Tämä aamu oli taas surullinen niinkuin kaikki aamut muutaman viime kuukausien. Jatkuva ikävä, puristus rinnassa, hiljaisuus ympärillä. Tämän ikävän kanssako elän loppuelämän? Millä asioilla te toiset olette saaneet elämästä kiinni. Minulla kestää jonkun työnkin tekeminen kauan. En vain jotenkin jaksa. Saa olla tyytyväinen kun jaksaa jonkun asian hoitaa päivittäin. Toisinaan vain makaan sohvalla, kun tunnen olevani niin kovin väsynyt. Koetan löytää lohtua aivan pienistä asioista. Onko teistä kukaan saanut sururyhmistä apua?
Joka päivä
surun päivä
4889
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla ihan sama. Paitsi että tänään ensimmäistä kertaa on tämmönen tunne. kamala puristus rinnassa ja sillee surullinen ja masentunut olo. ääh. miten saisin itteäni niskasta kiinni?
Anteeks tämä nyt ei auttanut yhtään sinua...
luonasi mutta, muuttaa sitten muualle kun aika on. Minun luona surun tuottama trauma ja ikävä viihtyi kaiketi 10 vuotta mutta muuttipahan se muualle kun kyllästyi aina olemaan ja näkemään kurjuuttani. Antoi ilon ja auringon vuorostaan jos ei suorastaan paistaa niin lämmittää kuitenkin. Toiset huomasivat että voin purkaa itseäni kirjoittamalla. Kirjoitin ja huomasin miten se helpotti oloa ja sitärataa pienin askelin aloin saada voimia olla, elää ja alkoihan se itsetuntokin herätä. Jokaisella on joku jonka avulla pääsee eteenpäin. Ala varovasti kokeilla mikä sinusta tuntuu hyvältä, suru ja ikävä väistyvät hitaasti mutta varmasti. Hyvää jatkoa sinulle ja uudelle harrastukselle, mikä se sitten onkaan!
Kirjoitat kuin minun elämästäni.
Puhut kuukausista. Kestää se vielä. Arki kai on minut pitänyt pystyssä kuitenkin.
Tosin toi väsymys on välillä uskomaton tunne.
Se on sitä surua. Voimia sinulle ja otan osaa suruusi.
Otan osaa suruusi. Isäni menehtyi syöpään 3 kk sitten ja elämä on ollut tervanjuontia sen jälkeen. Itkeminen on ollut helpottava elementti.. kun saa itkeä oikein sydämensä pohjasta, se auttaa vähäksi aikaa. Lääkitystä otin aluksi jonkin verran, että sain nukuttua - se myös taittoi masennuksesta pahimman terän.
Paras lääke oli yllätyksekseni Raamatun lukeminen. (Aivan liian usein se on jäänyt hyllyn koristeeksi.) Se korvasi monta pilleriä ja kun huomasin sen helpottavan ja rauhoittavan vaikutuksen, saatoin ahmia sitä monta lukua päivässä ja silloin ei tarvinnut ottaa edes lääkitystä. Mm. Paavalin kirjeet ja psalmit olivat siinä vaiheessa kova sana. Kun ahdisti ja itketti hirveästi, kaivoin Raamatun esille ja aloin lukea ja lukea. Sillä sitten taas jaksoi ilman pillereitä eteenpäin.
Suosittelen lämpimästi.
Neljäs helpotusväylä itkun, Raamatun ja lääkkeiden rinnalla on sururyhmät. Kun saa vertaistukea ja jakaa kokemuksia muiden kanssa, tuntuu taakka huomattavasti kevyemmältä kantaa.
Tänne kirjoittaminenkin on eräänlaista surun käsittelyä ja helpottaa osaltaan.
Toivottavasti näistä vihjeistä oli apua. Jaksamista ja voimia sinulle sekä meille muille, jotka suremme läheisemme menettämistä.