Tässä teille pähkinäni purtavaksi:
Ongelma tässä on, että olin Mikon yksinhuoltajana 8 vuotta, siten, että ex mieheni tapasi häntä vain joka toinen vkl. Hän luopui erotessamme v 1999 vapaaehtoisesti lapsen huoltajuudesta kokonaan.
Toisin sanoen omistauduin lapselleni täysin, tuli työpaikan vaihto ja paloin henkisesti loppuun. Tunnen itseni tilanteessa täysin voimattomaksi ja suojattomaksi, pelkään, että roolini lapseni pääkasvattajana siirrettään minulta pois vastoin tahtoani. Ex mieheni on voimakas persoona ja kommunikointimme on erittäin vaikeaa. Olen itse vapaaehtoisesti hakenut apua ongelmiini ja minulla on oma terapeutti ja käyn siellä säännöllisesti ja lisäksi A klinikalla ti ja to antabushoidossa. Alkoholiongelma tuli mukaan kuvaan loppuunpalamiseni myötä. Nyt siihen on valvottu hoito-ohjelma ja tähtäimessä on täysiraittius. Alkoholin käyttöni oli satunnaista, mutta rajua näissä romahdustilanteissa. Tiedän, että tarvitsen siihen apua ja onneksi olen löytänytkin. Olen myös itse valinnut tämän ti-to paikanpäällä otettavan antabus hoidon, jotta voin tarvittaessa todistaa olevani mukana hoito-ohjlemassa. Arkielämääni kotona alkoholi ei ole koskaan kuulunut muuten. Ongelmani ja myös alkoholiongelmaalkoi kasaantua n vuosi sitten.
Tiedän, että voimani eivät riitä lapsen kasvattamiseen yksin, tarvitsen siihen isän apua, mutta meidän 8 vuoden symbioosiamme ei voi äkkiseltään radikaalisti muuttaa. Sen vuoksi olen ehdottanut ex miehelleni mallia, että lapsi olisi luonani ke-su joka toinen vkl ja yhden yön seuraavalla viikolla. Tiedän, että myös isän merkitys lapsen kasvaessa on tärkeää, mutta sekä lapsi että minä olemme tottuneet elämään niin pitkään yhteistä arkea 26 pv/kk. Lapsen isä ei esim ole sopimuksestamme huolimatta koskaan viettänyt talvilomaa poikansa kanssa. Hän ei myöskään toivomuksistani huolimatta koskaan suostunut ottamaan lasta luokseen vakioiltana viikolla näiden viikonlopputapaamisten lisäksi. Ex puolisoni on kuitenkin antanut rivien välistä minun ymmärtää, että minusta tehdään vain ns "jokatoinen viikonloppuäiti" ja lapsi muuttaa isänsä luokse pysyvästi kaupunkiin ja vaihtaa koulua (ja tietysti ystäväpiiriä).
Olen eheytymisen tiellä, mutta pelkään pahoin romahtavani henkisesti jos oikeuttani huoltajana ja kasvattajana muutetaan liian paljon liian äkkiä. Voidaanko ansioituneesti hoitamani tehtävä yksinhuoltajana 8 vuoden ajan romuttaa näillä perusteilla? 7 vuotta tästä ajasta ylisuoriuduin, eli lapsen kannalta tein kaiken (myös kasvatuksessa) täyden kympin arvosanalla.
Olen todella epätoivoinen, pelkään ex mieheni vahvuutta oman heikkouteni rinnalla ja sydämessäni on suuri hätä lapsen hyvinvoinnista.
Suostuin yhteishuoltajuuteen muutama viikko sitten sillä perusteella, että ex mieheni lupasi ottaa lapsen väliaikaisesti luokseen ja että minulla olisi tapaamisoikeus ke-su joka toinen vkl aina tarvittaessa. Nämä "aina tarvittaessa" eivät kuitenkaan ole onnistuneet Sen vuoksi en ole kovin valmis luottamaan tähän "tarvittaessa" malliin.
Kaikki käyntini A klinikalla on dokumentoitu, viimeisin lääkärikäyntini oli siellä 10.9 eilen ja lääkäri sanoi kaiken vaikuttavan oikein hyvältä.
Perheoikeudellinen sovittelu on lähitulevaisuudessa, mutta pelkään, koska en tiedä miten minun käy? Onko kellään mitään kokemuksia tällaisesta?
Ongelma tässä on, että olin Mikon yksinhuoltajana 8 vuotta, siten, että ex mieheni tapasi häntä vain joka toinen vkl. Hän luopui erotessamme v 1999 vapaaehtoisesti lapsen huoltajuudesta kokonaan.
Toisin sanoen omistauduin lapselleni täysin, tuli työpaikan vaihto ja paloin henkisesti loppuun. Tunnen itseni tilanteessa täysin voimattomaksi ja suojattomaksi, pelkään, että roolini lapseni pääkasvattajana siirrettään minulta pois vastoin tahtoani. Ex mieheni on voimakas persoona ja kommunikointimme on erittäin vaikeaa. Olen itse vapaaehtoisesti hakenut apua ongelmiini ja minulla on oma terapeutti ja käyn siellä säännöllisesti ja lisäksi A klinikalla ti ja to antabushoidossa. Alkoholiongelma tuli mukaan kuvaan loppuunpalamiseni myötä. Nyt siihen on valvottu hoito-ohjelma ja tähtäimessä on täysiraittius. Alkoholin käyttöni oli satunnaista, mutta rajua näissä romahdustilanteissa. Tiedän, että tarvitsen siihen apua ja onneksi olen löytänytkin. Olen myös itse valinnut tämän ti-to paikanpäällä otettavan antabus hoidon, jotta voin tarvittaessa todistaa olevani mukana hoito-ohjlemassa. Arkielämääni kotona alkoholi ei ole koskaan kuulunut muuten. Ongelmani ja myös alkoholiongelmaalkoi kasaantua n vuosi sitten.
Tiedän, että voimani eivät riitä lapsen kasvattamiseen yksin, tarvitsen siihen isän apua, mutta meidän 8 vuoden symbioosiamme ei voi äkkiseltään radikaalisti muuttaa. Sen vuoksi olen ehdottanut ex miehelleni mallia, että lapsi olisi luonani ke-su joka toinen vkl ja yhden yön seuraavalla viikolla. Tiedän, että myös isän merkitys lapsen kasvaessa on tärkeää, mutta sekä lapsi että minä olemme tottuneet elämään niin pitkään yhteistä arkea 26 pv/kk. Lapsen isä ei esim ole sopimuksestamme huolimatta koskaan viettänyt talvilomaa poikansa kanssa. Hän ei myöskään toivomuksistani huolimatta koskaan suostunut ottamaan lasta luokseen vakioiltana viikolla näiden viikonlopputapaamisten lisäksi. Ex puolisoni on kuitenkin antanut rivien välistä minun ymmärtää, että minusta tehdään vain ns "jokatoinen viikonloppuäiti" ja lapsi muuttaa isänsä luokse pysyvästi kaupunkiin ja vaihtaa koulua (ja tietysti ystäväpiiriä).
Olen eheytymisen tiellä, mutta pelkään pahoin romahtavani henkisesti jos oikeuttani huoltajana ja kasvattajana muutetaan liian paljon liian äkkiä. Voidaanko ansioituneesti hoitamani tehtävä yksinhuoltajana 8 vuoden ajan romuttaa näillä perusteilla? 7 vuotta tästä ajasta ylisuoriuduin, eli lapsen kannalta tein kaiken (myös kasvatuksessa) täyden kympin arvosanalla.
Olen todella epätoivoinen, pelkään ex mieheni vahvuutta oman heikkouteni rinnalla ja sydämessäni on suuri hätä lapsen hyvinvoinnista.
Suostuin yhteishuoltajuuteen muutama viikko sitten sillä perusteella, että ex mieheni lupasi ottaa lapsen väliaikaisesti luokseen ja että minulla olisi tapaamisoikeus ke-su joka toinen vkl aina tarvittaessa. Nämä "aina tarvittaessa" eivät kuitenkaan ole onnistuneet Sen vuoksi en ole kovin valmis luottamaan tähän "tarvittaessa" malliin.
Kaikki käyntini A klinikalla on dokumentoitu, viimeisin lääkärikäyntini oli siellä 10.9 eilen ja lääkäri sanoi kaiken vaikuttavan oikein hyvältä.
Perheoikeudellinen sovittelu on lähitulevaisuudessa, mutta pelkään, koska en tiedä miten minun käy? Onko kellään mitään kokemuksia tällaisesta?
Vastaukset 4
Vanhimmat
mitä tahansa niin unohda alkoholi kokonaan,muuten sisusta tehdään sopimaton äiti alkoholisi ja mielenterveysongelmainen.Kannattaisi varmaankin kysyä neuvoa juristilta,ja voimia älä anna periksi.
Voitte sopia yhteishuollosta samantien lastenvalvojan luona, se olisi varmaan lapselle parasta. Ja sitten miettimään asumis/tapaamiskuviota. Jos laajentaisitte pikku hiljaa tapaamisia siten että ajan kanssa lapsi asuisi puolet ajasta isän luona.
mie olen ihan kyllästynyt tähän samaan Jaanan neuvoon. Muuta hän ei hyväksy. Se eon tullut selväksi oli perheessä tilanne mikä hyvänsä. Yäk.
Jaanan vastaus, jossa hän painottaa lapsen etua, on mielestäni mitä parhain. Erityisesti tässä tilanteessa, jossa lapsen äiti kertoo jaksamisensa vaikeuksista, on isän roolin huoltajana korostuminen vain luonnollista.