Miten selvisitte pettämisestä ja miten suhtauduitte kolmanteen osapuoleen ? Vai selvisittekö siitä ylipäänsä ?
Petetyt miehet miten selvisitte pettämisestä
piipi67
92033
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kymmenisen vuotta sitten erosin tytöstä, joka tuntui (ja tuntuu tavallaan edelleen) elmänäni suurelta rakkaudelta. Se että tyttöystäväni harrasti seksiä vieraan miehen kanssa ei sinällään ottanut koville (en ole mustasukkaista enkä vahtaavaa sorttia), mutta jätetyksi tuleminen kyllä kirpaisi ja pahasti.
Tyttöystävä oli muuttanut toiselle puolelle Suomea opiskelemaan, joten ero ei toisaalta tullut maailman suurimpana yllätyksenä. Raskainta oli ehkä se, kun tyttöystävä piti hetken aikaa molempia miehiä - hänen päänsä oli todella sekaisin. Usein viikonloppuisin hän oli minun luonani, ja viikot uuden äijän luona opiskelupaikkakunnallaan. Tiesin saman tien, että minä jään lopulta kuin nalli kalliolle. En kuitenkaan kyennyt kieltäytymään yöseurasta, koska rakastin tyttöystävääni niin paljon. Yritin epätoivoisesti pelastaa suhteemme olemalla hänelle hyvä (johon hän vastasi olemalla vittumainen), vaikka tiesin, että peli on käytännössä hävitty jo välimatkaongelmien takia.
Kolmannen osapuolen tiesin tyttöystäväni opiskelupaikkakunnalta jo ennestään. He olivat luokkakavereita. Kun kuulin heidän yhteisestä yöstään, olin luonnollisesti vittuuntunut, mutta en minä mitään suurta kohtausta järjestänyt. Fakta kun kuitenkin on, että ihmiset ihastuvat, ihmiset eroavat, ihmiset tekevät mitä parhaaksi näkevät. Toki toivoin kovasti ja yritin, että tyttöystäväni olisi valinnut minut. Vajosin todella matalalle.
Tapasin kolmannen osapuolen hieman myöhemmin eräissä bileissä. Hän oli siellä exäni kanssa. Katselin halveksuen tuota hintahtavaa George Michaelin oloista jamppaa (yrittäen tuntea itseni ylimieliseksi - vaikka itsetuntoni oli pohjamudissa). Jutellessamme kuitenkin tajusin ja hyväksyin, että mies on ihan asiallinen, fiksu ja mukava. Mitä minä olisin katkerasta syyttelystä hyötynyt? Hyväksyin "kohtaloni", tosin hintana oli itsensä tunteminen täydelliseksi luuseriksi.
En ole vielä koskaan selvinnyt petetyksi tulemisesta ja sen kieltämisestä, siis valehtelusta minulle. Olin silloin vielä nuori mutta suhteessa 4.v Elämä oli ihanaa silloin ja täysillä luotin kaikkiin ihmisiin, en koskaan ollut itse päästänyt hätävaletta suurempaa saatikka jotain muuta.
Kunnes salama löi kirkkaalta taivaalta ja repi itsetunnon riekaleiksi. Ihmettelen vieläkin kuinka seuraavan kahden- kolmenvuoden ryyppyputken päätteeksi en saanut itseäni hengiltä.
En edelleenkään pysty tuntemaan kyseistä henkilöä kohtaan kuin vihaa. Pelkään vielä vihan löytävän kohteensa niinkin pitkän kun kolmenkymmenen vuoden takaa.
vaimon seikkailuista pari vuotta jo, siis kun se paskatunkio vihdoin alkoi paljastua minulle.
sen jälkeen elämä on ollut erilaista, pääsääntöisesti huonompaa henkisesti ottaen, vaikka alkushokin jälkeen päätettiin yrittää vielä ja hän katui edesottamuksiaan, todellinen lasku siitä episodista alkaa tulla vasta nyt maksettavaksi.
olisin heivannut naikkosen koska petti ja vielä valehteli totaalisesti, mutta asiat kun eivät pitkän liiton jälkeen ole niin yksinkertaisia. lähinnä keskenkasvuisen lapsen takia päädyin jatkamaan yhteisasumista ja liittoa. en halua tähän maahan yhtään lisää yksinhuollettavia tai yhteishuollettavia ihmisen taimia. näin jälkeenpäin ajatellen ratkaisu on ollut oikea, voin itse osallistua lapseni kasvattamiseen hänen ja minun omassa kodissa. sillä on minulle iso merkitys, naisesta olisin kyllä rohjennut luopua tekojensa tähden. ehdotin eroa varmaan puolen tusinaa kertaa, omaisuuden jakoa eli ositusta ja lapsen etujen huomioon ottamista, mutta vaimo ei halunnut erota. ehkä sitten viimein tajusi mihin mankeliin on minun ja omankin elämänsä pistänyt.
nyt vieläkin, siis parin vuoden jälkeen, eroajatus kalvaa lähes päivittäin mielessä. ehkä sitten kun lapsi on kasvatettu, ilmoitan avioliiton purkamisesta. ja luoja paratkoon, jos näin käy, uutta naisihmistä en enää kuunaan huoli riesoikseni!
avioon mennään rakkaudesta (yleensä), pettäminen osoittaa että rakkautta ei enää ole. jos liitto vielä jatkuu, perustuu se johonkin muuhun kuin siihen alkuperäiseen rakkauden tunteeseen, meilläkin sitten enempi lapsen etujen huomioon ottamiseen ja ehkä taloudelliseen liittoon, jotka eivät välttämättä ole ihan huonoja syitä ollenkaan jatkaa lommoista liittoa.
näin kertoilee 40 v mies täältä jostain kansojen syvistä riveistä.
"avioon mennään rakkaudesta (yleensä), pettäminen osoittaa että rakkautta ei enää ole."
Omasta kokemuksestani - ja muita sivusta seuranneena - sanoisin, ettei asia läheskään aina ole noin yksiselitteinen. Vieraisiin erehdytään niin monenlaisista syystä. Olen pettänyt ja minua on petetty, vaikka olen rakastanut ja minua on rakastettu. Valitettava fakta vain on, että ihminen on epätäydellinen - rakkauteen tulee monenlaisia ryppyjä monista muistakin syistä kuin vieraissa käynneistä. Sitä ei voi välttää.
"jos liitto vielä jatkuu, perustuu se johonkin muuhun kuin siihen alkuperäiseen rakkauden tunteeseen,"
Ei kai mikään liitto voi perustua pidemmän päälle rakkauden _tunteeseen_? Kyllä rakkaus, tai rakastaminen, on mielestäni enemmänkin asenne ja päätös sitoutua. Tunteet ovat ailahtelevia.
" Tunteet ovat ailahtelevia. "
niin.. etenkin jos niitä on verisesti loukattu makaamalla vieraan kanssa sekä valehtelemalla ettei ole pettänyt.
Kuitenkin, jos parisuhde on kunnossa eli on se molemminpuolinen rakkaus ja toisen kunnioitus olemassa, ei siihen liittoon kukaan pääse väliin. Tämä on aivan fakta. Pettämisen mahdollistaa kun molemmat tai jompikumpi noista arvoista puuttuu joko toiselta tai kummaltakin.
Ja kyllä minun mielestäni ainakin liitto on eräällä tavalla "neitseellinen" ja puhdas aina siihen saakka kunnes se on "raiskattu" ja liattu pettämällä. Se ei enää ole sama liitto jossa on oltu, sanoisin että enneminkin liiton irvikuva, joka ansaitsisi tulla tiensä päähän. Mutta elämä ei aina ole niin yksikertaista ja mustavalkoista, että niinkin raskas teko kuin pettäminen, liiton aina päättäisi. On ajateltava muitakin, kuten sitä jälkikasvua.
Mutta jokainen kokee nämä jutut omalla tavallaan. Toiselle se pettäminen on vain huviretki arjen keskellä, toiselle se on maanjäristys, tsunami ja maailmanloppu samalla kertaa.
Ihmisiä ja suhteita on niin monenlaisia, että vaikea faktana mitään sanoa. Oman kokemukseni mukaan asiat eivät (onneksi?) mene elämässä niin mustavalkoisesti, että olisi joku selkeä raja "neitseellisen" ja "liatun" välillä (joku muu voi toki niin ajatella, eikä siinä mitään). Suhteessa voi olla paljonkin rakkautta, vaikka toinen vieraisiin erehtyisikin. Siis voi olla, voi olla että ei ole. Riippuu tilanteesta ja tapauksesta.
Luonnollisesti pettäminen ja valehtelu ovat ikäviä ja tuomittavia asioita, mutta käytännössä jokainen meistä joskus sortuu luottamuksen pettämiseen ja valehteluun, jos nyt ei seksin muodossa niin jotenkin muutoin. Seksi on pettämisessä yleensäkin saanut mielestäni suhteettoman suuren painoarvon - koko ajan tapahtuu kaikenlaista manipulointia, painostamista ja alistamista, joita ei "virallisesti" tulkita yhtä pahaksi asiaksi parisuhteessa kuin vaikkapa satunnaista seksiä (koska ne eivät loukkaa samalla tavalla toisen "omistusoikeutta"). Epätäydellisyys - ja itsekkyyskin - on inhimillistä, ja sikäli yritän olla turhaan kantamatta kaunaa menneistä asioista loputtomiin, koska sellainen ei mitään muuta eikä ketään hyödytä.
Itse olen eronnut mies, tosin toisista syistä
Mutta mielestäni ei ole oikein lapsenkaan kanalta jatkaa liittoa jos vanhemat voi siinä huonosti.
Tulee huono parisuhde malli.
Mielestäni vaihtoehdot on joko erota, tai alotaa puhtaalta pöydältä, silloin jos on lapsia.
Varmasti tosikova paikka, mutta jos luottamusta ja toistensa kunnioitusta ei saada rakennetua uudeleen niin molemilla on suhteessa huono olla. ja se jos mikä näkyy,lapset vaistoaa.
Anteeksiantaminenkin on taitolaji
Joo, ymmärrän pointtisi.
Eihän sietämättömässä liitossa voi kukaan elää ja olla, ainakaan kauan aikaa. Meillä tämä yhteiselämä ei kuitenkaan kaiken jälkeenkään ole sietämätöntä, se henkinen pahoinvointi ei näy ainakaan ulospäin ja on lähinnä minun sisällä, tuskin vaimo enää jaksaa koko asiaa muistella (ainakaan niitä negatiivisia puolia..). Eli lapsi elää aivan normaalia arkea normaalissa perheessä, mitä nyt vanhempien perimmäiset välit ovat peruuttamattomasti kolhuilla ja karrella, ainakin minä koen näin.
Ehkä tilanne vielä korjaantuu, jos nyt ei miksikään malliavioliitoksi, mutta paremmin siedettäväksi, myös minun henkiseltä puolelta katsottuna. Ehkä ei korjaannu, mistä sen tietää. Mutta edelleenkin näen oikeaksi sen ratkaisun, ettei perhe hajonnut lopullisesti. Ehtiihän sen hajoittaa myöhemminkin, jos siltä tuntuu...
Olen tässä viimeaikoina vähän miettinyt tuota että tulinko ollenkaan petetyksi vai en, kyllä minä näiden normaalien mittapuiden mukaan tulin petetyksi mutta silti vaimoni ei antanut sen jälkeen minun tehdä mitään joten periaatteessa hän ei pettänyt koskaan minua vaan ei kertonut vaan välittömästi että rakkauden kohde oli muuttunut ja että hänen uskollisuutensa oli nyt toisella miehellä.
Se oli rankka paikka, henkinen helvetti, joutui oikeasti miettimään monta asiaa läpi, pelotti se että kaikki tuttu ja turvallinen katosi silmänräpäyksessä. Ensin tuli jonkunlainen raivo ja viha mutta se meni nopeasti yli, ymmärsin kuitenkin tilanteen että tämmöistä on mahdollista tapahtua elämässä ja me ollaan oltu vaimon kanssa yhdessä jo pitkälle yli 10 vuotta.
Kesti pari kuukautta ja olin teoriassa jaloillani taas ja pystyin jatkamaan elämää mutta kyllä tänäkin päivänä edelleen on pieniä haavoja sydämessä ja se näkyy sillä tavalla että minulla on kovin vaikea uskoa ja luottaa parisuhteisiin. Kyllä sekin jonain päivänä sitten paranee mutta nyt toistaiseksi pysyttelen erossa suhteista ja opin olemaan yksinäni ja tekemään asioita yksin.
Se ei ole niin rankkaa silloin jos/kun ymmärtää myös toisen osapuolen näkemykset ja ymmärtää että tämmöistä tapahtuu, ei vaimo tehnyt sitä mitenkään koska oli minulle vihainen tai halusi vittuilla vaan koska ei rakastanut minua enää, hän ei olisi tuota tehnyt jos olisi vielä ollut rakkautta.
Nyt jälkeenpäin niin ollaan väleissä vaimon kanssa ja jonain päivänä haluaisin tavata tämän hänen uuden miehensä, on kuulema hyvä mies. Olisi hauska nähdä minkälainen se mies on joka jatkaa todella hienon ja mahtavan naisen kanssa. Minä sain parhaat vuoteni olla hänen kanssaan ja olen ylpeä hänestä ja siitä ajasta. Paljon seikkailuja, pieniä ja isoja, vastoinkäymisiä ja onnistumisia.
Elämä jatkuu ja toivottavasti jonain päivänä löydän jonkun yhtä hyvän naisen rinnalleni :)