Olkaahan

Sitä vaan, että olkaahan ihmiset varovaisia kun lähdette mukaan netti-deittailuun! Sitä ei voi koskaan todella tietää, minkälainen ihminen siellä toisessa päässä on. On "yllättävää" , miten paljon ei niin tasapainoisia ihmisiä on juuri liikkeellä täällä netissä. Voi viedä aikaakin erottaa jyvät akanoista. Ja kun totuus alkaa selvitä, voi suhde pahimmillaan olla jo sen laatuinen, että sen lopettaminen voi olla työn takana. Jos toisen seura jostakin syystä alkaa tuntua ahdistavalta, on syytä miettiä, missä mättää. Yllättävän usein oma vaisto on se, mikä kertoo paljon.
61172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hyväuskoisia riittää, itsekin oli aikoinaan sellainen.. Melkein kadotin itseni suhteessa jossa toisen ainoa tarkoitus oli saada minut toimimaan oman tahtonsa mukaan ja hyötyä hyväuskoisuudestani (rahan lainaamista ym). Pistin kyllä vastaan ja pääsin tästä ihmisestä eroon mutta helppoa se ei ollut itsellenikään - uskoa että tuollaisia voi olla. Että annoin kohdella itseäni sillä tavoin. Ja että sama meno jatkuu jonkun toisen kanssa. Täällä sekin ainakin ollut seuraavaa uhria etsimässä - helppo kanava tuollaisille - uusi ihminen harvemmin pääsee toisen taustoja tarkistelemaan sen ihmeemmin. Itsekin sain selville etten ollut ensimmäinen tätä lajia.. Sen ohjeen antaisin että liian hyvä ei yleensä ole totta, vaistoa tosiaan peliin. Jos henkilön historia vaikuttaa yhtään epämääräiseltä, suhteet ym. kaikissa sen toisen osapuolen vika niin...

Äänestä

Just. Pirtsakka onkin hysteerin ja mukava luetaan manipuloija. Luotettava; tutkii matkapuhelimesi, aina, kun selkäsi käännät ja kertoo luottamukselliset henk.koht. asiat "vain parhaille ystävilleen". Lähettelee toistakymmentä tekstiviestiä ja saman määrän puheluja päivittäin. Kun huomauttaa, että vähempikin riittää, saa raivokohtauksen.Ylpeilee lesboilaiskokemuksillaan (yöks) Ym.ym.ym...

Otin parin viikon tuntemisen jälkeen selvää em:n taustoista, ja melkein nousi tukka pystyyn. Karmea kokemus.

Em. kuvaus koskee työelämässä olevaa (ehkä vieläkin, sääli ympäristöä) keski-ikäistä akateemista naista.

Täst´edes hankin kumppanini aidosti luonnosta.

Äänestä
  • Samaan tulokseen olen päätynyt.
    Live elämästä kohtalo tuo hänet elämääni.
    Koskaan en ole järin markkinoilla viihtynyt.

    Äänestä

Minua kusetettiin ihan sata - nolla!!

Ihastuin 24:n kautta erääseen mieheen, tapailimme muutamia kertoja, soittelimme ja tekstailimme päivittäin. Olin itse juuri eronnut huonosta suhteesta joten olin aika haavoittuvainen ja kuitenkin luottavainen.

Sanoin tuolle miehelle heti alussa, että "olet liian hyvää ollaksesi tossa ja pelkään, että tämä kupla puhkeaa".. ja niinhän siinä kävikin!!

Tunteemme syvenivät, tapasimme useammin ja vietimme puhelimessa entistä enemmän aikaa. Itse olin alusta asti täysin rehellinen, avoin ja luottavainen ja niin luulin toisenkin olevan.

Onneksi en menettänyt "pelissä" kuin ylpeyteni ja koin kovan kolauksen ja mitä nyt pientä rahallista hävikkiä, mutta muuten kaikki jäi suht koht kuntoon.. Niin ja tietysti sydän paskana.

Toinen valehteli minulle kaikesta; työstä, asuinpaikasta, taloudellisesta tilanteesta, harrastuksistaan, lemmikeistään, existään, ongelmistaan, haaveistaan, alkoholin käytöstä, päivän aikana tapahtuneista tekemisistään tai tapaamistaan ihmisistä eli ihan KAIKESTA!!

Hänen piti edetä suhteessamme hirveää vauhtia ja asuimmekin jo yhdessä.. Sattuihan se ihan saatanasti, mutta nyt on parempi näin..

Ensiksi epäilin itseäni, että miksi minä kyseenalaistan toista noin kovin ja miksi en usko ja miksi pitää koko ajan kysellä, urkkia ja tarksitaa toisen sanat.. Olisi pitänyt vain uskoa omaan vaistoonsa ja sanoa samantien: kiitos ja näkemiin!

Rakkaus ON sokea, mutta onneksi siitäkin herää!

Äänestä
  • Voi ei, ikävää kuulla tuollaista! Aika räikeä esimerkki kyllä! Itse tutustuin yhteen erikoisuuteen kylläkin luonnossa, mutta satuinpa löytämään muutaman hänen laatimansa seuranhaku-ilmoituksen täältä netistä. Hän ei ihan noin räikeä ollut valheissaan, mutta johdatteli kuitenkin harhaan sanomisillaan ja teoillaan. Tuntui sanovan ja esittävän sellaista persoonaa, joka vetoaisi minuun. Vähän aikaa onnistui kerrallaan aina esittämään, kunnes yks kaks, olikin aivan toisenlainen henkilö käytökseltään ja ajatuksiltaan. Ihmettelin, miksi hänen seuransa ahdistaa ja miksi olen niin epäluuloinen. Jatkoin tapailua, koska ajattelin vian olevan mun pään sisällä. Mutta lopulta tyyppi muuttui sen verran röyhkeäksi ja härskiksi puheissaan, että oli pakko pistää poikki. Kyseessä oli todellinen pelimies. Susi lammasten vaatteissa. Valehteli kans monista asioista, muisti tapahtumia ja asioita väärin, omaksi edukseen. Ja nyt siis etsii tälläkin hetkellä seuraa useasta deitti-palvelusta. Sääliksi niitä naisparkoja, joihin onnistuu tekemään vaikutuksen.

    Äänestä

Niinpä niin.. Itseänsä lähtee helposti syyttämään tälläisessa tapauksessa. Tutkin asiaa tänään vielä vähän syvemmin ja löysin tämän..

www.narsistienuhrientuki.info

Kannattaa käydä tutustumassa.. ja ottamassa opikseen. Mutta muistakaa! Eivät kaikki ole hyväksikäyttäviä, uskottelevia ja hyötyileviä sikoja!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


varovaisia! kirjoitti:

Sitä vaan, että olkaahan ihmiset varovaisia kun lähdette mukaan netti-deittailuun! Sitä ei voi koskaan todella tietää, minkälainen ihminen siellä toisessa päässä on. On "yllättävää" , miten paljon ei niin tasapainoisia ihmisiä on juuri liikkeellä täällä netissä. Voi viedä aikaakin erottaa jyvät akanoista. Ja kun totuus alkaa selvitä, voi suhde pahimmillaan olla jo sen laatuinen, että sen lopettaminen voi olla työn takana. Jos toisen seura jostakin syystä alkaa tuntua ahdistavalta, on syytä miettiä, missä mättää. Yllättävän usein oma vaisto on se, mikä kertoo paljon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu