Jokainen tilanne on omansa se on selvä. Meillä miehen sivusuhteen paljastuminen oli uusi alku. Meillä oli asiat ihan ok ennenkin mielestäni, tosin toisillemme ihan liian vähän aikaa. Yksinäisyys vei sitten miehen toiseen suhteeseen, joka aluksi oli ystävyyspohjainen. Tämän tultua ilmi jysähti.
Olin valmis luovuttamaan heti. Ajattelin, etten voi koskaan enää koskeakaan mieheeni, inhosin ja vihasin häntä, koska oli tuhonnut kaiken. Vähän aikaa kun oli kulunut, rauhoituin. Keskustelimme kaikesta, tajusin siinä myös miten rakas olinkaan miehelle. Hän oli tuona aikana jopa työkyvytön, sai kaikenlaisia sydänoireita yms. kun tajusi mitä oli tehnyt. Itkien, polvillaan rukoillen hän pyysi minua antamaan anteeksi. Sitä en olisi koskaan uskonut näkeväni. Siitä se lähti. Mies tietää, että toista kertaa en anteeksi tuollaista antaisi, ei tulisi edes neuvotteluja. Haluan oppia luottamaan hänen, se työn alla. Hän ei piilottele puhelintaan, ei roiku (enää) netissä samalla lailla, en silti kyttäile häntä mitenkään. Vietämme vapaa-ajat aika tiivistiisti yhdessä, olemme lähentyneet, kaikki osa-alueet ovat parantuneet. Rakastan häntä edelleen. Tätä tarina siksi, että joskus kannattaa asioita todella punnita eikä erota suinpäin. En voi sanoa, että tuo kokemus "kannatti" - mutta kaikki muuttui vielä paremmaksi. Mies näyttää tunteensa sanoin, teoin ja on onnellinen kun annoin anteeksi.
Olin valmis luovuttamaan heti. Ajattelin, etten voi koskaan enää koskeakaan mieheeni, inhosin ja vihasin häntä, koska oli tuhonnut kaiken. Vähän aikaa kun oli kulunut, rauhoituin. Keskustelimme kaikesta, tajusin siinä myös miten rakas olinkaan miehelle. Hän oli tuona aikana jopa työkyvytön, sai kaikenlaisia sydänoireita yms. kun tajusi mitä oli tehnyt. Itkien, polvillaan rukoillen hän pyysi minua antamaan anteeksi. Sitä en olisi koskaan uskonut näkeväni. Siitä se lähti. Mies tietää, että toista kertaa en anteeksi tuollaista antaisi, ei tulisi edes neuvotteluja. Haluan oppia luottamaan hänen, se työn alla. Hän ei piilottele puhelintaan, ei roiku (enää) netissä samalla lailla, en silti kyttäile häntä mitenkään. Vietämme vapaa-ajat aika tiivistiisti yhdessä, olemme lähentyneet, kaikki osa-alueet ovat parantuneet. Rakastan häntä edelleen. Tätä tarina siksi, että joskus kannattaa asioita todella punnita eikä erota suinpäin. En voi sanoa, että tuo kokemus "kannatti" - mutta kaikki muuttui vielä paremmaksi. Mies näyttää tunteensa sanoin, teoin ja on onnellinen kun annoin anteeksi.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei kannata olla vielä aivan varma ettei miehesi jatka suhdetta tuohon toiseen naiseen! Tiedän mistä puhun. Noin teki myös minun rakastajani ja ei mennyt montaa kuukautta kun otti taas yhteyttä minuun ja samanlainen touhu jatkui. Eli halusi rakastella,kertoi miten oli kaivannut jne...Ja vaimo siellä kotona uskoo tälläkin hetkellä ettemme enää tapaile ja on antanut kaiken anteeksi. Ole varuillasi! Tästä "minunkaan" miehestäni ei kukaan uskoisi millainen hän voi loppupelissä olla, ja miten tavallaan "vedättää" kahta naista! Ja näin on käynyt hyvin monille näissä pettämisjutuissa.
Sinä lähdit uudestaan leikkiin? Onko hyvä olo, kun tiedät olevasi petoksessa mukana?
Tämä oli raikas ja kiva visti, enemmän tällaista eikä aina sitä kostoa, katkeruutta,vihaa.
Juuri näin se on. Olen saman kokenut. Pitää muistaa ettei eheytyminen tapahdu hetkessä. Taistella täytyy myös itsensä kanssa.
..niimpä.. Ja itse ajattelen, että vaikka tapahtumat lopulta johtaisivat eroon, niin silti niiden läpikäyminen kannattaa..
..avartaa kummasti näkökulmaa, kun hahmottaa tapahtumien kulkua, syitä, seurauksia, valintoja jne..
..koko tapahtumasarja toimii ikäänkuin peilinä kaikille osapuolille.. kun näkee kuvansa, voi tehdä tietoisia valintoja tai vain ajelehtia.. jos joku osapuolista valitsee ajelehtimisen(=tiedostamattoman toiminnan), niin hyvin usein ajelehtii samaan satamaan uudelleen..
..kannattaa muistaa, että valintoja voi tehdä jokainen vain omasta puolestaan.. voi siis joutua valitsemaan itsensä ja ajelehtivan/ ajelehtivien osapuolen välillä..
juttuja että jotkut ovat kuitenkin saaneet asiat selvitettyä ja jatkaneet yhdessä:) Sinun tekstiäsi tulee varmasti kommentoimaan monta katkeraa kakkosta mutta älä heidän juttujaan ota vakavasti koska he ovat juuri niitä jotka eivät miestä koskaan tule saamaankaan ja sen takia yrittävät pilata muidenkin onnen.
Tuo on hienoa että joku kykenee tuohon anteeksiantamiseen. Minä itse en kykenisi tuohon. En tiedä miksi, jotenkin niin voimakkaasti sisäänrakennettu tuo että en jaa naistani. Minä vien sen jopa pykälää pidemmälle kuin normaalisti, jos suhde on mennyt poikki ja minä/toinen on ehtinyt käydä toisessa sängyssä niin paluuta ei enää ole. En tiedä miksi tämä on niin voimakasta minun kohdallani. Jollain tavalla pidän sitä ajatustakin tosi vaikeana asiana palata yhteen jos on kerran erottu.
Eli korjaan sen verran että pystyn antamaan anteeksi tuommoisia mutta en pysty jatkamaan. En ole vihainen tai katkera tapahtumeille mutta en näe mitään edellytyksiä jatkaa jos minulle käy jotain vastaavaa. En tiedä miksi tai mistä minulle on tullut niin järkyttävän ehdoton muuri tuohon että suhteesta ei lähdetä kuin kerran ja että vieraissa ei käydä. En tiedä onko nykypäivänä edes mahdollista selvitä parisuhteessa ilman tämmöisiä ja ehkä se tämän arkipäivän todellinen vahvuus tuleekin siitä että pystyy jatkamaan tuommoisten tapahtumien jälkeen? Ehkä minä juuri tämän takia tulen jäämään yksin loppuelämäkseni :)
Olisi ihan mielenkiintoista tietää mistä tämä luonne on minulle kasvanut, ei kai tämä voi tulla ihan oikeasti syntymälahjana?
Yllätyin lukiessani viestiäsi. Olen itse samoilla linjoilla. En voisi kuvitellakaan enää jatkavani pettämisen jälkeen, vaikka anteeksi antaisinkin. Jotain sellaista, mihin on uskonut ja luottanut, ei voisi saada enää takaisin, pelkästään anteeksiantamalla.
Onko se syntymälahja, en usko. Se on kasvatuksellinen periaate,ja mielestäni melko tervekin sellainen. Meillä on hyvä itsetunto, emmekä ole riippuvaisia toisista, välitämme aidosti. Joten ei tarvitse kehitellä syitä ollakseen toisen kanssa, jos luottamus on petetty ja rakkaus juossut siinä samalla pihalle.
Olenko sitten luovuttaja-tyyppi tällaisessa asiassa, en tiedä - ehkä olen. Mutta kiva tietää, etten ole yksin. Kyllä mielessä on käynyt, että löydänköhän ketään, tästä niin pinnallisesta maailmasta - viisi vuotta jo mennyt, enkä ole siltikään periaatteistani luopunut.
Niin minäkin luulin aluksi, etten voi antaa anteeksi. Sitten tajusin mikä hinta sillä olisi, menettäisin rakkaani ylpeyteni ja vihani takia. Miehen jota rakastan, jonka kanssa olen kokenut kaikenlaista ja jonka kanssa olin ajatellut elää loppuelämäni. Miehen katumus ja tuo mitä äsken kirjoitin auttoivat. On päiviä, jolloin olen surullinen tapahtuneesta, mustasukkainen niin, että koskee. Tiedän kuka nainen oli, olen jopa puhunut hänen kanssaan asiasta. Hän ei tiennyt minusta, en voi siksi syyttää häntä sen takia. Hän on minua vanhempi, ei kauniimpikaan, toisaalta ihan eri näköinen ja -oloinen kuin minä, mietin sitten sitä, että tuollaistako mies haluaa. Miehen mielestä kyse oli seksistä, yksi asia johti toiseen, oli yrittänyt lopettaa suhdetta pariikin otteeseen huonon omantuntonsa takia. Nyt on asiat kuitenkin hyvin. Vaalimme molemmat tätä suhdetta ja arvostamme sitä. Se tuntuu hyvältä ja siksi jaksan uskoa,että selvisimme tuosta. Aika näyttää miten tässä käy.