävääsi saattaisit kyllästyä häneenkin, nyt et pääse näkemään hänestä niin paljon negatiivisia seikkoja että tunteesi laimenisi.