Miten eteenpäin?

Poikaystäväni kohtelee minua (mielestäni) todella huonosti ja lapsellisesti: on mustasukkainen, vittuilee päin naamaa, suuttuu mitättömistä asioista (joita ei itsekään tee) jne. Tätä samaa käytöstä on jatkunut koko suhteemme ajan (3v), mutta raivonpuuskiensa välissä mies osaa olla tosi ihana ja rakastava, ja niin olen edelleen tässä suhteessa.

Mutta nyt ollaan taas keskellä riitaa, ja tiedän, että kohta voitaisiin olla taas onnellisesti vierekkäin, jos Minä, taas kerran, alkaisin miestä lepyttelemään ja pyytäisin anteeksi, vaikka en näe tehneeni mitään väärin.

Pikku hiljaa on vaan alkanut tympimään, että minäkö tässä tosiaan pidän suhdetta kasassa. Jos olen niin tärkeä miehelle, kun hän hyvinä päivinään väittää, niin eikö hänkin voisi vähän taistella meidän eteen.

Eli pitäisikö pitää päänsä ja olla tekemättä mitään hyvän tahdon elettä, vai pitäisikö taas kerran nöyrtyä ja niellä ylpeytensä, jotta huomenna taas voitaisiin olla onnellisesti yhdessä?
4978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen ollut vastaavassa suhteessa kahden vuoden ajan. Ero oli siinä että minä sain turpaani vaikka en ollut tehnyt mitään. Sain turpaani miehenikin virheistä koska hän syytti niistä minua. Tuollaiset ihmiset ovat sairaita vaikka ja eivät ole valmiita parisuhteeseen ennen kuin osaavat tehdä kompromisseja suhteen hyväksi. Sinä et voi aina olla se anteeksi pyytävä osapuoli. Tuo suhde tulee syömään sinua sisältä päin kunnes hajoat tai tajuat lähteä, niin kuin minä tein. Mielestäni miehesi käyttäytyy lapsellisesti ja tekee juuri kuvailemiasia asioita siksi kun pystyy niihin ja tajuu että sinä TAAS kerran pyydät kiltisti anteeksi vain siksi että kaikki olisi TAAS kerran hyvin. Miehesi ei tule muuttumaan, hyvällä tahdollakaan.
Sinulta menee ennen pitkää itsetunto, ellei jo ole mennyt? Onko tuo omasta mielestäsi normaalia? Minun mielestäni ei.

Joten neuvoni on: Jätä hänet ja kerää itseesi uutta luottamusta, sekä myös miehiin. Ota opiksesi älä enää haksahda vastaaviin miehiin.
Onnea sinulle syli kaupalla mitä ikinä suhteelle päätätkin tehdä :)

Äänestä
  • Kiitos suorista sanoistasi! Periaatteessa tiedän tuon kaiken itsekin, ja mietin eroa jokaisen riitaisen päivän jälkeen. Mutta vahvistaa kuulla, että ..en ole vaan tulossa hulluksi ja ole liian egoistinen! :)

    Äänestä

  • Marita 31 kirjoitti:

    Kiitos suorista sanoistasi! Periaatteessa tiedän tuon kaiken itsekin, ja mietin eroa jokaisen riitaisen päivän jälkeen. Mutta vahvistaa kuulla, että ..en ole vaan tulossa hulluksi ja ole liian egoistinen! :)

    ...toisen ihmisen sanomaan ne samat asiat jotka jo tietää itsekkin ;) Samalla se vahvistaa itsetuntoa ja tajuaa vihdoin ja viimein ettei ole itse väärässä/egoistinen. Tervettä itserakkautta täytyy olla koska kukaan muu ei sinua rakasta ellet ratkasta ensin itseäsi ja näin ollen jos olet tuollaisessa suhteessa niin asetat itserakkautesi kyseenalaikseksi. Mutta hyvä jos kirjoituksestani oli jotain apua.
    Kaunista syksyn alkua :)

    Äänestä

  • jadelles kirjoitti:

    Ongelmasi olla aina sovintoa tekevä osapuoli on ollut tuttua myös minulle.
    Kuviossa toinen aloittaa riidan,tulee vihanpito vaihe jonka jälkeen toinen hieroo sovun takaisin.
    SE ON VÄÄRIN!

    Suhde ja ystävyys perustuu kahden tasavertaiseen olemiseen,kummankin täytyy antaa suhteelle jotain.
    Kestin monia vuosia riidat ja solvaukset ,kaiken päälle halusin suhteen jatkuvan ja palaavan normaaliksi joten hieroin aina sovinnon.
    Sitten ymmärsin ettei näin voi enää jatkua,se on liian yksipuolista ja kasvattaa toiselle vallan tunnetta joka kerta.
    Ajattelin kertakaikkiaan että nyt riitti,jos riidan aloittaja rakastaa minua yhtään ei hän silloin halua myös minua menettää .
    Pistin sitten kovan kovaa vastaan,olin jopa valmis lopullisesti eroamaan mutten enää alistunut sovinnon hieromisen aloittamiseen,kesti epätietoinen tila kolme viikkoa kunnes vastapuoli aloitti ensimmäisen kerran suhteemme aikaan hieromaan sovintoa.
    Tämän jälkeen ovat riidat vähentyneet ja suhteemme toiminut tasapuolisemmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Marita 31 kirjoitti:

Poikaystäväni kohtelee minua (mielestäni) todella huonosti ja lapsellisesti: on mustasukkainen, vittuilee päin naamaa, suuttuu mitättömistä asioista (joita ei itsekään tee) jne. Tätä samaa käytöstä on jatkunut koko suhteemme ajan (3v), mutta raivonpuuskiensa välissä mies osaa olla tosi ihana ja rakastava, ja niin olen edelleen tässä suhteessa.

Mutta nyt ollaan taas keskellä riitaa, ja tiedän, että kohta voitaisiin olla taas onnellisesti vierekkäin, jos Minä, taas kerran, alkaisin miestä lepyttelemään ja pyytäisin anteeksi, vaikka en näe tehneeni mitään väärin.

Pikku hiljaa on vaan alkanut tympimään, että minäkö tässä tosiaan pidän suhdetta kasassa. Jos olen niin tärkeä miehelle, kun hän hyvinä päivinään väittää, niin eikö hänkin voisi vähän taistella meidän eteen.

Eli pitäisikö pitää päänsä ja olla tekemättä mitään hyvän tahdon elettä, vai pitäisikö taas kerran nöyrtyä ja niellä ylpeytensä, jotta huomenna taas voitaisiin olla onnellisesti yhdessä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu