Siirryin työuupumuksesta selvittyäni toiseen tehtävään samassa työpaikassa ja vieläpä samalla osastolla. Esimieheni koki siirtymiseni henkilökohtaisena loukkauksena, koska siirtymiseni syy oli lyhyesti sanottuna se, että en katsonut voivani jatkaa entisessä tehtävässäni entisillä ehdoilla (työterveyslääkäri sanoi: Sinulle on annettu töitä, mutta ei työkaluja niiden tekemiseen). Nykyinen työni on huonommin palkattua ja statukseltaan alempaa kuin entinen työni. Siksi esimieheni koki itsensä loukatuksi."En voi ymmärtää, että joku haluaa tehdä tuollaista työtä" hän sanoi. Esimieheni esimies kuunteli minua ja hyväksyi siirtymiseni. Työ on ihan ok.
Tilanne on nyt seuraavanlainen: seuraajalleni on annettu kaikki ne helpotukset ja toteutettu lähes kaikki ne uudistukset, mitä minä aikoinaan esitin mutta mille esimieheni vain nauroi ivallisesti. Sitten kehutaan, miten erinomainen henkilö meillä nyt on töissä. Minulle ei koskaan annettu niitä apuja, koulutuksia ja mahdollisuuksia mitä hänelle, vaikka niitä moneen kertaan pyysin. Seuraajani on sanonut minulle suoraan, että hän on huomannut, että minä jouduin tuota tehtävää hoitaessani koekaniiniksi, ja olevansa siitä pahoillaan. Mutta eihän se hänen vikansa ole.
Minulle tekisi hyvää vaihtaa ihan uuteen työpaikkaan, mutta olen sellaisella alalla töissä, että kotipaikkakunnalta on erittäin vaikea saada muita kuin lyhyitä pätkätöitä. Nyt olen vakituisessa työssä. Minulla on perhe, joten muutto ei tule kysymykseenkään. Olen jo yli 40-vuotias ja edelleen melko uupunut ja itsetunto maassa, joten uudelleenkoulutusajatus tuntuu utopistiselta. Jostakin pitäisi saada voimaa nousta synkkyyden alhosta ja saada itseluottamus takaisin. Nykyisestä tehtävästäni olen sanut asiakkailta kiitosta, työnantajalta en minkäänlaista palautetta.
Tilanne on nyt seuraavanlainen: seuraajalleni on annettu kaikki ne helpotukset ja toteutettu lähes kaikki ne uudistukset, mitä minä aikoinaan esitin mutta mille esimieheni vain nauroi ivallisesti. Sitten kehutaan, miten erinomainen henkilö meillä nyt on töissä. Minulle ei koskaan annettu niitä apuja, koulutuksia ja mahdollisuuksia mitä hänelle, vaikka niitä moneen kertaan pyysin. Seuraajani on sanonut minulle suoraan, että hän on huomannut, että minä jouduin tuota tehtävää hoitaessani koekaniiniksi, ja olevansa siitä pahoillaan. Mutta eihän se hänen vikansa ole.
Minulle tekisi hyvää vaihtaa ihan uuteen työpaikkaan, mutta olen sellaisella alalla töissä, että kotipaikkakunnalta on erittäin vaikea saada muita kuin lyhyitä pätkätöitä. Nyt olen vakituisessa työssä. Minulla on perhe, joten muutto ei tule kysymykseenkään. Olen jo yli 40-vuotias ja edelleen melko uupunut ja itsetunto maassa, joten uudelleenkoulutusajatus tuntuu utopistiselta. Jostakin pitäisi saada voimaa nousta synkkyyden alhosta ja saada itseluottamus takaisin. Nykyisestä tehtävästäni olen sanut asiakkailta kiitosta, työnantajalta en minkäänlaista palautetta.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ota työpaikkaasi sellainen EVVK asenne että se on vain välttämätön paha elämässäsi ja hanki vaikka joku mukava vapaa-ajan harrastus, panosta vapaa-aikasi mukavuuteen ja töissä tee vain välttämätön ja viisveisaa arvostelusta sun muusta, ole mahdollisimman vähän tekemisissä työkavereiden kanssa, varsinkin johtoportaan kanssa.
Mistä noita paskiaisia työnantajia sikiää oikein...
Siinä menee oma aikansa kun työuupumuksesta pääsee takaisin työrytmiin. Itse olin vuosi sitten samassa tilanteessa. Vieläkin herkästi uupumus nostaa päätään. Opettele sanomaan Ei. Kun sinusta tuntuu, siltä että et pysty joitain hommia tekemään.
Minä olen yrittänyt päästä kiltin hoitajan syndroomasta irti. Työnantaja kuvitteli, että voi lisätä ja lisätä hommia minulle ja vaatimustasoa. Ei kuunnellut mitä minulla oli sanottavana. Pyysin lomaa, sitä ei myönnetty. Sitten olinkin todella pitkällä sairaslomalla ja itse joudin hakemaan itselleni toisen työn. Iso työnantaja, mutta ei ollut mitään tarjottavaa...tai ei halua siihen. Pomojen pitäisi katsoa peiliin, jos henkilökuntansa ei viihdy/ jaksa työssään. Suuri vaihtuvuuskin kertoo jotain työyhteisöstä.
Itse olen rauhallisemmassa työyhteisössä ja yritän vieläkin päästä takaisin työnsyrjään kiinni. Kauan se kestää ja tukijoukkoja tarvitaan. Kyllä se on vain niin, että tuo uupumus jättää jäljen sieluun. Minulla se jätti kovan katkeruuden, enkä ole enää ollenkaan varma, haluanko hoitajan hommia enää tehdä. Koko ajan katselen muita mahdollisuuksia.
Toivottavasti sinä löydät vielä hoitotyön hienouden ja jaksat innostua siinä. Itselläni se on todella vaikeaa tänä päivänä.
Sinun tarinasi on kuin omalta työpaikaltani. Oma ihana ja kaikintavoin ammattilainen esimieheni suorastaan ajettiin pois hänen oman esimiehensä toimesta. Onneksi hän sai uuden työn muualta. Nykyäänkin uusi esimies kysyy neuvoja entiseltä ja ottaa kaikki kunnian itselleen ja kaikissa asioissa. Samanlailla vanhan ehdotukset morkattiin silloin ja nyt ne on käytössä "uusina tuulina". Vanha teki laskelmat ym. ym. Uusi vaan ei tiedä että olen edelleen yhteydessä vanhaan esimieheeni ja tiedän kenelle kaikki kunnia kuuluu ja kenen ajatuksia kaikki on! Eli voit uskoa että kunnioitus uuteen esimieheeni lähentelee nollaa. SÄÄLITTÄVÄÄ.
työuupumuksen jälkeen, en ole jaksanut tarttua mihinkää asiaan millä tavoitellaan henkilökohtaista materiaa, olen vain soljunut raikkaana ja onnellisena kuin kevätpuro, tosin onneni on että teen työtä kotona, omassa tahdissani, minulla on aikaa h i d a s t a a aina
vai nin