Uusio perheemme on elänyt erikoisessa oravan pyörässä viimeiset vuodet, ymmärrystä on ollut ja EI ole ollut puoleen jos toiseen.
Yhdessä olo on vähentynyt, riidat ovat lisääntynyt, seksinautinnot ovat vähentyneet, joskaan niistä se molempien saama tyydytys ei ole hävinnyt, se on hyvää ! Mutta olisiko niin että olemme liian samankaltaisia, vihaamme piirteitä toisissamme, joita vihaamme itsessämme, emmekä anna niitä toisillemme anteeksi ! Olemme toisillemme uskollisia, vaikka voinkin myöntää olevani mustasukkainen kumppanilleni, sairaanloista se ei ole, en kyttää, en seuraa, en lue hänen mailejaan tai tekstiviestejään, mutta piikittelen ja aiheutan hänelle pahaa oloa siitä, taustalla aiemmat kokemukset, läheisyyden puute ja avoimuus, joskaan ei kumppanini mielestä nämä eivät ole syitä, vaan ainoastaan edellinen suhteeni, vaikka kuinka yritän hänelle aina kertoa, sitä se ei ole. Itselläni on aiemmasta elämästäni lapsi, jonka äiti yrittää kovin määrätä ja ohjata mitä minun pitää tehdä lapsen suhteen, asialle en oikeasti voi mitään, olen asioista sanonut exälle monta kertaa, että anna siimaa lapsen kasvattamiseen ja siitä sitten sen jälkeen saa jompikumpi meistä vihat niskoilleen. Itsellään hänellä on lapsi, jonka lapsen isä on täydellisesti hyljännyt, ilmaan minkäänlaisia viestejä isältään hänen lapsensa kasvaa. En varmasti ole ollut paras isä hänen lapselleen, mutta minusta minut suljettiin alussa jo pois suhteesta lapsen mustasukkaisuuden johdosta äitiinsä, he olivat pitkään asuneet kahdestaan, ennen minun tuloa, en osannut varmaan riittävästi avautua lapselle, mutta olin rakastunut…
Mustasukkaisuutta, jonka mainitsin jo aiemmin, aiheuttaa myös paljolti hänen poissaolo kotoa, opiskelun ja epäsäännöllisten vuorotyö aikojen johdosta, hän on ehdoton siitä, että vuorotyö ei vaivaa suhdetta, sillä hän itse pitää vuorotyörytmistä enemmin kuin normaalista virka-ajasta, itse pelkään vuorotyötä, kun normaali virka-aika ihminen viettää vapaa-aikaansa, on vuorotyöläinen useasti työssä tai nukkuu ! Hän on itsekin juuri sanonut, että hänen työpaikallaan ja luokallaan on tapahtunut pettämistä, hän ei sitä ole tehnyt, silti kun olen yksin minut valtaa pahaolo ja ajattelen hänestä pahaa, olen yrittänyt selvittää sitä ja olen hänellekin kertonut, ettei kuitenkaan liittomme ole riittävän avoin ja tukeva siihen että osaisin sulkea kaikki ajatukset mielestäni pois, mutta näissä asioissa hän ei näe syytä esim. mustasukkaisuuteen tai pahaan oloon, vaan se tulee aiemmasta elämästäni ja siitä etten muka ole sitä riittävän vahvasti käsitellyt itsestäni ulos, mielestäni olen, mutta hän tuo nuo piirteet usein muistiin muistuttamalla mitä olen saanut joskus kokea ja että kannan syyllisyyttä siitä, että olen lapseni hänen sanojensa mukaan ”hyljännyt”. Hän haluaisi lähteä matkalle, itse olen sanonut, että haluaisin ottaa lapseni mukaan, uuden perheemme kaikille matkoille ja antaa hänelle isällisiä nautintoja, mutta siitä tulee myös riitaa, kun välttämättä minun ei tarvitsisi lastani ottaa mukaan, koska hänen lapsensakin ansaitsisi sitä, että me kolme mitkä asumme vakituisesti saman katon alla ansaitsee myös enemmin yhdessä oloa, mutta lapseni ei ole ikuisesti pieni ja haluan hänet lähelleen, niin nyt kuin sitten vanhempanakin !
Osallistun kyllä perheen yhteisiin askareisiin, ehkä en riittävästi, mutta teen myös perheen eteen muitakin kuin tiskaan ja pesen vaatteita, rakensin perheelle kodin ja hoida sitä, autoja ja muita laitteita, välillä kyllä saamattomasti, mutta takana on pitkä rakennusprojekti. Molemmilta meiltä jää vaatteita lojumaan, itse ne korjaamme kyllä pois, aikanaan, laitan ruokaa lähes päivittäin, elämme melko normaalia elämää, joskin itse kammoa tuota vuorotyötä, arvostan kyllä hänen työtään, en tosin osaa sitä hänelle ilmaista.
En osaa välttämättä aina osoittaa hyviä puolia hänestä, etenkään en silloin kun riidellään ja hän haluaa silloin aina sen kuulla, hyviä asioita hänestä. Olemme monta kertaa päättäneet erota, minun toimesta, olen ollut turhautunut vihoitteluun ja erilleen kasvamisesta, mutta olemme aina sitten riitamme sopineet, vai olemmeko ? Nyt tällä viikolla taas räjähti, hän ehdotti eroa, hän joutui ylimääräiseen työvuoroon (pelastustoimessa kestää vuorokauden) ja sitten oli seuraavat illat koulua, hän oli juuri edellisellä viikolla vinoillut minulle netin käytöstä, tyyliin etsinkö uutta, olimmehan mekin tavanneet netin välityksellä, vaikka selvitin hänelle että etsin netistä ostoja erääseen projektiin. Pahassa olossa ja yksinäisyydessäni heitin hänelle sitten (ei olisi pitänyt) kun hän soitti ja surffaili neitissä työpaikallaan, että itsehän minulle vinoilit tuosta nettiasiasta, enkä minä millään voi tietää mitä sinä siellä etsiskelet !
No nyt hän oli ihan varma siitä että haluaa erota, kun vainoan häntä, päädyin itsekin samaan ajatukseen, koska koen, ettei hän ymmärrä välttämättä aina minun näkökulmaani, pääsenpähän helpommalla ja vähemmällä selittämisellä, toisaalta en haluaisi ? Miksiköhän, koska kuitenkin rakastan !
Pahoittelen tajunnan virtaani, mutta saako kukaan minusta tolkkua, niljaska vai mikä !
Yhdessä olo on vähentynyt, riidat ovat lisääntynyt, seksinautinnot ovat vähentyneet, joskaan niistä se molempien saama tyydytys ei ole hävinnyt, se on hyvää ! Mutta olisiko niin että olemme liian samankaltaisia, vihaamme piirteitä toisissamme, joita vihaamme itsessämme, emmekä anna niitä toisillemme anteeksi ! Olemme toisillemme uskollisia, vaikka voinkin myöntää olevani mustasukkainen kumppanilleni, sairaanloista se ei ole, en kyttää, en seuraa, en lue hänen mailejaan tai tekstiviestejään, mutta piikittelen ja aiheutan hänelle pahaa oloa siitä, taustalla aiemmat kokemukset, läheisyyden puute ja avoimuus, joskaan ei kumppanini mielestä nämä eivät ole syitä, vaan ainoastaan edellinen suhteeni, vaikka kuinka yritän hänelle aina kertoa, sitä se ei ole. Itselläni on aiemmasta elämästäni lapsi, jonka äiti yrittää kovin määrätä ja ohjata mitä minun pitää tehdä lapsen suhteen, asialle en oikeasti voi mitään, olen asioista sanonut exälle monta kertaa, että anna siimaa lapsen kasvattamiseen ja siitä sitten sen jälkeen saa jompikumpi meistä vihat niskoilleen. Itsellään hänellä on lapsi, jonka lapsen isä on täydellisesti hyljännyt, ilmaan minkäänlaisia viestejä isältään hänen lapsensa kasvaa. En varmasti ole ollut paras isä hänen lapselleen, mutta minusta minut suljettiin alussa jo pois suhteesta lapsen mustasukkaisuuden johdosta äitiinsä, he olivat pitkään asuneet kahdestaan, ennen minun tuloa, en osannut varmaan riittävästi avautua lapselle, mutta olin rakastunut…
Mustasukkaisuutta, jonka mainitsin jo aiemmin, aiheuttaa myös paljolti hänen poissaolo kotoa, opiskelun ja epäsäännöllisten vuorotyö aikojen johdosta, hän on ehdoton siitä, että vuorotyö ei vaivaa suhdetta, sillä hän itse pitää vuorotyörytmistä enemmin kuin normaalista virka-ajasta, itse pelkään vuorotyötä, kun normaali virka-aika ihminen viettää vapaa-aikaansa, on vuorotyöläinen useasti työssä tai nukkuu ! Hän on itsekin juuri sanonut, että hänen työpaikallaan ja luokallaan on tapahtunut pettämistä, hän ei sitä ole tehnyt, silti kun olen yksin minut valtaa pahaolo ja ajattelen hänestä pahaa, olen yrittänyt selvittää sitä ja olen hänellekin kertonut, ettei kuitenkaan liittomme ole riittävän avoin ja tukeva siihen että osaisin sulkea kaikki ajatukset mielestäni pois, mutta näissä asioissa hän ei näe syytä esim. mustasukkaisuuteen tai pahaan oloon, vaan se tulee aiemmasta elämästäni ja siitä etten muka ole sitä riittävän vahvasti käsitellyt itsestäni ulos, mielestäni olen, mutta hän tuo nuo piirteet usein muistiin muistuttamalla mitä olen saanut joskus kokea ja että kannan syyllisyyttä siitä, että olen lapseni hänen sanojensa mukaan ”hyljännyt”. Hän haluaisi lähteä matkalle, itse olen sanonut, että haluaisin ottaa lapseni mukaan, uuden perheemme kaikille matkoille ja antaa hänelle isällisiä nautintoja, mutta siitä tulee myös riitaa, kun välttämättä minun ei tarvitsisi lastani ottaa mukaan, koska hänen lapsensakin ansaitsisi sitä, että me kolme mitkä asumme vakituisesti saman katon alla ansaitsee myös enemmin yhdessä oloa, mutta lapseni ei ole ikuisesti pieni ja haluan hänet lähelleen, niin nyt kuin sitten vanhempanakin !
Osallistun kyllä perheen yhteisiin askareisiin, ehkä en riittävästi, mutta teen myös perheen eteen muitakin kuin tiskaan ja pesen vaatteita, rakensin perheelle kodin ja hoida sitä, autoja ja muita laitteita, välillä kyllä saamattomasti, mutta takana on pitkä rakennusprojekti. Molemmilta meiltä jää vaatteita lojumaan, itse ne korjaamme kyllä pois, aikanaan, laitan ruokaa lähes päivittäin, elämme melko normaalia elämää, joskin itse kammoa tuota vuorotyötä, arvostan kyllä hänen työtään, en tosin osaa sitä hänelle ilmaista.
En osaa välttämättä aina osoittaa hyviä puolia hänestä, etenkään en silloin kun riidellään ja hän haluaa silloin aina sen kuulla, hyviä asioita hänestä. Olemme monta kertaa päättäneet erota, minun toimesta, olen ollut turhautunut vihoitteluun ja erilleen kasvamisesta, mutta olemme aina sitten riitamme sopineet, vai olemmeko ? Nyt tällä viikolla taas räjähti, hän ehdotti eroa, hän joutui ylimääräiseen työvuoroon (pelastustoimessa kestää vuorokauden) ja sitten oli seuraavat illat koulua, hän oli juuri edellisellä viikolla vinoillut minulle netin käytöstä, tyyliin etsinkö uutta, olimmehan mekin tavanneet netin välityksellä, vaikka selvitin hänelle että etsin netistä ostoja erääseen projektiin. Pahassa olossa ja yksinäisyydessäni heitin hänelle sitten (ei olisi pitänyt) kun hän soitti ja surffaili neitissä työpaikallaan, että itsehän minulle vinoilit tuosta nettiasiasta, enkä minä millään voi tietää mitä sinä siellä etsiskelet !
No nyt hän oli ihan varma siitä että haluaa erota, kun vainoan häntä, päädyin itsekin samaan ajatukseen, koska koen, ettei hän ymmärrä välttämättä aina minun näkökulmaani, pääsenpähän helpommalla ja vähemmällä selittämisellä, toisaalta en haluaisi ? Miksiköhän, koska kuitenkin rakastan !
Pahoittelen tajunnan virtaani, mutta saako kukaan minusta tolkkua, niljaska vai mikä !
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.