Miten ovat sujuneet au pair -vuotenne ensimmaiset viikot/paivat? Moni on varmaan nyt syksylla juuri aloittanut. Onko tullut yllatyksia, pettymyksia, ilon aiheita...? Mika mietityttaa?
Itse olen muutaman viikon jo ehtinyt olla au pairina, ja olen viihtynyt kohtalaisen hyvin. Joihinkin asioihin olen vahan pettynyt, ei kaikki ole ihan sellaista kuin kuvittelin, mutta ei tietenkaan voikaan olla. Mitaan suurta shokkia ei ole tullut, mutta en toisaalta ole kauhean innostunutkaan ollut. Tuntuu vahan, etta tatako pitaisi jaksaa seuraava vuosi, tata samaa paivasta toiseen...
Miten muilla? Onko ollut alussa hankaluuksia, ja onko sitten lahtenyt kayntiin hyvin kaikki? Vai jos heti alussa jo tympii niin onko myohemmin alkanut viihtya paremmin?
Kiitos vastauksista!
Itse olen muutaman viikon jo ehtinyt olla au pairina, ja olen viihtynyt kohtalaisen hyvin. Joihinkin asioihin olen vahan pettynyt, ei kaikki ole ihan sellaista kuin kuvittelin, mutta ei tietenkaan voikaan olla. Mitaan suurta shokkia ei ole tullut, mutta en toisaalta ole kauhean innostunutkaan ollut. Tuntuu vahan, etta tatako pitaisi jaksaa seuraava vuosi, tata samaa paivasta toiseen...
Miten muilla? Onko ollut alussa hankaluuksia, ja onko sitten lahtenyt kayntiin hyvin kaikki? Vai jos heti alussa jo tympii niin onko myohemmin alkanut viihtya paremmin?
Kiitos vastauksista!
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olen nyt virallisesti ollut 2 viikkoa aupairina aivan ihanassa perheessä. Säät on suosinu ja oon nähny ja tehny aivan mielettömästi kaikkea. Ja olen maassa johon olen ehdottomasti rakastunut (käynyt ennenkin).
Olin itseasiassa iloisesti yllättynyt perheen suhteen, sillä olin kuullut kamalat kauhutarinat kamalista vanhemmista.
Työtäkin tietysti on mutta minulla on juuri sopivasti vapaa-aikaakin ni ehtii katsella ympärilleen ja tutustua ihmisiin.
Lyhyesti ja ytimekkäästi siis: Olen nauttinut ja tuntuu että olen ollut jo kauemmanki aikaa. Enkä todellakaan halua vielä takaisin kotiin :D
Miekin olen ollut aupairina nyt tasan 2 viikkoa ja voin sanoa etta ihan loistavasti on mennyt kaikki. :) Minkaanlaista shokkia ei ole tullut koska minut otettiin heti ensihetkesta asti vastaan perheenjasenena ja jo toisena paivana tuntui kuin olisin tuntenut perheen jo kuukausia.
Perheen vanhemmat ovat aivan upeita tyyppeja, niiden kanssa on tosi hauskaa ja ovat sen lisaksi viela avuliaita - kaikissa asioissa (pankkitilin luominen, kannykkaliittyma, vapaaehtoistyo koululla, kielikurssi..) ovat auttaneet. Lapsiinkin olen jo kiintynyt - vaikka valilla ottavat paahan ja rankasti niin pidan heita jo kuin pikkusisaruksina, joten esim. iltaisinkin olen yleensa vapaaehtoisesti niiden kanssa.
Minulle on naytetty paikkoja ja olen tutustunut naapureihin.. ja tyotakaan ei ole liikaa. En osaa keksia mitaan isoja huonoja puolia.
Koti-ikava ei ole ollut viela lainkaan ja nyt jo mietityttaa etta miten pystyn lahtemaan taalta *jo* yhdeksan kuukauden paasta. ;D
Mutta siis - rakastan tata perhetta ja rakastan tata maata (Wales).
Hei!
Perheessämme eka auppari koskaan eli perheenäidin näkökulmasta kirjoitan. Alkuun olin kauhistunut kun aupparimme jotenkin eristäytyi ja oli iloinen lähinnä vain puhuessaan Suomessa asuville sukulaisilleen. No toisaalta tiesin silloin, että asiat oli kuitenkin hyvin. Jää on nyt kuukaudessa sulanut. joka päivä muistutan häntä jostain uudesta asiasta, kuten sähköpatterien päälle on vaarallista laittaa mitään kuivumaan. Toisaalta väsyttää jatkuva keskustelu, mutta toisaalta se on välttämätöntä, koska hän ei todellakaan voi tietää tekevänsä väärin. Tässä harjoitutttaa todella puheeksiottamista kuten pitänyt käydä kaivelemassa yhdessä terveyssiteet biojätteistä pois, toisaalta noloja tilanteita, mutta pakko läpikäydä että noin ei voi tehdä. Lasten kanssa hän on napakymppi, etenkin rakkaussuhde hänen ja vauvamme välillä on molemminpuolista. Selkeästi kolmevuotiaamme jää sivuun, mutta en tiedä pitäisikö siitä jotenkin puhua. Toisaalta senkin suhteen on ymmärrettävää, että 1v ja auppari ovat molemmat tasavertaisia, he ymmärtävät toisiaan, kun 1v ei puhu mitään järkevää kieltä. En varmaan sano asiasta mitään, asia ratkeaa varmasti omalla painollaan, pyrin vaan ottamaan 3v syliin tultuani kotiin enemmän.
Yleisesti on paljon yllättävää liittynyt alkuun ja todella raskasta on näin perheen näkökulmasta. Mutta edelleen olen sitä mieltä että on sen arvoista ja olemme saaneet ihanan perheenjäsenen joukkoomme. toivottavasti hän on samaa mieltä. olen yrittänyt kysellä häneltä, mutta toisaalta heidän kulttuuriinsa liittyy niin selkeästi vanhemman ihmisen kunnioittaminen, että hän ei selkeästi koskaan sano mielipidettään. Olen pyrkinyt sanomaan hänelle, että emme ole häntä pois potkimassa, että sitä pelkoa ei ole, mutta siitä huolimatta hän varmaan pelkää..
Olipa mielenkiintoista kuulla myos perheenaidin nakemyksia! Kiitos siita.
Itse olen ollut au pairina kaksi viikkoa, ja toivon, etta asiat alkaisivat pian hoitua jo rutiinilla ja etta tuntisin oloni kotoisammaksi. En ole juurikaan perheen vanhempien kanssa tekemisissa ollut nyt tyopaivina, enka viikonloppuinakaan. Iltaisin kun vanhemmat tulevat kotiin, olen vasynyt ja kaipaan omaa rauhaa, tai sitten haluan nahda kavereitani taalla. Tuntuisi myos jotenkin tyhmalta jaada roikkumaan ja katsomaan siihen viereen, kun vanhemmilla ja lapsilla on vihdoin vahan yhteista aikaa ennen nukkumaanmenoa. Minulle on sanottu, etta vapaa-aika on omaa aikaani eika minun tarvitse olla perheen kanssa, joten en sitten ole ollutkaan.
Jotenkin vain mietityttaa, etta olenkohan tayttanyt perheen kaikki odotukset. Minullekin tulee joka paiva jotain uutta, mita perhe muistaa sanoa ja huomauttelee, miten asiat pitaisi tehda. Alussa se onkin ymmarrettavaa. Olen perheen toinen au pair, ja tiedan, etta minua verrataan koko ajan perheen ensimmaiseen au pairiin, se jotenkin hermostuttaa. Han oli kai hyvin pidetty ja tuli lasten kanssa loistavasti toimeen, teki ahkerasti ja ripeasti kaikki hommat jne.
Varmaan ihan normaalia, etta alussa on epavarmuutta ja minulla kylla myos aikalailla koti-ikavaa, mutta kylla kai se tasta sitten. Tsemppia kaikille vuotenne alkuun!!!
Mulla kans nyt melkein kaks viikkoa takana. Ekat päivät meni tosi hyvin, sitten lapsi alkoi vierastamaan ja pahasti.
Ei onnistu päivärutiini, koska lapsi ei suostu koulusta lähtemään minun kanssani vaan pitää olla jonkun tutun hakemassa. Kotona jos olen kaksin, kaikki on ihan ok. Kommunikaatio takkuilee sen takia kun lapsi puhuu ranskaa ja itse en osaa ranskaa. Onneksi parin viikon päästä alkaa kielikurssi, ehkä se auttaa tilannetta.
Toivon vaan että lapsi pääsisi pian vierastuksesta ylitse ja kaikki alkaisi mennä raiteilleen ja rutiinilla.
Onneksi olen tutustunut muihin suomalaisiin au paireihin täällä, joka helpottaa tilannetta paljon. Meitä on täällä niinkin paljon kuin 15! Mikä on kyllä hyvä juttu, pääsee vähän purkamaan fiiliksiä ja näkemään maata, tuulettamaan.
En stressaa liikaa siitä, lopettaako lapsi temppuilun pian vai ei. Tiedän, että lapset vierastavat ja se voi kestää joillain kauemmin. Sovittiin perheen kanssa, että katsellaan tässä nyt ainakin kuukausi, ja jos ei ala pelaamaan niin sitten ei voi mitään.
Hyvin mahdollisesti pyrin etsimään täältä toisen perheen joka tarvitsee au pairia sitten, tai lähden johonkin toiseen maahan au pairiksi, sillä tätä leikkiä en kesken jätä. :)
Kivaa on siis ollut, ja tulee varmasti olemaan jatkossakin.
Iloista au pair-vuotta muillekkin!
Hei,
Minäkin olen itse host-mama ja meillä on toinen au pair aloittanut pari viikkoa sitten. Jännittyneenä siis seuraan hänen sopeutumistaan ja viihtymistään koska myös perheen näkökulmasta on tietenkin tärkeää, että au pair löytää paikkansa uudessa tilanteessa.
Mielestäni sitä, että uutta ja vanhaa au pairia verrataan toisiinsa on turha pelätä, ainakin omalta osaltani voin sanoa, että kaikista löytyy sekä hyviä että huonoja puolia. Toisaalta olen ollut onnekas, meillä on ollut vain tosi kivoja tyttöjä joiden kanssa asiat ovat sujuneet mukavasti. Päivittäistä neuvomista tietenkin alussa tulee ja pitää tullakin, eihän uusi perheenjäsen voi kaikkea tietää ja yleensä jos asiat kasaantuvat siitä seuraa vain paljon suurempia ongelmia kuin heti puhutuista asioista.
Arki alkaa joka paikassa, eikä arki ole yhtä juhlaa. Koti-ikävän iskiessä voisi ehkä miettiä, että mikä siellä Suomessa sitten odottaisi ihan todella; arkihan on arkea myös armaassa kotimaassa. Uskoisin, että kaikille on luvassa uusia kokemuksia hyvässä ja pahassa ulkomailla asuessa ja sekin on rikkaus jos oppii omaa kotimaataan ja ehkä omaa perhettään ja vanhempiaan arvostamaan oltuaa toisessa maassa ja perheessä vuoden päivät. Aika menee tosi nopeasti ja vuosi on kulunut ennenkuin huomaattekaan, toivottavasti palaatte silloin kotiin reppu täynnä muistoja ja kokemuksia!
Mukavaa vuotta kaikille!
Hei. Olen ollut aupparina nyt hieman yli 2 kuukautta. Minusta tuntui alkuun aikalailla samalta, kun sinusta. Ensimmäinen viikko oli hyvää aikaa, kaikki näytti uudelta ja kiinnostavalta. Sitten kaikki alkoi näyttämään liian erilaiselta kuin kotona ja arki alkoi, mietin, että tälläistäkö tämä tulee olemaan koko vuoden. Lisäksi olin koko ajan väsynyt, sillä uuden kielen puhuminen ja pitkät päivät veivät voimia, vaikka nukuinkin hyvä yöunet joka yö. Minulla oli ikävä kotia, eikä mikään oikein innostanut. Joka päivä, kun heräsin, katsoin peiliin ja sanoin itselleni, taas yksi päivä lähempänä kotiinlähtöä. Perheessä ei kuitenkaan ole ollut mitään valittamista. Alusta asti he ottivat minut vastaan perheenjäsenenä ja ovat kohdelleet minua todella hyvin ja auttaneet kaikessa, joten mitä tunsin, ei todellakaan johtunut heistä. Päätin, että jos 3 kuukauden päästä minusta vielä tuntuu samalta, lähden.
No, kun aikaa meni hieman, alkoi tunteet tasaantu ja ja aloin tottua uuteen ympäristööni ja kieleen. Nyt siis 2 kuukautta takana, ja lasken peläten päiviä, siihen, kun joudun lähtemään, enää 10 kuukautta jäljellä, en halua lähteä vielä silloin :D Rakastan lapsia ja perhettäni ja minulla on täällä todella hauskaa. Tottakai aina välillä tulee ikävä omaa perhettä ja kotimaata, mutta sehän on ihan normaalia! Tsemppiä sinulle, odottele rauhassa, kyllä se siitä!
Tässäpä tulee pieni vuodatus.
Olen ollut nyt melkein 2 kuukautta au pairina ja aika ailahtelevaa on ollut. Olen yksinhuoltajaperheessä ja minusta on alkanut tuntua että olen täällä enempikin palvelijan roolissa kuin au pairina. Ensimmäiset pari viikkoa olivat työntäyteistä aikaa erään projektin takia ja silloin meni ihan hyvin, tiesin mitä pitää tehdä ja mitä minulta vaaditaan, mutta nyt, kun normaali arki on alkanut, en enää tiedä mikä rooli minulla on.
Tiedän, oma vikani, koska en vaatinut työsopimukseen kirjoitettavan täyttä listaa työtehtävistäni ja työajoistani. Työaikani onkin sitten miten sattuu enkä ole kerennyt pitää oikeita vapaapäiviä juuri lainkaan. Tiedän ettei minulla ole täällä liikaa töitä, mutta alkaa ottaa päähän se, että töitä on joka päivä, eivätkä ne mielestäni edes kuulu au pairin tehtäviin. Lisäksi minulle on luvattu kustantaa ainakin osa kielikurssista, mutta minusta tuntuu etten tule sitä saamaan. Host-äiti ei tahdo edes ottaa puheeksi koko asiaa..
Olen jo muutamaan kertaan harkinnut perheen vaihtamista ja ehkä sen teenkin jos tällaisena jatkuu. Kotiin en kuitenkaan aio lähteä! Rakastan tätä kaupunkia ja maata. Kunhan vain saisin sen kielikurssin käytyä niin varmasti tulisin takaisin myöhemminkin ja osaisin nauttia kaupungista vielä enemmän..
Moi, itse olen ollut nyt tasan kolme viikkoa aupairina. Olen perheen toinen au pair. Perhe on kaksikielinen ja lapset puhuvat sekä ranskaa, että suomea. Tosi hyvin on mennyt. Alku oli tosi jännää, kun kaikki oli uutta ja piti nopealla tahdilla opetella kulkemaan eri paikkoihin yms. Nyt alkaa pikkuhiljaa tottua. Viime viikolla tuli jossain vaiheessa pieni koti-ikäväkohtaus, joka kesti pari päivää. Onneksi se meni nopeasti ohi.
Lapset eivät ole vierastaneet yhtään. Vanhemmat ovat tosi kivoja ja kaikki tuntuu olevan kunnossa. Minulla on ihan kohtalaisesti vapaa-aikaakin. Tosin suurin osa siitä kuluu perheen kanssa, koska en ole vielä löytänyt muita aupaireja tai ystäviä täältä Sveitsistä.
Edessä on vielä melkein vuosi, ja kun sitä ajattelee, niin tunnekirjo on moninainen. Osittain olisi kiva olla kotona täysin tuttujen ihmisten kanssa, mutta toisaalta taas on aivan innoissaan, että saa kokea jotain tällaista.
Mullakin kohta 2 viikkoa takana.. Nämä viikot on ollu mulle aika raskaita. Juuri kun olin lähdössä Suomesta, sain kuulla erittäin ikävän uutisen, joka nyt on vaikeuttanut oloani täällä pahasti. Perhe on aivan mahtava, vika ei siis todellakaan ole heissä. Olemme keskustelleet yhdessä asiasta ja päätyneet siihen, että lähden joulukuussa Suomeen ja he etsivät uuden au pairin. Tällä hetkellä kaipaisin ympärilleni tuttuja ihmisiä ja asioita, jotta pääsen paremmin eteenpäin. Tämä harmittaa mua tosi paljon, koska kuitenkin odotin innolla tulevaa au pair vuotta.. Asiat vaan ei aina mene suunnitelmien mukaisesti. Mutta tsemppiä kaikille muille!