Kamalaa

Tervehdy kaikille avioliittoa hamuaville, mutta nyt minun on lannistettava teidän ilonne. Viime yönä tapahtui elämäni kauhein asia.

Minä ja mieheni olimme juuri saaneet kihlasormukset käteemme alttarilla. Laulu raikui ja riisi lensi, ku n me mentiin autoille, josta sitten kotia juhlimaan elämän onnellisinta päivää(ainakin sen piti olla). Autossa mieheni kuiskasi korvaan:"Ei se pitkälle pötki". Huusin, että:" Skumppaa ja äkkiä, mikä ei pitkälle pötki?". Mieheni vain virnisti kysymykselle. Ajattelin, että se oli vain jonkinlainen heitto, joita miehet jakelevat tyhmille blondeille. Noh kun koko yö oli juhlittu koristellulla maatilalla(asun syrjässä). Mieheni vei meidät kellariin, josta hän kaapi kossupullon.. Hän teki paukkua paukun perään MINULLE, ei itselle.. Sulhaseni ei juonut yhtään sinä iltana.. Yhtä-äkkiä hän otti hirvikiväärin kaapin päältä(isäni vanha ase), ja ampui serkkuni antamaa kissaa noin vain jalkaan.. Kissa sitten pökertyi siihen lattialla tajuttomana, kaitpa se vielä hengissä on?!? Mies lähti juuri taksilla kaupungille, en tiedä mitä tehdä, antakaa neuvoa?
En olisi koskaan uskonut, että hän voi seota nuin vain. Hän on aina ollut niin kiltti ja rauhallinen, ottanut muut huomiion ja toiminut vapaahetoisjärjestöissä auttaen vanhuksia.. NYT SANON KALLIIN NEUVON TEILLE, ÄLKÄÄ MENKÖ AVIOON, SE VIE VIELÄ TEILTÄKIN HENGEN!
81348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Minusta sinun pitää nyt pysyä rauhallisena ja hankkiutua jonnekkin, missä voit kokea itsesi turvalliseksi. En itse ainakaan lähtisi hänen peräänsä

Äänestä

Minusta sinun pitää nyt pysyä rauhallisena ja hankkiutua jonnekkin, missä voit kokea itsesi turvalliseksi. En itse ainakaan lähtisi hänen peräänsä

Äänestä

Hei! Se oli unta vain.

Äänestä
  • Tilaapa se aika nyt terapeutille ennenkuin lopullisesti sekoat.

    Äänestä

Niin, tälläistähän sattuu vähintään joka toiselle avioparille, todennäköisesti kaikille. Joku sitä ei ehkä vielä tiennyt, hyvä kun kirjoitit ja varoitit.

Kaitpa se hengissä on? Et sitten katsonut? Kyseessä on murha/murhanyritys, koska se oli selvästi harkittu teko. Mies oli ainakin koko päivän sitä miettinyt, selvästi viittasi kissaan, kun sanoi, että ei se pötki pitkälle. Neuvoisin mennä kissan luo tarkistamaan miten se voi. Vai lähtikö se karkuun? Jos kissa löytyy ja on hengissä, vie se eläinlääkäriin. Ja ilmoita teosta eläinsuojeluviranomaiselle. Ja aseestakin pitäisi ilmoittaa, hirvikivääri pitäisi lain mukaan olla lukitussa paikassa, ei kaapin päällä. Neuvoisin välttelemään miestä, seuraavaksi hän voi ampua sinut. Selvästi hän on ainakin väkivaltainen ja henkinen tasapaino järkkynyt. Ottiko hän aseen mukaan, jos otti kannattaa ilmoittaa poliisille. Tässä ohjeet näin aluksi. Myöhemmin voit sitten hakea eroa.

P.s. Sinänsä asiaan kuulumattomana kysymyksenä: Kihlasormuksetko siellä alttarilla käsiin (sormiin) saadaan? Harvinainen päivä muuten tuo keskiviikko mennä naimisiin, mutta mikäpä siinä.

Äänestä
  • jutun? Sehän oli pelkkää huuhaata....

    Äänestä

  • osanottoni kirjoitti:

    jutun? Sehän oli pelkkää huuhaata....

    hehheh..

    Äänestä

  • osanottoni kirjoitti:

    jutun? Sehän oli pelkkää huuhaata....

    Joo no "osanottoni", kannattas lukea toi kirjoitus uudestaan... Nimittäin jos joku meni vipuun, se oli sinä itse! Heheh... Mun mielestä se oli kyllä aika selvästi vitsinä kirjoitettu Ajattelin vastata huuhaa -kirjoitukseen huuhaana. Vaikka onkin ajanhukkaa. Mutta meneehän se aika niinkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Salla83 kirjoitti:

Tervehdy kaikille avioliittoa hamuaville, mutta nyt minun on lannistettava teidän ilonne. Viime yönä tapahtui elämäni kauhein asia.

Minä ja mieheni olimme juuri saaneet kihlasormukset käteemme alttarilla. Laulu raikui ja riisi lensi, ku n me mentiin autoille, josta sitten kotia juhlimaan elämän onnellisinta päivää(ainakin sen piti olla). Autossa mieheni kuiskasi korvaan:"Ei se pitkälle pötki". Huusin, että:" Skumppaa ja äkkiä, mikä ei pitkälle pötki?". Mieheni vain virnisti kysymykselle. Ajattelin, että se oli vain jonkinlainen heitto, joita miehet jakelevat tyhmille blondeille. Noh kun koko yö oli juhlittu koristellulla maatilalla(asun syrjässä). Mieheni vei meidät kellariin, josta hän kaapi kossupullon.. Hän teki paukkua paukun perään MINULLE, ei itselle.. Sulhaseni ei juonut yhtään sinä iltana.. Yhtä-äkkiä hän otti hirvikiväärin kaapin päältä(isäni vanha ase), ja ampui serkkuni antamaa kissaa noin vain jalkaan.. Kissa sitten pökertyi siihen lattialla tajuttomana, kaitpa se vielä hengissä on?!? Mies lähti juuri taksilla kaupungille, en tiedä mitä tehdä, antakaa neuvoa?
En olisi koskaan uskonut, että hän voi seota nuin vain. Hän on aina ollut niin kiltti ja rauhallinen, ottanut muut huomiion ja toiminut vapaahetoisjärjestöissä auttaen vanhuksia.. NYT SANON KALLIIN NEUVON TEILLE, ÄLKÄÄ MENKÖ AVIOON, SE VIE VIELÄ TEILTÄKIN HENGEN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu