Ehkäisy tappaa elämää

Humaani

Ehkäisyn käyttö tulee kieltää.

Ehkäisyn käyttäminen estää uuden elämän synnyn. Yhdynnässä on tarkoitus siittiösolun ja munasolun yhtyä ja aikaansaada uusi ihminen.

Ihminen keinotekoisesti estää tämän tapahtuman käyttämällä ehkäisyä. Ihmisten on tunnettava vastuunsa jos harrastetaan seksiä sen täytyy johtaa siihen miksi seksi on kehitettykin. Jumala loi seksin lisääntymistä varten. Ihmisen elimistön toiminnat ovat tästä paras todiste, seksin harrastaminen johtaa uuden elämän muodostumiseen.

Ehkäisy on laillistettu murha.

Parisuhteessa eläviltä ihmisiltä tulee kieltää ehkäisyn saaminen, koska parisuhteessa harrastetaan niin paljon seksuaalista kanssakäymistä, että sillä aiheutetaan tuhansien ja taas tuhansien tulevien lasten kuolema. Parisuhteeseen mennään tarkoituksena harrastaa säännöllistä seksiä ja tai perustaa perhe, perheeseen kuuluvat seksin harjoittaminen ja lapset luonnollisena osana sitä. Ilman parisuhdetta elävän tulee harrastaa ainoastaan masturbaatiota, ja korkeintaan oraaliseksiä, penetraatiota ei saa tapahtua, sillä silloin estetään elämän kehittyminen.

52

4314

    Vastaukset 52

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • +++

      niin...Enpä olisi ollut ollenkaan pahoillani, jos tämä sirkus olisi meikäläisen osalta jäänynnä väliin. Tässä maailmassa ei kukaan terveesti tunteva voi elää sairastumatta henkisesti kaiken tämän epäoikeudenmukaisuuden keskellä, sano.
      Elämä sinänsä on ihana asia, ihmiset vaan tekee siitä sietämätöntä.

      • Anonyymi

        ooks vähä pihal

    • tuota nuin

      Aatteleppa nyt jos täällä olisi sellainen meno kun kolmansissa maissa, niin mistä me saataisiin tilaa elää. Maapinta-ala loppisi kesken , ihmiset näkisivät nälkää.Ruoka loppuisi ja alkaisimme syömään toinen toisiamme.Otappa kuule nyt järki käteen ja ajattele ensin mitä ehdotat.
      Ja ne tuhannet kodittomat katulapset on sitten onnellisia vai, kun ei perhe pysty huolehtimaan kymmenpäisestä lapsilaumasta.
      Ja eikös se keskeytetty yhdyntä ollut niitä keinoja jo alun alkaen millä yritettiin hillitä sitä mahotonta lasten tuloa.Ja sitten ne "laittomat keskenmenot eli abortit".
      Toi tietenkin saattaisi olla yksi liikakansoituksen ehkäisykeino, että myös naimisissa oleville suotaisiin masturboiminen.
      Ilman että katottaisiin sen taas olevan syntiä.

      Sulla on humaanit ajatukset,
      lisääntykää ja ylikansoittakaa maa.

    • Vaisnava

      Jos ehkäisy on laillistettu murha ja elämän tappamista, mitä siinä murhataan? Siittiöitä ja munasolujako? Jos kyllä, niin tuolla perusteella pisaraakaan siemennestettä ei saisi valua muualle kuin sinne, missä sillä olisi mahdollisuus hedelmöittää munasolu. Ja tytöt pitäisi panna seksuaalisesti aktiivisiin naimisiin jo ennen kuukautisten alkua, ettei munasoluja vain pääsisi siittiöitten ohi karkuun.

      Minä pidän ihmiselämän alkuhetkenä hedelmöitystä. Toivoisin, että ihmiset käyttäisivät ehkäisyvälineitä, jotka estävät siittiöitä ja munasoluja tapaamasta. Kierukka esimerkiksi abortoi jo hedelmöittyneitä alkioita, joten en kyllä sellaiseen turvautuisi.

      • Humaani

        Kysyit, kenet murhataan.

        Ehkäisyssä ja abortissa estetään uuden ihmisen syntyminen, uusi ihminen olisi syntynyt jos kehitysprosessia ei olisi estetty jatkamasta kulkuaan. Siittiö ja munasolu ovat eläviä ja valmiina kohtaamaan toisensa, ainoastaan ihminen estää tämän kohtaamisen, muutoin olisi syntynyt elämää aivan samoin kuin hedelmöittynyt munasolukin tuottaa uuden elämän jos kehitysprosessia ei keskeytetä ihmisen toimesta.

      • ---
        Humaani kirjoitti:

        "Ehkäisyssä ja abortissa estetään uuden ihmisen syntyminen, uusi ihminen olisi syntynyt jos kehitysprosessia ei olisi estetty jatkamasta kulkuaan."
        Jos tuolle linjalle lähdetään, niin myöskin masturbaatio on murha, koska jos mies ja nainen olisivat harrastaneet seksiä runkkaamisen sijaan, yksi siittiöistä olisi saattanut hedelmöittää munasolun. Wirn.

      • oikeasti
        --- kirjoitti:

        Entäs yölliset siemensyöksyt?

    • She-She

      Mistähän kiven kolosta tämäkin lisko on ryöminyt?

    • mastur

      EI EI JA VIELÄ KERRAN EI !
      Ehdottomasti kielletty on masturboiminen miehillä,pikku siittiöiset menevät aivan hukkaan.
      Naiset sen sijaan hipelöiköön ihteään vaikka kuinka paljon !

    • kaksisilmäinen

      Koska kukaan ei kuole ellei ole syntynyt, voidaan sanoa että ehkäisemättömyys tappaa, ja että jokainen isä ja äiti on murhaaja.

      Ellei "jumalamme" -tai darwin- olisi tajunnut kietaista kumia siittiöiden liikkuvuuden rajoitteeksi tai estää kemiallisesti munasolun irtoamista, rajoittasivat he populaation liikakasvua; pedoilla, taudeilla tai nälällä. Tietysti inhimillisyyden voi unohtaa ja noudattaa "jumalan" lyhytnäköistä ohjetta lisääntymisestä ja tappaa lapsensa nälkään kuin ruiskia kumipussiin.

      • Humaani

        En ymmärrä ensimmäistä lausettasi, mitä ajat takaa?

      • Kaksisilmäinen
        Humaani kirjoitti:

        En ymmärrä ensimmäistä lausettasi, mitä ajat takaa?

        Noh, koska syntymätön ei voi kuolla, ovat elämän synnyttäjät vastuussa kuolemasta joka tapahtuu xx vuoden päästä. 8-) Joka synnyttää elämää, synnyttää myös kuolemaa.

    • neri

      heteroiden sairaalloinen ja hillitön sikiäminen ja seksi ilman ehkäisyä tappavat tätä maailmaa enemmän kuin mikään muu...pakko abortti ja sterilisaatio paikallaan lähes joka toiselle kaduntallaajalle...kiva sitten kun nälkäiset lapsiroistot terrorisoivat katuja joidenkin vatuuttomuuden takia!

    • Tyly

      Kuinka humaania olisi kun sukupuolitaudit leviäisivät räjähdysmäisesti. Kuinka humaania olisi liikakansoitus maapallolla. Kuinka humaania olisi ruuan ja veden loppuminen. OOH! Humaaniutta parhaimmillaan.

      Mutta jos nyt näin humaanisti ajatellaan, niin lopetahan nyt niiden sienien popsiminen, kun näyttää tuo tekstisi taso olevan hiukan poissa tästä maailmasta.

      • Humaani

        Parisuhteessa harrastetaan seksuaalista kanssakäymistä vain kahden kesken, ei siinä mitkään taudit leviä. Yksinäiset ihmiset voivat vapaasti harjoittaa masturbaatiota, toistensa hyväilyä ja oraaliseksiä kumin kera (suojana taudeilta). En ymmärrä miten siinäkään taudit pääsisivät leviämään?

        Nuo liikakansoitusongelmat eivät kuulu tähän, ne johtuvat ihmisten itsekkyydestä. Ruuan puute johtuu lihakarjan kasvattamiseen menevästä maa-aluehukasta. Se määrä maata, jolla tuotetaan lihakarjaa, tuottaisi paljon suuremman määrän kasvisruokaa ja viljaa ihmisille ravinnoksi, jos ihmiset malttaisivat luopua hampurilaisista. Samoin alueet, joilla kasvatetaan kahvia, huumeita ja tupakkaa ym. humpuukia, voitaisiin korvata ruoka-aineiksi tarkoitetuilla aineksilla. Silkkaa ihmisten itsekkyyttä poistaa maailmasta ihmisiä, jotta itse saisi paremmin tilaa ja itse voisi elää leveämmin. Tuollainen ajattelutapa on kitkettävä pois kokonaan.

        Karkasiko mopo käsistä? Ilmeisesti ajat takaa luomu-viljelyä joka olisi koko maapallon turma. Tiedätkö sinä minkä kokoisia maa-alueita sellainen vaatisi? Saharan kokoisia. Ja kun tiedetään, että kysymyksessä on luomu, niin silloin ei käytetä torjunta-aineita. Tiedätkö mikä on se vähimmäismäärä mikä siitä sadosta menetetään? 50%. Vähintään. Mitä sitten tehdään kun tosi huonot sääolosuhteet aiheuttaa kunnon menetykset?

        Kokoonnutaan leiri-nuotion ympärille laulamaan? Mihin ne ihmiset siirretään tuollaisten peltojen edestä? Onko tuollaisessa ajattelussa enää humaaniutta ollenkaan?

      • Humaani
        Tyly kirjoitti:

        En minä puhu luomuviljelystä.

      • Vaisnava
        Humaani kirjoitti:

        Parisuhteessa harrastetaan seksuaalista kanssakäymistä vain kahden kesken, ei siinä mitkään taudit leviä. Yksinäiset ihmiset voivat vapaasti harjoittaa masturbaatiota, toistensa hyväilyä ja oraaliseksiä kumin kera (suojana taudeilta). En ymmärrä miten siinäkään taudit pääsisivät leviämään?

        Nuo liikakansoitusongelmat eivät kuulu tähän, ne johtuvat ihmisten itsekkyydestä. Ruuan puute johtuu lihakarjan kasvattamiseen menevästä maa-aluehukasta. Se määrä maata, jolla tuotetaan lihakarjaa, tuottaisi paljon suuremman määrän kasvisruokaa ja viljaa ihmisille ravinnoksi, jos ihmiset malttaisivat luopua hampurilaisista. Samoin alueet, joilla kasvatetaan kahvia, huumeita ja tupakkaa ym. humpuukia, voitaisiin korvata ruoka-aineiksi tarkoitetuilla aineksilla. Silkkaa ihmisten itsekkyyttä poistaa maailmasta ihmisiä, jotta itse saisi paremmin tilaa ja itse voisi elää leveämmin. Tuollainen ajattelutapa on kitkettävä pois kokonaan.

        Olen erittäin vahvasti samaa mieltä kanssasi lihakarjankasvatuksesta, huumeista, tupakasta, kahvista ym. Sinusta tulisi hyvä hindu ;) Kuitenkin vaikka koko maapallo valjastettaisiin viljelystarkoituksiin, jonakin päivänä vastassa olisi katto.

        Ilmeisesti loputtoman väestönkasvun salliva näkemyksesi luottaakin siihen, että tuomiopäivä koittaa ennen kuin meitä on liikaa.

      • Julle
        Humaani kirjoitti:

        Parisuhteessa harrastetaan seksuaalista kanssakäymistä vain kahden kesken, ei siinä mitkään taudit leviä. Yksinäiset ihmiset voivat vapaasti harjoittaa masturbaatiota, toistensa hyväilyä ja oraaliseksiä kumin kera (suojana taudeilta). En ymmärrä miten siinäkään taudit pääsisivät leviämään?

        Nuo liikakansoitusongelmat eivät kuulu tähän, ne johtuvat ihmisten itsekkyydestä. Ruuan puute johtuu lihakarjan kasvattamiseen menevästä maa-aluehukasta. Se määrä maata, jolla tuotetaan lihakarjaa, tuottaisi paljon suuremman määrän kasvisruokaa ja viljaa ihmisille ravinnoksi, jos ihmiset malttaisivat luopua hampurilaisista. Samoin alueet, joilla kasvatetaan kahvia, huumeita ja tupakkaa ym. humpuukia, voitaisiin korvata ruoka-aineiksi tarkoitetuilla aineksilla. Silkkaa ihmisten itsekkyyttä poistaa maailmasta ihmisiä, jotta itse saisi paremmin tilaa ja itse voisi elää leveämmin. Tuollainen ajattelutapa on kitkettävä pois kokonaan.

        että tässää on nyt kyse provosta. Ei kukaan vo olla oikeasti noin pässi.

        Vastataan kuitenkin. Miksi yksinäiset ihmiset tarvitsisivat tuo ta kumia sinun taudittomassa maailmassasi? Ja toiseksi, eikö siinä siemensyöksyssä menisi taas miljoonia potentiaalisia vauvoja varmaan kuolemaan. Että ei muuta kuin munkiksi vaan kaikki eikä mitään runkkaushommia miehet jos ei kerran elämän kumppania heti löydy.

        Yhtenä suurimpana ongelma Afrikan nälänhätään, ellei jopa suurimpana on pidetty ehkäisyvälineiden ja valistuksen puutetta. Ihminen haluaa luonnostaan seksiä -> ehkäisemättömässä seksissä tullaan raskaaksi ja syntyy lapsia jo ennestään köyhän perheen elätettäväksi -> nälänhätä pahenee. Sitäkö haluat?

    • Kaikki lisääntymään!

      Kuukauden parhaat naurut!

      • angelie_

        maailmahan tuppautuis täyteen ihmisiä, eikä ois enää tilaakaan kenellekkään elää, ajattele vähän..siis oikeesti kuka ajattelee noin???????!!!!!!!!

      • Näinhän se on
        angelie_ kirjoitti:

        maailmahan tuppautuis täyteen ihmisiä, eikä ois enää tilaakaan kenellekkään elää, ajattele vähän..siis oikeesti kuka ajattelee noin???????!!!!!!!!

        Tosiasiat ovat tosiasioita.
        Ei liika kansoituskaan ole tarkoitus.
        Vielä suurempi sota olisi kristittyjen välillä, jos heitä olisi täällä muutama miljoona enemmän.

        Ollaan nyt tyytyväisiä vaan tähän nykyiseen ehkäisy mahdollisuuteen. Jospa se pitäisi meidät jotenkin kurissa.
        Ainakin siten ettei liikakansoiteta maata.

    • Möö

      Aattelisit sinäkin ennenkun kirjoitat.
      Onko tullut juotua muutama liikaa
      kuin noin epäjohdonmukaista juttua laitat.

      Röyh...sullekin

    • baunssi

      Seksi on todella kivaa ja siitä saa kivasti tyydytystä. Miksi ei saisi panna, kun siitä kerran lähes kaikki pitävät. Rakastelu on mulle hyvin tärkeä asia, mutta EN TODELLAKAAN HALUAISI LAPSIA VIELÄ TÄSSÄ VAIHEESSA. Kortsun käyttö estää myös tautien leviämisen. Taidat itse olla katkera hoila, joka ei saa, niin pitää ruveta nillittämään.

    • Afterlander

      Ehkäisy tappaa elämää? Entä masturbaatio tai oraaliseksi joita ylistit? Ok, vähän voimakkaasti sanottu, mutta siittiöt menevät hukkaan kummassakin tapauksessa.

      Niin, parisuhteessa ei esty tuhansien lasten elämä, sillä yksikään nainen ei voi synnyttää sitä määrää!

    • jotain

      "Jumala loi seksin lisääntymistä varten"

      Sanotaanko Raamatussa muka noinkin? Siis juuri noin, että seksi olisi vain ja ainoastaan lisääntymistä varten.

      Silloinhan ei parisuhteessakaan saisi olla yhdynnässä kuin ns. varmoina päivinä, jolloin naisen munasolu on hedelmöitettävissä.

      Entä tilanne, jossa parisuhteessa elävä nainen sairastaa vaikkapa sairautta, jossa munasarja ei toimi normaalisti eikä ovulaatiota (munasolun irtoamista) tapahdu. Tai miehen siittiöt ovat kyvyttömiä hedelmöittämään. Silloin ei tuon ajatusmallin mukaan saa yhdyntää harrastaa lainkaan.

      • Humaani

        En perusta puheitani Raamattuun vaan selkeähköihin tosiasioihin.

        Seksiä saa harrastaa ilman ehkäisyä parisuhteessa, mutta ilman parisuhdetta vain tavalla, joka ei johda hedelmöittymiseen.

      • jotain
        Humaani kirjoitti:

        En perusta puheitani Raamattuun vaan selkeähköihin tosiasioihin.

        Seksiä saa harrastaa ilman ehkäisyä parisuhteessa, mutta ilman parisuhdetta vain tavalla, joka ei johda hedelmöittymiseen.

        Ok. Raamatusta et tosiaan maininnut, sorry. Jumalasta kyllä, mutta et määritellyt mitä/ketä tarkoitat.

        Mutta mitäs tekemistä parisuhteella tai sen puuttumisella ja ehkäisyllä/ehkäisemättömyydellä loppujen lopuksi asian kannalta on.

        "Ilman parisuhdetta elävän tulee harrastaa ainoastaan masturbaatiota, ja korkeintaan oraaliseksiä, penetraatiota ei saa tapahtua, sillä silloin estetään elämän kehittyminen."

        Kuinka penetraation tapahtuminen estää elämän kehittymisen tapahtuessaan parisuhteen ulkopuolella?

        "jos harrastetaan seksiä sen täytyy johtaa siihen miksi seksi on kehitettykin. Jumala loi seksin lisääntymistä varten"

        Masturbaatio ja oraaliseksi ovat myös seksiä.

      • Humaani
        jotain kirjoitti:

        Lue tarkemmin ha ajatuksella postaukseni, sieltä saat selvennyksen .

        Seksi ilman ehkäisyä aiheuttaa melkoisella todennäköisyydellä hedelmöittymisen. Tällöin jos ehkäisyä käytetään, on kyseessä elämäm estäminen aivan kuten abortissakin. Parisuhteeseen mennään harrastamaan seksiä. PArisuhteessa tulevilla lapsilla on molemmat vanhemmat. Sinkutkin voivat harrastaa sellaista seksiä, joka ei tuhoa elämää. Suuseksillä harvoin tulee raskaaksi.

        KAipaatko lisävalaistusta asiaan?

        Eikös ne ole samat mällit, vaikka ne törmäisivätkin kumiseinään, tai vaikka heittäisi ne suuhun. Miksi kortsun tms ehkäisyn käyttö tuhoaa elämää, mutta sitten taas jos heittää mällit perseeseen, niin se ei ole uuden elämän tuhoamista??

      • Humaani
        baunssi kirjoitti:

        Kyllä se on.

      • Anonyymi

        jumala suckmycock

    • Vaimosi

      Olen samaa mieltä. Ehkäisyn käyttö tulee kieltää.

      Keskeistä ja tärkeintä on MIESTEN KUOHITSEMINEN.

      Suomeen pitäisi asettaa laki, jossa määrätään joka toinen mies kuohittavaksi.

      vain MIESTEN KUOHITSEMISELLA toteutetaan Jumalan tahtoa.

      Humaani, tahdothan sinäkin elää Jumalan tahdon mukaan?

      Mene, Humaani, kuohittavaksi ja Jumala on sinun kanssasi.

      • Humaani

        kuohituttaa itseäni. Kirjoitukseni on täysin neutraali, joten kyse ei voi olla sovinistusuudesta.

      • June
        Humaani kirjoitti:

        kuohituttaa itseäni. Kirjoitukseni on täysin neutraali, joten kyse ei voi olla sovinistusuudesta.

        Olet niin uponnut sovinistisuuden suohon, ettet edes huomaa sovinistisuuttasi.
        Mutta se onkin jokaisen sovinistin tuntomerkki numero 1.

      • vaimoke

        Siinäpä sisareni oiva vaihtoehto.

        Kerroin tästä miehelleni ja hän sanoi, että
        vähän lempeämpi vaihtoehto olisi vetää "putket" poikki jokaiselta mieheltä jolla on jo kaksi lasta.
        Näin saisi jokainen mies tuntea tuon isyyden ihanuuden.

      • Vaimosi
        vaimoke kirjoitti:

        Siinäpä sisareni oiva vaihtoehto.

        Kerroin tästä miehelleni ja hän sanoi, että
        vähän lempeämpi vaihtoehto olisi vetää "putket" poikki jokaiselta mieheltä jolla on jo kaksi lasta.
        Näin saisi jokainen mies tuntea tuon isyyden ihanuuden.

        Kieltämättä miehesi ehdotus vaikuttaa kaikin puolin paremmalta kuin omani.

        Olisi oikein hyvä juttu sovellettavaksi suomalaisessa yhteiskunnassa.

    • Leski

      Kirjoitat, että yhdynnässä on tarkoitus hedelmöittää lapsi.

      Hoh hoijaa.

      Minulle ainakin suurimman osan yhdynnöistä tarkoitus on ollut seksuaalisen ja eroottisen nautinnon tuottaminen kumppanille - ja itselle (kumppanin tuottamana).

      Joitakin kertoja olemme harjoittaneet yhdyntää lasta saadaksemme. Ja olemme onnistuneetkin. Mutta yhdyntä on ennenkaikkea nautinota varten.

      Jos yhdyntä on mielestäsi lapsen tekoa varten, niin tuleeko mielestäsi miesten, jotka ovat kykenemättömiä (lääketieteellisistä tms. syistä) siittämään naisen, kieltäytyä aina seksistä?
      Voi niitä mies parkoja: sinun oppisi mukaan he aivät saisi naista edes avioliitossakaan!

      Ja jos oppisi sovellettaisiin, niin raskeuteen biologisesti kykenemätön nainenkaan, ei saisi koskaan harrastaa seksiä - ei edes avioliitossa.

      Voi pojat, etä olet tyhmä! Todennäköisesti et vielä ole koskaaan päässyt nauttimaan niistä iloista, joita eroottisuus ja seksualalisuus (Kiitos Herralle) meille antavat!

      • Humaani

        Ette selvästikään ole ymmärtäneet lukemaanne.Ei ole kyse siitä, mitä ihminen haluaa vaan biologia ja Jumala.

        Yhdyntä ei ole lapsien tekemistä varten vaan yhdynnästä SEURAA lapsia.Tulkitsit siis oppiani väärin.

        Biologisesti hedelmättömät voivat harrastaa seksiä niin paljon kuin sielu sietää.

      • Ymmärtäjä

        Kirjoitit:

        "Yhdynnässä on tarkoitus siittiösolun ja munasolun yhtyä ja aikaansaada uusi ihminen"

        Entäs ne miehet, joiden siittiösolut eivät tuohon hommaan kykene?
        Entäs ne naiset, joiden munasolut eivät tuohon kykene?

        Onko heidän seksinsä trakoituksetonta?
        Vai peräti synnillistäkö on heidän seksinsä?

      • Kauhistunut

        Onneksi sinun oppisi on vain sinun oppisi!

      • Humaani
        Ymmärtäjä kirjoitti:

        Kirjoitit:

        "Yhdynnässä on tarkoitus siittiösolun ja munasolun yhtyä ja aikaansaada uusi ihminen"

        Entäs ne miehet, joiden siittiösolut eivät tuohon hommaan kykene?
        Entäs ne naiset, joiden munasolut eivät tuohon kykene?

        Onko heidän seksinsä trakoituksetonta?
        Vai peräti synnillistäkö on heidän seksinsä?

        Heidän seksinsä voi olla pelkkää ilottelua vailla lisääntymistä.

        Vieläkö sydämelläsi on jotain johon halajat vastausta?

    • Fred

      ...laittanut jumalasi LIIAN suureen asemaan elämässäsi??
      Eikös maapallolla ole hieman jo liikaa ihmisiä muutenkin ja sinä vaahtoat miljoonien kuolemasta, ehkäpä kannattaa ajatella sinunkin uudestaan asiaa ja ylikansoitusta!!!

    • Anonyymi

      Turpa umpee nyt

    • Anonyymi

      Miksi meidän pitäisi jäädä eläinten tasolle? Hallitsettamaton lisääntyminen on haitallista ihmisyydelle ja maapallolle, joten miksi ei ylitä eläimellisyyttään.
      Seksittömyyteen ei suurinosa kuitenkaan suostu.
      T: Nietzsche

    • Anonyymi

      > Ehkäisy tappaa elämää

      Ei vaan ehkäisee elämää.

      Sinun logikalla jokainen munasolu pitäisi hedelmöittää, eikä yhtään siittiötä saisi mennä hukkaan. Sitä on aika vaikea ehkäistä.

    • Anonyymi

      Eli yllä olevista ohjeista ei ole mitään haittaa, kun määrittelee parisuhteen vaikka yhden tunnin mittaiseksi ja seuraavalla kerralla uusi parisuhde uuden parin kanssa taas tunniksi

    • Anonyymi

      Kyllä se on ihan helweetten hyvä, että on olemassa ehkäisy, joka ehkäisee tuollaisten pahkapäitten lisääntymisen. - Nm. Ei junalauta

    • Anonyymi

      Funny thing,. There is no god.

    • Anonyymi

      Ota lääkkeesi .

    • Anonyymi

      onks se ok jos joku 15-v tulee raskaaks kun ei käytä ehkäsyy?

    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1193
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      103
      1181
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      75
      1046
    4. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1045
    5. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      998
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      920
    7. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      878
    8. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      860
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      815
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      801
    11. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      707
    12. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      701
    13. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      696
    14. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      71
      691
    15. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      647
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      642
    18. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      629
    19. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      614
    Aihe