paljo on

Paljonko työttömyyskorvaukset on 10v noussut? Ansiothan jotain 4% vuosi. Nyt palkat nousee 10%. Paljon työttömyskorvaukset?
Sitten se korvausten vero?
Nii, työ pitää aina olla kannattavaa...
15664
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Muistelen, että pari vuotta sitten eläkkeet nousivat 0,93 % ja työttömyyskorvaukset suunnilleen puolet tuosta. Olikohan se niin, että työmarkkinatuki ja peruspäiväraha nousivat peräti 7 senttiä/pvä.

Viime vuonna eläkkeet nousivat hiukan yli prosentin verran (olisiko ollut peräti 1,43 %) ja työttömyyskorvausten nousu oli suunnilleen puolet tuosta.

Nuo luvut ovat ihan lonkalta vedettyjä, mutta vastaavat suunnilleen oikeita lukuja. Selvitin kyllä molempina vuodenvaihteina nuo prosentit, mutten niin kovin tarkkaan niitä muista.

Äänestä

Työttömyysturvaa ja toimeentuloturvaa ei tulla korottamaa koskaan tuen saajille. Kaikki korotukset jotka kohdistuvat työttömyyteen ja toimeentuloon (määrärahat) kohdennetaan muille sektoreille heille jotka ovat tekemisissä työttömyyden sekä sosiaalihuollon kanssa. Näitä muita tahoja ovat ne kaikki muut, kuin varsinaiset ns. asiakkaat avun tarvitsijat (yritykset, työntekijät, toimistot, järjestöt, terveys- ja sosiaalihuolto jne... )

Äänestä

Työttömyyskorvaushan lasketaan ansiotuloista, joten tietenkin ne korvaukset nousevat palkan mukana. Ne ketkä eivät ole kehdanneet mennä välillä töihin, niin heille ei kuulukkaan korotukset!

Äänestä
  • Eikä näillekään kuulu ansiotaso, mitäs eivät ole menneet palkkatöihin

    -työmarkkinatuella harjoittelussa olevat
    -työvoimakoulutuksessa olevat ( siihen kuuluvassa työharjoittelussa)
    -palkkatuen avulla määräaikaista työtä saaneet, jotka eivät TYÖNANTAJAN saaman korvauksen takia eivät voi kerryttää työssäoloehtoa.

    Niin, mitäs ovat menneet tuollaisiin töihin, olisivat menneet oikeisiin palkkatöihin.

    Äänestä

  • tietenkään: kirjoitti:

    Eikä näillekään kuulu ansiotaso, mitäs eivät ole menneet palkkatöihin

    Kirjoituksesi perusteella olet, kuin Ruotsalainen sukellusvene, eli tuhoat itse itsesi!!!!!!!!

    Äänestä

  • elämä opettaa!!!!! kirjoitti:

    Kirjoituksesi perusteella olet, kuin Ruotsalainen sukellusvene, eli tuhoat itse itsesi!!!!!!!!

    Ei, vaan sinua pitää elämän vielä opettaa ja paljon, jos et sarkasmia ymmärrä etkä osaa katsoa viestipolkuja oikein.

    Äänestä

  • tietenkään: kirjoitti:

    Eikä näillekään kuulu ansiotaso, mitäs eivät ole menneet palkkatöihin

    -työmarkkinatuella harjoittelussa olevat
    -työvoimakoulutuksessa olevat ( siihen kuuluvassa työharjoittelussa)
    -palkkatuen avulla määräaikaista työtä saaneet, jotka eivät TYÖNANTAJAN saaman korvauksen takia eivät voi kerryttää työssäoloehtoa.

    Niin, mitäs ovat menneet tuollaisiin töihin, olisivat menneet oikeisiin palkkatöihin.

    Myös normaalejakin töitä ON tarjolla, kunhan ei odottele että kotonta tullaan hakemaan.

    Äänestä

  • Työttömien valitusta.- kirjoitti:

    Myös normaalejakin töitä ON tarjolla, kunhan ei odottele että kotonta tullaan hakemaan.

    Kysymys työttömyysturvan tasosta. Silloin, kun ei ole töitä. Hölmö!

    Äänestä

  • opettaa.. kirjoitti:

    Ei, vaan sinua pitää elämän vielä opettaa ja paljon, jos et sarkasmia ymmärrä etkä osaa katsoa viestipolkuja oikein.

    ---tais tulla väärä polanne. SORI!

    Äänestä

  • Työttömien valitusta.- kirjoitti:

    Myös normaalejakin töitä ON tarjolla, kunhan ei odottele että kotonta tullaan hakemaan.

    Niin, totta helvetissä sitä juostaan kieli pitkällä etsimässä harjoittelupaikkaa sillä aikaa kun odotetaan että kotoa haetaan palkkatöihin. Hohhoijaa, kyllä se näyttää olevan niin, että kaikki työpaikat on tarkoitettu idiooteille.

    Hyviä muuten haetaan joskus kotoakin, jos sinua ei ole koskaan haettu, olet ehkä huono. Minut on haettu kotoakin töihin, entinen työnantaja kävi aina kesätöihin varaamassa hyvissä ajoin, etten muualle mene. Mutta tämä ex-kotikunnassa ja paremman työllisyyden aikaan.

    Äänestä

  • Työttömien valitusta.- kirjoitti:

    Myös normaalejakin töitä ON tarjolla, kunhan ei odottele että kotonta tullaan hakemaan.

    Kirjoittamasi virke "Myös normaalejakin töitä ON tarjolla, kunhan ei odottele että kotonta tullaan hakemaan." on väärin. Oikea versio olisi: "Myös normaaleja töitä on tarjolla, kunhan ei odottele, että kotoa tullaan hakemaan." tai "Normaalejakin töitä on tarjolla, kunhan ei odottele, että kotoa tullaan hakemaan."

    Ja mitä asiasisältöön tulee, niin itse en todellakaan odottele, että minut tultaisiin hakemaan kotoa töihin, vaan haen töitä joka ainut päivä. Eikä silti tärppää. Tiedän, etten ole ainut, jolla on tällainen tilanne.

    Äänestä

  • Ikääntyneet joutuvat notkumaan työttömyyskorvauksella vuosia. Ei niitä työpaikkoja yli visikymppisille ole.
    Paljonko vuodessa korotukset? Alle euron taitaa jäädä. Hoitsuille luvattiin peruspäivärahan suuruinen korotus, eikä kelvannut.

    Äänestä

1991 sain ensinmäisen kerran peruspäivärahaa, ja se oli silloin suuruudeltaan 114mk.

Äänestä
  • Köyhimpien ostovoima alentunut vuodesta 1990
    EU:n köyhyysrajalle
    matkaa 150 euroa

    Veli-Matti Ritakallio sanoi, että näin on käynyt, koska vallitseva poliittinen johtoajatus on tehdä työnteosta kannattavaa kaikissa olosuhteissa ja pienilläkin palkkatuloilla. Tämän takia esimerkiksi pienimmän työttömyysturvan, työmarkkinatuen, indeksikorotuksia on jäädytetty monta kertaa, jotta työttömyys ei olisi taloudellisesti kannattavaa.
    http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/10/kyhimpien-ostovoima-alentunut-vuodesta.html

    Äänestä

  • <.> kirjoitti:

    Köyhimpien ostovoima alentunut vuodesta 1990
    EU:n köyhyysrajalle
    matkaa 150 euroa

    Veli-Matti Ritakallio sanoi, että näin on käynyt, koska vallitseva poliittinen johtoajatus on tehdä työnteosta kannattavaa kaikissa olosuhteissa ja pienilläkin palkkatuloilla. Tämän takia esimerkiksi pienimmän työttömyysturvan, työmarkkinatuen, indeksikorotuksia on jäädytetty monta kertaa, jotta työttömyys ei olisi taloudellisesti kannattavaa.
    http://hirvasnoro.blogspot.com/2005/10/kyhimpien-ostovoima-alentunut-vuodesta.html

    ...Veli-Matti Ritakallio sanoi, että näin on käynyt, koska vallitseva poliittinen johtoajatus on tehdä työnteosta kannattavaa kaikissa olosuhteissa ja pienilläkin palkkatuloilla...

    Niin se on metkaa, että aina kun puhutaan työnteon kannattavuudesta, se on merkinnyt sitä, että köyhiä kurjistetaan entisestään.

    Ajattelua olisi voinut kehittää siihenkin suuntaan, että työnteko olisi työttömille sitenkin kannattavaa, ettei kaikesta työnteosta heti alennettaisi tai poistettaisi tukia.

    Itse asiassa ennen olikin niin, että työtön sai ansaita 750 markkaa kuussa ilman, että se vähensi mitenkään työttömyystukia.

    Sitten 1990-luvun jälkipuoliskolla työministeriössä saatiin kuningasajatus, jota Filatov kauppasi julkisuudessa siten, että 'tehdään kaikesta työnteosta kannattavaa siten, että työtön saa jokaisesta ansaitsemastaan eurosta 50 senttiä´. Eikähän edes tuokaan pidä sellaisenaan paikkansa, koska niin työttömyysturvassa kuin asumistuessakin yhteensovitukset tehdään bruttosummin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

korvaukset noussu kirjoitti:

Paljonko työttömyyskorvaukset on 10v noussut? Ansiothan jotain 4% vuosi. Nyt palkat nousee 10%. Paljon työttömyskorvaukset?
Sitten se korvausten vero?
Nii, työ pitää aina olla kannattavaa...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu