Jotkut väittävät Pietarin olleen ensimäisiä paaveja, mutta se on yksi valheista, mitä Jeesuksen omista levitellään.
Missä kohtaan Jeesus käskee opetuslastensa perustaa kirkon. Hän sanoo, että Hän ei asu käsin tehdyissä temppeleissä ja sen takia Jeesuksen seuraajat eivät ole niitä rakentaneet, sillä he ovat itse se Temppeli, jossa Jumala asuu.
Vanhan Testamentin aikoihin kyllä rakennettiin Jumalan tahdosta temppeleitä, mutta ei enää Uuden Testamentin aikana.
Pietari ei ollut paavi, sillä hän ei tehnyt palvelustaan kirkossa, vaan kansan keskuudessa hän julisti.
Wikipedia kirjoittaa, että Pietarin oleskelua Roomassa ei voida todistaa, kuten ei voidakkaan, koska hän ei siellä ollut, vaan hän eli ja kuoli Israelissa, eli hänellä ei ole paaviuden kanssa tekemistä.
[muokkaa] Pietarin aika Roomassa
Paavalin oleskelusta Roomassa on varmuus, mutta Pietarin oleskelusta ei olla yhtä varmoja. Tämä kysymys on jakanut kirkkokuntaa. Uskonpuhdistaja Martti Luther kertoo vuotta ennen kuolemaansa laatimassaan tekstissä epäilyistä, joita esitettiin Pietarin Roomassa oleskelemista vastaan:[39]
»On monia oppineita, jotka sanovat, että Pyhä Pietari ei käynyt lainkaan Roomassa. Sellaisia oppineita vastaan puolustautuminen saattaa olla paaville vaikeaa.»
Paavin asemasta johtuen katolinen kirkko väittää, että Pietari kärsi ja kuoli Roomassa.[40] Toisen näkemyksen mukaan edes apostoli Pietarin Roomassa oleskelua ei voida todistaa. Kriittisten näkemysten mukaan Pietaria ei voida pitää ensimmäisenä paavina, eikä paaviutta instituutiona voi perustella väitetyillä yhteyksillä apostoliin. Nykyisin vain harvat kieltävät Pietarin Rooman oleskelun.[41]
Raamattu ei anna suoraa vastausta Pietarin mahdolliseen oleskeluun Rooman kaupungissa, koska Uusi testamentti ei kerro apostolin elämän loppuvaiheista. Kriittisistä mielipiteistä huolimatta perimätieto Pietarin marttyyrikuolemasta Roomassa lienee tosi.[42]
Pietariko
7
224
Vastaukset
- RitariOlevainen
ohjelma paavin kirkon syntyvaiheista ja siitä eteenpäin aika pitkälle nykyaikaa.
-Siinä todistettiin pätevin dokumentein, ettei ollut mitenkään käytännössä olla mahdollista Pietarin , edes käyneen koskaan Roomassa, saati sitten että olisi ollut missään yhteydessä paavinkirkkoon. Vahetta koko paavinkirkon perustus alusta alkaen, mutta niihän sen isäntäkin on ollut päävalehtelia alusta asti.
-Paavinkirkolla ei ole mitään yhtäläisyyksiä Raamatun alkuseurakunnan kanssa, ei niin mitään, täysin vallanhimoisten ahnaiden ylimysten aikaansaannos koko laitos.
-Ja seisoo pystyssä ainoastaan siksi, että Jumala tarvitsee sitä lopunajan tuomioissa, joita totuttaa paavin kautta, tavalla taikka toisella. Kenties antikristus on jo siellä opettelemassa julistaakseen olevansa messias, ja saastuttaa temppelin Jerusalemissa!
-Tämä yhtälö sopii hyvin kuvaan, koska paavi jo nyt valehtelee olevansa Kristuksen sijainen, hyi! - he väittävät
olleen ensimmäinen paavi, joka on suuri valhe.
Jeesus lähetti kyllä Paavalin todistamaan ja opettamaan roomalaisia:
Apostolien teot 23
11 Mutta seuraavana yönä Herra seisoi Paavalin tykönä ja sanoi: "Ole turvallisella mielellä, sillä niinkuin sinä olet todistanut minusta Jerusalemissa, niin sinun pitää todistaman minusta myös Roomassa".
Paavali asui Roomassa kaksi vuotta, mutta hän ei asunut kirkonmiesten luona, eikä perustanut kenenkään kanssa kirkkoja, vaan hän asui omassa vuokra-asunnossaan ja julisti evankeliumia kansan keskuudessa ja otti vastaan kaikki, jotka tahtoivat hänen kanssaan keskustella.
Apostolien teot 28
30 Ja Paavali asui omassa vuokra-asunnossaan kaksi täyttä vuotta ja otti vastaan kaikki, jotka hänen tykönsä tulivat;
31 ja hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti Herran Jeesuksen Kristuksen tuntemista kaikella rohkeudella, kenenkään estämättä. Onhan katoliset mailman suurin yhtenäinen uskonryhmä ja heidän mielestään ensimmäinen Paavi on Pietari.
Tuossa lista:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_paaveista
Ja siellähän se Roomassa Pietari ristiinnaulittiin Rooman palon jälkeen.
Pietarinaukion laidassa vatikaanissa seisoo apostoli Pietarin kunniaksi rakennettu Pietarinkirkko josta Paavi hallitsee alamaisiaan.- listan
mukaan Pietari on samana vuonna, kun Jeesus ristille naulittiin mennyt Roomaan ja alkanut paaviksi.
Raamattu puhuu aivan muuta. Pietari julisti Israelissa kansan keskuudessa evankeliumia.
Luepas Raamattua, että vältyt valheilta. - julisti
listan kirjoitti:
mukaan Pietari on samana vuonna, kun Jeesus ristille naulittiin mennyt Roomaan ja alkanut paaviksi.
Raamattu puhuu aivan muuta. Pietari julisti Israelissa kansan keskuudessa evankeliumia.
Luepas Raamattua, että vältyt valheilta.loppuun saakka evankeliumia juutalaisille ympärileikatuilla ja Paavali julisti evankeliumia loppun saakka ympärileikkaamattomille, eli pakanoille. Jumala oli nämä heidän tehtäväkseen antanut ja he pysyivät täysin uskollisina tehtävilleen loppuun asti.
Gal. 2:7
vaan päinvastoin, kun näkivät, että minulle oli uskottu evankeliumin julistaminen ympärileikkaamattomille, samoin kuin Pietarille sen julistaminen ympärileikatuille- - RitariOlevainen
sitten naulitsi ristiin, ja vielä pää alaspäin?
-Paavali mestattiin pää pölkylle.
heidät tapettiin sen tähden, että he olivat Jeesuksen todistajia, ja paavin kirkon vastustajia, ei paavin alaisia missään vaiheessa eikä koskaan, sanokoot katolilaiset mitä tahtoo, heidän paavinkirkko seisoo valheen pohjalla, ja tulee kerran romahtamaan ja rutosti.
-Se pysyy pystyssä aioastaan siksi, että Jumala tarvitsee porttokirkkoa lopunajan tuomioissaan, ja osaltaan tuomiot tulevat Baabelista, joka paavin kirkko on. Paavi on antikristuksen esikuva, koska väittää olevansa Kristuksen sijainen. Antikristus tulee niin hän asettuu Jumalan temppellin israelissa ja julistaa olevansa Messias, mutta on tietenkin väärä messias, ja hän pettää juutalaiset, ja rikkoo liiton, ja yrittää viekkaudella tuhota israelin.
-Saaden israelin sellaiseen ahdinkoon, jossa se ei ole vielä koskaan ollut, ja jos niitä päiviä ei Jumala lyhentäisi, niin mikään liha ei pelastuisi.
-Ja tässä tapahtumassa rooman paavin valheet palstuvat ja saa tuomionsa, ja palkan niiden kaikkien marttyyrien verestä jota se on aikojen saatossa vuodattanut, ja vielä Jumalan nimissä, ja Jumalahan ei anna itseään pilkata, eikä kunniaansa epäjumalille, kuten paaville! RitariOlevainen kirjoitti:
sitten naulitsi ristiin, ja vielä pää alaspäin?
-Paavali mestattiin pää pölkylle.
heidät tapettiin sen tähden, että he olivat Jeesuksen todistajia, ja paavin kirkon vastustajia, ei paavin alaisia missään vaiheessa eikä koskaan, sanokoot katolilaiset mitä tahtoo, heidän paavinkirkko seisoo valheen pohjalla, ja tulee kerran romahtamaan ja rutosti.
-Se pysyy pystyssä aioastaan siksi, että Jumala tarvitsee porttokirkkoa lopunajan tuomioissaan, ja osaltaan tuomiot tulevat Baabelista, joka paavin kirkko on. Paavi on antikristuksen esikuva, koska väittää olevansa Kristuksen sijainen. Antikristus tulee niin hän asettuu Jumalan temppellin israelissa ja julistaa olevansa Messias, mutta on tietenkin väärä messias, ja hän pettää juutalaiset, ja rikkoo liiton, ja yrittää viekkaudella tuhota israelin.
-Saaden israelin sellaiseen ahdinkoon, jossa se ei ole vielä koskaan ollut, ja jos niitä päiviä ei Jumala lyhentäisi, niin mikään liha ei pelastuisi.
-Ja tässä tapahtumassa rooman paavin valheet palstuvat ja saa tuomionsa, ja palkan niiden kaikkien marttyyrien verestä jota se on aikojen saatossa vuodattanut, ja vielä Jumalan nimissä, ja Jumalahan ei anna itseään pilkata, eikä kunniaansa epäjumalille, kuten paaville!Väität ylemmässä viestissä että Pietari ei koskaan käynyt Roomassa ja nytkö hänet on sitten Paavi teloittanut.
Keisarihan se Roomassa tuomion määräsi ja se tuli Rooman polttamisesta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1361260
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä34791Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46577- 14570
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä25521Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott29506Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad24500- 22467
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .14462Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver14461