Perään kuulutan rehellisyyttä profiili-ilmoitteluun Treffi -palstalla:
-eräskin ilmoittelee sivullaan, että pukeutuu bisnestyyliin, mutta tulee tapaamiseen likaisissa (tahraisissa) housuissaan, hiukset likaisena (kalju kiiltäen). Hakee fiksua, tyylikästäkin naista! Herra paratkoon! Suostuin tällaisen kanssa
treffeille. Näky oli epämiellyttävä, ja olin pettynyt, tottakai! Lisäksi hän ehdotti heti eka treffeillä sexiä, mihin en tietenkään suostunut - joku raja pitää säilyttää, enkä muutenkaan ole heti vietävissä sänkyleikkeihin. Kyllä ensin pitää tutustua ihmiseen, että onko mitään edellytyksiä jatkaa suhdetta, ennen kuin tällaisia ehdotuksia edes ottaa huomioon.
Olen tullut siihen tulokseen, että turha hakea
seuraa treffisivulta. Ei koskaan voi tietää, mikä kuvotus sieltä tulee tapaamiseen, koska ilmoitus ei pidä alkuunkaan paikkaansa.
Mikään ei ole epämiellyttävämpää, kuin epäsiisti ulkoinen olemus - siis miehet, ja naisetkin; puhtaus ennen kaikkea.
Sitten se, että sanat saa melkein onkia suusta, vastataan yhdellä sanalla esitettyihin kysymyksiin. Jos lähettelee viestejä, ja kysyy jotain oleellista, ei tule vastauksia esitettyihin kysymyksiin, vain ehkä pari sanaa päivän säästä.
Ehkä vain odotetaan kieli pitkällä sitä yhtä asiaa, josko tärppäisi!
Voi luoja, voiko tällaisen kanssa mikään onnistua - masentavaa sanon minä.
Siis miehet, jos luette tämän; -huolehtikaa ensi töiksenne puhtaudestanne, siis jos ajattelette treffeille menoa, niin ja peskää hampaanne; jatkuva pastillin pureskelu ei auta asiaa, vaan tekee oloni entistä kiusallisemmaksi.
Likaiset vaatteet korostavat epämiellyttävyyden tunnelmaa.
Jos tällaisiin törmään, ei tee mieli uusille treffeille, koska yleistää helposti kaikki samantasoisiksi, sori vaan, mutta näin on.
Eipä tähän ole paljon muuta enää kirjoitettavissa, eiköhän tässä tullut se oleellinen, ja muistakaa myös, ettei kaikki naiset siellä treffisivulla ole heti sänkyyn menossa, vaan toivovat sen vastapuolen ajattelevan ensin asioita henkisellä tasolla, ja olevan kiinnostuneita itse ihmisestä - se voi johtaa kauniiseenkin jatkoon elämässä, joten miettikääpä sitä!?

Vastaukset 11
Vanhimmat
vaiteliaisuus on myöntymisen merkki.
Totuutta on vaikea sulattaa.
Miettikää silti edelleenkin.
Itsellä ollut treffeissä nyt muutaman viikon profiili ja voi Luoja minkälaista porukkaa karmeimmillaan löytyy. Toki on asiallisiakin yhteydenottoja suoraan kuvan kera.
Kannattaa hieman aistit avoinna lukea profiileja ja viestejä, usein totuus paljastuu rivien välistä.
Itse erehdyin lupautumaan sokkotreffeille "tumman, pitkän ja komean" miehen kanssa. Onneksi olin ajoissa paikalla ja kerkesin bongata tyypin ja häivyin samoin tein.
Koska en ollut varma, oliko tyyppi se, jonka kanssa treffit oli, pyysin useaan otteeseen edes jonkinlaista kuvaa, ennen kuin uusia treffejä olisi mahdollista edes ajatella.
Lopulta kuva tuli: pitkä, kaljuuntuva vaaleahiuksinen kaukana komeasta oleva mies.
Ilmoitin, että eipä meidän kannata oikeasti tavata, turhaa ajan tuhlausta.
Toki voihan se mies omasta mielestään olla hyvinkin kuvailemansa näköinen ajatuksissaan, mutta ei aivan minnun kriteereitä täyttänyt.
No joo, olen aika kranttu, mutta katson olevani oikeutettu siihen omalla ulkomuodollani....
No, nyt ois treffit ihan fiksun oloisen miehen kans, joka lähetti heti kuvan...saas nähdä, kuinka kemiat pelaa.
Alkuperäisen kirjoittajan ja sinun tekstisi pitävät todellakin paikkansa, itselläni vastaavia kokemuksia.
En oikeasti ymmärrä, miksi pitää sanoa itseään TUMMAKSI ja komeaksi, jos on vaalea, kaljuuntuva ja korkeintaan tavis? Ihmisillä ei oikeasti ole minkäänlaista itsekritiikkiä tai peiliä kotonaan.
Ulkonäköä tärkeämpi on kyllä puhtaus, hyi olkoon rasvainen tukka ja likaiset housut, hävetkää! Ihan suututtaa, että huijaatte tasokkaita naisia treffeille valehtelemalla ja seksiä ehdottelemalla heti alkuunsa. Yök.
kun tuolla nettideittailu-osastolla juuri käydään keskustelua ilmoituksista kuvalla vai ei ,niin kyllä pääsääntöisesti ollaan sitä mieltä että kuva on turha?
"En oikeasti ymmärrä, miksi pitää sanoa itseään TUMMAKSI ja komeaksi, jos on vaalea, kaljuuntuva ja korkeintaan tavis?"
Ehkä oli puhe sisäisestä komeudesta ja ajatusten tummuudesta.
Ymmärrän sua, itse komeana valitsen seurani myös sisäisen kauneuden perusteella. Sinä ja suurin enemmistö suomalaisista naisista olette sisäisesti rumia ihmisiä.
Mitään taloudellista etua ette minulta saa, ettekä myöskään seuraani tai sukupuolielintäni. Minula on jo mnainen ja käyn treffeillä vittuillakseni omalla tavallani teikäläisille. Onneksi rupsahdatte. Olen tavannut kaikenikäisiä naisia ja rupsahtaneet ovat niin nöyriä.....ja ymmärtäväisiä....mutta niitäkään ei saa sääliä sillä juuri tuollaisia kusipäitä että ulkonäköni tekee minusta tasokkaamman kuin kaljuuntuva mies......naisilla kaljuuntuminen on harvinaisempaa mutta kenties saat joskus vaikkapa syövän, se voisi olla oikeassa osoitteessa sun tai kaltaisesi kusipään keuhkoissa....
Treffiä ehdotetaan saadakseen seksiä, seksiäkin ehdotetaan saadakseen seksiä.
Tsemppiä kaljuuntuville miehille ja kaljuuntomittomille miehille. Naisille lähetän halveksuntaani, alhaista paskasakkia....ja omasta mielestään tasokas....mutta toisilta saat kuulla totuuden kuten minulta, sinä ja muutama muukin sisäisesti ruma kusipäänainen.
Noin ällö mies ei pääse minua edes tapaamaan, puhumattakaan muusta "makeasta".
Olet niin k...pää, että fiksut naiset ei korvaansa sinuun päin loksauta - tokko
saat mitään muutakaan. Siivoa ensin se rivo suusi, ehkä sitten käy parempi mahis naismaailmassa, nyt tuntuu siltä, että olet
perin pohjin pulassa sillä rintamalla, eikä toivoa paremmasta noilla näkymillä tule olemaankaan, joten pura vain kiukkuasi syyttömiin - sinä itse se pahin olet!
Ja siinä purkaa sisintään tumma ja komea skipattu mies :D
Ei yhtään vituta eihän?
Käyt treffeillä vittuillaksesi "teikäläisille"...
Ja Sinulla on muka jo nainen.
Ota ihmeessä yhteys lähimmälle lääkäriasemalle ja etsi hyvää hoitoa itsellesi.
Kyllä elämä vielä kirkastuu eikä tarvitse käydä treffeillä vittuillakseen.
-kaukaa kierrän tuollaiset ääliöt -taitaa olla suurempikin "vitutuksen" puute, voi, voi, poloista -
mutta kunhan opit ihmisten tavoille, niin eiköhän sitä "makeaakin" ala saamaan ihan mahan täydeltä - nyt on kyllä sinulla vitsitkin jo vähissä, "reppana".
edes naurata, omaan arvoonsa jätän, kun
ei yläpää toimi lainkaan, ja alapääkin
varmaan jo siinä kunnossa,
ettei lääkkeistäkään enää apua,
joten annetaan "reppanan" olla ja
nauttia mitä nautittavissa on.
sinä "buuuaahhhhhh" saat minut vieläkin
nauramaan kippurassa, sillä tuo sinun viestisi
osuu niin nappiin tuolle "ällölle", ettei
parempaa olisi kukaan kirjoittanut. Niin ja
saotaanhan, että "lyhyestä virsi kaunis", heehhehhehehe.........