Pakko jakaa jollekin tästä kun tuska on niin suurta.
Sairastuin nuorena pahaan masennukseen ja muutuin ihmisenä täysin. Ystävänikin alkoivat karttaa minua kun olin ihan eri ihminen. Vihainen, suutuin helposti, tyly, epäystävällinen...
Aloin seurustella vanhemman miehen kanssa 15-kesäisenä ja sitä suhdetta jatkuikin pari vuotta. Suhteessa muutuin väkivaltaiseksi ja purin kaiken pahan olon miesystävääni. Hän olikin minua n. 10 vuotta vanhempi.
Minulla oli todella vaikea lapsuus ja hyvin vakavia ongelmia perheessä.
Olen käynyt terapiassa selvittämässä asioita ja nyt aikuisena olen taas "oma itseni". Ystävänikin ovat sanoneet, että olen taas kuin eri ihminen.
Minulle terapeuttini ehdotti, että olisin kokenut jonkin sortin regression murrosiässä kauheiden kokemusteni pohjalta.
Mutta, syyllisyys on valtava. Monesti olen miettinyt josko vain kävelisin ikkunasta ulos. En pysty antamaan itselleni anteeksi, enkä tiedä mitä tekisin. Vieläkään.
Kuitenkin ihmiset voivat muuttua. Mutta se on pelottava polku, koska oma käytös on kohdattava ja sen kanssa elettävä. Monesta ei ole siihen -on helpompi olla ajattelematta asiaa tai keksiä oikeutuksia teoilleen. Minulla sentään väkivalta loppui täysi-ikäistyttyäni, tajusin hakea apua. Ja selvittää ongelmien todellinen lähde, jotka tulivat perheestäni.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kurkkasin just tänne ja huomasin tämän. mulla on yks kaveri jolla on sama ongelma. ainoo vaan että se käyttää nykyään paljon huumeita ja se ei ole luopunut väkivallasta. ja se on nainen. on kauheeta kattoo vierestä kun toinen menee pahempaan koko ajan ja paksunakin se taitaa olla nyt. et älä tyttö hyvä itteäs ihan kipeeks soimaa. sä sentään muutuit ja olit vasta lapsi tuolloin. maailmassa on nii paljon pahaa muutenki.