MIEHEN

Tapasin eilen ravintolassa miehen, naimisissa olevan.
Uijui kun oli namu.
Puheet siinä aikas huiskis ja hei, vei seksiin.
Kertoi auliisti,kysymättä, omasta seksi elämästään sekä jo vuosia kestäneestä toisesta seksisuhteesta.
Minä olisin kovasti häntä miellyttänyt seksuaalisesti, teki mies systemaattista etenemistä sänkyyni, melkein kotiovelleni.
..mutta olinhan jo HETI tavattuamme kertonut etten, hae tunteetonta, tuntiseksiä, sitähän se on varattujen kanssa.
Olen erotiikasta nauttiva, kokonaisvaltaisesti.
Kaikki tai ei mitään.
Kehoani, sydäntäni en "lainaa" kelleen varatulle, joka ei minusta halua muuta kuin hetken viihdykettä.
Nuo ajat ja kokemuksia on ollut ja pois menneet.
Sinkut kyllä, te miehet teidät haluan, silloin tällöin ja hyvänä pidän, onhan se molemminpuolinen, ainutlaatuinen hetki, REHELLINEN.
..mutta, tuo kyseinen mies..
Syy miksi hän näin tekee?

"Hei me ollaan oltu kakskyt vuotta kimpassa vaimon kaa"

What is the point?
Tiedän vastauksia, olettamuksia, toteamuksia ja itsellänikin on teoria..mutta, miehet kertokaas te..miksi ei jaksa panostaa omaan timanttiin.


Kysyy neito sensuelli.
91047
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Siksi, koska te kotilahnat PIHTAATTE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • olla se pihtarin mies että pihtari pihtaa? tavisseksi on niin tavista, kukaan vaimo sellasta kotona huoli, siksi tämäkin vaimo hakee seksinsä muualta

    Äänestä

  • Eräs " kuvitelma" ,kun ei oikein kotona leisku lempi

    Kesäinen päivä,takapihalla isäntä kenottaa lepotuolissa, mamman hääriessä grillin äärellä. Maittavaa, "jokapojan salaattia", makkaraa, käänellen grillissä" huikopalaksi, yhteiseksi hyväksi.
    Mikäs mukavampaa, lounas yhdessä kullan kanssa.

    Mies tuumaa:"kyllä se on tuo meijän mamman persus sitten leveä"
    Mamma jatkaa touhua, reagoimatta.
    "se on kyllä paisunut ihan mahottomaksi"

    Mamma kääntää makkaraa, jotta ei vallan palaisi, kullan suuta hiiltynyt nahka raapisi.
    "sehän on kuin tuo meidän iso grilli, tuo sinun persus"

    ..syödään, ehkäpä on hiukan hiljaista, jostain syystä?

    Ilta ,yö koittaa.
    Makuuhuoneessa, lemmenpesässä, isäntä sammuttaa valot ja tuumaa "kylläpä tekis mieli" ja hamuaa mamman uumaa.

    Mammahan ponkasee ylös ja silmät levällään ilmoittaa ;)
    "et kai sinä ukko-kulta kuvittele että, koko iso Grilli laitetaan kuumenemaan nyt yöllä, yhden pienen nakin takia? ".

    -Esileikkiäkö parhaimmillaan, tulevan päämäärän saavuttamiseksi- ;)

    Äänestä

koska niin moni nainen pitää meitä namuina. Kysyntää täytyy vastata.

Äänestä
  • ...näinhän se on. Miehet eivät pettäisi ellei niin moni nainen heitä haluaisi olivat he sitten varattuja tai ei. Kyllä siinä puuhassa on aina kaksi osapuolta ja yleensä se nainen tasan tarkaan tietää, että mies on varattu.

    Äänestä

  • Varatut miehet tekee välillä, lue: usein!
    Uskomattomia suorituksia, tarjouksia, tyrkytyksiä, saadakseen naiselta, vapailta, syliä.
    Aika liikuttavaa, aikuiselta mieheltä jolla, on oma kulta ja lapset kotona.
    ..tyrkyttää itseänsä :(

    Mieluummin yksin kuin pikabonus varatulle.

    Äänestä

...taitaa olla neito sensuelli vieläkin eilisillan höyryissä???
en oikien tajunnut että mitä tuossa tapahtui??? Menitkö varatun kanssa sänkyyn??

ALA-ARVOISTA KÄYTÖSTÄ MOLEMMILTA!

Mitä saikaan jossain lähi-idässä aviorikoksesta??? Kaula poikki! :-)

Äänestä
  • vallan tukehdu nauruuuuuusi :=)
    Onkos sinulla koti-ovella, talon ulkopuolella sänky????????????
    Kalsaa hommaa aamuyöstä pihalla olisi ollut kuvittelemasi akti.
    Lippujahan siinä rytäkässä oli pitänyt alkaa talolaisille myymään ;)

    Lue hitaammin,näet selvemmin, sisäistät lukemasi paremmin.

    Äänestä

On vaimon vika, jos ei saa hyvää seksiä kotona. Kumpikin on vastuussa omasta nautinnostaan. Kummankin pitää kertoa toiselle, mitä tältä toivoo, riittävän usein. Toisen vika homma on vasta sitten, jos toinen ei ole yhteistyöhaluinen.

Jos ryhtyy parisuhteeseen ja myöhemmin luopuu seksistä, on melkein luopunut parisuhteesta, ellei sitten tilanne tapahdu yhteisestä sopimuksesta. Muutoin pitää itse laittaa asia kuntoon eikä syytellä toista. Tietysti vastaava koskee suhteen muitakin aspekteja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


LOGIIKKAAKO? kirjoitti:

Tapasin eilen ravintolassa miehen, naimisissa olevan.
Uijui kun oli namu.
Puheet siinä aikas huiskis ja hei, vei seksiin.
Kertoi auliisti,kysymättä, omasta seksi elämästään sekä jo vuosia kestäneestä toisesta seksisuhteesta.
Minä olisin kovasti häntä miellyttänyt seksuaalisesti, teki mies systemaattista etenemistä sänkyyni, melkein kotiovelleni.
..mutta olinhan jo HETI tavattuamme kertonut etten, hae tunteetonta, tuntiseksiä, sitähän se on varattujen kanssa.
Olen erotiikasta nauttiva, kokonaisvaltaisesti.
Kaikki tai ei mitään.
Kehoani, sydäntäni en "lainaa" kelleen varatulle, joka ei minusta halua muuta kuin hetken viihdykettä.
Nuo ajat ja kokemuksia on ollut ja pois menneet.
Sinkut kyllä, te miehet teidät haluan, silloin tällöin ja hyvänä pidän, onhan se molemminpuolinen, ainutlaatuinen hetki, REHELLINEN.
..mutta, tuo kyseinen mies..
Syy miksi hän näin tekee?

"Hei me ollaan oltu kakskyt vuotta kimpassa vaimon kaa"

What is the point?
Tiedän vastauksia, olettamuksia, toteamuksia ja itsellänikin on teoria..mutta, miehet kertokaas te..miksi ei jaksa panostaa omaan timanttiin.


Kysyy neito sensuelli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu