luin juuri vauvalehdestä että väestöliitto suosittelee 2 2 2 2 mallia oman ajan saamiseksi, eli 2tuntia viikossa kummallakin omaa aikaa, 2tuntia kun lapset menneet nukkumaan ja vipat 2tuntia kun lapsille saa vahdin ja nämä on että viikossa ei kerran kuussa esimerkiksi. piti kyl vähän naurahtaa että meillä jää aika paljon alle tuollaisen suosituksen. omaa aikaa että kummallakin se 2tuntia erikseen niin ei ole, ei osata yksin tehdä enää mitään, toinen 2tuntia kun lapset nukkuu, ok se toimii joka päivä mutta sitten tuo vipa et 2tuntia kun hoitaja olisi viikossa, ei ei puhettakaan, hyvä jos 2kertaa vuodessa lapset saa mummolaan ja silloin jää tämä 1v. lapsemme kotiin.
tuntuu kyl et kaipaa jo omaa aikaa ja oma liittokin alkaa ahdistaa kun ei voida sitä missään välissä hoitaa et sais hoitajan, ei ole tuttujakaan. riitojakin alkaa jo muhia päässä kun ajattelee että pakko kestää joululomiin et jos saisi kaksi lasta hoitoon mummolaan ees kahdeksi yöksi. me tarvittas yhteistä aikaa kahdestaan kodin ulkopuolella muttei ole rahaa ketään palkata, ja turhaa se palkkaaminen olisi koska oltaisiin menossa vasta kun lapset kaikki nukkumassa ja kaikki nukkuvat jo yön yli että se menis ennemmin kissan vahtimiseksi. hoh hoijaa....toivon ettei tuu enää se tunne että vihaan kolmatta lastamme, hän oli vahinkovauva mutta rakas oma lapsi silti, en halua saada niitä tunteita enää, mutta pelkään ttä ne tulee jos isi ja äiti ei yhdessä pääse tuulettumaan vaikka pariksi tunniksi keskustaan parkkipaikalle autoon istumaan siitäkin anuttisin kunhan kotoa vain pääsisi hetkeksi pois, alan erakoitua, päivät pitkät kotona kattella seiniä, ulos ei huvita mennä isännällä talona ainoa auto ettei pääse minnekään. hitsit tätä elämää ja olen vasta 24v.
tuntuu kyl et kaipaa jo omaa aikaa ja oma liittokin alkaa ahdistaa kun ei voida sitä missään välissä hoitaa et sais hoitajan, ei ole tuttujakaan. riitojakin alkaa jo muhia päässä kun ajattelee että pakko kestää joululomiin et jos saisi kaksi lasta hoitoon mummolaan ees kahdeksi yöksi. me tarvittas yhteistä aikaa kahdestaan kodin ulkopuolella muttei ole rahaa ketään palkata, ja turhaa se palkkaaminen olisi koska oltaisiin menossa vasta kun lapset kaikki nukkumassa ja kaikki nukkuvat jo yön yli että se menis ennemmin kissan vahtimiseksi. hoh hoijaa....toivon ettei tuu enää se tunne että vihaan kolmatta lastamme, hän oli vahinkovauva mutta rakas oma lapsi silti, en halua saada niitä tunteita enää, mutta pelkään ttä ne tulee jos isi ja äiti ei yhdessä pääse tuulettumaan vaikka pariksi tunniksi keskustaan parkkipaikalle autoon istumaan siitäkin anuttisin kunhan kotoa vain pääsisi hetkeksi pois, alan erakoitua, päivät pitkät kotona kattella seiniä, ulos ei huvita mennä isännällä talona ainoa auto ettei pääse minnekään. hitsit tätä elämää ja olen vasta 24v.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaimon kanssa mietittiin tuossa asioita alkuillasta vähän samaan tyyliin kuin sinäkin. Itse olen jättänyt kaikki harrastukseni ja käyn vain töissä ja hoidan lapsia ja kotia. Nonstoppina, ympäri vuorokauden. Vaimo on vielä masentunut ja voimaton, aina väsynyt. Niinpä minä joudun ottamaan päävastuun kodista ja lapsistakin, kun vaimosta ei näytä olevan siihen.
Tästä syntyy jonkinlainen kehä, josta ei pääse irti. Luulen, että se johtuu pääasiassa huonoista yöunista, siitä, että joutuu heräämään yöllä niin monta kertaa. Koskaan ei pääse oikein syvään unen vaiheeseen. Väsyttää siis ja aina... Niinpä ei ole oikein voimia edes irtiottoihin arjesta. Edes seksi ei kiinnosta, haluttaisi vain enimmäkseen nukkua.
Lohdutan itseäni sillä, että parin kolmen vuoden päästä tilanne helpottuu, kun lapset kasvavat. Vauva liikehtii, täytyy alkaa antamaan sille maitoa pullosta. Toivottavasti tyttö nukahtaa heti sen jälkeen, eikä valvo tuntikausia, kuten viime yönä...
olen aikasen väsynyt myös, jaksan silti hoitaa kodin vaikka väkisin koska no olen tehnyt sitä jo 6v. kohta, kipeänäkin hoidan kaiken ja mieheltä otan avun vastaan vasta oikeastaan väkisin. aamuisin tarvin vahvaa kahvia ja ainakin 5 tupakkaa että heräisin siihen päivään, itsekin tulee ajateltua että aika menisi äkkiä ja nuorempikin olisi isompi jotta helpottaisi. nyt ollu vaikeata koska hampaita tulee urakalla nenä vuotaa kitinää riittää yövalvomisineen, olenpa nukahtanut jo nuorimman huoneeseen keinustuoliin. pakko yrittää vain jaksaa ei voi onneksi kestää tätä koko loppuelämää, kyllä kait se yhteinen aika lisääntyy jossain vaiheessa. Siihen asti käyn psykologilla joka toinen viikko ettei alkaisi ahdistaa ja voisin puhua ammatti-ihmiselle.
JAKSAMISIA TEILLE JA OLET MIELESTÄNI UPEA MIES JA ISÄ KOSKA HOIDAT KOTIA JA LAPSIA.
miehenikin on yrittänyt piristää sillä et jos hän jäisi kotiin ja minä palaisin kouluun, vaihtuisi roolit, sitä odotan innolla että toteutuuko se, toivon ainakin. saisi miehenikin olla enempi lasten kanssa, vaikka vain puoli vuotta.
Kukapa täällä voi tietää ken sairastuu uupumukseen ja masennukseen, silloin tarvitaan juuri tuollaista epäitsekkyyttä kumppaniltaan että pystyy kaiken turhan karsiin elämästään ja ottaan enemmän vastuuta perheestään.
Toivottavasti vaimosi toipuu ja upeeta kun osaat laittaa perheesi etusijalle, näinhän elämässä pitää toimiakkin.