Löysin tuossa vuodenvaihteessa elämäni miehen, jonkin aikaa tutustuttiin ja sitten aloitettiin seurustelemaan. Koko suhteen ajan tapaamisemme on mennyt aina vain hänen töiden mukaan ja koska hän jaksaa lähteä liikkeelle. Välillä on ollut 1kk mittaisia taukoja, ettei nähty. Ne oli tuskallista aikaa. Muutaman kerran sen luona kävinkin tuossa kesän aikan. Kaikki meni hyvin rakastettiin toisiamme ja lempi leisku vielä kesällä. Sitten hänestä tuli jotenkin kovin vaitonainen ja pidättyväinen, kyselin mikä on? Ei hän tiennyt, vetosi että pää jumissa tätä jatkui jonkin aikaa.
Sitten tuossa lähes pari viikkoa sitten aivan muun asian yhteydessä ilmoitti tekstiviestillä että meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta, tämä oli nyt tässä. Keskustella hän ei stuostunut, eroon johtaiseista syistä. Itse olisin halunnut keskustella asiat läpi ennenkuin pistää pillit pussiin ja pussin kiinni. Nyt sattuu niin hirveesti joka paikkaan. Onko elämä enään elämän arvoista? Miten tässä oikein jaksaa, ei oiken mitenkään.
Sitten tuossa lähes pari viikkoa sitten aivan muun asian yhteydessä ilmoitti tekstiviestillä että meillä ei ole yhteistä tulevaisuutta, tämä oli nyt tässä. Keskustella hän ei stuostunut, eroon johtaiseista syistä. Itse olisin halunnut keskustella asiat läpi ennenkuin pistää pillit pussiin ja pussin kiinni. Nyt sattuu niin hirveesti joka paikkaan. Onko elämä enään elämän arvoista? Miten tässä oikein jaksaa, ei oiken mitenkään.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos tämä kaveri on itä-suomesta niin unohda ja elä elämäsi eteenpäin.
Suhteen aloitus hetkellä ja pitkälle kevääseen asui naapuri kunnassa, mutta muutti sitten toukokuussa Lahden seudulle työn perässä. Epäilin pettämistä yhdessä vaiheessa. Itse tavallaan pelkäsin hänen naapureitaan, niiden yliuteliaisuuden ja tyrkyttäyytensä takia. Heti olla kuin vanha tuttu ja ensi tapaamisen jälkeen olisi pitänyt lähteä paikallisen hotellin baariin iltaa viettämään.
Tätä tää on rakastamisen vaikeus. Sama tilanne itsellä. Turpaan tuli,kun yritin uskoa siihen niin kovasti et rakkaus kestää, ero tekee kipeää... tuntuu ettei elämässä ole aina järkee tai se on epäoikeudenmukaista. Mullekin ex tuli ja sanoi vaan jotain saman suuntaista, se oli siinä... Itsellä mennyt aikaa korjata elämää tässä viimeiset 5 viikkoa eikä vieläkään helpota, ehkä joskus minäkin olen onnellinen...ehkä. Voimia sinulle!
Sä olit vain kesäkissa, joka sai ihan pikkasen lisäaikaa. Mies ei vaan pystynyt oman elämänsä takia, ja kun tunteet sua kohtaan hänen puoleltaan eivät olleet sitä mitä sä kenties toivoit.
Näitä sattuu ja tapahtuu, mutta elämä jatkuu.