Moikka vaan kaikille
Olen seurustellut nykyisen tyttöystäväni kanssa kolmisen vuotta (minä 31 ja tyttöystäväni 27). Olemme asunteet saman katon alla noin puolet ajasta. Aluksi kaikki oli hyvin. Minä viihdyin hyvin hänen seurassaan ja tunsin vetoa häneen ja samoin oli (ja on vieläkin) hänen osaltaan. Nyt kuitenkin tunteeni ovat viilentyneet häneen viimeisen vuoden aikana aika rankasti ja luulen että hänenkin tunteensa ovat hieman viilentyneet, vaikkakaan ei missään nimessä samassa mitassa kuin omani. Emme riitele juuri lainkaan ja viihdymme hyvin toistemme seurassa, mutta ainakin minun osalta se kipinä ja intohimo mikä mielestäni normaaliin parisuhteeseen kuuluu, puuttuu. Jos puhutaan tuosta makuuhuonepainista niin sekään rintama ei aplojeda kaipaa. Tämän vuoden aikana(8kk) olemme olleet vällyjen välissä kokonaiset 5 kertaa ja nämäkin kerrat ovat olleet enemmän tai vähemmän aikamoista pakkosuorittamista. Kummallakin tuntuu olevan seksuaaliset halut täysin kateissa. Muutenkin toisen huomioiminen pienillä eleillä (pusut, ym) on täysin vieras käsite parisuhteessamme kuten myös kauniit sanat toisillemme. Touhumme vaikuttaa täysin kavereiden väliseltä kanssakäymiseltä jos ei oteta huomioon sitä harvaa seksiä mitä harrastamme keskenämme ja yhteisiä asumis- ja elämiskuluja. Ei siis kovin "hieno" tilanne.
Olen ajatellut myös eroamme ja ajatus siitäkään ei tunnu hirveästi ahdistavan. "kissaa emme vielä nostaneet pöydälle", mutta luulen senkin ajan vielä koittavan enemmin tai myöhemmin. Mietinkin tässä että onko järkeä elää todella keskinkertaisessa suhteessa joka ei todellakaan täytä onnellisen suhteen normeja, vai olisiko kenties parempi meille kummallekkin jatkaa yksin ja etsiä sellainen ihminen elämään joka tuntuu todella siltä oikealta?

Vastaukset 5
Vanhimmat
olen itsekin! Meillä suhdetta takana reilu 3 vuotta.
Oletteko puhuneet tilanteesta/suhteestanne?
Mä olen niin kyllästynyt tähän, olen yrittänyt puhua, mutta mies aina hermostunut...
Mutta me emme edes viihdy toistemme seurassa enää..tai ainakaan minä.
että jos ryvette tuolaisessa paska suhteessa, ettekä ymmärrä päästää irti. Itse olen mies ja en kestä kahta päivää enempää et saan naida vaimoani kunnolla ja rauhassa, jos se ei onnistu niin riita tulee. Tuossa tilanteessa pitäisi jo ymmärtää että ette ole tarkoitettu toisillenne. Hae sellaine nainen joka ymmärtää hyvän pälle ja arvostaa sua ja sun tekemisiä, sinä nainen ymmärrä lopettaa jos suhde on tuollainen. ei muutakun panemaan omaa naista ja nauttimaan ja antamaan nautintoa, hyvät yöt kaikille.
onko se elämisen arvoista elämää?
Minusta tuo vaikuttaa lähinnä siltä että teillä on se tulinen rakastumisvaihe mennyt ohi ja tavallinen arki ja rakastaminen astunut kuvioihin. Onko tullut mieleen että asialle ehkä voisi tehdä jotain? Jos kuitenkin viihtyy toisen seurassa ehkä sillon kannattaisi miettiä vielä että josko sitä intohimoakin löytyisi jostain vaikka toinen ei enää niin uusi ja ihmeellinen olisikaan. Tärkein kysymys ehkä on että rakastatko vielä häntä? Jos vastaus on kyllä niin keskustelkaa asiasta ja haluistanne lähinnä siitä miksi nuo halut puuttuu.
Oletan, että 3 vuotta sitten, kun menitte yhteen, olitte rakastuneita.
Suhteen alussa on se intohimoinen ja hullu rakastumisvaihe, joka aiheuttaa paitsi myrskyisiä tunteita, myös monenmoisia ongelma.
Rakkauden huumassa tiedät että ei voi olla ketään ihanampaa: sinulta jää siis näkemättä toisen puutteet. Rakkauden huumassa sinä olet toisen mielestä jumala. Sinunkin puutteesi jäävät näkymättä. Jumalainen seksi kantaa teitä arjen kivikkojen yli. Tuon vaiheen sanotaan kestävän pari vuotta.
Sen jälkeen tuli laimenee. Kaikilla. Älkää luulko olevanne poikkeusyksilöitä poikkeuksellisessa tilanteessa: tuo kuuluu parisuhteen kaareen. Alussa on tuli, sitten seuraa jotain muuta. Olette vain tulleet siihen kohtaan suhdetta, että sen muun pitäisi nyt löytyä.
Itsehän tiedätte, miten paljon toisistanne tykkäätte, onko teillä kiinnostusta rakentaa pysyvää suhdetta. Mutta jos teillä on rakkautta, niin minusta on väärin erota juuri tuossa kohtaa. Seuraava suhde alkaa samalla tavalla, tulella ja se tuli hiipuu jälleen. Jotkut tahtovat kokea sen tunteen yhä uudestaan. Sellaiset ihmiset viettävät aikaansa lyhyissä, muutaman vuoden suhteissa, hakien aina rakkauden ensihuumaa. Sillä strategialla ei koskaan suhde kasva rakastumisesta rakastamiseen.
Toinen tapa on se, että alkaa rakentaa sitä arkea. Olet vissiinkin jo oivaltanut ainakin yhden parisuhteen rakennuspalikan, joka teillä on kateissa, koska puhut siitä itse: hellyyden ja läheisyyden puute. Ehkä teillä seksi alussa korvasi muun läheisyyden? Nyt ei ole kumpaakaan. Voisi maksaa vaivan alkaa yhdessä opetella sitä läheisyyttä, vaikka se ei tällä hetkellä suhteeseenne kuulukaan. Pitemmässä suhteessa se generoi useinkin myös sitä erotiikkaa.