Rakkauden

niin halpa?

rakkaus,. kirjoitti:

niin halpa?

Riippuu henkilön iästä, terveydellisistä seikoista sekä muista elämäntavoista. Myös vuosiansion (eli palkan) määrä vaikuttaa ratkaisevasti.

Tuo laskelma oli minun arvoilla. Sillä saisi sentään vielä jonkinlaisen Mersun. Kaikkien rakkauden hinnalla ei saa sitäkään.

voi olla. kirjoitti:

Riippuu henkilön iästä, terveydellisistä seikoista sekä muista elämäntavoista. Myös vuosiansion (eli palkan) määrä vaikuttaa ratkaisevasti.

Tuo laskelma oli minun arvoilla. Sillä saisi sentään vielä jonkinlaisen Mersun. Kaikkien rakkauden hinnalla ei saa sitäkään.

"Vähän arvoa on kaikella, millä on hintansa."

kmlkölö kirjoitti:

"Vähän arvoa on kaikella, millä on hintansa."

teoreettisen hinnan voi laskea monille asioille.

Jopa ihmiselämälle on tietääkseni se laskettu.

mutta... kirjoitti:

teoreettisen hinnan voi laskea monille asioille.

Jopa ihmiselämälle on tietääkseni se laskettu.

ihmiselämä? Onko ihminen, ollaanko me elossa nyt tai kuvitellaanko ainoastaan olevan elossa? Onko olemassa ainuttakaan aukotonta teoriaa? Onko olemassa yhtään teoriaa, mitä ei ole kumottu? Onko olemassa ainuttakaan teoriaa, mitä ei tulla tulevaisuudessa kumoamaan? Onko aina järkevää luoda teorioita?

pitkä on kirjoitti:

ihmiselämä? Onko ihminen, ollaanko me elossa nyt tai kuvitellaanko ainoastaan olevan elossa? Onko olemassa ainuttakaan aukotonta teoriaa? Onko olemassa yhtään teoriaa, mitä ei ole kumottu? Onko olemassa ainuttakaan teoriaa, mitä ei tulla tulevaisuudessa kumoamaan? Onko aina järkevää luoda teorioita?

käytännön välttämättömyys ne monet teoreettiset hinnat on.

Esim. vakuutusyhtiön täytyy erinäköisiä (ja hyvin monimutkaisia) laskelmia laatia, ennen kuin voi kaupata ja myöntää erihintaisia henkivakuutuksia erilaisille ihmisille.

mutta.. kirjoitti:

käytännön välttämättömyys ne monet teoreettiset hinnat on.

Esim. vakuutusyhtiön täytyy erinäköisiä (ja hyvin monimutkaisia) laskelmia laatia, ennen kuin voi kaupata ja myöntää erihintaisia henkivakuutuksia erilaisille ihmisille.

henkivakuutusta, jos pitää huolen itsestä kokonaisvaltaisesti?

tarvitsee kirjoitti:

henkivakuutusta, jos pitää huolen itsestä kokonaisvaltaisesti?

Vakuutusyhtiö sen tarvitsee. Kauppa se maailmaa pyörittää (ja mainostaminen).

sitä tarvitsekaan. kirjoitti:

Vakuutusyhtiö sen tarvitsee. Kauppa se maailmaa pyörittää (ja mainostaminen).

ymmärtää sen, että vakuutusyhtiö tarvitsee enemmän vakuutuksenottajaa kuin vakuutuksenottaja vakuutusyhtiötä? Milloin vakuutuksenottaja ymmärtää, mikä valta sillä on? Sen ei tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin jättää jotain asioita tekemättä? Silloin vakuutusyhtiö ja moni muukin alkaisi toimia aivan eri tavalla.

vakuutuksenottaja kirjoitti:

ymmärtää sen, että vakuutusyhtiö tarvitsee enemmän vakuutuksenottajaa kuin vakuutuksenottaja vakuutusyhtiötä? Milloin vakuutuksenottaja ymmärtää, mikä valta sillä on? Sen ei tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin jättää jotain asioita tekemättä? Silloin vakuutusyhtiö ja moni muukin alkaisi toimia aivan eri tavalla.

ainakaan lähiaikoina.

Maailmantalous romahtaisi, jos palveluja ja tavaroita ostavat ihmiset tuon tajuaisivat.

vakuutuksenottaja kirjoitti:

ymmärtää sen, että vakuutusyhtiö tarvitsee enemmän vakuutuksenottajaa kuin vakuutuksenottaja vakuutusyhtiötä? Milloin vakuutuksenottaja ymmärtää, mikä valta sillä on? Sen ei tarvitsisi tehdä mitään muuta kuin jättää jotain asioita tekemättä? Silloin vakuutusyhtiö ja moni muukin alkaisi toimia aivan eri tavalla.

olemme ilmastoa ja maailmaa pelastamassa sellaisena kuin me sen ymmärrämme ja millaisena se on ihmiselle elinkelpoinen ympäristö, niin tuon tajuamisen olisi tapahduttava hyvinkin nopeasti.

ei toivottavasti kirjoitti:

ainakaan lähiaikoina.

Maailmantalous romahtaisi, jos palveluja ja tavaroita ostavat ihmiset tuon tajuaisivat.

enemmän pientä ihmistä kuin pieni ihminen taloutta. Taloudenkin pitäisi palvella ihmistä, eikä ihmisen taloutta. Talous on ihmisen luoma järjestelmä, eikä päinvastoin.

jos tosissamme kirjoitti:

olemme ilmastoa ja maailmaa pelastamassa sellaisena kuin me sen ymmärrämme ja millaisena se on ihmiselle elinkelpoinen ympäristö, niin tuon tajuamisen olisi tapahduttava hyvinkin nopeasti.

Ollaan kai tulossa eräänlaiseen käännekohtaan ihmiskunnan historiassa.

rakkautta, minkä parilla satkulla saat?

yhtä laatua. Seksi ei ole rakkautta, eikä rakkaus ole seksi. Rakkaus on seksin takana...

ole kuin kirjoitti:

yhtä laatua. Seksi ei ole rakkautta, eikä rakkaus ole seksi. Rakkaus on seksin takana...

jotenkin kokemaan rakkautta. Jos nimittäin kyky rakkauden kokemiseen puuttuu, niin elämä käy aika synkäksi pitemmän päälle. Parempi heikompikin rakkauden tunne kuin kokonaan ilman.

kuitenkin kirjoitti:

jotenkin kokemaan rakkautta. Jos nimittäin kyky rakkauden kokemiseen puuttuu, niin elämä käy aika synkäksi pitemmän päälle. Parempi heikompikin rakkauden tunne kuin kokonaan ilman.

rakkaudesta, jos en kykenisi kokemaan sitä? Pystyisinkö kirjoittamaan siitä, jos en olisi kokenut sitä sellaisena kuin se on?

rationaalista.

köyhyysrajan alapuolella niin pystyisittekö silti tuntemaan rakkautta? Tai pitäisikö sillä silti olla hinta?

kumpikin-.--., kirjoitti:

köyhyysrajan alapuolella niin pystyisittekö silti tuntemaan rakkautta? Tai pitäisikö sillä silti olla hinta?

rakkaudella ja rahalla on keskenään?
Vaikka olisi kuinka persaukinen, niin kai se ihminen jota nyt rakastaa olisi yhtä rakas.

scale kirjoitti:

rakkaudella ja rahalla on keskenään?
Vaikka olisi kuinka persaukinen, niin kai se ihminen jota nyt rakastaa olisi yhtä rakas.

tuloista, en rahasta. Kyselin vaan.

edelliseen liittyen, että kai sitä on niin traumaattisiakin elämäntilanteita/ suhteita, joissa muuta keinoa ei löydetä, kuin se pettäminen. Inhimillistä toki, mutta ei aina hyväksyttävää.

lisään vielä kirjoitti:

edelliseen liittyen, että kai sitä on niin traumaattisiakin elämäntilanteita/ suhteita, joissa muuta keinoa ei löydetä, kuin se pettäminen. Inhimillistä toki, mutta ei aina hyväksyttävää.

Se on oikeastaan ainoa keino. Se helpottaa olemista aika paljon. Se mitä ei voi hyväksyä, voi itse jättää tekemättä. Sen taisit sanoa itsekin.

Rakkaudella ei tosiaan ole hintaa. Rakkaus on ilmaista jokaiselle. Ainoa mitä siihen tarvitaan, on kyky luopua. Luopua omistushalusta, intohimosta ja monesta muusta asiasta, mikä ruokkii menettämisen pelkoa. Rakkaus tulee aina vapaasta tahdosta. Rakkaus pysyykin aina vapaasta tahdosta. Kun rakkautta yrittää kahlita, se karkaa. Rakkaus ei ole ikinä MINUN TÄYTYY. Rakkaus on aina MINÄ TAHDON.

Joo. Sen verran pitäisi jokaisen itsensä tuntea, että kykeneekö sitoutumaan yhteen ihmiseen tai ei. Jos ei kykene, ei tarvi sitoutua.

Luopumisesta vielä. Rakkaudesta luopuminen, on yksi aika suuri koetus siinä, että osaako/pystyykö rakastamaan. Rakastamaan oikeasti, eikä vain oletetusti. Se on kenties vaikeinta rakkaudessa. Ketään ei voi väkisin pakottaa olemaan kanssaan. Jos toisella on perhettä, rakkaus ei ole se mikä rikkoo sen. Silloin rakkaus uhraa itsensä. Silloin rakkaus luopuu. Luopumalla rakkaus saa itsensä. Saa entistä ehyempänä, entistä todellisempana, entistä pyytettömämpänä... Rakkaus on kuitenkin aina pyyteetöntä, rakkaudella ei ole minkäänlaisia ehtoja. Rakkaus vaan on. Hyväksyvänä, suvaitsevaisena, ymmärtäväisenä...

voi hyväksyä. kirjoitti:

Se on oikeastaan ainoa keino. Se helpottaa olemista aika paljon. Se mitä ei voi hyväksyä, voi itse jättää tekemättä. Sen taisit sanoa itsekin.

Rakkaudella ei tosiaan ole hintaa. Rakkaus on ilmaista jokaiselle. Ainoa mitä siihen tarvitaan, on kyky luopua. Luopua omistushalusta, intohimosta ja monesta muusta asiasta, mikä ruokkii menettämisen pelkoa. Rakkaus tulee aina vapaasta tahdosta. Rakkaus pysyykin aina vapaasta tahdosta. Kun rakkautta yrittää kahlita, se karkaa. Rakkaus ei ole ikinä MINUN TÄYTYY. Rakkaus on aina MINÄ TAHDON.

Joo. Sen verran pitäisi jokaisen itsensä tuntea, että kykeneekö sitoutumaan yhteen ihmiseen tai ei. Jos ei kykene, ei tarvi sitoutua.

Luopumisesta vielä. Rakkaudesta luopuminen, on yksi aika suuri koetus siinä, että osaako/pystyykö rakastamaan. Rakastamaan oikeasti, eikä vain oletetusti. Se on kenties vaikeinta rakkaudessa. Ketään ei voi väkisin pakottaa olemaan kanssaan. Jos toisella on perhettä, rakkaus ei ole se mikä rikkoo sen. Silloin rakkaus uhraa itsensä. Silloin rakkaus luopuu. Luopumalla rakkaus saa itsensä. Saa entistä ehyempänä, entistä todellisempana, entistä pyytettömämpänä... Rakkaus on kuitenkin aina pyyteetöntä, rakkaudella ei ole minkäänlaisia ehtoja. Rakkaus vaan on. Hyväksyvänä, suvaitsevaisena, ymmärtäväisenä...

pahoitella egoismilla kuorrutettua mielipidettäni, koska sitähän se oli. Ei enempää, eikä vähempää. Joskin mulla on edes aavistus subjektivoituneesta suhteestani maailmaan, mikä lienee kai kuitenkin enemmän, kuin täydellinen itsellisyyden tiedostamattomuus. Lohdullista enemmän, tai kenties vähemmän. *Olen kuitenkin jo sentään syntynyt, vits.;D*

Mielipiteethän kumpuavat meillä kaikilla jotenkin henkilökohtaisesti koetusta. Ilman henkilökohtaisuuden kokemusta ei voi syntyä mielikuvia, perspektiiviä ja käsityksiä, mitkä taas synnyttävät mielipiteen: sellaisen, mikä on perusteltavissa. Subjektiivisen, sen oman, näkemyksen. Usein arjen kylmä koura kuitenkin muokkaa ilmaisua ja ennen kaikkea: ymmärrystä.

Meillä kaikillahan on Arki, ne monet mielissämme risteilevät ajatukset, suoritettavat tehtävät: kaikki se, mikä on skeidaa ja vähemmän skeidaa... Tuo saattaa joskus kapeuttaa näkemystä, kapeuttaa tarkastelua: tyhmistää ihmisparan. Omahyväisyyskin kai monasti syntyy sitä kautta: "MÄ tiedän"...

"Rakkaus vaan on. Hyväksyvänä, suvaitsevaisena, ymmärtäväisenä..."

Olet tossa ( ja paljolti muussakin sanomassasi) varmaankin oikeassa. Sun sanasi sai mut jopa vähän ajattelemaan. Ilahduin. Pienen hetken ajattelin hyväksymistä, pyyteettömyyttä ja vähän ehkä rakastamisen ( tai pitäiskö sanoa lähimmäisen rakkauden) ideaakin. Tai edes yritin tiedostaa jotain tärkeää, mikä usein jää noteraamatta. Tiedostin, että kommenttini tossa ylempänä oli kaikkea muuta kuin rakastava.;D Mikä mä olen sanomaan, että vihaan ihmisiä, jotka tietyllä tavalla toimii: tietoisesti toimien hajottaa perheitä ja muuta sellaista? Vaikka vihaankin, (jos teoreettiselta ja moraaliselta kantilta ottaa).

En mä voi pureutua kenenkään pään sisään ja tietää, mitä hän on kokenut. En mä voi sanoa, että joku asia on aukottomasti oikein tai väärin. En saisi, enkä erityisesti halua olla niin mustavalkoinen, mutta: se arki... Kaikki mikä on yhteydessä johonkin _syvempään ymmärrykseen_ suodattuu usein arjessa pikakelauksen kautta. Sit saattaa tulla tällasia "Asia on muuten tällä tavalla" -tyylin kommentteja.

Sulle on sanottava, että olet aika mielenkiintoinen juttukaveri.;)

Mun täytyy kirjoitti:

pahoitella egoismilla kuorrutettua mielipidettäni, koska sitähän se oli. Ei enempää, eikä vähempää. Joskin mulla on edes aavistus subjektivoituneesta suhteestani maailmaan, mikä lienee kai kuitenkin enemmän, kuin täydellinen itsellisyyden tiedostamattomuus. Lohdullista enemmän, tai kenties vähemmän. *Olen kuitenkin jo sentään syntynyt, vits.;D*

Mielipiteethän kumpuavat meillä kaikilla jotenkin henkilökohtaisesti koetusta. Ilman henkilökohtaisuuden kokemusta ei voi syntyä mielikuvia, perspektiiviä ja käsityksiä, mitkä taas synnyttävät mielipiteen: sellaisen, mikä on perusteltavissa. Subjektiivisen, sen oman, näkemyksen. Usein arjen kylmä koura kuitenkin muokkaa ilmaisua ja ennen kaikkea: ymmärrystä.

Meillä kaikillahan on Arki, ne monet mielissämme risteilevät ajatukset, suoritettavat tehtävät: kaikki se, mikä on skeidaa ja vähemmän skeidaa... Tuo saattaa joskus kapeuttaa näkemystä, kapeuttaa tarkastelua: tyhmistää ihmisparan. Omahyväisyyskin kai monasti syntyy sitä kautta: "MÄ tiedän"...

"Rakkaus vaan on. Hyväksyvänä, suvaitsevaisena, ymmärtäväisenä..."

Olet tossa ( ja paljolti muussakin sanomassasi) varmaankin oikeassa. Sun sanasi sai mut jopa vähän ajattelemaan. Ilahduin. Pienen hetken ajattelin hyväksymistä, pyyteettömyyttä ja vähän ehkä rakastamisen ( tai pitäiskö sanoa lähimmäisen rakkauden) ideaakin. Tai edes yritin tiedostaa jotain tärkeää, mikä usein jää noteraamatta. Tiedostin, että kommenttini tossa ylempänä oli kaikkea muuta kuin rakastava.;D Mikä mä olen sanomaan, että vihaan ihmisiä, jotka tietyllä tavalla toimii: tietoisesti toimien hajottaa perheitä ja muuta sellaista? Vaikka vihaankin, (jos teoreettiselta ja moraaliselta kantilta ottaa).

En mä voi pureutua kenenkään pään sisään ja tietää, mitä hän on kokenut. En mä voi sanoa, että joku asia on aukottomasti oikein tai väärin. En saisi, enkä erityisesti halua olla niin mustavalkoinen, mutta: se arki... Kaikki mikä on yhteydessä johonkin _syvempään ymmärrykseen_ suodattuu usein arjessa pikakelauksen kautta. Sit saattaa tulla tällasia "Asia on muuten tällä tavalla" -tyylin kommentteja.

Sulle on sanottava, että olet aika mielenkiintoinen juttukaveri.;)

Egoismi tällä palstalla on eräänlainen puolustusmekanismi. Se on hyväksyttävää. Se on ymmärrettävää. Se on tietyllä tavalla suotavaakin.

Parasta lähimmäisen rakkautta on hyväksyä lähimmäinen sellaisena kuin se on. Vaikka ei aina pitäisikään siitä miten se lähimmäinen toimii. Antaa lähimmäisen tehdä omat virheensä ja mahdollisuus ottaa opiksi niistä. Ottaa opiksi ilman, että saarnaisi niistä, tuomitsisi niitä, vahingoittaisi lähimmäistä millään tavalla. Ainoastaan yrittäisi ymmärtää lähimmäistä. Sen enempään ei kukaan pysty, kukaan ei ole pystynyt, eikä kukaan tule pystymään. Siihen en aina pysty itsekään.

"Minä tiedän" on huono lähtökohta. Silloin rajoittaa näkökenttänsä. "Minä en tiedä" on aina parempi ensiaskel, jos oikeasti haluaa jotain tietää. Silloin mieli ei rajoitu vaan pysyy avoimena.

Se mitä tännekin olen kirjoittanut, on enimmäkseen sanoja. Vain sanoja, millä yritän kuvailla sanoinkuvaamatonta. Jotain, mikä on ollut ennen sanoja. Jotain, mikä jatkaa olemistaan sanojen jälkeenkin... En vaan tiedä parempaa sanaa kuin rakkaus kuvaamaan sitä. Ehkä alkaisi olla jonkin "uuden" sanan paikka, koska sana rakkaus on jo ajat sitten vääristynyt. Sille on annettu aikojen saatossa melko ruma sointi. Siksi en usko yhdenkään ihmisen rakkauden tunnustuksia. Kohdistui ne sitten minuun tai johonkin lähimmäiseen. Ihminen, joka tuntee sen ei enää helposti viljele sitä.

Kuin sinäkin. kirjoitti:

Egoismi tällä palstalla on eräänlainen puolustusmekanismi. Se on hyväksyttävää. Se on ymmärrettävää. Se on tietyllä tavalla suotavaakin.

Parasta lähimmäisen rakkautta on hyväksyä lähimmäinen sellaisena kuin se on. Vaikka ei aina pitäisikään siitä miten se lähimmäinen toimii. Antaa lähimmäisen tehdä omat virheensä ja mahdollisuus ottaa opiksi niistä. Ottaa opiksi ilman, että saarnaisi niistä, tuomitsisi niitä, vahingoittaisi lähimmäistä millään tavalla. Ainoastaan yrittäisi ymmärtää lähimmäistä. Sen enempään ei kukaan pysty, kukaan ei ole pystynyt, eikä kukaan tule pystymään. Siihen en aina pysty itsekään.

"Minä tiedän" on huono lähtökohta. Silloin rajoittaa näkökenttänsä. "Minä en tiedä" on aina parempi ensiaskel, jos oikeasti haluaa jotain tietää. Silloin mieli ei rajoitu vaan pysyy avoimena.

Se mitä tännekin olen kirjoittanut, on enimmäkseen sanoja. Vain sanoja, millä yritän kuvailla sanoinkuvaamatonta. Jotain, mikä on ollut ennen sanoja. Jotain, mikä jatkaa olemistaan sanojen jälkeenkin... En vaan tiedä parempaa sanaa kuin rakkaus kuvaamaan sitä. Ehkä alkaisi olla jonkin "uuden" sanan paikka, koska sana rakkaus on jo ajat sitten vääristynyt. Sille on annettu aikojen saatossa melko ruma sointi. Siksi en usko yhdenkään ihmisen rakkauden tunnustuksia. Kohdistui ne sitten minuun tai johonkin lähimmäiseen. Ihminen, joka tuntee sen ei enää helposti viljele sitä.

puolustusmekanismeista olis joskus kiva jutella enemmänkin. Viitaten tähän:

"Egoismi tällä palstalla on eräänlainen puolustusmekanismi. Se on hyväksyttävää. Se on ymmärrettävää. Se on tietyllä tavalla suotavaakin."

Olen joskus itsekin miettiny näitä puolustusmekanismeja. Sitä, miten ne nettipalstoilla iskeytyvät päälle niinkin helposti ja kaikkea sen sellaista. Jotenkin koen vain tällä hetkellä, sattuneesta syystä, olevani niin monien sisäisten ristiriitojen repimä, etten usko kykeneväni nyt tarpeeksi hedelmälliseen ja moniulotteiseen keskusteluun asiasta. Se arki.;) (En muuten ole varma, ajattelitko puolustusmekanismeja psykologisista, filosofisista, yleisluontoisista vai mistä lähtökohdista: mielenkiintoista silti. Ne monet ulottuvuudet...)

Mikä mua kuitenkin eniten kiinnosti sanomassasi, oli toi "tietämättömyys" ja "tietäväisyys". Aloin miettiä tietämättömyyden ja tietämättömyyden välistä ristiriitaa.

"Minä tiedän" on huono lähtökohta. Silloin rajoittaa näkökenttänsä. "Minä en tiedä" on aina parempi ensiaskel, jos oikeasti haluaa jotain tietää. Silloin mieli ei rajoitu vaan pysyy avoimena."

Tossa sait mut jälleen ajattelemaan (ja pakko myöntää, että tällä palstalla siihen pystyy aika harva..). "Minä tiedänkin" on varmaan usein opittua. Puolustusmekanismi monasti, totta. On kai useimmin helpompaa elää illuusiossa, että tietää, kuin pitäytyä tietämättömänä. Tietämättömyyden julkituominenhan kiteyttää tuskallisesti yksilöllisen egon ja ympäröivän maailman välisen suhteen, joka on egoistiselta kannalta epätäydellinen.;) Viisaus ei kuitenkaan valheellisuuden illuusiosta lisäänny. Kaikkein vähiten itsepetoksesta. (Viimeksi mainittu tosin vaihtelevassa määrin ihmiskäytöksen prototyyppinä.)

Ollaan kaiketi aika pitkälti samoilla ajatuksellisilla linjoilla tässä. Kiitos avarista ajatuksista.

Noista.. kirjoitti:

puolustusmekanismeista olis joskus kiva jutella enemmänkin. Viitaten tähän:

"Egoismi tällä palstalla on eräänlainen puolustusmekanismi. Se on hyväksyttävää. Se on ymmärrettävää. Se on tietyllä tavalla suotavaakin."

Olen joskus itsekin miettiny näitä puolustusmekanismeja. Sitä, miten ne nettipalstoilla iskeytyvät päälle niinkin helposti ja kaikkea sen sellaista. Jotenkin koen vain tällä hetkellä, sattuneesta syystä, olevani niin monien sisäisten ristiriitojen repimä, etten usko kykeneväni nyt tarpeeksi hedelmälliseen ja moniulotteiseen keskusteluun asiasta. Se arki.;) (En muuten ole varma, ajattelitko puolustusmekanismeja psykologisista, filosofisista, yleisluontoisista vai mistä lähtökohdista: mielenkiintoista silti. Ne monet ulottuvuudet...)

Mikä mua kuitenkin eniten kiinnosti sanomassasi, oli toi "tietämättömyys" ja "tietäväisyys". Aloin miettiä tietämättömyyden ja tietämättömyyden välistä ristiriitaa.

"Minä tiedän" on huono lähtökohta. Silloin rajoittaa näkökenttänsä. "Minä en tiedä" on aina parempi ensiaskel, jos oikeasti haluaa jotain tietää. Silloin mieli ei rajoitu vaan pysyy avoimena."

Tossa sait mut jälleen ajattelemaan (ja pakko myöntää, että tällä palstalla siihen pystyy aika harva..). "Minä tiedänkin" on varmaan usein opittua. Puolustusmekanismi monasti, totta. On kai useimmin helpompaa elää illuusiossa, että tietää, kuin pitäytyä tietämättömänä. Tietämättömyyden julkituominenhan kiteyttää tuskallisesti yksilöllisen egon ja ympäröivän maailman välisen suhteen, joka on egoistiselta kannalta epätäydellinen.;) Viisaus ei kuitenkaan valheellisuuden illuusiosta lisäänny. Kaikkein vähiten itsepetoksesta. (Viimeksi mainittu tosin vaihtelevassa määrin ihmiskäytöksen prototyyppinä.)

Ollaan kaiketi aika pitkälti samoilla ajatuksellisilla linjoilla tässä. Kiitos avarista ajatuksista.

on vaikeampi saada näitä ajatuksia ymmärrettävään muotoon. Kaksin se onnistuu aina paremmin. Varsinkin jos kaksi keskustelijaa puhuu samaa kieltä. Kiitos sinulle siitä.

"Minä tiedän" keinotekoisen ajan rajoittama. "Minä en tiedä" taas täydentyy koko ajan. "Minä en tiedä" mieli ei rajoita itseään vaan avautuu vähitellen kokonaisuudelle. Ihmismieli nyt sattuu toimimaan niin.

Puolustusmekanismit. Ensimmäinen on kaikilla pelko. Ihmismielen monimutkainen mekanismi ja pelko yhdistettynä saavat usein aikaan tuhoisia seurauksia. Pelko on meille annettu, jotta se suojelisi meitä. Jotta se suojelisi elämää. Mutta ihmismieli on kääntänyt sen pelon elämää ja omaa itseään vastaan. On kai helpompi pelätä, luoda jokin valheellinen illuusio itselle, kuin kohdata pelot/pelko ja vapautua siitä. Silloin astuu esiin se "minä tiedän" ja ihmismieli rajoittuu. Vaati todella paljon rohkeutta myöntää itselle, että "minä en tiedä". Silloinhan tulee "toisenlaiseksi" kuin muut. Sehän vasta pelottavaa onkin. Onhan meillä jokaisella tiedossa(?) miten ihmiset suhtautuu toisenlaiseen. Joka ei ole kuin muut, joka ei usko kuin muut, joka epäilee totuuksina pidettyjen asioiden oikeellisuutta. Ihmismieli ajattelee niin rajoittuneesti, että jos ei ole meidän puolella, on meitä vastaan. Eikä lainkaan ota huomioon sitä kolikon kolmatta puolta, sitä ohutta sivua, mikä pitää kruunan ja klaavan yhdessä. Että joku voi tosiaan olla siten, ettei ole puolesta eikä vastaan.

että yksin kirjoitti:

on vaikeampi saada näitä ajatuksia ymmärrettävään muotoon. Kaksin se onnistuu aina paremmin. Varsinkin jos kaksi keskustelijaa puhuu samaa kieltä. Kiitos sinulle siitä.

"Minä tiedän" keinotekoisen ajan rajoittama. "Minä en tiedä" taas täydentyy koko ajan. "Minä en tiedä" mieli ei rajoita itseään vaan avautuu vähitellen kokonaisuudelle. Ihmismieli nyt sattuu toimimaan niin.

Puolustusmekanismit. Ensimmäinen on kaikilla pelko. Ihmismielen monimutkainen mekanismi ja pelko yhdistettynä saavat usein aikaan tuhoisia seurauksia. Pelko on meille annettu, jotta se suojelisi meitä. Jotta se suojelisi elämää. Mutta ihmismieli on kääntänyt sen pelon elämää ja omaa itseään vastaan. On kai helpompi pelätä, luoda jokin valheellinen illuusio itselle, kuin kohdata pelot/pelko ja vapautua siitä. Silloin astuu esiin se "minä tiedän" ja ihmismieli rajoittuu. Vaati todella paljon rohkeutta myöntää itselle, että "minä en tiedä". Silloinhan tulee "toisenlaiseksi" kuin muut. Sehän vasta pelottavaa onkin. Onhan meillä jokaisella tiedossa(?) miten ihmiset suhtautuu toisenlaiseen. Joka ei ole kuin muut, joka ei usko kuin muut, joka epäilee totuuksina pidettyjen asioiden oikeellisuutta. Ihmismieli ajattelee niin rajoittuneesti, että jos ei ole meidän puolella, on meitä vastaan. Eikä lainkaan ota huomioon sitä kolikon kolmatta puolta, sitä ohutta sivua, mikä pitää kruunan ja klaavan yhdessä. Että joku voi tosiaan olla siten, ettei ole puolesta eikä vastaan.

selkeästikin ymmärtänyt jotain aidosti ja ennen kaikkea _inhimillisesti_ tärkeää yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden välisistä eroista ja yhtymäkohdista. Ja massakulttuurista myös. Arvaas, miksi ihailen ymmärrystäsi.;) Siksi, että uskon, ettei suurin osa ihmisistä tule ymmärtämään tuota koskaan, ei koko elinaikanaan... Vähän kai kyynistynyt minäkin. Enkä jälleen tiedä, onko se hyvä enemmän, vai vähemmän. *Idealistisesti ajatellen kai jälkimmäistä:/*

"Ihmismieli ajattelee niin rajoittuneesti, että jos ei ole meidän puolella, on meitä vastaan. Eikä lainkaan ota huomioon sitä kolikon kolmatta puolta, sitä ohutta sivua, mikä pitää kruunan ja klaavan yhdessä. Että joku voi tosiaan olla siten, ettei ole puolesta eikä vastaan."

Tiedätkö.;) Joidenkin ihmisten kohdalla oon joskus ihan arjessakin miettinyt, kuin heidän ympärillään olisi muuri... Eräänlainen Kyseenalaistamattomuuden Muuri, tai jotain sellaista. Sä ikäänkuin vain Tiedät, ettet voi kertoa ajatuksistasi kuin tietyn rajallisen osan. Voit antaa vain tietyn osan. Itsestäsi. Et oikeastaan edes _halua_ antaa enempää, koska kommunikaatio kyseenalaistamattomuuteen (ja erityisesti itsensä kyseenalaistamattomuuteen ) kykenemättömän ihmisen kanssa on _sinulle_ kuin teatteria tai tuskaisen kivireen vetämistä: tunnet kenties olevasi vain jokin marionetti tai klovni sen toisen osapuolen pelissä. Siitäkin huolimatta, että sinä olisit se, joka kenties ajattelisi enemmän. Ehkä enemmän kuin se toinen.

Otat tietyn aseman: tiedät vaistomaisesti konventiot, joiden vanki keskustelukumppanisi on. Nuo konventiot ts. konventionaalisuudet voivat olla rutiineja, mitä vain...Ikävystyttävää ja tylsistyttävää sinun kannaltasi on, että aina joudut ikäänkuin _teeskentelemään_, ettet näe ja tunnista näitä konventioita toisessa. Sitä, että hän on haavoittuvainen, että hän on konventioidensa vanki...

Teeskentely on välttämätöntä ja vain osapotentiaalin käyttäminen on välttämätöntä, vaikkakin sangen epäkiitollista. Voit toki kenties aina lausua pari kohteliaisuutta ja tukea toisen turvallisuushakuista oikeassa olemisen illuusiota sitenkin.;) Pääasia on, ettet kyseenalaista mitään toisen Totuutena pitämiä asioita. Jos kyseenlaistat, rikot luottamuksen. * huoh* Ja sitähän sinä et halua tehdä...

Tuo edeltävä kömpelö esimerkinomainen liittyen mainitsemaasi "kolikon kolmanteen siivuun".;) Luulen, että tosiasiallisesti aika suuri osa ihmisistä ei edes halua havaita sitä. Valitettavasti.

En ehkä kuitenkaan haluaisi ajatella ihan näin...(Mulla on kai vain nyt kyynisyys- iltamat meneillään;) Kiitos jälleen ajatuksistasi. Nautin niistä, aidosti.:) Nyt on mentävä nukkumaan.

*pitää herätä httovie sunnuntainakin kasilta, damn...*

Sä olet kirjoitti:

selkeästikin ymmärtänyt jotain aidosti ja ennen kaikkea _inhimillisesti_ tärkeää yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden välisistä eroista ja yhtymäkohdista. Ja massakulttuurista myös. Arvaas, miksi ihailen ymmärrystäsi.;) Siksi, että uskon, ettei suurin osa ihmisistä tule ymmärtämään tuota koskaan, ei koko elinaikanaan... Vähän kai kyynistynyt minäkin. Enkä jälleen tiedä, onko se hyvä enemmän, vai vähemmän. *Idealistisesti ajatellen kai jälkimmäistä:/*

"Ihmismieli ajattelee niin rajoittuneesti, että jos ei ole meidän puolella, on meitä vastaan. Eikä lainkaan ota huomioon sitä kolikon kolmatta puolta, sitä ohutta sivua, mikä pitää kruunan ja klaavan yhdessä. Että joku voi tosiaan olla siten, ettei ole puolesta eikä vastaan."

Tiedätkö.;) Joidenkin ihmisten kohdalla oon joskus ihan arjessakin miettinyt, kuin heidän ympärillään olisi muuri... Eräänlainen Kyseenalaistamattomuuden Muuri, tai jotain sellaista. Sä ikäänkuin vain Tiedät, ettet voi kertoa ajatuksistasi kuin tietyn rajallisen osan. Voit antaa vain tietyn osan. Itsestäsi. Et oikeastaan edes _halua_ antaa enempää, koska kommunikaatio kyseenalaistamattomuuteen (ja erityisesti itsensä kyseenalaistamattomuuteen ) kykenemättömän ihmisen kanssa on _sinulle_ kuin teatteria tai tuskaisen kivireen vetämistä: tunnet kenties olevasi vain jokin marionetti tai klovni sen toisen osapuolen pelissä. Siitäkin huolimatta, että sinä olisit se, joka kenties ajattelisi enemmän. Ehkä enemmän kuin se toinen.

Otat tietyn aseman: tiedät vaistomaisesti konventiot, joiden vanki keskustelukumppanisi on. Nuo konventiot ts. konventionaalisuudet voivat olla rutiineja, mitä vain...Ikävystyttävää ja tylsistyttävää sinun kannaltasi on, että aina joudut ikäänkuin _teeskentelemään_, ettet näe ja tunnista näitä konventioita toisessa. Sitä, että hän on haavoittuvainen, että hän on konventioidensa vanki...

Teeskentely on välttämätöntä ja vain osapotentiaalin käyttäminen on välttämätöntä, vaikkakin sangen epäkiitollista. Voit toki kenties aina lausua pari kohteliaisuutta ja tukea toisen turvallisuushakuista oikeassa olemisen illuusiota sitenkin.;) Pääasia on, ettet kyseenalaista mitään toisen Totuutena pitämiä asioita. Jos kyseenlaistat, rikot luottamuksen. * huoh* Ja sitähän sinä et halua tehdä...

Tuo edeltävä kömpelö esimerkinomainen liittyen mainitsemaasi "kolikon kolmanteen siivuun".;) Luulen, että tosiasiallisesti aika suuri osa ihmisistä ei edes halua havaita sitä. Valitettavasti.

En ehkä kuitenkaan haluaisi ajatella ihan näin...(Mulla on kai vain nyt kyynisyys- iltamat meneillään;) Kiitos jälleen ajatuksistasi. Nautin niistä, aidosti.:) Nyt on mentävä nukkumaan.

*pitää herätä httovie sunnuntainakin kasilta, damn...*

tässä tuulimyllyjä vastaan. Tämäkin täällä... Tuntuu aina joskus vahvasti, että minun täytyy tehdä tätä, vaikka en aina haluaisi. Usein olen miettinyt, että antaisin vaan olla. Jokainen on kuitenkin siellä, missä sen täytyy olla. Koska ne haluaa olla siellä, koska ne pelkää tulla ulos sieltä. Koska poistuen sieltä, missä ne on, moni totena pidetty asia paljastuu valheeksi. Totuutena syötettyksi valheeksi. En tiedä, että onko tälläkään mitään vaikutusta. Enkä haluakaan tietää. Aika sen sitten joskus tulevaisuudessa näyttää. Kaukana, kaukana tulevaisuudessa, missä minä en ole sitä näkemässä...

Muuri ihmisten ympärillä? Voi kai sitä muuriksi sanoa. Minä sanon sitä edelleen peloksi. Se ei ole monta eri pientä pelkoa vaan yksi iso pelko, mikä koostuu monesta eri pienestä pelosta. On helpompi kantaa mukana pelkoa pilkottuna se moneksi pieneksi kuin huomata, että ne ei oikeasti ole millään tavallaa erillään toisista. Huomata, että ne ei ole eri pelkoja vaan ainostaan yksi. Yksi mikä rajoittaa näkökentän. Yhdistäessään ne monet eri pienet pelot, saa vasta tietää mikä se pelko on. Sellaista rohkeutta ei monella ole. En tunne ainuttakaan sellaista ihmistä IRL.

Nyt ajattelin toistaa sitä vanhaa, mikä on ollut jo kauan tiedossa. Liittyen pelkoon. Suurin osa pelkää kuolemaa ja pakenee sitä tavalla tai toisella koko elämän. Eikä ikinä pysähdy ajattelemaan, että kuoleman pelko estää kokemasta elämän. Silloin kuin pelkää kuolemaa, pelkää elää. Koko elämä on eräänlaista kuolemanpelkoa, mitä kukaan meistä sellaisena ei kuitenkaan voi välttää. Kaikilla meillä se on edessä. Se on väistämätöntä. Miksi sitten pelätä sitä? Miksi ei voi hyväksyä sitä, että se tulee silloin kuin se tulee ja vaan yksinkertaisesti nauttia elämästä? Ajattelematta kuolemaa. Kuolemaa, mitä ei oikeasti ole sellaisena kuin sen luullaan olevan. Kuin synnytään tähän maailmaan, on meidän ensimmäiset tunteet kipu, pelko ja kaipuu. Ei välttämättä siinä järjestyksessä(en voi muistaa sitä). Mutta ne kolme kuitenkin kulkee meidän mukana aina, kunnes ymmärretään miksi. En usko olevan ihmistä joka niitä kolmea ei tunnistaisi helposti.

Kyllä minä kyseenalaistan. Teen sen aika usein. Mutta se onkin ainoa, mitä teen. En tarjoa vastauksia. Koska minulla ei niitä ole. Ei ole sellaisina, että ne ymmärrettäisi. Ne vastaukset ei ole verbaalisia, ei ole matemaattisia... Ne vastaukset vaan on ja jokainen voi löytää ne itse, jos uskaltaa avata silmänsä.

Seuraa joskus kadulla ihmisiä. Mieli katsoo aina maahan. Suurin osa ihmisistä katsoo maahan. Miksi? Siihen kysymykseen kai jokainen maahan katsova tietää vastauksen. En siis vastaa siihen. Kerron vaan, mitä maahan katsomisesta seuraa. Jos on koko ikänsä katsonut maahan, näkö ei kehity näkemään laajemmin. Ja kun ei näe laajemmin silmillä, ei näe myös mitään muutakaan laajemmin. Silloin on koko ikänsä vapaasta tahdosta rajoittanut näkökenttäänsä, koska ei halua edes nähdä todellisuutta sellaisena kuin se on. Eli oikeassa olet, että suurin osa ei edes halua nähdä sitä kolikon kolmatta puolta.

Minun ymmärryksestä. Sekin on rajoittunut. Se ei ole ylittänyt mentaalisuutta. Se on pysähtynyt sinne. Mutta on sekin jotain. Silloin kuin olen valmis, tulee ylitettyä sekin.

Kiitos sinulle vielä kerran. Helpottaa oloani paljon kun on edes yksi joka ymmärtää, mitä yritän tässä kertoa.

kai minäkin kirjoitti:

tässä tuulimyllyjä vastaan. Tämäkin täällä... Tuntuu aina joskus vahvasti, että minun täytyy tehdä tätä, vaikka en aina haluaisi. Usein olen miettinyt, että antaisin vaan olla. Jokainen on kuitenkin siellä, missä sen täytyy olla. Koska ne haluaa olla siellä, koska ne pelkää tulla ulos sieltä. Koska poistuen sieltä, missä ne on, moni totena pidetty asia paljastuu valheeksi. Totuutena syötettyksi valheeksi. En tiedä, että onko tälläkään mitään vaikutusta. Enkä haluakaan tietää. Aika sen sitten joskus tulevaisuudessa näyttää. Kaukana, kaukana tulevaisuudessa, missä minä en ole sitä näkemässä...

Muuri ihmisten ympärillä? Voi kai sitä muuriksi sanoa. Minä sanon sitä edelleen peloksi. Se ei ole monta eri pientä pelkoa vaan yksi iso pelko, mikä koostuu monesta eri pienestä pelosta. On helpompi kantaa mukana pelkoa pilkottuna se moneksi pieneksi kuin huomata, että ne ei oikeasti ole millään tavallaa erillään toisista. Huomata, että ne ei ole eri pelkoja vaan ainostaan yksi. Yksi mikä rajoittaa näkökentän. Yhdistäessään ne monet eri pienet pelot, saa vasta tietää mikä se pelko on. Sellaista rohkeutta ei monella ole. En tunne ainuttakaan sellaista ihmistä IRL.

Nyt ajattelin toistaa sitä vanhaa, mikä on ollut jo kauan tiedossa. Liittyen pelkoon. Suurin osa pelkää kuolemaa ja pakenee sitä tavalla tai toisella koko elämän. Eikä ikinä pysähdy ajattelemaan, että kuoleman pelko estää kokemasta elämän. Silloin kuin pelkää kuolemaa, pelkää elää. Koko elämä on eräänlaista kuolemanpelkoa, mitä kukaan meistä sellaisena ei kuitenkaan voi välttää. Kaikilla meillä se on edessä. Se on väistämätöntä. Miksi sitten pelätä sitä? Miksi ei voi hyväksyä sitä, että se tulee silloin kuin se tulee ja vaan yksinkertaisesti nauttia elämästä? Ajattelematta kuolemaa. Kuolemaa, mitä ei oikeasti ole sellaisena kuin sen luullaan olevan. Kuin synnytään tähän maailmaan, on meidän ensimmäiset tunteet kipu, pelko ja kaipuu. Ei välttämättä siinä järjestyksessä(en voi muistaa sitä). Mutta ne kolme kuitenkin kulkee meidän mukana aina, kunnes ymmärretään miksi. En usko olevan ihmistä joka niitä kolmea ei tunnistaisi helposti.

Kyllä minä kyseenalaistan. Teen sen aika usein. Mutta se onkin ainoa, mitä teen. En tarjoa vastauksia. Koska minulla ei niitä ole. Ei ole sellaisina, että ne ymmärrettäisi. Ne vastaukset ei ole verbaalisia, ei ole matemaattisia... Ne vastaukset vaan on ja jokainen voi löytää ne itse, jos uskaltaa avata silmänsä.

Seuraa joskus kadulla ihmisiä. Mieli katsoo aina maahan. Suurin osa ihmisistä katsoo maahan. Miksi? Siihen kysymykseen kai jokainen maahan katsova tietää vastauksen. En siis vastaa siihen. Kerron vaan, mitä maahan katsomisesta seuraa. Jos on koko ikänsä katsonut maahan, näkö ei kehity näkemään laajemmin. Ja kun ei näe laajemmin silmillä, ei näe myös mitään muutakaan laajemmin. Silloin on koko ikänsä vapaasta tahdosta rajoittanut näkökenttäänsä, koska ei halua edes nähdä todellisuutta sellaisena kuin se on. Eli oikeassa olet, että suurin osa ei edes halua nähdä sitä kolikon kolmatta puolta.

Minun ymmärryksestä. Sekin on rajoittunut. Se ei ole ylittänyt mentaalisuutta. Se on pysähtynyt sinne. Mutta on sekin jotain. Silloin kuin olen valmis, tulee ylitettyä sekin.

Kiitos sinulle vielä kerran. Helpottaa oloani paljon kun on edes yksi joka ymmärtää, mitä yritän tässä kertoa.

iltaa. Pahoittelen, jos viestini on hankalalukuinen tai muuta... On matkalle lähtö huomenna ja kaikki vielä pakkaamatta.

Tekstisi oli taas suunnattoman nautittavaa. En mielistele. Sanon vain, mitä ajattelen. Rehellisesti. Monet on hyvin älykkäitä, mutta että se yhdistyisi inhimilliseen ymmärrykseen: sellainen on paljon harvinaisempaa. Sussa on tuo ominaisuus. Niin monet rakastavat liiaksi omaa ääntään, että osa kokonaisuudesta, osa tärkeästä informaatiosta (tai pitäisi kai sanoa totuudesta) jää huomaamatta.

Ehkä rakastan ääntäni minäkin. Ainakin sen kieltäminen olisi naurettavaa. Viehätyn sentään aina enemmän sellaisten ihmisten ajatuksista, joiden ego ei ole ylipaisuneen suuri. Tää aika on joskus vähän sellaista, mikä jopa suosii kieroutunutta egoa. Verraten harva ajattelee asioista kollektiivisesti: sitä, millaisia _me_ ihmiset olemme. Mikä on se liima, mikä pitää ihmiskuntaa pystyssä. Miten voisin paremmin ymmärtää ja kenties auttaakin _muita_. Tärkeämpää on se, mitä _minä_ olen. Moni määrittää ihmisyyttä pääasiassa sitä kautta. Ah niin tylsämielistä, (ehkä myös minulta). Kenties he tutkailevat sitä maata, josta puhuit. Eivät ainakaan katso ympärilleen, eivät näe.

"Nyt ajattelin toistaa sitä vanhaa, mikä on ollut jo kauan tiedossa. Liittyen pelkoon. Suurin osa pelkää kuolemaa ja pakenee sitä tavalla tai toisella koko elämän. Eikä ikinä pysähdy ajattelemaan, että kuoleman pelko estää kokemasta elämän. Silloin kuin pelkää kuolemaa, pelkää elää. Koko elämä on eräänlaista kuolemanpelkoa, mitä kukaan meistä sellaisena ei kuitenkaan voi välttää. Kaikilla meillä se on edessä. Se on väistämätöntä. Miksi sitten pelätä sitä? Miksi ei voi hyväksyä sitä, että se tulee silloin kuin se tulee ja vaan yksinkertaisesti nauttia elämästä? Ajattelematta kuolemaa. Kuolemaa, mitä ei oikeasti ole sellaisena kuin sen luullaan olevan."

Kuolemanpelkopa hyvinkin. Itsesäilytysvietti. Se se on (se syytekijä), mutta se myös kantaa ihmistä. Siinä on myös paljon hyvää. Saa kuitenkin ihmisen muodostamaan niitä muurejakin, jotka estävät muita näkemästä itseä ja itseä näkemästä muita. Tavallaan hellyyttävää... Ihminen nimittäin ja ihmisluonteen heikkous. Jostakin syystä tuli myös seitsemän kuolemansyntiä mieleen. Erityisesti ahneus. Ihminenhän myös _ahnehtii_ elämää ja elämyksiä, sen lisäksi, että joskus pelkää elää. Vartioi mustasukkaisesti omistamiaan asioita ja ihmisiä. Raivaa esteitä toisten tielle, että saisi itse enemmän. Enemmän! Vielä enemmän!

Ihminen pelkää häviävänsä. Ihminen pelkää menettävänsä. Ihminen pelkää jäävänsä yksin. Ihminen pelkää, että hän jää ilman, ettei hänelle riitä. Tarpeeksi! Enemmän! Lisää! Mulle! Siinä, missä kuolemanpelko voi estää elämästä, voi vääränlainen eläminenkin estää näkemästä. Tiedostamasta pelkoa. Sitä, ettei itsekään ole siitä vapaa: että on itsekin konventioidensa vanki.

Joka on ymmärtänyt primitiivisyyden meissä, on loppujen lopuksi kai aika onnekas.;) Kiitos sulle itsellesi, jälleen.

Tai pitäisi kai sanomani.. kirjoitti:

iltaa. Pahoittelen, jos viestini on hankalalukuinen tai muuta... On matkalle lähtö huomenna ja kaikki vielä pakkaamatta.

Tekstisi oli taas suunnattoman nautittavaa. En mielistele. Sanon vain, mitä ajattelen. Rehellisesti. Monet on hyvin älykkäitä, mutta että se yhdistyisi inhimilliseen ymmärrykseen: sellainen on paljon harvinaisempaa. Sussa on tuo ominaisuus. Niin monet rakastavat liiaksi omaa ääntään, että osa kokonaisuudesta, osa tärkeästä informaatiosta (tai pitäisi kai sanoa totuudesta) jää huomaamatta.

Ehkä rakastan ääntäni minäkin. Ainakin sen kieltäminen olisi naurettavaa. Viehätyn sentään aina enemmän sellaisten ihmisten ajatuksista, joiden ego ei ole ylipaisuneen suuri. Tää aika on joskus vähän sellaista, mikä jopa suosii kieroutunutta egoa. Verraten harva ajattelee asioista kollektiivisesti: sitä, millaisia _me_ ihmiset olemme. Mikä on se liima, mikä pitää ihmiskuntaa pystyssä. Miten voisin paremmin ymmärtää ja kenties auttaakin _muita_. Tärkeämpää on se, mitä _minä_ olen. Moni määrittää ihmisyyttä pääasiassa sitä kautta. Ah niin tylsämielistä, (ehkä myös minulta). Kenties he tutkailevat sitä maata, josta puhuit. Eivät ainakaan katso ympärilleen, eivät näe.

"Nyt ajattelin toistaa sitä vanhaa, mikä on ollut jo kauan tiedossa. Liittyen pelkoon. Suurin osa pelkää kuolemaa ja pakenee sitä tavalla tai toisella koko elämän. Eikä ikinä pysähdy ajattelemaan, että kuoleman pelko estää kokemasta elämän. Silloin kuin pelkää kuolemaa, pelkää elää. Koko elämä on eräänlaista kuolemanpelkoa, mitä kukaan meistä sellaisena ei kuitenkaan voi välttää. Kaikilla meillä se on edessä. Se on väistämätöntä. Miksi sitten pelätä sitä? Miksi ei voi hyväksyä sitä, että se tulee silloin kuin se tulee ja vaan yksinkertaisesti nauttia elämästä? Ajattelematta kuolemaa. Kuolemaa, mitä ei oikeasti ole sellaisena kuin sen luullaan olevan."

Kuolemanpelkopa hyvinkin. Itsesäilytysvietti. Se se on (se syytekijä), mutta se myös kantaa ihmistä. Siinä on myös paljon hyvää. Saa kuitenkin ihmisen muodostamaan niitä muurejakin, jotka estävät muita näkemästä itseä ja itseä näkemästä muita. Tavallaan hellyyttävää... Ihminen nimittäin ja ihmisluonteen heikkous. Jostakin syystä tuli myös seitsemän kuolemansyntiä mieleen. Erityisesti ahneus. Ihminenhän myös _ahnehtii_ elämää ja elämyksiä, sen lisäksi, että joskus pelkää elää. Vartioi mustasukkaisesti omistamiaan asioita ja ihmisiä. Raivaa esteitä toisten tielle, että saisi itse enemmän. Enemmän! Vielä enemmän!

Ihminen pelkää häviävänsä. Ihminen pelkää menettävänsä. Ihminen pelkää jäävänsä yksin. Ihminen pelkää, että hän jää ilman, ettei hänelle riitä. Tarpeeksi! Enemmän! Lisää! Mulle! Siinä, missä kuolemanpelko voi estää elämästä, voi vääränlainen eläminenkin estää näkemästä. Tiedostamasta pelkoa. Sitä, ettei itsekään ole siitä vapaa: että on itsekin konventioidensa vanki.

Joka on ymmärtänyt primitiivisyyden meissä, on loppujen lopuksi kai aika onnekas.;) Kiitos sulle itsellesi, jälleen.

kiitos siis silti, vaikkakaan en itse sanomassani tavoittanut puoltakaan tosta sun ilmaisun hätkähdyttävästä terävyydestä.;) Jäin vain tuijottamaan sitä. Loogisuuttasi. Ei yhtäkään lausetta, joka kumoaisi edeltävän. Kai mun oma kynäni on nyt vähän tylsänä... * ne kyynisyysiltamat, jotka onneksi menee ohi*

Tai pitäisi kai sanomani.. kirjoitti:

iltaa. Pahoittelen, jos viestini on hankalalukuinen tai muuta... On matkalle lähtö huomenna ja kaikki vielä pakkaamatta.

Tekstisi oli taas suunnattoman nautittavaa. En mielistele. Sanon vain, mitä ajattelen. Rehellisesti. Monet on hyvin älykkäitä, mutta että se yhdistyisi inhimilliseen ymmärrykseen: sellainen on paljon harvinaisempaa. Sussa on tuo ominaisuus. Niin monet rakastavat liiaksi omaa ääntään, että osa kokonaisuudesta, osa tärkeästä informaatiosta (tai pitäisi kai sanoa totuudesta) jää huomaamatta.

Ehkä rakastan ääntäni minäkin. Ainakin sen kieltäminen olisi naurettavaa. Viehätyn sentään aina enemmän sellaisten ihmisten ajatuksista, joiden ego ei ole ylipaisuneen suuri. Tää aika on joskus vähän sellaista, mikä jopa suosii kieroutunutta egoa. Verraten harva ajattelee asioista kollektiivisesti: sitä, millaisia _me_ ihmiset olemme. Mikä on se liima, mikä pitää ihmiskuntaa pystyssä. Miten voisin paremmin ymmärtää ja kenties auttaakin _muita_. Tärkeämpää on se, mitä _minä_ olen. Moni määrittää ihmisyyttä pääasiassa sitä kautta. Ah niin tylsämielistä, (ehkä myös minulta). Kenties he tutkailevat sitä maata, josta puhuit. Eivät ainakaan katso ympärilleen, eivät näe.

"Nyt ajattelin toistaa sitä vanhaa, mikä on ollut jo kauan tiedossa. Liittyen pelkoon. Suurin osa pelkää kuolemaa ja pakenee sitä tavalla tai toisella koko elämän. Eikä ikinä pysähdy ajattelemaan, että kuoleman pelko estää kokemasta elämän. Silloin kuin pelkää kuolemaa, pelkää elää. Koko elämä on eräänlaista kuolemanpelkoa, mitä kukaan meistä sellaisena ei kuitenkaan voi välttää. Kaikilla meillä se on edessä. Se on väistämätöntä. Miksi sitten pelätä sitä? Miksi ei voi hyväksyä sitä, että se tulee silloin kuin se tulee ja vaan yksinkertaisesti nauttia elämästä? Ajattelematta kuolemaa. Kuolemaa, mitä ei oikeasti ole sellaisena kuin sen luullaan olevan."

Kuolemanpelkopa hyvinkin. Itsesäilytysvietti. Se se on (se syytekijä), mutta se myös kantaa ihmistä. Siinä on myös paljon hyvää. Saa kuitenkin ihmisen muodostamaan niitä muurejakin, jotka estävät muita näkemästä itseä ja itseä näkemästä muita. Tavallaan hellyyttävää... Ihminen nimittäin ja ihmisluonteen heikkous. Jostakin syystä tuli myös seitsemän kuolemansyntiä mieleen. Erityisesti ahneus. Ihminenhän myös _ahnehtii_ elämää ja elämyksiä, sen lisäksi, että joskus pelkää elää. Vartioi mustasukkaisesti omistamiaan asioita ja ihmisiä. Raivaa esteitä toisten tielle, että saisi itse enemmän. Enemmän! Vielä enemmän!

Ihminen pelkää häviävänsä. Ihminen pelkää menettävänsä. Ihminen pelkää jäävänsä yksin. Ihminen pelkää, että hän jää ilman, ettei hänelle riitä. Tarpeeksi! Enemmän! Lisää! Mulle! Siinä, missä kuolemanpelko voi estää elämästä, voi vääränlainen eläminenkin estää näkemästä. Tiedostamasta pelkoa. Sitä, ettei itsekään ole siitä vapaa: että on itsekin konventioidensa vanki.

Joka on ymmärtänyt primitiivisyyden meissä, on loppujen lopuksi kai aika onnekas.;) Kiitos sulle itsellesi, jälleen.

hämilläni kehuistasi. Kiitos kuitenkin.

Ne kenen ego näyttää päällepäin ylipaisuneen suurelta, omistaa tosiasiassa todella pienen ja mitättömän egon. Se ego on vaan kovin äänekäs ja näkyvä mutta ontto sisältä. Sisällä on silmillä havaittava tyhjyys. Kun tyhjyys on silmillä havaittava se tyhjyys ei ole minkään arvoinen. Arki on sen osoittanut minulle joka kerta. Ilman minkäänlaisia poikkeuksia.

Mielenkiintoista kun toit esiin 7 kuolemansyntiä. Joskus vuosia sitten mulle aukesi, että miksi ne on kuolemansyntejä. Ne on kaikki syy ja seuraus yhteydessä toisiinsa. Syyllistyen yhteen, syyllistyy tavalla tai toisella kuuteen muuhunkin. Minä en osaa enää erottaa niitä toisista. Minulle ne on nykyään yksi, eikä seitsemän. Kuolemansyntejä siksi, että ne murhaa meidät sisältä käsin vaikka päällisin puolin oltaisinkin elossa. Ne nakertaa jokaista vähitellen sisältä käsin vaikka kuin yrittäisi väittää vastaan. Siinä asiassa kukaan meistä ei ole poikkeus. Ja kun ne on nakertanut meitä tarpeeksi kauan, jäljelle jää vaan kävelevät ruumiit täysin vailla sisältöä. Silloin ainoa, mitä sellainen kävelevä ruumis osaa tehdä, on hankkia sitä kadonnutta elämää kaunistellen ulkokuorta. Mutta ei se mitään muuta. Sisältö jää silti ontoksi/tyhjäksi. Sisällä ei ole oikeastaan mitään. Ainoastaan keinotekoisesti ylläpidetty elämä. Ei se elämä itse, minkä jokainen ollaan lahjaksi joskus saatu. Sillä tavalla pahoinpidellään lahjoista suurinta. Lahja, mikä ei ole maksanut meille mitään. Jäin vaan nyt kirjoittaessa tätä miettimään kuin täydellisinä me tänne maailmaan tullaan. Jokainen meistä, vaikka joillakin meistä olisikin fyysisiä puutteita. Sillä hetkellä ollaan ensimmäistä kertaa tasaveroisia jokainen. Se yksi pieni hetki. Seuraavaa vastaavaa hetkeä joudutaan odottamaan kunnes on aika poistua. Ne ovat kauniita ja mittaamatoman arvokkaita hetkiä meidän elämässämme. Syntyessään tunnetaan kipua, pelkoa ja kaipuuta mutta lähtiessä voidaan olla vapaita niistä. Siihenkän ei tarvita mitään muuta kuin tehdä sovinto itsensä kanssa ja antaa itselle anteeksi. Anteeksi kaikki erehdykset elämässämme. Koska meidän elämämme on niin rakennettu, ettei voida tehdä mitään muuta kuin erehdyksiä. Se on jotain, mikä on vaikeaa myöntää. Kukaan ei halua myöntää itselle sitä. Enkä väittäkkään sen olevan helppoa. Se on vaikeaa. Todella vaikeaa.

Kuolemanpelosta vielä niin paljon. Se on ihmiskunnalle tarpeeton. Sillä on joskus ollut aikansa mutta mihin sitä enää tarvitaan? Ihminen on voittanut kaikki luontaiset vihollisensa. Ihmistä ei uhkaa enää kukaan muu kuin toinen ihminen. Se on mielestäni sairasta. Siihen on sairastunut lähes jokainen ihminen. Jos se ei ole mielen sairautta niin mikä sitten?

Minä pidän äänestäni sisältäpäin kuultuani sen. Ulkoa kuultuna se ei kuulosta minun ääneltäni. En siis mielelläni kuuntele ääntäni tallennettuna tai vahvistettuna(tämä oli kai tarkoitettu kevennykseksi).

Sullakin on jokin ominaisuus. Sait minut kirjoittamaan lisää vaikka luulin, että olisin lopettanut edelliseen viestiin. Turvallista matkaa.

olen hiukan kirjoitti:

hämilläni kehuistasi. Kiitos kuitenkin.

Ne kenen ego näyttää päällepäin ylipaisuneen suurelta, omistaa tosiasiassa todella pienen ja mitättömän egon. Se ego on vaan kovin äänekäs ja näkyvä mutta ontto sisältä. Sisällä on silmillä havaittava tyhjyys. Kun tyhjyys on silmillä havaittava se tyhjyys ei ole minkään arvoinen. Arki on sen osoittanut minulle joka kerta. Ilman minkäänlaisia poikkeuksia.

Mielenkiintoista kun toit esiin 7 kuolemansyntiä. Joskus vuosia sitten mulle aukesi, että miksi ne on kuolemansyntejä. Ne on kaikki syy ja seuraus yhteydessä toisiinsa. Syyllistyen yhteen, syyllistyy tavalla tai toisella kuuteen muuhunkin. Minä en osaa enää erottaa niitä toisista. Minulle ne on nykyään yksi, eikä seitsemän. Kuolemansyntejä siksi, että ne murhaa meidät sisältä käsin vaikka päällisin puolin oltaisinkin elossa. Ne nakertaa jokaista vähitellen sisältä käsin vaikka kuin yrittäisi väittää vastaan. Siinä asiassa kukaan meistä ei ole poikkeus. Ja kun ne on nakertanut meitä tarpeeksi kauan, jäljelle jää vaan kävelevät ruumiit täysin vailla sisältöä. Silloin ainoa, mitä sellainen kävelevä ruumis osaa tehdä, on hankkia sitä kadonnutta elämää kaunistellen ulkokuorta. Mutta ei se mitään muuta. Sisältö jää silti ontoksi/tyhjäksi. Sisällä ei ole oikeastaan mitään. Ainoastaan keinotekoisesti ylläpidetty elämä. Ei se elämä itse, minkä jokainen ollaan lahjaksi joskus saatu. Sillä tavalla pahoinpidellään lahjoista suurinta. Lahja, mikä ei ole maksanut meille mitään. Jäin vaan nyt kirjoittaessa tätä miettimään kuin täydellisinä me tänne maailmaan tullaan. Jokainen meistä, vaikka joillakin meistä olisikin fyysisiä puutteita. Sillä hetkellä ollaan ensimmäistä kertaa tasaveroisia jokainen. Se yksi pieni hetki. Seuraavaa vastaavaa hetkeä joudutaan odottamaan kunnes on aika poistua. Ne ovat kauniita ja mittaamatoman arvokkaita hetkiä meidän elämässämme. Syntyessään tunnetaan kipua, pelkoa ja kaipuuta mutta lähtiessä voidaan olla vapaita niistä. Siihenkän ei tarvita mitään muuta kuin tehdä sovinto itsensä kanssa ja antaa itselle anteeksi. Anteeksi kaikki erehdykset elämässämme. Koska meidän elämämme on niin rakennettu, ettei voida tehdä mitään muuta kuin erehdyksiä. Se on jotain, mikä on vaikeaa myöntää. Kukaan ei halua myöntää itselle sitä. Enkä väittäkkään sen olevan helppoa. Se on vaikeaa. Todella vaikeaa.

Kuolemanpelosta vielä niin paljon. Se on ihmiskunnalle tarpeeton. Sillä on joskus ollut aikansa mutta mihin sitä enää tarvitaan? Ihminen on voittanut kaikki luontaiset vihollisensa. Ihmistä ei uhkaa enää kukaan muu kuin toinen ihminen. Se on mielestäni sairasta. Siihen on sairastunut lähes jokainen ihminen. Jos se ei ole mielen sairautta niin mikä sitten?

Minä pidän äänestäni sisältäpäin kuultuani sen. Ulkoa kuultuna se ei kuulosta minun ääneltäni. En siis mielelläni kuuntele ääntäni tallennettuna tai vahvistettuna(tämä oli kai tarkoitettu kevennykseksi).

Sullakin on jokin ominaisuus. Sait minut kirjoittamaan lisää vaikka luulin, että olisin lopettanut edelliseen viestiin. Turvallista matkaa.

vaikkakin matka on jo tehty. Matkustin eilen...Ihan vain kotimaanmatkailua, näin sanoakseni, tällä kertaa.;)

Mielenkiintoista toi, mitä sanoit kuolemansynneistä. Oikeastaan olen samaa mieltä: ei vasta- argumentteja. Yksi liittyy toiseen. Ei kahta ilman kolmatta.

"Kuolemanpelosta vielä niin paljon. Se on ihmiskunnalle tarpeeton. Sillä on joskus ollut aikansa mutta mihin sitä enää tarvitaan? Ihminen on voittanut kaikki luontaiset vihollisensa. Ihmistä ei uhkaa enää kukaan muu kuin toinen ihminen. Se on mielestäni sairasta. Siihen on sairastunut lähes jokainen ihminen. Jos se ei ole mielen sairautta niin mikä sitten?"

Niin. Jännää oikeastaan, miten primitiivivietit toimivat kulloisessakin ajassa. En oikeastaan usko että silloin, kun ihmisellä oli vain keihäs, kypärä, kirves ja vaihdantatalous turkiksilla, primitiiviviettien vaarat olisivat olleet yhtään sen konkreettisempia, kuin tänäkään päivänä. Ehkä käsinkosketeltavampia, mutta yhä vietit ovat vaaraksi ihmiselle aivan samoin, kuin aikojen alussakin. Totta, että ihmisen suurin uhka on toinen ihminen. Ne seitsemän syntiä, tai jotain sen suuntaista.

Ehkä kuolemanpelkoa kuitenkin tarvitaan nimenomaan ylläpitämään elämää. En tiedä: kysyt niin vaikeita.;) Kuolemanpelko toimii ihmiskunnassa kai kahtalaisesti. Tuhoten ja vahvistaen. Ehkä siinä jonkinlainen kiteytymä siitä, mitä ihminen On. Näkisin kuitenkin kuolemanpelon enemmänkin elämän edellytyksenä. Eri asia kai, miten rationaalisena olentona ihminen sitten on mahdollista nähdä...

Susta vielä. Älä loukkaannu, mutta musta pikkusen näyttää, ettet ole kovin hyvä ottamaan vastaan kehuja.;) Ota ne ihan sellaisenaan. Ei mulla ollut mitään taka- ajatuksia. Hyvän mielen tuottaminen korkeintaan.

matkatoivotuksesta.. kirjoitti:

vaikkakin matka on jo tehty. Matkustin eilen...Ihan vain kotimaanmatkailua, näin sanoakseni, tällä kertaa.;)

Mielenkiintoista toi, mitä sanoit kuolemansynneistä. Oikeastaan olen samaa mieltä: ei vasta- argumentteja. Yksi liittyy toiseen. Ei kahta ilman kolmatta.

"Kuolemanpelosta vielä niin paljon. Se on ihmiskunnalle tarpeeton. Sillä on joskus ollut aikansa mutta mihin sitä enää tarvitaan? Ihminen on voittanut kaikki luontaiset vihollisensa. Ihmistä ei uhkaa enää kukaan muu kuin toinen ihminen. Se on mielestäni sairasta. Siihen on sairastunut lähes jokainen ihminen. Jos se ei ole mielen sairautta niin mikä sitten?"

Niin. Jännää oikeastaan, miten primitiivivietit toimivat kulloisessakin ajassa. En oikeastaan usko että silloin, kun ihmisellä oli vain keihäs, kypärä, kirves ja vaihdantatalous turkiksilla, primitiiviviettien vaarat olisivat olleet yhtään sen konkreettisempia, kuin tänäkään päivänä. Ehkä käsinkosketeltavampia, mutta yhä vietit ovat vaaraksi ihmiselle aivan samoin, kuin aikojen alussakin. Totta, että ihmisen suurin uhka on toinen ihminen. Ne seitsemän syntiä, tai jotain sen suuntaista.

Ehkä kuolemanpelkoa kuitenkin tarvitaan nimenomaan ylläpitämään elämää. En tiedä: kysyt niin vaikeita.;) Kuolemanpelko toimii ihmiskunnassa kai kahtalaisesti. Tuhoten ja vahvistaen. Ehkä siinä jonkinlainen kiteytymä siitä, mitä ihminen On. Näkisin kuitenkin kuolemanpelon enemmänkin elämän edellytyksenä. Eri asia kai, miten rationaalisena olentona ihminen sitten on mahdollista nähdä...

Susta vielä. Älä loukkaannu, mutta musta pikkusen näyttää, ettet ole kovin hyvä ottamaan vastaan kehuja.;) Ota ne ihan sellaisenaan. Ei mulla ollut mitään taka- ajatuksia. Hyvän mielen tuottaminen korkeintaan.

"sen konkreettisempia, kuin tänäkään päivänä. Ehkä käsinkosketeltavampia,"

Meinasin tossa, että silmin havaittavampia, ei käsinkosketeltavampia.

matkatoivotuksesta.. kirjoitti:

vaikkakin matka on jo tehty. Matkustin eilen...Ihan vain kotimaanmatkailua, näin sanoakseni, tällä kertaa.;)

Mielenkiintoista toi, mitä sanoit kuolemansynneistä. Oikeastaan olen samaa mieltä: ei vasta- argumentteja. Yksi liittyy toiseen. Ei kahta ilman kolmatta.

"Kuolemanpelosta vielä niin paljon. Se on ihmiskunnalle tarpeeton. Sillä on joskus ollut aikansa mutta mihin sitä enää tarvitaan? Ihminen on voittanut kaikki luontaiset vihollisensa. Ihmistä ei uhkaa enää kukaan muu kuin toinen ihminen. Se on mielestäni sairasta. Siihen on sairastunut lähes jokainen ihminen. Jos se ei ole mielen sairautta niin mikä sitten?"

Niin. Jännää oikeastaan, miten primitiivivietit toimivat kulloisessakin ajassa. En oikeastaan usko että silloin, kun ihmisellä oli vain keihäs, kypärä, kirves ja vaihdantatalous turkiksilla, primitiiviviettien vaarat olisivat olleet yhtään sen konkreettisempia, kuin tänäkään päivänä. Ehkä käsinkosketeltavampia, mutta yhä vietit ovat vaaraksi ihmiselle aivan samoin, kuin aikojen alussakin. Totta, että ihmisen suurin uhka on toinen ihminen. Ne seitsemän syntiä, tai jotain sen suuntaista.

Ehkä kuolemanpelkoa kuitenkin tarvitaan nimenomaan ylläpitämään elämää. En tiedä: kysyt niin vaikeita.;) Kuolemanpelko toimii ihmiskunnassa kai kahtalaisesti. Tuhoten ja vahvistaen. Ehkä siinä jonkinlainen kiteytymä siitä, mitä ihminen On. Näkisin kuitenkin kuolemanpelon enemmänkin elämän edellytyksenä. Eri asia kai, miten rationaalisena olentona ihminen sitten on mahdollista nähdä...

Susta vielä. Älä loukkaannu, mutta musta pikkusen näyttää, ettet ole kovin hyvä ottamaan vastaan kehuja.;) Ota ne ihan sellaisenaan. Ei mulla ollut mitään taka- ajatuksia. Hyvän mielen tuottaminen korkeintaan.

toimivat edelleen tässäkin ajassa, on mielestäni selvä osoitus, että ihmiset ei ole vieläkään eläimiä kummosempia. Kenties alittaneetkin eläimen. Kehitys on tapahtunut ympäröivässä/kuoressa mutta sisältä on silti sama. Se on edelleen eräällä tavalla sairas. Ja sairaus on pahenemaan päin, koska harvat on kiinnostunut parantamaan/kehittämään sitä sisältöä. Harvat edes uskaltautuvat tutustumaan siihen sisältöön. Pelkäävät tutustua, koska sisimmässään tietävät sen voivan pahoin ja toimivat täysin kaavamaisesti niin kuin monien toisenlaisten ongelmien kanssa. Kielletään jonkin olemassaolevan olemassaolo ja tehtyään sitä tarpeeksi kauan, mieli(heikko kun se on) alkaa uskoa siihen, ettei ongelmaa ole. Ajatellaan vaikka normityypin viikonlopunviettoa. Se luottaa alkoholijuomissakin siihen pullon ulkonäköön. Siihen, että hyvännäköisessä pullossa täytyy olla hyvänlaatuista alkoholijuomaa. Se juo siitä hyvännäköisestä pullosta sitä "hyvänmakuista" alkoholijuomaa jonkun aikaa ja alkaa uskomaan siihen, että se on hyvänlaatuista. Se ei koskaan vaivaudu kokeleimaan oikeasti hyvänlaatuista alkoholijuomaa, koska se on aika usein vaatimattomassa ulkoasussa. Kauniissa mutta koruttoman vaatimattomassa.

Kuolemanpelosta voin puhua nyt itseni puolesta. En muista pelänneeni kuolemaa. Olen pelännyt ehkä jotain luonnotonta tai epämiellyttävää tapaa kuolla mutten itse kuolemaa. En ole oikein ikinä ymmärtänyt, että mitä pelättävää siinä on. Toisaalta olen halunutkin hyvin vähän elämältä. Jotenkin on aina tuntunut merkityksettömältä se mammonan ja tavaran haaliminen pelkästä omistamisen halusta. Mitä niillä tekee, jos niillä ei ole käyttöä? Ne vaan häiritsee elämää. On helpompi olla kun ei ole mitään sellaista, mille ei ole käyttöä. Vähemmän huolehdittavaa ja vähemmän menetettävää.

Kehuista niin paljon, etten ota niitä mielelläni vastaan, koska minussa on loppujen lopuksi hyvin vähän kehuttavaa. Tässä näkyy vaan muutama hiekanjyvänen aavikosta...

ne primitiivivietit kirjoitti:

toimivat edelleen tässäkin ajassa, on mielestäni selvä osoitus, että ihmiset ei ole vieläkään eläimiä kummosempia. Kenties alittaneetkin eläimen. Kehitys on tapahtunut ympäröivässä/kuoressa mutta sisältä on silti sama. Se on edelleen eräällä tavalla sairas. Ja sairaus on pahenemaan päin, koska harvat on kiinnostunut parantamaan/kehittämään sitä sisältöä. Harvat edes uskaltautuvat tutustumaan siihen sisältöön. Pelkäävät tutustua, koska sisimmässään tietävät sen voivan pahoin ja toimivat täysin kaavamaisesti niin kuin monien toisenlaisten ongelmien kanssa. Kielletään jonkin olemassaolevan olemassaolo ja tehtyään sitä tarpeeksi kauan, mieli(heikko kun se on) alkaa uskoa siihen, ettei ongelmaa ole. Ajatellaan vaikka normityypin viikonlopunviettoa. Se luottaa alkoholijuomissakin siihen pullon ulkonäköön. Siihen, että hyvännäköisessä pullossa täytyy olla hyvänlaatuista alkoholijuomaa. Se juo siitä hyvännäköisestä pullosta sitä "hyvänmakuista" alkoholijuomaa jonkun aikaa ja alkaa uskomaan siihen, että se on hyvänlaatuista. Se ei koskaan vaivaudu kokeleimaan oikeasti hyvänlaatuista alkoholijuomaa, koska se on aika usein vaatimattomassa ulkoasussa. Kauniissa mutta koruttoman vaatimattomassa.

Kuolemanpelosta voin puhua nyt itseni puolesta. En muista pelänneeni kuolemaa. Olen pelännyt ehkä jotain luonnotonta tai epämiellyttävää tapaa kuolla mutten itse kuolemaa. En ole oikein ikinä ymmärtänyt, että mitä pelättävää siinä on. Toisaalta olen halunutkin hyvin vähän elämältä. Jotenkin on aina tuntunut merkityksettömältä se mammonan ja tavaran haaliminen pelkästä omistamisen halusta. Mitä niillä tekee, jos niillä ei ole käyttöä? Ne vaan häiritsee elämää. On helpompi olla kun ei ole mitään sellaista, mille ei ole käyttöä. Vähemmän huolehdittavaa ja vähemmän menetettävää.

Kehuista niin paljon, etten ota niitä mielelläni vastaan, koska minussa on loppujen lopuksi hyvin vähän kehuttavaa. Tässä näkyy vaan muutama hiekanjyvänen aavikosta...

Me ollaan oikeastaan tässä keskusteltu ihan todella _elämän peruskysymyksistäkin_.;) Aika monitasoisestikin, sanoisin, joskaan allekirjoittanut ei nyt oikein ole ihan parhaassa vedossa sikäli, että hakisin ja löytäisin sanomaani niitä ulottuvuuksia, joilla olis oikeasti merkitystä. Inhorealistinen perusvire mulla taas ( mikä kylläkään ei ehkä ole ihan ominaisinta minua, tyypillisintä mulle.. hmm toiv. tää menee pian ohitse:/..). Kaikki tylsät arkiasiat tuntuu pyörivän liiaksi mielessä, huoh. Tunnen itseni melko tylsämieliseksi juuri nyt.

En tiedä, mutta saatoit huomata, että (esim. ainakin noin niinkuin akateemiselta kannalta) allekirjoittaneen ilmaisu oli ed. viestissä vähän v*turallaan. En esittänyt johdonmukaisia argumentteja, mutta liekö tuo nyt niin tarpeellistakaan... Ajatustenvaihto noin ylipäätään kai keskeisempää, ihan maalaisjärjellä. Jokatapauksessa: vaikken loogista vasta- argumenttia sulle esittänytkään, mä oikeastaan olin sun kanssasi joistakin sanomistasi asioista vähän eri mieltäkin.

Sanoit, että kuolemanpelko ( vai käytitköhän ilmausta kuolemanvietti? en muista..) on nykyihmiselle täysin tarpeeton. Itse nojaisin enemmän siihen, että se säilyttää elämää, vaikka sitä samalla tuhoaakin, mutta.. eihän me edes sen vietin/pelon sisältöä taidettu määritellä (?). Tai no, itseasiassa sä taisit määritellä kyllä (itseasiassa h*ton hyvin) ja itse komppailin. Syystä, että olen siltä osin kanssasi hyvin samaa mieltä, mitä on ihmisen käytöksen taustalla silloin kun ihminen pelkää. Mitä on käytöksen taustalla silloin, kun ihminen vahingoittaa toista ihmistä, tai itseään. Mikä on se perimmäinen yleisinhimillinen ns. 'ihmistä suurempi' syytekijä silloin, kun ihminen ei osaa nauttia elämästä pelätessään, etc.

"Kehitys on tapahtunut ympäröivässä/kuoressa mutta sisältä on silti sama. Se on edelleen eräällä tavalla sairas. Ja sairaus on pahenemaan päin, koska harvat on kiinnostunut parantamaan/kehittämään sitä sisältöä. Harvat edes uskaltautuvat tutustumaan siihen sisältöön. Pelkäävät tutustua, koska sisimmässään tietävät sen voivan pahoin ja toimivat täysin kaavamaisesti niin kuin monien toisenlaisten ongelmien kanssa. Kielletään jonkin olemassaolevan olemassaolo ja tehtyään sitä tarpeeksi kauan, mieli(heikko kun se on) alkaa uskoa siihen, ettei ongelmaa ole. Ajatellaan vaikka normityypin viikonlopunviettoa. Se luottaa alkoholijuomissakin siihen pullon ulkonäköön. Siihen, että hyvännäköisessä pullossa täytyy olla hyvänlaatuista alkoholijuomaa. Se juo siitä hyvännäköisestä pullosta sitä "hyvänmakuista" alkoholijuomaa jonkun aikaa ja alkaa uskomaan siihen, että se on hyvänlaatuista."

Aavistuksen kyynistäkin viritystä olisin tossa havaitsevani. En kuitenkaan sanoisi, että se on huono asia. Itseasiassa tuo mitä sanot, tuntuu musta juuri nyt hyvin huojentavalta.:) Sä ikäänkuin kuitenkin ymmärrät sen, minkä minä itsekin ymmärrän: tai luulisin ymmärtäväni. Kysehän on ihmisen itsepetoksesta, eikö niin? Siitä, miten ihminen juoksee pakoon Totuutta, eikä uskalla katsoa omaa itseään, _todellista itseään_, silmiin. Itsepetoksen keinojahan ihmiselle riittää... Vähän kuin hamsteri ikään ympyrää häkissään juoksevan ihmisen tragiikkahan on siinä, että ainoastaan totuutta silmiin katsomalla olisi mahdollista löytää onni. Selättää se pelkomörkö siis, joka estää elämästä ja tekemästä oikeanlaisia, yksilöllisesti onnea tuovia valintoja.

Pullovertauksesikin oli aika hyvä, vaikkakin..noh.. aavistuksen 'suomalaiskansallinen'.;) Tossa se juttu on: massa ja massaan sopeutuminen. Yksilön ääni Versus yhteisö. Pintaan ( tai aina muiden suosituksiin.. ;D) tuijottamalla jää paljon näkemättä. Yksilösidonnaista kai, kuka kykenee ja ennen kaikkea haluaa nähdä enemmän. Ylipäätään nähdä. Luottaa itseensä ja omaan makuunsa, omiin tuntemuksiinsa. Ylivoimaisesti mielenkiintoisempia ihmisinä ovat aina ne, joilla tuo halu nähdä on.:)

"Kehuista niin paljon, etten ota niitä mielelläni vastaan, koska minussa on loppujen lopuksi hyvin vähän kehuttavaa. Tässä näkyy vaan muutama hiekanjyvänen aavikosta..."

Ota vaan.. kehut vastaan nimittäin. En puhunut lämpimikseni.

Niinnoh kirjoitti:

Me ollaan oikeastaan tässä keskusteltu ihan todella _elämän peruskysymyksistäkin_.;) Aika monitasoisestikin, sanoisin, joskaan allekirjoittanut ei nyt oikein ole ihan parhaassa vedossa sikäli, että hakisin ja löytäisin sanomaani niitä ulottuvuuksia, joilla olis oikeasti merkitystä. Inhorealistinen perusvire mulla taas ( mikä kylläkään ei ehkä ole ihan ominaisinta minua, tyypillisintä mulle.. hmm toiv. tää menee pian ohitse:/..). Kaikki tylsät arkiasiat tuntuu pyörivän liiaksi mielessä, huoh. Tunnen itseni melko tylsämieliseksi juuri nyt.

En tiedä, mutta saatoit huomata, että (esim. ainakin noin niinkuin akateemiselta kannalta) allekirjoittaneen ilmaisu oli ed. viestissä vähän v*turallaan. En esittänyt johdonmukaisia argumentteja, mutta liekö tuo nyt niin tarpeellistakaan... Ajatustenvaihto noin ylipäätään kai keskeisempää, ihan maalaisjärjellä. Jokatapauksessa: vaikken loogista vasta- argumenttia sulle esittänytkään, mä oikeastaan olin sun kanssasi joistakin sanomistasi asioista vähän eri mieltäkin.

Sanoit, että kuolemanpelko ( vai käytitköhän ilmausta kuolemanvietti? en muista..) on nykyihmiselle täysin tarpeeton. Itse nojaisin enemmän siihen, että se säilyttää elämää, vaikka sitä samalla tuhoaakin, mutta.. eihän me edes sen vietin/pelon sisältöä taidettu määritellä (?). Tai no, itseasiassa sä taisit määritellä kyllä (itseasiassa h*ton hyvin) ja itse komppailin. Syystä, että olen siltä osin kanssasi hyvin samaa mieltä, mitä on ihmisen käytöksen taustalla silloin kun ihminen pelkää. Mitä on käytöksen taustalla silloin, kun ihminen vahingoittaa toista ihmistä, tai itseään. Mikä on se perimmäinen yleisinhimillinen ns. 'ihmistä suurempi' syytekijä silloin, kun ihminen ei osaa nauttia elämästä pelätessään, etc.

"Kehitys on tapahtunut ympäröivässä/kuoressa mutta sisältä on silti sama. Se on edelleen eräällä tavalla sairas. Ja sairaus on pahenemaan päin, koska harvat on kiinnostunut parantamaan/kehittämään sitä sisältöä. Harvat edes uskaltautuvat tutustumaan siihen sisältöön. Pelkäävät tutustua, koska sisimmässään tietävät sen voivan pahoin ja toimivat täysin kaavamaisesti niin kuin monien toisenlaisten ongelmien kanssa. Kielletään jonkin olemassaolevan olemassaolo ja tehtyään sitä tarpeeksi kauan, mieli(heikko kun se on) alkaa uskoa siihen, ettei ongelmaa ole. Ajatellaan vaikka normityypin viikonlopunviettoa. Se luottaa alkoholijuomissakin siihen pullon ulkonäköön. Siihen, että hyvännäköisessä pullossa täytyy olla hyvänlaatuista alkoholijuomaa. Se juo siitä hyvännäköisestä pullosta sitä "hyvänmakuista" alkoholijuomaa jonkun aikaa ja alkaa uskomaan siihen, että se on hyvänlaatuista."

Aavistuksen kyynistäkin viritystä olisin tossa havaitsevani. En kuitenkaan sanoisi, että se on huono asia. Itseasiassa tuo mitä sanot, tuntuu musta juuri nyt hyvin huojentavalta.:) Sä ikäänkuin kuitenkin ymmärrät sen, minkä minä itsekin ymmärrän: tai luulisin ymmärtäväni. Kysehän on ihmisen itsepetoksesta, eikö niin? Siitä, miten ihminen juoksee pakoon Totuutta, eikä uskalla katsoa omaa itseään, _todellista itseään_, silmiin. Itsepetoksen keinojahan ihmiselle riittää... Vähän kuin hamsteri ikään ympyrää häkissään juoksevan ihmisen tragiikkahan on siinä, että ainoastaan totuutta silmiin katsomalla olisi mahdollista löytää onni. Selättää se pelkomörkö siis, joka estää elämästä ja tekemästä oikeanlaisia, yksilöllisesti onnea tuovia valintoja.

Pullovertauksesikin oli aika hyvä, vaikkakin..noh.. aavistuksen 'suomalaiskansallinen'.;) Tossa se juttu on: massa ja massaan sopeutuminen. Yksilön ääni Versus yhteisö. Pintaan ( tai aina muiden suosituksiin.. ;D) tuijottamalla jää paljon näkemättä. Yksilösidonnaista kai, kuka kykenee ja ennen kaikkea haluaa nähdä enemmän. Ylipäätään nähdä. Luottaa itseensä ja omaan makuunsa, omiin tuntemuksiinsa. Ylivoimaisesti mielenkiintoisempia ihmisinä ovat aina ne, joilla tuo halu nähdä on.:)

"Kehuista niin paljon, etten ota niitä mielelläni vastaan, koska minussa on loppujen lopuksi hyvin vähän kehuttavaa. Tässä näkyy vaan muutama hiekanjyvänen aavikosta..."

Ota vaan.. kehut vastaan nimittäin. En puhunut lämpimikseni.

Jos puhuisit täällä täysin akateemista kieltä, mulla saattaisi paljon asioita kirjoituksistasi jäädä ymmärtämättä. Maalaisjärki on hyvä. Se on aina ollut huomattavasti selkeämpää. Siinä on aina pidetty yksinkertaiset asiat yksinkertaisina. Älä siis turhaan etsi parempaa virettä. Se on mielestäni hyvä sellaisena kuin se on. Itse en ole kovin paljon kouluissa viihtynyt. Liikaa sääntöjä, liikaa rajoituksia, liikaa muotteja minne täytyy sopia. Minulle ei niistä sopivaa sellaista löytynyt. Se siitä.

Se kuolemanpelko. Se on voimakkain alitajuisesti. Se tavanoimainen tietoinen minä pakenee sitä juuri kaiken maailman elämyksillä, tavaroilla, mammonalla... Kuolemanpelko on samalla myös yksinäisyydenpelko. Koska sen itse kuoleman kohtaa jokainen yksin. Sen yksinäisyydenpelon taisit mainita itsekin. Eritellyistä peloista ne ovat kaksi voimakkainta. Kai tämäkin täällä on eräänlaista pakoa yksinäisyydestä. Sitä se on vaikka miten päin sitä kääntäisi. Se yksinäisyydenpakokin on sama kuin yrittäisi omaa varjaoaan paeta. Joku joskus sanoi, että "Todellinen rohkeus on rohkeutta olla yksin". Aika hyvin sanottu. Kyllä joskus kun kohtasin itseni sellaisena kuin olen, niin yksin ja täysin "riisuttuna" siinä olin. Nöyränä, rehellisenä, jollain tavalla antautuneena itselleni... En osaa selittää sitä.

Näistä asioista on vaikea puhua kuulostamatta uskonnolliselta. Sitä ei voi oikeastaan välttää. Koska se mistä puhutaan nyt on uskonnollista. Toisin se ei voi olla. Se on jotain, minkä voi saada tietää muttei todistaa vedenpitävästi muille. Totuus... "On sinun totuus, on minun totuus ja sitten on Totuus". Taitaa tämäkin jotain Idän viisauksia olla.

Vai että eri mieltä minun kanssa? Kuinka kehtaat? Heh. Olisin syvästi pettynyt sinun älykkyydessä, jos ET olisi minun kanssa jossain asiassa eri mieltä. Luovuus kyseenalaistaa aina. Kyseenalaista myös itseään. Silloin kun luovuus lakkaa kyseenalaistamsta, se lakkaa olemasta luovuus ja muuttuu tiedoksi. Tiedoksi, mikä on auttamatta vanha.

Pullovertaus nyt tuli mieleen kun satun pitämään hyvänlaatuisista viskeistä. Moni mistä pidän on pullotettu kovin vaatimattoman näköiseen pulloon. Ja sen vertauksen voi siirtää mihin vaan. Vaikkapa ihmisiin. Kaunisteltu ei ole kaunis. Kaunis ei tarvitse kovin paljon kaunistusta. Jos ollenkaan. Kaunis on kaunis sellaisenaan. Turhamaisuus...

Onni. Hmmm... Onni/onnellisuus löytyy sieltä, mistä se löytyi alunperinkin. Siellä se on vieläkin, mistä ei ole ikinä poistunutkaan. Se on vaan unohdettu sinne omaan yksinäisyyteen. Onni/onnellisuus haluaa jakaa itseään myös muille. Mutta se ei kokeneena ole enää mikään tyhmäkään. Se ei halua enää tulla hyväksikäytetyksi ja se on tehnyt hänestä hyvin varovaisen...

Yksi hyvä tapa päästä toisesta perille(ainakin minulla on ollut), on kuvitella toinen lapsena. Se jokin, mikä oli silloin, on esillä vielä aikuisellakin. Se ei näy vaan enää yhtä selvästi.

Hyvää yötä. Sun kanssa on todella mukavaa vaihtaa viestejä. Minäkin tarkoitan tätä ihan tosissani.

snake in the garden... kirjoitti:

Jos puhuisit täällä täysin akateemista kieltä, mulla saattaisi paljon asioita kirjoituksistasi jäädä ymmärtämättä. Maalaisjärki on hyvä. Se on aina ollut huomattavasti selkeämpää. Siinä on aina pidetty yksinkertaiset asiat yksinkertaisina. Älä siis turhaan etsi parempaa virettä. Se on mielestäni hyvä sellaisena kuin se on. Itse en ole kovin paljon kouluissa viihtynyt. Liikaa sääntöjä, liikaa rajoituksia, liikaa muotteja minne täytyy sopia. Minulle ei niistä sopivaa sellaista löytynyt. Se siitä.

Se kuolemanpelko. Se on voimakkain alitajuisesti. Se tavanoimainen tietoinen minä pakenee sitä juuri kaiken maailman elämyksillä, tavaroilla, mammonalla... Kuolemanpelko on samalla myös yksinäisyydenpelko. Koska sen itse kuoleman kohtaa jokainen yksin. Sen yksinäisyydenpelon taisit mainita itsekin. Eritellyistä peloista ne ovat kaksi voimakkainta. Kai tämäkin täällä on eräänlaista pakoa yksinäisyydestä. Sitä se on vaikka miten päin sitä kääntäisi. Se yksinäisyydenpakokin on sama kuin yrittäisi omaa varjaoaan paeta. Joku joskus sanoi, että "Todellinen rohkeus on rohkeutta olla yksin". Aika hyvin sanottu. Kyllä joskus kun kohtasin itseni sellaisena kuin olen, niin yksin ja täysin "riisuttuna" siinä olin. Nöyränä, rehellisenä, jollain tavalla antautuneena itselleni... En osaa selittää sitä.

Näistä asioista on vaikea puhua kuulostamatta uskonnolliselta. Sitä ei voi oikeastaan välttää. Koska se mistä puhutaan nyt on uskonnollista. Toisin se ei voi olla. Se on jotain, minkä voi saada tietää muttei todistaa vedenpitävästi muille. Totuus... "On sinun totuus, on minun totuus ja sitten on Totuus". Taitaa tämäkin jotain Idän viisauksia olla.

Vai että eri mieltä minun kanssa? Kuinka kehtaat? Heh. Olisin syvästi pettynyt sinun älykkyydessä, jos ET olisi minun kanssa jossain asiassa eri mieltä. Luovuus kyseenalaistaa aina. Kyseenalaista myös itseään. Silloin kun luovuus lakkaa kyseenalaistamsta, se lakkaa olemasta luovuus ja muuttuu tiedoksi. Tiedoksi, mikä on auttamatta vanha.

Pullovertaus nyt tuli mieleen kun satun pitämään hyvänlaatuisista viskeistä. Moni mistä pidän on pullotettu kovin vaatimattoman näköiseen pulloon. Ja sen vertauksen voi siirtää mihin vaan. Vaikkapa ihmisiin. Kaunisteltu ei ole kaunis. Kaunis ei tarvitse kovin paljon kaunistusta. Jos ollenkaan. Kaunis on kaunis sellaisenaan. Turhamaisuus...

Onni. Hmmm... Onni/onnellisuus löytyy sieltä, mistä se löytyi alunperinkin. Siellä se on vieläkin, mistä ei ole ikinä poistunutkaan. Se on vaan unohdettu sinne omaan yksinäisyyteen. Onni/onnellisuus haluaa jakaa itseään myös muille. Mutta se ei kokeneena ole enää mikään tyhmäkään. Se ei halua enää tulla hyväksikäytetyksi ja se on tehnyt hänestä hyvin varovaisen...

Yksi hyvä tapa päästä toisesta perille(ainakin minulla on ollut), on kuvitella toinen lapsena. Se jokin, mikä oli silloin, on esillä vielä aikuisellakin. Se ei näy vaan enää yhtä selvästi.

Hyvää yötä. Sun kanssa on todella mukavaa vaihtaa viestejä. Minäkin tarkoitan tätä ihan tosissani.

" Sun kanssa on todella mukavaa vaihtaa viestejä. Minäkin tarkoitan tätä ihan tosissani."

Tarkoititko, ihan tosissasi?;) Jos niin, niin sitten. Jos vähemmän, niinkin yhtä hyvä. Se kaikki, mikä olisi tai on oikeasti merkityksellistä ihmisyyden ja ihmisolemuksen kannalta saattaa joskus tuntua turhauttavaltakin. Minusta ainakin. Se, kun ei ole niitä vastauksia: vain ääretön tuntematon avaruus edessämme. Haluaisin aina tietää kaiken: en kertakaikkiaan siedä, jos en tiedä vastauksia. Selvää mulle kuitenkin on, että ei ole vain yhtä vastausta. Oikeastaan mihinkään. Voi olla oikea vastaus ja väärä vastaus, mutta sen lisäksi lukemattomia ulottuvuuksia, joita yhdenkään ei ole mahdollista tajuta samalla kertaa. Se jos mikä tekee ihmisen pieneksi. En pidä siitä tunteesta * näin rehellisesti sanoakseni*, mutta tiedän sen olevan yksi tunteista terveimmistä. Epäilen, kokevatko kaikki sen, ja jos: kuinka.

Anteeksi, olen taas niin maallisella tuulella. Toinen jalka mullassa, tavallaan.;) Mietin, tarjoaisinko kavereille huomenna maksikolaista vai jotain muuta. Puhut kuitenkin *jälleen* hyvin viisaita. Ihailen logiikkaasi. Yksi asia johtaa toiseen, mutta syitä ei indikoi vain yksi tekijä. Viisautta, sanoisin. Älä ainakaan punastu. Kunhan sanoin. En kuitenkaan turhaan.

"Se kuolemanpelko. Se on voimakkain alitajuisesti. Se tavanoimainen tietoinen minä pakenee sitä juuri kaiken maailman elämyksillä, tavaroilla, mammonalla... Kuolemanpelko on samalla myös yksinäisyydenpelko."

Sepä se. Ei elämää ilman kuolematietoisuutta. Ei tunnetta, ilman tietoisuutta tunnottumuudesta. Ei rakkautta/ lähimmäisenrakkautta ilman tietoa elämästä ilman rakkautta. Tietoisuus on tuskademonin synnyttäjä, mutta ilman tuskaa ei kasvua.

toinen snake in the garden... kirjoitti:

" Sun kanssa on todella mukavaa vaihtaa viestejä. Minäkin tarkoitan tätä ihan tosissani."

Tarkoititko, ihan tosissasi?;) Jos niin, niin sitten. Jos vähemmän, niinkin yhtä hyvä. Se kaikki, mikä olisi tai on oikeasti merkityksellistä ihmisyyden ja ihmisolemuksen kannalta saattaa joskus tuntua turhauttavaltakin. Minusta ainakin. Se, kun ei ole niitä vastauksia: vain ääretön tuntematon avaruus edessämme. Haluaisin aina tietää kaiken: en kertakaikkiaan siedä, jos en tiedä vastauksia. Selvää mulle kuitenkin on, että ei ole vain yhtä vastausta. Oikeastaan mihinkään. Voi olla oikea vastaus ja väärä vastaus, mutta sen lisäksi lukemattomia ulottuvuuksia, joita yhdenkään ei ole mahdollista tajuta samalla kertaa. Se jos mikä tekee ihmisen pieneksi. En pidä siitä tunteesta * näin rehellisesti sanoakseni*, mutta tiedän sen olevan yksi tunteista terveimmistä. Epäilen, kokevatko kaikki sen, ja jos: kuinka.

Anteeksi, olen taas niin maallisella tuulella. Toinen jalka mullassa, tavallaan.;) Mietin, tarjoaisinko kavereille huomenna maksikolaista vai jotain muuta. Puhut kuitenkin *jälleen* hyvin viisaita. Ihailen logiikkaasi. Yksi asia johtaa toiseen, mutta syitä ei indikoi vain yksi tekijä. Viisautta, sanoisin. Älä ainakaan punastu. Kunhan sanoin. En kuitenkaan turhaan.

"Se kuolemanpelko. Se on voimakkain alitajuisesti. Se tavanoimainen tietoinen minä pakenee sitä juuri kaiken maailman elämyksillä, tavaroilla, mammonalla... Kuolemanpelko on samalla myös yksinäisyydenpelko."

Sepä se. Ei elämää ilman kuolematietoisuutta. Ei tunnetta, ilman tietoisuutta tunnottumuudesta. Ei rakkautta/ lähimmäisenrakkautta ilman tietoa elämästä ilman rakkautta. Tietoisuus on tuskademonin synnyttäjä, mutta ilman tuskaa ei kasvua.

Mutta mihin niitä tarvitaan? Ne on jo keksitty. Yhtä hyvä, ellei parempi on jatkaa ilman niitä.

Jaa. Minun logiikkani? Onko sitä. Se vaan jatkaa siitä mihin sinä lopetit, antaakseen vuoron sinulle jatkaakseen siitä mihin minä lopetan. Onko se enää minun logiikkaani? Tai olisiko siitä tullut tässä keskustelussa meidän logiikka? En tiedä. Mutta siltä se alkaa yhä enemmän vaikuttaa...

En sano sellaisia asioita ellen tarkoita niitä. En edes leikilläni.

Vastaukset ja niiden puuttuminen. Siinä on yksi ihmiselämän paradoksi, mitä rationaalinen mieli ei voi ymmärtää. Sitä ei joskus minunkaan mieli voinut ymmärtää. Rationaalinen mieli on aika luonteeltaan vallanhimoinen. Se haluaa hallita. Siksi se luo sen "minä tiedän" illuusion ja sen "minä tiedän" illusion tueksi lukemattomia kumottavia sekä epätäydellisiä teorioita. Onkohan maailmassa luotu ainuttakaan kumoamatonta teoriaa? Onko olemassa ainuttakaan teoriaa, mitä ei tulevaisuudessa tultaisi kumoamaan? Rationaalinen mieli ei voi suvaita aukkoja. Se haluaa aina täyttää ne. Se täyttääkin ne aukot. Se sulloo niihin aukkoihin sinne sopimattomia osasia usein väkisinkin. Väkisin se joutuu tekemäänkin sen. Koska ne ei muutoin sinne sopisi eikä mahtuisi. Tehtyään sen, alkaa yksi pieni virhe kertaantua. Silloin kokee olevan lähellä totuutta mutta silti jotain puuttuu. Totuus on käsinkosketeltava mutta silti ikuisuuksien päässä. Siksi tiede on hidas siinä, mikä koskee elämää ja ihmisiä. Tullakseen tähänkin asti on kestänyt tuhansia vuosia. Ja silti ei tiedetä vielä mikä on se voima, mikä antaa kaikelle elävälle elinvoiman. Sanotaan, että se on energiaa. Mitään muuta ei osata asiasta kertoa. Tai en tiedä. En seuraa mitään tiedejulkaisuja. Ehkä nykyaikana on jo jotain parempia selityksiä. Rationaalisen mielen on siis otettava avuksi irrationaalinen mieli, minkä se on tukahduttanut. Irrationaalinen mieli on se, mikä auttaa ottamaan yksilötasolla yhden askelmitan sijasta useimpia askelmittoja kerrallaan. Irrationaalinen mieli on uskominen. En osaa kuvailla sitä millään muulla tavalla. Se on uskominen todeksi sen minkä kokee, minkä tuntee ja jättämällä se uskon tasolle ilman määrittelyä. Silloin rationaalinen mieli ei kuormitu liikaa ja saa lisää puhtia ja liikkumatilaa. Ne ei kuitenkaan saisi olla keskenään ristiriidassa. Niiden tarkoitus olisi antaa tukea toinen toiselle, tukahduttamatta toinen toista.

Oletko muuten miettinyt, että miksi tunnetaan kipua/tuskaa?

Enkä nimimerkkiä. kirjoitti:

Mutta mihin niitä tarvitaan? Ne on jo keksitty. Yhtä hyvä, ellei parempi on jatkaa ilman niitä.

Jaa. Minun logiikkani? Onko sitä. Se vaan jatkaa siitä mihin sinä lopetit, antaakseen vuoron sinulle jatkaakseen siitä mihin minä lopetan. Onko se enää minun logiikkaani? Tai olisiko siitä tullut tässä keskustelussa meidän logiikka? En tiedä. Mutta siltä se alkaa yhä enemmän vaikuttaa...

En sano sellaisia asioita ellen tarkoita niitä. En edes leikilläni.

Vastaukset ja niiden puuttuminen. Siinä on yksi ihmiselämän paradoksi, mitä rationaalinen mieli ei voi ymmärtää. Sitä ei joskus minunkaan mieli voinut ymmärtää. Rationaalinen mieli on aika luonteeltaan vallanhimoinen. Se haluaa hallita. Siksi se luo sen "minä tiedän" illuusion ja sen "minä tiedän" illusion tueksi lukemattomia kumottavia sekä epätäydellisiä teorioita. Onkohan maailmassa luotu ainuttakaan kumoamatonta teoriaa? Onko olemassa ainuttakaan teoriaa, mitä ei tulevaisuudessa tultaisi kumoamaan? Rationaalinen mieli ei voi suvaita aukkoja. Se haluaa aina täyttää ne. Se täyttääkin ne aukot. Se sulloo niihin aukkoihin sinne sopimattomia osasia usein väkisinkin. Väkisin se joutuu tekemäänkin sen. Koska ne ei muutoin sinne sopisi eikä mahtuisi. Tehtyään sen, alkaa yksi pieni virhe kertaantua. Silloin kokee olevan lähellä totuutta mutta silti jotain puuttuu. Totuus on käsinkosketeltava mutta silti ikuisuuksien päässä. Siksi tiede on hidas siinä, mikä koskee elämää ja ihmisiä. Tullakseen tähänkin asti on kestänyt tuhansia vuosia. Ja silti ei tiedetä vielä mikä on se voima, mikä antaa kaikelle elävälle elinvoiman. Sanotaan, että se on energiaa. Mitään muuta ei osata asiasta kertoa. Tai en tiedä. En seuraa mitään tiedejulkaisuja. Ehkä nykyaikana on jo jotain parempia selityksiä. Rationaalisen mielen on siis otettava avuksi irrationaalinen mieli, minkä se on tukahduttanut. Irrationaalinen mieli on se, mikä auttaa ottamaan yksilötasolla yhden askelmitan sijasta useimpia askelmittoja kerrallaan. Irrationaalinen mieli on uskominen. En osaa kuvailla sitä millään muulla tavalla. Se on uskominen todeksi sen minkä kokee, minkä tuntee ja jättämällä se uskon tasolle ilman määrittelyä. Silloin rationaalinen mieli ei kuormitu liikaa ja saa lisää puhtia ja liikkumatilaa. Ne ei kuitenkaan saisi olla keskenään ristiriidassa. Niiden tarkoitus olisi antaa tukea toinen toiselle, tukahduttamatta toinen toista.

Oletko muuten miettinyt, että miksi tunnetaan kipua/tuskaa?

ehkä, joskus vähemmän. En tiedä. Helpottavaa sanoa näin, jokatapauksessa.

"Minun logiikkani? Onko sitä. Se vaan jatkaa siitä mihin sinä lopetit, antaakseen vuoron sinulle jatkaakseen siitä mihin minä lopetan. Onko se enää minun logiikkaani? Tai olisiko siitä tullut tässä keskustelussa meidän logiikka?"

Meidän, ehkä hyvinkin niin. Yhtä paljon kuitenkin sinun kuin minun. Yksilöllistä ja yhteisöllistä. Sun ja mun, mutta individuellisti. Mun. Sun. Ajatuksia. Joku vois tietysti kyseenalaistaa tänkin toiminnon merkityksen. Mitä me täällä jauhetaan? Me voitais vaikka puhdistaa se vatun lattiakaivo tälläkin aikaa. Tai soittaa vaikkapa sille, joka soittoamme kaipaa. Tehdä Muuta *mitävainseonkaan*. Kuitenkin merkityksellisyys syntyy tietoisuudesta sekin. Nettijuttelullakin on preferenssinsä. Asiayhteys kombinoi musta aina jotakin... Jotakin tarvepohjaista kai viimekädessä. Kenties halua ymmärtää tai jotain muuta. No väliäkö sillä, niinkään.

"Onkohan maailmassa luotu ainuttakaan kumoamatonta teoriaa? Onko olemassa ainuttakaan teoriaa, mitä ei tulevaisuudessa tultaisi kumoamaan? Rationaalinen mieli ei voi suvaita aukkoja. Se haluaa aina täyttää ne. Se täyttääkin ne aukot. Se sulloo niihin aukkoihin sinne sopimattomia osasia usein väkisinkin."

Luulen, että todellisuudessa ei.. ole luotu kumoamattomia teorioita. Aina on kuitenkin teorioita, joihin ihminen yksiselitteisesti _haluaa_ uskoa. Teorioita niitäkin, jotka ovat saavuttaneet sikäli hallitsevan aseman, että kumoaminen olisi yksiselitteisesti vaarallista. Ihmiskunnan, tai sitten yksittäisen edun kannalta: miten milloinkin. No. Suhteellisuusteoria taitaa olla sieltä vaikemmasta päästä ainakin.;)

"Tai en tiedä. En seuraa mitään tiedejulkaisuja. Ehkä nykyaikana on jo jotain parempia selityksiä."

Ei. Ei ehkä vieläkään parempia selityksiä. En tiedä. En oikein usko.

"Rationaalisen mielen on siis otettava avuksi irrationaalinen mieli, minkä se on tukahduttanut. Irrationaalinen mieli on se, mikä auttaa ottamaan yksilötasolla yhden askelmitan sijasta useimpia askelmittoja kerrallaan. Irrationaalinen mieli on uskominen. En osaa kuvailla sitä millään muulla tavalla."

Uskominen hyvinkin, mutta uskominen viimekädessä mihin? Tämä lienee yksi niistä vaikeimmista ihmisyyden ( tai ylipäätään inhimilliseen ymmärrykseen liittyvistä) kysymyksistä.

"Oletko muuten miettinyt, että miksi tunnetaan kipua/tuskaa?"

Olen.;) Aikoinaan kun istuin letkuissa, ainoastaan opioidipohjaisten lääkkeiden poistaessa Kivun: kyllä mietin. En miettinyt mitään muuta, kuin "miksi". En löytänyt vastausta. Kun kipu katoaa, ihminen unohtaa sen. Kun se on läsnä, ihminen noteeraa sen. Kivun moniselitteisyys selittää ehkä itsepetoksenkin meissä, osaltaan. Joskus.;) Ehkä.

on pakkomiellettä. Onko rakkaus sitä?

sinä puhut kirjoitti:

on pakkomiellettä. Onko rakkaus sitä?

vanhemman rakkaus lapseensa on ihan muuta kuin pakkomiellettä. Jossain vaiheessa vanhemmat pystyvät katkaisemaan välinsä kokonaan ongelma aikuisiin lapsiin (ei kaikki), mutta ei se rakkaus ole kadonnut mitä lapsen syntymästä saakka on lapseensa kokenut ei se ole kadonnut. Se muisto on aina ja pysyy sydämessä!

Pakkomielle eli parisuhteen tukholma syndrooma on erikseen.

Rakkauden hinnaks voi määritellä kaiken, ja sen kuollessa menee jopa ylpeyskin

old_profile_1967 kirjoitti:

Rakkauden hinnaks voi määritellä kaiken, ja sen kuollessa menee jopa ylpeyskin

kuole mihinkään, niin jumaliste se satuttaa. Puristaa sydäntä lyttyy, sattuu vatsassa saakka. Sanoin kuvaamatonta sisäistä tuskaa, kuin sydän halkeaisi ja sisin räjähtäisi.

Toisaalta parhaimmillaan rakkaus antaa ja paljon. Fyysisesti/psyykkisesti ja sosiaalisesti...jne..

Danskuu kirjoitti:

kuole mihinkään, niin jumaliste se satuttaa. Puristaa sydäntä lyttyy, sattuu vatsassa saakka. Sanoin kuvaamatonta sisäistä tuskaa, kuin sydän halkeaisi ja sisin räjähtäisi.

Toisaalta parhaimmillaan rakkaus antaa ja paljon. Fyysisesti/psyykkisesti ja sosiaalisesti...jne..

Omistushalu on se mikä satuttaa. Halu omistaa jotain, mitä ei ole mahdollista omistaa. Tai pelko menettää jotain, mikä ei ole ikinä ollutkaan oma. Sama asia.

Mutta jokainen saa uskoa mitä haluaa ja mihin haluaa.

satuta. kirjoitti:

Omistushalu on se mikä satuttaa. Halu omistaa jotain, mitä ei ole mahdollista omistaa. Tai pelko menettää jotain, mikä ei ole ikinä ollutkaan oma. Sama asia.

Mutta jokainen saa uskoa mitä haluaa ja mihin haluaa.

Rakkaus ei olekaan omistamista ja kun rakastaa tarpeeksi, niin osaa ajatella myös toisen ihmisen parasta. Näin ollen osaa päästää irti, mutta mutta kun rakkaus ei sammu koskaan, jos näin tapahtuu ei, ei se ollut rakkautta, joskus ihminen on erehtyväinen ja sekoittaa ihastumisen/omistuksen ja vaikka tukholma syndroomassa elämisen rakkaudeksi ja kun näistä selviää, niin ajatellaan rakkaus sammui tai rakkaus ei kuole koskaan, mutta rakkauden kohde vain vaihtui.

Rakkaus säilyy sielussamme aina. Rakkaus sydämiimme suljetaan, sielussamme säilötään. Rakkaus on rakastamista hyvässä ja pahassa ja rakastaa voi monia ihmisiä/asioita eri tavoin.

Rakkaus hyväilee, rakkaus hellii, rakkaus kahlitsee, rakkaus satuttaa...rakkaus on kaikki.
Rakkaus on kokonaisvaltainen olotila. Sitä tunnetta vihaa ja rakastaa, yhtälailla.

satuta. kirjoitti:

Omistushalu on se mikä satuttaa. Halu omistaa jotain, mitä ei ole mahdollista omistaa. Tai pelko menettää jotain, mikä ei ole ikinä ollutkaan oma. Sama asia.

Mutta jokainen saa uskoa mitä haluaa ja mihin haluaa.

omista toista, niin miksi pettäminen sitten sattuu? Omistaminen tai halu omistaa ei silloin ole se, mikä satuttaa.

sen, ettei kirjoitti:

omista toista, niin miksi pettäminen sitten sattuu? Omistaminen tai halu omistaa ei silloin ole se, mikä satuttaa.

Joitakin kysymyksiä, mitkä voivat auttaa vastauksien löytymisissä. Oletko luopunut omistushalusta? Omistushalusta kokonaisuudessa?

ei ole vastauksia. kirjoitti:

Joitakin kysymyksiä, mitkä voivat auttaa vastauksien löytymisissä. Oletko luopunut omistushalusta? Omistushalusta kokonaisuudessa?

tee mieli olla miehen kanssa, jonka perään pitäisi katsella ja johon ei voisi luottaa. Haluan miehen joka on vapaaehtoisesti vain minun kanssani eli käytännössä on minun ilman, että mun tarvitsee omistaa häntä tai edes miettiä mitään omistamisjuttuja. ;)

että mun ei kirjoitti:

tee mieli olla miehen kanssa, jonka perään pitäisi katsella ja johon ei voisi luottaa. Haluan miehen joka on vapaaehtoisesti vain minun kanssani eli käytännössä on minun ilman, että mun tarvitsee omistaa häntä tai edes miettiä mitään omistamisjuttuja. ;)

halua. Se halu on ylittänyt himon. Se on aina mukavaa huomata.

Nyt voisin vaikka yrittää vastata kysymykseesikin. Olet todennäköisesti aika herkkä ihminen. Herkkä ihminen on aina vastaanottavaisempi kuin vähemmän herkkä. Herkkyyden mukana tulee aina kovuuskin. Kun herkkä ihminen tulee usein hyväksikäytetyksi, tulee esiin se kovuus. Se kovuus on toisenlainen, miksi sitä moni voisi luulla. Se kovuus ei ole vahingoittavaa laatua. Se kovuus on ehkä suojelevaa laatua. Suojelevaa silleen, ettei vahingoita toista. En tiedä. En voi olla varma. Tämä oli puhdas MuTu. Niin kuin seuraavakin. Et voisi tietää miltä toisesta tuntuu, jos et kuvittelisi itseään toisen asemaan. Miltä sinusta tuntuisi pettää. Pettää silloin kuin rakastaa toista. Se ei taida tuntua edes ajatuksissa hyvältä. Koska tiedät mitä toinen on tekemässä itselle. Ja silloin sattuu. Siinä olisi yksi mahdollisuus. Eikä se todennäköisesti ole ainoa.

on tervettä kirjoitti:

halua. Se halu on ylittänyt himon. Se on aina mukavaa huomata.

Nyt voisin vaikka yrittää vastata kysymykseesikin. Olet todennäköisesti aika herkkä ihminen. Herkkä ihminen on aina vastaanottavaisempi kuin vähemmän herkkä. Herkkyyden mukana tulee aina kovuuskin. Kun herkkä ihminen tulee usein hyväksikäytetyksi, tulee esiin se kovuus. Se kovuus on toisenlainen, miksi sitä moni voisi luulla. Se kovuus ei ole vahingoittavaa laatua. Se kovuus on ehkä suojelevaa laatua. Suojelevaa silleen, ettei vahingoita toista. En tiedä. En voi olla varma. Tämä oli puhdas MuTu. Niin kuin seuraavakin. Et voisi tietää miltä toisesta tuntuu, jos et kuvittelisi itseään toisen asemaan. Miltä sinusta tuntuisi pettää. Pettää silloin kuin rakastaa toista. Se ei taida tuntua edes ajatuksissa hyvältä. Koska tiedät mitä toinen on tekemässä itselle. Ja silloin sattuu. Siinä olisi yksi mahdollisuus. Eikä se todennäköisesti ole ainoa.

kokenut, mutta varmaankin jonkinlaista henkistä hyväksikäyttöä. Voin kuitenkin kuvitella, miten pahalta petetystä tuntuu.

Rakkaus on tarvittaessa kovaakin, myös itseä suojeleva rakkaus. Liian heikot tai myötäilevät ihmiset ovat niitä, jotka aiheuttavat murhetta muille olemalla liian vietävissä olevia.

en ole itse kirjoitti:

kokenut, mutta varmaankin jonkinlaista henkistä hyväksikäyttöä. Voin kuitenkin kuvitella, miten pahalta petetystä tuntuu.

Rakkaus on tarvittaessa kovaakin, myös itseä suojeleva rakkaus. Liian heikot tai myötäilevät ihmiset ovat niitä, jotka aiheuttavat murhetta muille olemalla liian vietävissä olevia.

tarve muiden silmissä ajaa monen tekemään kaikennäköistä, mitä henkilö itse ei ehkä haluaisi tehdä. Mitä enemmän hakee hyväksyntää muiden silmissä hinnalla millä hyvänsä, sen vähemmän hyväksyy itse itseään kunnes kadottaa sen minkä on.

Rakkaus suojelee itseään muuttumalla ensiksi vihaksi ja sen jälkeen asettuu lepotilaan välinpitämättömyyden muodossa, kunnes joku tai jokin taas herättää sen.

Rakkauden kovuus taas ilmenee rehellisyyden muodossa. Ei kauhisteluna, ei kaunisteluna vaan rehellisyytenä. Rehellisyys, niin hyvin kuuin jokainen sen osaa, on kovaa. Erityisesti silloin kuin sitä ei halua kertoa, silloin kuin sitä ei haluaa kuulla.

Petetty, silloin kuin siitä tuntuu pahalta, on paljon paremmassa asemassa kuin pettäjä kenestä ei tunnu pahalta. Koska silloin alkaa patoutuminen. Kuin padot murtuu, se tulva ei ole mikään pieni. Edelleen MuTu.

tulemisen kirjoitti:

tarve muiden silmissä ajaa monen tekemään kaikennäköistä, mitä henkilö itse ei ehkä haluaisi tehdä. Mitä enemmän hakee hyväksyntää muiden silmissä hinnalla millä hyvänsä, sen vähemmän hyväksyy itse itseään kunnes kadottaa sen minkä on.

Rakkaus suojelee itseään muuttumalla ensiksi vihaksi ja sen jälkeen asettuu lepotilaan välinpitämättömyyden muodossa, kunnes joku tai jokin taas herättää sen.

Rakkauden kovuus taas ilmenee rehellisyyden muodossa. Ei kauhisteluna, ei kaunisteluna vaan rehellisyytenä. Rehellisyys, niin hyvin kuuin jokainen sen osaa, on kovaa. Erityisesti silloin kuin sitä ei halua kertoa, silloin kuin sitä ei haluaa kuulla.

Petetty, silloin kuin siitä tuntuu pahalta, on paljon paremmassa asemassa kuin pettäjä kenestä ei tunnu pahalta. Koska silloin alkaa patoutuminen. Kuin padot murtuu, se tulva ei ole mikään pieni. Edelleen MuTu.

sitten jatkuu loputon patoutuminen ja elämästä vieraantuminen. Ihminen muuttuu piruksi.

murtuu tai kirjoitti:

sitten jatkuu loputon patoutuminen ja elämästä vieraantuminen. Ihminen muuttuu piruksi.

itsensä joutuu kohtaamaan. Kohtaamaan sellaisena kuin sillä kohtaamisen hetkellä on. Kulunut sanonta mutta itseään ei pakoon pääse.

Ja piruksi muuttuminen. On helpompi tulla piruksi kuin antaa itselle anteeksi erehdyksensä. Pirullisuus on kai monen mielestä sitä kovuutta ja monen mielestä siinä on jotain ihailtavaa. Peloissa ei ole mielestäni mitään ihailtavaa. Pirullisuus on ainoastaan yksi pelon valeasuista. Yksi tapa paeta itseään. Se vaan taitaa olla naamioista parhain ja monimuotoisin, mikä on monelle vaikeasti tunnistettava.

tai myöhemmin kirjoitti:

itsensä joutuu kohtaamaan. Kohtaamaan sellaisena kuin sillä kohtaamisen hetkellä on. Kulunut sanonta mutta itseään ei pakoon pääse.

Ja piruksi muuttuminen. On helpompi tulla piruksi kuin antaa itselle anteeksi erehdyksensä. Pirullisuus on kai monen mielestä sitä kovuutta ja monen mielestä siinä on jotain ihailtavaa. Peloissa ei ole mielestäni mitään ihailtavaa. Pirullisuus on ainoastaan yksi pelon valeasuista. Yksi tapa paeta itseään. Se vaan taitaa olla naamioista parhain ja monimuotoisin, mikä on monelle vaikeasti tunnistettava.

piruja aina välillä jossakin, jotka eivät anna anteeksi itselleen, koska eivät edes tiedosta omia virheitään. Taitavat kohdata kuoleman ennen itsensä kohtaamista. Pelkäävät itseään enemmän kuin kuolemaa. ;)

niitä vanhoja kirjoitti:

piruja aina välillä jossakin, jotka eivät anna anteeksi itselleen, koska eivät edes tiedosta omia virheitään. Taitavat kohdata kuoleman ennen itsensä kohtaamista. Pelkäävät itseään enemmän kuin kuolemaa. ;)

tulevat aina käsikädessä. On myös toisenlaisiakin vanhuksia. Kauniita sellaisia. Miten tunnistettaisi ne ilman niitä pirullisia? Jos halutaan tietää mikä on hyvä, täytyy hyväksyä myös pahan olemassaolo. Jos halutaan, että paha lakkaa, täytyy luopua myös hyvän tiedosta...

ja valkoinen kirjoitti:

tulevat aina käsikädessä. On myös toisenlaisiakin vanhuksia. Kauniita sellaisia. Miten tunnistettaisi ne ilman niitä pirullisia? Jos halutaan tietää mikä on hyvä, täytyy hyväksyä myös pahan olemassaolo. Jos halutaan, että paha lakkaa, täytyy luopua myös hyvän tiedosta...

paha voi olla asia, jota ei osata nähdä ja varoa. Joskus se on suojeluskin, ettei näe pahaa. Se mitä näkee ja mihin keskittyy tulee luokse. Jos keskittyy hyvään vetää luokseen hyviä asioita, jolloin paha jää huomaamatta. Se on sekä hyvä että paha asia. Itselle ja läheisille se voi olla hyvä, mutta laajemmin ajatellen ei ehkä niin hyvä.

tottuneelle kirjoitti:

paha voi olla asia, jota ei osata nähdä ja varoa. Joskus se on suojeluskin, ettei näe pahaa. Se mitä näkee ja mihin keskittyy tulee luokse. Jos keskittyy hyvään vetää luokseen hyviä asioita, jolloin paha jää huomaamatta. Se on sekä hyvä että paha asia. Itselle ja läheisille se voi olla hyvä, mutta laajemmin ajatellen ei ehkä niin hyvä.

varma, että pitäisikö... Teen sen nyt kuitenkin.

Hyvä ja paha on samanlainen illuusio kuin musta ja valkoinenkin. Hyvä ja paha on opittu, ihan niin kuin musta ja valkoinen. Jos ei oltaisi opittu hyvää ja pahaa, mustaa ja valkoista verbaalisesti niin kuin ollaan, me ei tiedettäisi mikä on hyvä ja mikä on paha. Ei tiedettäisi mikä on musta ja mikä valkoinen. Me koettaisi ne täysin eri tavalla. Sitä yritti Platonkin kertoa omassa luolavertauksessa. Meidän verbaalinen mieli muokkaa meidän kykyä kokea ympäröivää.

Hyvään tottuneelle(niin kuin se tottunut sen tietää) ei kehity vastus/sietokykyä sille pahalle. Silloin seuraukset ei ole parhaat mahdolliset kun sattuu kohtaamaan sen pahan. Silloin se ei tunnista sitä pahaa/epämiellyttävyyttä mitä kohtaisi. Silloin saattaisi hyvään tottunut luulla pahaakin hyväksi ja toimia sen mukaisesti. Rajoittuneesti, hyvää tarkoittaen mutta pahaa tehden.

Pahaan tottunut ei taas tunnistaisi hyvää siinä, missä hyvä olisi ja kokisi sen hyvänkin pahana. Se ilmenisi jatkuvana pessimisminä, negatiivisuutena, alistuneisuutena, agressioina, vainoharhaisuutena...

Kyllä me täällä ollaan kokemassa niin hyvää kuin pahaakin. Ja oppimassa erottamaan niitä toisista. Silloin kun aletaan havaitsemaan jossain läpeensä pahassakin jotain hyvää ja täydellisen hyvässä jotain pahaa, alkaa matkamme loppu häämöttää. Silloin alkaa olla aika ottaa seuraava askel. Seuraava askel kotiinpäin. Silloin aukeaa seuraava ovi...

nyt ihan kirjoitti:

varma, että pitäisikö... Teen sen nyt kuitenkin.

Hyvä ja paha on samanlainen illuusio kuin musta ja valkoinenkin. Hyvä ja paha on opittu, ihan niin kuin musta ja valkoinen. Jos ei oltaisi opittu hyvää ja pahaa, mustaa ja valkoista verbaalisesti niin kuin ollaan, me ei tiedettäisi mikä on hyvä ja mikä on paha. Ei tiedettäisi mikä on musta ja mikä valkoinen. Me koettaisi ne täysin eri tavalla. Sitä yritti Platonkin kertoa omassa luolavertauksessa. Meidän verbaalinen mieli muokkaa meidän kykyä kokea ympäröivää.

Hyvään tottuneelle(niin kuin se tottunut sen tietää) ei kehity vastus/sietokykyä sille pahalle. Silloin seuraukset ei ole parhaat mahdolliset kun sattuu kohtaamaan sen pahan. Silloin se ei tunnista sitä pahaa/epämiellyttävyyttä mitä kohtaisi. Silloin saattaisi hyvään tottunut luulla pahaakin hyväksi ja toimia sen mukaisesti. Rajoittuneesti, hyvää tarkoittaen mutta pahaa tehden.

Pahaan tottunut ei taas tunnistaisi hyvää siinä, missä hyvä olisi ja kokisi sen hyvänkin pahana. Se ilmenisi jatkuvana pessimisminä, negatiivisuutena, alistuneisuutena, agressioina, vainoharhaisuutena...

Kyllä me täällä ollaan kokemassa niin hyvää kuin pahaakin. Ja oppimassa erottamaan niitä toisista. Silloin kun aletaan havaitsemaan jossain läpeensä pahassakin jotain hyvää ja täydellisen hyvässä jotain pahaa, alkaa matkamme loppu häämöttää. Silloin alkaa olla aika ottaa seuraava askel. Seuraava askel kotiinpäin. Silloin aukeaa seuraava ovi...

tilanteessa paha ja paha voi olla hyvä. Siinä mielessä hyvä ja paha ovat suhteellisia asioita, mutta uskon myös absoluuttisen hyvän ja pahan olemassaoloon maailmassa. Ihminen joutuu melkein päivittäin tekemään kompromisseja hyvän ja pahan välillä, mutta tärkeintä kai olisi välttää valitsemasta pahaa tietoisesti, siis absoluuttista pahaa. Hyvyys liittyy oleellisesti totuuteen ja pahuus valheeseen. Siitä huolimatta voi olla joskus parempi heittää valkoinen valhe kuin kertoa raaka totuus päin naamaa. Missä menee raja mustan ja valkoisen välillä tai mistä harmaa alkaa jo olemaan mustaa, siinäpä on ihmisellä tasapainottelemista.

Voi olla niinkin, että hyvään tottunut välttää pahan vaistomaisesti tai paha ei vedä häntä puoleensa eikä hän vedä pahaa puoleensa. Paha kuitenkin on olemassa, ja jos kaikki ihmiset keskittyisivät vain hyvään, niin ei paha siitä lakkaisi olemasta, koska paha on itsekkyyttä, jota on jokaisessa. Myös hyvään keskittynyt on paha, jos hän keskittyy hyvään vain itsensä vuoksi. Ja vaikka ajattelisikin yhteisöllisesti, niin silti ihminen tekee virheitä tai on muuten vain tyhmä, mikä aiheuttaa pahaa maailmassa. :)

olla jossakin kirjoitti:

tilanteessa paha ja paha voi olla hyvä. Siinä mielessä hyvä ja paha ovat suhteellisia asioita, mutta uskon myös absoluuttisen hyvän ja pahan olemassaoloon maailmassa. Ihminen joutuu melkein päivittäin tekemään kompromisseja hyvän ja pahan välillä, mutta tärkeintä kai olisi välttää valitsemasta pahaa tietoisesti, siis absoluuttista pahaa. Hyvyys liittyy oleellisesti totuuteen ja pahuus valheeseen. Siitä huolimatta voi olla joskus parempi heittää valkoinen valhe kuin kertoa raaka totuus päin naamaa. Missä menee raja mustan ja valkoisen välillä tai mistä harmaa alkaa jo olemaan mustaa, siinäpä on ihmisellä tasapainottelemista.

Voi olla niinkin, että hyvään tottunut välttää pahan vaistomaisesti tai paha ei vedä häntä puoleensa eikä hän vedä pahaa puoleensa. Paha kuitenkin on olemassa, ja jos kaikki ihmiset keskittyisivät vain hyvään, niin ei paha siitä lakkaisi olemasta, koska paha on itsekkyyttä, jota on jokaisessa. Myös hyvään keskittynyt on paha, jos hän keskittyy hyvään vain itsensä vuoksi. Ja vaikka ajattelisikin yhteisöllisesti, niin silti ihminen tekee virheitä tai on muuten vain tyhmä, mikä aiheuttaa pahaa maailmassa. :)

jokainen kuitenkin luulee toimivansa oikein ja hyvin itsensä kannalta. Teki ne sitten mitä tahansa. Se on sitä pahimmanlaatuista tietämättömyyttä. Se, että luulee tietävän jotain mitä ei tiedä.

Absoluuttinen hyvä ja absoluuttinen paha... Ne on ja ei ole, ei ole ja on... Kun saavuttaa absoluuttisen hyvän, lakkaa hyvä ja paha olemasta. Silloin saavuttaa täydellisen tietämättömyyden tilan. Silloin puuttuu tieto hyvästä ja pahasta. Sitä voisi kai sanoa autuudeksi. En tiedä. Sellaiseksi kuvittelisin sen.

Absoluuttinen paha... Sekin voi ilmetä monella eri tavalla. Mutta absulouuttisen pahan tieto kantaa mukana myös absoluuttisen hyvän tietoa. Ne pitää toisensa tasapainossa. Keskellä niitä seisoo silloin sen tiedon kantaja valitsemassa. Valitsemassa sen hyvän ja pahan välillä. Sen tiedon heikompisieluinen kantaja valitsee pahan. Paha on houkuttelevaa. Pahaa tarjoaa näennäistä oikotietä hyvään mutta jättää kertomatta seurauksista pitemmällä tähtäimellä. Sen on sitä kuin yksi antoi ruoan, toinen kokin. Kaikki mikä maistuu hyvältä, ei ole välttämättä hyvää...

Vahvempisieluisempi tiedon kantaja valitsee sen toisen polun. Sekin on oikotie mutta vaatii hyvän tasapainoaistin, kulkeakseen siinä. Siksi se ei tunnu välttämättä oikotieltä, koska ei ole helppo oppia kävelemään sillä. Ei ole aina helppo kieltäytyä hyvän makuisesta ruoasta, jos tarjolla on kumpaakin laatua. Hyvänmakuista ja pelkästään hyvää, mikä ei maistu oikeastaan paljon millekkään.

Joo. Ne kummatkin on ja ei ole. Ne on niin kauan kun ollaan tietoisia ja lakkaa olemasta silloin kun tullaan tietoisuudeksi.

Sait minut ajattelemaan hiukan normaalia enemmän. Kiitos siitä. En väitä ylläolevaa en totuudeksi, en valheeksi vaan yhden tietämättömän pohdinnoiksi, mitkä voi olla kumpi tahansa, kummatkin niistä tai jotain sieltä väliltä...

tämän. Kuin monen muun luulet ymmärtäneen?

ymmärsin kirjoitti:

tämän. Kuin monen muun luulet ymmärtäneen?

en itse ymmärrä, miksi puhuin hinnasta abstraktissa mielessä, vaikka tarkoitin muita konkreettisia seurauksia kuin rahan menetystä (ja rahahan se abstraktio pitkälti on).

''''' kirjoitti:

en itse ymmärrä, miksi puhuin hinnasta abstraktissa mielessä, vaikka tarkoitin muita konkreettisia seurauksia kuin rahan menetystä (ja rahahan se abstraktio pitkälti on).

ole loppujen lopuksi aika pieni hinta siitä, että on saanut kokea rakkauden? Moni varakas ihminen ei saa ikinä kokea sitä vaikka kuin haluaisi. Todellista sellaista kuin ei taida olla mahdollista ostaa. Sellaista mikä tuntuu joka solussa.

rahan menetys kirjoitti:

ole loppujen lopuksi aika pieni hinta siitä, että on saanut kokea rakkauden? Moni varakas ihminen ei saa ikinä kokea sitä vaikka kuin haluaisi. Todellista sellaista kuin ei taida olla mahdollista ostaa. Sellaista mikä tuntuu joka solussa.

nimenomaan halusinkin sulkeistaa pois rahallisen hinnan, sillä ei rakkaudella ainakaan mun lompakossa ole ollut havaittavaa vaikutusta (sen sijaan näppejä on poltettu). Riskikään ei ole iso, kun ei ole naimisissa. :)

kohteliaisuus. Platon/Sokrates. Vitsi, vitsi.

Sanat, sanat. Harvoin ihmiset tulkitsee sanat, millä on jotain todellista merkitystä täysin samoin. Siinä tulee esiin aina se sanojen hankaluus. Jotenkin täytyy aina vaan yrittää pyydystää se ajatus niistä sanoista.

En usko, että mikään sellainen on mahdotonta. Uskon puutetta sanoisin. Tai mistä minä tiedän. Meidän elämässämme on paljon asioita, mitä on joskus pidetty mahdottomana silti erittäin todellisia nyt.

Joo se aloitteen teko. Siitä asiasta on tälläkin palstalla vääntöjä nähty. Mihinkään tulokseen kuitenkaan pääsemättä. Siinäkin taitaa salaisuus piillä siinä että mitään salaisuutta ei ole. Kaikki on juuri sitä miltä silloin kustakin tuntuu. Jos tunteet on syvemmät kuin tavanomainen fyysinen vetovoima, on jokainen silloin täysin aseeton. Jokainen on silloin täysin puolustuskyvytön toisen edessä. Silloin ei ole muuta mahdollisuutta kuin vaan luottaa ja uskoa... Ja sekin on pelottavaa.

Hyvää yötä.

tämäpä kirjoitti:

kohteliaisuus. Platon/Sokrates. Vitsi, vitsi.

Sanat, sanat. Harvoin ihmiset tulkitsee sanat, millä on jotain todellista merkitystä täysin samoin. Siinä tulee esiin aina se sanojen hankaluus. Jotenkin täytyy aina vaan yrittää pyydystää se ajatus niistä sanoista.

En usko, että mikään sellainen on mahdotonta. Uskon puutetta sanoisin. Tai mistä minä tiedän. Meidän elämässämme on paljon asioita, mitä on joskus pidetty mahdottomana silti erittäin todellisia nyt.

Joo se aloitteen teko. Siitä asiasta on tälläkin palstalla vääntöjä nähty. Mihinkään tulokseen kuitenkaan pääsemättä. Siinäkin taitaa salaisuus piillä siinä että mitään salaisuutta ei ole. Kaikki on juuri sitä miltä silloin kustakin tuntuu. Jos tunteet on syvemmät kuin tavanomainen fyysinen vetovoima, on jokainen silloin täysin aseeton. Jokainen on silloin täysin puolustuskyvytön toisen edessä. Silloin ei ole muuta mahdollisuutta kuin vaan luottaa ja uskoa... Ja sekin on pelottavaa.

Hyvää yötä.

oliko niinkään kohteliaisuus... ;)

Juu, senat menee helposti sakasin ja ymmärrys samoin. Taisin käsittää väärin mitä kirjoitit aiemmin tietoisuudeksi tulemisesta. Ehkä tarkoitit tietoiseksi tulemista tai sitten jotain muuta.

Onhan niitä kai ihmisiä, jotka pystyy irtautumaan ruumiistaan, eli mahdotonta ei lienee mikään; eri asia on, että haluaako itse edes kokea moista. Ehkä ei. Ehkä haluaa elää niin kuin täällä on tarkoituskin elää: ruumiissa kipuinen särkyineen ja muine tuntoineen ja niiden herättämine tunteineen.

Hyvää yötä

enpä tiedä kirjoitti:

oliko niinkään kohteliaisuus... ;)

Juu, senat menee helposti sakasin ja ymmärrys samoin. Taisin käsittää väärin mitä kirjoitit aiemmin tietoisuudeksi tulemisesta. Ehkä tarkoitit tietoiseksi tulemista tai sitten jotain muuta.

Onhan niitä kai ihmisiä, jotka pystyy irtautumaan ruumiistaan, eli mahdotonta ei lienee mikään; eri asia on, että haluaako itse edes kokea moista. Ehkä ei. Ehkä haluaa elää niin kuin täällä on tarkoituskin elää: ruumiissa kipuinen särkyineen ja muine tuntoineen ja niiden herättämine tunteineen.

Hyvää yötä

tietoiseksi tulemisessa otettu ensimmäisen hengenvedon aikana. Silloin joudutaan ensimmäisen kerran tekemään jotain itse henkemme ylläpitämiseksi. Sehän on todella pelottavaa. Kuvittelisin niin.

Meissä on paljon kaikkea, mitä me ei tiedosteta tietoisesti. Hyvin paljon. Tarkoitin tietoisuudeksi tulemisella sitä kun ollaan täysin tietoisia itsestämme. Kuin moni on tietoinen itsestä edes fyysisesti? Jos oltaisi niin lääkäreitä tarvittaisi tässä maailmassa huomattavasti vähemmän. Kuin moni on tietoinen omasta spirituaalisuudesta, eteerisyydestä, mentaalisuudesta? Eikä siinäkään taida olla vielä kaikki. Ei voi olla. Mutta ei kaikkea välttämättä tarvitse tietää. Kun saa tietää, häviää taika. Häviää se elämän lumous. Se on hinta, minkä itsensä tiedostamisesta joutuu maksamaan. Onko enää rakkaudessakaan enää taikaa, kun tietää mikä on rakkaus? En tiedä. En ole enää kokenut sitä mystisenä ja taianomaisena sen jälkeen kun sain tietää... Jäljelle on jäänyt jotain, mitä olen ylempänä yrittänyt kuvailla. Ainoa mikä on kai tehtävissä odottaa sitä täydellistä tietämättömyyden tilaa. Sekin tulee omia aikojaan. Silloin kuin aika on oikea, silloin kun olen valmis siihen.

Sanat ei ole mitään muuta kuin jonkinlainen työkalu meille. Ehkä vaikein, mitä ihmisinä ollaan luotu. Ei ole helppoa oppia käyttämään niitä. Tämäkin on yksi hyvä tapa oppia käyttämään niitä. Omien ajatusten kirjoittaminen on kenties parhaimpia tapoja oppia käyttämään sanoja edes jokseenkin ymmärrettävästi. Toivottavasti olen jo oppinut jotain tässäkin viestien vaihdossa.

ensiaskel kirjoitti:

tietoiseksi tulemisessa otettu ensimmäisen hengenvedon aikana. Silloin joudutaan ensimmäisen kerran tekemään jotain itse henkemme ylläpitämiseksi. Sehän on todella pelottavaa. Kuvittelisin niin.

Meissä on paljon kaikkea, mitä me ei tiedosteta tietoisesti. Hyvin paljon. Tarkoitin tietoisuudeksi tulemisella sitä kun ollaan täysin tietoisia itsestämme. Kuin moni on tietoinen itsestä edes fyysisesti? Jos oltaisi niin lääkäreitä tarvittaisi tässä maailmassa huomattavasti vähemmän. Kuin moni on tietoinen omasta spirituaalisuudesta, eteerisyydestä, mentaalisuudesta? Eikä siinäkään taida olla vielä kaikki. Ei voi olla. Mutta ei kaikkea välttämättä tarvitse tietää. Kun saa tietää, häviää taika. Häviää se elämän lumous. Se on hinta, minkä itsensä tiedostamisesta joutuu maksamaan. Onko enää rakkaudessakaan enää taikaa, kun tietää mikä on rakkaus? En tiedä. En ole enää kokenut sitä mystisenä ja taianomaisena sen jälkeen kun sain tietää... Jäljelle on jäänyt jotain, mitä olen ylempänä yrittänyt kuvailla. Ainoa mikä on kai tehtävissä odottaa sitä täydellistä tietämättömyyden tilaa. Sekin tulee omia aikojaan. Silloin kuin aika on oikea, silloin kun olen valmis siihen.

Sanat ei ole mitään muuta kuin jonkinlainen työkalu meille. Ehkä vaikein, mitä ihmisinä ollaan luotu. Ei ole helppoa oppia käyttämään niitä. Tämäkin on yksi hyvä tapa oppia käyttämään niitä. Omien ajatusten kirjoittaminen on kenties parhaimpia tapoja oppia käyttämään sanoja edes jokseenkin ymmärrettävästi. Toivottavasti olen jo oppinut jotain tässäkin viestien vaihdossa.

liikaa päässään tai liikaa kropassaan. Meditoijat tai muuten liikaa analysoivat ja täyspäiväiset urheilijat tai kehonpalvojat. Saman kolikon kääntöpuolia eikä kumpikaan oikeastaan toisiaan parempia. On pinnallisuutta keskittyä vain yhteen puoleen ihmisessä ja jättää kokonaisuus huomiotta. Pidän meditoijia yhtä pinnallisina kuin kehonrakentajia, koska molemmat pakenevat itseään: toinen sfääreihin ja toinen fyysisyyteen. Onhan niitä monia muitakin pakenemiskeinoja kuten tiede ja uskonnot. Mitä paetaan? Tunteitapa tietenkin ja totuutta itsestä ja maailmasta. Totuus on tuskallista kohdata, vaikka lopulta se onkin kaikkein vapauttavin kokemus elämässä. Olen itsekin paennut tunteitani ja asunut liikaa päässäni. Siitä voi onneksi parantua kuuntelemalla kehoa ja pääsemällä eroon sen jännityksistä. Tunteet patoutuvat kehoon jännityksiksi ja sairauksiksi.

Jotenkin tunteet ja keho liittyvät niin oleellisesti yhteen, että se on ainakin vielä mulle tarpeeksi suuri taika elämässä. Myös rakkautta en osaa täysin tiedostaa. Voin ymmärtää, miksi rakastun tietyntyyppiseen ihmiseen ja mikä laukaisee minussa rakastumisen, mutta rakkaus on jotakin paljon suurempaa. Sitä on liian vähän maailmassa, mutta toisaalta hyvinkin paljon. Rakkautta on kaikkialla jos osaa nähdä.

Miksi korostan niin paljon fyysisyyttä henkisyyden edelle suorastaan.. koska mielestäni fyysisyydestä pitää ottaa kaikki irti mitä otettavissa on kehittyäkseen ihmisenä. Fyysisyys nimenomaan on meidän mahdollisuutemme tai työkalumme kehittyä täällä maailmassa. Jokainen irtaantuu ruumiistaan kuollessaan, joten miksi kiirehtiä kehitystä ja yrittää hypätä itselleen liian korkeille tasoille? Siinä on jotakin ahneutta ja itsestään liikaa luulemista.

Olen tavannut muutamia semmoisia kiirehtiviä ihmisiä, jotka eivät elämällään kuitenkaan osoita todeksi sitä henkistä tasoa, mistä niin kohkaavat. Nöyryys puuttuu.

Anteeksi tämä saarna, mutta tulipahan kirjoitettua.

ihmiset elävät kirjoitti:

liikaa päässään tai liikaa kropassaan. Meditoijat tai muuten liikaa analysoivat ja täyspäiväiset urheilijat tai kehonpalvojat. Saman kolikon kääntöpuolia eikä kumpikaan oikeastaan toisiaan parempia. On pinnallisuutta keskittyä vain yhteen puoleen ihmisessä ja jättää kokonaisuus huomiotta. Pidän meditoijia yhtä pinnallisina kuin kehonrakentajia, koska molemmat pakenevat itseään: toinen sfääreihin ja toinen fyysisyyteen. Onhan niitä monia muitakin pakenemiskeinoja kuten tiede ja uskonnot. Mitä paetaan? Tunteitapa tietenkin ja totuutta itsestä ja maailmasta. Totuus on tuskallista kohdata, vaikka lopulta se onkin kaikkein vapauttavin kokemus elämässä. Olen itsekin paennut tunteitani ja asunut liikaa päässäni. Siitä voi onneksi parantua kuuntelemalla kehoa ja pääsemällä eroon sen jännityksistä. Tunteet patoutuvat kehoon jännityksiksi ja sairauksiksi.

Jotenkin tunteet ja keho liittyvät niin oleellisesti yhteen, että se on ainakin vielä mulle tarpeeksi suuri taika elämässä. Myös rakkautta en osaa täysin tiedostaa. Voin ymmärtää, miksi rakastun tietyntyyppiseen ihmiseen ja mikä laukaisee minussa rakastumisen, mutta rakkaus on jotakin paljon suurempaa. Sitä on liian vähän maailmassa, mutta toisaalta hyvinkin paljon. Rakkautta on kaikkialla jos osaa nähdä.

Miksi korostan niin paljon fyysisyyttä henkisyyden edelle suorastaan.. koska mielestäni fyysisyydestä pitää ottaa kaikki irti mitä otettavissa on kehittyäkseen ihmisenä. Fyysisyys nimenomaan on meidän mahdollisuutemme tai työkalumme kehittyä täällä maailmassa. Jokainen irtaantuu ruumiistaan kuollessaan, joten miksi kiirehtiä kehitystä ja yrittää hypätä itselleen liian korkeille tasoille? Siinä on jotakin ahneutta ja itsestään liikaa luulemista.

Olen tavannut muutamia semmoisia kiirehtiviä ihmisiä, jotka eivät elämällään kuitenkaan osoita todeksi sitä henkistä tasoa, mistä niin kohkaavat. Nöyryys puuttuu.

Anteeksi tämä saarna, mutta tulipahan kirjoitettua.

väitä sinulle yhtään vastaan. Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Jos fyysinen keho ei voi hyvin, ei voi mikään muukaan osa meistä hyvin. Fyysinen kehomme on meidän sielumme fyysinen muoto. Sitä ei saisi missään nimessä pahoinpidellä. Päinvastoin. Siitä täytyy huolehtia kokonaisvaltaisesti. Silloin kun fyysinen kehomme on hyvin hoidettu, se antaa meille monia lipsahduksia anteeksi. Kun pidetään huolta siitä, se pitää huolen meistä.

Fyysinen keho täytyy oppia tuntemaan. Täytyy oppia "näkemään" fyysinen keho sisältä käsin. keinoja siihen on lukemattomia. Jokainen löytää itselle sopivan sellaisen. Ei ole ainoastaan yhtä tiettyä...

ps. En ole ihan sellainen Buddha-ukko, miksi minut voisi täällä mieltää.

ihmiset elävät kirjoitti:

liikaa päässään tai liikaa kropassaan. Meditoijat tai muuten liikaa analysoivat ja täyspäiväiset urheilijat tai kehonpalvojat. Saman kolikon kääntöpuolia eikä kumpikaan oikeastaan toisiaan parempia. On pinnallisuutta keskittyä vain yhteen puoleen ihmisessä ja jättää kokonaisuus huomiotta. Pidän meditoijia yhtä pinnallisina kuin kehonrakentajia, koska molemmat pakenevat itseään: toinen sfääreihin ja toinen fyysisyyteen. Onhan niitä monia muitakin pakenemiskeinoja kuten tiede ja uskonnot. Mitä paetaan? Tunteitapa tietenkin ja totuutta itsestä ja maailmasta. Totuus on tuskallista kohdata, vaikka lopulta se onkin kaikkein vapauttavin kokemus elämässä. Olen itsekin paennut tunteitani ja asunut liikaa päässäni. Siitä voi onneksi parantua kuuntelemalla kehoa ja pääsemällä eroon sen jännityksistä. Tunteet patoutuvat kehoon jännityksiksi ja sairauksiksi.

Jotenkin tunteet ja keho liittyvät niin oleellisesti yhteen, että se on ainakin vielä mulle tarpeeksi suuri taika elämässä. Myös rakkautta en osaa täysin tiedostaa. Voin ymmärtää, miksi rakastun tietyntyyppiseen ihmiseen ja mikä laukaisee minussa rakastumisen, mutta rakkaus on jotakin paljon suurempaa. Sitä on liian vähän maailmassa, mutta toisaalta hyvinkin paljon. Rakkautta on kaikkialla jos osaa nähdä.

Miksi korostan niin paljon fyysisyyttä henkisyyden edelle suorastaan.. koska mielestäni fyysisyydestä pitää ottaa kaikki irti mitä otettavissa on kehittyäkseen ihmisenä. Fyysisyys nimenomaan on meidän mahdollisuutemme tai työkalumme kehittyä täällä maailmassa. Jokainen irtaantuu ruumiistaan kuollessaan, joten miksi kiirehtiä kehitystä ja yrittää hypätä itselleen liian korkeille tasoille? Siinä on jotakin ahneutta ja itsestään liikaa luulemista.

Olen tavannut muutamia semmoisia kiirehtiviä ihmisiä, jotka eivät elämällään kuitenkaan osoita todeksi sitä henkistä tasoa, mistä niin kohkaavat. Nöyryys puuttuu.

Anteeksi tämä saarna, mutta tulipahan kirjoitettua.

Mitä jos on käynyt kaiken tämän läpi jo ennenkin? Useammin kuin kerran? Mitä, jos ei halua enää uudestaan käydä läpi jo moneen kertaan koettua. Tämäkin on vaan jonkinlainen aavistus, jonkinlainen MuTu. Se on vaan kulkenut mukanani todella kauan. Muuttumattomana.

Mitä jos.. kirjoitti:

Mitä jos on käynyt kaiken tämän läpi jo ennenkin? Useammin kuin kerran? Mitä, jos ei halua enää uudestaan käydä läpi jo moneen kertaan koettua. Tämäkin on vaan jonkinlainen aavistus, jonkinlainen MuTu. Se on vaan kulkenut mukanani todella kauan. Muuttumattomana.

ei jaksaisi käydä enää uudestaan läpi asioita, niin silloin ei varmaankaan tarvitse enää kauan käydä niitä läpi. Loogisesti ajatellen se on noin. Toisaalta voihan ajatella niinkin, että joutuu käymään juuri sen jaksamattomuuden takia niin kauan aikaa läpi, että jaksaa mukisematta ;) tehdä mitä täytyy. Suurin osa ihmisistä ei jaksa käydä läpi itseään rasittavia asioita, jotka siksi mieltää turhiksi tai alempiarvoisiksi. Siksipä he eivätkään kehity samassa määrin kuin ne, jotka jaksavat sinnikkäästi käydä läpi vaikka miten "tylsiä" juttuja. Juuri niiden rasittavien asioiden tekeminen erottaa kehittyneen ihmisen kehittymättömästä, ei niinkään hienojen ja suurenmoisten asioiden osaaminen.

Itse uskon jälleensyntymisen sijaan tunteiden ja tapahtumien periytymiseen sukupolvien takaa. Siitä on jotakin tieteellistäkin todistusta saatu aikaan. Jokin asia, paikka, aikakausi jne. tuntuu niin tutulta, aivan kuin olisi itse elänyt jossakin muussa ulottuvuudessa tai ajassa toista elämää, vaikka kyse onkin omien sukulaisten kokemuksista.

on, että kirjoitti:

ei jaksaisi käydä enää uudestaan läpi asioita, niin silloin ei varmaankaan tarvitse enää kauan käydä niitä läpi. Loogisesti ajatellen se on noin. Toisaalta voihan ajatella niinkin, että joutuu käymään juuri sen jaksamattomuuden takia niin kauan aikaa läpi, että jaksaa mukisematta ;) tehdä mitä täytyy. Suurin osa ihmisistä ei jaksa käydä läpi itseään rasittavia asioita, jotka siksi mieltää turhiksi tai alempiarvoisiksi. Siksipä he eivätkään kehity samassa määrin kuin ne, jotka jaksavat sinnikkäästi käydä läpi vaikka miten "tylsiä" juttuja. Juuri niiden rasittavien asioiden tekeminen erottaa kehittyneen ihmisen kehittymättömästä, ei niinkään hienojen ja suurenmoisten asioiden osaaminen.

Itse uskon jälleensyntymisen sijaan tunteiden ja tapahtumien periytymiseen sukupolvien takaa. Siitä on jotakin tieteellistäkin todistusta saatu aikaan. Jokin asia, paikka, aikakausi jne. tuntuu niin tutulta, aivan kuin olisi itse elänyt jossakin muussa ulottuvuudessa tai ajassa toista elämää, vaikka kyse onkin omien sukulaisten kokemuksista.

mahdotonta. En sulje mitään vaihtoehtoa pois. Tietynlaista päättämättömyyttä siis. Toisaalta taas aina avoin uusille näkemyksille.

Hienojen ja suurenmoisten asioiden osaaminen? Mitkä ne on? Minä en tiedä. Osaan kai jotain. Jotenkin. Tai osaanko? Jonkun mielestä osaan ja toisen mielestä en. Ota nyt siitäkin selvää. Aina löytyy joku, joka osaa paremmin.

Kyllä se nöyryys mistä puhuit on tärkeää. Se puuttuu liian monelta. Kiitollisuus. Kun löytää sen, moni asia elämässä kokee muutoksen.

Rasittavien asioiden tekeminen? Mitkä ovat rasittavat asiat? Vastuu kenties? Vastuu omista valinnoista. Voiko olla mitään rasittavampaa kuin se?

Miksi se periytyminen sukupulvien takaa ei voisi olla yksi jälleensyntymisen muodoista? Tiede kykenee todistamaan jotain pientä, mikä on vaan pisara valtameressä. Nykyajan kehitysvauhtia seuraten, taitaa tiedekin ottaa jättiharppauksen eteenpäin. Mutta sitä ei tapahdu ennen kuin kaupallisuus, politiikka ja muu ylimääräinen erotetaan tieteestä. Silloin kun tiede saa itsenäisyytensä niistä.

ei ole edelleenkään kirjoitti:

mahdotonta. En sulje mitään vaihtoehtoa pois. Tietynlaista päättämättömyyttä siis. Toisaalta taas aina avoin uusille näkemyksille.

Hienojen ja suurenmoisten asioiden osaaminen? Mitkä ne on? Minä en tiedä. Osaan kai jotain. Jotenkin. Tai osaanko? Jonkun mielestä osaan ja toisen mielestä en. Ota nyt siitäkin selvää. Aina löytyy joku, joka osaa paremmin.

Kyllä se nöyryys mistä puhuit on tärkeää. Se puuttuu liian monelta. Kiitollisuus. Kun löytää sen, moni asia elämässä kokee muutoksen.

Rasittavien asioiden tekeminen? Mitkä ovat rasittavat asiat? Vastuu kenties? Vastuu omista valinnoista. Voiko olla mitään rasittavampaa kuin se?

Miksi se periytyminen sukupulvien takaa ei voisi olla yksi jälleensyntymisen muodoista? Tiede kykenee todistamaan jotain pientä, mikä on vaan pisara valtameressä. Nykyajan kehitysvauhtia seuraten, taitaa tiedekin ottaa jättiharppauksen eteenpäin. Mutta sitä ei tapahdu ennen kuin kaupallisuus, politiikka ja muu ylimääräinen erotetaan tieteestä. Silloin kun tiede saa itsenäisyytensä niistä.

tai tajuaminen, minkälaisten asioiden tahansa. Ne jotka jaksaa puurtaa, kehittyy. Pätee mihin tahansa asiaan tai ymmärtämiseen, mun mielestä. Jotkut asiat tulee joillekin tietty ihan ilmaseksi, mutta ei kenellekään kaikki.

Vastuu voi olla rasittavaa ja vastuuttomuus houkuttaa. Mikä tahansa, mikä ei ole niin hirveän mielenkiintoista tai heti palkitsevaa voi olla rasittavaa. Pitkäjänteisyys. Monilla on tosi matala kyllästysmiskynnys.

Em mä tiedä, miksei minuun uppoa tuo jälleensyntymäajatus. Ihan mutu-tuntumalla täytyy sanoa, ettei nappaa. Miksi ihmisen pitäisi syntyä niin monta kertaa tänne suhtkoht yksinkertaiseen maailmaan? Elämän eri muodot kokonaisuudessaan on sitten toinen asia. Mielestäni kerran täällä olo riittää jokaiselle, oli sitten minkälainen ihminen tahansa ja kehittyi tai ei. Mun mielestä pointti on just siinä, että tämä on vain hetkellistä ja ajallista ja jokaisen vastuulla on itse päättää, miten aikansa käyttää. Jos tänne joutuisi tai voisi aina tulla uudestaan ja uudestaan, niin mitään vastuuta itsestä ei oikeastaan olisikaan. Jokainen voi kehittyä tuhannessa vuodessa buddhaksi jos haluaa. Mutta kukapa tänne syntynyt haluaa? Nekin, jotka länsimaissa harrastavat buddhalaisuutta ovat aivan yhtä pinnallisia ellei enemmänkin, kuin kaikki muut ihmiset. Näin olen kokenut. Paljon melua tyhjästä.

osaaminen kirjoitti:

tai tajuaminen, minkälaisten asioiden tahansa. Ne jotka jaksaa puurtaa, kehittyy. Pätee mihin tahansa asiaan tai ymmärtämiseen, mun mielestä. Jotkut asiat tulee joillekin tietty ihan ilmaseksi, mutta ei kenellekään kaikki.

Vastuu voi olla rasittavaa ja vastuuttomuus houkuttaa. Mikä tahansa, mikä ei ole niin hirveän mielenkiintoista tai heti palkitsevaa voi olla rasittavaa. Pitkäjänteisyys. Monilla on tosi matala kyllästysmiskynnys.

Em mä tiedä, miksei minuun uppoa tuo jälleensyntymäajatus. Ihan mutu-tuntumalla täytyy sanoa, ettei nappaa. Miksi ihmisen pitäisi syntyä niin monta kertaa tänne suhtkoht yksinkertaiseen maailmaan? Elämän eri muodot kokonaisuudessaan on sitten toinen asia. Mielestäni kerran täällä olo riittää jokaiselle, oli sitten minkälainen ihminen tahansa ja kehittyi tai ei. Mun mielestä pointti on just siinä, että tämä on vain hetkellistä ja ajallista ja jokaisen vastuulla on itse päättää, miten aikansa käyttää. Jos tänne joutuisi tai voisi aina tulla uudestaan ja uudestaan, niin mitään vastuuta itsestä ei oikeastaan olisikaan. Jokainen voi kehittyä tuhannessa vuodessa buddhaksi jos haluaa. Mutta kukapa tänne syntynyt haluaa? Nekin, jotka länsimaissa harrastavat buddhalaisuutta ovat aivan yhtä pinnallisia ellei enemmänkin, kuin kaikki muut ihmiset. Näin olen kokenut. Paljon melua tyhjästä.

ei ole. Katsoi asia miteen päin tahansa. Olet oikeassa siinä.

En minäkään tiedä siitä jälleensyntymisestä mitään varmaa. En tiedä siitä oikeastaan sen enempää kuin sinäkään. Se taas mistä olen melkoisen varma, on se, että kaikki jatkaa olemassaoloaan josaain muodossa. Ja kun jokin jatkaa olemassaoloaan, se myös elää. Se on minun mielipiteeni toistaiseksi vastoin parempaa tietoa.

Miksi pitää harrastaa buddhalaisuutta tai mitään muutakaan uskonnonsuuntausta? Miksi se jonkinlainen uskonnollisuus ei voi olla täysin henkilökohtaista? Ilman mitään oppeja ja aatteita. Tarvitaanko siihen mitään oppeja? Ymmärtääkseen, että ollaan osa kokonaisuutta, että ollaan osa luontoa? Miksi ei voisi kiinnostua itsestä? Miksi ei saisi haluta oppia tuntemaan itsensä? Miksi pitäisi yrittää tutkia jotain kaukaista ja saavuttamatonta(?), jos ei tunne sitä lähintä lähimmäistäkään? Onko suurudenhulluutta, jos haluaa oppia tuntemaan itsensä ilman mitään halua tavoittaa sitä kautta aineellista hyötyä, asemaa yhteiskunnassa jne? Minulla ei niitä ole. Enkä niitä halua. Mitä minä niillä tekisin? En ole ikinä halunutkaan.

Ei Buddhaksi tarvitse kenenkään kehittyä. Jokainen on jo sitä. Se on vaan piilossa siinä ympyrän keskellä.

Olisikohan aistittavissa hiukan väittelyn halua? Toivottavasti erehdyn. Keskustelu on aina mukavampaa kuin väittely.

Hyvää yötä.

ateriaa kirjoitti:

ei ole. Katsoi asia miteen päin tahansa. Olet oikeassa siinä.

En minäkään tiedä siitä jälleensyntymisestä mitään varmaa. En tiedä siitä oikeastaan sen enempää kuin sinäkään. Se taas mistä olen melkoisen varma, on se, että kaikki jatkaa olemassaoloaan josaain muodossa. Ja kun jokin jatkaa olemassaoloaan, se myös elää. Se on minun mielipiteeni toistaiseksi vastoin parempaa tietoa.

Miksi pitää harrastaa buddhalaisuutta tai mitään muutakaan uskonnonsuuntausta? Miksi se jonkinlainen uskonnollisuus ei voi olla täysin henkilökohtaista? Ilman mitään oppeja ja aatteita. Tarvitaanko siihen mitään oppeja? Ymmärtääkseen, että ollaan osa kokonaisuutta, että ollaan osa luontoa? Miksi ei voisi kiinnostua itsestä? Miksi ei saisi haluta oppia tuntemaan itsensä? Miksi pitäisi yrittää tutkia jotain kaukaista ja saavuttamatonta(?), jos ei tunne sitä lähintä lähimmäistäkään? Onko suurudenhulluutta, jos haluaa oppia tuntemaan itsensä ilman mitään halua tavoittaa sitä kautta aineellista hyötyä, asemaa yhteiskunnassa jne? Minulla ei niitä ole. Enkä niitä halua. Mitä minä niillä tekisin? En ole ikinä halunutkaan.

Ei Buddhaksi tarvitse kenenkään kehittyä. Jokainen on jo sitä. Se on vaan piilossa siinä ympyrän keskellä.

Olisikohan aistittavissa hiukan väittelyn halua? Toivottavasti erehdyn. Keskustelu on aina mukavampaa kuin väittely.

Hyvää yötä.

ollakin, että jokainen oman kiinnotuksensa mukaan hakee vastausta kysymykseen miksi elää täällä. Jotkut ei välitä kysyä sitä kysymystä lainkaan ja se on heidän ratkaisunsa. En halua väitellä asioista siinä mielessä, etten suvaitsisi jokaisen tekevän omat ratkaisunsa enkä muutenkaan tarkoittanut henkilökohtaisesti kritisoida esim. sinua.

Ei mua haittaa, jos joku harrastaa buddhalaisuutta tai kristinuskoa omistaen paljon rahaa, kun tietääkseni molemmissa uskonnoissa oleellinen asia on elää hyvinkin vaatimattomasti. Tuo oli vain yksi esimerkki. Huvittavaa se voi kuitenkin olla mielestäni, jollakin tapaa. Mutta jokainen tekee parhaansa, enkä mä ole yhtään sen parempi tai kehittyneempi kuin kukaan muukaan. Se ei kuitenkaan estä mua esittämästä mielipiteitä.

Tärkeintä kai olisi, että jokaisella on mahdollisuuksiensa mukaan hyvä olla itsensä ja muiden kanssa. Jos ns. henkinen kehittyminen tähtää siihen, niin se riittää, ainakin mulle.

Päivänjatkoa

sen kuuluu kirjoitti:

ollakin, että jokainen oman kiinnotuksensa mukaan hakee vastausta kysymykseen miksi elää täällä. Jotkut ei välitä kysyä sitä kysymystä lainkaan ja se on heidän ratkaisunsa. En halua väitellä asioista siinä mielessä, etten suvaitsisi jokaisen tekevän omat ratkaisunsa enkä muutenkaan tarkoittanut henkilökohtaisesti kritisoida esim. sinua.

Ei mua haittaa, jos joku harrastaa buddhalaisuutta tai kristinuskoa omistaen paljon rahaa, kun tietääkseni molemmissa uskonnoissa oleellinen asia on elää hyvinkin vaatimattomasti. Tuo oli vain yksi esimerkki. Huvittavaa se voi kuitenkin olla mielestäni, jollakin tapaa. Mutta jokainen tekee parhaansa, enkä mä ole yhtään sen parempi tai kehittyneempi kuin kukaan muukaan. Se ei kuitenkaan estä mua esittämästä mielipiteitä.

Tärkeintä kai olisi, että jokaisella on mahdollisuuksiensa mukaan hyvä olla itsensä ja muiden kanssa. Jos ns. henkinen kehittyminen tähtää siihen, niin se riittää, ainakin mulle.

Päivänjatkoa

olla itsensä kanssa, ei voi olla hyvä kenenkään muunkaan kanssa. Jos ei rakasta itseään, ei kykene rakastamaan toistakaan. Jos ei kohtele itseään hyvin, ei pysty kohtelemaan muitakaan kovin hyvin. Miten kohtelet muita, kertoo sen miten kohtelet itseään.

Päivänjatkoja sinullekin.

ei ole hyvä kirjoitti:

olla itsensä kanssa, ei voi olla hyvä kenenkään muunkaan kanssa. Jos ei rakasta itseään, ei kykene rakastamaan toistakaan. Jos ei kohtele itseään hyvin, ei pysty kohtelemaan muitakaan kovin hyvin. Miten kohtelet muita, kertoo sen miten kohtelet itseään.

Päivänjatkoja sinullekin.

menee.

Toivottavasti en ole kohdellut sinua huonosti. =)
Mulla ei ole tapana kehuskella pahemmin tuntemattomia miehiä (käsitin, että olet mies), koska siitä tulee väärinkäsityksiä. En osaa muuttaa käytöstäni netissä.

Luultavasti kenelläkään ei itsensä rakastamisen määrä ole vakio, vaan se vaihtelee sisäisten ja ulkoisten tapahtumien ja impulssien myötä. Vanhemmiten tulee tietysti tasapainoisemmaksi tässäkin asiassa.

noin se kirjoitti:

menee.

Toivottavasti en ole kohdellut sinua huonosti. =)
Mulla ei ole tapana kehuskella pahemmin tuntemattomia miehiä (käsitin, että olet mies), koska siitä tulee väärinkäsityksiä. En osaa muuttaa käytöstäni netissä.

Luultavasti kenelläkään ei itsensä rakastamisen määrä ole vakio, vaan se vaihtelee sisäisten ja ulkoisten tapahtumien ja impulssien myötä. Vanhemmiten tulee tietysti tasapainoisemmaksi tässäkin asiassa.

Miten voi kohdella huonosti sellaista, joka ei kohtele itseään huonosti?

Jaa. Että itsensä rakastaminen ei olisi vakio? Enpä tiedä. Minkälaista on itsensä rakastaminen? Alkaisiko sekin itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on? Jos hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen... Olisiko se sittenkin vakio? En tiedä. Spekuloin ajatuksella.

Mies? Mistä sellaisen käsityksen sait? En ole tiettävästi maininut sukupuoltani tässä keskustelussa. Joo. Olen kyllä. Tai ainakin näytän joltain miehentapaiselta.

on turha. kirjoitti:

Miten voi kohdella huonosti sellaista, joka ei kohtele itseään huonosti?

Jaa. Että itsensä rakastaminen ei olisi vakio? Enpä tiedä. Minkälaista on itsensä rakastaminen? Alkaisiko sekin itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on? Jos hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen... Olisiko se sittenkin vakio? En tiedä. Spekuloin ajatuksella.

Mies? Mistä sellaisen käsityksen sait? En ole tiettävästi maininut sukupuoltani tässä keskustelussa. Joo. Olen kyllä. Tai ainakin näytän joltain miehentapaiselta.

kohtelua joltakin, mutta oma valintahan se on, miten huonoon kohteluun suhtautuu.

En usko, että kenenkään itsensä rakastaminen on vakio tai sitten henkilö ei näe itseään realistisesti. Hyväksyminen ei tule automaattisesti vaan se on joskus työn takana. Ainakaan minä en ole koskaan tavannut täydellistä ihmistä. Täydellinen ihminen on mielestäni semmoinen, joka hyväksyy itsensä täydellisesti, myös virheensä ja vikansa ilman minkäänlaisia negatiivisia tunteita tai halua muuttua. Täydellinen ihminen on oikeastaan tunteeton ihminen siinä mielessä. Onneksi maailmassa ei ole täydellisiä ihmisiä. :)

Jotenkin tiesin, että olet mies tai jokin miehentapainen.

saada huonoa kirjoitti:

kohtelua joltakin, mutta oma valintahan se on, miten huonoon kohteluun suhtautuu.

En usko, että kenenkään itsensä rakastaminen on vakio tai sitten henkilö ei näe itseään realistisesti. Hyväksyminen ei tule automaattisesti vaan se on joskus työn takana. Ainakaan minä en ole koskaan tavannut täydellistä ihmistä. Täydellinen ihminen on mielestäni semmoinen, joka hyväksyy itsensä täydellisesti, myös virheensä ja vikansa ilman minkäänlaisia negatiivisia tunteita tai halua muuttua. Täydellinen ihminen on oikeastaan tunteeton ihminen siinä mielessä. Onneksi maailmassa ei ole täydellisiä ihmisiä. :)

Jotenkin tiesin, että olet mies tai jokin miehentapainen.

kohtelun laukaisee? Mikä se voisi olla?

En oikeastaan välitä hirveästi, mitä muut minusta ajattelee. Tunteeton siis. Välitän siitä mitä mieltä olen itse itsestäni. Ei-tunteeton siinä tapauksessa. Ota siitä nyt selvää.

Väärinkäsitykset. Hmmm... Olet kyllä siinäkin tavallaan oikeassa. Luulo ei ole tiedon väärti. Voisin sanoa samaa monesta tapaamastani naisesta.

Ihmisen täydellisyys piilee sen epätäydellisyydessä. Se epätäydellisyys onkin se ihmisenä olon hienous. Silloin ei tule ikinä valmiiksi. Sama koskee myös elämääkin ja erehdyksiä elämässä. Se, että ei voidä tehdä muuta kuin erehdyksiä. Se takaa jatkuvuuden. Kun tullaan virheettömiksi, tullaan samalla myös valmiiksi ja poistutaan elämän kiertokulusta.

sen huonon kirjoitti:

kohtelun laukaisee? Mikä se voisi olla?

En oikeastaan välitä hirveästi, mitä muut minusta ajattelee. Tunteeton siis. Välitän siitä mitä mieltä olen itse itsestäni. Ei-tunteeton siinä tapauksessa. Ota siitä nyt selvää.

Väärinkäsitykset. Hmmm... Olet kyllä siinäkin tavallaan oikeassa. Luulo ei ole tiedon väärti. Voisin sanoa samaa monesta tapaamastani naisesta.

Ihmisen täydellisyys piilee sen epätäydellisyydessä. Se epätäydellisyys onkin se ihmisenä olon hienous. Silloin ei tule ikinä valmiiksi. Sama koskee myös elämääkin ja erehdyksiä elämässä. Se, että ei voidä tehdä muuta kuin erehdyksiä. Se takaa jatkuvuuden. Kun tullaan virheettömiksi, tullaan samalla myös valmiiksi ja poistutaan elämän kiertokulusta.

asiat voivat laukaista huonoa kohtelua ja syyt on jokaisen kohdalla yksilölliset. Yleisellä tasolla tulee mieleen näin päällimmäiseksi väsymys, tyytymättömyyt ja piittaamattomuus. Sitten on vielä sekin puoli, että jotakuta voi tietämättään kohdella huonosti. Jos vaikka henkilö on tottunut paapomiseen ja päähän silittelyyn, eikä toinen annakaan hänelle sitä. Silloinhan kyse ei ole tarkoituksellisesta huonosta kohtelusta. Mäkin varmaan kohtelen päivittäin ihmisiä tahtomattani huonosti. :)

Joo, tärkeintä ei ole se, mitä muut ajattelevat itsestä vaan mitä itse ajattelee. Itsehän sitä joutuu itsensä kanssa elämään, ja ne jotka elävät sun kanssa tekevät sen varmaankin omasta tahdostaan.

Väärinkäsityksistä.. olen huomannut, että jos menee oikeassa elämässä kehumaan jotakin miestä, niin usein mies kokee sen jonkinlaisena aloitteena, joten olen jättänyt semmoisen tavan suosiolla. Tutut ihmiset erikseen. Ei kaikki miehet varmaan niin tyhmiä ole, mutta moni on.

Ihminen on epätäydellinen, mutta moni haluaa olla täydellinen. Se tekee ihmisestä melko rasittavan ympäristölleen. En ole ihan samaa mieltä siitä, etteikö ihminen voisi tehdä muuta kuin erehdyksiä, koska oppimassa täällä ollaan ja välillä jotain oppiikin tekemään hyvin. Oivaltaa jotakin ja osaa soveltaa sitä käytäntöön.

monenlaiset kirjoitti:

asiat voivat laukaista huonoa kohtelua ja syyt on jokaisen kohdalla yksilölliset. Yleisellä tasolla tulee mieleen näin päällimmäiseksi väsymys, tyytymättömyyt ja piittaamattomuus. Sitten on vielä sekin puoli, että jotakuta voi tietämättään kohdella huonosti. Jos vaikka henkilö on tottunut paapomiseen ja päähän silittelyyn, eikä toinen annakaan hänelle sitä. Silloinhan kyse ei ole tarkoituksellisesta huonosta kohtelusta. Mäkin varmaan kohtelen päivittäin ihmisiä tahtomattani huonosti. :)

Joo, tärkeintä ei ole se, mitä muut ajattelevat itsestä vaan mitä itse ajattelee. Itsehän sitä joutuu itsensä kanssa elämään, ja ne jotka elävät sun kanssa tekevät sen varmaankin omasta tahdostaan.

Väärinkäsityksistä.. olen huomannut, että jos menee oikeassa elämässä kehumaan jotakin miestä, niin usein mies kokee sen jonkinlaisena aloitteena, joten olen jättänyt semmoisen tavan suosiolla. Tutut ihmiset erikseen. Ei kaikki miehet varmaan niin tyhmiä ole, mutta moni on.

Ihminen on epätäydellinen, mutta moni haluaa olla täydellinen. Se tekee ihmisestä melko rasittavan ympäristölleen. En ole ihan samaa mieltä siitä, etteikö ihminen voisi tehdä muuta kuin erehdyksiä, koska oppimassa täällä ollaan ja välillä jotain oppiikin tekemään hyvin. Oivaltaa jotakin ja osaa soveltaa sitä käytäntöön.

kokenut huonoa kohtelua. Menneisyydessä aika paljonkin. Tai silloin koin sen huonona kohteluna. Enpä nyt jälkikäteen ajateltuna olisi niinkään varma asiasta... Nyt ajatellen sitä, olen yhä enemmän sillä kannalla, että se oli tarpeellista. Ainoastaan tarpeellista. Se oli epämiellyttävää mutta ilman sitä en olisi ymmärtänyt jotain, mitä ymmärrän nyt. Ilman kaikkea sitä, en olisi se mikä olen nyt. Se mitä en ole enää ja mitä en tule olemaan. Oliko se nyt kuitenkaan huonoa kohtelua? Tai olisiko ollut hyvää kohtelua? Tai olisiko ollut jokin pelkästään tarpeellinen kokemus elämässä opettaakseen minulle jotain...

Mutta yleisellä tasolla. Joo. En väitä vastaan. Näinhän se menee.

Joo. Niin ne valtaosa miehistä ajattelee. Ne ei osaa aina otta huomioon, että joku voi oikeasti olla ainoastaan kohtelias kanssaihmiselle. Ilman mitään muuta taka-ajatusta. Voin sanoa samaa kyllä monesta naisestakin. Olen saanut kunnian törmätä myös sellaisiin, kenen mielestä on tavanomainen keskustelukin lupaus enemmästä. Olenhan mies ja mies haluaa aina ja aivan sama kenen kanssa(tämä on kai jonkinlaista sarkasmia tai kenties kömpelö yritys).

Hyvin tekeminen? Hmmm... Taisin kertoa jo ylempänä. Jonkun mielestä osaan jotain hyvin ja jonkun mielestä en. Aina tulee joku joka osaa paremmin. Viimeistään silloin kun vanhetaan. Vanhenemista ei kukaan meistä voi välttää. Olisiko vanhenemisenkin tarkoitus johdattaa meitä takaisin siihen, mistä aloitettiinkin?

Ja sitten se oppiminen. Minua kiinnostanut aina ihminen. Sellaisena kuin ihminen on. Kokonaisuudessa. Kuka olisi parempi tutkimuskohde sille kuin minä itse? Voiko kenellekään olla ihmistuntemuksessa parempaa tutkimuskohdetta kuin jokainen henkilökohtaisesti itse? Epäilen. Mitä enemmän oivallan eri asioita itsestäni, sen enemmän on oivallettavaa. Ne oivallukset tulee aina erehdysten kautta. En siis voi tehdä mitään muuta kuin erehdyksiä. Lopputulos on todennäköisesti se, että nauran itselleni ja omalle typeryydelleni. Että miksi piti tulla itseeni monen mutkan kautta? Miksi piti tehdä kaikkea joutavaa kun olisi voinut välttääkin kaiken sen? Noh. Se on kai tulkintakysymys. Mikään ei ole oikea, mikään ei ole väärä. On vaan erilaisia tulkintoja.

Täytyypä lausua nyt hiukan kohteliaisuuksia. Olen joskus nuorempana luullut, ettei naiset voi olla fiksuja. Että ne ei kykene siihen. Olen taas kerran hiukan viisaampi ja todistanut itselleni olleeni väärässä. Olen todella iloinen siitä. Et uskokaan kuin iloinen.

Ongelma oli aina ymmärryksen puute. Nuorena ja kokemattomana syytin usein muita, ettei ne ymmärtänyt minua. Vanhempana ymmärsin, ettei minua ollut mahdollista ymmärtää, koska en itsekään ymmärtänyt itseäni. Vika oli oikeastaan pelkästään minussa. En osanut ilmaista itseäni ymmärrettävästi. Aloin siis opetella sitä. Opettelen sitä edelleen...

mutta en ehdi nyt pohtia pitkälti ja ajatuksella, kuin haluaisin. Halusin kuitenkin vastata.

Mä muuten ymmärsin kyllä ton sun sneikki- vertauskuvan tuolla ylempänä. Toiv, et luullut, etten ymmärtäisi.;) Tarkoitit sitä tietysti raamatullisessa mielessä, eikö niin? Hyvän ja pahan tiedon puu, etc...miten se kaikki nyt menikään. En kai ole kovin uskonnollinen ihminen, vaikkakaan en kaikkia raamatun yleismaailmallisina nähtäviä viisauksia lähtisi kiistämäänkään. Kai niitäkin olisi syytä miettiä. Joskus edes. Niin monessa asiassa kun on kysymys uskosta ( enkä puhu nyt vain sinänsä 'jumaluskosta').

Näyttää kuitenkin olevan, että jo kaksi siideriä tiputtaa älykkyysosamääräni sikäli, että sainpa tuolla sitten 'kuningasidean' käyttää käärmettä nimmarina...

"Kipu/tuska. Nyt saatan kuulosta aika tunteettomalta. Se on useinmiten itse aiheuttama. Fyysinen, henkinen mikä lie vielä. Minulle on niillä ollut tarkoitus oppia tunnistamaan ne ja oppia olla aiheutamatta niitä itselle."

Musta et kuulosta yhtään tunteettomalta.;) Tunteettomuutta on kenties enemmänkin epärehellisyys itseään kohtaan. Sä vaikutat aika rehelliseltä itsellesi. Kivullekin kykenet löytämään merkityksen. Monikaan ei siihen pysty.

"Toinen syy miksi tunnetaan kipua. Syntymähän on paitsi äidille, myös lapselle erittäin kivulias prosessi. Sen tunne on mukana meitä muistuttamassa kaikessa, minkälaista sen ei pitäisi ei olla. Minkälaisen elämän ei pitäisi olla. Kukaan meistä ei synny masokistiksi. Masokistiksi tullaan. Kukaan meistä ei synny mielisairaaksi. Mielisairaaksi tullaan. Mielisairauden määrittelykin ei mielestäni ole virallisesti kovin paikkansa pitävä. Jos itse istuisin psykiatrin vastaanotolla, voisin arvata jo etukäteen diagnoosini. Maanis-depressiivinen, adhd ja mitä kaikkia muita löytyy. Ai niin. Psykopaatti todennäköisesti, koska en osaisi erottaa hyvää ja pahaa. Koska niitä mielestäni ole. Kyse on aina perspektiivistä, ajasta, syystä ja seurauksesta kokonaisuudessa. En voi rehellisesti väittää tietäväni mikä on hyvä ja mikä paha. Suhteellista. Kaikki on suhteellista. Se nyt ei kuitenkaan tarkoita, että olisin toimimassa reaalimaailmassa psykopaatin tavoin. En pidä väkivallasta. En missään muodossa. Typeryyttä sanoisin. Kokemusta on."

Suhteellistapa hyvinkin. Yksilöllisyys kohtaa yhteisöllisen. Kaikki riippuu siitä, miten tarkastellaan, ts. miten halutaan tarkastella. Otetaan toi mielisairauskeissikin nyt esim... Varmaan jokainen olis diagnosoitavissa jotenkin. Olet luultavasti oikeassa. Tosta olen kuitenkin vähän eri mieltä, että sut psykopaatiksikin muka...;D Äläs sentään.;) Pohdit hyvää ja pahaa. Luulisinpa kuitenkin, että "tosipsyko" ei sitä paljoa tee. Tai mistäs minä tiedän..no joo.

Kivusta sitten vielä. Silläkin kai todella on tarkoituksensa. Kipua ( minkälaista se nyt kullakin milloinkin on..fyysistä, psyykkistä vai kuinka..anyway: jätän määrittelyt..) tuntevalle _tietoisuus_ tarkoituksesta ei välttämättä tuota lohtua, mutta vielä karmivampaa luultavasti olisi elää ilman tuota tietoisuutta.
Luulen.

Anteeksi, kirjoitti:

mutta en ehdi nyt pohtia pitkälti ja ajatuksella, kuin haluaisin. Halusin kuitenkin vastata.

Mä muuten ymmärsin kyllä ton sun sneikki- vertauskuvan tuolla ylempänä. Toiv, et luullut, etten ymmärtäisi.;) Tarkoitit sitä tietysti raamatullisessa mielessä, eikö niin? Hyvän ja pahan tiedon puu, etc...miten se kaikki nyt menikään. En kai ole kovin uskonnollinen ihminen, vaikkakaan en kaikkia raamatun yleismaailmallisina nähtäviä viisauksia lähtisi kiistämäänkään. Kai niitäkin olisi syytä miettiä. Joskus edes. Niin monessa asiassa kun on kysymys uskosta ( enkä puhu nyt vain sinänsä 'jumaluskosta').

Näyttää kuitenkin olevan, että jo kaksi siideriä tiputtaa älykkyysosamääräni sikäli, että sainpa tuolla sitten 'kuningasidean' käyttää käärmettä nimmarina...

"Kipu/tuska. Nyt saatan kuulosta aika tunteettomalta. Se on useinmiten itse aiheuttama. Fyysinen, henkinen mikä lie vielä. Minulle on niillä ollut tarkoitus oppia tunnistamaan ne ja oppia olla aiheutamatta niitä itselle."

Musta et kuulosta yhtään tunteettomalta.;) Tunteettomuutta on kenties enemmänkin epärehellisyys itseään kohtaan. Sä vaikutat aika rehelliseltä itsellesi. Kivullekin kykenet löytämään merkityksen. Monikaan ei siihen pysty.

"Toinen syy miksi tunnetaan kipua. Syntymähän on paitsi äidille, myös lapselle erittäin kivulias prosessi. Sen tunne on mukana meitä muistuttamassa kaikessa, minkälaista sen ei pitäisi ei olla. Minkälaisen elämän ei pitäisi olla. Kukaan meistä ei synny masokistiksi. Masokistiksi tullaan. Kukaan meistä ei synny mielisairaaksi. Mielisairaaksi tullaan. Mielisairauden määrittelykin ei mielestäni ole virallisesti kovin paikkansa pitävä. Jos itse istuisin psykiatrin vastaanotolla, voisin arvata jo etukäteen diagnoosini. Maanis-depressiivinen, adhd ja mitä kaikkia muita löytyy. Ai niin. Psykopaatti todennäköisesti, koska en osaisi erottaa hyvää ja pahaa. Koska niitä mielestäni ole. Kyse on aina perspektiivistä, ajasta, syystä ja seurauksesta kokonaisuudessa. En voi rehellisesti väittää tietäväni mikä on hyvä ja mikä paha. Suhteellista. Kaikki on suhteellista. Se nyt ei kuitenkaan tarkoita, että olisin toimimassa reaalimaailmassa psykopaatin tavoin. En pidä väkivallasta. En missään muodossa. Typeryyttä sanoisin. Kokemusta on."

Suhteellistapa hyvinkin. Yksilöllisyys kohtaa yhteisöllisen. Kaikki riippuu siitä, miten tarkastellaan, ts. miten halutaan tarkastella. Otetaan toi mielisairauskeissikin nyt esim... Varmaan jokainen olis diagnosoitavissa jotenkin. Olet luultavasti oikeassa. Tosta olen kuitenkin vähän eri mieltä, että sut psykopaatiksikin muka...;D Äläs sentään.;) Pohdit hyvää ja pahaa. Luulisinpa kuitenkin, että "tosipsyko" ei sitä paljoa tee. Tai mistäs minä tiedän..no joo.

Kivusta sitten vielä. Silläkin kai todella on tarkoituksensa. Kipua ( minkälaista se nyt kullakin milloinkin on..fyysistä, psyykkistä vai kuinka..anyway: jätän määrittelyt..) tuntevalle _tietoisuus_ tarkoituksesta ei välttämättä tuota lohtua, mutta vielä karmivampaa luultavasti olisi elää ilman tuota tietoisuutta.
Luulen.

"En kai ole kovin uskonnollinen ihminen, vaikkakaan en kaikkia raamatun yleismaailmallisina nähtäviä viisauksia lähtisi kiistämäänkään."

Piti sanomani, että en kai ole kovin uskomuksellinen ihminen, ei "uskonnollinen". Uskonto/ uskominen taas on kai mulle niin vaikea keissi, että useimmiten kieltäydyn miettimästä asiaa kokonaan. Se rationaliteettiuskoisuus, mikä ei kai aina laaja- alaisen ajattelun kannalta niin hyväksikään. Ja kärsimättömyys: kun ei ole niitä vastauksia *se, mistä puhuttiin tuolla ylempänä*.;)

Anteeksi, kirjoitti:

mutta en ehdi nyt pohtia pitkälti ja ajatuksella, kuin haluaisin. Halusin kuitenkin vastata.

Mä muuten ymmärsin kyllä ton sun sneikki- vertauskuvan tuolla ylempänä. Toiv, et luullut, etten ymmärtäisi.;) Tarkoitit sitä tietysti raamatullisessa mielessä, eikö niin? Hyvän ja pahan tiedon puu, etc...miten se kaikki nyt menikään. En kai ole kovin uskonnollinen ihminen, vaikkakaan en kaikkia raamatun yleismaailmallisina nähtäviä viisauksia lähtisi kiistämäänkään. Kai niitäkin olisi syytä miettiä. Joskus edes. Niin monessa asiassa kun on kysymys uskosta ( enkä puhu nyt vain sinänsä 'jumaluskosta').

Näyttää kuitenkin olevan, että jo kaksi siideriä tiputtaa älykkyysosamääräni sikäli, että sainpa tuolla sitten 'kuningasidean' käyttää käärmettä nimmarina...

"Kipu/tuska. Nyt saatan kuulosta aika tunteettomalta. Se on useinmiten itse aiheuttama. Fyysinen, henkinen mikä lie vielä. Minulle on niillä ollut tarkoitus oppia tunnistamaan ne ja oppia olla aiheutamatta niitä itselle."

Musta et kuulosta yhtään tunteettomalta.;) Tunteettomuutta on kenties enemmänkin epärehellisyys itseään kohtaan. Sä vaikutat aika rehelliseltä itsellesi. Kivullekin kykenet löytämään merkityksen. Monikaan ei siihen pysty.

"Toinen syy miksi tunnetaan kipua. Syntymähän on paitsi äidille, myös lapselle erittäin kivulias prosessi. Sen tunne on mukana meitä muistuttamassa kaikessa, minkälaista sen ei pitäisi ei olla. Minkälaisen elämän ei pitäisi olla. Kukaan meistä ei synny masokistiksi. Masokistiksi tullaan. Kukaan meistä ei synny mielisairaaksi. Mielisairaaksi tullaan. Mielisairauden määrittelykin ei mielestäni ole virallisesti kovin paikkansa pitävä. Jos itse istuisin psykiatrin vastaanotolla, voisin arvata jo etukäteen diagnoosini. Maanis-depressiivinen, adhd ja mitä kaikkia muita löytyy. Ai niin. Psykopaatti todennäköisesti, koska en osaisi erottaa hyvää ja pahaa. Koska niitä mielestäni ole. Kyse on aina perspektiivistä, ajasta, syystä ja seurauksesta kokonaisuudessa. En voi rehellisesti väittää tietäväni mikä on hyvä ja mikä paha. Suhteellista. Kaikki on suhteellista. Se nyt ei kuitenkaan tarkoita, että olisin toimimassa reaalimaailmassa psykopaatin tavoin. En pidä väkivallasta. En missään muodossa. Typeryyttä sanoisin. Kokemusta on."

Suhteellistapa hyvinkin. Yksilöllisyys kohtaa yhteisöllisen. Kaikki riippuu siitä, miten tarkastellaan, ts. miten halutaan tarkastella. Otetaan toi mielisairauskeissikin nyt esim... Varmaan jokainen olis diagnosoitavissa jotenkin. Olet luultavasti oikeassa. Tosta olen kuitenkin vähän eri mieltä, että sut psykopaatiksikin muka...;D Äläs sentään.;) Pohdit hyvää ja pahaa. Luulisinpa kuitenkin, että "tosipsyko" ei sitä paljoa tee. Tai mistäs minä tiedän..no joo.

Kivusta sitten vielä. Silläkin kai todella on tarkoituksensa. Kipua ( minkälaista se nyt kullakin milloinkin on..fyysistä, psyykkistä vai kuinka..anyway: jätän määrittelyt..) tuntevalle _tietoisuus_ tarkoituksesta ei välttämättä tuota lohtua, mutta vielä karmivampaa luultavasti olisi elää ilman tuota tietoisuutta.
Luulen.

nyt tähänkin sanoisi. Yritän nyt jotain.

Uskonnollisuudesta. En ole ikinä kuulunut kirkkoon, enkä mihinkään muuhunkaan vastaavanlaiseen järjestöön. Enkä tule kyllä kuulumankaan. Ne on mielestäni järjestäytyneenä harhaoppia. Jos tarkoitus on auttaa ihmisiä ymmärtämään ja poistaa heidän pelkoja niin kaikki ne ovat epäonnistuneet siinä surkeasti. Lähes jokainen niistä kuitenkin on olemassa sellaisenaan ihmisten pelkojen ansiosta. Jokaisen uskonnon luojalla (Buddha, Jeesus, Mohammed, Mahavira jne.) on ollut perimmäinen tarkoitus aivan päinvastainen. Tarkoitus ei ole ollut pelotella vaan nimenomaan osoittaa, että pelättävää ei ole.

Otetaan nyt vaikka ne sinun pari siideriäkin. Mitä pahaa niissä on? Eihän niissä mitään pahaa olekaan. Pahahan ilmene vastaa käyttäjässä. Kaikille ei sovi alkoholi. Kaikille ei sovi suklaa. Kaikille ei sovi samanlainen ruoka. Jos ihmisellä on taipumusta riippuvuuteen, se jää helposti riippuvaiseksi jokaisesta pienestä nautinnosta, minkä itselle suo. Se tekee niistä nautinnoista itselle elämän. Se alkaa elää nautinnoille ja hakee niitä hinnalla millä hyvänsä. Meidän fyysisellä keholla on yksi upea ominaisuus. Se sopeutuvaisuus. Se mukautuu helposti kaikkeen. Se tottuu helposti kaikkeen, jos sitä osaa kuunnella. Myös alkoholiin. Paitsi, että ihmismieli ei ole ikinä tyytyväinen. Se haluaa sen nautinnon tunteen taas uudestaan ja lisää sitä nautinnon määrää. Koska se ensimmäinen määrä ei tuotakkaan enää sitä samaa nautintoa kuin se tuotti ensimmäisellä kerralla. Kierre on valmis. Welcome to the oravanpyörä. Mitä siitä sitten seuraa? Noh. En ala luettelemaan seurauksia. Ymmärrät kuitenkin, mitä ajan takaa.

Kivuista vielä niin paljon, että en tiedä minkälainen on psyykkinen kipu. Tai ehkä tiedänkin. En ole vaan tunnistanut sitä. En tiedä varmasti mutta fyysinen, psyykkinen, henkinen... Ne ei ole erillisiä asioita. Ne ovat yksi ja kaikki, kaikki ja yksi. Minulla ainakin kaikki ne väsyy samanaikaisesti. Voi huonosti samanaikaisesti, voi hyvin samanaikaisesti...

Tunnustan "syntini". En ole lukenut raamattua, enkä yhtään muutakaan uskonnollista teosta. Niitä joitakin raamatun juttuja ei vaan ole voinut välttääkkään.

Hyvä ja paha kerran vielä. Yritän nyt määritellä sen siten, että sen voisi ymmärtää yksilötasolla. Hyvä on se, mitä ei pelätä ja paha se mitä pelätään. Silloin kuin Pelko poistuu, poistuu myös hyvä ja paha. Jäljelle jää terve varovaisuus, ennakointi...

Jos meillä ei olisi tuntoaistia, jos ei tunnettaisi kipua niin kuinkahan pitkälle selvittäisi tässä maailmassa syntymän jälkeen? Oltaisi jo ajat sitten kuoltu sukupuuttoon.

Uskonnollisuudesta vielä. Yritän koko ajan kuulostaa ei-uskonnolliselta. Taidan epäonnistua siinä aika surkeasti. Joka kerta kun puhun vertauksin, joka kerta kun puhun tunteista(ihan mistä tahansa tunteesta), joka kerta kun puhun olemuksesta, olen puhumassa uskonnollisesti. Tai näin koen sen ainakin itse. Haluaisin kovasti väittää, että en olisi uskonnollinen mutta silloin valehtelisin. Minun uskonnollisuuteni on vaan todella henkilökohtaista laatua. Se ei sulje mitään vaihtoehtoa pois eikä usko mihinkään tietyyn sokeasti, kyseenalaistamatta sitä. Eli eräänlainen tietämättömyys.

Ja sitten se kuuluisa jumala. Se ei mielestäni ole ihan sellaisena kuin senkin suurin osa kuvittelee. En pidä sanasta jumala. Tämän enempää en tässä keskustelussa käytä sitä. Pidän kyllä sanasta jumalainen. Se on hyvä sana kuvailemaan jotain kaunista, mikä koskettaa todella syvältä. Esim, jokin musiikki, taide, kirjallisuus, jokin tunne...

Ajattelu on usein yliarvostettua. Liiallinen ajattelu siis. Mieli kuormittuu liikaa. Mielikin tarvitsee leponsa niin kuin kaikki muukin. Myös elämä kuoleman muodossa...

Mitäköhän kirjoitti:

nyt tähänkin sanoisi. Yritän nyt jotain.

Uskonnollisuudesta. En ole ikinä kuulunut kirkkoon, enkä mihinkään muuhunkaan vastaavanlaiseen järjestöön. Enkä tule kyllä kuulumankaan. Ne on mielestäni järjestäytyneenä harhaoppia. Jos tarkoitus on auttaa ihmisiä ymmärtämään ja poistaa heidän pelkoja niin kaikki ne ovat epäonnistuneet siinä surkeasti. Lähes jokainen niistä kuitenkin on olemassa sellaisenaan ihmisten pelkojen ansiosta. Jokaisen uskonnon luojalla (Buddha, Jeesus, Mohammed, Mahavira jne.) on ollut perimmäinen tarkoitus aivan päinvastainen. Tarkoitus ei ole ollut pelotella vaan nimenomaan osoittaa, että pelättävää ei ole.

Otetaan nyt vaikka ne sinun pari siideriäkin. Mitä pahaa niissä on? Eihän niissä mitään pahaa olekaan. Pahahan ilmene vastaa käyttäjässä. Kaikille ei sovi alkoholi. Kaikille ei sovi suklaa. Kaikille ei sovi samanlainen ruoka. Jos ihmisellä on taipumusta riippuvuuteen, se jää helposti riippuvaiseksi jokaisesta pienestä nautinnosta, minkä itselle suo. Se tekee niistä nautinnoista itselle elämän. Se alkaa elää nautinnoille ja hakee niitä hinnalla millä hyvänsä. Meidän fyysisellä keholla on yksi upea ominaisuus. Se sopeutuvaisuus. Se mukautuu helposti kaikkeen. Se tottuu helposti kaikkeen, jos sitä osaa kuunnella. Myös alkoholiin. Paitsi, että ihmismieli ei ole ikinä tyytyväinen. Se haluaa sen nautinnon tunteen taas uudestaan ja lisää sitä nautinnon määrää. Koska se ensimmäinen määrä ei tuotakkaan enää sitä samaa nautintoa kuin se tuotti ensimmäisellä kerralla. Kierre on valmis. Welcome to the oravanpyörä. Mitä siitä sitten seuraa? Noh. En ala luettelemaan seurauksia. Ymmärrät kuitenkin, mitä ajan takaa.

Kivuista vielä niin paljon, että en tiedä minkälainen on psyykkinen kipu. Tai ehkä tiedänkin. En ole vaan tunnistanut sitä. En tiedä varmasti mutta fyysinen, psyykkinen, henkinen... Ne ei ole erillisiä asioita. Ne ovat yksi ja kaikki, kaikki ja yksi. Minulla ainakin kaikki ne väsyy samanaikaisesti. Voi huonosti samanaikaisesti, voi hyvin samanaikaisesti...

Tunnustan "syntini". En ole lukenut raamattua, enkä yhtään muutakaan uskonnollista teosta. Niitä joitakin raamatun juttuja ei vaan ole voinut välttääkkään.

Hyvä ja paha kerran vielä. Yritän nyt määritellä sen siten, että sen voisi ymmärtää yksilötasolla. Hyvä on se, mitä ei pelätä ja paha se mitä pelätään. Silloin kuin Pelko poistuu, poistuu myös hyvä ja paha. Jäljelle jää terve varovaisuus, ennakointi...

Jos meillä ei olisi tuntoaistia, jos ei tunnettaisi kipua niin kuinkahan pitkälle selvittäisi tässä maailmassa syntymän jälkeen? Oltaisi jo ajat sitten kuoltu sukupuuttoon.

Uskonnollisuudesta vielä. Yritän koko ajan kuulostaa ei-uskonnolliselta. Taidan epäonnistua siinä aika surkeasti. Joka kerta kun puhun vertauksin, joka kerta kun puhun tunteista(ihan mistä tahansa tunteesta), joka kerta kun puhun olemuksesta, olen puhumassa uskonnollisesti. Tai näin koen sen ainakin itse. Haluaisin kovasti väittää, että en olisi uskonnollinen mutta silloin valehtelisin. Minun uskonnollisuuteni on vaan todella henkilökohtaista laatua. Se ei sulje mitään vaihtoehtoa pois eikä usko mihinkään tietyyn sokeasti, kyseenalaistamatta sitä. Eli eräänlainen tietämättömyys.

Ja sitten se kuuluisa jumala. Se ei mielestäni ole ihan sellaisena kuin senkin suurin osa kuvittelee. En pidä sanasta jumala. Tämän enempää en tässä keskustelussa käytä sitä. Pidän kyllä sanasta jumalainen. Se on hyvä sana kuvailemaan jotain kaunista, mikä koskettaa todella syvältä. Esim, jokin musiikki, taide, kirjallisuus, jokin tunne...

Ajattelu on usein yliarvostettua. Liiallinen ajattelu siis. Mieli kuormittuu liikaa. Mielikin tarvitsee leponsa niin kuin kaikki muukin. Myös elämä kuoleman muodossa...

pohdin.;) Sitä, että taisi mulla mennä vähän turhan raskassoutuiseksi 'virrenveisuuksi' hommma tossa aiemmin...No, mutta eipä nää vakavia juttuja kai ole kuitenkaan. Sana sanan perään. Jatkumo. En tässä ole havittelemassa kirjallisuuden Nobelia.;D *vits, vits*

"Uskonnollisuudesta. En ole ikinä kuulunut kirkkoon, enkä mihinkään muuhunkaan vastaavanlaiseen järjestöön. Enkä tule kyllä kuulumankaan. Ne on mielestäni järjestäytyneenä harhaoppia. Jos tarkoitus on auttaa ihmisiä ymmärtämään ja poistaa heidän pelkoja niin kaikki ne ovat epäonnistuneet siinä surkeasti. Lähes jokainen niistä kuitenkin on olemassa sellaisenaan ihmisten pelkojen ansiosta. Jokaisen uskonnon luojalla (Buddha, Jeesus, Mohammed, Mahavira jne.) on ollut perimmäinen tarkoitus aivan päinvastainen. Tarkoitus ei ole ollut pelotella vaan nimenomaan osoittaa, että pelättävää ei ole."

Aika samansuuntaisesti ajattelen itsekin. Millä ihmisiä on enemmän aikojen saatossa pidetty kurissa, pelossa ja nuhteessa, kuin uskonnon avulla? Usko ja uskominen (kuka mihinkin sitten haluaakin uskoa) ei tietenkään välttämättä ole paha ja pahaksi ihmiselle. Sen sijaan uskontojen materiaalistaminen ts. taloudellisten intressien sotkeminen ihmislapsen _haluun_ uskoa on hyvinkin.
Lienet oikeassa, että Pelko on se perimmäinen syytekijä: syy olemassaolevien uskontojen olemassaololle ja jatkuvasti uusien synnylle. Kaikelle ahneelle hulabaloolle ja uskontobisneksellekin ehkä, ainakin mutkan kautta. Pelolla tehdään kauppaa.

Itse kuulun kyllä kirkkoon, mutta hyvin tyypillisellä suomalaisella tavalla. En käy kirkossa kuin korkeintaan häissä, hautajaisissa ja joskus jouluisin. Uskonto näyttäytyy mulle hyvin abstraktina asiana. Ihmettelen katolisen kirkon kurilinjaa ja naispappeuden vastustajia, noin niinkuin esimerkiksi. En ymmärrä kirkon moraalikoodistoa, ylipäätäänkään. Aika usein kysyn, onko sillä moraalia ollenkaan. Uskonto on kuitenkin eri asia, kuin kirkko. En tuomitse niitä, jotka uskovat, enkä niitä jotka eivät usko. En arvota ihmistä millään muotoa uskonnon perusteella, joten tuo kai kertonee jotain arvoistani *ja niiden maallisuudesta*.

"Otetaan nyt vaikka ne sinun pari siideriäkin. Mitä pahaa niissä on? Eihän niissä mitään pahaa olekaan. Pahahan ilmene vastaa käyttäjässä. Kaikille ei sovi alkoholi. Kaikille ei sovi suklaa. Kaikille ei sovi samanlainen ruoka. Jos ihmisellä on taipumusta riippuvuuteen, se jää helposti riippuvaiseksi jokaisesta pienestä nautinnosta, minkä itselle suo. Se tekee niistä nautinnoista itselle elämän. Se alkaa elää nautinnoille ja hakee niitä hinnalla millä hyvänsä. Meidän fyysisellä keholla on yksi upea ominaisuus. Se sopeutuvaisuus. Se mukautuu helposti kaikkeen. Se tottuu helposti kaikkeen, jos sitä osaa kuunnella. Myös alkoholiin. Paitsi, että ihmismieli ei ole ikinä tyytyväinen. Se haluaa sen nautinnon tunteen taas uudestaan ja lisää sitä nautinnon määrää. Koska se ensimmäinen määrä ei tuotakkaan enää sitä samaa nautintoa kuin se tuotti ensimmäisellä kerralla. Kierre on valmis. Welcome to the oravanpyörä. Mitä siitä sitten seuraa? Noh. En ala luettelemaan seurauksia. Ymmärrät kuitenkin, mitä ajan takaa."

Niin, noh.;) Holi ei ole mulle kovin merkityksellinen asia. Olen aika kaukana alkoholistista kuitenkin, vaikka en voi sanoa lasiin sylkevänikään. Enemmän voimaa saan ystävistä ja ylipäätään merkityksellisistä asioista. Tänäänkin (tai pitäis kai tässä vaiheessa yötä sanoa, että eilen..) nautittiin kavereiden kanssa näkemisestä ihan mehulinjalla. Kivaa jutella tuntitolkulla. Oikeiden ihmisten kanssa aika menee kuin siivillä: vanhoja muistellen ja uusia juttuja suunnitellen. Nyt juon Bon Aquaa, kivennäisvettä. On muuten hyvää.;)

Tietysti...Jos näin nyt niinkuin tällaista palstakirjoitteluakin miettis, on rehellisyyden nimissä sanottava, kun vaikkapa jotain kirjoituksista provosoitumista etc. ajattelee, että jos mua selvinpäin ei saa mesoamaan juuri kukaan, parin siiderin jälkeen asia voi olla toisin. Se pari siideriä on siis kaksiteräinen miekka. Monta kertaa sen vois jättää ottamattakin: jos ei muuta niin siksi, että se *naisellisesti;)* ainakin lihottaa.

Olen mä sanonut ja tehnyt paljon hölmöäkin tähän ikään mennessä. Alkoholilla ja ilman. Esim. tästä palstakirjoittelusta: en tiedä, oletko huomannut/ oletko tietoinen, mutta mä olen tässä tiedostanut nähnyt, kuinka ihminen voi olla hyvin suojaton ja haavoittuvainen myös netti-ihmisten edessä. Millä sä esimerkiksi puolustaudut, jos olet entinen nimimerkkiä käyttänyt kirjoittaja, jonka ainakin jotkut näkyy tunnistavan kirjoitustyyliltä, et nykyisin käytä nimimerkkiä ja sitten aletaan perättömästi vääristellen vihjailla, että olet tyyliin palstan belsebuupi... Olet täysin aseeton ja aika puolustuskyvytön siinä tilanteessa.

Mutta, mutta: tavoista puhuessasi olet oikeassa.*jälleen: damn kun en pääse vetämään vasta- argumenttia!;)* Oikeastaan kai parasta ihmiselle olisi hakea nautintoakin sivutuotteena, ei itsetarkoituksellisena asiana. Siten kai sen Itsensä (=nautinnon) voi parhaiten tavoittaakin. Välttää sen mielettömyyden ts. oravanpyörän, terminogiaasi viitaten. Pätee mihin tahansa nautintoihin, ainakin niihin ihmissielulle hyväksi oleviin. Luulen.

"Hyvä ja paha kerran vielä. Yritän nyt määritellä sen siten, että sen voisi ymmärtää yksilötasolla. Hyvä on se, mitä ei pelätä ja paha se mitä pelätään. Silloin kuin Pelko poistuu, poistuu myös hyvä ja paha. Jäljelle jää terve varovaisuus, ennakointi..."

Kenties noin, en tiedä. Ihminen on kuitenkin myös epärationaalinen olento, tuon epärationaalisuuden määrän varioidessa yksilöstä riippuen. Ajattelisin siis, että ihminen voi kai joissakin tapauksissa pelätä myös sitä, mikä onkin _todellisuudessa_ hyvää ja yhtälailla olla kykenemätön pelkäämään pahaa eli sitä, mitä hänen tulisi pelätä. Tiedätkö: sä uskot ihmisen rationaalisuuteen.;) Ei ehkä huono juttu.

"Ja sitten se kuuluisa jumala. Se ei mielestäni ole ihan sellaisena kuin senkin suurin osa kuvittelee. En pidä sanasta jumala. Tämän enempää en tässä keskustelussa käytä sitä. Pidän kyllä sanasta jumalainen. Se on hyvä sana kuvailemaan jotain kaunista, mikä koskettaa todella syvältä. Esim, jokin musiikki, taide, kirjallisuus, jokin tunne..."

En minäkään oikeastaan. Pidä siitä sanasta nimittäin. Jumala. Jotain niin olettamuksellisesti kaikenkattavaa...Jumalainen sen sijaan sointuu.. jumalaiselta. Jotain mitä ihailen. Jotain mistä mykistyn. Jotain, _missä_ minullakin on osani. Kaunis sana.

"Ajattelu on usein yliarvostettua. Liiallinen ajattelu siis. Mieli kuormittuu liikaa. Mielikin tarvitsee leponsa niin kuin kaikki muukin. Myös elämä kuoleman muodossa..."

Eikähän ole. *nythän mä argumentit pääsin sanomaan;)...* Ajattelu tuntuu olevan usein pikemminkin aliarvostettua. Tosin: ymmärrän oikein hyvin, mitä ajoit takaa. Ylikuormittumisesta... Viisaita sanoja.

mä nyt.. kirjoitti:

pohdin.;) Sitä, että taisi mulla mennä vähän turhan raskassoutuiseksi 'virrenveisuuksi' hommma tossa aiemmin...No, mutta eipä nää vakavia juttuja kai ole kuitenkaan. Sana sanan perään. Jatkumo. En tässä ole havittelemassa kirjallisuuden Nobelia.;D *vits, vits*

"Uskonnollisuudesta. En ole ikinä kuulunut kirkkoon, enkä mihinkään muuhunkaan vastaavanlaiseen järjestöön. Enkä tule kyllä kuulumankaan. Ne on mielestäni järjestäytyneenä harhaoppia. Jos tarkoitus on auttaa ihmisiä ymmärtämään ja poistaa heidän pelkoja niin kaikki ne ovat epäonnistuneet siinä surkeasti. Lähes jokainen niistä kuitenkin on olemassa sellaisenaan ihmisten pelkojen ansiosta. Jokaisen uskonnon luojalla (Buddha, Jeesus, Mohammed, Mahavira jne.) on ollut perimmäinen tarkoitus aivan päinvastainen. Tarkoitus ei ole ollut pelotella vaan nimenomaan osoittaa, että pelättävää ei ole."

Aika samansuuntaisesti ajattelen itsekin. Millä ihmisiä on enemmän aikojen saatossa pidetty kurissa, pelossa ja nuhteessa, kuin uskonnon avulla? Usko ja uskominen (kuka mihinkin sitten haluaakin uskoa) ei tietenkään välttämättä ole paha ja pahaksi ihmiselle. Sen sijaan uskontojen materiaalistaminen ts. taloudellisten intressien sotkeminen ihmislapsen _haluun_ uskoa on hyvinkin.
Lienet oikeassa, että Pelko on se perimmäinen syytekijä: syy olemassaolevien uskontojen olemassaololle ja jatkuvasti uusien synnylle. Kaikelle ahneelle hulabaloolle ja uskontobisneksellekin ehkä, ainakin mutkan kautta. Pelolla tehdään kauppaa.

Itse kuulun kyllä kirkkoon, mutta hyvin tyypillisellä suomalaisella tavalla. En käy kirkossa kuin korkeintaan häissä, hautajaisissa ja joskus jouluisin. Uskonto näyttäytyy mulle hyvin abstraktina asiana. Ihmettelen katolisen kirkon kurilinjaa ja naispappeuden vastustajia, noin niinkuin esimerkiksi. En ymmärrä kirkon moraalikoodistoa, ylipäätäänkään. Aika usein kysyn, onko sillä moraalia ollenkaan. Uskonto on kuitenkin eri asia, kuin kirkko. En tuomitse niitä, jotka uskovat, enkä niitä jotka eivät usko. En arvota ihmistä millään muotoa uskonnon perusteella, joten tuo kai kertonee jotain arvoistani *ja niiden maallisuudesta*.

"Otetaan nyt vaikka ne sinun pari siideriäkin. Mitä pahaa niissä on? Eihän niissä mitään pahaa olekaan. Pahahan ilmene vastaa käyttäjässä. Kaikille ei sovi alkoholi. Kaikille ei sovi suklaa. Kaikille ei sovi samanlainen ruoka. Jos ihmisellä on taipumusta riippuvuuteen, se jää helposti riippuvaiseksi jokaisesta pienestä nautinnosta, minkä itselle suo. Se tekee niistä nautinnoista itselle elämän. Se alkaa elää nautinnoille ja hakee niitä hinnalla millä hyvänsä. Meidän fyysisellä keholla on yksi upea ominaisuus. Se sopeutuvaisuus. Se mukautuu helposti kaikkeen. Se tottuu helposti kaikkeen, jos sitä osaa kuunnella. Myös alkoholiin. Paitsi, että ihmismieli ei ole ikinä tyytyväinen. Se haluaa sen nautinnon tunteen taas uudestaan ja lisää sitä nautinnon määrää. Koska se ensimmäinen määrä ei tuotakkaan enää sitä samaa nautintoa kuin se tuotti ensimmäisellä kerralla. Kierre on valmis. Welcome to the oravanpyörä. Mitä siitä sitten seuraa? Noh. En ala luettelemaan seurauksia. Ymmärrät kuitenkin, mitä ajan takaa."

Niin, noh.;) Holi ei ole mulle kovin merkityksellinen asia. Olen aika kaukana alkoholistista kuitenkin, vaikka en voi sanoa lasiin sylkevänikään. Enemmän voimaa saan ystävistä ja ylipäätään merkityksellisistä asioista. Tänäänkin (tai pitäis kai tässä vaiheessa yötä sanoa, että eilen..) nautittiin kavereiden kanssa näkemisestä ihan mehulinjalla. Kivaa jutella tuntitolkulla. Oikeiden ihmisten kanssa aika menee kuin siivillä: vanhoja muistellen ja uusia juttuja suunnitellen. Nyt juon Bon Aquaa, kivennäisvettä. On muuten hyvää.;)

Tietysti...Jos näin nyt niinkuin tällaista palstakirjoitteluakin miettis, on rehellisyyden nimissä sanottava, kun vaikkapa jotain kirjoituksista provosoitumista etc. ajattelee, että jos mua selvinpäin ei saa mesoamaan juuri kukaan, parin siiderin jälkeen asia voi olla toisin. Se pari siideriä on siis kaksiteräinen miekka. Monta kertaa sen vois jättää ottamattakin: jos ei muuta niin siksi, että se *naisellisesti;)* ainakin lihottaa.

Olen mä sanonut ja tehnyt paljon hölmöäkin tähän ikään mennessä. Alkoholilla ja ilman. Esim. tästä palstakirjoittelusta: en tiedä, oletko huomannut/ oletko tietoinen, mutta mä olen tässä tiedostanut nähnyt, kuinka ihminen voi olla hyvin suojaton ja haavoittuvainen myös netti-ihmisten edessä. Millä sä esimerkiksi puolustaudut, jos olet entinen nimimerkkiä käyttänyt kirjoittaja, jonka ainakin jotkut näkyy tunnistavan kirjoitustyyliltä, et nykyisin käytä nimimerkkiä ja sitten aletaan perättömästi vääristellen vihjailla, että olet tyyliin palstan belsebuupi... Olet täysin aseeton ja aika puolustuskyvytön siinä tilanteessa.

Mutta, mutta: tavoista puhuessasi olet oikeassa.*jälleen: damn kun en pääse vetämään vasta- argumenttia!;)* Oikeastaan kai parasta ihmiselle olisi hakea nautintoakin sivutuotteena, ei itsetarkoituksellisena asiana. Siten kai sen Itsensä (=nautinnon) voi parhaiten tavoittaakin. Välttää sen mielettömyyden ts. oravanpyörän, terminogiaasi viitaten. Pätee mihin tahansa nautintoihin, ainakin niihin ihmissielulle hyväksi oleviin. Luulen.

"Hyvä ja paha kerran vielä. Yritän nyt määritellä sen siten, että sen voisi ymmärtää yksilötasolla. Hyvä on se, mitä ei pelätä ja paha se mitä pelätään. Silloin kuin Pelko poistuu, poistuu myös hyvä ja paha. Jäljelle jää terve varovaisuus, ennakointi..."

Kenties noin, en tiedä. Ihminen on kuitenkin myös epärationaalinen olento, tuon epärationaalisuuden määrän varioidessa yksilöstä riippuen. Ajattelisin siis, että ihminen voi kai joissakin tapauksissa pelätä myös sitä, mikä onkin _todellisuudessa_ hyvää ja yhtälailla olla kykenemätön pelkäämään pahaa eli sitä, mitä hänen tulisi pelätä. Tiedätkö: sä uskot ihmisen rationaalisuuteen.;) Ei ehkä huono juttu.

"Ja sitten se kuuluisa jumala. Se ei mielestäni ole ihan sellaisena kuin senkin suurin osa kuvittelee. En pidä sanasta jumala. Tämän enempää en tässä keskustelussa käytä sitä. Pidän kyllä sanasta jumalainen. Se on hyvä sana kuvailemaan jotain kaunista, mikä koskettaa todella syvältä. Esim, jokin musiikki, taide, kirjallisuus, jokin tunne..."

En minäkään oikeastaan. Pidä siitä sanasta nimittäin. Jumala. Jotain niin olettamuksellisesti kaikenkattavaa...Jumalainen sen sijaan sointuu.. jumalaiselta. Jotain mitä ihailen. Jotain mistä mykistyn. Jotain, _missä_ minullakin on osani. Kaunis sana.

"Ajattelu on usein yliarvostettua. Liiallinen ajattelu siis. Mieli kuormittuu liikaa. Mielikin tarvitsee leponsa niin kuin kaikki muukin. Myös elämä kuoleman muodossa..."

Eikähän ole. *nythän mä argumentit pääsin sanomaan;)...* Ajattelu tuntuu olevan usein pikemminkin aliarvostettua. Tosin: ymmärrän oikein hyvin, mitä ajoit takaa. Ylikuormittumisesta... Viisaita sanoja.

duunipäivän jälkeen viestejä, jotka saa minut hymyilemään. Tänks.

Joo. Ei kai tässä mitään palkintoja haeta. Ne palkinnot kai haetaan ihan eri tavalla. Ei ainakaan suomi24-ssa. Olisihan se pieni ihme, jos tänne kirjoittelusta jonkun palkinnon saisi. Tai mistä sen tietää? Maailmassa on tapahtunut ja tapahtuu edelleen kummallisimpiakin asioita. Toisaalta olen kyllä harkinnut kirjoittavani jotain. En vaan tiedä mistä aloittaisin. Ja tuskin sitä kovin moni jaksaisi lukeakaan. Tänne kirjoittelu on hyvä. Lukee se, jota kiinnostaa ja jota ei kiinnosta, jättää lukematta. Jos meille on vapaa tahto annettu niin pitäähän sitä oppia käyttämäänkin. Vapaa tahto on hyödytön, jos sitä ei osaa käyttää...

Pelollahan ihmiset pidetään edelleen kurissa. Politiikka, työelämä, talouselämä ja miksei edelleen uskonnotkin. Olen kuvitellut mielessäni tilanteen kun olen jossain isossa tavaratalossa. Yhtäkkiä tulee ilmoitus, että kaikki on ilmaista. Jokainen saa ottaa, mitä haluaa. Saattaisi olla aika kaoottinen tilanne. Itse toivoisin silloin olevan lähimmän ulospääsyn vieressä...

Tämä uskonnollisuusjuttu. Sitä on vaikea kuvailla sanoin. Sen voi ehkä näyttää käytännössä. Sekin vaatii oikean ajoituksen, oikean mielentilan, oikean tunnetilan... Kun sen hetken onnistuu pyydystämään, silloin ymmärtää mistä on kyse. Muutoin sanat jää ainoastaan sanoiksi. Sanoiksi vailla merkitystä.

Joo. Olen muutamissa hautajaisissa käynyt itsekin. Joka kerta on tehnyt mieli alkaa kyselemään papilta kaikennäköistä. Mutta ajoitus ei ole oikea. Siellä on kuitenkin muitakin kuin minä ja pappi. Siellä on omaisia suremassa. Sellainen ei kuulu siihen. Siis se, että alkaisin kyseenalaistamaan. Kumma juttu kun en ole yksissäkään häissä ollut. Tiedän yhden ihmisen, kenen häissä en varmasti tule olemaan...

Ihminen on erehtyväinen. Kuka meistä ei olisi? Tulee minulla edelleenkin tehtyä tai sanottua jotain hölmöä. En vaan enää häpeä erehtyväisyyttäni, enkä pelkää myöntää olleeni hölmö, huonokäytöksinen jne.

BonAqua. Hmm.... Vesi, kivennäis tai ei, on paras ruokajuoma. Ainakin minulle. Muut juomat taitaa olla enimmäkseen eräänlaista nautinnonhakua. Säännöllisen epäsäännöllisesti.

Humala. Joo. Silloin alkaa tietynlainen itsekuri löystyä. En jaksa jurrissa edes lukea näitä kirjoituksia ja vielä vähemmän kirjoittaa tänne. Pieni nousuhumala on ehkä poikkeus, mikä vahvistaa säännön. Harvoin humalaisella on ollut jotain järkevää sanottavaa. Charles Bukowski taisi olla poikkeus. Mutta ei kai hänkään kaikkea kännissä kirjoittanut. En usko.

Seurasin itse ensiksi jonkun aikaa tätäkin palstaa, ennen kuin kirjoitin tänne jotain. En edes muista mitä ja milloin ensimmäisen kerran. Olisikohan ollut joskus alkukeväällä. Mutta se ei ole niin oleellista. Tulin nopeasti siihen tulokseen, että nimimerkillisenä jää sen nimimerkin vangiksi. Ottaa vapaaehtoisesti jonkun roolin, mistä sitten joutuu pitämään kiinni. Jokaisella tänne kirjoittavalla nimimerkillä on oma roolinsa, minkä vankina ne ovat. Lähes jokaisen nimimerkin viestin sisältö on jotenkin ennalta arvattavissa. Oliskohan se sitä tylsyyttä? Kaavamaisuus on kyllä mielestäni tylsyyttä. Siksi olen aika usein mieluummin yksin kuin seurassa, missä en viihdy. Viihdyn yksin itseni kanssa aina. Tai lähes aina. Ihminen minäkin olen ja ihminen kaipaa aina aika ajoin seuraa. Missä muodossa tahansa. Tämä täällä on hyvä. On mukavaa olla täysin persoonaton. Persoona on aina luotu. Persoonaton on jotain, mikä ON. Juttelen reaalielämässäkin mieluiten ensiksi aina ihmisten kanssa persoonattomana. Ne esittelyt ei ole ensimmäisiä tärkeitä asioita keskustelujen alussa. Ne tulee aina jälkijunassa. Silloin kun aika on siihen sopiva. Se on yksi hyvä tapa oppia tuntemaan toinen ihminen nopeasti. Se ei ole ainoa mutta yksi aika olennainen osa sitä.

Itselle on holilla monta eri tarkoitusta. Yksi on on rentoutuminen, toinen vitutukseen juominen, kolmas on itsensä äärimmilleen virittäminen. Se on yksi tapa saada itseni ajattelemaan asioita. Asioita, mitä en haluaisi ajatella selvin päin. Asioita, mitkä mielelläni kieltäisin...

Onhan ihminen rationaalinen yhtälailla kuin irrationaalinen. Rationaalisuus on johdonmukaisuus ja irrationaalisuus on tunteet. Tunteet ei koskaan olen johdonmukaisia. Järjen ja tunteiden ei kuitenkaan ole tarkoitus olla ristiriidassa keskenään. Niiden tarkoitus on toimia keskenään harmoiassa. Eikä kilpailla keskenään.

lukea kirjoitti:

duunipäivän jälkeen viestejä, jotka saa minut hymyilemään. Tänks.

Joo. Ei kai tässä mitään palkintoja haeta. Ne palkinnot kai haetaan ihan eri tavalla. Ei ainakaan suomi24-ssa. Olisihan se pieni ihme, jos tänne kirjoittelusta jonkun palkinnon saisi. Tai mistä sen tietää? Maailmassa on tapahtunut ja tapahtuu edelleen kummallisimpiakin asioita. Toisaalta olen kyllä harkinnut kirjoittavani jotain. En vaan tiedä mistä aloittaisin. Ja tuskin sitä kovin moni jaksaisi lukeakaan. Tänne kirjoittelu on hyvä. Lukee se, jota kiinnostaa ja jota ei kiinnosta, jättää lukematta. Jos meille on vapaa tahto annettu niin pitäähän sitä oppia käyttämäänkin. Vapaa tahto on hyödytön, jos sitä ei osaa käyttää...

Pelollahan ihmiset pidetään edelleen kurissa. Politiikka, työelämä, talouselämä ja miksei edelleen uskonnotkin. Olen kuvitellut mielessäni tilanteen kun olen jossain isossa tavaratalossa. Yhtäkkiä tulee ilmoitus, että kaikki on ilmaista. Jokainen saa ottaa, mitä haluaa. Saattaisi olla aika kaoottinen tilanne. Itse toivoisin silloin olevan lähimmän ulospääsyn vieressä...

Tämä uskonnollisuusjuttu. Sitä on vaikea kuvailla sanoin. Sen voi ehkä näyttää käytännössä. Sekin vaatii oikean ajoituksen, oikean mielentilan, oikean tunnetilan... Kun sen hetken onnistuu pyydystämään, silloin ymmärtää mistä on kyse. Muutoin sanat jää ainoastaan sanoiksi. Sanoiksi vailla merkitystä.

Joo. Olen muutamissa hautajaisissa käynyt itsekin. Joka kerta on tehnyt mieli alkaa kyselemään papilta kaikennäköistä. Mutta ajoitus ei ole oikea. Siellä on kuitenkin muitakin kuin minä ja pappi. Siellä on omaisia suremassa. Sellainen ei kuulu siihen. Siis se, että alkaisin kyseenalaistamaan. Kumma juttu kun en ole yksissäkään häissä ollut. Tiedän yhden ihmisen, kenen häissä en varmasti tule olemaan...

Ihminen on erehtyväinen. Kuka meistä ei olisi? Tulee minulla edelleenkin tehtyä tai sanottua jotain hölmöä. En vaan enää häpeä erehtyväisyyttäni, enkä pelkää myöntää olleeni hölmö, huonokäytöksinen jne.

BonAqua. Hmm.... Vesi, kivennäis tai ei, on paras ruokajuoma. Ainakin minulle. Muut juomat taitaa olla enimmäkseen eräänlaista nautinnonhakua. Säännöllisen epäsäännöllisesti.

Humala. Joo. Silloin alkaa tietynlainen itsekuri löystyä. En jaksa jurrissa edes lukea näitä kirjoituksia ja vielä vähemmän kirjoittaa tänne. Pieni nousuhumala on ehkä poikkeus, mikä vahvistaa säännön. Harvoin humalaisella on ollut jotain järkevää sanottavaa. Charles Bukowski taisi olla poikkeus. Mutta ei kai hänkään kaikkea kännissä kirjoittanut. En usko.

Seurasin itse ensiksi jonkun aikaa tätäkin palstaa, ennen kuin kirjoitin tänne jotain. En edes muista mitä ja milloin ensimmäisen kerran. Olisikohan ollut joskus alkukeväällä. Mutta se ei ole niin oleellista. Tulin nopeasti siihen tulokseen, että nimimerkillisenä jää sen nimimerkin vangiksi. Ottaa vapaaehtoisesti jonkun roolin, mistä sitten joutuu pitämään kiinni. Jokaisella tänne kirjoittavalla nimimerkillä on oma roolinsa, minkä vankina ne ovat. Lähes jokaisen nimimerkin viestin sisältö on jotenkin ennalta arvattavissa. Oliskohan se sitä tylsyyttä? Kaavamaisuus on kyllä mielestäni tylsyyttä. Siksi olen aika usein mieluummin yksin kuin seurassa, missä en viihdy. Viihdyn yksin itseni kanssa aina. Tai lähes aina. Ihminen minäkin olen ja ihminen kaipaa aina aika ajoin seuraa. Missä muodossa tahansa. Tämä täällä on hyvä. On mukavaa olla täysin persoonaton. Persoona on aina luotu. Persoonaton on jotain, mikä ON. Juttelen reaalielämässäkin mieluiten ensiksi aina ihmisten kanssa persoonattomana. Ne esittelyt ei ole ensimmäisiä tärkeitä asioita keskustelujen alussa. Ne tulee aina jälkijunassa. Silloin kun aika on siihen sopiva. Se on yksi hyvä tapa oppia tuntemaan toinen ihminen nopeasti. Se ei ole ainoa mutta yksi aika olennainen osa sitä.

Itselle on holilla monta eri tarkoitusta. Yksi on on rentoutuminen, toinen vitutukseen juominen, kolmas on itsensä äärimmilleen virittäminen. Se on yksi tapa saada itseni ajattelemaan asioita. Asioita, mitä en haluaisi ajatella selvin päin. Asioita, mitkä mielelläni kieltäisin...

Onhan ihminen rationaalinen yhtälailla kuin irrationaalinen. Rationaalisuus on johdonmukaisuus ja irrationaalisuus on tunteet. Tunteet ei koskaan olen johdonmukaisia. Järjen ja tunteiden ei kuitenkaan ole tarkoitus olla ristiriidassa keskenään. Niiden tarkoitus on toimia keskenään harmoiassa. Eikä kilpailla keskenään.

ehkä kannattaisi kirjoittaa, koska olen ottanut sen pari perjantaikaljaa. Hoh. Lopetettava tosin kohta tähän. Aamulla aikainen herätys. Velvollisuuksia.

Ensin tästä:

"Ihminen on erehtyväinen. Kuka meistä ei olisi? Tulee minulla edelleenkin tehtyä tai sanottua jotain hölmöä. En vaan enää häpeä erehtyväisyyttäni, enkä pelkää myöntää olleeni hölmö, huonokäytöksinen jne."

Hyvä noin. En mäkään epäile yleensä ainakaan, jos syytä todella on. Mua kuitenkin jotenkin satutti toi sanomasi. Ei millään muotoa tai _mitenkään_ luonnollisesti sun vika. Sä et välttämättä tiedä asiasta yhtään mitään.. mutta tällä palstalla ainakaan.. mä kuitenkaan en ole käyttäytynyt mitenkään erityisen huonosti koskaan. Siitä huolimatta taannoin *hölmö!* otin kaikenmailman herjaajien jutut itseeni.

Olin tavallaan herjaamisen kohde, vaikka en mitenkään väitä, että olisin ainoa, jolle samanlaista on tapahtunut ja nettipalstoilla tapahtuu koko ajan. Päätin alkaa ( entisenä vakinikkikirjoittelijana) kirjoittamaan ilman nimimerkkiä. Seurasi aika kammottava tilanne: ei vaadita kuin yksi tai kaksi valehtelijaa, vihjailijaa ja todellisuudessa palstalla sanotun tietoista vääristelijää, niin lynkkausmieliala näkyy syttyvän helposti. Nimimerkitön kirjoittaja ei voi tehdä mitään siinä tilanteessa. Ei mitenkään puolustautua ja todistaa, että: "hei oikeesti palstakaiffat (tms. mitä ihmeen termiä näistä palstailijoista nyt voiskaan käyttää...): vaikka mulla ennen oli nikki ja nyt ei oo, en mä täällä pään aukomisintressillä ole ollut tai ole kirjoittelemassa." Lisänä kun on nimittäin ihmisen kuvittelukyky.

Ulkopuoliselle ko. tilanne voi näyttää esim. siltä, että "tossa vaan nyt jollekin nimimerkittömälle huomautellaan epäasiallisesta käytöksestä". Tosi harva edes kyseenalaistaa sitä, onko näiden huomauttelijoiden ja nettihirviöiden puheet totta ja jos ovat, niin missä määrin. Fiilis tarttuu keskustelupalstalla hyvin helposti kirjoittajasta toiseen, olen nyt oppinut.

Mulla kuitenkin on tietynlaiset ns. todisteetkin, vaikken tota käytöstä tai jotain merkityksettömiä palstakeskusteluja halua enää ajatellakaan: ne urpot ei tajunneet olla herjaamatta nimimerkkiin viitaten. Keskusteluhistoria osoittaa, että erään nimimerkin ( = se mun ennen käyttämäni) perässä on roikuttu keskustelun aiheisiin liittymättömästi, haukkuen ja vääristellen käytöstä. (Todisteet silti, vaikka se kys. ex- nikkini oli rekkaamaton, ja sitä olivat käyttäneet kirjoituksissaan muutkin, kuin minä.)

Mutta, se siitä. Mä taidan olla sikäli herkkä ja siinä määrin _sosiaalinen_ ihminen, että otan itseeni ja satutan itseäni joskus tollasestakin, periaatteessa täysin hohhoi turhanpäiväisestä asiasta. Tää palsta ei merkitse mulle mitään muuta kuin ajanvietettä. Se sen sijaan merkitsee, että täällä on ihmisiä. Ihmiset ei koskaan ole mulle merkityksettömiä. Edes joku nettikirjoittelija.. tyyliin Mumbaista.

Mut joo.

"Tulin nopeasti siihen tulokseen, että nimimerkillisenä jää sen nimimerkin vangiksi. Ottaa vapaaehtoisesti jonkun roolin, mistä sitten joutuu pitämään kiinni. Jokaisella tänne kirjoittavalla nimimerkillä on oma roolinsa, minkä vankina ne ovat. Lähes jokaisen nimimerkin viestin sisältö on jotenkin ennalta arvattavissa. Oliskohan se sitä tylsyyttä? Kaavamaisuus on kyllä mielestäni tylsyyttä."

Kyllä, ehkä niinkin. Kaavamaisuus kai nimenomaan tylsyyttä. Mitäs muuta se. Ihminen voi hyvin jäädä nimimerkin vangiksi. Silti luulen aika monen noista nimimerkillisistäkin kirjoittelevan myös ilman sitä nimimerkkiään. Onko ihminen silloin enää sen nimimerkin vanki? Loogista itselleni kuitenkin olis kirjoittaa joko nimimerkillä tai ilman. Kun kirjoitin nimimerkillä, kirjoitin kaiken sanomani sillä. Ehkä joskus joidenkin ärtymystä välttääkseni olis kenties voinu toimia toisinkin, mutta noin mun logiikka asian sanoo. Mitä sillä nimimerkillä muuten edes tekee? Vapaaehtoista halua profiloituahan se on. Ehkä tosin poikkeuksena ajateltava jotkut arkaluontoiset asiat. Ymmärrän tilanteen, että pitkälle profiloitunut kirjoittaja ei välttämättä halua kirjoittaa niistä nimimerkillään.

"Tämä täällä on hyvä. On mukavaa olla täysin persoonaton."

Onhan tää tietyllä tavalla hyvin vapauttavaa. Tietysti todellisessa elämässä tunnetut ihmiset ovat niitä, jotka merkkaa eniten tai merkitsevät ylipäätään mitään. Nettiä väheksymättä. Joskus netissä joidenkin ihmisten kanssa voi ehkä saavuttaa sellaisenkin läheisyyden, mikä ehkä olisi vaikeampaa...noin niinkuin tosielämässä. Oivaltaa jotain ihmisyydestä. Kertoa ja tulla kerrotuksi itse. Hyvä homma.

"Rationaalisuus on johdonmukaisuus ja irrationaalisuus on tunteet. Tunteet ei koskaan olen johdonmukaisia."

Tunteethan ovat johdonmukaisuus, joskaan ei ilman yhteispeliä logoksen, rationaliteetin, kanssa. Tunne ilmoittaa meille, _mitä_ me haluamme, mikä on meille hyväksi. Jos voisimme kuunnella ainoastaan järkeä, me (koko ihmiskunta) vain vahingoittaisimme itseämme. Uskon näin. *tunne*

Sanoit samansuuntaista kyllä itsekin:

"Niiden tarkoitus on toimia keskenään harmoiassa."

Kyllä. Noin juuri.

Nyt mun _ei_.. kirjoitti:

ehkä kannattaisi kirjoittaa, koska olen ottanut sen pari perjantaikaljaa. Hoh. Lopetettava tosin kohta tähän. Aamulla aikainen herätys. Velvollisuuksia.

Ensin tästä:

"Ihminen on erehtyväinen. Kuka meistä ei olisi? Tulee minulla edelleenkin tehtyä tai sanottua jotain hölmöä. En vaan enää häpeä erehtyväisyyttäni, enkä pelkää myöntää olleeni hölmö, huonokäytöksinen jne."

Hyvä noin. En mäkään epäile yleensä ainakaan, jos syytä todella on. Mua kuitenkin jotenkin satutti toi sanomasi. Ei millään muotoa tai _mitenkään_ luonnollisesti sun vika. Sä et välttämättä tiedä asiasta yhtään mitään.. mutta tällä palstalla ainakaan.. mä kuitenkaan en ole käyttäytynyt mitenkään erityisen huonosti koskaan. Siitä huolimatta taannoin *hölmö!* otin kaikenmailman herjaajien jutut itseeni.

Olin tavallaan herjaamisen kohde, vaikka en mitenkään väitä, että olisin ainoa, jolle samanlaista on tapahtunut ja nettipalstoilla tapahtuu koko ajan. Päätin alkaa ( entisenä vakinikkikirjoittelijana) kirjoittamaan ilman nimimerkkiä. Seurasi aika kammottava tilanne: ei vaadita kuin yksi tai kaksi valehtelijaa, vihjailijaa ja todellisuudessa palstalla sanotun tietoista vääristelijää, niin lynkkausmieliala näkyy syttyvän helposti. Nimimerkitön kirjoittaja ei voi tehdä mitään siinä tilanteessa. Ei mitenkään puolustautua ja todistaa, että: "hei oikeesti palstakaiffat (tms. mitä ihmeen termiä näistä palstailijoista nyt voiskaan käyttää...): vaikka mulla ennen oli nikki ja nyt ei oo, en mä täällä pään aukomisintressillä ole ollut tai ole kirjoittelemassa." Lisänä kun on nimittäin ihmisen kuvittelukyky.

Ulkopuoliselle ko. tilanne voi näyttää esim. siltä, että "tossa vaan nyt jollekin nimimerkittömälle huomautellaan epäasiallisesta käytöksestä". Tosi harva edes kyseenalaistaa sitä, onko näiden huomauttelijoiden ja nettihirviöiden puheet totta ja jos ovat, niin missä määrin. Fiilis tarttuu keskustelupalstalla hyvin helposti kirjoittajasta toiseen, olen nyt oppinut.

Mulla kuitenkin on tietynlaiset ns. todisteetkin, vaikken tota käytöstä tai jotain merkityksettömiä palstakeskusteluja halua enää ajatellakaan: ne urpot ei tajunneet olla herjaamatta nimimerkkiin viitaten. Keskusteluhistoria osoittaa, että erään nimimerkin ( = se mun ennen käyttämäni) perässä on roikuttu keskustelun aiheisiin liittymättömästi, haukkuen ja vääristellen käytöstä. (Todisteet silti, vaikka se kys. ex- nikkini oli rekkaamaton, ja sitä olivat käyttäneet kirjoituksissaan muutkin, kuin minä.)

Mutta, se siitä. Mä taidan olla sikäli herkkä ja siinä määrin _sosiaalinen_ ihminen, että otan itseeni ja satutan itseäni joskus tollasestakin, periaatteessa täysin hohhoi turhanpäiväisestä asiasta. Tää palsta ei merkitse mulle mitään muuta kuin ajanvietettä. Se sen sijaan merkitsee, että täällä on ihmisiä. Ihmiset ei koskaan ole mulle merkityksettömiä. Edes joku nettikirjoittelija.. tyyliin Mumbaista.

Mut joo.

"Tulin nopeasti siihen tulokseen, että nimimerkillisenä jää sen nimimerkin vangiksi. Ottaa vapaaehtoisesti jonkun roolin, mistä sitten joutuu pitämään kiinni. Jokaisella tänne kirjoittavalla nimimerkillä on oma roolinsa, minkä vankina ne ovat. Lähes jokaisen nimimerkin viestin sisältö on jotenkin ennalta arvattavissa. Oliskohan se sitä tylsyyttä? Kaavamaisuus on kyllä mielestäni tylsyyttä."

Kyllä, ehkä niinkin. Kaavamaisuus kai nimenomaan tylsyyttä. Mitäs muuta se. Ihminen voi hyvin jäädä nimimerkin vangiksi. Silti luulen aika monen noista nimimerkillisistäkin kirjoittelevan myös ilman sitä nimimerkkiään. Onko ihminen silloin enää sen nimimerkin vanki? Loogista itselleni kuitenkin olis kirjoittaa joko nimimerkillä tai ilman. Kun kirjoitin nimimerkillä, kirjoitin kaiken sanomani sillä. Ehkä joskus joidenkin ärtymystä välttääkseni olis kenties voinu toimia toisinkin, mutta noin mun logiikka asian sanoo. Mitä sillä nimimerkillä muuten edes tekee? Vapaaehtoista halua profiloituahan se on. Ehkä tosin poikkeuksena ajateltava jotkut arkaluontoiset asiat. Ymmärrän tilanteen, että pitkälle profiloitunut kirjoittaja ei välttämättä halua kirjoittaa niistä nimimerkillään.

"Tämä täällä on hyvä. On mukavaa olla täysin persoonaton."

Onhan tää tietyllä tavalla hyvin vapauttavaa. Tietysti todellisessa elämässä tunnetut ihmiset ovat niitä, jotka merkkaa eniten tai merkitsevät ylipäätään mitään. Nettiä väheksymättä. Joskus netissä joidenkin ihmisten kanssa voi ehkä saavuttaa sellaisenkin läheisyyden, mikä ehkä olisi vaikeampaa...noin niinkuin tosielämässä. Oivaltaa jotain ihmisyydestä. Kertoa ja tulla kerrotuksi itse. Hyvä homma.

"Rationaalisuus on johdonmukaisuus ja irrationaalisuus on tunteet. Tunteet ei koskaan olen johdonmukaisia."

Tunteethan ovat johdonmukaisuus, joskaan ei ilman yhteispeliä logoksen, rationaliteetin, kanssa. Tunne ilmoittaa meille, _mitä_ me haluamme, mikä on meille hyväksi. Jos voisimme kuunnella ainoastaan järkeä, me (koko ihmiskunta) vain vahingoittaisimme itseämme. Uskon näin. *tunne*

Sanoit samansuuntaista kyllä itsekin:

"Niiden tarkoitus on toimia keskenään harmoiassa."

Kyllä. Noin juuri.

En tarkoittanut sinua kun puhuin hölmöydestä ja huonosta käytöksestä. Kyllä siinä tarkoitin ihan itseäni reaalielämässä. Onnistun aina joskus olemaan aika mulkku. Sori vielä kerran. En voi edes tietää, mistä loukkannuit, koska en jaksa lukea kaikkia aloituksia. Avaan oikeasti todella pienen osan niistä. Ja älä turhaan selittele. Mielestäni olet mukava sellaisena kuin olet. Hyvä keskustelukumppani sellaisena kuin olet. Jos olisin eri mieltä niin arvaa kaksi kertaa, keskusteltaisiko vielä?

Itseensä ottaminen. Älä ota. Miksi rasitat mieltäsi joidenkin tuntemattomien ihmisten mielipiteillä? Mitä merkitystä loppujen lopuksi on palstalaisten mielipiteillä sun elämään? Miten ne vaikuttaa sun elämään, jos et anna niiden vaikuttaa? Tiedätkö kuin paljon minua on yritetty herjata reaalissa? En jaksa välittää siitä. Yritykseksi se on usein aina jäänyt. Tähän sopii muuten yksi hyvä vertaus. Kun yksi sormi osoittaa eteenpäin, voisi kiinnittää huomiota mihin osoittaa kolme sormea. Siinäkään kukaan meistä ei ole poikkeus.

Voisin laukoa itsekin mielipiteitä palstalaisista. Mutta en silti tee sitä. Miksi kertoisin heille jotain, minkä he tietävät itsekin? Jotain, mitä ne luulee, ettei kukaan huomaa.

Joo. Luulin itsekin sun olevan joku entinen nimimerkillinen. Ollaan keskusteltu aikaisemminkin. Puista ja oksista, älyykkydestä jne. Olet harvoja tällä palstalla, kenen kanssa haluan keskustella. Ota tämä kohteliaisuutena. Muutama viskipaukku antoi rohkeutta kertoa sen.

Hyvää yötä.

Anteeksi. kirjoitti:

En tarkoittanut sinua kun puhuin hölmöydestä ja huonosta käytöksestä. Kyllä siinä tarkoitin ihan itseäni reaalielämässä. Onnistun aina joskus olemaan aika mulkku. Sori vielä kerran. En voi edes tietää, mistä loukkannuit, koska en jaksa lukea kaikkia aloituksia. Avaan oikeasti todella pienen osan niistä. Ja älä turhaan selittele. Mielestäni olet mukava sellaisena kuin olet. Hyvä keskustelukumppani sellaisena kuin olet. Jos olisin eri mieltä niin arvaa kaksi kertaa, keskusteltaisiko vielä?

Itseensä ottaminen. Älä ota. Miksi rasitat mieltäsi joidenkin tuntemattomien ihmisten mielipiteillä? Mitä merkitystä loppujen lopuksi on palstalaisten mielipiteillä sun elämään? Miten ne vaikuttaa sun elämään, jos et anna niiden vaikuttaa? Tiedätkö kuin paljon minua on yritetty herjata reaalissa? En jaksa välittää siitä. Yritykseksi se on usein aina jäänyt. Tähän sopii muuten yksi hyvä vertaus. Kun yksi sormi osoittaa eteenpäin, voisi kiinnittää huomiota mihin osoittaa kolme sormea. Siinäkään kukaan meistä ei ole poikkeus.

Voisin laukoa itsekin mielipiteitä palstalaisista. Mutta en silti tee sitä. Miksi kertoisin heille jotain, minkä he tietävät itsekin? Jotain, mitä ne luulee, ettei kukaan huomaa.

Joo. Luulin itsekin sun olevan joku entinen nimimerkillinen. Ollaan keskusteltu aikaisemminkin. Puista ja oksista, älyykkydestä jne. Olet harvoja tällä palstalla, kenen kanssa haluan keskustella. Ota tämä kohteliaisuutena. Muutama viskipaukku antoi rohkeutta kertoa sen.

Hyvää yötä.

kyllä, ettet tarkoittanut mua. Viitaten tähän:

"En tarkoittanut sinua kun puhuin hölmöydestä ja huonosta käytöksestä. Kyllä siinä tarkoitin ihan itseäni reaalielämässä. Onnistun aina joskus olemaan aika mulkku. Sori vielä kerran. En voi edes tietää, mistä loukkannuit, koska en jaksa lukea kaikkia aloituksia. Avaan oikeasti todella pienen osan niistä. Ja älä turhaan selittele. Mielestäni olet mukava sellaisena kuin olet. Hyvä keskustelukumppani sellaisena kuin olet. Jos olisin eri mieltä niin arvaa kaksi kertaa, keskusteltaisiko vielä?"

Kunhan vaan nyt pohdin tällaista nettailua ja palstaelämää ylipäätään... Mua yksinkertaisesti oksettaa joidenkin omahyväisyys. Esim. silloin, kun mua täällä kauheasti herjattiin (asiattomasti suurelta osin, mutta mitäs siitä toisaalta) tyyliin palstan pahimmaksi vittuilijaksi ja miksi lie, mietin ihan todella, että mitä joidenkin päissä liikkuu. Ajatellen sitä kokonaistilannetta, jossa en luonnollisesti nimimerkittömänä kirjoittajana voinu yhtään millään tavalla puolustaa itseäni ja todistaa niitä puheita vääriksi. "En mä mikään pahis oo": ei se riitä sellaisessa tilanteessa, jos ihmiset yksiselitteisesti vaan haluaa satuttaa..ja lisänä vielä kaikki, jotka kuvittelee asioita.

Jokaiselle vähänkin enemmän kirjoittaneelle on varmaan veetuiltu ainakin jotenkin tälläkin palstalla: silloin on varmaan aika helppoa ottaa syntipukiksi joku nimimerkitön kirjoittaja. Ajatella kenties jotenkin tapaan: että "toi varmaan on veetuillu mullekin"...Pelottavaa. Joku joukkotsykoosi tms., niinkuin maatalon isäntä ehkä sanois.;D Tms.

Huolimatta siitä, että elämä on muualla, kyllä tollanen voi satuttaa. Sen verran vähän nettiaddiktoinut tässä kuitenkin on, *viheltelee* ja toinen jalka terveesti maan mullassa, että ei kertakaikkiaan voi tajuta sitä, miten jotkut ei mieti yhtään sitä, _mitä sanoja_ käyttävät...Ehkä osa kirjoittajista ei edes tajua, mikä on todellista herjaamista ja mikä ei. Eivät ajattele juttujensa lukijoita ihmisinä, yhtään. Jos en osin itsekään aina ole ajatellut, mulla on sentään jotkut limitit, jutut mitä en sano ja käytä. Yksi on esim. (se hyvin yleinen paskapäiden käyttämä..) ihmisen solvaaminen joksikin mielenterveyspotilaaksi tms. ja toinen ylipäätään tuntemattoman ( ja tässä yhteydessä, mikä kummastuttavaa, näiden kys. "käyttäytyjien" kuulan kannalta loogisesti _merkityksettömän_...) nettikirjoittelijan saittikäyttäytymisestä perättömien vihjaileminen.

Satutti siksikin se käytös, etten todellakaan nimimerkillä kirjoittaessani koskaan kirjoitellu ns. puskista, enkä nytkään puskana indeed ole ajatellu muuttaa tyyliäni siitä. "Saitin pahin v*ttuilija", just joo...

"Itseensä ottaminen. Älä ota. Miksi rasitat mieltäsi joidenkin tuntemattomien ihmisten mielipiteillä? Mitä merkitystä loppujen lopuksi on palstalaisten mielipiteillä sun elämään? "

En mä todellisuudessa otakaan. Ihminen on kuitenkin mulle aina ihmisenä tärkeä. Ajattelen siis nettikirjoituksia ihmisten kirjoituksina. Pidän kai tavallaan vähän valheellisenakin ajatusta siitä, että ihminen muka ei paljastaisi todellista naamaansa, jos kerran on mahdollisuus puhua ilman naamaansa.;) Mikä muka olisi parempi tilaisuus todellisen itsensä paljastamiselle, kuin naamatta puhuminen?

Tavalla tai toisella ihminen on oma itsensä aina: vaikka minkälaisten nimimerkkien ja nettipersoonien tms. taakse kääriytyisi... Ihminen voi toki valehdella netissä, mutta yhtä hyvin puhua totta. Ainakin välillisesti kerrotaan totuutta itsestä aina., uskon. Nettijutut on eräänlainen kertomus. Ja kertomuksella on aina yhtymäkohta konkretiaan, tavalla tai toisella. Yhden tietoisuus on yhden tietoisuus, mutta on myös asioita, jotka me kaikki tunnetaan, jotka ovat meille kaikille yhteisiä. Tässä kontekstissa esim. se, että päivä seuraa yötä, janoinen kaipaa vettä tai että presidenttinä on nyt Halonen. Mitä vaan... Jokatapauksessa: pointtini oli, että ihminen ei voi paeta todellisuutta ja sen läsnäolo näkyy ihan joka iikan kirjoituksista aina jotenkin. Välittäen hyvin todellista kuvaa siitä, miten kukin ymmärtää tän maailman.

"Joo. Luulin itsekin sun olevan joku entinen nimimerkillinen. Ollaan keskusteltu aikaisemminkin. Puista ja oksista, älyykkydestä jne. Olet harvoja tällä palstalla, kenen kanssa haluan keskustella. Ota tämä kohteliaisuutena. Muutama viskipaukku antoi rohkeutta kertoa sen."

Veikkasinkin, että saatoit arvata. Suht. pitkään kirjoitellut. Mä saattaisin nyt voida arvailla susta, mutta.. oon ehkä liian rationaalinen..tai.. *tylsä* siihen. Hyvä niin, eikö niin?;) Miesten mieltymystä viskiin en muuten tajua. Koetin tossa ennen joulua juoda erään henkilön mieliksi Lagavulinia: koin kohtuullista voimattomuutta tehtävän edessä.;D

Hyvää yötä myös sulle, viisas nimimerkitön.:) Kuin myös: mäkin nautin keskustelusta kanssasi. Kivaa, kun tietää, että voi mennä useammalle tasollekin jutellessa, mutta että toisaalta voi kuitenkin juskailla ihan peruspuheellakin, perusjuttuja.

mä tiedän.. kirjoitti:

kyllä, ettet tarkoittanut mua. Viitaten tähän:

"En tarkoittanut sinua kun puhuin hölmöydestä ja huonosta käytöksestä. Kyllä siinä tarkoitin ihan itseäni reaalielämässä. Onnistun aina joskus olemaan aika mulkku. Sori vielä kerran. En voi edes tietää, mistä loukkannuit, koska en jaksa lukea kaikkia aloituksia. Avaan oikeasti todella pienen osan niistä. Ja älä turhaan selittele. Mielestäni olet mukava sellaisena kuin olet. Hyvä keskustelukumppani sellaisena kuin olet. Jos olisin eri mieltä niin arvaa kaksi kertaa, keskusteltaisiko vielä?"

Kunhan vaan nyt pohdin tällaista nettailua ja palstaelämää ylipäätään... Mua yksinkertaisesti oksettaa joidenkin omahyväisyys. Esim. silloin, kun mua täällä kauheasti herjattiin (asiattomasti suurelta osin, mutta mitäs siitä toisaalta) tyyliin palstan pahimmaksi vittuilijaksi ja miksi lie, mietin ihan todella, että mitä joidenkin päissä liikkuu. Ajatellen sitä kokonaistilannetta, jossa en luonnollisesti nimimerkittömänä kirjoittajana voinu yhtään millään tavalla puolustaa itseäni ja todistaa niitä puheita vääriksi. "En mä mikään pahis oo": ei se riitä sellaisessa tilanteessa, jos ihmiset yksiselitteisesti vaan haluaa satuttaa..ja lisänä vielä kaikki, jotka kuvittelee asioita.

Jokaiselle vähänkin enemmän kirjoittaneelle on varmaan veetuiltu ainakin jotenkin tälläkin palstalla: silloin on varmaan aika helppoa ottaa syntipukiksi joku nimimerkitön kirjoittaja. Ajatella kenties jotenkin tapaan: että "toi varmaan on veetuillu mullekin"...Pelottavaa. Joku joukkotsykoosi tms., niinkuin maatalon isäntä ehkä sanois.;D Tms.

Huolimatta siitä, että elämä on muualla, kyllä tollanen voi satuttaa. Sen verran vähän nettiaddiktoinut tässä kuitenkin on, *viheltelee* ja toinen jalka terveesti maan mullassa, että ei kertakaikkiaan voi tajuta sitä, miten jotkut ei mieti yhtään sitä, _mitä sanoja_ käyttävät...Ehkä osa kirjoittajista ei edes tajua, mikä on todellista herjaamista ja mikä ei. Eivät ajattele juttujensa lukijoita ihmisinä, yhtään. Jos en osin itsekään aina ole ajatellut, mulla on sentään jotkut limitit, jutut mitä en sano ja käytä. Yksi on esim. (se hyvin yleinen paskapäiden käyttämä..) ihmisen solvaaminen joksikin mielenterveyspotilaaksi tms. ja toinen ylipäätään tuntemattoman ( ja tässä yhteydessä, mikä kummastuttavaa, näiden kys. "käyttäytyjien" kuulan kannalta loogisesti _merkityksettömän_...) nettikirjoittelijan saittikäyttäytymisestä perättömien vihjaileminen.

Satutti siksikin se käytös, etten todellakaan nimimerkillä kirjoittaessani koskaan kirjoitellu ns. puskista, enkä nytkään puskana indeed ole ajatellu muuttaa tyyliäni siitä. "Saitin pahin v*ttuilija", just joo...

"Itseensä ottaminen. Älä ota. Miksi rasitat mieltäsi joidenkin tuntemattomien ihmisten mielipiteillä? Mitä merkitystä loppujen lopuksi on palstalaisten mielipiteillä sun elämään? "

En mä todellisuudessa otakaan. Ihminen on kuitenkin mulle aina ihmisenä tärkeä. Ajattelen siis nettikirjoituksia ihmisten kirjoituksina. Pidän kai tavallaan vähän valheellisenakin ajatusta siitä, että ihminen muka ei paljastaisi todellista naamaansa, jos kerran on mahdollisuus puhua ilman naamaansa.;) Mikä muka olisi parempi tilaisuus todellisen itsensä paljastamiselle, kuin naamatta puhuminen?

Tavalla tai toisella ihminen on oma itsensä aina: vaikka minkälaisten nimimerkkien ja nettipersoonien tms. taakse kääriytyisi... Ihminen voi toki valehdella netissä, mutta yhtä hyvin puhua totta. Ainakin välillisesti kerrotaan totuutta itsestä aina., uskon. Nettijutut on eräänlainen kertomus. Ja kertomuksella on aina yhtymäkohta konkretiaan, tavalla tai toisella. Yhden tietoisuus on yhden tietoisuus, mutta on myös asioita, jotka me kaikki tunnetaan, jotka ovat meille kaikille yhteisiä. Tässä kontekstissa esim. se, että päivä seuraa yötä, janoinen kaipaa vettä tai että presidenttinä on nyt Halonen. Mitä vaan... Jokatapauksessa: pointtini oli, että ihminen ei voi paeta todellisuutta ja sen läsnäolo näkyy ihan joka iikan kirjoituksista aina jotenkin. Välittäen hyvin todellista kuvaa siitä, miten kukin ymmärtää tän maailman.

"Joo. Luulin itsekin sun olevan joku entinen nimimerkillinen. Ollaan keskusteltu aikaisemminkin. Puista ja oksista, älyykkydestä jne. Olet harvoja tällä palstalla, kenen kanssa haluan keskustella. Ota tämä kohteliaisuutena. Muutama viskipaukku antoi rohkeutta kertoa sen."

Veikkasinkin, että saatoit arvata. Suht. pitkään kirjoitellut. Mä saattaisin nyt voida arvailla susta, mutta.. oon ehkä liian rationaalinen..tai.. *tylsä* siihen. Hyvä niin, eikö niin?;) Miesten mieltymystä viskiin en muuten tajua. Koetin tossa ennen joulua juoda erään henkilön mieliksi Lagavulinia: koin kohtuullista voimattomuutta tehtävän edessä.;D

Hyvää yötä myös sulle, viisas nimimerkitön.:) Kuin myös: mäkin nautin keskustelusta kanssasi. Kivaa, kun tietää, että voi mennä useammalle tasollekin jutellessa, mutta että toisaalta voi kuitenkin juskailla ihan peruspuheellakin, perusjuttuja.

Olen kai itsekin herjannut suurinta osaa ihmisistä mieleltään sairaaksi. En ole kyllä säästänyt siitä itseäkään. Sekin on kai täysin tulkintakysymys, että mikä on herjaamista ja mikä ei. Sitä voi kai venyttää lähes loputtomiin. Itselläni on ollut paras keino herjaamiseen suhtautumisessa, jättää se omaan pieneen arvoonsa. Jokainen saa luulla, mitä haluaa. Itse tiedän kuitenkin, että mikä pitää paikkansa ja mikä ei. Se on minulle huomattavasti tärkeämpää kuin se, mitä muut ajattelee.

Kyllähän se kylmä rehellisyys, mikä pureutuu pinnan alle koetaan todella usein vittuiluna. Täällä se on vielä helpommin koettavissa vittuiluna kuin reaalissa. Täällä ei näy kuin sanat. Ei näy ilmeitä, eleitä, ei kuulu äänensävyjä, ei ole silmiä vastassa. Kyllä minut reaalielämässä helvetin moni kokee todella pahana vittuilijana. Ja sitten on niitä olalle taputtajia "sä olet hyvä tyyppi" jne. Olen mieluummin vittuilija kuin se "hyvä tyyppi". Se "hyvä tyyppi" on jotenkin aika epätodellinen. Vittuilija on rehellisempi.

Ihminen tavalla tai toisella oma itsensä? No jaa. Enpä tiedä. Onko. Vitsi, vitsi. On se. En väitä vastaan. Kaikki on juuri sitä miltä näyttää. Täytyy vaan osata katsoa oikeita asioita. Tai sanoisinko aistia.

Viskit. Joo. Siihen minulla ei ole vastausta. Kai se on eräänlaista äijäilyä. Ei kyllä hyvissä konjakeissakaan mitään vikaa ole. Pidän myös niistä. Tai hyvissä siidereissä. Siidereissä, missä maistuu omena, eikä se esanssi.

Viisas? Jaa. En tiedä. Onko edes mahdollista olla viisas? En oikein usko siihen. Aika loppuu kesken.

Duuni kutsuu.

jafscbio kirjoitti:

Olen kai itsekin herjannut suurinta osaa ihmisistä mieleltään sairaaksi. En ole kyllä säästänyt siitä itseäkään. Sekin on kai täysin tulkintakysymys, että mikä on herjaamista ja mikä ei. Sitä voi kai venyttää lähes loputtomiin. Itselläni on ollut paras keino herjaamiseen suhtautumisessa, jättää se omaan pieneen arvoonsa. Jokainen saa luulla, mitä haluaa. Itse tiedän kuitenkin, että mikä pitää paikkansa ja mikä ei. Se on minulle huomattavasti tärkeämpää kuin se, mitä muut ajattelee.

Kyllähän se kylmä rehellisyys, mikä pureutuu pinnan alle koetaan todella usein vittuiluna. Täällä se on vielä helpommin koettavissa vittuiluna kuin reaalissa. Täällä ei näy kuin sanat. Ei näy ilmeitä, eleitä, ei kuulu äänensävyjä, ei ole silmiä vastassa. Kyllä minut reaalielämässä helvetin moni kokee todella pahana vittuilijana. Ja sitten on niitä olalle taputtajia "sä olet hyvä tyyppi" jne. Olen mieluummin vittuilija kuin se "hyvä tyyppi". Se "hyvä tyyppi" on jotenkin aika epätodellinen. Vittuilija on rehellisempi.

Ihminen tavalla tai toisella oma itsensä? No jaa. Enpä tiedä. Onko. Vitsi, vitsi. On se. En väitä vastaan. Kaikki on juuri sitä miltä näyttää. Täytyy vaan osata katsoa oikeita asioita. Tai sanoisinko aistia.

Viskit. Joo. Siihen minulla ei ole vastausta. Kai se on eräänlaista äijäilyä. Ei kyllä hyvissä konjakeissakaan mitään vikaa ole. Pidän myös niistä. Tai hyvissä siidereissä. Siidereissä, missä maistuu omena, eikä se esanssi.

Viisas? Jaa. En tiedä. Onko edes mahdollista olla viisas? En oikein usko siihen. Aika loppuu kesken.

Duuni kutsuu.

"Sekin on kai täysin tulkintakysymys, että mikä on herjaamista ja mikä ei. Sitä voi kai venyttää lähes loputtomiin."

Tulkintakysymyspä hyvinkin. Tätä ei ehkä pitäis sanoa ääneen, mutta aika usein kysymys on ihan kielenkäyttötaidoista ton asian kohdalla, luulen. Ne, jotka duuneissaan (tai missä tahansa muualla noin niinkuin) on enemmän joutuneet kieltä käyttämään, olemaan millä tavalla vain tekemisissä kielen kanssa tai ylipäätään kirjoittamaan, usein tunnistaa ns. kielellisiä nyanssejakin paremmin.

Nyanssien lisäksi paremmin ehkä joskus sitäkin, mikä on korrektia kielellistä ilmaisua enemmän, mikä mahdollisesti vähemmän. Joku "vittuilukin" nettisaiteilla varmaan tarkoittaa eri ihmisille aika lailla eri asioita. Kaikki harjaantumattomat kirjoittajat ei ehkä aina tarkoita niin pahalla kaikkea sitä mitä sanoo..eivät vain (who knows) tiedä, miten kielteistä ja vahingoittavaa se käyttämänsä terminologia todella on. Pahinta tietysti se, jos henkilöllä on olemassa oleva tietoisuus kielellisistä nyansseista ja siihen yhdistettynä halu käyttää taitojaan loukkaamistarkoituksessa. Eipä sitä oikein kovin huonon kirjoittajan kirjoituksista osais loukkaantuakaan, noin vain.. mietin.

Mut joo, meni vähän turhan tylsäksi nyt.;) Sori. Vielä kuitenkin jotain sanan tapaista tästä asiasta:

"Täällä se on vielä helpommin koettavissa vittuiluna kuin reaalissa. Täällä ei näy kuin sanat. Ei näy ilmeitä, eleitä, ei kuulu äänensävyjä, ei ole silmiä vastassa. Kyllä minut reaalielämässä helvetin moni kokee todella pahana vittuilijana. Ja sitten on niitä olalle taputtajia "sä olet hyvä tyyppi" jne. Olen mieluummin vittuilija kuin se "hyvä tyyppi". Se "hyvä tyyppi" on jotenkin aika epätodellinen. Vittuilija on rehellisempi."

Niinpä. Ei näy ilmeitä, eleitä, eloisuutta, eikä joskus välttämättä sitäkään, mitä ihminen todella ajattelee. Sehän se juttu onkin, mikä joskus aiheuttaa tulkinnallisia ristiriitoja. Mä esim. olen mielestäni todella huono hymiöiden käyttäjä. Joku kerran mulle täällä sanoi kauniin kohteliaisuuden, että saan tunnetilani hyvin niihin, ilmaistua itseäni niillä hyvin. Sekin, miten käytetyt hymiöt ymmärretään, kuitenkin riippuu paljon siitä, onko lukija yhtään samoilla aaltopituuksilla kanssasi ja ennen kaikkea siitä, _haluaako_ kirjoittaja ymmärtää sanomasi hyvällä, pahalla, vai miten nyt milloinkin.

En tunne/ osaa käyttää kuin muutamaa hymiötä, joten..se siitä. Monen mielestä mä varmaan olen nauranut sille ilkeästi, vaikken olisikaan.;) Jaksaisko joskus opetella: ei, ellei ole ihan pakko. Irisanon varmaan nettiliittymäni _heti_ sinä päivänä, jos löydän itseni tankkaamasta pää punaisena jotain hymiö- sanakirjaa.:D Kv- yhteyksissä ainakin kai hymiöt kuitenkin joskus hyvinkin keskeisiä, että sikäli eivät toki hyödyttömiä.

Onko vittuilija rehellinen ( viitaten tuohon, mitä sanoit siitä, että olet mieluummin vittuilija kuin hyvä tyyppi)?;) Hmm, hmm. Riippunee, miten "vittuilee". Aika usein hyvä tyyppi pohjimmiltaan on se, joka sanoo rehellisesti mitä ajattelee. Eri asia musta kuitenkin jotkut umpimielisyydellään kanssakäymisestä kaiken ilon tappajat, jotka luottaa nihilistisesti inhorehellisyyden voimaan. Auh. Sellaista totuudenpuhujaa harva, noin niinkuin IRL, kestää. Tunnen yhden sellaisen ihmisen, on eräs sukulaiseni. Tajuttoman vaikea ja itsekäs tyyppi... Muiden rooli hänen ympärillään on ainoastaan myötäillä kaikkea sanottua: hoivata tätä keski- ikäistä kuin lasta ja yrittää ymmärtää. Itse pidän totuudenpuhujista, mutten kestä ihmisiä, joiden seurassa joutuu aina olemaan aikuisempi kuin se toinen. Ilman vastavuoroisuutta.

Tuon kys. mainitsemani ihmisen kanssa ärsyttää juuri se, että vastuu kivan ilmapiirin ylläpidosta sysätään aina minun niskoilleni. Tyyliin: "Tapu, tapu päälaelle. Hyvin sanoit. Olet ehkä oikeassa. Näinhän se on. Noin juuri! Kyllä vain, jees.." Millään tavalla ilmaistua (ystävällistä tai vähemmän ystävällistä) itseensä kohdistuvaa kritiikkia (tai mihinkään muuhunkaan asiaan kohdistuvaa, mikä ei kulloisellakin hetkellä satu miellyttämään..) ko. henkilö ei kertakaikkiaan kestä. Kaikki tuntuu hänellä lisäksi olevan aina kamalan huonosti, mikä tympäisee, koska ko. tyypin kaikki asiat ovat mielestäni harvinaisen hyvin. Jo puolen tunnin keskustelun päätteeksi olet suunnilleen valmis laukkaamaan karkuun millä tahansa tekosyyllä ja kiittämään omaa *mitä nyt ikinä se taas sitten olisikaan* luojaasi, jos tällä kertaa keksit tekosyyn, mistä arvoisa Totuudenpuhuja ei loukkaannu...

Mutta joo: sinä tuskin olet edelläkuvatun kaltainen persoona. En mitenkään/ millään tapaa viitannut tuolla suhun, minkä uskon, että tiesitkin. Sähän todella osaat lukea tekstejä. Toihan on taito.;) Lisäksi sulla näkyy olevan liiaksi aikuisen itsekritiikkiä ja tervettä miehistä itsetuntoa, jotta olisit kuvaamani kaltainen nihilistinen egoisti. Aika ehkä..seksikästäkin se. Elämänkokemus ja muu, noin niinkuin. No, älä jää erityisesti miettimään ainakaan tuota.;)

Rehellisen mielipiteen sanomista mäkin kannatan tietysti, yleisesti ottaen. Aitous on kuitenkin niitä ainoita tekijöitä, minkä avulla ihmiset voi jotenkin ymmärtää toisiaan. Joskus ehkä edes vain yrittää ymmärtää.

"Viisas? Jaa. En tiedä. Onko edes mahdollista olla viisas?"

Niin, jos viisaalla tarkoitetaan jotain jumalista (tai minkälaista vain: hitto ton parempaa termiä tohon keksinyt) 'ymmärryksen kokemusta', ihmisen ei varmaankaan ole mahdollista tulla viisaaksi, uskon. Kyllä viisaita kuitenkin on. Ainakin haluan uskoa niin. *se tunne taas: toiv. tossa kaikessa oli mukana edes aavistuksen ratioa;)*

ldgjvrjg kirjoitti:

"Sekin on kai täysin tulkintakysymys, että mikä on herjaamista ja mikä ei. Sitä voi kai venyttää lähes loputtomiin."

Tulkintakysymyspä hyvinkin. Tätä ei ehkä pitäis sanoa ääneen, mutta aika usein kysymys on ihan kielenkäyttötaidoista ton asian kohdalla, luulen. Ne, jotka duuneissaan (tai missä tahansa muualla noin niinkuin) on enemmän joutuneet kieltä käyttämään, olemaan millä tavalla vain tekemisissä kielen kanssa tai ylipäätään kirjoittamaan, usein tunnistaa ns. kielellisiä nyanssejakin paremmin.

Nyanssien lisäksi paremmin ehkä joskus sitäkin, mikä on korrektia kielellistä ilmaisua enemmän, mikä mahdollisesti vähemmän. Joku "vittuilukin" nettisaiteilla varmaan tarkoittaa eri ihmisille aika lailla eri asioita. Kaikki harjaantumattomat kirjoittajat ei ehkä aina tarkoita niin pahalla kaikkea sitä mitä sanoo..eivät vain (who knows) tiedä, miten kielteistä ja vahingoittavaa se käyttämänsä terminologia todella on. Pahinta tietysti se, jos henkilöllä on olemassa oleva tietoisuus kielellisistä nyansseista ja siihen yhdistettynä halu käyttää taitojaan loukkaamistarkoituksessa. Eipä sitä oikein kovin huonon kirjoittajan kirjoituksista osais loukkaantuakaan, noin vain.. mietin.

Mut joo, meni vähän turhan tylsäksi nyt.;) Sori. Vielä kuitenkin jotain sanan tapaista tästä asiasta:

"Täällä se on vielä helpommin koettavissa vittuiluna kuin reaalissa. Täällä ei näy kuin sanat. Ei näy ilmeitä, eleitä, ei kuulu äänensävyjä, ei ole silmiä vastassa. Kyllä minut reaalielämässä helvetin moni kokee todella pahana vittuilijana. Ja sitten on niitä olalle taputtajia "sä olet hyvä tyyppi" jne. Olen mieluummin vittuilija kuin se "hyvä tyyppi". Se "hyvä tyyppi" on jotenkin aika epätodellinen. Vittuilija on rehellisempi."

Niinpä. Ei näy ilmeitä, eleitä, eloisuutta, eikä joskus välttämättä sitäkään, mitä ihminen todella ajattelee. Sehän se juttu onkin, mikä joskus aiheuttaa tulkinnallisia ristiriitoja. Mä esim. olen mielestäni todella huono hymiöiden käyttäjä. Joku kerran mulle täällä sanoi kauniin kohteliaisuuden, että saan tunnetilani hyvin niihin, ilmaistua itseäni niillä hyvin. Sekin, miten käytetyt hymiöt ymmärretään, kuitenkin riippuu paljon siitä, onko lukija yhtään samoilla aaltopituuksilla kanssasi ja ennen kaikkea siitä, _haluaako_ kirjoittaja ymmärtää sanomasi hyvällä, pahalla, vai miten nyt milloinkin.

En tunne/ osaa käyttää kuin muutamaa hymiötä, joten..se siitä. Monen mielestä mä varmaan olen nauranut sille ilkeästi, vaikken olisikaan.;) Jaksaisko joskus opetella: ei, ellei ole ihan pakko. Irisanon varmaan nettiliittymäni _heti_ sinä päivänä, jos löydän itseni tankkaamasta pää punaisena jotain hymiö- sanakirjaa.:D Kv- yhteyksissä ainakin kai hymiöt kuitenkin joskus hyvinkin keskeisiä, että sikäli eivät toki hyödyttömiä.

Onko vittuilija rehellinen ( viitaten tuohon, mitä sanoit siitä, että olet mieluummin vittuilija kuin hyvä tyyppi)?;) Hmm, hmm. Riippunee, miten "vittuilee". Aika usein hyvä tyyppi pohjimmiltaan on se, joka sanoo rehellisesti mitä ajattelee. Eri asia musta kuitenkin jotkut umpimielisyydellään kanssakäymisestä kaiken ilon tappajat, jotka luottaa nihilistisesti inhorehellisyyden voimaan. Auh. Sellaista totuudenpuhujaa harva, noin niinkuin IRL, kestää. Tunnen yhden sellaisen ihmisen, on eräs sukulaiseni. Tajuttoman vaikea ja itsekäs tyyppi... Muiden rooli hänen ympärillään on ainoastaan myötäillä kaikkea sanottua: hoivata tätä keski- ikäistä kuin lasta ja yrittää ymmärtää. Itse pidän totuudenpuhujista, mutten kestä ihmisiä, joiden seurassa joutuu aina olemaan aikuisempi kuin se toinen. Ilman vastavuoroisuutta.

Tuon kys. mainitsemani ihmisen kanssa ärsyttää juuri se, että vastuu kivan ilmapiirin ylläpidosta sysätään aina minun niskoilleni. Tyyliin: "Tapu, tapu päälaelle. Hyvin sanoit. Olet ehkä oikeassa. Näinhän se on. Noin juuri! Kyllä vain, jees.." Millään tavalla ilmaistua (ystävällistä tai vähemmän ystävällistä) itseensä kohdistuvaa kritiikkia (tai mihinkään muuhunkaan asiaan kohdistuvaa, mikä ei kulloisellakin hetkellä satu miellyttämään..) ko. henkilö ei kertakaikkiaan kestä. Kaikki tuntuu hänellä lisäksi olevan aina kamalan huonosti, mikä tympäisee, koska ko. tyypin kaikki asiat ovat mielestäni harvinaisen hyvin. Jo puolen tunnin keskustelun päätteeksi olet suunnilleen valmis laukkaamaan karkuun millä tahansa tekosyyllä ja kiittämään omaa *mitä nyt ikinä se taas sitten olisikaan* luojaasi, jos tällä kertaa keksit tekosyyn, mistä arvoisa Totuudenpuhuja ei loukkaannu...

Mutta joo: sinä tuskin olet edelläkuvatun kaltainen persoona. En mitenkään/ millään tapaa viitannut tuolla suhun, minkä uskon, että tiesitkin. Sähän todella osaat lukea tekstejä. Toihan on taito.;) Lisäksi sulla näkyy olevan liiaksi aikuisen itsekritiikkiä ja tervettä miehistä itsetuntoa, jotta olisit kuvaamani kaltainen nihilistinen egoisti. Aika ehkä..seksikästäkin se. Elämänkokemus ja muu, noin niinkuin. No, älä jää erityisesti miettimään ainakaan tuota.;)

Rehellisen mielipiteen sanomista mäkin kannatan tietysti, yleisesti ottaen. Aitous on kuitenkin niitä ainoita tekijöitä, minkä avulla ihmiset voi jotenkin ymmärtää toisiaan. Joskus ehkä edes vain yrittää ymmärtää.

"Viisas? Jaa. En tiedä. Onko edes mahdollista olla viisas?"

Niin, jos viisaalla tarkoitetaan jotain jumalista (tai minkälaista vain: hitto ton parempaa termiä tohon keksinyt) 'ymmärryksen kokemusta', ihmisen ei varmaankaan ole mahdollista tulla viisaaksi, uskon. Kyllä viisaita kuitenkin on. Ainakin haluan uskoa niin. *se tunne taas: toiv. tossa kaikessa oli mukana edes aavistuksen ratioa;)*

Niin se kielen käyttö. Sanoisin sitä ehkä itseilmaisuksi. Ajatustensa ja tunteidensa ilmaisuksi ymmärrettävässä muodossa. Ei ole helppoa se. Ei todellakaan ole helppoa. Minun piti elää 30 vuotiaaksi ennen kuin aloin saada niitä ymmärrettävään muotoon itsellenikin. Eihän kukaan voinut ymmärtää minua kun en ymmärtänyt itse itseänikään. Silloin kävi jotain kun kaikki palaset vaan loksahti kohdalleen. Kaikki oli todella selkeää. Tuli sellainen fiilis, että "Mä tiedän kaiken!". Nyt tiedän sen olleen aika harhainen fiilis. Sillä hetkellä se oli kyllä erittäin todellinen. Nyt tiedän ainostaan sen, etten tiedä. Se on vähemmän harhainen.

Seksikästä? Jaa. Nyt sait mut taas punastumaan. Enpä tiedä. Kukaan ei ole muistaakseni sanonut mua seksikkääksi. Tähän perään kuuluisi kai laittaa hymiö. Joo. En mieti sitä yhtään enempää.

Lukutaito? Miten saa parhaiten lukutaidon? Onko parempaa keinoa kuin lukeminen? En ole ainakaan itse parempaa keinoa keksinyt. Kysehän on siinäkin, että lukee vapaa-ehtoisesti jotain. Eikä sillä tavalla, että nyt täytyy lukea jotain. Kun saa itse päättää, että mitä milloinkin lukee, eikä joku muu ole tekemässä sitä päätöstä puolestaan. Jos olisin valinnut koulut niin tuskin olisin lukenut niitä kirjoja, mitä olen lukenut, tuskin olisin lukenut yhtä paljon kuin olen lukenut nyt. Mielenkiintoa kun ei voi pakottaa tulemaan. Mielenkiinnon täytyy antaa itse tulla luokseen. Se on paljon helpompi näin.

Hymiösanakirja? Onko sellaisiakin? No huh, huh... Tästä tuli mieleen ote yhdestä suosikkikirjoistani: "Että jokainen saa oppia lukemaan, ei turmele ajan pitkää vaan kirjoittamista, myös ajattelun". Jotenekin näin se taisi mennä.

Huono kohtelu voi johtaa hyvään; ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Elämän opetukset tulee monesti vaikeissa muodoissa, koska ilmeisesti ihmiset ovat niin kovapäisiä etteivät muuten tahdo oppia mitään. Noin muuten ajattelen, ettei yritys-erehdys -oppiminen välttämättä ole se kaikkein parhain ja järkevin tapa. Jos esim. haluan opetella jonkun uuden taidon itselleni, niin mieluummin menen semmoisen ihmisen oppiin, joka taitaa asian, kuin että yrittäisin itse yrityksen ja erehdyksen kautta oppia kaiken. Sama keksijöillä ja tiedemiehillä: kaikkea ei tarvitse keksiä uudestaan ja siihen perustuukin kehitys luolamiesajoista nykypäivän teknologiaan. Sama mun mielestä myös ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa. Kannattaa ottaa oppia niistä, jotka ovat kokeneempia ja viisaampia, vaikka itsehän niitä oppeja ja oivalluksia tietysti joutuu tai saa soveltaa käytäntöön. Siinä riittää yritystä ja erehdystä ihan tarpeeksi ihmisen kohdalle. Tietysti myös "osaamattomilta" voi ottaa oppia siinä mielessä, että tietää miten ei kannata toimia.

Hyvin tekemisestä sen verran, että monesti vanhat osaavat tehdä nuoria paremmin, paitsi ehkä fyysisyyttä vaativissa asioissa. Joskus niissäkin.

Niin, ehkä joillakin naisilla on käsitys miehistä, että he ovat aina valmiita vähintäänkin seksiin naisen kuin naisen kanssa. Melko kapea näkemys naiselta.

Mikään ei ole älykkäämpi kuin nainen. Itse olen keskitasoa älyltäni, joten miten älykkäitä ne todella älykkäät naiset ovatkaan! ;)Hyvä, että olet viisastunut nuoruudestasi. Ei kannata antaa kynsilakan hämätä.

Parisuhdeasioissa älykäs nainenkin voi olla tyhmä, koska kuvittelee miesten toimivan samoin kuin naiset ja että miesten tarpeet ovat samanlaisia kuin naisilla. Tietysti on helpompaa ymmärtää ihmistä, joka ymmärtää itseään ja siten pystyy kommunikoinnillaan antaa selkeän kuvan itsestään toiselle. Siitähän kommunikointitaidoissa onkin kysymys. Jos joku ei ymmärrä ihmistä, niin se johtuu hänen huonosta kommunikointitaidoistaan eikä siitä toisesta.

jälleen kerran... kirjoitti:

Huono kohtelu voi johtaa hyvään; ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Elämän opetukset tulee monesti vaikeissa muodoissa, koska ilmeisesti ihmiset ovat niin kovapäisiä etteivät muuten tahdo oppia mitään. Noin muuten ajattelen, ettei yritys-erehdys -oppiminen välttämättä ole se kaikkein parhain ja järkevin tapa. Jos esim. haluan opetella jonkun uuden taidon itselleni, niin mieluummin menen semmoisen ihmisen oppiin, joka taitaa asian, kuin että yrittäisin itse yrityksen ja erehdyksen kautta oppia kaiken. Sama keksijöillä ja tiedemiehillä: kaikkea ei tarvitse keksiä uudestaan ja siihen perustuukin kehitys luolamiesajoista nykypäivän teknologiaan. Sama mun mielestä myös ihmissuhteisiin liittyvissä asioissa. Kannattaa ottaa oppia niistä, jotka ovat kokeneempia ja viisaampia, vaikka itsehän niitä oppeja ja oivalluksia tietysti joutuu tai saa soveltaa käytäntöön. Siinä riittää yritystä ja erehdystä ihan tarpeeksi ihmisen kohdalle. Tietysti myös "osaamattomilta" voi ottaa oppia siinä mielessä, että tietää miten ei kannata toimia.

Hyvin tekemisestä sen verran, että monesti vanhat osaavat tehdä nuoria paremmin, paitsi ehkä fyysisyyttä vaativissa asioissa. Joskus niissäkin.

Niin, ehkä joillakin naisilla on käsitys miehistä, että he ovat aina valmiita vähintäänkin seksiin naisen kuin naisen kanssa. Melko kapea näkemys naiselta.

Mikään ei ole älykkäämpi kuin nainen. Itse olen keskitasoa älyltäni, joten miten älykkäitä ne todella älykkäät naiset ovatkaan! ;)Hyvä, että olet viisastunut nuoruudestasi. Ei kannata antaa kynsilakan hämätä.

Parisuhdeasioissa älykäs nainenkin voi olla tyhmä, koska kuvittelee miesten toimivan samoin kuin naiset ja että miesten tarpeet ovat samanlaisia kuin naisilla. Tietysti on helpompaa ymmärtää ihmistä, joka ymmärtää itseään ja siten pystyy kommunikoinnillaan antaa selkeän kuvan itsestään toiselle. Siitähän kommunikointitaidoissa onkin kysymys. Jos joku ei ymmärrä ihmistä, niin se johtuu hänen huonosta kommunikointitaidoistaan eikä siitä toisesta.

Itse tulkitsisin sen niin, että vaikka kuin hyvä opettaja jossain asiassa olisi, niin itse henkilökohtiasesti ne erhdykset olen tehnyt. Sehän ei ole mielestäni mahdollista, että joku muu ne puolestani tekisi. Mutta kyllä hyvä ja ymmärtävä opettaja helpottaa oppimista todella paljon. En väitä vastaan. Itselleni on elämä ollut kenties paras sellainen. Elämä sellaisena kuin se on. En muuttaisi mitään menneisyydestäni. En kyllä halua takaisin sinne mutta en kyllä muuttaisikaan sitä. Ne vastoikäymiset oli minun oikotie nykyisyyteeni.

Vai ei ole mikään naista älykkäämpää? Nyt olen kyllä eri mieltä. Kyllä on jokin, mikä on naista ja miestä älyykkäämpi. Se jokin on Ihminen. Ihminen sukupuoliroolien takana. Ihmistä älykkäämpi on Elämä. Elämä sellaisena kuin se on. Elämä kokonaisuutena. Tässä olen taas menossa omien uskomusteni puolelle...

Parisuhdeasioissa on kyllä tyhmyyden määrä vakio. Luulisin, että miehet ja naiset on yhtä tyhmiä niissä, että on yhtä paljon tyhmiä miehiä kuin tyhmiä naisiakin. Tyhmyys ilmenee usein haluttomuutena ymmärtää toista. Haluttomuus ymmärtää, että parisuhde on kahden kauppa. Haluttomuus ymmärtää, että parisuhteeseen(hyvään sellaiseen) ei kuulu se "sinä ja minä" juttu. Hyvässä sellaisessa niitä ei ole. Ne ottaa siinä muodon "Me". Muodon "Me" kuitenkaan tukahduttamatta toista. Antaen toisen olla sellainen kuin on ja saada itsekin olla sellainen kuin on. Tai en tiedä. En ole koskaan ollut sellaisessa. Sellaiseksi jotenkin kuvittelisin sen. Olen ollut itse joskus nuorempana huono kumppani toiselle kokemattomuuttani ja olen ollut huonon kumppanin kanssa. Haluaisin väittää jotain muuta siitä huonosta kumppanista mutta tosiasiat kertoo jotain muuta. Sen huonoudenkin tunnistin siitä minkälainen olin itse ollut joskus aikaisemmin. Ikävä kyllä siinä ihmisessä se tuli esiin vielä korostetussa muodossa. Jos nyt yrittäisin vaan olla diplomaatti ja sanon kuitenkin vaan, ettei me oltu sopivia toisillemme. Sitä se todennäköisesti oli. Turha sitä on kiistää.

Se kommunikointitaitokin on vähän niin ja näin. Liian monelta puuttuu halu ymmärtää. Silloin ei mitkään kommunikointitaidot auta. Silloin on ehkä järkevintä antaa asian olla.

taas kerran. kirjoitti:

Itse tulkitsisin sen niin, että vaikka kuin hyvä opettaja jossain asiassa olisi, niin itse henkilökohtiasesti ne erhdykset olen tehnyt. Sehän ei ole mielestäni mahdollista, että joku muu ne puolestani tekisi. Mutta kyllä hyvä ja ymmärtävä opettaja helpottaa oppimista todella paljon. En väitä vastaan. Itselleni on elämä ollut kenties paras sellainen. Elämä sellaisena kuin se on. En muuttaisi mitään menneisyydestäni. En kyllä halua takaisin sinne mutta en kyllä muuttaisikaan sitä. Ne vastoikäymiset oli minun oikotie nykyisyyteeni.

Vai ei ole mikään naista älykkäämpää? Nyt olen kyllä eri mieltä. Kyllä on jokin, mikä on naista ja miestä älyykkäämpi. Se jokin on Ihminen. Ihminen sukupuoliroolien takana. Ihmistä älykkäämpi on Elämä. Elämä sellaisena kuin se on. Elämä kokonaisuutena. Tässä olen taas menossa omien uskomusteni puolelle...

Parisuhdeasioissa on kyllä tyhmyyden määrä vakio. Luulisin, että miehet ja naiset on yhtä tyhmiä niissä, että on yhtä paljon tyhmiä miehiä kuin tyhmiä naisiakin. Tyhmyys ilmenee usein haluttomuutena ymmärtää toista. Haluttomuus ymmärtää, että parisuhde on kahden kauppa. Haluttomuus ymmärtää, että parisuhteeseen(hyvään sellaiseen) ei kuulu se "sinä ja minä" juttu. Hyvässä sellaisessa niitä ei ole. Ne ottaa siinä muodon "Me". Muodon "Me" kuitenkaan tukahduttamatta toista. Antaen toisen olla sellainen kuin on ja saada itsekin olla sellainen kuin on. Tai en tiedä. En ole koskaan ollut sellaisessa. Sellaiseksi jotenkin kuvittelisin sen. Olen ollut itse joskus nuorempana huono kumppani toiselle kokemattomuuttani ja olen ollut huonon kumppanin kanssa. Haluaisin väittää jotain muuta siitä huonosta kumppanista mutta tosiasiat kertoo jotain muuta. Sen huonoudenkin tunnistin siitä minkälainen olin itse ollut joskus aikaisemmin. Ikävä kyllä siinä ihmisessä se tuli esiin vielä korostetussa muodossa. Jos nyt yrittäisin vaan olla diplomaatti ja sanon kuitenkin vaan, ettei me oltu sopivia toisillemme. Sitä se todennäköisesti oli. Turha sitä on kiistää.

Se kommunikointitaitokin on vähän niin ja näin. Liian monelta puuttuu halu ymmärtää. Silloin ei mitkään kommunikointitaidot auta. Silloin on ehkä järkevintä antaa asian olla.

Yksi asia. Ehkä enemmänkin. Mutta yksi tuli nyt mieleen.

Siitä älykkyydestä. Elämä on hyvin paljon naisen kaltainen. Paljon enemmän naisen kuin miehen. Olit kuitenkin oikeassa kun sanoit, ettei mikään ole niin älykäs kuin nainen. Pahus! En pidä ollenkaan väärässä olemisesta. Tähänkin kai kuuluisi hymiö.

taas kerran. kirjoitti:

Niin se kielen käyttö. Sanoisin sitä ehkä itseilmaisuksi. Ajatustensa ja tunteidensa ilmaisuksi ymmärrettävässä muodossa. Ei ole helppoa se. Ei todellakaan ole helppoa. Minun piti elää 30 vuotiaaksi ennen kuin aloin saada niitä ymmärrettävään muotoon itsellenikin. Eihän kukaan voinut ymmärtää minua kun en ymmärtänyt itse itseänikään. Silloin kävi jotain kun kaikki palaset vaan loksahti kohdalleen. Kaikki oli todella selkeää. Tuli sellainen fiilis, että "Mä tiedän kaiken!". Nyt tiedän sen olleen aika harhainen fiilis. Sillä hetkellä se oli kyllä erittäin todellinen. Nyt tiedän ainostaan sen, etten tiedä. Se on vähemmän harhainen.

Seksikästä? Jaa. Nyt sait mut taas punastumaan. Enpä tiedä. Kukaan ei ole muistaakseni sanonut mua seksikkääksi. Tähän perään kuuluisi kai laittaa hymiö. Joo. En mieti sitä yhtään enempää.

Lukutaito? Miten saa parhaiten lukutaidon? Onko parempaa keinoa kuin lukeminen? En ole ainakaan itse parempaa keinoa keksinyt. Kysehän on siinäkin, että lukee vapaa-ehtoisesti jotain. Eikä sillä tavalla, että nyt täytyy lukea jotain. Kun saa itse päättää, että mitä milloinkin lukee, eikä joku muu ole tekemässä sitä päätöstä puolestaan. Jos olisin valinnut koulut niin tuskin olisin lukenut niitä kirjoja, mitä olen lukenut, tuskin olisin lukenut yhtä paljon kuin olen lukenut nyt. Mielenkiintoa kun ei voi pakottaa tulemaan. Mielenkiinnon täytyy antaa itse tulla luokseen. Se on paljon helpompi näin.

Hymiösanakirja? Onko sellaisiakin? No huh, huh... Tästä tuli mieleen ote yhdestä suosikkikirjoistani: "Että jokainen saa oppia lukemaan, ei turmele ajan pitkää vaan kirjoittamista, myös ajattelun". Jotenekin näin se taisi mennä.

"Niin se kielen käyttö. Sanoisin sitä ehkä itseilmaisuksi. Ajatustensa ja tunteidensa ilmaisuksi ymmärrettävässä muodossa. Ei ole helppoa se. Ei todellakaan ole helppoa. Minun piti elää 30 vuotiaaksi ennen kuin aloin saada niitä ymmärrettävään muotoon itsellenikin. Eihän kukaan voinut ymmärtää minua kun en ymmärtänyt itse itseänikään. Silloin kävi jotain kun kaikki palaset vaan loksahti kohdalleen. Kaikki oli todella selkeää. Tuli sellainen fiilis, että "Mä tiedän kaiken!". Nyt tiedän sen olleen aika harhainen fiilis. Sillä hetkellä se oli kyllä
erittäin todellinen. Nyt tiedän ainostaan sen, etten tiedä. Se on vähemmän harhainen."

Tiedätkö: mä lähestyn kolmeakymppiä, mutta vielä ei tunnu olevan lähelläkään se päivä, että voisin katsoa osaavani ilmaista ajatuksiani ja tunteitani ymmärrettävässä muodossa.;D Ehkä joskus kyllä, mutta lähestulkoonkaan aina en. Huojentavaa kyllä tavallaan, että toivoa asiassa edistymisessä on. Uskon itsekin tohon, että "mä, mä" vähenee iän myötä, noin aika monilla ihmisillä kuitenkin. Toisaalta "mä tiedän kaiken"- ajattelu voi kai joskus olla ihmiselle hyväksikin, kenties jollakin pronohoidisella mielikuvaymmäryksen tasolla, tapaan: "maailma on liittoutunut puolelleni" etc. ..ymmärrät varmaan, mitä ajan takaa?;)

Toisaalta taas kuitenkaan missään ei piile ihmiselle suurempia loukkuja kuin siinä *eittämättä aina virheellisessä* ajatuksessa: "Mä tiedän kaiken". Kukaan kun ei oikeastaan kuitenkaan voi tietää asioista pientä murto- osaa enempää.

"Nyt sait mut taas punastumaan"

Älä turhaan. Ei tollasen sanominen mulle toivetta naimisiinmenosta tarkoita.;DD Sanoja, mutta tuolla hetkellä ajattelin noin... Ja kai vieläkin sikäli, että oman itsensä realistiseen tarkasteluun kykeneminen _on_ musta ihmisessä seksikästä. Olen muuten oikeastikin IRL sellainen, että sanon kehuja(kin) ihmisille aika suoraan. Se, mistä mä vaivaannun on se, jos joku vaivaantuu siitä. Joskus harvoin vaivaantuminen kehuista voi olla merkki siitäkin, että ihminen ottaa itsensä liian vakavasti. Sun kohdalla ei varmaan millään muotoa niin. En havaitse sellaista tekstistäsi.

"Että jokainen saa oppia lukemaan, ei turmele ajan pitkää vaan kirjoittamista, myös ajattelun". Jotenekin näin se taisi mennä."

Uteliaisuudesta tohon liittyen: mistä kirjasta toi oli? Aika hurjankuuloinen ajatus, kuitenkin. Ettei vaan olis Nietzschea?

Kielestä ja muusta... kirjoitti:

"Niin se kielen käyttö. Sanoisin sitä ehkä itseilmaisuksi. Ajatustensa ja tunteidensa ilmaisuksi ymmärrettävässä muodossa. Ei ole helppoa se. Ei todellakaan ole helppoa. Minun piti elää 30 vuotiaaksi ennen kuin aloin saada niitä ymmärrettävään muotoon itsellenikin. Eihän kukaan voinut ymmärtää minua kun en ymmärtänyt itse itseänikään. Silloin kävi jotain kun kaikki palaset vaan loksahti kohdalleen. Kaikki oli todella selkeää. Tuli sellainen fiilis, että "Mä tiedän kaiken!". Nyt tiedän sen olleen aika harhainen fiilis. Sillä hetkellä se oli kyllä
erittäin todellinen. Nyt tiedän ainostaan sen, etten tiedä. Se on vähemmän harhainen."

Tiedätkö: mä lähestyn kolmeakymppiä, mutta vielä ei tunnu olevan lähelläkään se päivä, että voisin katsoa osaavani ilmaista ajatuksiani ja tunteitani ymmärrettävässä muodossa.;D Ehkä joskus kyllä, mutta lähestulkoonkaan aina en. Huojentavaa kyllä tavallaan, että toivoa asiassa edistymisessä on. Uskon itsekin tohon, että "mä, mä" vähenee iän myötä, noin aika monilla ihmisillä kuitenkin. Toisaalta "mä tiedän kaiken"- ajattelu voi kai joskus olla ihmiselle hyväksikin, kenties jollakin pronohoidisella mielikuvaymmäryksen tasolla, tapaan: "maailma on liittoutunut puolelleni" etc. ..ymmärrät varmaan, mitä ajan takaa?;)

Toisaalta taas kuitenkaan missään ei piile ihmiselle suurempia loukkuja kuin siinä *eittämättä aina virheellisessä* ajatuksessa: "Mä tiedän kaiken". Kukaan kun ei oikeastaan kuitenkaan voi tietää asioista pientä murto- osaa enempää.

"Nyt sait mut taas punastumaan"

Älä turhaan. Ei tollasen sanominen mulle toivetta naimisiinmenosta tarkoita.;DD Sanoja, mutta tuolla hetkellä ajattelin noin... Ja kai vieläkin sikäli, että oman itsensä realistiseen tarkasteluun kykeneminen _on_ musta ihmisessä seksikästä. Olen muuten oikeastikin IRL sellainen, että sanon kehuja(kin) ihmisille aika suoraan. Se, mistä mä vaivaannun on se, jos joku vaivaantuu siitä. Joskus harvoin vaivaantuminen kehuista voi olla merkki siitäkin, että ihminen ottaa itsensä liian vakavasti. Sun kohdalla ei varmaan millään muotoa niin. En havaitse sellaista tekstistäsi.

"Että jokainen saa oppia lukemaan, ei turmele ajan pitkää vaan kirjoittamista, myös ajattelun". Jotenekin näin se taisi mennä."

Uteliaisuudesta tohon liittyen: mistä kirjasta toi oli? Aika hurjankuuloinen ajatus, kuitenkin. Ettei vaan olis Nietzschea?

keskusteluanne tuon toisen naiskirjoittajan kanssa. Tuosta olen kyllä totaalisen eri mieltä, ettei olisi mitään naista älykkäämpää. Tai, no: noin niinkuin naisena ajatukseen voisi ehkä yhtyäkin.;D Kyllä.

Kielestä ja muusta... kirjoitti:

"Niin se kielen käyttö. Sanoisin sitä ehkä itseilmaisuksi. Ajatustensa ja tunteidensa ilmaisuksi ymmärrettävässä muodossa. Ei ole helppoa se. Ei todellakaan ole helppoa. Minun piti elää 30 vuotiaaksi ennen kuin aloin saada niitä ymmärrettävään muotoon itsellenikin. Eihän kukaan voinut ymmärtää minua kun en ymmärtänyt itse itseänikään. Silloin kävi jotain kun kaikki palaset vaan loksahti kohdalleen. Kaikki oli todella selkeää. Tuli sellainen fiilis, että "Mä tiedän kaiken!". Nyt tiedän sen olleen aika harhainen fiilis. Sillä hetkellä se oli kyllä
erittäin todellinen. Nyt tiedän ainostaan sen, etten tiedä. Se on vähemmän harhainen."

Tiedätkö: mä lähestyn kolmeakymppiä, mutta vielä ei tunnu olevan lähelläkään se päivä, että voisin katsoa osaavani ilmaista ajatuksiani ja tunteitani ymmärrettävässä muodossa.;D Ehkä joskus kyllä, mutta lähestulkoonkaan aina en. Huojentavaa kyllä tavallaan, että toivoa asiassa edistymisessä on. Uskon itsekin tohon, että "mä, mä" vähenee iän myötä, noin aika monilla ihmisillä kuitenkin. Toisaalta "mä tiedän kaiken"- ajattelu voi kai joskus olla ihmiselle hyväksikin, kenties jollakin pronohoidisella mielikuvaymmäryksen tasolla, tapaan: "maailma on liittoutunut puolelleni" etc. ..ymmärrät varmaan, mitä ajan takaa?;)

Toisaalta taas kuitenkaan missään ei piile ihmiselle suurempia loukkuja kuin siinä *eittämättä aina virheellisessä* ajatuksessa: "Mä tiedän kaiken". Kukaan kun ei oikeastaan kuitenkaan voi tietää asioista pientä murto- osaa enempää.

"Nyt sait mut taas punastumaan"

Älä turhaan. Ei tollasen sanominen mulle toivetta naimisiinmenosta tarkoita.;DD Sanoja, mutta tuolla hetkellä ajattelin noin... Ja kai vieläkin sikäli, että oman itsensä realistiseen tarkasteluun kykeneminen _on_ musta ihmisessä seksikästä. Olen muuten oikeastikin IRL sellainen, että sanon kehuja(kin) ihmisille aika suoraan. Se, mistä mä vaivaannun on se, jos joku vaivaantuu siitä. Joskus harvoin vaivaantuminen kehuista voi olla merkki siitäkin, että ihminen ottaa itsensä liian vakavasti. Sun kohdalla ei varmaan millään muotoa niin. En havaitse sellaista tekstistäsi.

"Että jokainen saa oppia lukemaan, ei turmele ajan pitkää vaan kirjoittamista, myös ajattelun". Jotenekin näin se taisi mennä."

Uteliaisuudesta tohon liittyen: mistä kirjasta toi oli? Aika hurjankuuloinen ajatus, kuitenkin. Ettei vaan olis Nietzschea?

Nietzschea. Luettuani hänen Zarathustransa, innostuin itsekin kirjoittelee kaikennäköistä. Pöytälaatikkoon tosin. Sitä ennen en pitänyt kirjoittamisesta ollenkaan. Itse asiassa inhosin kirjoittamista. Joka kerta kun olin kirjoittanut jotain(yleensä jollekin), sain aina itseni hankaluuksiin. Olen siis todella paljon velkaa itseilmaisustani Nietzchelle. En voi enää maksaa hänelle velkaani. Voin vaan yrittää kirjoittaa mahdollisimman ymmärrettävästi ajatuksistani ja tuntemuksistani. Ihmettelen, ettei kukaan täällä ole huomannut sitä. Tai voisiko olla syynä se, ettei moni ole lukenut hänen teoksiaan? Itsestäni välillä tuntuu, että suorastaan plagioin hänen kirjoitustyyliä. No mutta se siitä.

Se "mä tiedän kaiken" liittyi tavallaan siihen, että sain tietää miksi olen sellainen kuin olen, miksi toimin niin kuin toimin, miksi kaikki elämässäni oli mennyt ninn kuin oli mennyt... Silloin se oli juuri sitä kaiken tietämistä. Suurin osa ei saa tietää edes sitäkään. Suurinta osaa ei taida edes kiinnostaa se. Suurinta osaa taitaa pelottaa tieto siitä. Mutta sitä totuutta ei kukaan meistä pakoon pääse. Se on jokaiselle se "Koska minä tahdoin niin...". Nyt taas muutamaa vuotta myöhemmin ymmärrän, että se oli ainoastaan pisara valtameressä. Se oli alkua jollekin, mitä en pysty määrittelemään. Jotain, mitä en varmaan edes halua määritellä...

Jaa. Se vaivaantuminen. Joo. Osaat sinäkin lukea tekstiä. Älä epäile sitä taitoa itsessäsi. En oikeastaan ollut vaivaantunut. Mulla on ikävä tapa jättää aina jotain kertomatta. Ei mua ole kukaan kyllä ei-seksikkääksikään sanonut. Tiedä sitä sitten. Tähänkin kai kuuluisi hymiö. Joo. Minunkin mielestä älykäs ja kaunis nainen on myös seksikäs. Pelkkä ulkonäkö ei siihen riitä. Se kun on muokattavissa. Naamioita on monenlaisia tänäpäivänä. Liian moni yrittää piiloutua niiden taakse.

Hurja ajatus Nietzschelta tai ei mutta enpä lähtisi tätä ihan heti kiistämäänkään. Tämäkin palsta puhuu omaa kieltään siitä. Ja sitten se suosittu kirjallisuus...

Ja siitä naisen älykkyydestä. Siitäkin olen jättänyt jotain kertomatta. Jotain, mitä on älykkyyden takana. Tai pikemminkin jotain, mitä ei ole... Siinäkin olen mun henkilökohtaisten uskomusteni puolella.

On se kirjoitti:

Nietzschea. Luettuani hänen Zarathustransa, innostuin itsekin kirjoittelee kaikennäköistä. Pöytälaatikkoon tosin. Sitä ennen en pitänyt kirjoittamisesta ollenkaan. Itse asiassa inhosin kirjoittamista. Joka kerta kun olin kirjoittanut jotain(yleensä jollekin), sain aina itseni hankaluuksiin. Olen siis todella paljon velkaa itseilmaisustani Nietzchelle. En voi enää maksaa hänelle velkaani. Voin vaan yrittää kirjoittaa mahdollisimman ymmärrettävästi ajatuksistani ja tuntemuksistani. Ihmettelen, ettei kukaan täällä ole huomannut sitä. Tai voisiko olla syynä se, ettei moni ole lukenut hänen teoksiaan? Itsestäni välillä tuntuu, että suorastaan plagioin hänen kirjoitustyyliä. No mutta se siitä.

Se "mä tiedän kaiken" liittyi tavallaan siihen, että sain tietää miksi olen sellainen kuin olen, miksi toimin niin kuin toimin, miksi kaikki elämässäni oli mennyt ninn kuin oli mennyt... Silloin se oli juuri sitä kaiken tietämistä. Suurin osa ei saa tietää edes sitäkään. Suurinta osaa ei taida edes kiinnostaa se. Suurinta osaa taitaa pelottaa tieto siitä. Mutta sitä totuutta ei kukaan meistä pakoon pääse. Se on jokaiselle se "Koska minä tahdoin niin...". Nyt taas muutamaa vuotta myöhemmin ymmärrän, että se oli ainoastaan pisara valtameressä. Se oli alkua jollekin, mitä en pysty määrittelemään. Jotain, mitä en varmaan edes halua määritellä...

Jaa. Se vaivaantuminen. Joo. Osaat sinäkin lukea tekstiä. Älä epäile sitä taitoa itsessäsi. En oikeastaan ollut vaivaantunut. Mulla on ikävä tapa jättää aina jotain kertomatta. Ei mua ole kukaan kyllä ei-seksikkääksikään sanonut. Tiedä sitä sitten. Tähänkin kai kuuluisi hymiö. Joo. Minunkin mielestä älykäs ja kaunis nainen on myös seksikäs. Pelkkä ulkonäkö ei siihen riitä. Se kun on muokattavissa. Naamioita on monenlaisia tänäpäivänä. Liian moni yrittää piiloutua niiden taakse.

Hurja ajatus Nietzschelta tai ei mutta enpä lähtisi tätä ihan heti kiistämäänkään. Tämäkin palsta puhuu omaa kieltään siitä. Ja sitten se suosittu kirjallisuus...

Ja siitä naisen älykkyydestä. Siitäkin olen jättänyt jotain kertomatta. Jotain, mitä on älykkyyden takana. Tai pikemminkin jotain, mitä ei ole... Siinäkin olen mun henkilökohtaisten uskomusteni puolella.

vastaan nyt tähän, kun en ehdi tän viikon aikana kuitenkaan enää välttämättä kirjoittaa.

Oli siis Nietzschea.;) Kuulostikin häneltä. Nietztsche taitaa olla yksi niistä väärin ymmärretymmistä. Ajatuksia orjakansastahan etc. on koetettu rinnastaa milloin fasismiin tms. 'hitlerismiin' (tms. millä termillä nyt sanoisin) ja mihin lie milloinkin... Tuntuu, että vasta näinä päivinä äijä on alkanut saada ansaitsemaansa arvostusta filosofina. Osaa Nietzchen ajatuksista kai tullaan kuitenkin aina pitämään tietyllä tapaa vaarallisina. Ihmiset ei ehkä hänelle kuitenkaan olleet ns. yhteisötasolla ajatellen aina niin yhdenveroisia. Korjaathan, jos näkemyksesi toinen. Siitä, mitä asiasta ajattelet, olisi jokatapauksessa kiva kuulla.

"Se "mä tiedän kaiken" liittyi tavallaan siihen, että sain tietää miksi olen sellainen kuin olen, miksi toimin niin kuin toimin, miksi kaikki elämässäni oli mennyt ninn kuin oli mennyt... Silloin se oli juuri sitä kaiken tietämistä. Suurin osa ei saa tietää edes sitäkään. Suurinta osaa ei taida edes kiinnostaa se. Suurinta osaa taitaa pelottaa tieto siitä. Mutta sitä totuutta ei kukaan meistä pakoon pääse. Se on jokaiselle se "Koska minä tahdoin niin...".

On varmasti ollut tietynlainen onni, kun olet saanut tietää sen "miksi?". Uskon sua, kun sanot, että kaikki eivät ehkä edes koskaan tule niin vahvasti tietoiseksi omasta itsestään, omasta potentiaalistaan, jne. Se ei ehkä kiinosta ihmisiä siksi, että aina mennään vaan tukka putkella paikasta a paikkaan b. Se elämä ja eläminen... Mistä muuten johtui "miksi"- vastauksen löytyminen sulla? Mille se oli alku?

Tää on ollut hyvä ja kiva keskustelu. Palaan linjoille taasen jossain vaiheessa...

Tästä vielä:

"Mulla on ikävä tapa jättää aina jotain kertomatta. Ei mua ole kukaan kyllä ei-seksikkääksikään sanonut."

Ton mä kyllä arvasinkin.;) Mies, joka kirjoittaa noin ei kerrassaan _voi_ olla karismaton. Luotan jo, ettet vaivaannu.

jo, mutta.. kirjoitti:

vastaan nyt tähän, kun en ehdi tän viikon aikana kuitenkaan enää välttämättä kirjoittaa.

Oli siis Nietzschea.;) Kuulostikin häneltä. Nietztsche taitaa olla yksi niistä väärin ymmärretymmistä. Ajatuksia orjakansastahan etc. on koetettu rinnastaa milloin fasismiin tms. 'hitlerismiin' (tms. millä termillä nyt sanoisin) ja mihin lie milloinkin... Tuntuu, että vasta näinä päivinä äijä on alkanut saada ansaitsemaansa arvostusta filosofina. Osaa Nietzchen ajatuksista kai tullaan kuitenkin aina pitämään tietyllä tapaa vaarallisina. Ihmiset ei ehkä hänelle kuitenkaan olleet ns. yhteisötasolla ajatellen aina niin yhdenveroisia. Korjaathan, jos näkemyksesi toinen. Siitä, mitä asiasta ajattelet, olisi jokatapauksessa kiva kuulla.

"Se "mä tiedän kaiken" liittyi tavallaan siihen, että sain tietää miksi olen sellainen kuin olen, miksi toimin niin kuin toimin, miksi kaikki elämässäni oli mennyt ninn kuin oli mennyt... Silloin se oli juuri sitä kaiken tietämistä. Suurin osa ei saa tietää edes sitäkään. Suurinta osaa ei taida edes kiinnostaa se. Suurinta osaa taitaa pelottaa tieto siitä. Mutta sitä totuutta ei kukaan meistä pakoon pääse. Se on jokaiselle se "Koska minä tahdoin niin...".

On varmasti ollut tietynlainen onni, kun olet saanut tietää sen "miksi?". Uskon sua, kun sanot, että kaikki eivät ehkä edes koskaan tule niin vahvasti tietoiseksi omasta itsestään, omasta potentiaalistaan, jne. Se ei ehkä kiinosta ihmisiä siksi, että aina mennään vaan tukka putkella paikasta a paikkaan b. Se elämä ja eläminen... Mistä muuten johtui "miksi"- vastauksen löytyminen sulla? Mille se oli alku?

Tää on ollut hyvä ja kiva keskustelu. Palaan linjoille taasen jossain vaiheessa...

Tästä vielä:

"Mulla on ikävä tapa jättää aina jotain kertomatta. Ei mua ole kukaan kyllä ei-seksikkääksikään sanonut."

Ton mä kyllä arvasinkin.;) Mies, joka kirjoittaa noin ei kerrassaan _voi_ olla karismaton. Luotan jo, ettet vaivaannu.

Reaalissa kaikenlaiset kohteliasuudet ja muut sellaiset on mielestäni tarpeettomia. Tarpeettomia puolin ja toisin. Miksi kertoa jotain mikä on selvästi näkyvissä? Miksi kertoa sellaista puolin ja toisin? Se menee usein perseennuolemisen puolelle. Se perseennuoleminen on jotain, mistä vaivaannun. Perseennuolija usein alentaa itsensä. Se on asia, mitä en usein ymmärrä ihmisissä. Se, että tavalla tai toisella alentaa itsensä. Kai se on jotain säälipisteiden hakua. Itsensä korostaminen ja korottaminen on jotenkin ymmärrettävää. Kukaan ei halua olla huonompi(lue erilainen), kuin muut. Tai mistä minä tiedän? Helpointa on olla vaan se, mikä on.

Nietschen Zarathustra oli minulle kuin suoraan hänen vertauksesta samasta kirjasta. "Jos kärsivä on ystäväsi, ole hänelle leposija. Ole kova ja ankara kui sotilaan vuode..." Jotenkin näin. En muista lukeneeni yhtä rehellistä ja kauniisti ilmaistua kirjaa kuin se. Kiteytettynä hänen ajatus yli-ihmisestä. Ihminen ei voi kehittyä kuin yksilönä. Ei kollektiivisesti. Sekin on jokapäiväisessä elämässä näkyvissä. Nimenomaan ihmisen kehitys. Se on jatkuvaa pakenemista. Yksinäisyyden pakoa. Se on sama kuin oman itsensä pakoa. Yksi syy ihmisuhdeongelmissa on se, ettei osata olla yksin. Että pelätään yksinäisyyttä ja luodaan se yhteisöllisyyden illuusio. Miten voi joku väittää osaavansa olla kaksin, jos ei osaa olla yksinkään? Yksin olo on huomattavasti helpompaa kuin kaksin olo. Silloin kun oppii olemaan myös yksin, alkaa kaksin olokin tuntua aika naurettavan helpolta. Ongelma piilekin silloin siinä, että alkaa nähdä. Alkaa nähdä ihmiset sellaisina kuin ne on. Pelokkaina. Silloin lakkaa haluamasta. Lakkaa haluamasta olla kaksin jonkun kanssa. Koska suurin osaa, ketä näkee, keneen tutustuu on sellaisia, kenen kanssa ei halua sitä. Ei halua enää sellaista "jännitystä" elämään...

Siitä Nietzshen tulkinnasta vielä. Noh. Miten on monia muitakin teoksia tulkittu ja mitä siitä on seurannut? Ihan näin historiaa tarkastellen? Olihan hän itsekin sitä mieltä, ettei häntä ymmärtäviä ihmisä ollut vielä syntynyt. Ettei ihmiskunta ollut vielä valmis ymmärtämään häntä. Tuskin kovin moni on vieläkään.

Alku jollekin? Tämä on taas jotain, mihin minulla ei ole sanoin ilmaistavaa vastausta. En tiedä. Olen vielä täällä. Hengissä siis. En ole kai vielä tullut tämän maallisen tien päätepisteeseen. Jotain on kai vielä kokematta. Tiedä sitä. Elämä näyttää.

Palaat silloin kuin palaat. Itse hengailen näillä palstoilla säännöllisen epäsäännölisesti...

jo, mutta.. kirjoitti:

vastaan nyt tähän, kun en ehdi tän viikon aikana kuitenkaan enää välttämättä kirjoittaa.

Oli siis Nietzschea.;) Kuulostikin häneltä. Nietztsche taitaa olla yksi niistä väärin ymmärretymmistä. Ajatuksia orjakansastahan etc. on koetettu rinnastaa milloin fasismiin tms. 'hitlerismiin' (tms. millä termillä nyt sanoisin) ja mihin lie milloinkin... Tuntuu, että vasta näinä päivinä äijä on alkanut saada ansaitsemaansa arvostusta filosofina. Osaa Nietzchen ajatuksista kai tullaan kuitenkin aina pitämään tietyllä tapaa vaarallisina. Ihmiset ei ehkä hänelle kuitenkaan olleet ns. yhteisötasolla ajatellen aina niin yhdenveroisia. Korjaathan, jos näkemyksesi toinen. Siitä, mitä asiasta ajattelet, olisi jokatapauksessa kiva kuulla.

"Se "mä tiedän kaiken" liittyi tavallaan siihen, että sain tietää miksi olen sellainen kuin olen, miksi toimin niin kuin toimin, miksi kaikki elämässäni oli mennyt ninn kuin oli mennyt... Silloin se oli juuri sitä kaiken tietämistä. Suurin osa ei saa tietää edes sitäkään. Suurinta osaa ei taida edes kiinnostaa se. Suurinta osaa taitaa pelottaa tieto siitä. Mutta sitä totuutta ei kukaan meistä pakoon pääse. Se on jokaiselle se "Koska minä tahdoin niin...".

On varmasti ollut tietynlainen onni, kun olet saanut tietää sen "miksi?". Uskon sua, kun sanot, että kaikki eivät ehkä edes koskaan tule niin vahvasti tietoiseksi omasta itsestään, omasta potentiaalistaan, jne. Se ei ehkä kiinosta ihmisiä siksi, että aina mennään vaan tukka putkella paikasta a paikkaan b. Se elämä ja eläminen... Mistä muuten johtui "miksi"- vastauksen löytyminen sulla? Mille se oli alku?

Tää on ollut hyvä ja kiva keskustelu. Palaan linjoille taasen jossain vaiheessa...

Tästä vielä:

"Mulla on ikävä tapa jättää aina jotain kertomatta. Ei mua ole kukaan kyllä ei-seksikkääksikään sanonut."

Ton mä kyllä arvasinkin.;) Mies, joka kirjoittaa noin ei kerrassaan _voi_ olla karismaton. Luotan jo, ettet vaivaannu.

siihen miksi syihin. Sanotaan nyt niin, että ymmärsin sen, että hakkaamalla päätä seinään, siihen päähän sattuu. Lakkasin siis tekemästä sitä. Silloin tuli vastauksia. Yksi kerralla ja aika kovalla vauhdilla. Oli tekemistä, että pysyin kärryillä. Onneksi nyt se kaikki on hidastunut tai olen itse paremmassa kunnossa ja pysysn vauhdissa mukana.

Nyt jäi huomioimatta kirjoitti:

Yksi asia. Ehkä enemmänkin. Mutta yksi tuli nyt mieleen.

Siitä älykkyydestä. Elämä on hyvin paljon naisen kaltainen. Paljon enemmän naisen kuin miehen. Olit kuitenkin oikeassa kun sanoit, ettei mikään ole niin älykäs kuin nainen. Pahus! En pidä ollenkaan väärässä olemisesta. Tähänkin kai kuuluisi hymiö.

siitä, että nainen luo elämää, mies joko säilyttää tai tuhoaa sitä.

Oli kiva keskustella. Nyt aion lopettaa nettikeskustelut ainakin toistaiseksi kokonaan. Vaikka täällä silloin tällöin onkin ollut mielenkiintoisia ajatustenvaihtoja, niin tämä vie liikaa aikaa muilta asioilta ja ihmisiltä.

Kaikkea hyvää sulle. :)

en... kirjoitti:

Reaalissa kaikenlaiset kohteliasuudet ja muut sellaiset on mielestäni tarpeettomia. Tarpeettomia puolin ja toisin. Miksi kertoa jotain mikä on selvästi näkyvissä? Miksi kertoa sellaista puolin ja toisin? Se menee usein perseennuolemisen puolelle. Se perseennuoleminen on jotain, mistä vaivaannun. Perseennuolija usein alentaa itsensä. Se on asia, mitä en usein ymmärrä ihmisissä. Se, että tavalla tai toisella alentaa itsensä. Kai se on jotain säälipisteiden hakua. Itsensä korostaminen ja korottaminen on jotenkin ymmärrettävää. Kukaan ei halua olla huonompi(lue erilainen), kuin muut. Tai mistä minä tiedän? Helpointa on olla vaan se, mikä on.

Nietschen Zarathustra oli minulle kuin suoraan hänen vertauksesta samasta kirjasta. "Jos kärsivä on ystäväsi, ole hänelle leposija. Ole kova ja ankara kui sotilaan vuode..." Jotenkin näin. En muista lukeneeni yhtä rehellistä ja kauniisti ilmaistua kirjaa kuin se. Kiteytettynä hänen ajatus yli-ihmisestä. Ihminen ei voi kehittyä kuin yksilönä. Ei kollektiivisesti. Sekin on jokapäiväisessä elämässä näkyvissä. Nimenomaan ihmisen kehitys. Se on jatkuvaa pakenemista. Yksinäisyyden pakoa. Se on sama kuin oman itsensä pakoa. Yksi syy ihmisuhdeongelmissa on se, ettei osata olla yksin. Että pelätään yksinäisyyttä ja luodaan se yhteisöllisyyden illuusio. Miten voi joku väittää osaavansa olla kaksin, jos ei osaa olla yksinkään? Yksin olo on huomattavasti helpompaa kuin kaksin olo. Silloin kun oppii olemaan myös yksin, alkaa kaksin olokin tuntua aika naurettavan helpolta. Ongelma piilekin silloin siinä, että alkaa nähdä. Alkaa nähdä ihmiset sellaisina kuin ne on. Pelokkaina. Silloin lakkaa haluamasta. Lakkaa haluamasta olla kaksin jonkun kanssa. Koska suurin osaa, ketä näkee, keneen tutustuu on sellaisia, kenen kanssa ei halua sitä. Ei halua enää sellaista "jännitystä" elämään...

Siitä Nietzshen tulkinnasta vielä. Noh. Miten on monia muitakin teoksia tulkittu ja mitä siitä on seurannut? Ihan näin historiaa tarkastellen? Olihan hän itsekin sitä mieltä, ettei häntä ymmärtäviä ihmisä ollut vielä syntynyt. Ettei ihmiskunta ollut vielä valmis ymmärtämään häntä. Tuskin kovin moni on vieläkään.

Alku jollekin? Tämä on taas jotain, mihin minulla ei ole sanoin ilmaistavaa vastausta. En tiedä. Olen vielä täällä. Hengissä siis. En ole kai vielä tullut tämän maallisen tien päätepisteeseen. Jotain on kai vielä kokematta. Tiedä sitä. Elämä näyttää.

Palaat silloin kuin palaat. Itse hengailen näillä palstoilla säännöllisen epäsäännölisesti...

vastaamaan. Tai todellisuudessa *en* ehtisi, mutta kun kärsii armottomasta jumituksesta sellaisen vaativamman kirjoitushomman suhteen, mitä todella pitäis tehdä, enkä untakaan ihan vielä saa, kai tän yön hetken sitten voin käyttää tähänkin...

Olen toisaalta kyllä ajatellut, ettei tässä palstailussa ole kovin suurtakaan järkeä. Ystävyyssuhteilta ja ylipäätään kaikelta tärkeämmältä menee joskus turhaan aikaa. Eikä tällä palstalla musta ole mitenkään niin erityisen inspiroiva fiiliskään. Aika paljon tylsämielisyyttä ja ylipäätään pelkät panot, kullit, pillut ja ulkonäkökökysymykset näkyy täyttävän monen tajunnan. Lisäksi myös se, mitä mieltä muut kirjoittajat niistä on: havaitsee aloitusten suurista määristä, joiden aihe on kirjoittajat itse. Aiemmin joskus saatoin vähän ärsyyntyäkin siitä, kun itse ajoittain yritti kirjoittaa miettyjäkin vastauksia ja sitten vastaus niihin oli tapaa "sivistyssanojesi käyttö ärsyttää" tai "lutka".

Nyt oikeastaan enää enemmän palstailtuani en jaksa ärsyyntyä tai olen ehkä viimeinkin ymmärtänyt, että kai sitä tosiaan pitäis yrittää ymmärtää, että ihmisillä todella on monenlaisia intressejä kirjoittaa. Osa ehkä kirjoittaa töistä, kun pomon silmä välttää ja osa ehkä on vaan muutenvaan pihalla. Ei kaikki halua miettiä jotain ihmisyyteen liittyviä filosofisia ja yhteiskunnallisia dilemmoja, mitkä mua taas enemmän kiinnostaa. Se täytyy kyllä sanoa, että joistakin: "Tykkäättekste te miehet, et tällanen naikkoska- 62 tunkee sulle anustapin perseeseen?"- keskustelusta en varmaan ikinä tule saamaan mitään ahaa- elämystä tai valaistumaan millään tavalla. Ainoa, mikä mun järjellä tollasista kysymyksistä tulee mieleen on, että olisiko ehkä järkevää kysyä niiltä miehiltä itseltään, joiden kanssa hässitte tai laittaa juttunne seksiä koskevalle palstalle.

Mutta..anteeksi. Täysin aiheen viereen meni. En tosin tiedä, huomaatko edes tätä viestiä enää, mutta mitäpä sillä toisaalta niin suurta väliä. Kunhan kirjoitan. Sulla oli taas hyviä pointteja: herätti mussa ainakin jotakin ajatuksia.;)

"Reaalissa kaikenlaiset kohteliasuudet ja muut sellaiset on mielestäni tarpeettomia. Tarpeettomia puolin ja toisin. Miksi kertoa jotain mikä on selvästi näkyvissä? Miksi kertoa sellaista puolin ja toisin? Se menee usein perseennuolemisen puolelle. Se perseennuoleminen on jotain, mistä vaivaannun. Perseennuolija usein alentaa itsensä. Se on asia, mitä en usein ymmärrä ihmisissä. Se, että tavalla tai toisella alentaa itsensä. Kai se on jotain säälipisteiden hakua. Itsensä korostaminen ja korottaminen on jotenkin ymmärrettävää."

Tosta mä oon täysin eri mieltä! Aivan täysin. Kohteliaisuuksien lausuminen ihmisille arjessa on pikemminkin tarpeellista, koska niiden avulla voi ilahduttaa ihmisiä ja tehdä siten itsensä ja jonkun muun arjesta vähän valoisampaa. Kuitenkin: vaikka ollaan tästä eri mieltä, ei erimielisyys tietenkään, kuten tiedetään, aina ole niin pahaksi. (Voi joskus olla avain hedelmällisiinkin näkökulmiin.)

Kohteliaisuuksien lausuminen on musta useimmiten enemmänkin avoimuutta ihmiseltä, kuin perseennuolentaa. Ihmisen vahvuudesta taas usein kertoo kyky osata ottaa niitä vastaan. Ymmärrän toki kuitenkin ( tai luulen ymmärtäväni), mitä ajat takaa tuolla perseennuolentapointillasi: tietenkin, jos kohteliaisuudet ovat täysin perusteettomia ja ihminen vain mussuttaa niitä lämpimikseen ajattelematta mitään, tms./ tai laarittelee niitä tavoitteenaan saavuttaa itselleen jotain etuja, tulee helposti vaikutelma perseennuolennasta. Silloin niistä kohteliaisuuksista joo vaivaantuu, mitäs muuta.

Ja sitten tosta itsensä korostamisesta ja korottamisesta vielä: siitäkin olen aika lailla täysin eri mieltä. Mun mielestäni taas ihminen usein pikemminkin alentaa itsensä korostamalla ja korottamalla itseään. Tästä tullaan tohon sun ajatukseen: "miksi kertoa jotain, mikä on selvästi näkyvissä?" Useinkaan ihmisen ei tarvitse erikseen korottaa ja korostaa, koska se mikä on, sehän on jo selvästi näkyvissä. Tai jotain. Ajattele nyt vaikkapa jotain baarielämää tms. kutupaikkoja, missä ihmiset hakeutuu toistensa seuraan: ainahan ne on niitä epäilyttäviä, jotka kovasti tekee numeroa itsestään. Ainakin näin naisen näkökulmasta.;) Ja työelämässä niitä narsisteja, joiden seurassa joudut valitseman strategioita, ettet vahingossa särje haurasta itsekeskeistä ihmislasta ja joudu epäsuosioon...

Mun mielestäni silmiinpistävä itsensä korottaminen on siis usein vähän epäilyttävää: alan helposti kysyä, että miksi se kaikki korostaminen ja minkälainen ihminen sen taakse kätkeytyy, ja että eikö se tollakin elämä olisi helpompaa vain omana itsenään... Tosin tietysti ainahan voi tulla niitäkin tilanteita, joissa itsensä korostaminen voi olla ihmiselle todella tarpeellistakin: tullakseen nähdyksi ja huomioiduksi oikein (mitä vain ne tilanteet nyt sitten olisivatkaan..).

Nietschesta vielä. Mulle tuli mieleen, että pitäis se Zarathustra kai taas lukea uudelleen.;) Liian kauan edellisestä lukukerrasta. En luultavasti pystyisi Nietschen tuotannosta kovin syvällisesti nyt keskustelemaan. Ehkä osan N:n individualistisista ihmisoliota koskevista ajatuksista voisin tällä tietämyksellä *ja muistelulla* allekirjoittaa, mutta en kaikkea. Musta ihminen kehittyy osana kollektiivista yhteisöä, mutta totuus tietysti tavallaan, että päänsä sisällähän ihminen sen "kehitystyön" tavallaan tekee, muokaten havaintojaan ja kokemuksiaan ajatuksiksi: tietysti siltä kantilta ajatellen vain yksilönä ihminen voi kehittyä, noin niinkuin viime kädessä. Yksilöä ei kuitenkaan ole olemassa ilman yhteisöä: eksistentiaalista ahdistustakaan ( tms. yksinäisyydenpelkoa, minkä sinä mainitsit) ei näin ollen voi syntyä, eikä ole olemassa ilman ihmisyhteisöä. Yksilö liittyy yhteisöön siinäkin.

Mutta tämä tästä. Väsyttää nyt niin kovasti, että taidan lopettaa tähän.;) Luet tätä vanhaa ketjua, jos luet.

Ehdin tähän.. kirjoitti:

vastaamaan. Tai todellisuudessa *en* ehtisi, mutta kun kärsii armottomasta jumituksesta sellaisen vaativamman kirjoitushomman suhteen, mitä todella pitäis tehdä, enkä untakaan ihan vielä saa, kai tän yön hetken sitten voin käyttää tähänkin...

Olen toisaalta kyllä ajatellut, ettei tässä palstailussa ole kovin suurtakaan järkeä. Ystävyyssuhteilta ja ylipäätään kaikelta tärkeämmältä menee joskus turhaan aikaa. Eikä tällä palstalla musta ole mitenkään niin erityisen inspiroiva fiiliskään. Aika paljon tylsämielisyyttä ja ylipäätään pelkät panot, kullit, pillut ja ulkonäkökökysymykset näkyy täyttävän monen tajunnan. Lisäksi myös se, mitä mieltä muut kirjoittajat niistä on: havaitsee aloitusten suurista määristä, joiden aihe on kirjoittajat itse. Aiemmin joskus saatoin vähän ärsyyntyäkin siitä, kun itse ajoittain yritti kirjoittaa miettyjäkin vastauksia ja sitten vastaus niihin oli tapaa "sivistyssanojesi käyttö ärsyttää" tai "lutka".

Nyt oikeastaan enää enemmän palstailtuani en jaksa ärsyyntyä tai olen ehkä viimeinkin ymmärtänyt, että kai sitä tosiaan pitäis yrittää ymmärtää, että ihmisillä todella on monenlaisia intressejä kirjoittaa. Osa ehkä kirjoittaa töistä, kun pomon silmä välttää ja osa ehkä on vaan muutenvaan pihalla. Ei kaikki halua miettiä jotain ihmisyyteen liittyviä filosofisia ja yhteiskunnallisia dilemmoja, mitkä mua taas enemmän kiinnostaa. Se täytyy kyllä sanoa, että joistakin: "Tykkäättekste te miehet, et tällanen naikkoska- 62 tunkee sulle anustapin perseeseen?"- keskustelusta en varmaan ikinä tule saamaan mitään ahaa- elämystä tai valaistumaan millään tavalla. Ainoa, mikä mun järjellä tollasista kysymyksistä tulee mieleen on, että olisiko ehkä järkevää kysyä niiltä miehiltä itseltään, joiden kanssa hässitte tai laittaa juttunne seksiä koskevalle palstalle.

Mutta..anteeksi. Täysin aiheen viereen meni. En tosin tiedä, huomaatko edes tätä viestiä enää, mutta mitäpä sillä toisaalta niin suurta väliä. Kunhan kirjoitan. Sulla oli taas hyviä pointteja: herätti mussa ainakin jotakin ajatuksia.;)

"Reaalissa kaikenlaiset kohteliasuudet ja muut sellaiset on mielestäni tarpeettomia. Tarpeettomia puolin ja toisin. Miksi kertoa jotain mikä on selvästi näkyvissä? Miksi kertoa sellaista puolin ja toisin? Se menee usein perseennuolemisen puolelle. Se perseennuoleminen on jotain, mistä vaivaannun. Perseennuolija usein alentaa itsensä. Se on asia, mitä en usein ymmärrä ihmisissä. Se, että tavalla tai toisella alentaa itsensä. Kai se on jotain säälipisteiden hakua. Itsensä korostaminen ja korottaminen on jotenkin ymmärrettävää."

Tosta mä oon täysin eri mieltä! Aivan täysin. Kohteliaisuuksien lausuminen ihmisille arjessa on pikemminkin tarpeellista, koska niiden avulla voi ilahduttaa ihmisiä ja tehdä siten itsensä ja jonkun muun arjesta vähän valoisampaa. Kuitenkin: vaikka ollaan tästä eri mieltä, ei erimielisyys tietenkään, kuten tiedetään, aina ole niin pahaksi. (Voi joskus olla avain hedelmällisiinkin näkökulmiin.)

Kohteliaisuuksien lausuminen on musta useimmiten enemmänkin avoimuutta ihmiseltä, kuin perseennuolentaa. Ihmisen vahvuudesta taas usein kertoo kyky osata ottaa niitä vastaan. Ymmärrän toki kuitenkin ( tai luulen ymmärtäväni), mitä ajat takaa tuolla perseennuolentapointillasi: tietenkin, jos kohteliaisuudet ovat täysin perusteettomia ja ihminen vain mussuttaa niitä lämpimikseen ajattelematta mitään, tms./ tai laarittelee niitä tavoitteenaan saavuttaa itselleen jotain etuja, tulee helposti vaikutelma perseennuolennasta. Silloin niistä kohteliaisuuksista joo vaivaantuu, mitäs muuta.

Ja sitten tosta itsensä korostamisesta ja korottamisesta vielä: siitäkin olen aika lailla täysin eri mieltä. Mun mielestäni taas ihminen usein pikemminkin alentaa itsensä korostamalla ja korottamalla itseään. Tästä tullaan tohon sun ajatukseen: "miksi kertoa jotain, mikä on selvästi näkyvissä?" Useinkaan ihmisen ei tarvitse erikseen korottaa ja korostaa, koska se mikä on, sehän on jo selvästi näkyvissä. Tai jotain. Ajattele nyt vaikkapa jotain baarielämää tms. kutupaikkoja, missä ihmiset hakeutuu toistensa seuraan: ainahan ne on niitä epäilyttäviä, jotka kovasti tekee numeroa itsestään. Ainakin näin naisen näkökulmasta.;) Ja työelämässä niitä narsisteja, joiden seurassa joudut valitseman strategioita, ettet vahingossa särje haurasta itsekeskeistä ihmislasta ja joudu epäsuosioon...

Mun mielestäni silmiinpistävä itsensä korottaminen on siis usein vähän epäilyttävää: alan helposti kysyä, että miksi se kaikki korostaminen ja minkälainen ihminen sen taakse kätkeytyy, ja että eikö se tollakin elämä olisi helpompaa vain omana itsenään... Tosin tietysti ainahan voi tulla niitäkin tilanteita, joissa itsensä korostaminen voi olla ihmiselle todella tarpeellistakin: tullakseen nähdyksi ja huomioiduksi oikein (mitä vain ne tilanteet nyt sitten olisivatkaan..).

Nietschesta vielä. Mulle tuli mieleen, että pitäis se Zarathustra kai taas lukea uudelleen.;) Liian kauan edellisestä lukukerrasta. En luultavasti pystyisi Nietschen tuotannosta kovin syvällisesti nyt keskustelemaan. Ehkä osan N:n individualistisista ihmisoliota koskevista ajatuksista voisin tällä tietämyksellä *ja muistelulla* allekirjoittaa, mutta en kaikkea. Musta ihminen kehittyy osana kollektiivista yhteisöä, mutta totuus tietysti tavallaan, että päänsä sisällähän ihminen sen "kehitystyön" tavallaan tekee, muokaten havaintojaan ja kokemuksiaan ajatuksiksi: tietysti siltä kantilta ajatellen vain yksilönä ihminen voi kehittyä, noin niinkuin viime kädessä. Yksilöä ei kuitenkaan ole olemassa ilman yhteisöä: eksistentiaalista ahdistustakaan ( tms. yksinäisyydenpelkoa, minkä sinä mainitsit) ei näin ollen voi syntyä, eikä ole olemassa ilman ihmisyhteisöä. Yksilö liittyy yhteisöön siinäkin.

Mutta tämä tästä. Väsyttää nyt niin kovasti, että taidan lopettaa tähän.;) Luet tätä vanhaa ketjua, jos luet.

aikaisemmin, että olet harvoja tällä palstalla. kenen kanssa haluan keskustella. Se asia ei ole vieläkään muuttunut.

Näistä palstan aloituksista, mistä kirjoitit. Enpä väittäisi vastaan. Kertoohan se jotain valtaosan älyllisyydestä tai sen puutteesta. Ei ne jutut kyllä minua haittaakkaan. Ne voi aina jättää lukematta. Niinhän minä teenkin. Niin voisi tehdä moni muukin, joka vastauksia niihin "tärkeisiin" kysymyksiin hakee. Voisivat sen sijaan kysyä ne samat kysymykset itseltä... Mutta kuka minä olen tässäkin asiassa neuvomaan.

Onhan se helppo teilata joku heti lutkaksi tai joksikin muuksi, jos ei aina miellytä jokin mielipide. Sehän kertoo niistä teilaajista. Ei sinusta. Sellaisilla sanavalinnoilla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin provosoida. Paras tapa vastata sellaisiin, on olla provosoitumatta. Yksi hyvä keino on alkaa kyselemään. Jokainen vastaus pitää sisällä uuden kysymyksen ja jokainen kysymys antaa vihjeen vastaukseenkin, jokaisessa valheessa piilee pieni totuus ja jokaisessa totuudessa pieni valhekin...

Puhuinkin miten itse suhtaudun kohteliaisuuksiin. Mulla on hiukan eri tapa ilmaista ne. Tietynlainen hymyily esimerkiksi tai sitten se, että annan huomiotani jollekin enemmän kuin normaalisti, muutun poissaloevasta läsnäolevaksi ja yleensäkin se, että jaksan kuunnella, mitä joku sanoo. Jos jollakin on hyvin vähän järkevää sanottavaa niin usein juttu menee yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. En loukkaa verbaalisesti ketään, enkä kyllä kehukkaan. Taitaa se välinpitämättömyys olla pahimmanlaatuinen loukkaus. Aika mulkku taidan olla...

Se, että jotenkin ymmärrän sen korostamisen ja korottamisen johtuu siitä, että suurin osa pitää sitä jotenkin hienona asiana. Suurin osa ei osaa mitään muuta keinoa kuin korottaa itseään. Suurin osa ei näe sitä niin kuin sinä näet, niin kuin minä näen sen. Että se on piilotettu alemmudentunne. Näin se vaan on. Siksi ymmärrän, miksi todella moni siihen sortuu. Itse epäilen jokaista, joka sanoo olevan jotain. Tunnen ihmisiä, jotka on jotain ja ne ei kyllä korosta sitä mitenkään erityisesti. Sitten ne, jotka yrittää jollain tavalla korostaa itseään. Ne taitaa olla aika onnettomia ihmisiä. Heidän onnellisimmat hetkensä on silloin kun heitä ihaillaan, kun he ovat huomion keskipisteenä. Muutoin taitaa olla heidän elämä hyvin onnetonta. Kauheata, jos tarvisi jatkuvasti muiden hyväksyntää sille, mikä on ja unohtaisi itse hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Silloinhan eläisi muiden mielipiteiden ehdoilla ja toimisi itseään vastaan. Minä en siihen pysty. Jos olisin sellaisen valinnan edessä, olisi valintani hyvin helppo. Ei tarvisi kovin paljon miettiä valitakseen yksinäisyyteni. Minähän itseni kanssa elän 24/7. Ei muut. Toki muitakin täytyy ottaa huomioon muttei pitäisi liikaa antaa muiden vaikutta omiin mielipiteisiin. Itse asiassa ei ollenkaan. Mielipide ei kuitenkaan vielä tee mitään. Mielipide on vaan ja ainoastaan mielipide. Sanatkin on vaan sanoja. Sanat sellaisenaan ei ole ikinä vahingoittanut vielä ketään. Ne on yleensä ne teot ja tekemättä jättämiset sanojen jälkeen.

Siitä yhdenveroisuus ajatuksesta vielä. Taisin kertoa siellä ylempänä, että meidän elämässä on kaksi pientä hetkeä kun ollaan samalla viivalla jokainen...

Mukavaa, että jaksat vielä kirjoittaa.

Kaikki lähtee kirjoitti:

siitä, että nainen luo elämää, mies joko säilyttää tai tuhoaa sitä.

Oli kiva keskustella. Nyt aion lopettaa nettikeskustelut ainakin toistaiseksi kokonaan. Vaikka täällä silloin tällöin onkin ollut mielenkiintoisia ajatustenvaihtoja, niin tämä vie liikaa aikaa muilta asioilta ja ihmisiltä.

Kaikkea hyvää sulle. :)

keskustelusta.

Ps. Nainen yksinään on aika voimaton elämän luomisessa. Kyllä siihen pieni osuus mieheltäkin tarvitaan. Mutta nainen on parhaimmillaan elämän ylläpidossa. Se empaattisuus, se ehtymätön rakkauden lähde, jokin mikä on kaikki ja ei mitään, ei mitään ja kaikki...

sinullekin mukavasta kirjoitti:

keskustelusta.

Ps. Nainen yksinään on aika voimaton elämän luomisessa. Kyllä siihen pieni osuus mieheltäkin tarvitaan. Mutta nainen on parhaimmillaan elämän ylläpidossa. Se empaattisuus, se ehtymätön rakkauden lähde, jokin mikä on kaikki ja ei mitään, ei mitään ja kaikki...

elämän ylläpidossa, elämän, jonka nainen luo. Tietenkin elämän luomiseen tarvitaan miestänkin, mutta ei yhtä keskeisessä määrin. Miehen tehtävä on suojella ja ylläpitää elämää. Kaikki miehet eivät ymmärrä tehtävänsä merkittävyyttä, vaan keskittyvät fallossymbolien luomiseen. Fallossymbolit eivät kuitenkaan edusta elämää kuin kapealta seksuaaliselta osaltaan.

on parhaimmillaan kirjoitti:

elämän ylläpidossa, elämän, jonka nainen luo. Tietenkin elämän luomiseen tarvitaan miestänkin, mutta ei yhtä keskeisessä määrin. Miehen tehtävä on suojella ja ylläpitää elämää. Kaikki miehet eivät ymmärrä tehtävänsä merkittävyyttä, vaan keskittyvät fallossymbolien luomiseen. Fallossymbolit eivät kuitenkaan edusta elämää kuin kapealta seksuaaliselta osaltaan.

En väitä vastaan. Kyselen vaan vähän.

Keskeisessä määrin? Miten elämää voi luoda ilman miestä ja naista? Miten elämää voi luoda ilman feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta? Jos nyt puhutaan puhtaasti luomisesta. Ei mistään muusta kuin pelkästään luomisesta. Luominen on helppoa. Lähes jokainen pystyy siihen. Mutta ylläpito onkin jo vaikeampi juttu. Sen taidon mies oppii naiselta. Oppii viimeistään silloin kun lisääntyy, jos on oppiakseen.

Fallossymbolit kuvastaa aika paljon yksilöllisyyttä. Yksilön kasvua ylöspäin. Se on vaan aika kapeaa kasvua. Se kasvaa ainoastaan omasta pienestä näkökulmasta. Siinä kasvaa ainoastaan paljas puunrunko ilman oksia. Voihan ne merkitä joillekin vielä tietynlaista kaipuuta yksinäisyyteen. Siihen pelottavaan yksinäisyyteen. Mikä olisikaan se suorin reitti yksinäisyyteen? Eikö se olisikaan suoraanylöspäin?

huomenta. kirjoitti:

En väitä vastaan. Kyselen vaan vähän.

Keskeisessä määrin? Miten elämää voi luoda ilman miestä ja naista? Miten elämää voi luoda ilman feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta? Jos nyt puhutaan puhtaasti luomisesta. Ei mistään muusta kuin pelkästään luomisesta. Luominen on helppoa. Lähes jokainen pystyy siihen. Mutta ylläpito onkin jo vaikeampi juttu. Sen taidon mies oppii naiselta. Oppii viimeistään silloin kun lisääntyy, jos on oppiakseen.

Fallossymbolit kuvastaa aika paljon yksilöllisyyttä. Yksilön kasvua ylöspäin. Se on vaan aika kapeaa kasvua. Se kasvaa ainoastaan omasta pienestä näkökulmasta. Siinä kasvaa ainoastaan paljas puunrunko ilman oksia. Voihan ne merkitä joillekin vielä tietynlaista kaipuuta yksinäisyyteen. Siihen pelottavaan yksinäisyyteen. Mikä olisikaan se suorin reitti yksinäisyyteen? Eikö se olisikaan suoraanylöspäin?

ole mitään pelottavaa miehelle. Sehän on miehen tavoite ja ihana olotila: yksinäisyys, riippumattomuus ja tyhjyys. Siihen ei siis tarvitse erityisesti kehittyä. Miehen kehittyminen on päin vastoin läheisyyteen ja kumppanuuteen liittyvä asia. Se on miehelle vaikeaa ja vaatii paljon keneltä tahansa - jopa kehityskelpoiselta - mieheltä.

Eihän yksinäisyydessä kirjoitti:

ole mitään pelottavaa miehelle. Sehän on miehen tavoite ja ihana olotila: yksinäisyys, riippumattomuus ja tyhjyys. Siihen ei siis tarvitse erityisesti kehittyä. Miehen kehittyminen on päin vastoin läheisyyteen ja kumppanuuteen liittyvä asia. Se on miehelle vaikeaa ja vaatii paljon keneltä tahansa - jopa kehityskelpoiselta - mieheltä.

yhtälailla laumasieluja. Se ei ole mitenkään sukupuolisidonnaista. Miehet hakee yhdellä tavalla lauman hyväksyntää ja naiset toisella. Miehillä ehkä enemmän fyysisyydellä ja jollain saavutuksilla elämässä ja naiset kenties esteettisyydellä(en voi olla varma, tiedät itse paremmin vastauksen siihen).

Yksinäisyys on taas jotain muuta. Yksinäisyys on tunne. Yksinäisyyden tunne vaikka olisikin isossa joukossa ja hyväksytty sekä pidetty. Tämä on nyt minun mielipide mutta jokainen on yksinäinen. Suurin osa vaan kieltää sen tosiasian ja luo itselle monia yhteenkuuluvuuden illusioita. Ei siinä mitään pahaakaan ole. Elämä on valintoja. Jokainen tekee omansa.

Toisaalta totta puhut. Muutos on kehitystä. Muutoksen suuntia on sitten monia.

Puhutaanko nyt miehistä yleensä tai jostain yhdestä tietystä?

ja naiset on kirjoitti:

yhtälailla laumasieluja. Se ei ole mitenkään sukupuolisidonnaista. Miehet hakee yhdellä tavalla lauman hyväksyntää ja naiset toisella. Miehillä ehkä enemmän fyysisyydellä ja jollain saavutuksilla elämässä ja naiset kenties esteettisyydellä(en voi olla varma, tiedät itse paremmin vastauksen siihen).

Yksinäisyys on taas jotain muuta. Yksinäisyys on tunne. Yksinäisyyden tunne vaikka olisikin isossa joukossa ja hyväksytty sekä pidetty. Tämä on nyt minun mielipide mutta jokainen on yksinäinen. Suurin osa vaan kieltää sen tosiasian ja luo itselle monia yhteenkuuluvuuden illusioita. Ei siinä mitään pahaakaan ole. Elämä on valintoja. Jokainen tekee omansa.

Toisaalta totta puhut. Muutos on kehitystä. Muutoksen suuntia on sitten monia.

Puhutaanko nyt miehistä yleensä tai jostain yhdestä tietystä?

negatiiviselta ja ei-tavoiteltavalta asialta. Tarkoitin ehkä väliaikaista eristäytymistä muista.
En usko, että jokainen on yksinäinen, vaikka jokainen onkin yksin loppujen lopuksi.

Miehistä yleensä, mutta onhan miehissäkin paljon eroja. Kaikilla kuitenkin näyttää olevan jossain määrin tarvetta vetäytyä aika ajoin erilleen toisesta/muista varsinkin suhteessa, jossa on läheisyyttä ja tunteita tai jossa niitä kuuluisi olla.

kuulostaa kieltämättä kirjoitti:

negatiiviselta ja ei-tavoiteltavalta asialta. Tarkoitin ehkä väliaikaista eristäytymistä muista.
En usko, että jokainen on yksinäinen, vaikka jokainen onkin yksin loppujen lopuksi.

Miehistä yleensä, mutta onhan miehissäkin paljon eroja. Kaikilla kuitenkin näyttää olevan jossain määrin tarvetta vetäytyä aika ajoin erilleen toisesta/muista varsinkin suhteessa, jossa on läheisyyttä ja tunteita tai jossa niitä kuuluisi olla.

rohkene puhua miehistä yleensä. En kiinnitä kovin paljon huomiota niiden käyttäytymismalleihin/tapoihin. Tietynlaista typeryyttä olisi havaittavissa liian monessa. Kuin myös naisissa. Typeryyden määrä on siinäkin vakio. Tai mistä minä tiedän? Ehkä se typerys olenkin minä. En jaksa miettiä sitä. Jos olen typerys niin se on ainakin minun typeryyteni. Ei kenenkään muun.

Yksin/yksinäinen... Mitä eroa niissä loppujen lopuksi on? Kummatkin kuvaa samaa asiaa. En osaa sanoa onko se tavoiteltavaa tai ei mutta toistaiseksi helpompi niin.

Tietynlainen yksinäisuuden tarve suhteessa taas... hmmm... Et muuten ole kovin kaukana totuudesta siinä asiassa. Itse asiassa niin lähellä, että en voi tehdä muuta kuin täydentää näkemystäsi hiukan. Suhteessa voisi ajoittaisen yksinäisyyden korvata yhteisellä hiljaisuudella. Olla vaan ja nauttia toisen läsnäolosta. Siihen toisen tuntemiseen ei aina sanoja tarvita. Tunteet ei tunne sanoja... Niissä tilanteissa on sanat yksi pahimpia vihollisia miehelle ka miksei naisellekin. Silloin sanat ei pysty korjaamaan mitään. Ainoastaan rikkomaan entisestään. Moni mies ei kai uskalla olla kahdestaan yksin ja lähtee hakemaan seuraa kaveriporukasta jne. Vaikka väittäisikin tarvitsevansa yksinäisyyden hetkensä.

Yllätät mut edelleen terävyydelläsi ja diplomatiallasi. Kiitos.

Ehdin tähän.. kirjoitti:

vastaamaan. Tai todellisuudessa *en* ehtisi, mutta kun kärsii armottomasta jumituksesta sellaisen vaativamman kirjoitushomman suhteen, mitä todella pitäis tehdä, enkä untakaan ihan vielä saa, kai tän yön hetken sitten voin käyttää tähänkin...

Olen toisaalta kyllä ajatellut, ettei tässä palstailussa ole kovin suurtakaan järkeä. Ystävyyssuhteilta ja ylipäätään kaikelta tärkeämmältä menee joskus turhaan aikaa. Eikä tällä palstalla musta ole mitenkään niin erityisen inspiroiva fiiliskään. Aika paljon tylsämielisyyttä ja ylipäätään pelkät panot, kullit, pillut ja ulkonäkökökysymykset näkyy täyttävän monen tajunnan. Lisäksi myös se, mitä mieltä muut kirjoittajat niistä on: havaitsee aloitusten suurista määristä, joiden aihe on kirjoittajat itse. Aiemmin joskus saatoin vähän ärsyyntyäkin siitä, kun itse ajoittain yritti kirjoittaa miettyjäkin vastauksia ja sitten vastaus niihin oli tapaa "sivistyssanojesi käyttö ärsyttää" tai "lutka".

Nyt oikeastaan enää enemmän palstailtuani en jaksa ärsyyntyä tai olen ehkä viimeinkin ymmärtänyt, että kai sitä tosiaan pitäis yrittää ymmärtää, että ihmisillä todella on monenlaisia intressejä kirjoittaa. Osa ehkä kirjoittaa töistä, kun pomon silmä välttää ja osa ehkä on vaan muutenvaan pihalla. Ei kaikki halua miettiä jotain ihmisyyteen liittyviä filosofisia ja yhteiskunnallisia dilemmoja, mitkä mua taas enemmän kiinnostaa. Se täytyy kyllä sanoa, että joistakin: "Tykkäättekste te miehet, et tällanen naikkoska- 62 tunkee sulle anustapin perseeseen?"- keskustelusta en varmaan ikinä tule saamaan mitään ahaa- elämystä tai valaistumaan millään tavalla. Ainoa, mikä mun järjellä tollasista kysymyksistä tulee mieleen on, että olisiko ehkä järkevää kysyä niiltä miehiltä itseltään, joiden kanssa hässitte tai laittaa juttunne seksiä koskevalle palstalle.

Mutta..anteeksi. Täysin aiheen viereen meni. En tosin tiedä, huomaatko edes tätä viestiä enää, mutta mitäpä sillä toisaalta niin suurta väliä. Kunhan kirjoitan. Sulla oli taas hyviä pointteja: herätti mussa ainakin jotakin ajatuksia.;)

"Reaalissa kaikenlaiset kohteliasuudet ja muut sellaiset on mielestäni tarpeettomia. Tarpeettomia puolin ja toisin. Miksi kertoa jotain mikä on selvästi näkyvissä? Miksi kertoa sellaista puolin ja toisin? Se menee usein perseennuolemisen puolelle. Se perseennuoleminen on jotain, mistä vaivaannun. Perseennuolija usein alentaa itsensä. Se on asia, mitä en usein ymmärrä ihmisissä. Se, että tavalla tai toisella alentaa itsensä. Kai se on jotain säälipisteiden hakua. Itsensä korostaminen ja korottaminen on jotenkin ymmärrettävää."

Tosta mä oon täysin eri mieltä! Aivan täysin. Kohteliaisuuksien lausuminen ihmisille arjessa on pikemminkin tarpeellista, koska niiden avulla voi ilahduttaa ihmisiä ja tehdä siten itsensä ja jonkun muun arjesta vähän valoisampaa. Kuitenkin: vaikka ollaan tästä eri mieltä, ei erimielisyys tietenkään, kuten tiedetään, aina ole niin pahaksi. (Voi joskus olla avain hedelmällisiinkin näkökulmiin.)

Kohteliaisuuksien lausuminen on musta useimmiten enemmänkin avoimuutta ihmiseltä, kuin perseennuolentaa. Ihmisen vahvuudesta taas usein kertoo kyky osata ottaa niitä vastaan. Ymmärrän toki kuitenkin ( tai luulen ymmärtäväni), mitä ajat takaa tuolla perseennuolentapointillasi: tietenkin, jos kohteliaisuudet ovat täysin perusteettomia ja ihminen vain mussuttaa niitä lämpimikseen ajattelematta mitään, tms./ tai laarittelee niitä tavoitteenaan saavuttaa itselleen jotain etuja, tulee helposti vaikutelma perseennuolennasta. Silloin niistä kohteliaisuuksista joo vaivaantuu, mitäs muuta.

Ja sitten tosta itsensä korostamisesta ja korottamisesta vielä: siitäkin olen aika lailla täysin eri mieltä. Mun mielestäni taas ihminen usein pikemminkin alentaa itsensä korostamalla ja korottamalla itseään. Tästä tullaan tohon sun ajatukseen: "miksi kertoa jotain, mikä on selvästi näkyvissä?" Useinkaan ihmisen ei tarvitse erikseen korottaa ja korostaa, koska se mikä on, sehän on jo selvästi näkyvissä. Tai jotain. Ajattele nyt vaikkapa jotain baarielämää tms. kutupaikkoja, missä ihmiset hakeutuu toistensa seuraan: ainahan ne on niitä epäilyttäviä, jotka kovasti tekee numeroa itsestään. Ainakin näin naisen näkökulmasta.;) Ja työelämässä niitä narsisteja, joiden seurassa joudut valitseman strategioita, ettet vahingossa särje haurasta itsekeskeistä ihmislasta ja joudu epäsuosioon...

Mun mielestäni silmiinpistävä itsensä korottaminen on siis usein vähän epäilyttävää: alan helposti kysyä, että miksi se kaikki korostaminen ja minkälainen ihminen sen taakse kätkeytyy, ja että eikö se tollakin elämä olisi helpompaa vain omana itsenään... Tosin tietysti ainahan voi tulla niitäkin tilanteita, joissa itsensä korostaminen voi olla ihmiselle todella tarpeellistakin: tullakseen nähdyksi ja huomioiduksi oikein (mitä vain ne tilanteet nyt sitten olisivatkaan..).

Nietschesta vielä. Mulle tuli mieleen, että pitäis se Zarathustra kai taas lukea uudelleen.;) Liian kauan edellisestä lukukerrasta. En luultavasti pystyisi Nietschen tuotannosta kovin syvällisesti nyt keskustelemaan. Ehkä osan N:n individualistisista ihmisoliota koskevista ajatuksista voisin tällä tietämyksellä *ja muistelulla* allekirjoittaa, mutta en kaikkea. Musta ihminen kehittyy osana kollektiivista yhteisöä, mutta totuus tietysti tavallaan, että päänsä sisällähän ihminen sen "kehitystyön" tavallaan tekee, muokaten havaintojaan ja kokemuksiaan ajatuksiksi: tietysti siltä kantilta ajatellen vain yksilönä ihminen voi kehittyä, noin niinkuin viime kädessä. Yksilöä ei kuitenkaan ole olemassa ilman yhteisöä: eksistentiaalista ahdistustakaan ( tms. yksinäisyydenpelkoa, minkä sinä mainitsit) ei näin ollen voi syntyä, eikä ole olemassa ilman ihmisyhteisöä. Yksilö liittyy yhteisöön siinäkin.

Mutta tämä tästä. Väsyttää nyt niin kovasti, että taidan lopettaa tähän.;) Luet tätä vanhaa ketjua, jos luet.

luetko tätä mutta nyt voin sanoa ensimmäisen kerran sinullekin, että "Ihailen sinua". Kiitos vielä kerran.