Kultuurinrikastajat taas rahanvaihto

"Rahanvaihtohuijareita on jälleen liikkeellä. Keuruun poliisi kertoo kahdesta nuoresta ulkomaalaisesta miehestä, jotka ovat yrittäneet tienata käteistä paikallisilla huoltoasemilla.

Keuruun ABC:llä temppu jäi yritykseksi, mutta Nesteeltä kaksikko sai vietyä noin sata euroa.

Seteleiden ja erilaisten vaihtotoiveiden kanssa temppuilemalla miehet yrittävät saada kassasta vastaavan työntekijän laskupään sekaisin.

- Miehillä oli iso kasa kymppejä ja he yrittivät puhua kassatyttömme pyörryksiin. Onneksi ihmismäärä oli niin suuri, että miehet itse hermostuivat ensin, Esko Kinnunen ABC:ltä kertoo.

Kinnusen mukaan englantia puhuvat miehet ovat alle 30-vuotiaita, todennäköisesti Itä-Euroopan suunnasta.

Oppi ei ole mennyt perille aivan Jyväskylän johtavan kihlakunnansyyttäjän Martti Porvalin toiveiden mukaan.

Jyväskylän käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla vuosikausia vastaavia huijauksia Suomessa tehneen romanialaisperheen ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja liki 27 000 euron korvauksiin. Oikeus takavarikoi myös perheen käyttämät kaksi autoa.

Porvali toivoi, että maasta käännytetyn perheen mukana menisi viesti, ettei huijaaminen Suomessa kannata".

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1433757
1203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

miehiä,joilla on pino kolikoita ja ne on taitavia
huijareita rahanvaihdossa.Älkää jääkö vaihtelemaan
rahojanne noiden kanssa.Täyttä skeidaa ja bullshit
vain paha mieli jää loppupäiväksi ja ehkä pidemmäksi
kin aikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huijareina. kirjoitti:

"Rahanvaihtohuijareita on jälleen liikkeellä. Keuruun poliisi kertoo kahdesta nuoresta ulkomaalaisesta miehestä, jotka ovat yrittäneet tienata käteistä paikallisilla huoltoasemilla.

Keuruun ABC:llä temppu jäi yritykseksi, mutta Nesteeltä kaksikko sai vietyä noin sata euroa.

Seteleiden ja erilaisten vaihtotoiveiden kanssa temppuilemalla miehet yrittävät saada kassasta vastaavan työntekijän laskupään sekaisin.

- Miehillä oli iso kasa kymppejä ja he yrittivät puhua kassatyttömme pyörryksiin. Onneksi ihmismäärä oli niin suuri, että miehet itse hermostuivat ensin, Esko Kinnunen ABC:ltä kertoo.

Kinnusen mukaan englantia puhuvat miehet ovat alle 30-vuotiaita, todennäköisesti Itä-Euroopan suunnasta.

Oppi ei ole mennyt perille aivan Jyväskylän johtavan kihlakunnansyyttäjän Martti Porvalin toiveiden mukaan.

Jyväskylän käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla vuosikausia vastaavia huijauksia Suomessa tehneen romanialaisperheen ehdollisiin vankeusrangaistuksiin ja liki 27 000 euron korvauksiin. Oikeus takavarikoi myös perheen käyttämät kaksi autoa.

Porvali toivoi, että maasta käännytetyn perheen mukana menisi viesti, ettei huijaaminen Suomessa kannata".

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1433757

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu