Viimeisiä hetkiä elelen lapsen kanssa kodissamme, talo myyty ja haikeana katselen menneisyyttä ja niihin liittyviä muistoja. Ero oli niin äkillinen, etten ehtinyt valmistautua siihen enkä myöskään valmistaa lasta siihen, tulokset ovat nyt aika surullista katsottavaa. Miehen mielestä suurentelen asiaa, mutta lapsen käytös on muuttunut huimasti. Ennen niin iloinen pikkupoika pelkää yksin jäämistä, tarhassa esiintyy häiriökäyttäytymistä. Pojan kanssa olen puhunut paljon asiasta ja kertonut, että ikävää ja pahaa oloa pitää ja saa purkaa, mutta ei toisiin. Poika vaan sanoo, että kun isi jätti, eikä isi välitä. Olen yrittänyt selittää miehelle, että puhuisi pojan kanssa tämän pahasta olosta, mies vaan tuumaa, että kyllä se siitä. Pahaa sanaa en ole miehestä pojalle sanonut, mutta nyt mietin, onko se oikein. Jospa poikakin kuvittelee että kun isi on hyvä, niin eihän sille saa olla vihainen ja näin pahaolo vain lisääntyy. Mieheni on aina ollut hyvin itsekeskeinen ja hänen perheensä tukee tätä. Ongelmista ei saa puhua tai niitä vähätellään. Mutta onko lapsi vähättelyn arvoinen?
Lapsen ero
Tie vie vain eteenpäin
61418
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei sitä isän menetystä pojalle oikein mikään korvaa. Et ilmeisesti ole itse avioerolapsi, et ymmärrä poikasi kärsimää tuskaa. Koitapa alkaa ymmärtää ennen kuin ongelmat jäävät pysyviksi.
Valitettavasti olen itsekin avioero lapsi, joskin ikää oli silloin jo 15-v. Ero jo yksinään on lapselle kovaa, loppuuhan kaikki tutut yhteiset asiat kuin seinään. Lapsen oireilu on kuitenkin aika rankkaa katseltavaa ja jos isi vain pitää asiaa huuhaana, niin ei paljon naurata. On valitettavasti olemassa isiä, joiden mielestä ero on pikkujuttu, jonka tuomat tuntemukset kaikkien, jopa oman lapsen pitää haudata. Sanonko lapselle, että älä valita, ole onnellinen että isi vielä haluaa tavata sinua ja muista ettei isiä saa satuttaa, vaikka hän satutti sinua. Taidat kuulua juuri tuohon joukkoon.
Valitettavasti olen itsekin avioero lapsi, joskin ikää oli silloin jo 15-v. Ero jo yksinään on lapselle kovaa, loppuuhan kaikki tutut yhteiset asiat kuin seinään. Lapsen oireilu on kuitenkin aika rankkaa katseltavaa ja jos isi vain pitää asiaa huuhaana, niin ei paljon naurata. On valitettavasti olemassa isiä, joiden mielestä ero on pikkujuttu, jonka tuomat tuntemukset kaikkien, jopa oman lapsen pitää haudata. Sanonko lapselle, että älä valita, ole onnellinen että isi vielä haluaa tavata sinua ja muista ettei isiä saa satuttaa, vaikka hän satutti sinua. Taidat kuulua juuri tuohon joukkoon.
Jos tuo on se miten ajattelit asian hoitaa niin suosittelen että otat yhteyden lapsiin ja erotapauksiin erikoistuneeseen psykologiin joka osaa valmentaa sinua paremmin kohtaamaan poikasi tuskan. Mikäli miehesi on hulttio sille et mitään voi, ja se jättää sinut poikasi hyvinvoinnista entistäkin suurempaan vastuuseen. Jos et ymmärrä poikasi tuskaa hae apua. Hän kärsii enemmän kuin tiedätkään, nuo fyysiset purkaukset ovat vain jäävuoren huippu.
Perheneuvolassa ollaankin, mutta sieltäkin viesti on, että isänkin pitäisi pystyä kohtaamaan lapsen tunteet. Voit uskoa, että on aika rankkaa yrittää saada toinen näkemään että vastuu lapsesta on myös toisen. Oman vastuuni tiedän, ja koetan saada lapseni taasen ehjäksi.
Kummallinen kommentti? Eikö kysyjä juuri ymmärrä lapsen tuskan ja haluaa siksi auttaa tätä? Ja haluaisi siksi pojan isän puhuvan lapsen kanssa?