Yhdysvaltain Irakin-joukkojen komentaja Petraeus sanoi, että Yhdysvaltain joukkoja voidaan vähentää ensi kesään mennessä noin 130 000 sotilaaseen ja yksi merijalkaväen osasto vetäytyy Irakista jo myöhemmin tässä kuussa. sekä joulukuun puoliväliin mennessä, Petraeus uskoo noin 4 000 sotilaan vetäytymiseen ilman korvaavia joukkoja.
Samalla Yhdysvallat antavat ymmärtää, että Irakin omat joukot pystyvät tulevaisuudessa hallitsemaan Irakia ja tehtävä olisi näin ollen suoritettu.
Todellisuudessa USA on hävinnyt Irakin sodan, se joutuu vetäytymään samoin kuin esim Neuvostoliitto Afganistanista. Nyt tappio pitää vain saada jollain markkina tempulla näyttämään voitolta.
Yhdysvaltain ”rauhoitamiskamppania” ei toimi. Ainut näkyvä muutos, on ollut USAn kaatuneiden määrässä.
Vuonna 2006 1.1.-10.9 välisenä aikana kaatui 498 amerikkalaista
Tänä vuonna 1.1-10.9 välisenä aikana on kaatunut 781 amerikkalaista.
Jenkien vetäytymisen jälkeen, alkaa Irakissa todellinen vallan jako ja en usko että nykyinen nukkehallinto pärjää siinä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
voi tulla vain Irakilaisten keskuudessa!
Viimeks siihen jenkkejä tarvitaan!
Eihän ne tajuu keskimäärin muun maailman menosta mistään mitään!
viitsit miettiä asioita, joille sinä et voi yhtään mitään, sinä pieni sittiäinen pienestä kylmästä maasta?
kuin olla iso paska ulkomailta!
että
1)jos täällä keskusteltaisiin vain ”päivänpolttavista kotimaan ja ulkomaan uutisista”, joille kirjoittajat voivat tehdä jotain, olisi täällä aika vähän viestejä.
2)ja musta on kiva kirjoitella, lukea muiden kirjoittajien kommentteja aiheista.
3)On hauskaa, kun pääsee kinaamaan jostain ” päivänpolttavista kotimaan ja ulkomaan uutisista”. USAnistit ovat hauskimpia, heille kun tuo USAn arvostelu on maanpetokseen rinnastettava rikos. Siksi USA, Israel ovat otollinen kohde päästä kinaamaan.
Luulitko että jäävät sinne loppuiäkseen? Oletko idiootti?
olikin siinä, että Jenkit mainostavat tappiota voittona.
Totta kai olen idiootti, eihän tätä palstaa lue/kirjoita muut kuin idiootit. Sen huomaa jo tuosta, että kyselet tuollaisia selviä asioita.
Tässä jutussahan on ainoastaan ja vain Bushin "kasvojen pesusta"muutama viikko sitten sanottiin että tilanne Irakissa on pahentunut,nyt näyttänee tilanne siltä että perääntyminen tehdään vaivihkaa ja ns."kauniisti".Mutta sitä tosiasiaa ei muuta miksikään se että sota oli täydellinen Fiasko.