Koen, että en saa tarpeeksi huomiota poikaystävältä.
Töiden vuoksi emme juurikaan kerkeä näkemään arkisin, mutta viikonloput olemme aina tiiviiisty yhdessä.
Poikaystävästä ei viikkoisin paljoa kuulu, ehkä parina iltana kaksi tekstiviesti, toisessa kysytään kuulumiset ja toisessa toivotetaan kauniita unia.
Viikonloppuisin mies on yleensä nenä kiinni töissä ja näin ollen itse jouduin oman harkintani mukaan keksimään itselleni tekemistä.
Olemme keskustelleet asiasta. Mies sanoi ymmärtävänsä minua, mutta hän kuulemma tarvitsee myös omaa tilaa ja rauhaa.
Töiden vuoksi emme juurikaan kerkeä näkemään arkisin, mutta viikonloput olemme aina tiiviiisty yhdessä.
Poikaystävästä ei viikkoisin paljoa kuulu, ehkä parina iltana kaksi tekstiviesti, toisessa kysytään kuulumiset ja toisessa toivotetaan kauniita unia.
Viikonloppuisin mies on yleensä nenä kiinni töissä ja näin ollen itse jouduin oman harkintani mukaan keksimään itselleni tekemistä.
Olemme keskustelleet asiasta. Mies sanoi ymmärtävänsä minua, mutta hän kuulemma tarvitsee myös omaa tilaa ja rauhaa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
...sinulle tässä palveluksen, itse asiassa. Jos hän jatkuvasti keksisi sinulle tekemistä, niinkuin asian ilmaiset, ja olisi ottamassa yhteyttä tunnin välein, et eläisi omaa elämääsi vaan rakentaisit päiväsi hänen ympärilleen. On aivan ymmärrettävää että hän haluaa teidän elävän omia elämiänne, ja olevan myös yhdessä, toisen ihmisen varaan ei voi toimivaa elämää rakentaa. Ei kokonaan. Ottamalla etäisyyttä hän tekee sinulle palveluksen, pakottaa sinut etsimään omia tapojasi viettää aikaa ja tehdä itsesi tyytyväiseksi silloinkin kun hän on poissa, et siis ole hänestä riippuvainen.
Minun nähdäkseni tuo on hyvä asia :D kuitenkin kun näette, hän suo sinulle huomiotaan ilmeisesti aivan tarpeeksi? Sinua kiusaa vain yhteydenottojen puute kun ette ole yhdessä?
Moni pidempään yhdessä ollut, niisanottu vanha aviopari, katsoisi jokapäiväisten viestien olevan jo melko luksusta. Hän kuitenkin ajattelee sinua ja sanoo sen mikä on tärkeää, varsinkin tuo hyvää yötä -viesti on aivan ihana asia jota kovinkaan moni ei kuuleman mukaan tee.
Totta kai mies tarvitsee omaa tilaa ja rauhaa, ja toimii fiksusti pakottaessaan myös sinut ottamaan sitä. Haluathan olla itsenäinen, onnellinen etkä riippuvainen hänen läsnäolostaan? Läheisyys on silloin vain plussaa!
***
Sitä sietää kuitenkin kysyä, että mitä sitä sellaisella parisuhteella tehdään, jossa ei olla yhdessä, ja jossa miehen oman ajan tarve vie voiton yhdessä olosta. Minä sanoisin, että ei mitään, ja etsisin toisen miehen, sellaisen joka on sen verran kiinnostunut minustakin, että sitä aikaa riittää joskus yhdessäoloonkin.
Eikö parisuhde tarkoita sitä että ollaan yhdessä? On myös välimuotoja jatkuvalle yhdesäololle ja kokonaan erossa olemiselle, sitähän ap:n suhde käsittääkseni oli. Että osan aikaa ollaan tiiviisti toisen kyljessä ja osan aikaa ei. Se minusta on tervettä ja hienoa, että molemmilla on myös omaa tilaa ja oma elämä, ei vain symbioosi joka mahdollisesti hajotessaan vie pohjan koko elämältä.
" jossa miehen oman ajan tarve vie voiton yhdessä olosta."
Tasapaino tarkoittaa sitä että joskus se vie voiton ja joskus ei vie. Vaatisitko sinä miestä unohtamaan oman aikansa, oman itsensä ja olemaan lähellä aina kun Sinä tahdot, tahtoi hän sitä tai ei? Suostuisitko itse kahlituksi samalla tavoin?
Parisuhteessa on mielestäni avaimena se että se tyydyttää molempia osapuolia tarpeeksi, jos jompikumpi on onnellisempi ilman suhdetta, se katkaistaan. Jokaisessa suhteessa on tehtävä kompromisseja omien ja toisen halujen välillä, hyvässä suhteessa se mitä saavutetaan on suurempaa kuin se mitä menetetään, ja molemmat voittavat.
***
minulle ja minun exälle tuli ero mm koska vietettiin aivan liikaa yhdessä. Näin jälkikäteen ajateltuna minulla ei ollut omaa elämää ollenkaan. Surullista =( Mielummin olisin nähnyt exääni harvemmin ku et olisi tullut lopullinen ero...
Helposti sitä haluaisi olla toisen kanssa jatkuvasti, mutta toisaalta omien juttujenkin tekeminen on hyväksi. Meillä soitellaan joka ilta päivän kuulumiset ja viikonloppusin sitten ollaan yhdessä enemmän. Voittehan välillä arkenakin tehdä jotakin yhdessä esim elokuviin tai sitten vaan yhdessä ruokaostoksille ja siinä tulee kaksi asiaa hoidettua ruoat hankittua ja nähtyä samalla toista.
Heippa!
Ihan samat fiilikset on mulla. Harrastus vie miehen illat ja viikonloput, vain yks ilta on "vapaa". Itse se sanoo, ettei toisen menoja saa estää, ja sen "saarnan" jälkeen sit en oo asiasta sanonut. Tekstareita tulee samaan tapaan kuin sullekin, puhelu ehkä kerran pari viikossa. Nyt alkaa omaa pinnaa kiristää aika lailla. Päätin mielessäni, että en aio enää soitella enkä tekstailla, vaan oppia elämään OMAA ELÄMÄÄ. Turha enää kuvitella, että mä odottelisin kotona ja suostuisin siihen, että sit kun "herralle" sopii tavata, niin tavataan. Mä oon ajatellut ratkaista oman ajankäyttöni siten, että haen aktiivisesti uusia harrastuksia ja vaikka sielu riutuu, niin periksi en aio enää antaa. Hyvä, että teillä on asiasta keskusteltu, meillä puhelinkeskustelutkin kiertää harrastusta ja siihen liittyviä asioita, mulla ei siis enää oo mitään sanottavaa ja sit ihmetellään, miks oot noin hiljainen. Kait pitää vaan katsoa, tuleeko ymmärrystä missään vaiheessa ja jos ei mitään edistystä tapahdu, nostan kyllä kytkintä huolimatta useasta "seurustelukuukaudesta".
Kannattaakin oivaltaa tämä asia, että ihmiset ei ole olemassa parisuhteita varten. Se voi olla iso ja rikastuttava asia elämää, mutta todellisuudessa elämme tätä elämää itse, yksin ja itseämme varten.( No jos on lapsi niin se toki on eri asia. ) Mäkin luulin joskus että asiat on hyvin vain silloin jos toisesta kuuluu "tarpeeksi". Yhdessä pitäisi olla tietyn verran viikossa jne jne. Myöskin silloin joskus koin paljon pettymyksiä ja murhetta. Koska elin enemmän toisen kautta kun nautin omasta elämästäni. Yllätyksekseni seurustelen nykyään miehen kanssa joka ei jaksa tekstailla ja höpöttää puhelimessa. Yhteistä aikaa on kunnolla "vain" viikonloppuisin. Arkena ei nysväillä. Hänellekin harrastuksensa on elämäntapa. Hän on kuitenkin saanut aikaan jotain todella hienoa. Hän on saanut minut tuntemaan että olen tärkeä ilman että sitä tarvitsee todistella soitoilla ja tekstiviesteillä. Sellaista luottamuksen, yhteenkuuluvuuden ja onnentunnetta mitä nyt tunnen, en muista ennen kokeneeni. Luotan häneen täysin ja mieli on rauhallinen. Jokainen päivä on ihan ok vaikka emme olisi yhteyksissä, sillä tiedänhän, että olen silti hänen sydämessään ja me olemme kumppaneina olemassa ilman näkö- ja kuuloyhteyttäkin ja kohta kuitenkin taas nähdään. Se on hieno tunne. Ei tarvitse jossitella ja pureskella kynsiä ja vahtia puhelinta. Meillä on omat elämät kietoutuneina toisiimme näkymättömällä, hengittävällä vetovoimalla joka antaa tilaa liikkua. Se on joustava mutta vahva ja rakennusaineena on vähintäänkin itsestään uusiutuvaa hyvää mieltä. Mikä tästä tekee mahdollista? Olen nykyään aikuinen nainen jolla on hyvin paljon tekemistä itsensäkin kanssa. Kumppanin seurasta nautitaan koska hän on oma yksilönsä. Ei se toinen puolisko jolla on onnellisuustehtävä. En odota koko päivää tai viikkoa, että näkisin hänet, jotta hän voisi tehdä minut onnelliseksi. Ei. En voi laskea hänen harteilleen niin epäreiluja odotuksia. Olemme onnellisia yhdessä, emme toistemme kautta. Siinä on pieni ero joka tekee suuria asioita.
Erosin pitkästä suhteesta juuri tuon huomion puutteen takia. Emme koskaan varsinaisesti asuneet yhdessä. Meillä oli unelmasuhde: saatiin mennä ja tulla, luottamus pelasi täysin. Vietettiin kahden keskistä iltaa silloin tällöin, tosin mä olisin kaivannut niitä yhteisiä hetkiä enemmän, en välttämättä mitään kotona nyhväämistä. Mutta, pikku hiljaa mulla alkoi olla tunne, että mua pidetään itsestään selvyytenä. Ei me paljoa teksatiltu tai soiteltu, mutta nekin vähät puhelut oli sitä diipadaapaa, en kokenut että toinen kaipaa. Ja kun mies sitten viikonloput mielellään myös viettää kavereiden kanssa (tämä oli jo suhteen alussa selvä, että kavereita ei jätetä, enkä ole kenenkään äiti, jolle pitää olla ilmoitusvelvollinen) alkoi mulla olla pitemmän päälle raskas olla, kun olisin vain kaivannut silloin tällöin häneltä jonkun sanan, että olen tärkeä. Hän piti, että teot puhukoon puolestaan, mutta kyllä mä kaipasin jotain konkreettistakin, joskus. Koska ennen hän silloin tällöin laittoi viestiä ja soitti kuinka olen tärkeä. Ne kaikki jäi. Ja kuitenkin olen itse sitä mieltä, että suhteen eteen on tehtävä töitä, vaikka sitten yhdellä sanalla. Mutta en tiedä, ero kävi nopeesti, joten jos hän oikeasti mua olisi rakastanut, kai hän olisi sen myös sanonut...
Toisaalta mun oli raskas jatkaa suhdetta, jossa mentiin koko ajan päivä kerrallaan, ei puhettakaan omista haaveista, koska pelkäsin miehen ahdistuvan. Mä todella toivon, että joskus myöhemmin tajuan, että tää oli oikea ratkaisu, nyt vaan tuntuu niin pahalta, kun rakastaa toista koko sydämestään.
suhteessa erilainen. Toinen tuntee kaipaavansa enemmän huomiota kuin toinen (siinä kun sitten yrittää itselleen etsiä sen sopivan toisen puolen). Mm. edellinen kirjoitus vastaa aika paljon edesmenneitä suhteitani. Ei niissä ollut sellaisia huomion osoituksia ja sellaista välittämistä kuin mitä minä olisin tarvinut. Nykyinen suhteeni on liiankin hyvä. Saan sen mitä tarvitsen ja miehen mukaan hänkin saa minulta kaiken tarvitsemansa. En joudu epäilemään enkä kärsimään ja miettimään välittääkö toinen vai ei. Eräs ex sanoi aikoinaan, ettei hän osoita välittämistään sanoin vaan teoin. Ehkä en osannut hänen tekojaan tulkita oikein koska en tuntenut itseäni tärkeäksi ja rakastetuksi. Tarpeeksi kun alkoi ahdistaa mieltä ja sydäntä, sanoin näkemiin.
suhteessa erilainen. Toinen tuntee kaipaavansa enemmän huomiota kuin toinen (siinä kun sitten yrittää itselleen etsiä sen sopivan toisen puolen). Mm. edellinen kirjoitus vastaa aika paljon edesmenneitä suhteitani. Ei niissä ollut sellaisia huomion osoituksia ja sellaista välittämistä kuin mitä minä olisin tarvinut. Nykyinen suhteeni on liiankin hyvä. Saan sen mitä tarvitsen ja miehen mukaan hänkin saa minulta kaiken tarvitsemansa. En joudu epäilemään enkä kärsimään ja miettimään välittääkö toinen vai ei. Eräs ex sanoi aikoinaan, ettei hän osoita välittämistään sanoin vaan teoin. Ehkä en osannut hänen tekojaan tulkita oikein koska en tuntenut itseäni tärkeäksi ja rakastetuksi. Tarpeeksi kun alkoi ahdistaa mieltä ja sydäntä, sanoin näkemiin.
Minulla on sama tilanne kuin ketjun aloittajalla ja "nimettömällä". Olen seurustellut nyt reilun kaksi vuotta aivan ihanan miehen kanssa.
Alussa oli paljon huumaa, nähtiin useasti ja tekstailtiin paljon. Käytiin vuorotellen toistemme luona. Järjestettiin yllätyksiä. Riideltiin ja sovittiin.
Nyttemmin mies tekstailee harvemmin, silloin tällöin saattaa pistää muutakin kuin "Hyvää yötä", mutta se on harvinaista. Hän ei enää käy luonani. Syytä hän ei ole kertonut. Tapaamme joko kaupungilla tai hänen luonaan. Ymmärrän kyllä, että on kiirettä, töitä ja opiskelua, mutta minä haluaisin nähdä ja olla hänen kanssaan. Pidin miehen kanssa taukoakin hänen pyynnöstään, mutta pian hän tuli luokseni ja sanoi minun olevan hänelle tärkein.
Kaverit on sanoneet, että pitäisi antaa miehen olla "rauhassa", pitäisi olla lähettämättä yhtään tekstaria pariin viikkoon ja katsoa, kaipaako mies sitten. Ehkä se olisi parempi itsellekin. Mies on kertonut kaipaavansa toisinaan omaa tilaa ja nyt taitaa taas olla se kausi menossa. Mutta mutta... Kuinka kauan on annettava omaa tilaa? Kun sitä kaipaisi edes jonkun sanan että toinen on tärkeä tai "Tykkään susta" tms. Mustasukkaisuus nostaa rumaa päätään, mutten halua epäillä, sillä mustasukkaisuus pilasi esim. vanhempieni avioliiton.
En halua olla hänestä riippuvainen, kaipaan vain hellyyttä ja haluan tulla rakastetuksi.