siitä on kuukausi kun vanhempani kuolivat rekan ja farmari auton kolarissa.minulle jäi kaksi alaikäistä veljeä.joista toinen loukkaantui vakavasti kolarissa.en tiedä miten jaksaisi jatkaa eteen päin.jos joku haluisi vaihtaa kanssani ajatuksia?
-ria-
-ria-
Vastaukset 12
Vanhimmat
Otan syvästi osaa suureen suruusi!Jos olet se isosisko,josta kerrottiin lehdessäkin, niin tiedän minkäikäisiä veljesi ovat.Minulla on samanikäiset lapset ja yksi pienempi.Siitä tiedän, että normaalistikin sen ikäisten poikien kasvatus ei ole helppoa ja jos olet se, keneksi ja minkäikäiseksi luulen,niin onneksi puolellasi on nuoruus.Nythän olet surun keskellä veljiesi kanssa,etsi ja hae mitä tahansa apua niin paljon kuin pystyt ja mistä pystyt ja apua veljille myös, tarvitsette sitä.Itse olen menettänyt yhtäkkiä isäni ja tiedän miten vaikeaa siitäkin on toipua, saati että sinä menetit molemmat vanhempasi ja aivan yhtäkkiä.Veljesi turvautuvat nyt sinuun, mutta sinullakin pitää olla joku, johon turvautua.Ellei sukulaisista löydy, niin hae tukea ammattiauttajilta, surun lisäksi ihan pelkästään jo veljiesi auttamiseen ja kasvatukseen.
Vain aika auttaa surussa, ei mikään muu.Surun kanssa oppii elämään ja selviytymään, äärimmäisen kovaahan se on.Mikään ei voi sinua nyt lohduttaa, vain aika auttaa.Voimia sinulle!
Olen syvästi pahoillani vanhempiesi poismenon takia. Kriisikeskuksesta saattaisit saada apua tilanteeseesi. Myös netissä toimii kriisiapua tarjoava sivusto www.tukinet.fi. Itse olen saanut hyvää apua suruihin kyseiseltä palvelulta. Myös seurakunnat palvelevat juuri tämänkaltaisissa asioissa. Hae rohkeasti apua jo veljiesikin takia. Voimia Sinulle!
Kuten edellisetkin kirjoittajat, olen todella pahoillani sinun ja veljiesi puolesta. Ei ole yhtä ainutta sanaa, jolla voisi lohduttaa, yrittää selittää miksi jotain tuollaista tapahtuu.
Sen lisäksi, että sinulla on selviämistä oman surusi ja menetyksesi kanssa, olet saanut paljon kannettavaksi. Tarkoitan veljiäsi. Olet ilmeisesti itse täysi-ikäinen, mutta nuori. Eihän sinulla voi olla kokemustakaan lasten kasvattamisesta ja nyt olet sitten keskellä "kenttää", johon et ole vielä valmis.
Kyllä teidän on saatava ulkopuolista apua, että jaksatte eteenpäin. Olette kokeneet niin valtavan menetyksen, että pelkästään sinun voimillasi, et pysty viemään elämäänne eteenpäin. Oletteko saaneet mistään mitään apua?
Osaisinpa sanoa jotain millä lohduttaa, mutta minulla ei ole sanoja, jotka helpottaisivat oloasi. Joku toinen kirjoittaja mainitsikin jo, että ainoastaan aika auttaa. Niin se on, eikä sekään surua vie pois, mutta tekee siitä kestettävän. Se vain ei tapahdu hetkessä, vaan vie aikaa, paljon aikaa.
Toivon teille kaikille jaksamista, ja jos mahdollista, yrittäkää löytää tukea toinen toisistanne. Jos voisin, lähettäisin sinulle iso paketin voimia ja rohkeutta elää elämää eteenpäin, kaikesta huolimatta. Pakettiin en voi noita asioita laittaa, mutta ajatuksissani ne matkaavat luoksenne.
Kirjoittele tänne palstalle ja kerro kuulumisiasi. Jo sekin voi helpottaa, kun saa kirjoittaa ja tukea ihmisiltä vaikka tätä kautta.
suruusi,suruunne! kuten edellinen kirjoittaja kirjoitti,on mobile ja tukinet ihan hyviä väyliä saada puhua ja tulla kuulluksi.Mutta ei se ystävää korvaa ja toivon koko sydämsestäni että sinulla on ystävä,ystäviä jonka kanssa voit jakaa suruasi ja tulevia ilojakin!
Muistan sinua rukouksin,...ihan oikeesti!
olisi "kiva"jutella enemmän,mutta en tiedä miten voi turvallisesti vaihtaa esim.s-postiosoitteita?Tänne niitä ei kannata pistää!
Mutta muista että et ole yksin!
Ensinnäkin haluan ottaa todella syvästi osaa valtavaan menetykseenne. Teitä on kohdannut suurin mahdollinen suru, kun perhe on näin traagisella tavalla hajonnut. Rakkaimmat ihmiset ovat poistuneet luotanne. Toivottavasti teillä on sukuaisia auttamassa ihan jo käytännön arjessa ja ammattiapua saatavilla.
Itseäni kosketti kuolema parisen kuukautta sitten, kun äitini kuoli melko nuorena myös yhtäkkisesti ja hyvin "traumaattisesti" sairauskohtaukseen, jota ei olisi voinut ikinä hänelle kuvitella. Itse olen myös vielä melko nuori, 25, mutta toki jo asuin omillani. Osaan kuitenkin edes vähän kuvitella tuskaa, jota tällä hetkellä koet ja veljesi kokevat ja mikä on elämässä vielä pitkään.
On maailman kauheinta menettää perheensä. Minulle äiti oli perhe, koska hän oli minut kasvattanut ja hänen kanssaan olin aina elänyt. Ikävä on suunnaton! Se, että teillä meni molemmat vanhemmat samalla, on varmasti todella raskasta kannettavaksi. Nämä on niitä asioita, joita ei voi ymmärtää, eikä hyväksyäkään...ainakaan minä en ole pystynyt. Sitä kyselee, että miksi...
En tiedä sinusta tai veljistäsi mitään, asuitteko vielä saman katon alla tai muuta...mutta tämän kauheuden keskellä saatte kuitenkin voimaa toisistanne. Vaikka toki osasi on myös hirmu raskas, olla vielä isosiskona ja pitää pienemmistä huolta, tällaisessa tilanteessa.
En tiedä miten lohduttaa, koska minua ei ainakaan juuri mikään ole lohduttanut. Surun ja ikävän kanssa on lopulta niin yksin, vaikka ihmisiä ympärillä olisikin. Se ottaa oman aikansa, ja surulle on se annettava. Vaikka aika tietyllä tavalla armahtaakin, ja suru ja ikävä muuttavat vuosien saatossa muotoaan, ikävä on muuttanut sydämiimme asumaan. Mutta se helpottaa edes vähän, kun puhuu. Olet ja olette veljienne kanssa monien ajatuksissa ja rukouksissa. Jokaiseen päivään annetaan ihmeellisesti voima, vaikka usein tuntuukin, ettei selviä. Pienin askelin, hetki kerrallaan, pitää yrittää selvitä.
Olet ajatuksissa suurena! Paljon voimia !Ja muista, että jaa aina ajatuksiasi, kun siltä tuntuu, myös tänne palstalle ja sähköpostiinkin voit kirjoittaa, jos tuntuisi, että se helpottaa edes hitusen!!
Tiedän miltä sinusta tuntuu koska minä olen kokenut saman. olen ollut ainut lapsi ja menetin molemmat vanhempani kevättalvella..Olet vaikeasa elämäntilanteessa ja sinulle tuli nopeasti suuri vastuu, niin minullekin..olisi hyvä tapa vaihtaa ajatuksia enemmänkin koska minunkin elämäntilannetta voisi auttaa sinun kanssa juttelu koska olet saman kokenut!!Pysy palstalla..
sinua auttaa surussasi tekisin niin. Suru on asia jonka kanssa vaan on opittava elämään.
Oletkin jo saannut paljon hyviä neuvoja.
Minua auttoi ainakin kirjoittaminen. Ei se surua poista, mutta kun luen omaa päiväkirjaani ymmärrän paremmin itseäni. Ymmärrän miten suruni kuitenkin muuttuu hitusen parempaan suuntaan vaikkei se aina siltä tunnu. Olen täysin rehellinen itselleni, ja kirjoitan ihan jokaikisen ajatukseni. On ne sitten hyviä tai huonoja. Kun tuntuu että elämä pysähtyy eikä mikään tunnu hyvälle, luen päiväkirjaani ja huomaan että on ollut jopa pieniä aikoja jolloin on ollut helpompaa.
Jos kirjoittaminen tuntuu sinulle hyvälle, voit ainakin tänne kirjoittaa. Takaan että me autamme sinua vastaamalla. Joskus tuntuu että on niin yksin. Joten ainakin itse koen että auttaa kun joku "kuulee" ja välittää minun surustani.
Itse menetin oman täysi ikäisen poikani rekka kolarissa. Vaikkei suruja voi verrata tuntuu näin äitinä niin raskaalta lukea sinun surustasi.
Kohtuutonta ajattelin. Väärin.
Tunteet alkoi myllertää, surusta, vihaan epätoivoon.
Vaikkei taatusti vielä helpota, takaan että asiat pikkuhiljaa kuitenkin menee parempaan suuntaan.
Lähetän bittiavuurden kautta sinulle ja veljillesi voimia ja valoa. Tänään sytytän teidän puolesta kynttilän ja rukoilen puolestanne. Iso iso hali.
Jos haluat voit meilata [email protected]
nertissä joku häiriö kunnei kirjoitukseni näkynyt heti..anteeksi..
voit meilata [email protected]
kaksi kolaria läpikäyneenä, josta toinen kuolonkolari rekan kanssa.
Toki olen sinua vanhempi, mutta takaan että jaksan kuunella ja auttaa parhaan kykyni mukaan.
Otan osaa suruunne ja voimia. Sytytän tänään kynttilän kunnioittaakseni vanhempanne.
-milla-
ajatuksia kanssasi ja autan parhaan kykyni mukaan sinua jos minusta vaan apua on.
Perhettäni on kohdannut kaksi kolaria josta toinen rekan kanssa ja kuolonkolari.
Sait meisät itkemään , koska tunteet nousi pintaan. Epätoivoinen olo , kun tietää mitä suuri suru on.
Sytytän kynttilän vanhempiasi kunnioittaen.
Toivon että veljesi parantuu parhaimmalla tavalla.
Jos haluat voit meilata jos siitä on sinulle apua.
millamakí[email protected]
-milla-
Ei ole omalle kohdalle moista sattunut, ei sinne päinkään mutta, jos vain haluat, niin laitahan postia.
suureen suruusi. Onko veljesi toipunut ?
En uskalla edes kuvitella miltä teistä tuntuu,kun menetitte molemmat yhtaikaa ja aivan yllättäen. Minuun sattuu kovasti pelkästään se, että menetin äitini yllättäen 3 kk sitten. Isäni olen menettänyt jo 15 vuotta sitten, yllättäen hänetkin. Nämä ovat vaikeita asioita hyväksyä, elämä tuntuu epäreilulta ja ainakin minulla on tullut hiukan katkeruutta elämää kohtaa. Katselen kateellisena vanhuksia ja ajattelen, ettei minulla tule olemaan "omaa vanhusta" koskaan.
Miten olette jaksaneet eteenpäin? Ajatuksin haluan lähettää teille voimia ja uskoa tulevaisuuteen. Toivottavasti jaksatte yhdessä eteenpäin.