Muutettiin vasta uuteen asuntoon, alla oli remontit ja kaikki vastaavanlainen säätö ennen muuttoa. Me mieheni kanssa teimme kaiken itse.
Nyt mulla alkoi koulu ja miehellä uusi työ, yhteiStä aikaa on huomattavasti vähemmän. (Ollaan molemmat parikymppisiä)
Parisuhde on alkanut rakoilla mutten usko, että se johtuu ajanpuutteesta. Musta on ehkä jopa parempi, ettei olla koko ajan niin tiukasti kiinni toisissamme.
Minä teen koulun jälkeen kaikki kotityöt, ruuanlaitosta lähtien. Kun mies palaa töistä, hän menee suihkuun, syö, löhöää sohvalla tai on netissä. Siivoan hänen jälkiään, mutten valita siitäkään. Tosin, kyllähän se uuvuttaa mutta olen ajatellut asian niin, että on mun velvollisuuteni olla se kodinhengetär, pääsenhän minä aiemmin koulusta eikä se ole kuitenkaan niin raskasta kuin hänen 9,5 tuntia töissä.
Nyt vaan rupee tuntumaan, ettei minua tai tekemisiäni arvosteta ollenkaan. Hänestä on myös tullut todella kylmä. Mulla on adhd ja sen mukaisia oireita;mielialat heittelee huimasti mutta mä olen opetellut hallitsemaan varsinkin kiukunpurkauksia- yleensä ne tulee itkuna ja mielelläni itken yksikseen. Mies kääntää asiat niin, että en ole onnellinen hänen kanssaan jos itken. Siitä alkaa eropuheet ja mahdoton syyttely.Hän kyllä tietää ongelmistani noin muutenkin. Silti itkuni on merkki siitä, että hän ei olisi hyvä tai parisuhteessamme on jotain vikaa. Minä en vaan kykene sanomaan aina, että mikä mulla on. Ei välttämättä mitään maata kaatavaa, joku pieni murhe\kiukku minkä puran niin. En odota sitä, että heti kun vähän itken niin mua ollaan paijjaamassa. Mutten odota niitä syytöksiäkäään tai eropuheita- ymmärrystä enempi. Nyt en oikein viitsi enää niitäkään tunteita esiin tuoda.. Tähän täytyy sanoa, että olen oikeasti sellainen peruspositiivinen ihminen- mulla ei ole masennusta tms enkä siis itkeskele joka päivä.
Ymmärrys käy loppumaan jo senkin vuoksi, että miehelläni lerpahtaa nykyään seksin aikana. Ongelma on kestänyt jo yli viikon. Meillä on aiemminkin seksi toiminut hyvin. Mieheni sanoo, ettei se minusta johdu mutta mistäs sitten? Minä en vaadi liikoja, hänkin tekee aloitteen, mutta kamalaksi suorittamiseksi se menee. Ja yritän olla ymmösrtäväinen. Sisimmässäni se silti kalvaa- myös sen vuoksi että mulla on maailmaakin huonompi itsetunto, vaikken mikään rumilus ole koskaan ollutkaan tms. Eikä hän niin kovin väsynytkään ole. Ja kyllä hänellä seisoo silloinkin kun hän tyydyttää itseään.. Kysyin häneltä eilen, että pettääkö hän minua. Ei kuulemma. Luotan tähän. Mutta miten niin ihanasta miehestä muuttui parissa viikossa niin itsekeskeinen ja kylmä ihminen...? Ja nyt jo sitten tämä seksikin... Mitä mä teen väärin?
Tuntuu etten jaksa enää kauan.
Nyt mulla alkoi koulu ja miehellä uusi työ, yhteiStä aikaa on huomattavasti vähemmän. (Ollaan molemmat parikymppisiä)
Parisuhde on alkanut rakoilla mutten usko, että se johtuu ajanpuutteesta. Musta on ehkä jopa parempi, ettei olla koko ajan niin tiukasti kiinni toisissamme.
Minä teen koulun jälkeen kaikki kotityöt, ruuanlaitosta lähtien. Kun mies palaa töistä, hän menee suihkuun, syö, löhöää sohvalla tai on netissä. Siivoan hänen jälkiään, mutten valita siitäkään. Tosin, kyllähän se uuvuttaa mutta olen ajatellut asian niin, että on mun velvollisuuteni olla se kodinhengetär, pääsenhän minä aiemmin koulusta eikä se ole kuitenkaan niin raskasta kuin hänen 9,5 tuntia töissä.
Nyt vaan rupee tuntumaan, ettei minua tai tekemisiäni arvosteta ollenkaan. Hänestä on myös tullut todella kylmä. Mulla on adhd ja sen mukaisia oireita;mielialat heittelee huimasti mutta mä olen opetellut hallitsemaan varsinkin kiukunpurkauksia- yleensä ne tulee itkuna ja mielelläni itken yksikseen. Mies kääntää asiat niin, että en ole onnellinen hänen kanssaan jos itken. Siitä alkaa eropuheet ja mahdoton syyttely.Hän kyllä tietää ongelmistani noin muutenkin. Silti itkuni on merkki siitä, että hän ei olisi hyvä tai parisuhteessamme on jotain vikaa. Minä en vaan kykene sanomaan aina, että mikä mulla on. Ei välttämättä mitään maata kaatavaa, joku pieni murhe\kiukku minkä puran niin. En odota sitä, että heti kun vähän itken niin mua ollaan paijjaamassa. Mutten odota niitä syytöksiäkäään tai eropuheita- ymmärrystä enempi. Nyt en oikein viitsi enää niitäkään tunteita esiin tuoda.. Tähän täytyy sanoa, että olen oikeasti sellainen peruspositiivinen ihminen- mulla ei ole masennusta tms enkä siis itkeskele joka päivä.
Ymmärrys käy loppumaan jo senkin vuoksi, että miehelläni lerpahtaa nykyään seksin aikana. Ongelma on kestänyt jo yli viikon. Meillä on aiemminkin seksi toiminut hyvin. Mieheni sanoo, ettei se minusta johdu mutta mistäs sitten? Minä en vaadi liikoja, hänkin tekee aloitteen, mutta kamalaksi suorittamiseksi se menee. Ja yritän olla ymmösrtäväinen. Sisimmässäni se silti kalvaa- myös sen vuoksi että mulla on maailmaakin huonompi itsetunto, vaikken mikään rumilus ole koskaan ollutkaan tms. Eikä hän niin kovin väsynytkään ole. Ja kyllä hänellä seisoo silloinkin kun hän tyydyttää itseään.. Kysyin häneltä eilen, että pettääkö hän minua. Ei kuulemma. Luotan tähän. Mutta miten niin ihanasta miehestä muuttui parissa viikossa niin itsekeskeinen ja kylmä ihminen...? Ja nyt jo sitten tämä seksikin... Mitä mä teen väärin?
Tuntuu etten jaksa enää kauan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
"Nyt vaan rupee tuntumaan, ettei minua tai tekemisiäni arvosteta ollenkaan. Hänestä on myös tullut todella kylmä."
En usko että miehesi olisi ihan yhtäkkiä lakannut rakastamasta. Enemmin luulen että tuo on jonkinlainen puolustusreaktio. Jos mies itse on väsynyt ja hänestä tuntuu ettei hän pysty tekemään myöskään sinua onnelliseksi, niin hän voi ottaa etäisyyttä. Toivottavasti te keksitte jonkun tavan kommunikoida niin, että miehelle menee perille mitä sinä tarvitset (omaa rauhaa, halauksia tms.) silloin kun sinulla on itkukohtaus ja sen jälkeen elämä jatkuu taas normaalina. Mikä olisi parasta mitä mies voisi tehdä, kun sinulla on tuollainen kohtaus? Voisitko antaa miehelle tarkat toimintaohjeet? Ilmaan jäävät tarpeet ja toiveet tekevät huonoa parisuhteelle. Voi olla että sinulla(kin) on enemmän ahdistusta, kun on ollut muuton aiheuttamaa stressiä. Kannattaa mainita siitäkin miehelle.
Silloin kun itseäni alkaa ärsyttää se, että teen enemmän kotitöitä, pidän vähän taukoa niistä ja keksin sen sijaan jotain kivaa tekemistä itselleni. Katkeruus on tosi paha asia, eikä joka päivä edes tarvitse olla siivoamassa ja tiskaamassa. Jos osan hommista jättää viikonloppuun, niin mieskin aktivoituu paremmin silloin... Vaikka kotona olisi välillä ankea tunnelma, kannattaa silti muistaa tehdä kivoja asioita välillä, kotona ja kodin ulkopuolella.
Yhdessä parisuhdekirjassa väitettiin, että miehelle kaikista tärkeintä suhteessa on, että hän kokee voivansa tehdä naisensa onnelliseksi. Miehelläsi on varmaan tällä hetkellä kovat paineet teidän suhteestanne (niin kuin tietysti sinullakin). Pystyisitkö keksimään jotain miten saisit osoitettua hänelle, että tykkäät hänestä edelleen tosi paljon ja että hän on sinulle tärkeä? Jospa se suma vaikka alkaisi sitten purkautua...
sinunki lopettaa se liika ymmärtäväisyys. Kyllä parisuhteessa pitää kummallakin olla täysi oikeus tuoda ne omat tunteet, pahatkin, ilmi. Ei se ole oikein että sinun pitää yrittää "olla hilja asioista tai peittää tunteesi" jos siitä tulee sinulle paha olo. Usko pois se paha olo ei noilla konstein lähde. Miehesi pitäisi nyt ottaa jotain kirjoja käteensä ja lukea hieman enemmän tuosta adhd:sta ja hyväksyä sut semmosena kuin tilanteessasi olet eikä käyttää sitä alistamis/kiristämis-keinona. Samoten seksiä tuntuu käyttävän pikkupoikamaisesti kiristykseen kun on huomannut että asia sinua vaivaa.
Jos miehesi reaktiot ovat tommoset (lapselliset) niin suosittelen että välität niistä vähemmän ja enemmän vaan itsestäs ja yritä tehdä olosi siedettäväksi. Sitten kun/jos miehesi on valmis (aikusesti) puhumaan asioista suoraan ja niiden oikeilla nimillä voit ottaa kantansa huomioon.
Hyvään parisuhteeseen kuuluu, että kummallakin on oikeus tuntea mitä tuntee. Toista kohtaan pitäisi tietysti tilanteessa kuin tilanteessa pyrkiä käyttäytymään mahdollisimman nätisti. Jos on pahoja fiiliksiä, niin niistä pääsette toivon mukaan keskustelemaan suoraan ja rehellisesti, sillä asiat selviävät.
Miehelläsi on enemmänkin aihetta olla loukkaantunut kuin sinulla...
Meidän parisuhde rakoili oikeastaan koko suhteen ajan! N. 3 vuotta. kaikki kotityöt myös minä sain tehdä, mies vain löhöili kotona ollessaan sohvalla. Eikä tod. ole arvostanut tekemisiäni tai ehkei muakaan. Meilläkään ei "saanut" tunteita esiin tuoda tai en enää viitsinyt ku mies käänsi aina asiat samallai ku teillä. Joskus kun joku asia harmitti/vähän itketti niin mies rupes joskus jopa halveksii mua siitä. Eikä kyl tuntunu kivalta. Asioista emme ikinä pystyneet keskustelemaan rauhallisesti vaan aina mies hermostui ja rupes syyttelemäään mua milloin mistäkin. Kaikki asiat ois täytyny tehdä niinkuin hän määrää tai erotaan-tyyliin! Ois vaan pitäny aiemmin jo erota! Mutta ei onneks koskaan ole liian myöhäistä..hankalampaa vaan!
Mikä ihme teitä naisia vaivaa kun ette tajua että kaikista parasta olisi asua omillaan. Varsinkin kun opinnot ovat kesken, on niin äärettömän typerää liimata itseään heti ensimmäiseen kaksilahkeiseen. Etkö sinä hyvä ihminen tajua että energiasi täytyy säästää työhösi siis opintoihisi, saadaksesi ne kunnialla päätökseen.
Katso nyt kunka paljon aikaansaavaa energiaasi menee sioille! Tuo jatkuva paha mieli ja kodissasi vaikuttava negatiivisuus ei mitenkään voi innostaa panostamaan 100% siihen joka sinulle on kaikista tärkeintä tällä hetkellä - opiskelu!
Ruuvaappa aivosi nyt paikoilleen ja hae oma asunto. Tottakai täytyy olla ystäviä, mutta pidä heidät ystävien tasolla, tehkää asioita yhdessä. Tietoisuus että sinulla on ikioma pieni kolo joka kuuluu vain sinulle ja jonne voit aivan rauhassa mennä keskittäytymään seuraavaan koulupäivään tarvitsematta katsoa ja jo odottaa mielipahaa toiselta aunnon jakajalta.
Kerro meille mitä pahaa tuossa on?
oppeliinin kanssa samoilla linjoilla. Mikä ihme teitä nuoria naisia vaivaa, kun jatkuvasti pitää sitoutua yhteen avomieheen. Kun siitä on päästy, heti toiseen. Ja sitten ne perinteisten perheenemäntien huolet!
Voi jessus! pakkoko miehen kanssa on noin nuorena liimautua leikkimään perhettä. Siinä on miehellä kaikki kivat koossa. Ei tarvitse maksaa pyykinpesusta, ei huolehtia ruuasta tai öitten viihdykkeistä. Sen kuin istuu illat tv.tä tuijotellen.
...tuntuu olevan tosi yleistä nykyään. Jos ei ole miesystävää, niin pelätään että jäädään loppuiäksi yksin. Jos ei sitä pelätä, niin sitten mies tarvitaan sosiaalisen statuksen nostamisen vuoksi. Siispä napataan joku. Mies pitää olla koko ajan, otetaan joku kohtuullinen tapaus ja katsellaan samalla josko löytyisi parempi, sitten vaihdetaan. Niinhän se menee vai mitä?
Ei ole tarkoitus mollata kirjoittajaa, mutta jos suhde on noin alussa huono, niin yksin olisi luultavasti kymmenen kertaa onnellisempaa. Ensin kyllä kirpaisee, mutta sitten on oma tupa ja oma lupa!