Onneton loppu

elämäni suurelle rakkaudelle kerroin tässä jokin aika sitten tunteistani ja hän oli oikein otettu ja kertoi tuntevan samoin.hän lupasi että aina oltaisiin yhdessä eikä hän jätä mua milloinkaan mutta nyt hän päätti ilman syytä lopettaa suhteen ja teki sen vaan tekstiviestillä eikä kertonut syytä ja sitä häneltä kysyin mutta en saanut vastausta ja nyt kyselenkin teiltä ihanat ihmiset että mikä tässä voisi olla syy kun tämä loppui niin onnettomasti?
21087
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kanssa. Ei siihen todellisia syitä tarvitse. Yleensä käy näin kun tunnustaa tunteensa toiselle, jos tällä on sitoutumiskammo. Nykyään ei uskalleta ottaa vastuuta mistään. Kuvitellaan heti, että on myllynkivi kaulassa. Ole iloinen, kun pääsit eroon. Maailma on täynnä ihmisiä. Kanssasi samanhenkinen löytyy kyllä jonakin päivänä, kun olet oma, avoin itsesi.

Äänestä
  • eli parivuotta sitten tapahtunut

    eli edellisellä viikolla olin tunnustanut olevani syvästi ihastunut häneen.. viikko sen jälkeen tuli viesti ettei halunnut enää nähä... nainen vaihto numeroo ja se siitä..
    ite olin monta kuukautta surullinen..
    vähän tuntui ettei nainen yhtään välittänyt..

    no sit löysin uuden naisen.. sen kans oli kiva olla ja nauttia. piti yhteenkin muuttaa mut nainen jäi kiinni salatreffeistä.. sen jälkeen luottamus katosi ja epäilin naista syystäkin..
    no nyt tääkin nainen lähetti viestin ettei halua mua enää nähä.. vuoden oltiin yhessä.
    tähän rakastuin syvästi ja kyl hän sanoikin rakastavansa.. mut enpä tiiä..
    tääkin nainen vaihto numeroo.. ja petti mua..

    nyt suru on .. aattelen vain et eikös se nainen sit mitäään musta välittänytkään.. ku noin helpol pysty luopumaan. en vaan totu tähän et ekaks on koko maailma yhen ihmisen kanssa ja sit se sama nainen hylkää.. varmaan se naisilta onnistuu helpommin ku niillä tarjontaakin on enemmän.. no mä en tästä yli pääse pitkään aikaan..

    jeps.. no kerroinpahan tarinan.. eih ymmärrä.
    tekstarilla.. :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyljätty sydän kirjoitti:

elämäni suurelle rakkaudelle kerroin tässä jokin aika sitten tunteistani ja hän oli oikein otettu ja kertoi tuntevan samoin.hän lupasi että aina oltaisiin yhdessä eikä hän jätä mua milloinkaan mutta nyt hän päätti ilman syytä lopettaa suhteen ja teki sen vaan tekstiviestillä eikä kertonut syytä ja sitä häneltä kysyin mutta en saanut vastausta ja nyt kyselenkin teiltä ihanat ihmiset että mikä tässä voisi olla syy kun tämä loppui niin onnettomasti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu