Purennan korjaus

Kuluneet hampaat

Tervehdys.

Olin kärsinyt jo vuosia hampaiden narskuttelusta melkein täysin tietämättäni ja sain vaivaan purentakiskon reilu vuosi sitten. Ongelmana vaan on se, että takahampaat ovat erityisesti toiselta puolelta pahasti kuluneet ja tämä on aiheuttanut minulle ns. syväpurennan. Eli alaetuhampaat jäävät yli puoliksi yläetuhampaiden alle piiloon. Ennen minulla oli todella tasainen hammasrivistö, mutta narskuttelu alkoi täysin varmasti vuosia sitten juurihoidon yhteydessä liian korkeaksi jätetyn takahampaan paikan takia.

Kysymys kuuluukin, että mitä keinoja on korottaa hampaita (siis useita)? Ihanko noihin vaan normaalilla paikka-aineella tehdään korotuksia vai vaatiiko jotain erikoistoimenpiteitä/-osaamista?

Purentakiskokin menee varmaan uusiksi, koska se on erittäin epäistuvan tuntuinen suussa, tuntuu ohjaavan purentaa aina vaan enemmän syväpurennan suuntaiseksi ja hampaat ovat todella arat aamuisin. Lisäksi se on kaluttu urille bruksauksen teroittamilla kulmahampailla..

Ennen kiskon tilausta valittelin kuluvia ja arkoja hampaita ja jatkuvasti hajoavia uusia paikkoja pienen kaupungin kunnallisessa hoidossa ja lääkäri ei ottanut mitään kantaa, kun ihmettelin, että voiko nuo pari takahammasta tosiaan jäädä lähes ienrajan tasoon? Ainoastaan kiskon sain ja lupauksen paremmasta huomisesta..

Nyt tie vie paikkakunnan vaihduttua ison kaupungin yksityiselle (koska kunnallinen ei taida tällaista kiirellisenä pitää ja jonot taitavat olla aikas pitkät...). Millaiseen laskuun ja hoidon aikatauluun kannattaa varautua? Onko kellään kokemusta yhtään vastaavista operaatioista? Pelottaa vähän, että tämänlaisissa tapauksissa se kuuluisa rahastuskin voisi tulla kuvioon..

Pakkohan se on vaikka pankkilainaa ottaa, mutta kuntoon on saatava, kun niska- ja hartiasäryt ovat pahentuneet helvetillisiksi ja korvatkin oireilevat. Hammassäryistä puhumattakaan.. Ikää minulla on vasta 25 vuotta ja pahaksi näköjään pääsee lyhyessä ajassa pienestä vaivasta alkaen, kun ei itse osaa ajoissa osaavaan hoitoon hankkiutua eikä hoitoa tarjota "ammattilaiselta" apua kysyttäessäkään.

Ja Tampere on paikkakunta, jos joku osaisi vihjaista luotettavan ja ennen kaikkea osaavan tohtorin suuntaan..

Kiitos vastauksistanne.

2

1904

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hese

      Mulla on myös samoja kulumisongelmia,kuluminen tapahtunut kylläkin pitkällä aikavälillä koska olen jo yli 50 v.Etuhampaat,alhaalta varsinkin,kuluneet voimakkaasti koska "hion" hampaita yhteen huomaamattani aina jotain tehdessäni ja ilmeisesti narskuttelen oisin. Kalustoa korjataan korottamalla alahampaita niin että jää tilaa purennalle. Hoito maksaa 500-1500 eur riippuen hoitolaajuudesta.Hammaslääkärin tuolissa tehdyistä hoidoista saa kelakorvausta,labrassa tehdyistä ei saa ja se onkin kolme kertaa kalliimpaa eli noin 4000 eur.

    • Kuluneet hampaat

      Niin ja tosiaan, kun täällä ei saanutkaan mainostaa niin vihjeitä/kokemuksia hammashoidosta Tampereella otetaan vastaan. Hoidon laatu, hinnatkin ja asiakasystävällisyys kiinnostaa, kun en kaupunkia näiden palveluiden osalta vielä tunne. Eli mitkä ovat sellaisia vastaanottoja, mihin tulet toistekin menemään?

      [email protected]

      Kiitos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      78
      2832
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      23
      2712
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      107
      2332
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      35
      1648
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      239
      1563
    6. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1537
    7. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      40
      1485
    8. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1290
    9. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1246
    10. Mitä uskot sinun

      Ja kaivattusi välillä tulevan tapahtumaan lähiaikoina
      Ikävä
      95
      1181
    Aihe