Mitä kuuluu Kicke Paanaselle?

????

Tietääkö joku, mitä nykyään tekee 80-luvulla voimakkaasti Suomalaisessa gospelmusiikissa vaikuttanut Keijo "Kicke" Paananen? 90-luvulla teki iskelmämusaa ja oli Syksyn-Sävelen kakkonen 1996. 2004 Julkaistulla "Elämän Estradilla"- äänitteellä mies oli mukana Freidiba Boodoksen riveissä, mutta sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut mitään.

Onko tehnyt Raikut ja palannut iskelmäpuolelle? Entiset yhteistyökumppanit eli Kyösti & Benja Roth sekä Erno Enroth ovat keskeisessä roolissa mm. uudella Leif Lindemanin levyllä, mutta Kicken nimeä ei tekijä kaartista enää löydy.

24

7834

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • catz

      hän sanoo olevansa uskossa ja lukevansa raamattua. Mutta ei varmaan pahitteeksi olisi jos muistaisit rukouksin:-)

      • ????

        Onko yhä musakuvioissa?

      • kuulin
        ???? kirjoitti:

        Onko yhä musakuvioissa?

        viimeksi, että on taas vaihteeksi hengellisen puolen musiikkikuviossa mukana. Mies taitaa heilua tuuliviirin lailla, koska vähän aikaa sitten lauleli tanssimusiikkia lavoilla

    • jonassimus

      Keijo oli luopiovaiheessa todella alkoholisoitunut. Sisäisesti mies oli niin 'rikki' ettei olisi jaksanut, mutta Jumalan voima nosti hänet. Häntä oli myös 'houkuteltu' 1996 esittämään 'Liian hyvää,liian syvää' -kappaleen, jonka hän tuolloin veti väsyneenä ja uupuneena osittain jopa väkisin. Kappele muutoin on hyvä, mutta onnea etsivä Kejo Paananen ei ollut oma itsensä ja suistui alkoholismiin. Nuo ajat jolloin hän lauloi 'Kiitoksen Aika' -julkaisun 1988, hän ajautui ts. jättäytyi pois kun ei laulanut enää Kyösti eikä Ernokaan Raikusta puhumattakaan.
      Rajut kapakkalaulajan urat olivat vieneet miehen voimat ja hän sairastui Alzheimerin - tautiin alkoholista johtuen ja hänellä on muisti ongelmia.
      Kivaa olisi tietää Mihin on Henry Jansen joutunut ?

      • Varttiromani

        Toimii Vapaakirkon saarnamiehenä. (Ollut ainakin Hamina/ Karhula seudulla) Lauloi mm. 2012 Vapis juhlilla pastoriden lauluporukassa.

      • Henry Jansen

        Vietän eläkepäiviä Kotkassa ja aktiivisesti mukana seurakuntatyössä.
        Jonkun verran vierailen eri seurakunnissa. Voin hyvin ja laulukin vielä tuntuu luistavan.

        Terveisin Henry Jansen
        [email protected]

      • Frida Vidanden

        Anteeks nyt vaan, mut mitä helv... paskaa sä kirjotat. Kicke ei koskaan ole ollut alkoholisoitunut tai ehkä sinun mittapuun mukaan. Mä oon tuntenu Kicken vuodesta 1989 ja se mitä sä tässä olet kerrotnut hänestä ei stemmaa alkuunkaan sen Kicken kanssa minkä minä ja meidän perhe tuntee.Olimme perheeni kanss tiiviissä yhteydessä Kicken kanssa, ja olisimme kyllä huomanneet jos hänellä olisi ollut alkoholiin taipuvaisuutta. Ei hän täysin lasiin sylkässyt sitä en voi väittää, mutta ei se mitään jatkuvaa juomista ollut vaan hyvin harvon meilläkin ollessan hän otti vaikka mieheni toisinaan olisi tarjonnut,
        Kukaan ei houkutellut Kickee esittämään mainitsemaasi kappaletta, han puhkui intoa ja teki paljon musiikia ja heitti paljon keikkaa. Ja mitä siihen onnen etsimiseen tulee niin sehän juoksi Kicken syliin ei sitä etsiä tarvinnut ja esim, Hymy, Seura ja mm Apu lehdet kirjoittivat sivu kaupala Kicken uudesta onnesta jonka perässä han sitten muutti Ruotsista Suomeen. Ja myöhemmin Kicke muutti yhteen asumaan rakastettunsa kanssa ja he olivat hyvä pari. Perheeni sai oppia tuntemaan Kicken uuden rakkaan ja hän oli todella sydämellinen ja ihana nainen jonka kanssa ystävystyin ja olemme vieläkin hyvät ystävät. Voin vakuuttaa ettei Kicke silloinkaan vajonnut eikä suistunut alkoholismiin.
        Kicke se jatkoi keikkailua ja musiikin tekemistä. Hänhän oli taitava sanoittaja, säveltäjä, sovittaja ja laulaja. Hän otti osaa Syksyn sävel kilpailuun 3 kertaa. 1993 kun Pelimannet voittivat Amore kappaleella komeili Kicke nimi kappaleen yhtenä tekijä, ja hän lauloi poikin taustakuorossa. Vuonna 1995 saman kilpailun voitti Pelimannet ja Benja "Jambo Samballa" ja taas kappaneen tekiäryhmässä komeili tämän musiikin monitoimimiehen eli Kicke Paanasen nimi, nytkin hän lauloi taustakuorossa. Seuraavana vuonna Kicke otti osaa laulaen kappaleen Isänmaa jolla tuli toiseksi Kari Vepsän voittaessa Onnenmaalla. Kicke oli tähän aikaan musiikillisesti hyvin tuottoisa ja nautti täysin siemauksin tästä. Kickeltä julkaistiin seuraavat albumit; Kohti uutta kesää (1994),Liian hyvää ollakseen totta (1995), Isänmaa (1997) ja Villiäinen (2000) ja olikohan vuonna 2010 kun ilmestyi albumi Elämän estraadilla, jossa esiintyi Köpi, Raikku, Erno ja Kicke. Siinä oli hengellistä musiikkia ja pojat teki kirkkokonsertteja. Kicken musiikillinen tuotanto alkoi pikkuhiljaa hiipumaan ja hän alkoi helpommin väsymään ja muisti alkoi pettämään ja sitten se loppui kokonaan, mutta tähän ei suinkaan ollut syynä sinun väittämäsi "rajut kapakkalaulajan urat" vaan sairaus joka ei todellakaan johtunut alkoholista kuten virheellisesti kirjoitit. Mitkään tieteelliset tutkimukset eivät tue väitettäsi, että Alzheimerin taudin puhkeaminen johtuisi millään tavalla alkoholista.
        Kicken muistiongelmat johtuivat hänellä puhkenneesta muistisairaudesta. Mielestäni on tosi raukkamaista kirjoittaa sairaasta ihmisestä tollasia valheita, kuten sinä JONASSIMUS Kickestä olet kirjottanut ottaen huomioon ettei hän pysty itse puolustautumaan sinun valheitasi vastaan.
        No, varmaan sinäkin saat viimesellä tuomiolla ansiosi mukaan.

      • Epäilempä
        Varttiromani kirjoitti:

        Toimii Vapaakirkon saarnamiehenä. (Ollut ainakin Hamina/ Karhula seudulla) Lauloi mm. 2012 Vapis juhlilla pastoriden lauluporukassa.

        Noinkohan lauloi??!

      • kuuskaks

        Osanottoni, luin tänään vasta että kickke on kuollut v.2015 surullista, liian aikaisin lähti.

      • Anonyymi
        Henry Jansen kirjoitti:

        Vietän eläkepäiviä Kotkassa ja aktiivisesti mukana seurakuntatyössä.
        Jonkun verran vierailen eri seurakunnissa. Voin hyvin ja laulukin vielä tuntuu luistavan.

        Terveisin Henry Jansen
        [email protected]

        Hei janssen!
        Ei ole sinusta kuulunut aikoihin mitään
        Kaikkea hyvää, ja siunausta sinulle
        Olet hyvä laulamaan❤️

      • Anonyymi
        kuuskaks kirjoitti:

        Osanottoni, luin tänään vasta että kickke on kuollut v.2015 surullista, liian aikaisin lähti.

        Oltiin Haminassa intissä Kicken kanssa samassa kämpässä. Meillä pelasi huumori. Tuonosen Ekin kanssa kävivät upseerikerholla soittamassa. Liian varhain lähti. Löysin Kicken vinyylilevyn kirpparilta Kaustisella. Ajattelin kysyä, että mitä kuuluu nyt. Vastauksen sain lukemalla, että menehtyi. Kuuntelen netistä Keijon hengellisiä lauluja. Tulee kaipaus kaverin lähdettyä. Pekka Karttunen.

      • Anonyymi
        Frida Vidanden kirjoitti:

        Anteeks nyt vaan, mut mitä helv... paskaa sä kirjotat. Kicke ei koskaan ole ollut alkoholisoitunut tai ehkä sinun mittapuun mukaan. Mä oon tuntenu Kicken vuodesta 1989 ja se mitä sä tässä olet kerrotnut hänestä ei stemmaa alkuunkaan sen Kicken kanssa minkä minä ja meidän perhe tuntee.Olimme perheeni kanss tiiviissä yhteydessä Kicken kanssa, ja olisimme kyllä huomanneet jos hänellä olisi ollut alkoholiin taipuvaisuutta. Ei hän täysin lasiin sylkässyt sitä en voi väittää, mutta ei se mitään jatkuvaa juomista ollut vaan hyvin harvon meilläkin ollessan hän otti vaikka mieheni toisinaan olisi tarjonnut,
        Kukaan ei houkutellut Kickee esittämään mainitsemaasi kappaletta, han puhkui intoa ja teki paljon musiikia ja heitti paljon keikkaa. Ja mitä siihen onnen etsimiseen tulee niin sehän juoksi Kicken syliin ei sitä etsiä tarvinnut ja esim, Hymy, Seura ja mm Apu lehdet kirjoittivat sivu kaupala Kicken uudesta onnesta jonka perässä han sitten muutti Ruotsista Suomeen. Ja myöhemmin Kicke muutti yhteen asumaan rakastettunsa kanssa ja he olivat hyvä pari. Perheeni sai oppia tuntemaan Kicken uuden rakkaan ja hän oli todella sydämellinen ja ihana nainen jonka kanssa ystävystyin ja olemme vieläkin hyvät ystävät. Voin vakuuttaa ettei Kicke silloinkaan vajonnut eikä suistunut alkoholismiin.
        Kicke se jatkoi keikkailua ja musiikin tekemistä. Hänhän oli taitava sanoittaja, säveltäjä, sovittaja ja laulaja. Hän otti osaa Syksyn sävel kilpailuun 3 kertaa. 1993 kun Pelimannet voittivat Amore kappaleella komeili Kicke nimi kappaleen yhtenä tekijä, ja hän lauloi poikin taustakuorossa. Vuonna 1995 saman kilpailun voitti Pelimannet ja Benja "Jambo Samballa" ja taas kappaneen tekiäryhmässä komeili tämän musiikin monitoimimiehen eli Kicke Paanasen nimi, nytkin hän lauloi taustakuorossa. Seuraavana vuonna Kicke otti osaa laulaen kappaleen Isänmaa jolla tuli toiseksi Kari Vepsän voittaessa Onnenmaalla. Kicke oli tähän aikaan musiikillisesti hyvin tuottoisa ja nautti täysin siemauksin tästä. Kickeltä julkaistiin seuraavat albumit; Kohti uutta kesää (1994),Liian hyvää ollakseen totta (1995), Isänmaa (1997) ja Villiäinen (2000) ja olikohan vuonna 2010 kun ilmestyi albumi Elämän estraadilla, jossa esiintyi Köpi, Raikku, Erno ja Kicke. Siinä oli hengellistä musiikkia ja pojat teki kirkkokonsertteja. Kicken musiikillinen tuotanto alkoi pikkuhiljaa hiipumaan ja hän alkoi helpommin väsymään ja muisti alkoi pettämään ja sitten se loppui kokonaan, mutta tähän ei suinkaan ollut syynä sinun väittämäsi "rajut kapakkalaulajan urat" vaan sairaus joka ei todellakaan johtunut alkoholista kuten virheellisesti kirjoitit. Mitkään tieteelliset tutkimukset eivät tue väitettäsi, että Alzheimerin taudin puhkeaminen johtuisi millään tavalla alkoholista.
        Kicken muistiongelmat johtuivat hänellä puhkenneesta muistisairaudesta. Mielestäni on tosi raukkamaista kirjoittaa sairaasta ihmisestä tollasia valheita, kuten sinä JONASSIMUS Kickestä olet kirjottanut ottaen huomioon ettei hän pysty itse puolustautumaan sinun valheitasi vastaan.
        No, varmaan sinäkin saat viimesellä tuomiolla ansiosi mukaan.

        Olen täysin samaa mieltä Fridan kirjoituksen kanssa. Tunsin Kicken nuoruudesta alkaen, asuttiin samassa talossa Viitasaarella (Ylätalolla).

      • Anonyymi

        Täyttä puppua. Olin jonkin verran Kicken kanssa tekemisissä jo ennen Syksyn Sävel -kilpailun hopeasijaa. Toki olin myös kilpailupaikalla, kun Kicke valittiin kakkoseksi. Tunsin myös Kicken espoolaisen asuinkumppanin. Pariskunnan kotona ei tarjottu alkoholia, kun siellä pari kertaa vierailin ja paikalla oli muistakin ystäviä.

        Koskaan ei tullut mieleen yhdistää Kickeä alkoholiin. Kicke asui elämänäs viimeiset vuodet Ruotsissa. Rauha hänen sielulleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitukseni "täyttä puppua" oli vastaus Jonassimus -nimierkille. Luulin, että tekstini julkaistaisiin heti hänen väittämänsä perään, mutta niin ei tapahtunutkaan, joten siksi tämä selitys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä puppua. Olin jonkin verran Kicken kanssa tekemisissä jo ennen Syksyn Sävel -kilpailun hopeasijaa. Toki olin myös kilpailupaikalla, kun Kicke valittiin kakkoseksi. Tunsin myös Kicken espoolaisen asuinkumppanin. Pariskunnan kotona ei tarjottu alkoholia, kun siellä pari kertaa vierailin ja paikalla oli muistakin ystäviä.

        Koskaan ei tullut mieleen yhdistää Kickeä alkoholiin. Kicke asui elämänäs viimeiset vuodet Ruotsissa. Rauha hänen sielulleen.

        Kirjoitukseni "täyttä puppua" oli vastaus Jonassimus -nimimerkille. Luulin, että tekstini julkaistaisiin Jonassimuksen tekstin jälkeen, mutta niin ei tapahtunutkaan, joten siksi tämä lisäys.

    • Suukko3

      Ihana Kicke.Sinua ikäåvä!

    • Ikuinen fani

      Moro Frida Vidanden. Useampaan kertaan luettuani kirjotuksesi Kickestä, tulin siihen tulokseen et nyt on tainnu Fridalle tulla jonkunlainen pieni ajatuskatkos. Kirjoitit siitä miten," Kikellä sairauden myötä alkoi pikkuhiljaa hiipui musiikin tekeminen, hän väsyi ja muisti alkoi pettämään. ja sit se loppui kokonaan".
      Tästä saa sellasen käsityksen et Kicken muisti ois loppunut kokonaan. Luulen kuitenkin sinun tarkoittaneen et tässä vaiheessa Kicken musiikin tekeminen loppui kokonaan. Olenko oikeassa?
      Muistisairaalla ei muisti lopu vaan heikkenee. Kiitos muuten tästä kattavasta kertomuksesta. Muista nämä kirjoitukset näissä mainitsemissasi lehdissä. Kickellä oli samanlainen kohtalo ja huono "onni"kun laulaja Carola Standertskjöldillä, hänkin kuten kohtalaisen nuorella iällä sairastui muistisairauteen.

      • Frida Vidanden

        Näin justiin tarkoitin. Kiitoksia oikaisusta IKUINEN FANI. Kun väsyneenä ja aika vihaisenakin kirjotin niin pääs tämmönen käymään.

    • Pesuri

      elääkö Kicke tänään?

    • pikkusisko

      kicke kuoli 30.3.2015 sairastettuaan pitkään alzhhaimeria.R.I.P

    • Maire57

      Ikävä ystävää ja suurta taiteilijaa lepää rauhassa Kicke ❣️👼🙏

      • Anonyymi

        Kyllä on surullista, että liian varhain tulee lähtö. Kerroin jo aikaisemmin, että Haminassa oltiin intissä ja samassa kämpässä. Kicke soitti kitaraa ja lauloi usein Elämältä kaiken sain. Huumoria viljeltiin. Viimeisen kerran näin Keijon Viitasaaren Lidlissä. Muisteltiin Haminan aikoja. Annoin Kickelle jonkun demolevyn. Itsekin olen levyttänyt Taivaan Sillat ja Kaunis Marianne. Armeijan jälkeen opettelin kitaran. Oliko Viitasaaren tapaaminen 2012? Mieli on haikea ja kuuntelen Kicken hengellisiä levyjä. Pekka Karttunen, imitaattori.

    • K-Paananen

      Laita Google-haku niin tiedät.

    • kuollut-on

      Tietojeni mukaan on kuollut 30.3.2015.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      320
      7600
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1853
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1382
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1251
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      56
      1181
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe