Olemme avopari. Molemmilla on edellisestä liitosta lapsia, jotka ovat jo lentäneet pesästä. Yhteisiä lapsia meillä ei ole. Avopuolisoni on rauhallinen ja ahkera mies, jolle julkisivu on hyvin tärkeä. Hän osaa olla hyvin hellä ja siihen häneen aikanaan rakastuinkin. Hän ei kuitenkaan osaa keskustella ja käsitellä parisuhteen ongelmia, joita jokaiselle tulee joskus eteen. Minä olen hyvin avoin, puhelias ja terhakas ihminen, joka vihaa yli kaiken selvittämättömiä asioita. Haluan, että erimielisyydet käsitellään, jotta voidaan jatkaa yhteiselämää. Nyt tullaan ongelmaan, josta en löydä ulospääsyä. Olen yrittänyt ottaa mieltäni painavat ongelmat esille, mutta silloin avopuolisostani tulee leijona, joka ei hillitse sanavalintojaan, loukaten niillä joskus pahastikin. Vuosia kuluu ja "paskaläjä" kasvaa. Sydämeni pakahtuu selvittämättömistä asioista ja tulen aina vain surullisemmaksi. Rakastan häntä kuitenkin niin paljon, että odotan edelleenkin ihmettä. Yritin taas kerran ottaa puheeksi viimeisimmät asiat, jotka mieltäni ovat painaneet. Se oli vikatikki taas kerran ja sain kuulla kunniani. Aiheet olivat seuraavat: 1. Meillä on tuttavapariskunta ja kyläilemme toistemme luona. Ongelmana on, että mieheni ja pariskunnan vaimo viestittelevät toisilleen, eikä siinä ole kuulemma sen kummempaa. Miehelläni on hänen puhelinnumeronsa taltioituna omaan puhelimeensa. Hän kertoi viimeisimmän viestin, jonka nainen oli hänelle lähettänyt. Kysyinkin, että lähettikö hän minulle terveisiä. Mieheni sanoi, että tietenkin. Pyysin häntä lukemaan viestin. Se viesti olikin jostain syystä kadonnut. Ilmoitin, että minusta ei ole sopivaa heidän yhteydenpitonsa. Mieheni sanoi, että: No, minäpä en sitten enää sinulle kerro, kun viestittelemme tai soittelemme. Asia oli loppuunkäsitelty, eikä mieheni halunnut asiasta enää keskustella. Se on muutenkin hänen MOTTONSA, että jos jokin asia ei mielestäni ole sopivaa, kuittaa hän sen niin, ettei enää kerro minulle asioista. Ts. tekee edelleenkin samalla tavalla, kertomatta siitä minulle. Tämän vuoksi mielikuvitukseni laukkaa ja kuvittelen tietenkin vaikka mitä. Seuraavalla viikolla kerroin hänelle, että olin kyseisen asian kertonut yhdelle työkaverilleni. Hän suuttui ja sanoi, että mitä työkaverini hänestä ajattelee. kun tuollaista menen hänestä kertomaan. Taas oli kaikki minun syytä. 2. Pyysimme viikonloppuna hänen vanhempiaan yhdeksi yöksi harrastuksemme pariin. Oli sovittu yhdestä yöstä, varsinkinkin, kun tilat olivat tosi pienet ja ns. intimiinisuoja lähes olematon. Kun seuraava päivä tuli, mieheni sanoikin yht.äkkiä vanhemmilleen, sopimatta kanssani yhtään mitään, että tehän voitte olla meidän kanssa vielä toisenkin yön.
3. Miehelläni on vuorotyö ja näemme joskus tosi harvoin. Hän tekee muidenkin hommia, joista olen usein huolissani. Minusta on ihanaa ja kutkuttavaa, kun hän tulee yöllä kotiin, ottaa minusta kiinni ja suukottelee. Olemme toisiamme hetken lähellä ennen nukkumista. Viime aikoina sellainen on jäänyt pois. Nainen vaistoaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Nämä ededellämaitsemat asiat vaivasivat minua niin paljon, että otin ne taas puheeksi, toivoen, että jospa nyt voisimme edes kerran asiasta keskustella aikuisten tavoin. Turha toivo. Hänen mielestään en ole ansainnut hellyttä, enkä rakkautta. Ja se viikonloppu hänen vanhempiensa kanssa oli "perseestä", fiasko ja paska. Kun sanoin, että sellainenko minä mielestäsi olen, hän ajoí minut huoneesta, koska olin kuulemma hänen sanojaan vääristänyt. Kerrottakoon, että työvuorojen välissä hän asuu vanhempiensa luona. Riidan lopuksi hän sanoi vielä, että nyt on minun vuoro olla ilman rakkautta ja hellyyttä, niinkuin hänkin on joutunut olemaan. Kun kysyin siihen syytä, siihen hänellä ei ollut vastausta. Minulla on tunne, että hän hakee jonkinlaista hyväksyntää ulkopuolelta. Kerrottakoon vielä yksi, äsken tapahtunut asia. Hän oli ollut pihamaalla. Kun naapurin rouva oli myöskin omalla pihallaan touhunnut, oli mieheni huutanut, että tule nyt vähän auttamaan, ettei minulla ole niin yksinäistä. Ei ollut tullut auttamaan, mutta olipa mieheni päässyt heidän pihaansa katsomaan. Lopuksi mieheni sanoi minulle vielä, että oli sillä isot tissit.
Kun kerroin, että mitähän te teette, kun olen päivisin töissä, niin vastaukseksi sain, että taas sinulla ajatukset JOIKALEHTII... Ajattelen tätä meidän suhdetta miten tahansa, niin nhäen lopun häämöttävän. Olen ajatusteni vanki, enkä enää tiedä, olenko oikeassa vai väärässä...En jaksa enää pyytää anteeksi, kun en mielestäni ole muuta tehnyt, kuin yrittänyt selvittää minua vaivanneet asiat.
Kaikki ehdotukset ja mielipiteet otan avoimin mielin vastaan, kertokaa, olenko jo aivan pöööö...
3. Miehelläni on vuorotyö ja näemme joskus tosi harvoin. Hän tekee muidenkin hommia, joista olen usein huolissani. Minusta on ihanaa ja kutkuttavaa, kun hän tulee yöllä kotiin, ottaa minusta kiinni ja suukottelee. Olemme toisiamme hetken lähellä ennen nukkumista. Viime aikoina sellainen on jäänyt pois. Nainen vaistoaa, ettei kaikki ole kohdallaan. Nämä ededellämaitsemat asiat vaivasivat minua niin paljon, että otin ne taas puheeksi, toivoen, että jospa nyt voisimme edes kerran asiasta keskustella aikuisten tavoin. Turha toivo. Hänen mielestään en ole ansainnut hellyttä, enkä rakkautta. Ja se viikonloppu hänen vanhempiensa kanssa oli "perseestä", fiasko ja paska. Kun sanoin, että sellainenko minä mielestäsi olen, hän ajoí minut huoneesta, koska olin kuulemma hänen sanojaan vääristänyt. Kerrottakoon, että työvuorojen välissä hän asuu vanhempiensa luona. Riidan lopuksi hän sanoi vielä, että nyt on minun vuoro olla ilman rakkautta ja hellyyttä, niinkuin hänkin on joutunut olemaan. Kun kysyin siihen syytä, siihen hänellä ei ollut vastausta. Minulla on tunne, että hän hakee jonkinlaista hyväksyntää ulkopuolelta. Kerrottakoon vielä yksi, äsken tapahtunut asia. Hän oli ollut pihamaalla. Kun naapurin rouva oli myöskin omalla pihallaan touhunnut, oli mieheni huutanut, että tule nyt vähän auttamaan, ettei minulla ole niin yksinäistä. Ei ollut tullut auttamaan, mutta olipa mieheni päässyt heidän pihaansa katsomaan. Lopuksi mieheni sanoi minulle vielä, että oli sillä isot tissit.
Kun kerroin, että mitähän te teette, kun olen päivisin töissä, niin vastaukseksi sain, että taas sinulla ajatukset JOIKALEHTII... Ajattelen tätä meidän suhdetta miten tahansa, niin nhäen lopun häämöttävän. Olen ajatusteni vanki, enkä enää tiedä, olenko oikeassa vai väärässä...En jaksa enää pyytää anteeksi, kun en mielestäni ole muuta tehnyt, kuin yrittänyt selvittää minua vaivanneet asiat.
Kaikki ehdotukset ja mielipiteet otan avoimin mielin vastaan, kertokaa, olenko jo aivan pöööö...
Vastaukset 8
Vanhimmat
että haluasin selvittää aina asiat perinpohjin. Nyt olen alkanut ajatella että onkohan sellaisia miehiä olemassakaan jotka jaksavat pohtia suhteitaan. Minäkin yritän selvittää välillä missä mennään meidän liitossa. Minusta jokin on pielessä, eli suhteesta puuttuu se läheisyys jota on kuitenkin ennen ollut. Mies sanoi ettei ole huomannut mitään. Kaikissa parisuhdeneuvoissa käsketään puhumaan asioista mutta kyllä se yksin on aika vaikeaa jos toinen ei halua. Naimisissa ollaan oltu jo vuosikymmeniä että ei mistään ensi kriisistä meillä ole kyse. Ainahan pitkässä suhteessa on ylä- ja alamäkiä ja pitäisi kai jaksaa antaa tilaa toiselle välillä enemmän eikä tukahduttaa liioilla kyselyilläkään.
Kiitos kannanotostasi. Sorry, kun en ole aikaisemmin vastannut. En tiennyt, kuinka suhtautua viestiisi, koska olen samaa mieltä niistä asioista, joista kerroit. Ylä- ja alamäkiä on kaikissa liitoissa. Meillä se menee vain niin, että jos olen eri mieltä jostain asiasta, niin ollaan mykkäkoulua tai muuten vain kylmiä kaikin puolin muutama viikko, kunnes AIKA ON HOITANUT. Siinä ajassa kyllä ehtii itseään soimata, että mitä tulikaan tehtyä, ja asitä on jo niin nujerettu, ettei ole voimia aloittaa taas asioiden selvittelyä. Mitä siihen tilan antamiseen tulee, niin mielestäni annan miehelleni tilaa. Hän ilmoittaa vain, että lähden sinne tai lähden tänne ja tulen silloin ja silloin. Nämä poissaolot kestävät joskus useamman yön ja päivän. Tosi moni niistä on työasioihin liittyviä, mutta hänen lähtemisistään ja muistakaan poissaoloistaan en koskaan "motkota". Ja sanottakoon vielä sellainen asia, että varsinkin riitojen jälkeen, hän keksii syitä, minkä vuoksi ei tarvitse tulla kotiin yöksi tai sitten järjestää itsellensä sellaisen työvuoron, ettei tarvitse olla minun kanssani (minulla on päivätyö).
miehesi käyttäytyminen ei ole normaalia. Kuulostaa hieman narsistisen luonnehäiriön käyttäytymiseltä. Nuo asiat joita kerrot hänen sanoneen muista naisista ja siitä miten sinä et ole ANSAINNUT rakkautta ja hellyyttä on henkistä väkivaltaa. Itse en kuuntelis enkä kattelis tommosta päivääkään.
Huomasit pitkästä selostuksestani sen tärkeimmän osan, mikä mieltäni painaa. En yksinkertaisesti voi hyväksyä kehumisia muista naisista. En myöskään ymmärrä, miksi rakkaus hellyys pitää ANSAITA, minusta se on lahja. Enkä ymmärrä myöskään sitä, että minua yritetään koulia niinkuin koiraa, olemaan ilman hellyyttä, jos hänkin tuntee niin. Se on mielestäni jonkinmoista kostoa. Kuitenkin, olen yrittänyt olla, niinkuin hän haluaa, äitinsä kaltainen, hiljainen, kaikkea myötäilevä hyssykkä. Kaikki meneekin niin kauan hyvin, kun olen asioista samaa mieltä, mutta kuplahan puhkeaa aina aika ajoin, kun en voi olla oma itseni. Minusta tehdään se riidan aiheuttaja ja sehän minä olenkin. Tätä on jatkunut toistakymmentä vuotta ja ymmärrän nyt, ettei se siitä miksikään muutu. Jostain pitää vain vielä saada voimaa siihen viimeiseen omatoimiseen päätökseen, joka on vääjäämättä edessä. Olisi ihanaa, jos kerran elämässäni saisin kokea rakkautta ja olla oma itseni...
tulipa sori sun puolesta.:=( monet miehet on just tällasia paskiaisia. mulla on kanssa sellanen mikä ei ikinä pyydä anteeks eikä sovi riitoja. ja me riidellään tosi paljon ja kaikki on aina mun syytä....tietysti, eihän täydellinen oo syypää.
mulle tuli jotenkin sellanen olo tost sun jutusta- että oot aika paljon yksin. Sun pitäis lähtee jonnekin käymään tai tehä jotain mikä veisi ajatukset siitä asioista pois. koeta tehä se miehes mustasukkaseks samalla lailla olemalla juttusilla miesten kanssa. ja hymyile läpi kyyneltenkin ja ala tehä olevinaan lähtöö. kyllä ne siitä säikähtää, vaikkei sitä heti näytäkään......
tsemmppiä sulle ja kaikille joilla on ilkeä mies. mie
Kiitti viestistä ja tuesta. Siinä olet oikeassa, olen tosi paljon yksin ja oikeassa olet, että pitäisi mennä ja repäistä. Minun miehessä on vain se vika, ettei hän koskaan näytä olevansa mustasukkainen, vaikka meidän harrastuksen parissa jutustelenkin muiden miesten kanssa ja nauran paljon. Muistan kuitenkin yhden kerran, jolloin hän heräsi. Se tapahtui muutama vuosi sitten. Olimme jostain riidelleet, syy oli minun, niinkuin aina ennenkin. Hän muutti vierashuoneeseen asumaan ja asui siellä kuusi viikkoa. Hänellä ei sisu antanut periksi lähestyä, vaikka huomasin, että hänellekin riittäisi jo. En tehnyt aloitetta, koska olin loukkaantunut noin radikaalista toimenpiteestä. Minun mottoni on, että asiat pitäisi pystyä sopimaan keskustelemalla. Lähdin silloin poikani mökille ilmoittamatta hänelle mitään. Perään soitteli. Kun tulin takaisin, hän muutti takaisin makuuhuoneeseemme. Yritin taas keskustella asiamme selviksi, mutta turha toivo. Yksin ei voi puida parisuhdeongelmia, jos toisella ei ole siihen halua. Ts. meillä mennään AIKA HOITAA JA AIKA HOITANUT periaatteella, kunnes taas myrsky puhkeaa. Siis ihan oikeasti, minulla ei ilmeisesti ole muuta vaihtoehtoa, kuin erolla uhkaaminen, vaikka se sotii periaatteitani vastaan...
Minulla on vähän samankaltainen ongelma kuin tuo 1. kohta, eli on joitakin naispuolisia kavereita joilta silloin tällöin saattaa tulla joku soitto tai tekstiviesti ja joka kerta naisystävä tulistuu niistä soitoista/viesteistä. Ajatukset myös "joikalehtivat" ja naisystävä aina vihaisena syyttää että muka tapailisin tyttöjä salaa työaikana tms. Olen yrittänyt eri tavoin tuoda esille sitä vaihtoehtoa että kyseessä on vain naisystävän omat kuvitelmat, vaan ei tunnu millään uskovan. Joikalehtivat ajatukset kuitenkin takaavat huonon mielialan joten typerää nalkutusta joutuu myös kuuntelemaan aamusta iltaan.
, se pieni ero.