Miten

Jouduin hankalaan saumaan ja määräaikaiseen työpaikkaan, jossa minua yritetään kiusata. Minulla ei ole keinoja -eikä kannata- ruveta ratkomaan tilannetta millään tavalla. Siispä ainoa ratkaisu on vastahyökkäys tai vetäytyminen ja odottelu, että homma on ohi.

Haluaisin valita hyökkäyksen. Miten voisin parhaiten aiheuttaa harmia kiusaajilleni? Hienovaraisella henkilökohtaisella vittuillla vai selän takana sopivasti asioita ihmettelemällä? Siis käyttämällä kiusaajien omia aseita. Onnistuuko ja maksaako vaivan?
6671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ihan vaan sulle vittuillaan vai? No, ei maksa vaivaa, häiriintyneitä on joka puolella, niillä on omat ongelmat taustalla, sinussa on jotain joka pistää kadehtimaan tai toisaalta jotain samaa mitä itsessään inhoavat ja peilaavat sen sitten sinuun. Ota kuule vaarin vanhasta (hyvästä) neuvosta: Niin kauan kuin sun ylempäs ei sua moiti, kaikki on reilassa - ööö! Tai jos haluat hyökätä, käytä vaan niitä suositeltuja keinoja, nimet muistiin ja työpaikan poliiseille kertomaan - ööööö - tosin työpaikan poliisitkin ovat ihmisiä, eli varaudu siihen ettei sua oteta todesta. Mutta sittenhän voitkin siirtyä jo työpaikan ulkopuoleisiin, jos katsot asian sen arvoiseksi, eli työsuojeluvo:t..... Onko pitkäkin määräaikaisuus?

Äänestä

kysy että mikäs sua riepoo?

Äänestä

Lyö

Äänestä
  • Oman kokemukseni mukaan on olemassa niin kieroja ihmisiä, että niiden peleihin ei kannata mennä ns. 'normaalin' mukaan.
    Hae ulospääsyä muutoin. Tutki itseäsi.Hanki tukijoukkoja ja tee aina kaikki oikein.Älä jää pienimmästäkään virheestä kiinni.

    Valehtija sotkeutuu omiin sotkuihinsa.

    Äänestä

Tee työsi niin moitteettomasti kuin voit. Käyttäydy hyvin. Jos mahdollista, vastaa vittuiluun ystävällisyydellä, mutta kuitenkin kuivahkolla asialinjalla pysyen. Kerro itsestäsi ja elämästäsi mahdollisimman vähän, että kiusaajat eivät saa sinusta "aineistoa" hyödynnettäväkseen.

Useimmat tavallisista kiusaajista kyllästyvät tai ainakin hellittävät hieman, jos uhri ei tunnu reagoivan heidän toimiinsa.

Äänestä
  • Tee työsi hyvin, mutta huomiota herättämättömästi. Älä nouse esiin, keskellä ja kyyryssä on turvallisinta.
    Itse asiassa turvallisinta työpaikalla on aina kiusaajan selän takana. Jos moraalinen kantti vaan ketää. Useimpien kestää reaalimaailmassa.

    Luulen että tässä ilmiössä piilee myös työpaikkakiusaamisen jatkumisen yksi täkeimpiä syitä. jos se ei koske sinua henkilökohtaisesta, et halua puuttua millän tavalla, vaan laumavaistojesi avulla hakeudut siihen laumaan, jonka mielestä yksi ei kuulu joukkoon.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyökätä vastaan? kirjoitti:

Jouduin hankalaan saumaan ja määräaikaiseen työpaikkaan, jossa minua yritetään kiusata. Minulla ei ole keinoja -eikä kannata- ruveta ratkomaan tilannetta millään tavalla. Siispä ainoa ratkaisu on vastahyökkäys tai vetäytyminen ja odottelu, että homma on ohi.

Haluaisin valita hyökkäyksen. Miten voisin parhaiten aiheuttaa harmia kiusaajilleni? Hienovaraisella henkilökohtaisella vittuillla vai selän takana sopivasti asioita ihmettelemällä? Siis käyttämällä kiusaajien omia aseita. Onnistuuko ja maksaako vaivan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu