"Homoista ei ole mitään haittaa"

Ai niinkö?

(Huomasin että Gestapo24 on poistanut viestini joten laitan kysymykseni uudestaan, en ehtinyt lukea yhtäkään vastausta aiheeseeni joten jos joku vastasi niin ole hyvä ja vastaa uudestaan)

Olen monen monta kertaa lukenut kuinka eräät täällä (esim. Telegod) puolustelevat homoja sillä että ei heistä ole mitään haittaa kenellekään. Että homot eivät satuta ketään eikä heistä ole harmia tai haittaa muille.

Homojen puolustajat ovat sanoneet monen monta kertaa että kaikki mikä ei satuta toisia ihmisiä on ihan hyväksyttävää.

Onko siis esimerkiksi ekshibionismi, eli itsensäpaljastelukin hyväksyttävää? Eiväthän itsensäpaljastelijat satuta ketään, joten senkin toiminnan täytyy siis olla sallittua?

Homojen puolustelijat sanovat aina että "Ei tarvi kattoo!" jos joku valittaa siitä kuinka ällöttävää on nähdä homoparien vaihtelevan suukkoja ja kävelevän käsikädessä kaduilla. Eli tämän täytyy siis koskea myös itsensäpaljastelijoita, jätkät saa ihan rauhassa heilutella meisseleitään ja naiset levitellä alapäitään kaduilla mutta eihän sillä ole mitään väliä! "Ei tarvi kattoo!" Sanokaas tuo lapsille...

Ei ekshibionisti satuta ketään sen enempää kuin homotkaan....

Homojen puolustajat hyväksyvät varmaan nudisminkin? Eivät nudistitkaan satuta ketään? Kadulle vaan nakuna kävelemään, paskat muista?

23

1867

    Vastaukset 23

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EI Virallisesti oo

      Eli jos mies näyttelee paljasta pintaa, niin se on exhibitionisti. SIIS SAIRAUS-luokittu.

      Jos nainen taas vilauttelee (mm. Ciccioliinat, yms pornolehtien mimmit), se on ihan hyväksyttävää... Eli on ehkä "vain kevytkenkäinen". Muttei sille oo sairauskoodia

    • ON lääketieteellisesti hyvä...

      Eli jos mies näyttelee paljasta pintaa, niin se on exhibitionisti. SIIS SAIRAUS-luokittu.

      Jos nainen taas vilauttelee (mm. Ciccioliinat, yms pornolehtien mimmit), se on ihan hyväksyttävää... Eli on ehkä "vain kevytkenkäinen". Muttei sille oo sairauskoodia

      SAMA KOSKEE TIRKISTELYÄ!

    • on haitta.

      Homoilla on seksuaalisuus päin pärsettä,tosimiehillä seksuaalisuus on päin vittua,mutta sitä ei tarvitse hävetä missään tapauksessa.
      luonnollista.

      • en pidä kaltaisistasi

        putkiaivoheteromiehistä, jotka kuvittelevat olevansa se ainoa oikea ihmisen malli.


    • Huhhahhei

      vain rohkeasti ulos kaapista, nykyään se ei enää ole niin iso juttu.

    • normaaliakin epänormaalimpi

      Vastaanpa vaihteeksi asiallisesti...
      Jos nudismista tai itsensäpaljastelusta ei ole kenellekään haittaa, niin ei se ole silloin väärin. Mutta onko itsensäpaljastelusta haittaa? Uskoisin että useampia haittaisi jos joku tulisi kadulla esittelemään "meisseliään"...
      Jossakinhan se on julkisella paikalla kuhertelun raja heteroillakin: esim. "intohimoinen" suutelu ei liene hyvien tapojen mukaista keskellä katua.

    • Veli Kyljys

      sinun mielestä suuteleminen pitäisi kieltää lailla? Eihän homous tässä ole sitten ongelmana. Vai onko niin, että sinua ei häiritse heterosuudelmat mutta homosuudelmatjostain syystä sinua häiritsevät? Ja exhibitionismi on hieman eri asia kuin julkinen suuteleminen.

    • pannut merkille

      lesbot tappoivat vammaisen ja homomies sarjamurhaaja tappoi kolme miestä pari vuotta sitten.
      Olen huomannut yhden piirteen homoista, heistä tulee todella hekumoitsijoita muut asiat jäävät vähemmälle. ELI HE OVAT TÄYNNÄ ITSEÄÄN.

      Jos olisivat oikeasti yhdessä mies ja nainen silloin moraali on korkealla.

      Mä kysyn mitä homot oikeastaan kuluttavat aikaansa kun siihen? hulluiksi siitä tulee

      • heteropimatsku

        on sitten sun mielestä varmaan ollut vähemmän kuin nuo 3...


      • ford.prefekt

        Olen tullut siihen tulokseen, että kihloissa olevat lesboparit ja naimisissa olevat perheelliset heteronaiset tappavat erityisen usein vammaisia hoidettaviaan. ;) Jospa jätettäisiin tämänkaltaiset yleistykset vähemmälle..


    • ole puhuttu

      vain ruumiillisesta satuttamisesta. Totta kai itsensä paljastelu varsinkin lapsille on tuomittavaa, kun vain kauppiaatkin sen muistaisivat pornolehtiä hyllyihin laittaessaan.

      Nudistit taas ovat nakuina omilla rannoillaan.

      On paljon asioita jotka minuakin inhottavat, esim elvistelevät lihaa syövät heterot machomiehet, jotka hakkaavat huvikseen homoja.

    • ällikkä

      noissa asioissa niin homoja kuin heterojakin,ei taida julkisilla paikoilla viuhahtelu olla laillista.Lain puitteissahan saa kukanenkin sitten kävellä vapaasti ihan miten haluaa,eikä siihen ole kenelläkään nokan koputtamista.

    • Muuliaaseista

      Niistä ei ole mitään haittaa. Ne ovat kuin muuliaaseja. Ne eivät lisäänny.

    • Sive Lee

      Homot eivät ole nudisteja ja en ole törmännyt yhteenkään homoon joka olisi vilautellut minulle vehjettään kadulla. Heilläkin on oikeasti ihan samanlainen moraali kuin meillä muillakin (eli toisilla parempi kuin toisilla).

      Ei ketään muutu homoksi jos näkee homon. Ei vaikka näkisi homon alastomana. Jos päähäsi tulee homoeroottisia ajatuksia kun näet homon niin olet mitä ilmeisemmin homo tai biseksuaali.

      Anna kun arvaan sinäkin on kristty ja homoushan on syntiä?

      Jos homot vaihtelevat suukkoja kadulla ja lapsi näkee sen, niin mitä sitten? Se nyt vain on faktaa että maailmassa on homoja se ei ole laitonta olla homo.

      ps. rakastaisitko omaa lastasi jos hän olisi homo, vai tuomitsisitko hänet?

    • voijumalauta

      JUMALAUTA!!! HOMOSEKSUAALISUUDESSA EI OLE MITÄÄN PAHAA SE ON ÄLLÖTTÄVÄÄ VAIN JOS OLET ITSE VÄÄRINAJATTELIJA!! EX-TER-MI-NATE!!!!!!!!!!

    • "Homojen puolustajat ovat sanoneet monen monta kertaa että kaikki mikä ei satuta toisia ihmisiä on ihan hyväksyttävää."

      Juuri näin he sanovat, mutta se ei ole totuus.
      Heidän seksuaalinen käyttäytyminen ja elämäntapansa loukkaa ja herättää pahennusta lukuisissa ihmisissä ja siksi se on väärin.

      Julkinen homoseksuaalinen käytös ja sen puolusteleminen, kuten myös 1.3.17 voimaan tuleva ns. "Tasa-arvoinen avioliittolaki" ovat mielestäni vastoin rikoslain 17 luvun 10 §:ssä olevaa uskonrauhaa, koska ne tarkoituksellisesti häpäisevät sitä, mitä kirkko tai uskonnolliset yhdyskunnat pitävät pyhänä.
      Toivonkin, että viranomaiset ryhtyisivät tarpeellisiin toimiin niitä henkilöitä vastaan, jotka rikkovat tätä lakia.
      Ihmisinä, homoseksualistit ovat tietenkin samanarvoisia kuin kaikki muutkin ja ansaitsevat saman kunnioituksen ja arvostuksen kuin muutkin. Kaikkien tulee kuitenkin elää siten, etteivät tietoisesti loukkaa muita ihmisiä.

      • Sinun elämäntapasi loukkaa ja herättää pahennusta minussa ja lukuisissa muissa suvaitsevaisissa ihmisissä. Onko se siis väärin? Vai etkö noudata Raamattusi ohjeita edes niin paljoa, että etsisit sitä hirttä omasta silmästäsi? :)

        Mitä uskonrauhan rikkomiseen tulee, jokainen asia on varmastikin jonkin uskonnon pyhien arvojen vastaista. Ei taida tuo laki ihan noin toimia, eikä kyllä pitäisikään.


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1172
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      101
      1140
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      75
      1007
    4. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      983
    5. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      973
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      900
    7. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      131
      850
    8. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      818
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      805
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      27
      781
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      46
      691
    12. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      686
    13. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      671
    14. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      662
    15. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      64
      640
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      637
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      48
      630
    18. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      612
    19. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      12
      609
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      48
      604
    Aihe