Näin ihan aluksi voin paljastaa, että olen pettänyt, ja lukuisia kertoja. En ole ylpeä teoistani mutta luonteeseeni kuuluu (kuten monien muidenkin) etsiä sitä vihreämpää ruohoa aidan toiselta puolelta. Jokaisen tällaisella luonteenpiirteellä varustetun ihmisen pitäisi olla rehellinen itselleen ja tunnustaa jo etukäteen olevansa heikko pidättäytymään yhdessä naisessa tai miehessä.
Minua on suuresti huvittanut se pettäjien väittämä, että he eivät voi kertoa pettämisestään puolisolleen, koska he aiheuttaisivat näille täten liian pahanolon tunteen. Tämä on täyttä bullshittiä suuren pettäjäryhmän osalta. Suurin motivaatio kertomattajättämiselle on näille moninkertaisille pettäjille se, että he eivät halua tulla rangaistuiksi tekosistaan. Kovin moni ei varmasti halua tulla rangaistuksi ja kun sen voi välttää jättämällä kertomatta tekosistaan niin harvapa niistä kertoo. Rangaistus pettämisen paljastumisesta voi olla mm. avioero, totaalinen luottamuksen menetys, ym. ym.
Kyllä nämä surullisen kuuluisat "karpaasit" Mika Myllylän johdolla näyttivät sen meidän suomalaisten nykyisen kansanluonteen eli pettää saa kunhan ei jää kiinni. Ja kun jäädään kiinni niin surkutellaan oikeasti sitä, että jäätiin kiinni mutta teeskennellään olevamme pahoillamme väärästä teostamme. Sama koskee pettäjiä: Minuakin ketutti ankarasti aina kun jäin kiinni ja olin mukamas nöyrää poikaa pyytämässä anteeksi tekosiani. Tiesin kuitenkin, että aina tulee seuraava kerta enkä varmasti haluaisi jäädä silloin kiinni.
En väitä etteikö oikeasti puolisoaan ja heidän tunteitaan ajattelevia olisi mutta niitä ei löydy useamman kuin yhden kerran pettäjissä, se on fakta.
Minä voin siis tunnustaa toistenkin pettäjien puolesta, että suurin syy mikä esti minua paljastamasta pettämisistäni kumppaneilleni oli rangaistuksen pelko eli hänen menettämisensä tai muunlainen välirikko. Pahanolon tunteen sysääminen toiselle osapuolelle-selittelyt ovat vain selittelyä ja oman pesän puhtaana pitoyrityksiä.
Olen ottanut virheitä opikseni enkä seurustele kenenkään kanssa tällä hetkellä ja tuskin tulen enää seurustelemaankaan vakavammin vaan nautin muuten elämästä...ja naisista ;-)
Minua on suuresti huvittanut se pettäjien väittämä, että he eivät voi kertoa pettämisestään puolisolleen, koska he aiheuttaisivat näille täten liian pahanolon tunteen. Tämä on täyttä bullshittiä suuren pettäjäryhmän osalta. Suurin motivaatio kertomattajättämiselle on näille moninkertaisille pettäjille se, että he eivät halua tulla rangaistuiksi tekosistaan. Kovin moni ei varmasti halua tulla rangaistuksi ja kun sen voi välttää jättämällä kertomatta tekosistaan niin harvapa niistä kertoo. Rangaistus pettämisen paljastumisesta voi olla mm. avioero, totaalinen luottamuksen menetys, ym. ym.
Kyllä nämä surullisen kuuluisat "karpaasit" Mika Myllylän johdolla näyttivät sen meidän suomalaisten nykyisen kansanluonteen eli pettää saa kunhan ei jää kiinni. Ja kun jäädään kiinni niin surkutellaan oikeasti sitä, että jäätiin kiinni mutta teeskennellään olevamme pahoillamme väärästä teostamme. Sama koskee pettäjiä: Minuakin ketutti ankarasti aina kun jäin kiinni ja olin mukamas nöyrää poikaa pyytämässä anteeksi tekosiani. Tiesin kuitenkin, että aina tulee seuraava kerta enkä varmasti haluaisi jäädä silloin kiinni.
En väitä etteikö oikeasti puolisoaan ja heidän tunteitaan ajattelevia olisi mutta niitä ei löydy useamman kuin yhden kerran pettäjissä, se on fakta.
Minä voin siis tunnustaa toistenkin pettäjien puolesta, että suurin syy mikä esti minua paljastamasta pettämisistäni kumppaneilleni oli rangaistuksen pelko eli hänen menettämisensä tai muunlainen välirikko. Pahanolon tunteen sysääminen toiselle osapuolelle-selittelyt ovat vain selittelyä ja oman pesän puhtaana pitoyrityksiä.
Olen ottanut virheitä opikseni enkä seurustele kenenkään kanssa tällä hetkellä ja tuskin tulen enää seurustelemaankaan vakavammin vaan nautin muuten elämästä...ja naisista ;-)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Vaikka olen nainen. Kun juttelee "pettäjien", etenkin miesten kanssa, ei heitä huoleta se miltä vaimosta tuntuu se, että he haluavat vierasta. Heitä huolettaa juuri tuo rangaistuksen pelko. Eli siitä huolimatta he menvät vaikka tietävät toisen suuttuvan. On vain loputon huoli siitä ettei jää kiinni.
Joillekkin miehille perhe sinänsä on tärkeä, etenkin lapset. He myös tietävät että vaimot käyttävät lapsia kiristyskeinona. Harvat näistä miehistä haluavat erota, hakea vain vaihtelua tai lohtua. Heille on vieläkin tärkeämpää pitää asia loppuun saakka salassa.
Miehet inhoavat riitelyä ja toraa. Mahdollinen "kylmä"kausi peloittaa myös. Siksi uskonkin, että tämä on syy, miksi miehet eivät kerro edes halustaan pettää. Eli patti tilanne! Nainen sanoo että kerrasta poikki, mies salailee halujaan ja sitten urheilee milloin se kerta sattuu että kärähtää.
Hyvä ratkaisu sinulta. Eipähän turhaan tee kiusaa muille.
Voit olla oikeassa. Minä olen ajatellut aikaisemmin, että minussa on jotain vikaa kun en ole osannut asettua puolisoni asemaan pettäessäni. Minä en ole sen tekoni jälkeen osannut ajatella muuta kuin, että en jäisi kiinni ja joutuvani siitä tilille. En ole halunnut todellakaan kertoa seikkailuistani mutta en ole kyllä ajatellut sitä niinkään, että kertoessani siirtäisin omaa taakkaani hänelle.
Tuo oli aika rehellistä tekstiä. Itse en ole koskaan pettänyt enkä halua tehdä sitä koska minä taas pelkään sitä että jos teen sen kerran niin teen sen toisenkin kerran ja kolmannen jne. ja loppua ei tule. Olen jo yli 30 vuotias ja jostain käsittämättömästä syystä edelleen tuolla saralla moralisesti koskematon ja niin haluan pysyä jatkossa. Silloin kun rakastan niin eipä tuo käy edes mielessä mutta esimerkiksi nyt minulla on hieman oudohko "suhde" naiseen, hän tietää että en pysty nyt seurustelemaan, rakastamaan enkä niin myös tee mutta silti oudosti tuntuu että minä pettäisin häntä jos kävisin tekemässä jotain nyt jonkun kanssa.
Minulla on muutamia ystäviä jotka ovat aikalailla samanlaisia kuin sinä mutta tullaan hyvin toimeen keskenämme koska me ei syytellä tai tuomita toisiamme siitä minkälaisia me ollaan. Kaikki me valitaan omat polkumme mitä tallata, jotkut ovat helpompia, jotkut raskaampia, jossain on enemmän seksiä jossain vähemmän :)
Minulla ei ole kulisseja mitkä voisivat kaatua, ei valheita mistä voisin jäädä kiinni ja olen tyytyväinen siihen mitä minä olen kaikenkaikkiaan ihmisenä vaikka minäkin mokailen vaikka mitä, näin minulla on hyvä olla. Tämä ei kuitenkaan ole mikään helppo reitti kulkea, olen jatkuvasti vastatuulessa jonkun asian kanssa ja mun sormet palaa vähän väliä kun luotan ihmisiin ja taas tulee puukosta selkään. Mutta siihenkin tottuu ja oppii ymmärtämään paremmin sitä että me ollaan kaikki erilaisia.
Nostan hattua rehellisyydellesi. Täyttä totta tuo mitä kirjoitat, paitsi...
Yhden kohdan voisit vielä miettiä uudelleen: Puhut pettämisestä luonteenpiirteenä. Se on kyllä bullshittiä sekin. Toki eri ihmisillä on esimerkiksi erilainen impulssinhallintakyky (ei ole omanikaan niitä parhaita), mutta viime kädessä on kuitenkin kyse tahdosta ja valinnoista. Kun sen vielä tunnustat, kutsun sinua rehelliseksi mieheksi.
Minusta olisi hauskaa jos joskus tekisit minusta jonkunlaisen vähän laajemmankin analyysin luonteestani :) Mitä nyt sun kirjoituksia olen seurannut niin vaikutat aika rauhalliselta ja järkevältä ihmiseltä jolla on vielä mopo käsissä.
Anteeksi, kirjoitukseni "osoite" jäi hieman epämääräiseksi. Se oli tarkoitettu aloittajalle. Mutta varsin rehelliseltä mieheltä sinäkin kyllä vaikutat.
"Mitä nyt sun kirjoituksia olen seurannut niin vaikutat aika rauhalliselta ja järkevältä ihmiseltä jolla on vielä mopo käsissä."
Kiitos tästä. Yritän jatkossakin pitää mopon käsissä, vaikka se hetkittäin vaikeaa onkin.
Olihan tuo aika selvää että se oli osoitettu ap. kirjoittajalle, silti sulla on jotenkin semmoinen järkevän ihmisen ajatuksenjuoksu ja olisi mielenkiintoista kuulla enemmän sun mielipitetä mm. näistä tämän foorumin otsikon aiheista.
Uudelleen anteeksi, se olinkin minä, joka ymmärsin väärin.
Järkeviä ajatuksia en uskalla luvata, mutta enköhän minä täällä palstalla vielä jonkin aikaa roiku. Jonkinlaisia ajatuksia on siis varmasti luvassa lisää. Kiitokset myös itsellesi. Kuulut siihen sakkiin, jonka vuoksi täällä käyn. Niihin, jotka ihan oikeasti pohtivat asioita eivätkä vain heittele tyhjänpäiväisiä kommentteja (ei niin, etteikö niitäkin saisi olla).
En nyt ihan allekirjoita koko stooria, mutta pitkälti asia menee noin.
Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että mikäli toisen tunteet ei kiinnosta yhtään, kyseessä on lähes puhdas muutoksen vastustaminen. Eli nykyisen suhteen stabiilin tilan muuttumisen pelko. Ihminenhän elää usein mielummin tutussa pahassa, kuin hyppää tuntemattomaan. Tässä tilanteessa pettämisen rima voi olla hyvinkin alhainen.
Jos taas toisen tunteet kiinnostaa, tulee jo rangaistusta toisen mielen pahoittamisesta plus vielä päälle mahdollisuus toisen menettämisestä.
Mutta yhtä kaikki. Sanon ytimekkäästi asian, jonka ap. jo selittikin. Omantunnon tuskat johtuu kiinnijäämisen pelosta. Piste.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että pettäminen voi olla luonteenpiirre. Tunnen sen itsestäni. Sen tunnustaminen vain vie todella paljon aikaa. Ensin haetaan kaikki syyt muualta ja muista. Tai ainakin näin minä olen tehnyt. Yksinkertaisesti palo vieraisiin käy jossain vaiheessa niin kivuliaaksi, että se on jotenkin tyydytettävä.
Mutta ainakin olen rehellisesti sanonut, että mä en ole uskollinen. En vaan pysty siihen.
"Ihminenhän elää usein mielummin tutussa pahassa, kuin hyppää tuntemattomaan."
Tuossa lauseessa oli jotain mikä pisti miettimään. Tuossa piiiitkän suhteen jälkeen oli hieman orpo olo, ei ollutkaan enää sitä ystävää vierellä johon oli tottunut, en voinutkaan puhua asioista, tehdä asioita jonkun kanssa jne.
Tässä ilmeisesti myös "rebound" käsitteen juuri, hakee itselleen sitä ystävää vierelleen jonka menetti ja kun ei ole se sama ystävä niin on epätodennäköistä että toimii suhde heti perään.
Nyt olen oppinut olemaan taas yksin, tekemään asioita yksin ja tottunut siihen. Nyt taas suhde tuntuisi hieman vieraalta ja tavallaan oudolta ja pelottavalta muutokselta, että olisi taas joku ihminen elämässä joka olisi yhtä läheinen ja jolla on yhtä paljon vaikutusvaltaa minuun kuin avioliiton aikana.
Eli nykyinen "tuttu tila" minulle on yksin oleminen. Jos tapaan jonkun naisen jossain vaiheessa niin olen aika varma että siitä tulee pitkä tutustumisprosessi, ei mitään tavaroiden siirtelyä kämppääni heti seuraavana päivänä eikä 24/7 yhdessäolemista vaan minä jatkan elämääni semmoisena kuin se on ja pieni pala palalta sovittelen uuden naisen asemaa elämässä.
Se mikä oli jännä juttu avioliiton aikana että se oli tavallaan vapauttava asia että oli niin hyvä ja luotettava nainen vierelläni, pystyin tekemään, menemään, harrastamaan ja kokeilemaan uusia asioita sponttaanisti ja tiesin aina että se tärkein osa mun elämässä oli siinä ja pysyi. Muuta en tarvinnut. Se vapautti mut kaikista muista näistä rutiineista ja arkipäivän kahleista, minulle riitti se että tiesin vaimon aina olevan siinä jos/kun häntä tarvitsin. Nyt olen siinä tilassa että minulla ei ole mitään 100% pysyvää elämässäni, kaikki on vähän semmoisia liikkuvia osia jotka voi muuttua tai kadota elämästäni milloin tahansa.
En taida olla ihan mielenkiintoisinkaan poikaystäväehdokas kun naiset tulee juttelemaan niin aika nopeasti sanon että minä en nykyään luota parisuhteisiin ollenkaan ja että jos joskus tapaan jonkun sen pitää olla nainen jossa on niin paljon tempperamenttia, tulinen sielu, voimakkaat mielipiteet, ihminen joka pistää minulle hanttiin myös silloin kun minä muutun dominoivaksi jne. Silloin naiset hipsuttelee yleensä pois paikalta ja minä hymyilen. Jos sanovat että heitä ei kiinnosta suhteet vaan pelkkä hauskanpitäminen, "yhden illan jutut" niin sanon yleensä suoraan että hakee sitä seuraa muualta, ihan niin halvalla en lähde. Minua ei oikeasti kiinnosta yhden yön jutut vaan tutustua ihmisiin jossa on sitä asennetta, jotka ovat itsevarmoja, tietää mitä ovat ja mitä haluavat. Minä en ole enkä tule koskaan olemaan kenenkään hetkellinen ilo vaan haluan että olen arvokkaampi, haluan että minut opitaan tuntemaan ja että minulla on suurempi merkitys ihmisten elämässä kuin ihminen jolla on kikkeli jalkojen välissä.
Ehkä jonain päivänä joku näistä naisista sanoo minulle että "Mikä helvetti sinua vaivaa? Lopeta itsesäälissä pyöriminen ja kitiseminen, nyt jos haluat muutosta elämään niin tartut tähän käteen ja näytän miten elämästä nautitaan". En voisi vastustaa tuommoista haastetta :D