Huomenta!
Onkohan siellä eetterissä joku viisas ja kokenut, joka osaisi kertoa, että kannattaako sitä oman puolisonsa harrastamaa uskottomuutta itsekin kokeilla, jopa ihan tieteelliseltä lähestymiskannalta. Itse kun jouduin puolisoni toimesta petetyn labrarotan rooliin noin kolmisen vuotta sitten ja se rehellisesti sanoen vieläkin aika ajoittain osaa kaihertaa mieltä. Sisälläni painii edelleen se osa minusta, joka haluaa uskoa siihen, että vaimoni erehdys oli kertaluontoista eikä se toistu (tässä kohden saa nauraa allekirjoittaneen naiiviudelle jos siltä tuntuu) sekä se pienempi mutta äänekkäämpi osa, joka jaksaa toitottaa, että se on vain ajan kysymys, kunnes vaimoni toistaa tekonsa.
Naurettavuuden huipuksi totean, että meillä on mennyt viimeisen vuoden verran loistavasti eikä näköpiirissä ole suurempia tummia pilviä.
Miksi siis edes harkita tällaista? Enpä tiedä...kertokaapa kokemuksianne.
Onkohan siellä eetterissä joku viisas ja kokenut, joka osaisi kertoa, että kannattaako sitä oman puolisonsa harrastamaa uskottomuutta itsekin kokeilla, jopa ihan tieteelliseltä lähestymiskannalta. Itse kun jouduin puolisoni toimesta petetyn labrarotan rooliin noin kolmisen vuotta sitten ja se rehellisesti sanoen vieläkin aika ajoittain osaa kaihertaa mieltä. Sisälläni painii edelleen se osa minusta, joka haluaa uskoa siihen, että vaimoni erehdys oli kertaluontoista eikä se toistu (tässä kohden saa nauraa allekirjoittaneen naiiviudelle jos siltä tuntuu) sekä se pienempi mutta äänekkäämpi osa, joka jaksaa toitottaa, että se on vain ajan kysymys, kunnes vaimoni toistaa tekonsa.
Naurettavuuden huipuksi totean, että meillä on mennyt viimeisen vuoden verran loistavasti eikä näköpiirissä ole suurempia tummia pilviä.
Miksi siis edes harkita tällaista? Enpä tiedä...kertokaapa kokemuksianne.
Vastaukset 7
Vanhimmat
No huomenta!
Luottamuksen palauttaminen ja palaaminen on aikeaa. Mutta ainoa mahdollisuss saada taas parisuhde pelaamaan ja raiteilleen on opetella luottamaan ja uskomaan siihen, mitä toinen sanoo.
Ei kannata pilata elämäänsä jatkuvalla epäilyllä tai kontrolilla koska se syö eniten itseä ja seuraavaksi parisuhdetta.
Miksi et uskoisi vaimoasi. me ihmiset teemme kaikki virheitä ja onneksi yleensä opimme niistä. Pettäminen on yksi typerimmistä hairahduksista mutta moni ottaa opikseen ja ueimmiten sen pettäminen ei edes ole sitä mitä kuvittelee.
Miksi ette voisi olla onnellisia tai ainakin tyytyväisiä kun kerran nyt menee hyvin? kannattaaako kolmen vuoden takaista tapahtumaa enää vatvoa? Mitään 00 % varmuutta ei ole mistään muusta kuin omist ajatuksista ja siitä miten tise toimii parisuhteen ja elämänsä parhaaksi.
Usko vain vaimoasi ja luota häneen sekä myös itseesi. vaimosi on sinun vaimosi ja rakastaa sinua. EI kannata väkisin tuottaa mustia pilviä taivaalle.
Sinä itse päätät mitä ajattelet ja toimit. Vaikka kuka tekisi mitä, sinä olet se, joka päätät miten elämäsi ja asenteesi toimivat parisuhteessa.
Voin kokemuksesta sanoa, että yksi typera pettäminen jää siihen ja, ihme ja kumma, usein vain lisää rakkauden tunnetta omaa aviomiestä kohtaan koska ymmärtää miten paljon olisi voinut menettää hetken tyhmän hurmion takia!
toisenne,joten pitäkää itse myös kiinni lupauksistanne armaillenne.
Moi!
Kiitos vastauksestasi. Niinhän se on, luottamus kun kerran kärventyy, niin pirun vaikeaahan sen palauttaminen on. En ainakaan tällä hetkellä vielä uskalla luottaa vaimooni niin kokonaisvaltaisesti, että sallisin itseni rakastua uudelleen häneen.Sillä vastaavaa en todellakaan halua uudelleen kokea ja jos lasken puolustukseni, niin sillehän minä jälleen itseni altistan. Tiedän, kuulostaa ikävältä mutta niin se vain on. Ehkäpä nuo sisäiset puolustusmekanismit höllentävät otettaan riittävästi, jotta sydämenikin pääsisi todella eheytymään.
Vielä kerran kiitos ja oikein mukavaa syksyn jatkoa!
Kysyit, että kannattaako pettää?
Osaan kertoa vain oman mielipiteeni siitä, miksi en ole koskaan pettänyt.
Vastaan itse itselleni omista tekemisistäni viime kädessä. Elämässä on ikäviä asioita, joille ei voi tehdä mitään ja joille voi tehdä jotain. Minusta pettäminen kuuluu noihin jälkimmäisiin ikäviin asioihin. Miksi mutkistaa omaa elämäänsä tieten tahtoen?
Jos pettäisin, se palaisi minulle mieleen aika ajoin, enkä halua itselleni moista taakkaa. Tuskinpa saisin yhden kerran seksistä itselleni niin paljon, että sen takia kannattaisi pilata niin paljon. Vaikka puoliso ei koskaan saisikaan tietää, että olisin häntä pettänyt, itse en sitä voisi unohtaa.
Miehelleni olen sanonut, että hän on täysin vapaa menemään. Hän päättää itse siitä, pettääkö vai ei, ja elää sitten sen asian kanssa itse. Olen sanonut myös, että minulle ei tarvitse asiasta tulla tilitystä tekemään, sillä hänen taakkansa ei siitä kevene. Aikuinen ihminen voi tehdä mitä haluaa, mutta kantaa vastuun myös seurauksista.
Virheitä tehdään, mutta ne eivät tuosta noin vain tapahdu.
Eräs poikaystäväni, ajalta ennen avioliittoa, petti minua. Sain sen tietää klassisella tavalla, eli lääkepurkki kouraan. Sitä ennen olin ajatellut nuoruuden ehdottomuudella, että pettämisestä kaikki on kerrasta poikki. Ei rakkaus siitä kuitenkaan seinään loppunut, joten seurustelu jatkui. Kieltämättä sen jälkeen luottamuspula oli melkoinen. Epäreilua! Minä en tehnyt mitään, mutta sain kalvavan epäilyksen seurakseni. Siitäpä sitten opin, että en tee sitä toiselle enkä halua tietää, jos toinen tekee sen minulle.
Siitä opin silloin toisenkin asian. Ystävättäreni, minua paljon vanhempi, sanoi, että älä jätä toista pettämisen takia, sillä et voi vannoa, ettetkö itse tekisi joskus virheitä, jotka haluat saada anteeksi.
Puolisoani olen evästänyt myös siten, että jos petät, tee se jossain niin kaukana, ja niin vieraan ihmisen kanssa, että se ei kantaudu kotiin saakka. Jos pettää tutun kanssa tai kehua retostelee asialla vielä kavereilleen, tekee oikeastaan paljon pahempaa kuin pettää.
Yritä antaa vaimollesi anteeksi. Meillä on kaikilla heikot hetkemme, ja elämässä on ihan oikeastikin paljon pahempia asioita kuin yksi pettäminen, jota toinen katuu.
Voithan sinä herkutella ajatuksella, että pettäisit ikään kuin ollaksesi "tasoissa", mutta eihän se enää ole mikään erehdys vaan tarkoin harkittu juttu. Kannattaako? En tiedä, mutta sen tiedän, että kaikkea ei kannata kokeillakaan. Joskus elämä on ihanaa vain sen tähden, että EI ole kokeillut kaikkea.
Hyvää jatkoa sinulle Matiashiiri!
Moi!
Kiitos vastauksestasi. Kyllähän asia niin on kuin sanotkin ja tiedänhän minä sen itsekin kokemastani vääryydestä. Pettäminen ei kannata, enkä toivottavasti siihen koskaan sorrukaan. Ilmaisit hyvin tuolla herkuttelu sanalla oikeastaan koko asiani ytimen. Joskus sitä vaan alkaa pääkopassa kiertämään tämä koko asia ja vaikka olen antanut vaimolleni tapahtuneen anteeksi - ei minulla oikeastaan ole varaa olla antamatta, olenhan vain ihminen - niin kyllä se vielä nykyäänkin joskus harmittaa. Mutta elämäähän tämä kaikki vain on ja pirun tylsäähän täällä olisi jos kaikki sujuisi kitkattomasti. Kiitos vielä kerran ja oikein leppoisaa syssyn jatkoa!
Kirjoituksesi oli todella hieno ja viisas! Itse olen tosin eri linjoilla siitä, haluaisinko kuulla, jos minua petettäisiin, mutta sellaistahan se on: me ihmiset olemme erilaisia ja sekä tarkastelemme että koemme asiat eri tavoin. Siitä syystä yleispätevien neuvojenkin antaminen on vaikeaa.. Joka tapauksessa kirjoitit ajatuksistasi hienosti ja sitä oli ilo lukea! =)
En tiedä, minkä ikäinen olet, mutta arvaukseni on, että 60- tai 70-luvulla syntynyt. Olen itse tätä sukupolvea.
Kirjoituksesi toi mieleen jotakin aiheeseen liittyvää. Nimittäin vanhempiemme sukupolven avioliitot.
Isäni kuoli muutama vuosi sitten. Hänen kuolemansa jälkeen paljastui, että hänellä oli "salasuhde" jossain vaiheessa. Äitini kertoi tämän asian vasta isäni kuoltua. Tottakai äitini oli katkera tästä ja se aiheutti silloin suuren kriisin, mutta hän ei kuitenkaan halunnut lopulta eroa.
Mielenkiintoista on, että kahdella ystävälläni on samanlainen tarina kerrottavana omista vanhemmistaan. Toisella on kuollut äiti, toisella isä. Näidenkin ihmisten menneisyydestä alettiin puhua vasta heidän luotuaan; kummallakin oli ollut vakavampi syrjähyppy, ei siis pelkkä yhden illan kokeilu. Ja avioliitossa oltiin pysytty siitäkin huolimatta.
Kerron tämän, koska tämä on yksi näkökulma tähän keskusteluun. Avioliitto voi pettämisestä huolimatta säilyä ja muuttua jossain vaiheessa jopa paremmaksi niin, että lopulta kuitenkin kokonaisuus ratkaisee, ei se syrjähyppy. Pettämisen ei siis sinänsä tarvitse johtaa eroon. Siitä voidaan selvitä, jos pelissä on kuitenkin paljon muuta, eli yhteinen elämä, jossa kaikki on jaettua, kuten pitkissä liitoissa on.
Pettäminen on minustakin väärin ja on vaikea sanoa, voiko sitä antaa anteeksi, kun tilanteet ovat aina yksilöllisiä, mutta ehkä kannattaa kuitenkin yrittää - jos puoliso on sen arvoinen.