Heippa..
oli pakko kirjoittaa, vaikken yleensä mihinkään tälläisiin mukaan lähdekkään.
Olen jo kauan kuullut naiseni (vaimoni) suusta, että täällä haukutaan pelleksi miehiä, eli kyseisesti minua, jolla on lihava vaimo.
Olin naimisissa 15 vuotta normaalivartaloisen naisen kanssa ja hän petti minua jatkuvasti ja muutenkin tuhosi liittomme täysin. Jäin kolmen lapsen yh-isäksi, kun sain tarpeekseni.
eron jälkeen joskus tapasin nykyisen vaimoni. en koskaa ole ajatellut, kuinka lihava hän on, tai muuta vastaavaa, koska hän on ihmisenä aivan ihana. tulemma 100 %:sti toimeen keskenämme. se, että rakastamme toisiamme, ei ole siitä kiinni onko hän lihava, vai laiha, vaan se mitä parisuhteemme pitää sisällään.
miksi olisin hänet jättänyt jollekin muulle vain siksi, että hän on todella lihava, jos kuitenkin olemme ihmisinä kuin luodut toisillemme.
olisiko pitänyt etsiä joku "edustavampi" nainen, jonka kanssa ei parisuhde sujuisi?
Siitä ei ole kyse, ettenkö saisi ketään muuta, mutta ei kiinnosta todellakaan. Vaikka teen esim. välillä reissuhommia, niin ei koskaan tulisi mieleeni tehdä mitään sellaista, että voisin sillä tuhota liittoni ja joutua eroon niin mahtavasta ihmisestä.
tiedän vaimoni kärsivän ylipainostaan ja olenkin häntä kannustanut laihduttamaan, jos hän vain itse haluaa/kykenee. Tiedän, että hän olisi hoikkana uskomattoman hyvännäköinen nainen, koska on isonakin ihmisenä sitä.
Ainoa syy, miksi olemme puhuneet hänen painostaan, on terveydelliset syyt, eikä mitkään muut.
ette luultavasti tajua, että kuinka paljon loukkaatte lihavia ihmisiä. katsokaapa joskus ympärillennne ja tutkikaa, että usein on lihavailla naisilla/miehillä ihan hyvännäköiset kumppanit kyljessä. Emme me ole mitään lihavuuden ihannoimia, vaan rakastamme kumppaniamme syvästi heinä itsenään.
Ja pieni vitsi loppuun....meidän naiset voivat laihduttaa ja näyttää hyvältä, mutta teidän ylitreenatut naiset, jotka paskan tärkeitä itsestään..he vaan rupsahtavat aikaa myöden...
MINULLA LIHAVA NAINEN...
36
3539
Vastaukset
- itse sieltä välistä
Minusta on hienoa lukea vihdoinkin tästä näkökulmasta kirjoittaneelta. Ei aina vain niitä, jotka ilmeisen aidosti ihmettelevät "Kuinka kummassa voisit olla Sen kanssa kun se näyttääkin siltä...ja sinähän olet ihan normaali". Niin, ulkonäkö ja luonne. Minkälaisen arvon haluaa niille omassa suhteessaan antaa. Eipä se nätti naama paljoa pelasta jos toinen on aivan luonnevikainen, itserakas, tunnekylmä tuuliviirinä omien halujen perässä juoksija.
Enpä minäkään mitään itseään täynnä olevaa menijää haluaisi vieressäni katsella. Toki siinä toisessa pitää jotain viehätystä olla, mutta itselleni ei ainakaan pelkkä naama myy. - niin.........
"ette luultavasti tajua, että kuinka paljon loukkaatte lihavia ihmisiä."
Luulenpa kummasti, että kuitenkin tajuavat. Se vain on vissiin niin kivaa nimitellä toisia paska- ja mätisäkeiksi, jokinorsuiksi ym. Täällä netissä se kun onnistuu nimettömänä, voi tuntea olevansa niin kova kaveri, kun uskaltaa toista haukkua, ilman, että siitä on mitään huonoja seurauksia itselleen.
"Emme me ole mitään lihavuuden ihannoimia, vaan rakastamme kumppaniamme syvästi heinä itsenään."
Jeps, tässä kohtaa nettimiehiltä puuttuu kyllä se suhteellisuudentaju kokonaan. Ei kai se heidän onnestaan ole pois, jos jollakin on lihava nainen.
Ja jos ääneen edes kehtaakin viitata siihen suuntaan, että pitää tukevammista, alkaa se jumalaton ulina heti:
"onks sulla joku läskifetissi?",
- Eh, ei? Toisesta ihmisestä pitäminen ei tietääkseni ole fetissi. On tietenkin niitä, joilla semmoinenkin on, mutta ne nyt taitavatkin olla niitä omituisia tapauksia, jotka haluavat syöttää kumppaninsa sänkypotilaiksi.
"noku et parempaakaan saa",
- Niin, kysehän on siitä, että minkä _itse_ kokee parhaaksi kumppaniksi itselleen, ei sitä kukaan ulkopuolinen voi määritellä.
"ite en minkään ihrasen mätisäkin kanssa olis".
- No älä ole, mutta pitääkö siitä sitten ulista, jos joku muu on?
Ja tämä rakastamme kumppaniamme syvästi heinä itsenään... kieltämättä hyvin sanottu. Näinhän se menee. Sellaisen silmissä, jolla on erilainen naismaku, voi tukeva ihminen näyttää rumalta ja vastenmieliseltä, mutta varmasti sen tukevan kumppani rakastaa tätä täydestä sydämestään, pitää upeana ja itselleen sopivana persoonana ja jopa hyvännäköisenä. Ja siihen nyt ei pitäisi kenelläkään olla mitään sanomista.
Eiköhän olisi kaikkein helpointa antaa jokaisen pitää kenestä haluaa. Kun kuitenkin jokaiselle halukkaalle varmasti löytyy se mieleisensä toinen puolisko. :)- Äijä kuin äijä
Itseänikin on ihmetyttänyt joskus muinoin tuo miten jotkut pystyvät olemaan lihavan ihmisen kanssa, koska itse en pystyisi. Tai ehkäpä pystyisinkin jos rakastaisin lihavaa henkilöä, mutta ihmisen rakastaminen ei ole helppoa ennen kuin on tutustunut häneen, niinkuin monet muut, myöskin minä, ihastun vain hoikempiin(ei sentään luuranko muttei lihavakaan) ihmisiin ja tätä myöden en tutustukaan lihaviin.
Mutta ei sen puoleen, en kyllä ihastu vaalea hiuksisiin naisiinkaan, he eivät vaan viehätä.
Mielestäni nämäkin asiat ovat täysin makuasioita, joista ei voi kuin kiistellä. koska jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä.Valitaan kumpanikseimme jokainen sellainen henkilö, joka meidän maailmaa viihdyttää omalla haluamallamme tavalla. Olishan se aikas huono homma jos kaikki tykkäis mansikasta, nehän loppuis kesken.. - Kiihottunut
Äijä kuin äijä kirjoitti:
Itseänikin on ihmetyttänyt joskus muinoin tuo miten jotkut pystyvät olemaan lihavan ihmisen kanssa, koska itse en pystyisi. Tai ehkäpä pystyisinkin jos rakastaisin lihavaa henkilöä, mutta ihmisen rakastaminen ei ole helppoa ennen kuin on tutustunut häneen, niinkuin monet muut, myöskin minä, ihastun vain hoikempiin(ei sentään luuranko muttei lihavakaan) ihmisiin ja tätä myöden en tutustukaan lihaviin.
Mutta ei sen puoleen, en kyllä ihastu vaalea hiuksisiin naisiinkaan, he eivät vaan viehätä.
Mielestäni nämäkin asiat ovat täysin makuasioita, joista ei voi kuin kiistellä. koska jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä.Valitaan kumpanikseimme jokainen sellainen henkilö, joka meidän maailmaa viihdyttää omalla haluamallamme tavalla. Olishan se aikas huono homma jos kaikki tykkäis mansikasta, nehän loppuis kesken..Perkale sitä ei tule edes pieniätyttöjä kaheltuu ne vaan ei jotenkin sytytä heti kun on pikkasen pyöreyttä enemmän kuin normaalilla niin alkaa katseeni vaivihkaa vilkuilla ajatukset liikkua miten olis mukavaa kun pääsis pikkasen rietasteleen ja lämmittämään toinen toisiamme kylmällä syys säällä, täällä on nimittäin kylmä ja toinen lähellä lämmittää muutakin kuin mieltä... Perkale sitähän pelkää jos vähän rutistaa et sellanen pien tyttö hajoaa.
- Coldfusion
Seurustelin kerran tukevan naisen kanssa, mutta jätin hänet juuri hänen luonteensa takia. Yleensä lihava ihminen kompensoi lihavuuttaan hyvällä luonteellaan, mutta tässä tapauksessa nainen oli surumielinen ja masentunut enkä jaksanut sitä enää.
Tahdonvoima ja oma tahto puuttuivat myös enkä pitänyt siitä, että hänellä ei ollut omia mielipiteitä. Olen itsekin ollut lievästi ylipainoinen, mutta oikealla ravinnolla ja reenillä saanut painoni kuntoon. Sen takia en arvosta lihavia, jotka mättäävät paskaa suuhunsa, eivät liiku ja puhuvat jostain geenien huonoudesta. Bullshit.
Nykyisin treffailen normaalipainoisia, laihoja tai hieman tukevia naisia, sillä tykkään naisen isoista perseistä. Siltikin ihanne on urheilullinen ja timmi nainen, koska urheilen itsekin.
Vaikutat hieman katkeralta kaverilta, joka hankki paksun naisen ihan siitä syystä, että nainen ei kovin nopeasti löytäisi miestä, jonka kanssa pettää sua.
Muista, että sun oma käytös ehkäisee pettämistä paremmin kuin kumppanin alhainen markkina-arvo.
Ole:
-Miehekäs (älä nössö!)
-Tarjoa naiselle viihdykettä ja jännää elämää
-Arvosta itseäsi
-Älä anna naisen manipuloida sua
-Anna naiselle hyvää seksiä
-Vaadi naista pitämään huolta itsestään, koska itsekin pidät. (Ja pidäkin huolta ittestäs)
Tälläinen käytös ihastuttaa naista eikä nainen nää elämässään helposti muita miehiä kuin sinua.- porinarska
viestistäsi käy selvästi ilmi, että luulet tuntevasi minut ja vaimoni.
Ensinnäkin, en ole mikään nössö luonteeltani, olen luultavasti sellainen perussuomalainen juntti mies, enkä mikään nössö.
ja en ole koskaan tarkoituksella etsinyt tietyn kokoista naista mistään tietyistä syistä, vaan kuten sanoin, häneen tutustuttuani, en tahtonut ketään muuta.
vaimoni ei ole masentunut, vaan yleensä aina iloinen, avoin ja aikas tempperamenttinenkin luonne, joka on aina porukassa se positiivisin tapaus.
vaikka vaimoni on lihava, niin miksi ajattelisin niin, että tuossa ikuinen kumppani, joka ei petä koska kukaan ei huolisi. olen muutaman kerran törmännyt juhlissa tilanteisiin, jossa vaimoani on jopa yritetty iskeä.
hänen taustansa tuntien, hänellä on ollut enemmän kumppaneita, kuin minulla itselläni, vaikka on aina ollut lihava. Itse vakiinnuin nuorena exäni kanssa.
Minä arvostan itseäni ja vaimoani ja nyt ei ole millään lailla kyse pettämisestä kummankaan puolelta. Kumpikaan ei mitenkää manibuloi toinen toistaan.
ja kuten sanoin, en voi määrätä vaimoni tekemisiä, ja en pakota häntä laihduttamaan. kannustan häntä kyllä kaikkessa, mutta ei toista voi pakottaa tekemään jotakin, en itsekkään hyväksyisi sitä, että hän pakottaisi minua johonkin mihin en tunne olevani valmis... - joku nainen
Vai kompensoi lihava yleensä lihavuuttaan hyvällä luonteellaan? Kappas vain, tuo olikin uusi tieto.
Se, että exäsi oli surumielinen ja masentunut, ei välttämättä ollut missään yhteydessä ylipainoon. Itselläni on taipumusta lievään masennukseen, tai oikeammin viimeiset pari vuotta on mennyt enemmän tai vähemmän sen kanssa taistellessa, mutta siihen on ollut ihan oikeat syyt, ei mikään ylipaino. - tekstistä
Sitä vastoin omastasi katkeruus kuulsi. Mitkään neuvosi eivät päde jos luonteet ei synkkaa yhteen, oli sitten laiha, paksu tai ei kumpaakaan.
Monilla pettäminen on elämäntapa ja siihen ei vaikuta kumppanin ulkonäkö tai käytös mitenkään.
Minulla on täydellinen mies joka on miehekäs mutta osaa nössökin olla. Jatkuvaa viihdykettä en vaadi, olis aika kohtuutonta. Jännää elämää en halua koska siitä tuskin mitään hyvää seuraa, "tappavan" tasasesta pidän enemmän. Arvostamme itseämme ja toisiamme sellaisina kun luoja on luonut puutteineenkin, täydentäen toinen toistemme puutteita. Emme painosta, alista ja tuota toisillemme tarpeetonta mielipahaa kunnioittaen toisiamme yksilöinä eikä omien halujemme toteuttajina. Jatkuva ylisuorittaminen ja päteminen parisuhteessa ei kauas kanna hedelmää. - näillä palstoilla
porinarska kirjoitti:
viestistäsi käy selvästi ilmi, että luulet tuntevasi minut ja vaimoni.
Ensinnäkin, en ole mikään nössö luonteeltani, olen luultavasti sellainen perussuomalainen juntti mies, enkä mikään nössö.
ja en ole koskaan tarkoituksella etsinyt tietyn kokoista naista mistään tietyistä syistä, vaan kuten sanoin, häneen tutustuttuani, en tahtonut ketään muuta.
vaimoni ei ole masentunut, vaan yleensä aina iloinen, avoin ja aikas tempperamenttinenkin luonne, joka on aina porukassa se positiivisin tapaus.
vaikka vaimoni on lihava, niin miksi ajattelisin niin, että tuossa ikuinen kumppani, joka ei petä koska kukaan ei huolisi. olen muutaman kerran törmännyt juhlissa tilanteisiin, jossa vaimoani on jopa yritetty iskeä.
hänen taustansa tuntien, hänellä on ollut enemmän kumppaneita, kuin minulla itselläni, vaikka on aina ollut lihava. Itse vakiinnuin nuorena exäni kanssa.
Minä arvostan itseäni ja vaimoani ja nyt ei ole millään lailla kyse pettämisestä kummankaan puolelta. Kumpikaan ei mitenkää manibuloi toinen toistaan.
ja kuten sanoin, en voi määrätä vaimoni tekemisiä, ja en pakota häntä laihduttamaan. kannustan häntä kyllä kaikkessa, mutta ei toista voi pakottaa tekemään jotakin, en itsekkään hyväksyisi sitä, että hän pakottaisi minua johonkin mihin en tunne olevani valmis...valitellut masentuneisuuttaan ja juuri lihavuuden takia. Taitaa tällä kertaa kuitenkin porinarska olla itse suski/orvokki, samanlaista tekstiä ja samoja kirjoitusvirheitä kuin ennenkin. Että tälleen.
- porinarska
näillä palstoilla kirjoitti:
valitellut masentuneisuuttaan ja juuri lihavuuden takia. Taitaa tällä kertaa kuitenkin porinarska olla itse suski/orvokki, samanlaista tekstiä ja samoja kirjoitusvirheitä kuin ennenkin. Että tälleen.
kyseistä henkilöä, minun vaimoni nimi on Johanna. Mutta ihan kuinka vaan.
- Marielle82
"nainen ei kovin nopeasti löytäisi miestä, jonka kanssa pettää sua"
Lihavuudella ja uskollisuudella ei ole siis MITÄÄN tekemistä toistensa kanssa, tämän olen monesti sivusta seuranneena saanut todistaa. Ihmisen lihavuus ei myöskään vaikuta siihen miten helposti hän saa seksiä. - näillä palstoilla
porinarska kirjoitti:
kyseistä henkilöä, minun vaimoni nimi on Johanna. Mutta ihan kuinka vaan.
kirjoittelee suski/orvokki, joka on lihava, naimisissa 3 lapsen yh:n kanssa, joka on ollut 15 vuotta edellisessä liitossa ja vielä Porin seudulta. Enpä ihmettelisi, jos miehen nimikin alkaisi A:lla. Kylläpä elämä on yhteensattumia täynnä.
- orvokki76
näillä palstoilla kirjoitti:
kirjoittelee suski/orvokki, joka on lihava, naimisissa 3 lapsen yh:n kanssa, joka on ollut 15 vuotta edellisessä liitossa ja vielä Porin seudulta. Enpä ihmettelisi, jos miehen nimikin alkaisi A:lla. Kylläpä elämä on yhteensattumia täynnä.
tiedoksi ihan sen verran, että en tunne kyseistä arskaa ja en ole todellakaan ollut exäni kanssa yhdessä kuin 7 vuotta....mutta jos en olisi niin palavasti rakastunut nykyiseen mieheeni, jonka nimi ei satu alkamaan A:lla, niin voisin vaikka olla kiinnostunutkin tästä porin arskasta ja vielä sen verran, että en asu porissa, lähellä kylläkin, mutta en porissa.
- näillä palstoilla
orvokki76 kirjoitti:

sattui kirjoitukseeni virhe. En näköjään itsekään osaa enää suomea.Tarkoitin tietenkin, että miehesi niinkuin Arskakin on ollut 15 vuotta edellisen kanssa naimisissa. Ja yllätys, yllätys, tekee myös reissuhommia. Pori tai Porin seutu - sama asia. Edelleenkin olen sitä mieltä, että kirjoitit itse aloituksen tähän viestiketjuun esiintyen miehenä. Samasta asiasta olet kirjoittanut aikaisemminkin ja lähestulkoon samoilla sanoilla ja kielioppivirheillä mutta omilla nimimerkeilläsi. Huono itsetunto saa aikaan sen, että tällaiset asiat korostuvat mielessä. Jos asia olisi kunnossa mielessäsi ja parisuhteessasi, tuskinpa istuisit koneen ääressä niitä vatvomassa. Tärkeämpiäkin asioita on.

ihan sama, että mitä kuvittelet, mutta sen voin sanoa, ettei mieheni ole koskaan ollut päivääkään naimisissa ennen meidän avioliittoamme...heh.
On se silti mukava kuulla jollakin lailla, että kuvittelet minusta tuollaista, no ehkäpä asenteesi muuttuisi minustakin, jos tuntisit minut oikeesti...=).
Sehän tässä keskustelussa onkin, että kaikkea voi toisesta luulla tai luulla tietävän, vaikkei koskaan ole toista edes tavannut. No, olkoon arska siellä missä on ja minä täällä, eipä se minua paljoakaan hetkauta mitä sinä luulet, mutta kuten jo sanoin, olisi todella mielenkiintoista tutustua tähän arskaan..heh. - näillä palstoilla
orvokki76 kirjoitti:
ihan sama, että mitä kuvittelet, mutta sen voin sanoa, ettei mieheni ole koskaan ollut päivääkään naimisissa ennen meidän avioliittoamme...heh.
On se silti mukava kuulla jollakin lailla, että kuvittelet minusta tuollaista, no ehkäpä asenteesi muuttuisi minustakin, jos tuntisit minut oikeesti...=).
Sehän tässä keskustelussa onkin, että kaikkea voi toisesta luulla tai luulla tietävän, vaikkei koskaan ole toista edes tavannut. No, olkoon arska siellä missä on ja minä täällä, eipä se minua paljoakaan hetkauta mitä sinä luulet, mutta kuten jo sanoin, olisi todella mielenkiintoista tutustua tähän arskaan..heh.Itse näin (suora lainaus):
"kirjoitan lyhyesti, koska tästä voisi saada kirjan..heh.
olin 7 vuotta suhteessa miehen kanssa, jonka tapasin kaverini kautta. (hänen vanha naapurinsa). tehtiin kaksi lastakin niiden vuosien aikana.
mieheni meni ja rakastui työkaveriinsa, jonka kanssa menivät yksiin. silloin kuin sain tietään heidän suhteestaan, niin otin tämän naisen mieheen yhteyttä ja kerroin, että tiesitkö, että naisesi on lähtemässä mieheni matkaan.
no me erosimme, lapset jäivät minulle. tämän naisenkin 15 vuotinen liitto jäi taakse ja kolme lasta hänen miehelleen. eli mieheni tämä nainen menivät yksiin.
eron jälkeen rupesimme soittelemaan tämän jätetyn miehen kanssa ja huomasimme, että oli kiva jutella keskenään. emme mitenkään parkuneet exiemme perään, päinvastoin, löysimme toisistemme paljon samaja piirteitä.
sen verran kivaa oli, että meidät vihittiin juuri (29.6.07). kaikki lapset asuvat kanssamme, eli olemme tälläinen uusio-suurperhe...heh.
exämme liitto ei kestänyt, kuin kolme vuotta...
eli näinkin voi sen elämänsä kumppanin löytää...eli kaikki mahdolliset jutut ovat mahdollisisa... "
Joten teepä näin. Ota sukunimestäsi kolmas kirjain, sitten toinen ja sitten taas kolmas. Ja samat uudestaan...ja samat uudestaan ja samat uudestaan. - orvokki76
näillä palstoilla kirjoitti:
Itse näin (suora lainaus):
"kirjoitan lyhyesti, koska tästä voisi saada kirjan..heh.
olin 7 vuotta suhteessa miehen kanssa, jonka tapasin kaverini kautta. (hänen vanha naapurinsa). tehtiin kaksi lastakin niiden vuosien aikana.
mieheni meni ja rakastui työkaveriinsa, jonka kanssa menivät yksiin. silloin kuin sain tietään heidän suhteestaan, niin otin tämän naisen mieheen yhteyttä ja kerroin, että tiesitkö, että naisesi on lähtemässä mieheni matkaan.
no me erosimme, lapset jäivät minulle. tämän naisenkin 15 vuotinen liitto jäi taakse ja kolme lasta hänen miehelleen. eli mieheni tämä nainen menivät yksiin.
eron jälkeen rupesimme soittelemaan tämän jätetyn miehen kanssa ja huomasimme, että oli kiva jutella keskenään. emme mitenkään parkuneet exiemme perään, päinvastoin, löysimme toisistemme paljon samaja piirteitä.
sen verran kivaa oli, että meidät vihittiin juuri (29.6.07). kaikki lapset asuvat kanssamme, eli olemme tälläinen uusio-suurperhe...heh.
exämme liitto ei kestänyt, kuin kolme vuotta...
eli näinkin voi sen elämänsä kumppanin löytää...eli kaikki mahdolliset jutut ovat mahdollisisa... "
Joten teepä näin. Ota sukunimestäsi kolmas kirjain, sitten toinen ja sitten taas kolmas. Ja samat uudestaan...ja samat uudestaan ja samat uudestaan.tuossa sano että nykyinen olisi ollut naimisissa. liitosta puhuin, mutta ovat todellakin olleet avoliitossa koko suhteensa ajan ja lapsetkin ovat äidin sukunimellä.
mutta eipä se minun elämääni paljonkaan käännä suuntaan tai toiseen, mitä sinä uskot tai et usko. - näillä palstoilla
orvokki76 kirjoitti:
tuossa sano että nykyinen olisi ollut naimisissa. liitosta puhuin, mutta ovat todellakin olleet avoliitossa koko suhteensa ajan ja lapsetkin ovat äidin sukunimellä.
mutta eipä se minun elämääni paljonkaan käännä suuntaan tai toiseen, mitä sinä uskot tai et usko.liitto kuin liitto. Yhä vahvemmin uskon, että aloitit tämän viestiketjun. Siitähän tässä on kysymys ja nyt tietenkin mimimerkkiesi tekstien epäluotettavuudesta. Ja miehesi nimi alkaa A:lla vaikka toista väitätkin. Ei se ole uskon asia. Olethan sen itse paljastanut. Voi, taas meinasin tehdä virheen. Eihän se alakaan A:lla vaan a:lla.Luepa seuraava oma kirjoituksesi:
"mieheni ja perheeni kanssa halpahallissa olimme vaateostoksilla, kun ostin itselleni rintaliivit. poikani (Silloin 6 v), intti koko ajan, että kenelle ostin ritsikat, monta kertaa jo vastattuani sanoin pojalle, että arille ostin ne (ari on siis nykyinen mieheni ja poikani isäpuoli), niin poika huusi niin, että koko kauppa kaikui, että ari, äiti osti sulla rintaliivit...heh " - orvokki76
näillä palstoilla kirjoitti:
liitto kuin liitto. Yhä vahvemmin uskon, että aloitit tämän viestiketjun. Siitähän tässä on kysymys ja nyt tietenkin mimimerkkiesi tekstien epäluotettavuudesta. Ja miehesi nimi alkaa A:lla vaikka toista väitätkin. Ei se ole uskon asia. Olethan sen itse paljastanut. Voi, taas meinasin tehdä virheen. Eihän se alakaan A:lla vaan a:lla.Luepa seuraava oma kirjoituksesi:
"mieheni ja perheeni kanssa halpahallissa olimme vaateostoksilla, kun ostin itselleni rintaliivit. poikani (Silloin 6 v), intti koko ajan, että kenelle ostin ritsikat, monta kertaa jo vastattuani sanoin pojalle, että arille ostin ne (ari on siis nykyinen mieheni ja poikani isäpuoli), niin poika huusi niin, että koko kauppa kaikui, että ari, äiti osti sulla rintaliivit...heh "ei hetkauta hiukkaakaa, mitä oikeastaan ajattelet. Onneksi itse tiedän mikä on totuus..heh.
No, hyvää loppuelämän jatkoa sinullekkin vaan ja en luultavasti enää muutenkaan tule täällä paljon käymään, kun tulee uusia tuulia elämään...joten kiitoksia kivasta seurasta jne...
- tikkulaiha
Yhdyn täysin jokaiseen sanaan!!
- 10 pistettä
..jos osoittaisit saman verran kunnioitusta myös noille "ylitreenatuille", kuin mitä osoitat "läskeille".
Joskus oikein tekee pahaa, miten ilkeästi ihmiset ajattelevat kanssaihmisistään. Ja ainoastaan ulkonäön perusteella. Osoittaisi suurta viisautta pitää mölyt mahassaan, jos jonkun naama ei juuri sinun kauneusihanteiden mukainen olisikaan.
Onneksi minä olen päässyt työni kautta tutustumaan moniin ihmisiin. Ulkokuoresta huolimatta jokaisella on oma arki, huolet, murheet ja ilot. Pienet ja suuret. Loppujen lopuksi kukaan ei ole toista täydellisempi, ja ulkokuorikin menettää merkityksensä. Ihmiset on luotu samanvertaisiksi. Olen todennut myös, että ihmisten kusipäisyys ja ilkeys johtuu vain ja ainoastaan omasta epävarmuudesta. Muita litistämällä pyritään osoittamaan omaa paremmuutta. Niinkuin se tälläkin palstalla on valitettavan usein osoitettavissa.- porinarska
en mitenkään ihannoi läskejä, sen enmpää kuin normaalivartaloisia, vaan yritin juuri tuoda sen esille, etti ulkonäöllä ole toimivassa suhteessa mitään merkitystä.
minun parhaita kavereitani on kaikenlaisia. veljeni esim. on sellainen trimmattu urheilullinen naistennaurattaja, mutta on silti veljeni, joka on minulle tärkeä.
kavereita on kaiken kokoisia ja näköisiä. tunnen hyviä tyyppejä, lihavia ja laihoja ja siltä väliltä.
en sanonut, että vain lihavat on hyviä ihmisiä, vaan tarkoitin sitä, että kun olen olen nyt löytänyt rinnalleni ihmisen jota rakastan ja hän minua ja sattuu vielä olemaan lihava, niin olen silti onnellinen, enkä mieti mitä muut ajattelevat.
olen ollut itse naimisissa ihan normaalivartaloisen kanssa 15, en siis omaa mitään läskifetissiä tai vastaavaa.
- Milli-
Sunlaisia henkisesti kypsiä ja hyviä miehiä on maiilmassa erittäin vähän.Oletkin aivan oikeassa siinä että ei vaimosi missään nimessä varmastikkaan ruma ole, vaikka olisikin vähän ylikiloja tai pyöreyttä. Nykyään ihannoidaan muutenkin langanlaihuutta. Itse olin ennen kun luuranko ja nyt sopusuhtainen ja näytän paljon paremmmalta. Tunnen yhden naisen joka on ulkoisesti ihan kaunis ja hoikka, mutta se miten se kohtelee muita ihmisiä ja hänen luonteensa tekee hänestä erittäin ruman ja oksettavan! Ja sen on miehetkin huomannut. Yleisesti ainakin.
On aivan mahtavaa, että olet tajunnut suhteen oikean arvon. Parempi hyvän naisen kanssa olla kun muovinuken.
Ennen minäkin tapailin vain hyvännäköisiä miehiä, mutta saatuani paskaa liikaa niskaan tajusin haluavani jotain parempaa. Nyt olen tosin sinkku kun ei tunnu löytyvän miehiä jotka osaisi ajatella pintaa syvemmälle. Arkea ja todellista parisuhdetta... Rupsahdetaanhan me kaikki joskus.- porinarska
kyllä sitä nuorena kollina tuli katseltua kaikenlaisia isotissisiä naisia, mutta kyllä se parisuhde on kaikkea muuta, kuin elämää missin kanssa.
- läski minäkin
Oli ihana lukea aloituskirjeesi. Kerrankin joku sanoo, sellaista, mitä harvoin kuulee.
Olen itse lihava läski ja olen nyt muutaman kuukauden seurustellut hoikan ja lihaksikkaan miehen kanssa. Hänellä on samat tuntemukset kuin sinulla vaimoosi. Minulla on aina ollut miehia, siihen lihavuuteni ei ole vaikuttanut. Olen muuten sosiaalinen ja iloinen ihminen.
Mutta kun tutustuin tähän nykyiseen, hän sanoo, ettei kilot merkitse hänelle mitään, vaan se että olen kuulemma mahtava persoona. Olen ikionnellinen ja todella tuntuu siltä että olen löytänyt sen oikean.
Joten toivotan sinulle tsemppiä. Koko ei todellakaan merkitse kaikkea, vaan se luonne! - viel
läski minäkin kirjoitti:
Oli ihana lukea aloituskirjeesi. Kerrankin joku sanoo, sellaista, mitä harvoin kuulee.
Olen itse lihava läski ja olen nyt muutaman kuukauden seurustellut hoikan ja lihaksikkaan miehen kanssa. Hänellä on samat tuntemukset kuin sinulla vaimoosi. Minulla on aina ollut miehia, siihen lihavuuteni ei ole vaikuttanut. Olen muuten sosiaalinen ja iloinen ihminen.
Mutta kun tutustuin tähän nykyiseen, hän sanoo, ettei kilot merkitse hänelle mitään, vaan se että olen kuulemma mahtava persoona. Olen ikionnellinen ja todella tuntuu siltä että olen löytänyt sen oikean.
Joten toivotan sinulle tsemppiä. Koko ei todellakaan merkitse kaikkea, vaan se luonne!jättää... noi lihavat ku ei satu enää pitemmän päälle kiihottamaan
- kasvattaa
porinarska kirjoitti:
kyllä sitä nuorena kollina tuli katseltua kaikenlaisia isotissisiä naisia, mutta kyllä se parisuhde on kaikkea muuta, kuin elämää missin kanssa.
Osaa laittaa elämänarvot toiseen järjestykseen, tosin kaikilla ei ikäkään tuo henkistä kypsyyttä. Olen nähnyt joskus kuuskymppisiäkin jotka ovat murkun tasolla vielä.
Ymmärrän hyvin nuoria joille ulkonäkö saattaa olla kaikkein tärkein kun oma itsetuntokin on hyvin heikko ja epävarma. Olenhan itsekkin nuorena ollut myös melko ulkonäkökeskeinen. Onneksi se vaihe jäi vain sinne nuoruuteen ;)
Iän myötä kasvaa oma itsvarmuus ja itsetunto paranee niin että ulkonäkö vaatimukset väistyy taka- alalle, tulee toisenlaiset arvot etusijalle. Kaikkihan sitä rupsahtaa ellei keskity kokonaan itsensä "hiomiseen" kauneushoitoloissa ja kirurgin lavitsoilla maaten, kaikenmaailman pilatekset ym. treenit päälle. Mutta silloin tuskin jää enään aikaa parisuhteelle, ne jää pinnallisiksi ja lyhytaikaisiksi. Kuka jaksaa oman napansa ympärillä pyörivää "ikiteiniä"? Täydelliseksi hiottu ulkokuori mutta sisältä tyhjää! - kyl osaat olla surkea
viel kirjoitti:
jättää... noi lihavat ku ei satu enää pitemmän päälle kiihottamaan
olet todella väärässä ja kirjoituksestas huomaa, että olet vielä ihan pentu.
Tsemppiä kaikille ylipainoisille ja ihanille suhteille=). Mikäs sen mukavampaa, kun on ihminen rinnalla, joka osaa arvostaa sinua sellaisena kuin olet=). - suski76
viel kirjoitti:
jättää... noi lihavat ku ei satu enää pitemmän päälle kiihottamaan
olen aina ollut todella lihava, ja ihana mies rinnallani ja rakkaus molemmin puolin vaan kasvaa. viestistäsi huokuu epävarmuus itseäsi kohtaan.
- tilli*
ei sitten rupsahda???? Olen hoikka ja haluan pitää kunnostani ja terveydestäni huolta, mutta en suinkaan ole "himokuntoilija". Perhe on kaiken etusijalla ja kun aikaa liikenee käyn salilla....ja kaikki siksi, koska olen niin paskan tärkeä itsestäni!!!!!!!!!
- porinarska
tuo tullut juuri tuossa viimeisessä lauseessa esille, miksi en pystyisi elämään naisen kanssa, joka vain ajattelee ulkonäköään.
- Ihmettelijä mies
Jos joku sanoo ettei voisi olla pullukan kanssa, ihan yhtä hyvin voisin itse sanoa, etten halua maata kangaspuiden kanssa.
Onneksi naisten laiduttaminen on kuitenkin aika vaikeaa, etteivät kaikki laihduta itseänsä muoti-ihanteen mukaisesti langanlaihoiksi luuviuluiksi. Pieni pyöreys naisessa on vain hyvästä.- ja pulska
ovat eri asioita. Läski on läski. Ja miksi normaalipainoisia haukutaan kangaspuiksi niinkuin täällä tehdään, ikäänkuin lihavat siitä kevenisivät. Tosin silläkään mitään väliä sanoo sivusta seurannut huvittunut.
- tulekaan lihavaa
ja pulska kirjoitti:
ovat eri asioita. Läski on läski. Ja miksi normaalipainoisia haukutaan kangaspuiksi niinkuin täällä tehdään, ikäänkuin lihavat siitä kevenisivät. Tosin silläkään mitään väliä sanoo sivusta seurannut huvittunut.
Kun ihana pullukka pulskistuu, se vain kaunistuu.
Kun läski laihduttaa, siitä tulee vanha kuiva kurppa.
- laihojen tölväisyt
Sillä ne kaikkein pahimmat moottoriturvat ovat laihoja jotka eivät laihuudestaan huolimatta saa ketään tai jos saa niin luonnevikaisuutensa johdosta kumppanit häipyy pikkimmiten ja sehän aiheuttaa syvää katkeruutta.
Monet huomaa yhtäkkiä olevansa laihan kammottavan näköinen haaska joilla ei ole enään edes vientiä muuta kuin yhden illan panopatjoiksi. Lihavien haukkuminen ei ole mitään muuta kuin syvää katkeruutta oman elämänsä epäonnistuttua. Sillä kaksi samnlaista narsistista päävikaista laihaa harvoin tulee toimeen keskenään kun ovat ihan samanlaisia :)
Ihanaa kun olet löytänyt suuremmoisen naisen jonka kanssa ei ole vaikeeta elää. Mikään ei ole koskaan helppoo mutta narsistisen, täysin itsekeskeisen ihmisen kanssa ei onnistu mikään.
Muutaman laihan naisen tunnen ja heillä elämä perustuu vain minä, minä, minä jne. oman kroppansa ympärillä pyörimiseen, vain jos hyötyy toisesta niin voidaan mielistellä mutta muuten ote elämään on jyrkkä ja ylimielinen. - Kiva että teillä
rakkautta riittää. Mullakin on lihava nainen ja lempi leiskuu.
Mun mielestä se ei kuitenkaan ole mikään läskifetissi, jos myös aidosti pitää sen lihavan naisensa lihavuudesta - ei sen enempää fetissi, kuin mistä tahansa ominaisuudesta pitäminen.
Fetissi se olisi, jos pakkomielteenomaisesti vaatisi juuri sellaista kumppania, eikä mikään muu kelpaisi. (Niinhän moniin muihinkin ominaisuuksiin suhtaudutaan, kuten rintojen kokoon, pituuteen... fetisistisesti...
Mutta jos vaan tykkää(n) lihavasta enemmän kuin laihasta, niin se on makuasia, ei fetissi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15110934
- 525220
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452433- 302133
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131701Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421544Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta301241Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351166Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo92935TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.
Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o317892