Tällä palstalla vierailijoista on muutamasta käynyt selville, että he ovat ammatiltaan opettajia. Kysymys kuuluu hyvät palstalaiset millainen ihminen teidän mielestänne soveltuu opettajaksi? Ja millainen ei sovellu? Pitääkö opettajan olla uskossa? Saako hän on ateisti ja jopa pilkata Jumalaa?
Millainen on teistä hyvä opettaja?
Kysymysmerkki.
37853
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Asiasta on tehty tutkimuksia ja ammatillisen pätevyydenkin ylittäväksi ominaisuudeksi on koettu opettajan oikeudenmukaisuus. Opettaja voi olla vaativa eikä aina välttämättä kauhean kiva, mutta oikeudenmukainen hänen pitää olla. Pelkkä tiedollinen ja opetuksellinen pätevyys ei riitä.
Opettajalla saa olla oma vakaumus, mutta sitä ei tule tyrkyttää opetettaville. Hyvä opettaja antaa avaimia omaehtoiseen ja omantasoiseen oppimiseen. Hän huomioi opetettavan reusurssit ja yksilölliset ominaisuudet.
Jumalan pilkkaaja ei sovi opettajaksi, ei myöskään kiihkouskonnollinen; olipa minkäsorttinen tahansa. Kukaan kunnon ihminen ei pilkkaa toisten pyhiksi kokemia asioita. Opettajan suuren vaikutusvallan vuoksi hänen asenteensa on merkittävämpi kuin muiden.
Ateisti ei ole sama kuin pilkkaaja. Kysymyksestä saa käsityksen, että pilkkaaja on ateistin pidemmälle jalostettu versio. Uskonnollinen fanaatikkokin on oma lajinsa eikä uskovan jatkojaloste.
siinä oli ainekset mitä hyvältä opettajalta vaaditaan.Oikeudenmukainen ja vakaumukseltaan mikä tahansa kunhan osaa erottaa sen opettamisesta,eli toimii ammatillisesti.
Hyvä opettaja on:
a) tasapuolinen
b) rehellinen sekä itselleen että muille
c) tietoa arvostava ja uusista asioista kiinnostunut
d) itseään kehittävä
e) huumorintajuinen
f) aikuinen
jne.
Minä olen muuten hyvä! =))
Saa oll ateisti tai uskovainen, mutta kumpaakaan noista asioista ei saa MITENKÄÄN sotkea opettamiseen.
onkin kait eri asia.
Saako homo-ope olla oppilaille esimerkkinä ja kuljeskella käsi kädessä kylänraittilla (lespo/homo-ystävänsä) kanssa?
Kehittääkö edellä kuvaamani nuorisoa?
Saako hellariope vapaa-aikanaan käydä hellarien "kokouksissa" tai olla muuten oma itsensä? Saako hetero-ope kulkea puolisonsa kanssa käsikkäin?
MITEN mahtaakaan rietastelu liittyä tähän teemaan?
Kehittääkö asiallisen tidon kieltäminen hellaritapaan nuorisoa?
kamalalta ajatella että, kaksi miestä pussaamassa toisiaan kylätiellä ja oppilaat tämän näkisi, huh huh.
käydä käsikädessä rikisteröidynmiehen kanssa?
-Keskellä kirkasta päivää, jos vaikka lasten vanhemmat sattuis tulla vastaan?
Luonnollisesti saa, vai olisitkos kieltämässä? Pahempaa kuin toisen ihmisen kädestä pitäminen on TAATUSTI kaksinaamaisuus, jota mm. sinä tapaat suosia. Teillä hellereissahan ei pastori saa JULKISESTI olla homo, vaikka homo oikeasti onkin. Siis: REHELLISYYS on minusta se olennainen juttu tässä.
Sormi pois pyllystä:D
vai onko se laissa kielletty?
saathan sinäkin kävellä käsikädessä kenen kanssa ikinä tahdot.
luonnotonta luonnolliseen.
Pidetään järkipäässä ja tunnustetaan tosiasiat.
en enusta täällä kirjoittaessani kuin itseäni, älä siis sotke koko helluntaiherätystä sanomisiini, vaikka sydämeltäni olenkin helluntailainen ja kuulun helluntaiseurakuntaan, "RO" ei ole minkään seurakunnan edustaja, että voisit tuomita mitään yhteisöä kirjoitusteni perusteella.
-Olen tämän sanonut monasti aikaisemminkin, että ota se huomioon kun liität helluntaiseurakunnan kirjoitukseeni. Ei sinulla ole oikeutta sellaiseen, koska edustan ainoastaan minimerkki "RitariOlevaista"! Fattade!
-Et voi käyttää "RO" nicciäni lyödäksesi kauttani vihaamaasi yhteisöjä, syyllistämällä ensin minut, ja senkautta koko herätyksen, se on sinulta aikamoista laitonta väkivaltaa ,johon sinulla ei missään nimessä ole mitään valtuuksia eikä oikeutusta, että puhu oikeudenmukaisuudesta ensin itellesi!
kuka tahansa saa kävellä kenen kanssa tahansa käsikädessä vapaaaikanansa.Mikä ihme Hitleri sen nyt haluaisi kieltää?
Siis onko niin, että helluntailaispastori voikin olla avoimesti homo - paitsi sinun mielestäsi? Siihenkö vihjaat vai mihin?
Sinua kutsun valehtelijaksi, koska olet minulle valehdellut. Se ei tarkoita, että kaikki hellarit olisivat minusta valehtelijoita, mutta sinä olet.
Mitä mahtavatkaan olla ne yhteisöt, joita muka vihaan?
No siksi, että kukaan ei asettanut kysymystä seuraavasti: Saako opettaja olla homo/lesbo? Nyt kyllä amos, frihet, kaaleppi (varsinkin), ritari ja muutama muu nukkuvat.
Mutta ei ole hyväksi oppitunnilla harjoittaa homoilua, ja tuskin lesbo-opekaan on hyvä tyttöjen housuissa piehtaroida.
koukkuun.
Kirjoitat aivan kuin seksiä harrastettaisiin oppitunneilla mennen tullen.
Mikäs sua alko vanhoilla päivillä riivaamaan?
Eiks se vaarin sarvi riitä?
Ei sitä tuommosia sanoja saanu meittien aikana koulussa käyttää, saattoi muutoin mäntysuopa suussa maistua.
Mut eiks ne tänään muitakin kumeja mainosta koulussa, kun nokiaa?
Homo-opettajiin nimittäin.
Friba ei vieläkään osaa erottaa homoa ja pedofiilia toisistaan.
Onhan se aivan mahotonta, jos on homo-opettaja. Kaikista lapsista hänen luokallaan tulee ilman muuta homoja ja lesboja. Itse asiassa homo-ope ei muuta opetakkaan kuin homostelua.
Kyllä nyt hellarit tarvitaan pelastamaan suomen kansa homo-opettajilta.
Sinä jollain tapaa sotket poikalapsen ja homo-opettajan, joten täytyy jättää tää ope jutustelu sikseen.
vanhoja päiviäni, enkä ole mummo.
Mitä tekemistä tässä on minun seksielämäni kanssa, senkin vanha irstailija?
Vieläkö sitä aletaan vanhoilla päivillään tytöksi, hyi sinua.
Ja minua vielä irstailiaksi nimittelemään, häpiä!
Eks muuten voi ukko-köörin puheenjohtajana myöntää, et mummosta käyt ku huivi päässä sienestät, vaikka naisten ikä onkin tabu.
Mitäs sinä noin vanhoilla päivilläs kiivastut ja vielä minutkin vanhaks luet, enhän minä ole tuhmia kirjoitellut mies muistiin?
Eks nää umppari ja poikalapsi tekeydy opettajiksi.
Ja ehkä heillä on siihen omat edellytykset, kun ovat samasta aiheesta kiinostuneet,jos sattuu palstalla heidän mieliaiheensa esiintymään tiedä sit milloin he päättävät vuoroistansa.
Hengellinen opettaja taas on Jumalan valitsema ja armoittama ja heitä tarvitaan kipeästi.
Pari viikkoa sitten P. Karppinen oli Eskilstunassa ja mielestäni hän on hyvä opettaja.
Jumala todella valitsee eri tehtäviin, ne jotka ovat sellaisille paikoille armoitetut.
Ehkä on hyvä muistaa, että kyllä he "sanassa ovat väkevät".
Umppari on sekatyömies, jos nyt miehestä voi tässä tapauksessa puhua;)
Umppari on huippuosaaja, umppari on mm. Iltalehden toimittaja, painivalmentaja, opettaja näin muutamaia mainitakseni.
Poikalapsikin on samaa tasoa huippuosaajana:D
jäi kuule luettelosta vielä pois yksityisyrittäjä ja sijoittaja. mutta se meni väärin että olen homo. sitä minä en ole. olen pienen tytön isä, joka tänään ylpeänä esitteli kun hän oli oppinut takaperin kuperkeikan.
syy siihen miksi olen tällä palstalla, on se että täällä saa hyvät naurut. siis kuinka joku voi ajatella vielä noin "saapaasta" kuin osa jengistä täällä ajattelee? normaali looginen ajattelu, joka pohjaa järkeen on välillä täysin pimennossa.
tällä palstalla saa myös pilkata. saa aivan vapaasti panna huokealla ihmisiä, jotka aivan suoraan esittävät rasisistisia näkemyksiä esim. islaminuskoisista. kun joku sanoo, että islamin usko pitää sisällään väistämättä terrorin niin silloin tälläistä käsitystä PITÄÄ pilkata.
tai että homous olisi jotenkin "valittua" ja että siitä voisi "eheytyä". heh heh hee. kuinka joku voi ajatella noin nuijasti? mitä väliä sillä on mitä aikuiset miehet tekevät keskenään vapaaehtoisesti kikkeleillään? mitä se kenellekkään kuuluu?
se on huomannut kun oppilaiden kanssa keskustelee aiheesta "saavatko homot mennä naimisiin" niin juuri osasto "vähemmän lahjakkaat" saavat silloin hepuli. sen sijaan oppilaat joilla on jotain yläkerrasakin suhtautuvat asiaan vapaamielisesti. samaa on kyllä huomannut täälläkin palstalla.
niin muuten siitä pilkkaamisesta vielä. dario fo, kuuluisa italialainen teatterin ja komedian tekijä sai muutama vuosi sitten nobel-palkinnon työstään. dario fon ase valllanpitäjiä ja fundamentalistiseja aatteen julistaja vastaan on muuten juuri pilkka.
"vähemmän lahjakkaalla" oppilaalla?
tuon vastenmielisen tyylin olet kopsannut. Lopeta hyvä ihminen jo typerät puheesi, sillä ne eivät mielytä aivan ketään.
Dario Fo tekee teatteria, toisin kuin nämä "filosofan" opettajat ja nasset, jotka käyvät suoraan käsiksi ihmiseen.
tää umpihetero. Mitenkähän opettaja golleekat suhtautuvat hänen mielipiteisiinsä?
Ilmeisesti hakee ainoastaan vain tältä palstalta pätemisen tarvetta.
ei kun hyvät naurut. ne minä täältä haen. he heh hee...
olevan. (nauran aivan kippurassa)
Oletko kokeillut pilkata muslimeja heidän "homofobiastaan"?
Uskallatko? Vai pilkkaatko vain silloin kun selustasi on turvattu eikä pilkastasi ole hengenvaaraa?
Ainiin...helluntailaisia saa pilkata, mutta muslimeja ei missään tapauksessa, vai mitä?
käsitellään helluntailaisuutta. olet kai huomannut? se miten fundamentalistit islamistit käyttäytyvät on tietenkin yhtä tuomittavaa. sitähän te ette tajua että fundamentti kristittyjen ja ääri-islamistien oppi on saman lantin kaksi eri puolta. ei yhtään sen enempää.
tästä on hyvänä esimerkkinä jenkeissä ääriuskovisten ääliöiden tekemät homomurhat. etkö sinä ole koskaan kuullut niistä? etkö sinä ole koskaan kuullut srecbenizzan murhista, jossa tapettiin 6000 muslimiestä vuosikymmennen sitten.sen lisäksi raiskattiin musliminaisia ja tyttöjä järjestelmällisesti. raiskattu islamilainen nainen kun tuntee itsensä epäkelvoksi ihmiseksi koko loppuelämänsä. ja tappaja-raiskaajat tiesivät tämän. kai lienee turhaa sanoa, että tämä tarinan "pedot" olivat kristittyjä.
Mainittiinko Hänet jo ??
On nimittäin kirjoitettu että Hänet pitää seuraa !!!
Siunausta kaikkille rakkaitta seuralaisia : ) : ) !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
On niin monia opettajia että sun pitää tarkentaa mitä tarkotat opettajalla. Raamatun opettajan pitää tietenkin tuntea Raamattu hyvin ja olla ite uskossa. Lastentarhan opettajalla ei väliä onko uskossa. Tuskin millään muullakaan opettajalla on väliä onko uskossa vai ei.
Tällä palstalla, niin tämä on helluntailaisten
ja joka tulee tälle palstalle (ei ole kokenut helluntaiherätystä), joten hän tulee ns. ulkopuolelta.
---
Opettajaksi soveltuu, joka osaa "aukot paikata".
Tietysti tällä palstalla "sisäisesti" oleva yksilö on kokenut uskon syntyneen ja on hengen kasteet saanut, eli täydelliseksi tullut.
---
Kolme viimeistä kysymystäsi, miten voit noin kysyä?
---
Mutta opettajan kysymykseesi tuli vastaus.