En löytänyt mitään keskustelua kyseisestä aiheesta, joten päätin aloittaa sellaisen. Mahtaako olla muita, joilla on ongelma sen suhteen ettei ole seuraa lähtemään kunnon kemuihin? Kuka määrittelee kemut mitenkin, itseeni uppoaa parhaiten melodinen trance ja viimeisimpiä kokemuksia taitaa olla Helsingin Virgin Oilissa Hallmarkit joskus ties kuinka kauan sitten. Tätä nykyä vaan on elämästä poistunut iso porukka, joiden kanssa tuli käytyä ko. bileissä ja viimeinenkin tranceystävä on vaihtanut leiriä poikaystävän myötä..
Klubituksessa tulee vierailtua, mutta siellä tuntuu olevan jotenkin sisäsiittoinen porukka tai en ainakaan ole päässyt mukaan siihen meininkiin. Yksin tuntuu tosi orvolta lähteä juhlimaan, mutta toisaalta en halua raahata mukaan ihmistä joka ei edes pidä saati nauti trancesta. Nyt ei auta muu kun luukuttaa kotona niin paljon, että seinät tutisee ja käydä normibaareissa toivoen, että välillä tulee hyvää musiikkia. Diskopuolen musakin on hyvää, mutta toisinaan äärimmäisen tylsää, eikä siitä todellakaan saa samanlaisia säväreitä mitä parhaasta trancesta (kylmät väreet). Aiheesta olisi ihan mukava jutellakin kivojen ihmisten kanssa, en välttämättä hae menoseuraa täältä.
And for your information: Olen 24-vuotias naikkonen Espoosta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.