Ongelmani on ettei mieheni hyväksy eri sukupuolta olevia kavereita minulle, luottaa minuun, muttei heihin, hän on tiennyt jo koko yhdessä olomme ajan, että olen aina ollut poikatyttömäinen ja että kavereita haen vastakkaisesta sukupuolesta. Tuntuu että erityn liikaa jos ei ole ystäviä, nyt ei ole yhtäkään, naisuolisia tuttuja on, muttei niiden seurat kiinnosta. Mikähän siinä on vaikeaa? Mies luottaa (ainakin sanoo niin), mutta miksei sitten hyväksy, vaikka omalta puoleltani se olisi puhdasta kaveruutta. Onko tämä jotain: Muutan sut sellaiseksi kuin haluan-juttua??
Ystävyys
Paha juttu?
6743
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itselläni on samanlainen tilanne. Olemme seurustelleet yhdeksän vuotta, ja olen aina tullut parhaiten toimeen miesten kanssa. Koko suhteemme ajan olen joutunut välttelemään ystävyyttä miesten kanssa kun mieheni ei siitä pidä, mutta nyt olen päättänyt pitää oman pääni.
Mieheni on sitä mieltä että mies voi olla naisen ystävä, mutta nainen ei voi olla miehen ystävä. Hänellä itsellään on paljon naispuolisia ystäviä (varattuja ja sinkkuja) ja hän viettää paljonkin aikaa heidän kanssaan. Olen tutustunut heihin ja nykyään voin luottaa heihin. Mieheni mielestä miehellä on kuitenkin "valta" suhteessa, eli hän voi helposti torjua naisten lähentelyt, mutta minä olisi eri tilanteessa naisena.
Mieheni sanoo, että luottaa minuun, mutta ei niihin miehiin. Olen yrittänyt että hän voisi tutustua näihin ystäviini, mutta hän ei halua. Hän jopa haukkuu miespuolisia ystäviäni, vaikka ei tunne heitä.
Monet kyllä sanovat että vaikka nainen ja mies ovat vain ystäviä, niin monesti jommalle kummalle tulee jotakin tunteita toista kohtaan. Tämä taitaa olla oikeasti yleistä. Mutta itse olen kyllä selvillä onko miespuolisilla ystävilläni tunteita minua kohtaan. Sain hetki sitten tietää että yhdellä miesystävistäni oli tunteita minua kohtaan ja selvitimme tilanteen hänen kanssaan keskustelemalla ja olemme jälleen kavereita. Selitin hänelle että rakastan miestäni ja jos emme pysty olemaan vain kavereita, niin ystävyyssuhteen tulee valitettavasti loppua, sillä en haluaisi että ystäväni joutuu kärsimään kun kerron hänelle kuinka ihana mieheni on ja hän toivookin jotain muuta.
Itse en suostuisi enää siihen että en saisi olla ystävä myös miesten kanssa. Joissakin tilanteissa oma mies voi olla hyvin mustasukkainen muista, mutta se lähtee yleensä jostakin asiasta, joka pitää selvittää. Mies voi olla esimerkiksi epävarma itsestään. Näistä asioista tulee vain jaksaa keskustella.
Pahinta on se, että joutuisi alkaa valehtelemaan kenen kanssa lähtee kahville, leffaan jne. Mielummin vaikka sitten riitelee asiasta ja saa jonkinlaisen sovinnon aikaan asiasta.
päivä valkenee kun rupeat valehtelemaan kenen kanssa olet ollut,se on liiton lopun alkua.
Kirjoitit juuri kuin minun elämästäni, nyt minulla ei ole tosiaan yhtäkään vastakkaisen sukupuolen ystävää, koska en jaksa takuta mieheni kanssa, mutta silti sisimmässäni koko ajan kapinoisin, koska se on osa minua ja on aina ollut, siksi mietinkin niin paljon kuinka se asia olisi hyvä ottaa esille, että mies jaksaisi siitä keskustella.
Itse en ikinä valehtelisi ja jos niin tekisin se olisi luultavasti suhteemme loppu. En hyväksy valehtelua eikä mieheni. Onneksi minun ei tarvitse valehdelle, sillä pystymme keskustelemaan asiasta kuin asiasta toisillemmme.
Ei ole mukavaa enkä usko että miehesikään tykkää että joudut koko ajan kapinoimaan sisimmässäsi, mikäli hän rakastaa sinua oikeasti. Oma mieheni ainakin sanoi, että haluaa että olen onnellinen ja sanoin että en voisi olla onnellinen, jos en saa olla kavereitteni kanssa, on ne sitten miehiä tai naisia.
Ei parisuhde mielestäni tarkoita sitä, että pitää pystyä elämään pelkästään oman puolison kanssa ja unohtaa kaikki muut ystävät. Tottakai joustaa pitää monissa asioissa, kuten kuinka usein kavereita tapaa jne. mutta ei ystävistä tarvitse parisuhteen vuoksi luopua. Jos luopua pitää, niin parisuhteessa on varmasti jotain muuta vialla ja se pitää selvittää.
Neuvoisin sinua keskustelemaan miehesi kanssa kärsivällisesti. Kysy häneltä mikä on se pohjimmainen syy miksi et voi viettää miesystävien kanssa aikaa, onko miehesi mustasukkainen jne. Se, että hän sanoo, että ei vain luota muihin miehiin ei varmaan ole pohjimmainen syy. Minun miehelläni se ei ainakaan ollut.
Tässäkin asiassa pidimme hetken keskustelurauhaa ja palasimme asiaan. Ja taas hetki rauhassa ja palasimme asiaan. Nyt mieheni mieli on yhtäkkiä muuttunut ja saan olla vihdoin myös miespuolisten ystävien kanssa.
On myös ihan järkevää itse olla varuillaan miespuolisten ystävien kanssa, sillä joilloin heillä voi oikeasti herätä tunteita sinua kohtaan ja niistä on hyvä pystyä keskustelemaan ensin ystäväsi ja sitten myös miehesi kanssa, jotta miehesi voi luottaa sinuun.
Ilmoittele miten sinun käy. Onnea ja tsemppiä!
Vaimoni on myös "poikatyttö"...
Vuosien ajan hyväksyin, purin hammasta, jätin kertomatta huonoista tuntemuksistani asian suhteen. Siis sen asian että hänellä on miespuolisia textarikavereita...
Kunnes hän viime kesänä kertoi tapaavansa yhden niistä kahvin merkeissä...
Pelkästä kahvin äärellä olevasta tapaamisesta oli kyse...näin uskoin, ja purin hammasta entistä lujemmin etten "rajoittaisi" elämäänsä..
Tapahtui se pahin...
Vielä näinä päivinäkään en luottaisi hänen miespuolisiin kavereihinsa, ehkä osaksi siksi että olen itse mies ja tiedän miesten ajatuksia..